Lue keskustelun säännöt.
Pieni ikäero on ihan h*lvettiä! Miksi kukaan ei varoittanut etukäteen?!
05.10.2018 |
Otsikossa oleellisin jo tulikin! Miksi kukaan ei oikeesti varoittanut tästä?? Kaikki vaan kyseli, että joko on kaveri tulossa esikoiselle niin tuli vaan sellainen olo, että tässä olis joku kamala kiire saada äkkiä toinen, vaikka vähän epäilytti kun jossain vaiheessa!! Ja kun ilmoitin toisesta oltiin vaan, että onnea, saa X:kin kaverin!
Ja kuitenkin niin monella se pieni ikäero on niin eikö KUKAAN olis voinu avata suutaan ennen kun oon tässä liemessä.
Vauva ei nuku öitä ja esikoinen huutaa päivät seuraa ja uhmaansa kun eihän vauvasta vielä seuraksi ole.
Onko mulla vaan jotenkin vaan vaikeet lapset vai muilla ihan ylikiltit nössykät kun tää ristiriita on niin suuri? Vai miksi mulle ei ole kerrottu? En ymmärrä.
Joo ja esikoinen on sen vähän reilu 2v ja toinen 4 kk.
Kommentit (103)
Taidat olla vähän tyhmä? Luulitko että kahden pienen kanssa elämä on helppoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kurkkuani myöten täynnä vauvapalstalaisten kamalia valituksia lapsista. Itse nautimme lapsista, ja ei, se ei johdu siitä että heidän täytyisi olla tietynlaisia jotta elämä olisi kivaa. Se johtuu asenteesta, rakkaudesta, tasapainoisesta perhe-elämästä josta kaikki nauttivat, ja lasten OIKEUDESTA hyvään lapsuuteen. Tää palsta oksettaa mua. Juu niin ja silti luen, joojoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.
Miten tämä toimii noin käytännössä?
Samaa mietin, varmuudella lupaa. - Mun miehellä ja siskollaan on 2 v ikäeroa. Tappelivat tulisesti koko lapsuutensa ja nuoruutensa ja pärjäävät nyt nelikymppisinä samassa huoneessa joulupäivällisen ajan, tosin jääpuikot helisten. Anoppi luovutti jo kauan sitten. Se sisko sai itse kasvatettavakseen samanlaisen sisarusparin, jossa temperamentiltaan erilaiset veljekset eivät ole tulleet hetkeäkään toimeen, ovat nyt teinejä.
Ei se ikäero luonnetta tee. Nuo tappelisi ihan yhtä paljon jos ikäeroa olisi kuusi vuotta.
Ei tee ei. Ja koska pitkässä matkassa on monta muutakin muuttujaa, ei se välttämättä mene niinkään, että myöhemmin helpottaa. Meidän oma on täyttämässä 18, ja olen kyllä kiitollinen siitä, että kaikki vaiheet tarvitsi käydä läpi vain kerran.
Varmuudella helpottaa kyl esim siinä vaiheessa kun pääsee vaipparumbasta. Ja esim kouluun kuskaaminen on helpompaa kun ovat suunnilleen samalla luokka-asteella. Ei tartte ajella kahteen eri kouluun. Ja ne vaatteet käy. Ison ikäeron aikana se muoti muuttuu.
Nämä on ihan varmoja.Varmoja edellyttäen että elämä menee tasaisesti, ilman suurempia vastoinkäymisiä. Siinä on jo aika iso jos, mutta ymmärrän toki, että se on se perusolettama, default.
Ne vastoinkäymiset ei silti johdu ikäerosta, eikä noi helpotukset häivy vaikka tulisikin vastoinkäymisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.
Miten tämä toimii noin käytännössä?
Samaa mietin, varmuudella lupaa. - Mun miehellä ja siskollaan on 2 v ikäeroa. Tappelivat tulisesti koko lapsuutensa ja nuoruutensa ja pärjäävät nyt nelikymppisinä samassa huoneessa joulupäivällisen ajan, tosin jääpuikot helisten. Anoppi luovutti jo kauan sitten. Se sisko sai itse kasvatettavakseen samanlaisen sisarusparin, jossa temperamentiltaan erilaiset veljekset eivät ole tulleet hetkeäkään toimeen, ovat nyt teinejä.
Ei se ikäero luonnetta tee. Nuo tappelisi ihan yhtä paljon jos ikäeroa olisi kuusi vuotta.
Ei tee ei. Ja koska pitkässä matkassa on monta muutakin muuttujaa, ei se välttämättä mene niinkään, että myöhemmin helpottaa. Meidän oma on täyttämässä 18, ja olen kyllä kiitollinen siitä, että kaikki vaiheet tarvitsi käydä läpi vain kerran.
Varmuudella helpottaa kyl esim siinä vaiheessa kun pääsee vaipparumbasta. Ja esim kouluun kuskaaminen on helpompaa kun ovat suunnilleen samalla luokka-asteella. Ei tartte ajella kahteen eri kouluun. Ja ne vaatteet käy. Ison ikäeron aikana se muoti muuttuu.
Nämä on ihan varmoja.
En usko.
-valisevat kuitenkin eri koulut painotuksen mukaan.
-ja en usko poikani pitävän tyttöni vaatteita.
Muuta? Ja ihan hyvällä asenteella tähän lähdin (sille, joka peräänkuulutti hyvää asennetta), mutta kummasti vaan se mieli muuttuu tässä showssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeesti usko enää mitään mitä sanotaan pienestä ikäerosta. Sanotaan joo että helpottaa kun kasvavat ja alkavat leikkiä yhdessä, mutta katotaan vaan niin ovat koko ajan toistensa kurkussa kiinni...tekis mieli itkeä!!
En pysty yhtään huomioimaan tuota esikoista ja olen oikeasti alkanut miettiä sille tarhapaikkaa, vaikka sitä vastaan olen ollutkin aina. Kotihoidontukea en siitä varmaan sitten saa, mutta kai ne maksut on samat kuin muillakin, vaikka kotona olenkin? En ole yhtään perehtynyt tähän.
Toki oon lukenut että voi olla raskasta, mutta en tajunnut, että näin raskasta! Ihan kun mua olis huijattu! Varmaan kaverit naureskelevat partaansa kun saivat minutkin tähän lankaan!!
No varoittanut nyt sitten omasta puolestani muita, älä ikinä hanki lapsia pienellä ikäerolla!! Vaikka kuka sanoisi mitä! Ei ole sen arvoista. Ainakin 3v väliä.
Ap
Eihän kukaan tee lapsia koska muut "käskevät", eihän? Kannattaa tällaisissa elämän suurissa päätöksissä tutkia asiaa, lukea tietoa lapsen kehityksestä, seurata uutisointia aiheesta jne. ja sitten näiden faktojen pohjalta punnita riskit ja mahdollisuudet.
Nyt teidän ei auta muuta kuin etsiä tietoa siitä, miten tuossa tilanteessa tuette parhaiten omaa jaksamistanne ja lastenne hyvinvointia. Esikoinen osaksi aikaa päivähoitoon, molemmille vanhemmille päivittäin omaa aikaa ja tekemistä, hoitoapua perheen ulkopuolelta, helpotusta arkeen esim. ostamalla siivous- ja kauppakassipalveluita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli ihan ok. Opiskeltiin samalla, joten molemmat sai tehdä aina vähintään
jotain kodin ulkopuolella, kun vuoroteltiin. Oltiin myös nuoria, joten jaksettiin siksi paremmin. Ei se aina ole yhtä helvettiä. Ikäero lapsilla alle 2 v.
Niin, Suomessa on vain yksi ainoa oikea tapa tehdä asioita, ja jos siitä poikkeat, olet outo, epänormaali ja epäilyttävä! Suomessa lapset PITÄÄ tehdä pienellä ikäerolla. Miksi? Ei kukaan tiedä, mutta kun PITÄÄ. Sitten voikin ihmetellä, miksi elämä tuntuu niin raskaalta, masentaa, tulee ero ja työkyvyttömyyseläke, vaikka on tehnyt kaiken "oikein".
Välillä musta tuntuu, että ihmiset, varsinkin vanhemmat, on Suomessa aivan h*vetin katkeria ja siksi tekevät kaikkensa, jotta jälkipolvilla ei ainakaan olisi yhtään helpompaa. Siksi ne lapset pitää tehdä nopeassa aikataulussa, koska äitiys on KÄRSIMYSTÄ, ja sinunkin pitää kärsiä! Muuten olet huono äiti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.
Miten tämä toimii noin käytännössä?
Samaa mietin, varmuudella lupaa. - Mun miehellä ja siskollaan on 2 v ikäeroa. Tappelivat tulisesti koko lapsuutensa ja nuoruutensa ja pärjäävät nyt nelikymppisinä samassa huoneessa joulupäivällisen ajan, tosin jääpuikot helisten. Anoppi luovutti jo kauan sitten. Se sisko sai itse kasvatettavakseen samanlaisen sisarusparin, jossa temperamentiltaan erilaiset veljekset eivät ole tulleet hetkeäkään toimeen, ovat nyt teinejä.
Ei se ikäero luonnetta tee. Nuo tappelisi ihan yhtä paljon jos ikäeroa olisi kuusi vuotta.
Ei tee ei. Ja koska pitkässä matkassa on monta muutakin muuttujaa, ei se välttämättä mene niinkään, että myöhemmin helpottaa. Meidän oma on täyttämässä 18, ja olen kyllä kiitollinen siitä, että kaikki vaiheet tarvitsi käydä läpi vain kerran.
Varmuudella helpottaa kyl esim siinä vaiheessa kun pääsee vaipparumbasta. Ja esim kouluun kuskaaminen on helpompaa kun ovat suunnilleen samalla luokka-asteella. Ei tartte ajella kahteen eri kouluun. Ja ne vaatteet käy. Ison ikäeron aikana se muoti muuttuu.
Nämä on ihan varmoja.Varmoja edellyttäen että elämä menee tasaisesti, ilman suurempia vastoinkäymisiä. Siinä on jo aika iso jos, mutta ymmärrän toki, että se on se perusolettama, default.
Ne vastoinkäymiset ei silti johdu ikäerosta, eikä noi helpotukset häivy vaikka tulisikin vastoinkäymisiä.
Eiköhän se taas ole ihan yksilöllistä, minkä kukin kokee helpotuksena? Voin tietysti peilata vain omaan kokemukseeni, jonka mukaan pienen lapsen kanssa oli pieniä murheita, ja ison kanssa isoja.
Meillä on yli 5v ikäeroa ja elämä yllättänyt positiivisesti. Pelotti tehdä toinen, kun esikoisen kanssa oli haastavaa nukkuminen.
Vauva kun syntyi oli isoveli myyty. Nyt pojat 3 ja 8v, elämä on tosi mukavaa ja helppoa :) Toki jossain kohtaa kaikki isomman menot ei sopinut pienemmälle ja toisinpäin, mutta harvoinpa niitä on ollut. Kuormitusasteella sama kuin olisi vain esikoinen, viihtyvät nimittäin hyvin keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, Suomessa on vain yksi ainoa oikea tapa tehdä asioita, ja jos siitä poikkeat, olet outo, epänormaali ja epäilyttävä! Suomessa lapset PITÄÄ tehdä pienellä ikäerolla. Miksi? Ei kukaan tiedä, mutta kun PITÄÄ. Sitten voikin ihmetellä, miksi elämä tuntuu niin raskaalta, masentaa, tulee ero ja työkyvyttömyyseläke, vaikka on tehnyt kaiken "oikein".
Välillä musta tuntuu, että ihmiset, varsinkin vanhemmat, on Suomessa aivan h*vetin katkeria ja siksi tekevät kaikkensa, jotta jälkipolvilla ei ainakaan olisi yhtään helpompaa. Siksi ne lapset pitää tehdä nopeassa aikataulussa, koska äitiys on KÄRSIMYSTÄ, ja sinunkin pitää kärsiä! Muuten olet huono äiti!
Ja vainoharhaisuuden maailmaanmestaruus-palkinto menee.....
Joka paikassahan tosta varotellaan ja varoitettu vuosia niin eri keskustelupalstoilla kuin lehdissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.
Miten tämä toimii noin käytännössä?
Kun ikäeroa on vähän, lapset leikkii yhdessä, käy samat harrastukset, kaveritkin usein yhteisiä, vaatteet kiertää eikä ehdi mennä pois muodista, jopa vielä lukiossa käy samat oppikirjat.
Meillä on kahden vuoden ikäero. Alussa oli raskasta.
Esikoiselle oli joka päivä oma hetki kun pieni nukkui päiväunta. Nyt nää on tosiaan jo lukiossa.
Joo näillähän sitä pientä ikäeroa usein kaupataan. Hölynpölyä. Itselläni on puolitoista vuotta nuorempi sisarus. Ei koskaan harrastettu mitään yhdessä. Ei ollut yhtäkään yhteistä kaveria, koskaan. Jo päiväkodissa meidät laitettiin eri ryhmiin iän perusteella --> eri kaverit jo sieltä saakka. Vaatteita kierrätettiin kyllä, mutta niin teki kaikki muutkin, eikä meillä olisi ollut varaakaan ostaa jatkuvasti vaatteita. Teini-iästä alkaen ei enää samat vaatteet kelvanneet molemmille.
Ja sanonpa vielä, että meidänkaltaisia sisaruksia oli meidän koko koulu täynnä, ei oltu mikään poikkeus joukossa. Ala-asteella oli kaikille hirveän kiusallista ja noloa, jos äiti pakotti nuoremman sisaruksen kaverijoukon mukaan.
Minä menin lukioon, sisko ei. Eli siitäkään ei saatu mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.
Miten tämä toimii noin käytännössä?
Samaa mietin, varmuudella lupaa. - Mun miehellä ja siskollaan on 2 v ikäeroa. Tappelivat tulisesti koko lapsuutensa ja nuoruutensa ja pärjäävät nyt nelikymppisinä samassa huoneessa joulupäivällisen ajan, tosin jääpuikot helisten. Anoppi luovutti jo kauan sitten. Se sisko sai itse kasvatettavakseen samanlaisen sisarusparin, jossa temperamentiltaan erilaiset veljekset eivät ole tulleet hetkeäkään toimeen, ovat nyt teinejä.
Ei se ikäero luonnetta tee. Nuo tappelisi ihan yhtä paljon jos ikäeroa olisi kuusi vuotta.
Ei tee ei. Ja koska pitkässä matkassa on monta muutakin muuttujaa, ei se välttämättä mene niinkään, että myöhemmin helpottaa. Meidän oma on täyttämässä 18, ja olen kyllä kiitollinen siitä, että kaikki vaiheet tarvitsi käydä läpi vain kerran.
Varmuudella helpottaa kyl esim siinä vaiheessa kun pääsee vaipparumbasta. Ja esim kouluun kuskaaminen on helpompaa kun ovat suunnilleen samalla luokka-asteella. Ei tartte ajella kahteen eri kouluun. Ja ne vaatteet käy. Ison ikäeron aikana se muoti muuttuu.
Nämä on ihan varmoja.En usko.
-valisevat kuitenkin eri koulut painotuksen mukaan.On meilläkin eri painotuksissa, mutta silti ne koulut on samassa kaupunginosassa. Yläkoulu ja lukio ei enää olekaan.
-ja en usko poikani pitävän tyttöni vaatteita.
Monet tavarat voi hankkia niin että sopii sekä tytölle että pojalle. Esim ulkohaalarit, pipot, hanskat, kumpparit, talvikengät ja lenkkarit. T-paidat ja aluspaidat myös.
Muuta? Ja ihan hyvällä asenteella tähän lähdin (sille, joka peräänkuulutti hyvää asennetta), mutta kummasti vaan se mieli muuttuu tässä showssa.
Lukiokirjat ei kysy sukupuolta.
Ap
Ja kyllä. Asenteella pääsee pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen niin paljon pienellä ikäerolla olevia sisaruspareja (yleensä eri sukupuolta olevia), jotka eivät leiki yhtään yhdessä, ainoastaan tappelevat, jos samassa tilassa on pakko viettää aikaa, eikä tuo helpotu, vaikka ikää tulee lisää. En uskaltanut tehdä lapsia pienellä ikäerolla, uskon, ettei mun pryyke olis kestänyt sitä. Mieluummin iso ikäero ja psyykkisesti tasapainoinen äiti. Eihän esim. 6 vuoden ikäerolla lapsilla sitten paljon yhteistä ole, mutta tuskin on tappeluakaan niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.
Miten tämä toimii noin käytännössä?
Kun ikäeroa on vähän, lapset leikkii yhdessä, käy samat harrastukset, kaveritkin usein yhteisiä, vaatteet kiertää eikä ehdi mennä pois muodista, jopa vielä lukiossa käy samat oppikirjat.
Meillä on kahden vuoden ikäero. Alussa oli raskasta.
Esikoiselle oli joka päivä oma hetki kun pieni nukkui päiväunta. Nyt nää on tosiaan jo lukiossa.
Joo näillähän sitä pientä ikäeroa usein kaupataan. Hölynpölyä. Itselläni on puolitoista vuotta nuorempi sisarus. Ei koskaan harrastettu mitään yhdessä. Ei ollut yhtäkään yhteistä kaveria, koskaan. Jo päiväkodissa meidät laitettiin eri ryhmiin iän perusteella --> eri kaverit jo sieltä saakka. Vaatteita kierrätettiin kyllä, mutta niin teki kaikki muutkin, eikä meillä olisi ollut varaakaan ostaa jatkuvasti vaatteita. Teini-iästä alkaen ei enää samat vaatteet kelvanneet molemmille.
Ja sanonpa vielä, että meidänkaltaisia sisaruksia oli meidän koko koulu täynnä, ei oltu mikään poikkeus joukossa. Ala-asteella oli kaikille hirveän kiusallista ja noloa, jos äiti pakotti nuoremman sisaruksen kaverijoukon mukaan.
Minä menin lukioon, sisko ei. Eli siitäkään ei saatu mitään hyötyä.
Minulla on viiden vuoden ikäero kumpaankin siskoon. Ei mitään yhteistä. Ja rankinta oli se,että se viisi vuotta vanhempi osaa simputtaa nuorempaa niin paljon taitavammin kuin lyhyen ikäeron sisko.
Meillä on ikäeroa 2 v 4 kk. Olleet aina kuin paita ja perse, kasvaneet tismalleen samaa tahtia eivätkä tappele ikinä. Samat harrastukset, samat kaverit, ihanaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tajusin etukäteen miten rankkaa se on. Siksi lapsilla 5 vuoden ikäero.
Ja en ajatellut vain sitä että äidillä tulisi olemaan rankkaa, vaan myös lapsilla! Minusta on ihmeellistä että lapsen näkökulma unohdetaan!
Meillä pienen ikäeron syynä oli nimenomaan lapsen näkökulma. Näkisin, et pieni lapsi ei joudu vielä samalla tavalla omasta näkökulmastaan luopumaam mistään, kun ei ole tottunut siihen yksinvaltiaan asemaan, mihim 5-vuotias on jo tottunut. Tutkimustenkin mukaan tuo "oidipaalinen vaihe" on aika rankka vaihe saada sisarus elämään. Juuri silloin kun janoaa vanhempien huomiota eniten, sitä ei ole enää samalla tavalla saatavilla.
Tutkimusten mukaan sisaruksen saaminen voi olla lapselle samanlainen shokki, kuin jos aikuisilla puoliso toisi rakastajan taloon. Mitä vanhempi lapsi on, sitä enemmän tuosta todennäköisesti kärsii (jos vertaa esim 1 tai 5 v)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ikäeroa 2 v 4 kk. Olleet aina kuin paita ja perse, kasvaneet tismalleen samaa tahtia eivätkä tappele ikinä. Samat harrastukset, samat kaverit, ihanaa elämää.
Samaa sukupuolta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, Suomessa on vain yksi ainoa oikea tapa tehdä asioita, ja jos siitä poikkeat, olet outo, epänormaali ja epäilyttävä! Suomessa lapset PITÄÄ tehdä pienellä ikäerolla. Miksi? Ei kukaan tiedä, mutta kun PITÄÄ. Sitten voikin ihmetellä, miksi elämä tuntuu niin raskaalta, masentaa, tulee ero ja työkyvyttömyyseläke, vaikka on tehnyt kaiken "oikein".
Välillä musta tuntuu, että ihmiset, varsinkin vanhemmat, on Suomessa aivan h*vetin katkeria ja siksi tekevät kaikkensa, jotta jälkipolvilla ei ainakaan olisi yhtään helpompaa. Siksi ne lapset pitää tehdä nopeassa aikataulussa, koska äitiys on KÄRSIMYSTÄ, ja sinunkin pitää kärsiä! Muuten olet huono äiti!
Ja vainoharhaisuuden maailmaanmestaruus-palkinto menee.....
Et sitten koskaan ole kuullut retorisesta liioittelusta?
Vakavasti, voitko sanoa, ettei Suomen kulttuurissa ole syvälle juurtunut se käsitys, että on vain yksi oikea tapa ja järjestys elää elämä? Se menee näin: nuorena opiskellaan, vietetään vapaata sinkkuelämää, matkustellaan ehkä. Opintojen jälkeen hankitaan vakituinen työpaikka. Sitten mennään naimisiin ja ostetaan asunto. Viimeistään kolmekymppisenä tehdään lapset (pienillä ikäeroilla tottakai! ja vain 2-3 kpl, yksi on liian vähän ja neljä tai enemmän epäilyttävää!) ja muutetaan omakotitaloon, koska lapsiperheen kuuluu asua omakotitalossa. Eläkkeelle jäädään niin aikaisin kuin voidaan, koska vasta eläkkeellä saat tehdä mitä itse haluat. Paitsi jos pitää hoitaa vielä omia vanhempia.
Muutaman poikkeuksen tuosta saa tehdä, esim. sen omakotitalon voi hankkia tai rakentaa jo ennen lasten tuloa. Mutta että lisääntyisi opiskeluaikana? Tai menet naimisiin liian nuorena, tai et haluakaan niitä lapsia vaikka on parisuhde ja oma talo. Kyllä tällaisia poikkeamia tuosta normista ihmetellään ja syvästikin paheksutaan.
Huuh. Mun lapsilla on ikäeroa 3,5 vuotta ja silloinkin vauva-aika kuopuksen kanssa oli hankalaa. Vaikka esikoiseni oli omatoiminen ja reipas ja vauva helppo ja nukkui miljoona kertaa paremmin kuin esikoiseni ensimmäisenä kahtena vuotenaan. Nyt kun tämä pienempi on 2 on ehkä uuvuttavinta tähän mennessä, sillä on uhma ja isompikin kausittain testailee ja on aika voimakastahtoinen. Meinaa välillä tällä mammalla päätä hajottaa. On ne ihania silti enkä kadu lapsiani 😄