Sinä, jolla ei ole ystäviä tai on vain vähän ystäviä

Sosiaalisissa taidoissani on hieman kehittämisen varaa. Toisaalta en edes pahemmin pidä suuremmista ihmismassoista ympärilläni, vaan minulle riittää hyvin muutama läheisempi ihmissuhde.

Olen sosiaalisesti lahjaton. Ihmisten seurassa jännittynyt ja puhun omituisia. Pienessä seurassa osaan keskustella. Olen viimeaikoina tajunnut, että olen varmaan myös aika raskas ihminen, tosikko. Jostain ihmeen syystä olen tuntenut tarvetta avautua asioistani liian nopeasti. Olen jotenkin liian avoin väärässä tilanteessa. Tämä pelottaa ihmiset pois. En siis osaa small talkia. Toisaalta en ole koskaan ollut kiinnostunut diipadaapa juttelusta. Mutta se on surullista, että en sitten ole oikein saanut ystäviäkään. No on muutama hyvä ystävä.

Johtuu varmaan omasta luonteestani. Olen vaijea tyyppi kai, ilmeisesti. Minusta ystävyys on toisen huomioimista. En jaksa huomioida kovin monia ihmisiä, muistaa kaikkien syntymäpäivää, rohkaista vaikeuksissa. Siksi olen pitänyt tuttavapiirin suppeana ja ystäviäkin on vähän.

Plus että olen kai jotenkin valikoiva.

Seurassa on vaikea tulla kuulluksi, mistä syystä en yleensä viihdy isommissa ryhmissä.

Suurin syy on varmaan se että viihdyn niin hyvin omissa oloissani. En taida olla kauhean hyvä ystävä siitä syystä.

Mulla sama kuin edellisellä: en jaksa pitää yhteyttä kovin moniin ja olen kai valikoiva.

Mitään "vikaa" mussa ei mielestäni ole, tämä on kyllä oma valinta. Ja kolme läheistä ystävää on oikeastaan aika paljon, eikö?

Opiskelut ovat vieneet kaveriporukkaa eri suuntiin.

Lukion jälkeen vuosien masennus ja eristäytymisvaihe, jonka johdosta ei tullut tutustuttua myöskään yliopistolla juuri kehenkään.

Töissäkin on parasta pitää yksityiselämä ja vapaa-aika erillään.

Näiden lisäksi olen seurani suhteen hyvin valikoiva: en siedä selän takana puhumista, paskanjauhantaa, ainaista pinnallisten asioiden puimista, nirppanokkaisuutta, oman egon liiallista korostamista tai lojaalisuuden puutetta. Uskokaa tai älkää, mutta kun karsii näillä piirteillä varustetut ihmiset pois laskuista, jäljelle jää hyvin pieni, mutta onneksi sitäkin viehättävämpi porukka.

Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen. Tutut kuvailevat sanoilla ystävällinen, rauhallinen, kärsivällinen jne. Minulla ei ole paljoa ystäviä, koska usein käy niin, että kun tutustun/ystävystyn jonkun kanssa tämä ko. henkilö vain "katoaa". Toisin sanoen, hänestä ei enää tovin kuluttua kuulu mitään. En tiedä miksi näin käy. 

En tiedä mikä mättää. Tykkään ihmisistä ja ainakin töissä olen tykätty. Juuri kesällä lopetti ns paras ystävä yhteydenpidon. Kolmet oharit teki tapaamisen suhteen ja sitten ei vastannut enää viesteihin eikä puhelimeen eikä ole soittanut takaisin. Surullinen olen. Muutenkin ne harvat kaverit on kaikki ns introverttejä. Tykkäävät olla omissa oloissa. Harvoin tavataan. En kehtaa soitellakaan heille kuin puolen vuoden välein etten tungettele.

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalisesti lahjaton. Ihmisten seurassa jännittynyt ja puhun omituisia. Pienessä seurassa osaan keskustella. Olen viimeaikoina tajunnut, että olen varmaan myös aika raskas ihminen, tosikko. Jostain ihmeen syystä olen tuntenut tarvetta avautua asioistani liian nopeasti. Olen jotenkin liian avoin väärässä tilanteessa. Tämä pelottaa ihmiset pois. En siis osaa small talkia. Toisaalta en ole koskaan ollut kiinnostunut diipadaapa juttelusta. Mutta se on surullista, että en sitten ole oikein saanut ystäviäkään. No on muutama hyvä ystävä.

Oletko sinä minä?

En jaksa ihmisiä ja small talkia. Ne on jääneet elämään joiden kanssa on samalla aaltopituudella ja syntyy keskustelua. Tuntuu että työ ja lapsi imee kaikki mehut, lopun aikaa haluan olla yksin.

Pari kaveria lapsuudesta/nuoruudesta, 1 hyvä ystävä ja avomies, siinä ne. Vanhemmat kuoli ja veli muutti kauas, nekään ei enää ole imemässä multa voimia.

Olen kiltti ja ystävällinen, miellyttäjä, hyvä kuuntelija ja sanon sen mitä ihmiset haluavat kuulla, kyselen ja kannustan. Olen eri mieltä aika harvoin. Mutta olen stressaaja isossa porukassa, pienemmässäkin porukassa mut yleensä jyrätään. Vaikenen, koska en voi sietää päälle puhumista ja huutamista. Olen myös osittain introvertti, väsyn seurassa, mutta ehkä suurimpia syitä on ettei ole löytynyt sielunkunppaneita. Mulla on muutamia pinnallisia ihan hyviäkin kavereita, mutta yhteistä ei ole tarpeeksi että ystävyys olisi mennyt syvemmälle tasolle. Myös erilaiset elämäntilanteet rassaavat, olen pienen kaveriporukan ainoa sinkku.

Kerro miksi kysyt.

Ystävät perustivat perheen, minä en. Siihen loppui ystävyys. Näin lähes nelikymppisenä on vaikea enää muodostaa uusia ystävyyksiä.

Ihmisten kanssa on hirveän vaikeaa olla. En osaa enkä uskalla tehdä mitään aloitteita tai pitää yhteyttä. En osaa myöskään lukea ihmisiä yhtään enkä tiedä mitä muut ajattelee tai haluaa. Ja yllättäen olen myös umpisurkea puhumaan kenellekään. Ei ole yhtään kaveria, ystävää, kamua, tuttua, frendiä tai muuta. 

Vietin teini-ikäni pienellä paikkakunnalla epäsosiaalisten nörttien seurassa, joten sosiaaliset taitoni eivät päässeet kehittymään niin hyvin kuin ne olisivat voineet kehittyä. Minulla siis oli kavereita, mutta koska nörtteilimme aina keskenämme, en oppinut sosiaaliseksi, enkä koskaan oppinut  tutustumaan luontevasti uusiin ihmisiin. 

Lukion jälkeen jätin vähitellen vanhat kaverit ja muutin toiselle puolelle Suomea. Mutta koska olin kokematon sosiaalisesti, en saanut yliopistosta kuin muutaman oikean ystävän. Moimoi-tuttuja ja jotain ryyppykavereita kyllä riitti, mutta niillä ei ole mitään merkitystä, sillä he eivät ole oikeasti läheisiä. Opiskeluvuodet jäivät vaisuksi kokemukseksi kun en oikein tiennyt miten "iskeä" kavereita. Aloin oppia sitä puolta vasta sitten kun opinnot olivat jo pitkällä ja kaikilla oli jo kavereita.

Elämä on kuitenkin opettanut ja olen kyllä nykyään paljon parempi sosiaalisesti. Tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen niin Suomessa kuin ulkomailla. Työelämässä ei ole ollut mitään ongelmia sosialisoinnin suhteen, joten ei tämä tilanne nyt niin pahalta vaikuta. Olen nyt vain sellaisessa välitilassa missä pitäisi hankkia tuntemattomista ihmisistä uusia kavereita, sillä niitä vanhoja on aika vähän ja nekin ovat kovin kiireisiä.

Eihän täällä Suomessa kerkiä töiden jälkeen muuta tehdä kun ruoan, hoitaa lasten asiat ja nukkumaan että jaksaa taas seuraavan työpäivän. Missä välissä kerkeän nähdä ystäviä kun viikonloputkin menee pyykätessä, siivotessa ja ruokaa laittaessa ja levätessä että jaksaa taas painaa pitkää päivää seuraavan viikon..

Rentoudun kunnolla vain jo tutussa seurassa. Kiusaantunutta käytöstäni on siis siedettävä niin kauan, että alan olla hauska ja puheliaampi itseni. En tutustu kovin helposti uusiin ihmisiin, joten läheisempiä ystäviä on jäänyt matkan varrelta vain kourallinen. Usein minun on vaikea keksiä puhuttavaa "tyhjästä". Olen kyllä hyvä keskustelemaan lähes mistä vain, mutten osaa itse aloittaa.

En jaksa yrittää ja luovutan helposti. Epäilen usein ilman syytä, ettei minusta pidetä.

Minulla on yksi ystävä 300 km:n päässä ja se sopii minulle hyvin. En voisi kuvitella juoksevani kymmenen kaverin valmistujaisissa, kihlajaisissa, häissä jne. ja siihen päälle tavallinen yhteydenpito. Missä ihmeen välissä?! Minulla on mies (introvertti nörtti) ja lapsi. Siinä on sosiaalista elämää aivan tarpeeksi.

Hullunkurista on se, että tykkään kyllä kovasti jutella. Kaiket päivät höpötän ihmisten kanssa, kun teen aspa-työtä. Siinä vaan on se, että minulle ei useinkaan ole niin väliä kenen kanssa puhun. Asiat kiinnostaa (omat tai toisten, mutta eniten omat 🙈), ei niinkään ihmiset.

Minulta kaikkosi ystävät kun sairastuin vakavasti. Sairaus kyllä näyttää sen ettei ystäviä ole kun se kohdalle sattuu. Nyt en viitsi vaivautua hankkimaan uusiakaan, koska ei se ole sen arvoista.

Olen sosiaalinen, puhelias ja perusluonteeltani positiivinen. Mun on helppo tutustua muihin ihmisiin. Olen aika ennakkoluuloton ja avarakatseinen. Mulla on kuitenkin vain kaksi ystävää. Haluan olla ystävilleni ystävä enkä mikään satunnainen kaveriseura pari kertaa vuodessa. Kahden ystäväni lisäksi mulla on iäkkäät vanhemmat, sisaruksia, omat aikuiset lapseni ja lapsenlapsia. Olen kuitenkin edelleen työelämässä, eläkeikään vielä 7 vuotta. Mulla ei siis ole aikaa useammalle kuin kahdelle ystävälle.