Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

On ollut niin kauan rankkaa, että en enää jaksa elää

Vierailija
03.10.2018 |

Kirjoitan itkeä niiskutellen tätä, pahoittelen, jos tulee virheitä. Kyyneliä vaan tulee koko ajan.
Oon vaan loppu, niin uupunut elämään, velvollisuuksiin ja kaikkeen. Ensin oli parisuhde niin pitkään rankkaa, koin olevani paljon yksin ja jäin myös kolmen lapsen kanssa paljon ilman apua.
Suhde oli hankala, ja päätyi eroon, mikä oli ainoa vaihtoehto. En vaan siltikään pääse eroon näistä kaikista negatiivisista tunteista, mulla ei ole ollut pitkään aikaan halua elää. En jaksa tapella eksäni kanssa siitä, kuinka paljon kukakin hoitaa, sillä olen itse niin loppu ja koen, että isä ei halua heidän kanssaan olla paljoa.
En jaksa ainaista siivousta, sitä että olen niin yksin, vaikka minulla on muutama tärkeä ihminen elämässäni, eli äiti ja kaksi ystävää.
Lapset on olleet ainoa syy, miksi olen päivästä toiseen jaksanut tätä. Tänäkin iltana heitä nukuttaessa pidätin koko ajan itkua, ja ajattelin, että pian minua ei enää ole. En ole ollut niin hyvä äiti heille, kuin haluaisin, vaan olen huutanut ja turhan rumasti esim. Lasten tapellessa heitä siirtänyt jne, tai huutanut, jos ovat leikkiessä äänekkäästi herättäneet pienimmän.
Siitä kannan eniten murhetta ja itsesyytöksiä. Samoin raha-asiat ovat ihan möngässä varsinkin eron johdosta en enää pärjää.
Mistään en vaan apua voi pyytää, sillä pelkään lasten joutuvan sijaiskoteihin tms... Ehkä isän kanssa he eläisivät ihan hyvän elämän.

Kommentit (50)

Vierailija
1/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulin niin surulliseksi tämän luettuani. Vaistoni sanoo että kärsit paljon. Niin minäkin. Olen samassa jamassa.. Enkä uskalla kertoa tästä kellekään siitä ei hyvää seuraisi

Vierailija
2/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

halaus <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö äitisi tai ystäväsi voisi auttaa, tukea?

Vierailija
4/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

minä minä minä minä.

Oon aina miettinyt lasten parasta...

-ap

Vierailija
5/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on upeaa kun sanot, että lapsesi on sinulle syy elää. Sinä olet myös heille ainoa äiti ja jos olet joskus huutanut niin voit pyytää anteeksi ja seuraavalla kerralla vetää syvään henkeä ja muistuttaa itseäsi siitä miten tärkeitä he ovat sinulle. Pidä siitä ajatuksesta kiinni. Voimia sinulle!

Vierailija
6/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on Sinun vuorosi saada apua. Kun olet jonain päivänä vahvempi, voit auttaa jotakuta toista.

Ole nyt rohkea ja hae itsellesi apua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kulta pieni. Mikään vaihe ei kestä ikuisesti. Lapset kasvavat, elämä muuttuu. Parempia aikoja on tulossa. Jaksa päivä, tai hetki kerrallaan, äläkä soimaa itseäsi. Olet riittävän hyvä äiti, ja hyvä ihminen.

Ja hae apua, jos jaksaminen on ylivoimaista. Vaikka kriisipuhelimesta nimettömänä.

Lähetän täältä jaksamista, ja rukouksen.

Vierailija
8/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä hyvä elämä? Isi laittais lapset jonnekin... Ota yhteys sosiaalityöntekijään. Ei lapset huutoon kuole. Itse toki valintasi teet. Älä odota keneltäkään mitään ajatustenlukutaitoja. Mieti mihin tarvitset apua. Mieti miten sen järjestät.

T. Narsistin x.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eron jälkeen tuo kaikki tuntuu vielä rankemmalta kun on surutyö ja uuteen sopeutuminen on kesken kiireisen ja rankan arjen keskellä.

Sinä selviät kyllä vaikka se vie aikaa. Kehityt jälleen ihmisenä, näet lapsiesi kasvavan ja sinulla on mahdollisuuksia kokea tässä elämässä paljon upeita asioita. Se on välillä rankkaa mutta kannattaa ottaa selvää mitä hyvää myös tulevaisuus sinulle tuo. Vaikka otat sen lapsiesi takia vastaan ja kestät vaikka väkisin koettelemukset niin joku päivä vielä olet onnellinen itsesi vuoksi, että olet elossa.

Elämä on kaikessa tuskaisuudessaan kuitenkin hienoa. Täytyy yrittää olla vertaamatta itseään muiden elämään ja nauttia, hengittää ja tuntea tunteensa rehellisesti ja purkaa sydäntään. Tuskan läpi kokeminen auttaa paljon vaikkakin sattuu sillä hetkellä, se kyllä lievittyy ja olet vahvempi.

Tsemppiä sinulle paljon.

Vierailija
10/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia te väännätte niitä äpäröitä tähän maailmaan, kun sitten arki on niin raskasta ja mitenkään ei enää jaksa? Jos haluaa kokea äityden ihanuuden, niin KOLME lastako siihen vaaditaan? Ehkäisyt, abortit ja perhesuunnittelut on keksitty.

Empaattiset ihmiset särkyvät helpommin.

Ohjeistaa voit itseäsi. Maailma ei kaltaisiasi kaipaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kauniista sanoista teille, jotka ihanasti ja asiallisesti kirjoititte.

Tuli entistä pahempi olo muutamasta ei-kivasta kommentista.

-ap

Vierailija
12/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huutaminen ei lapsia satuta, siivouksista voit joustaa, älä kanna noin pienistä asioista suurta häpeää tai syytä itseäsi, näin käy jokaiselle äidille välillä kun väsyttää. Saatko levähdettyä ja nukuttua kun lapset ovat isällään? Käytä se aika aina rentoutumiseen, omaan tekemiseen, akkujen lataamiseen, hemmotteluun. Päivä kerrallaan, kyllä se aurinko alkaa paistamaan risukasaankin. Lasten vuoksi älä anna periksi vaikka nyt väsyttääkin. Voisitko neuvolassa kysyä vinkkejä ja neuvoja omaan jaksamiseen? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän, että huomenna aamulla on jo vähän parempi olo, ja yöllä kun lapset kömpimät viereen ja ottavat kaulasta kiinni.

Vanhempani pystyvät ottamaan lapsia vähäksi aikaa hoitoon onneksi, kun lasten isä ei huoli. Ystävät myös kysyvät, miten voin. Tuska vaan silti on läsnä koko ajan. Tiedån, että satuttaisin monia kuolemalla, ja en haluaisi sitäkään.

-ap

Vierailija
14/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, älä jätä lapsiasi. Jos heidän isänsä ei nytkään halua heistä ottaa vastuuta, ei sitä taatusti tapahdu senkään jälkeen kun sinä olet poissa.

Mietipä hetki  sitä ja ajattele että mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sen enemmän heistä on sulle apua ja iloa.Nyt on ne rankimmat ajat mutta helpommat ovat jo tulossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä!

Vierailija
16/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia te väännätte niitä äpäröitä tähän maailmaan, kun sitten arki on niin raskasta ja mitenkään ei enää jaksa? Jos haluaa kokea äityden ihanuuden, niin KOLME lastako siihen vaaditaan? Ehkäisyt, abortit ja perhesuunnittelut on keksitty.

Empaattiset ihmiset särkyvät helpommin.

Ohjeistaa voit itseäsi. Maailma ei kaltaisiasi kaipaa.

Maailma ei myöskään kaipaa naisia, joiden ainoaksi kyvyksi paljastuu sikiäminen taloudellisista, henkisitä  tai fyysisistä vajeista piittaamatta.  Joten ap uutta pullaa uuniin vaan!

Mikä sua vaivaa? En mä ole tekemässä lisää lapsia. Haluaisin hoitaa aina parhaani mukaan omani.

Onko sulle uupumus ja masennus jotain tabuja, jotka oikeuttaa piruilemaan, kun toisella on paha olla? Kiitos vaan.

-ap

Vierailija
17/50 |

Ei ole mitään tabuja, mutta turha myöskään kerjätä sympatioita tai apuja kun on itse tilanteensa aiheuttanut. 

Vierailija
18/50 |

Mene hakemaan apua tuohon mielenvikaisuuteesi. Sinua ei tässä keskustelussa kaivata.

Vierailija
19/50 |

Uupumus on väliaikaista. Sinun vaivasi on vaikeampi.

Ap älä välitä tämän yhden ilkeydestä.

Vierailija
20/50 |
03.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko hakenut mistään apua? Voisit esim neuvolassa tai ihan vaan oman terveyskeskuksen lääkärissä ottaa asian puheeksi. Saisit keskusteluapua ja mahdollisesti apua kotona siivoamiseen/lastenhoitoon. Yksin tuollaista taakkaa oon raskas kantaa, vaikka ystävät ja vanhemmat olisivatkin läsnä. Olet lapsillesi korvaamattoman arvokas ja tärkeä ihminen, mutta olet sitä muutenkin, ihan vain itsellesikin. Hae siis ihmeessä itsellesi apua tuohon tilanteeseen, yksin ei tarvitse pärjätä. Voimia <3

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi neljä