Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
On ollut niin kauan rankkaa, että en enää jaksa elää
03.10.2018 |
Kirjoitan itkeä niiskutellen tätä, pahoittelen, jos tulee virheitä. Kyyneliä vaan tulee koko ajan.
Oon vaan loppu, niin uupunut elämään, velvollisuuksiin ja kaikkeen. Ensin oli parisuhde niin pitkään rankkaa, koin olevani paljon yksin ja jäin myös kolmen lapsen kanssa paljon ilman apua.
Suhde oli hankala, ja päätyi eroon, mikä oli ainoa vaihtoehto. En vaan siltikään pääse eroon näistä kaikista negatiivisista tunteista, mulla ei ole ollut pitkään aikaan halua elää. En jaksa tapella eksäni kanssa siitä, kuinka paljon kukakin hoitaa, sillä olen itse niin loppu ja koen, että isä ei halua heidän kanssaan olla paljoa.
En jaksa ainaista siivousta, sitä että olen niin yksin, vaikka minulla on muutama tärkeä ihminen elämässäni, eli äiti ja kaksi ystävää.
Lapset on olleet ainoa syy, miksi olen päivästä toiseen jaksanut tätä. Tänäkin iltana heitä nukuttaessa pidätin koko ajan itkua, ja ajattelin, että pian minua ei enää ole. En ole ollut niin hyvä äiti heille, kuin haluaisin, vaan olen huutanut ja turhan rumasti esim. Lasten tapellessa heitä siirtänyt jne, tai huutanut, jos ovat leikkiessä äänekkäästi herättäneet pienimmän.
Siitä kannan eniten murhetta ja itsesyytöksiä. Samoin raha-asiat ovat ihan möngässä varsinkin eron johdosta en enää pärjää.
Mistään en vaan apua voi pyytää, sillä pelkään lasten joutuvan sijaiskoteihin tms... Ehkä isän kanssa he eläisivät ihan hyvän elämän.
Kommentit (50)
Hankala kommentoida tietämättä lapsien ikää. Jos kuitenkin AP päättää lähteä oman käden kautta, niin kannattaa toimia lasten ollessa vielä tarpeeksi pieniä. Lapsille ei siten jää muistoja ja eivät isompanakaan osaa kaivata sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan (muistoissa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lakkaa suorittamasta ja elä. Nauti aamukahvista, auringonnoususta, ota kylpy, syö suklaata, tee kuperkeikka, mene uuteen paikkaan, kastu kuin koira sateessa, mökötä, potkaise puuta, makaa viikko paikallaan odottaen kuolemaa, taputa itseäsi pepulle, mieti minkä väriset alusvaatteet vastaantulijoilla on, syö lisää suklaata, tee huonoa taidetta, ala keräillä kiviä, mene voimaeläinkurssille, tiskaa käsin.
Vierailija kirjoitti:
Oletko hakenut mistään apua? Voisit esim neuvolassa tai ihan vaan oman terveyskeskuksen lääkärissä ottaa asian puheeksi. Saisit keskusteluapua ja mahdollisesti apua kotona siivoamiseen/lastenhoitoon. Yksin tuollaista taakkaa oon raskas kantaa, vaikka ystävät ja vanhemmat olisivatkin läsnä. Olet lapsillesi korvaamattoman arvokas ja tärkeä ihminen, mutta olet sitä muutenkin, ihan vain itsellesikin. Hae siis ihmeessä itsellesi apua tuohon tilanteeseen, yksin ei tarvitse pärjätä. Voimia <3
Anteeksi nyt vaan mutta oletko kärryillä miten tämä yhteiskunta nykyään toimii? Ennen on saanut apua eri tavalla. Käytännössä masennus diagnoosi on yhtä kuin lasu. Se lasu ei uskoakseni tuo mitään helpotusta jo valmiiksi vaikeaan tilanteeseen. Vai onko se apua että täti tärkeitä tulee kylään vähän väliä omin luvin skannaaamaan koko kodin lattiasta kattoon samalla kun istuvat sohvallasi ylimielisinä pää täynnä kirjasta luettuja mantroja?
Omasta kokemuksesta: ei sossu halua viedä lapsia. Se on viimeinen keino. Kaikille paras ratkaisu on tukea äitiä. Eli kyllä siihen tähtää kaikki toimet. Tänä päivänä osataan auttaa. Häpeä on vanhanaikaista. Jos sinä kuolisit, lasten tilanne vain pahenisi. Mietipä sitä. Tuskin haluat siirtää samaa taakkaa eteenpäin. Ehkä sinun olisi jopa hyvä harkita rukousta.
Vierailija kirjoitti:
Hankala kommentoida tietämättä lapsien ikää. Jos kuitenkin AP päättää lähteä oman käden kautta, niin kannattaa toimia lasten ollessa vielä tarpeeksi pieniä. Lapsille ei siten jää muistoja ja eivät isompanakaan osaa kaivata sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan (muistoissa).
Lapsille jää kehomuistoja (tunteista) jo raskausajalta ja siitä eteenpäin, mutta koska kognitiiviset kyvyt eivät ole kehittyneet, niitä ei osata hahmottaa tai käsitellä "muistoina". Erilaisia selittämättömiä tunnereaktioita kuitenkin herää samanlaisten tilanteiden toistuessa elämän varrella triggeröiden kehomuistin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäpä luettelen itsesäälin. Alkoholistiperheen lapsi. Kun odotin esikoista äitini yritti itsaria lähellä laskettua aikaa. Oli koomassa ja synnytys käynnistyi etuajassa. No lapsi oli terve. Isäni oli juonut lähimuistinsa ja siitä oli äitini huolehtinut. Jäi minun vastuulle. No yritin saada palvelukotiin. Sairastui syöpään ja minä ainoana lapsena järjestin perunkirjoitukset ja hautajaiset, sillä olin yksin. Äitini oli aiemmin haukkunut ja katkonut välit sukulaisiin.
No äitini tokeni ja hänet sain palvelukotiin. Ihmettelin miksi meillä koko ajan rahat loppu. Selvisi, että mieheni pelaa ne. Peliriippuvainen. Saimme asian ratkaistua ja minulla perheen rahat ja myös vastuu laskuista. Sitten jouduin työpaikka kiusatuksi. Kaikki muutaman vuoden aikana. Ja täällä sinnitellään.
Olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä n. 20v. sitten. Hain apua perheneuvolasta ja työterveyshuollosta. Jäin avioeron jälkeen yksin 3 pienen lapsen kanssa ja ex muutti toiseen kaupunkiin. Olin hyvin masentunut ja väsynyt kantamaan yksin vastuuta lapsista ja olin myös taloudellisesti ahtaalla. Jotenkin kuitenkin selvisin vaikeimmista vuosista ja pikkuhiljaa lasten kasvaessa isommiksi kaikki alkoi helpottaa. Toivon että ymmärrät hakea apua esim. perheneuvolasta tai lastensuojelusta. Älä turhaan pelkää huostaanottoa koska se on erittäin epätodennäköistä. Hyvää jatkoa sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäpä luettelen itsesäälin. Alkoholistiperheen lapsi. Kun odotin esikoista äitini yritti itsaria lähellä laskettua aikaa. Oli koomassa ja synnytys käynnistyi etuajassa. No lapsi oli terve. Isäni oli juonut lähimuistinsa ja siitä oli äitini huolehtinut. Jäi minun vastuulle. No yritin saada palvelukotiin. Sairastui syöpään ja minä ainoana lapsena järjestin perunkirjoitukset ja hautajaiset, sillä olin yksin. Äitini oli aiemmin haukkunut ja katkonut välit sukulaisiin.
No äitini tokeni ja hänet sain palvelukotiin. Ihmettelin miksi meillä koko ajan rahat loppu. Selvisi, että mieheni pelaa ne. Peliriippuvainen. Saimme asian ratkaistua ja minulla perheen rahat ja myös vastuu laskuista. Sitten jouduin työpaikka kiusatuksi. Kaikki muutaman vuoden aikana. Ja täällä sinnitellään.
Hullua, kun tämän kirjoittaa, mutta totta. Tässä ei edes ole kaikki paskaa. Susanna siunaa...
Hei ap, Jos sinulla ei ole omia riittäviä tukiverkkoja hae apua kotikuntasi sosiaalitoimesta. Saat apua, eikä sinusta silti tule lastensuojelun asiakasta. Nykyisin kunnat panostavat ennaltaehkäisevään apuun. Apu on ihan konkreettista apua arkeenne. Soita apua jo huomenna! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitset apua ammattiauttajalta. Nyt kiireesti aikaa tilaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäpä luettelen itsesäälin. Alkoholistiperheen lapsi. Kun odotin esikoista äitini yritti itsaria lähellä laskettua aikaa. Oli koomassa ja synnytys käynnistyi etuajassa. No lapsi oli terve. Isäni oli juonut lähimuistinsa ja siitä oli äitini huolehtinut. Jäi minun vastuulle. No yritin saada palvelukotiin. Sairastui syöpään ja minä ainoana lapsena järjestin perunkirjoitukset ja hautajaiset, sillä olin yksin. Äitini oli aiemmin haukkunut ja katkonut välit sukulaisiin.
No äitini tokeni ja hänet sain palvelukotiin. Ihmettelin miksi meillä koko ajan rahat loppu. Selvisi, että mieheni pelaa ne. Peliriippuvainen. Saimme asian ratkaistua ja minulla perheen rahat ja myös vastuu laskuista. Sitten jouduin työpaikka kiusatuksi. Kaikki muutaman vuoden aikana. Ja täällä sinnitellään.
rankkaa on ollut sinunkin elämä. Me ihmiset olemme erilaisia, toinen on herkempi toinen taas vahvempi ja osa siltä valiltä. Itsellänikin ollut joskus aika ajoittain rankkaa mutta selvitty on.
Vierailija kirjoitti:
Minäpä luettelen itsesäälin. Alkoholistiperheen lapsi. Kun odotin esikoista äitini yritti itsaria lähellä laskettua aikaa. Oli koomassa ja synnytys käynnistyi etuajassa. No lapsi oli terve. Isäni oli juonut lähimuistinsa ja siitä oli äitini huolehtinut. Jäi minun vastuulle. No yritin saada palvelukotiin. Sairastui syöpään ja minä ainoana lapsena järjestin perunkirjoitukset ja hautajaiset, sillä olin yksin. Äitini oli aiemmin haukkunut ja katkonut välit sukulaisiin.
No äitini tokeni ja hänet sain palvelukotiin. Ihmettelin miksi meillä koko ajan rahat loppu. Selvisi, että mieheni pelaa ne. Peliriippuvainen. Saimme asian ratkaistua ja minulla perheen rahat ja myös vastuu laskuista. Sitten jouduin työpaikka kiusatuksi. Kaikki muutaman vuoden aikana. Ja täällä sinnitellään.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt miten omien vaikeuksien luetteleminen auttaa ketään muuta? Eiköhän meistä kaikki tiedä että täällä on välillä vaikeaa ja elämä on täynnä vastoinkäymisiä mutta ei se sitä asiaa silti helpommaksi tee. Kaikki meistä ovat kokeneet jotakin pahaa ja kaikilla on oma taakkansa kannettavanaan, mutta tämä nyt ei ollut edes vertaistuki mielessä mitenkään tärkeä raportti omista vaikeuksistasi. Päinvastoin, tämmöinen kuulostaa aina todella vähättelevältä toisen tuskaa ja masennusta kohtaan. "Ai sulla on tollasta, no kuule kuunteleppa mitä mä olen joutunut kokemaan!" Mitäpä jos nyt vaan keskityttäisi ap:n tilanteeseen ja siihen kuuluisaan empatiaan eikä siihen että pitää aina haukkana tulla kertomaan kaikille miten itsellä on vaikeampaa kuin muilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä paikkakunnalla sinä asut? <3
Ap, älä välitä ilkeistä kommenteista. Eivät ole huomioimisen arvoisia. Suosittelen vahvasti hakemaan ammattiapua, onneksi sinulla on myös läheisiä apuna. Niinkuin muutkin ovat sanoneet, sinun ei tarvitse potea huonoa omatuntoa. Päivä kerrallaan eteenpäin, kyllä se vielä helpottaa.❤️
Päivä ja hetki kerrallaan. Neuvolan kautta voit pyytää kotipalvelun, joka auttaa siivouksessa ja lastenhoidossa väliaikaisesti, voit sanoa syyksi avioeron tarpeelle. Varaa aika lääkärille ja kerro että avioeron jälkeen mieliala laskenut ja pyydä masennustestiä, saat lääkkeen joka auttaa yleensä pian ja keskusteluapua. Masennusdiagnoosi ei automaattisesti tarkoita lastensuojelun tarvetta, varsinkaan jos sanot lääkärille että oot jo pyytänyt avuksi kotipalvelun, korkeintaan kysyvät tarvitsetko kotiin jotain apua, mikä tietysti kannattaa hyödyntää jos tuntuu että siitä voisi olla jotain apua, esim tukiperhe missä lapset käy kerran tai kaksi kuussa viikonlopun niin että saat levätä kun ei isä kerran lapsia luonaan pidä.
Päivä kerrallaan, tunti kerrallaan, minuutti kerrallaan, kyllä sinä jaksat. Olet sitkeämpi kuin uskot. Voit vaikka miettiä aamuisin että ”tämän päivänä ainoa tehtävä on selviytyä” kun ilta tulee huomaat että sinä selvisit. Nyt on paska elämänvaihe päällä mutta muistathan että maailmassa mikään ei ole yhtä pysyvää kuin muutos. Vuoden päästä elämäsi on jo täysin eri vaiheessa. Suosittelen kirjottamaan joka ilta ylös viisi asiaa (vaikka omaan puhelimeesi ranskalaisia viivoin) että mikä asia oli tänään hyvin/mistä olet juuri nyt kiitollinen, niin huomaat että niitä pieniä hyviä asioita mahtui jokaiseen päivää vaikka päällisin puolin kaikki näyttäisi mustalta. Ne voivat olla ihan arkipäivän juttuja kuten ”mun tekemä ruoka maistui tänään tosi hyvälle, lapsi tuli spontaanisti halaamaan, sain viestin ystävältä”.
Lapsesi rakastavat sinua aivan valtavasti vaikka he vievät sinulta paljon voimia. Lapsille sinä olet sankari, maailman tärkein ihminen. He eivät vielä pysty sitä osoittamaan samoin kuin aikuiset mutta heidän rakkaus ja sinun tärkeys näkyy esim siinä kun he iloisena kertovat päivän tapahtumista, tulevat luoksesi kun tarvitsevat lohtua, ottavat kädestä sinua kiinni ja yöllä huutavat kun pelottaa. Älä tapa heille tärkeintä ihmistä, itseäsi. Ole mielummin huutava väsynyt masentunut äiti heille kuin kuollut äiti heille.
Sinä tarvitset nyt huolenpitoa. Sitä että joku hoivaa myös sinua. Kerro avoimesti vaikka viestillä jos puhuminen on vaikeaa niille lähimmäisillesi että nyt tarvitsisi konkreettista apua, esim jos joku voisi tulla täyttämään tiskikoneen tai tuomaan teille vaikka tuoretta pullaa tai ruokaa koska sinä itse olet voimaton ja tarvitset muiden apua. Eikä siinä ole mitään hävettävää vain ihailtavaa. Hoidat itseäsi jotta pystyt hoitamaan lapsiasi. Mene lääkäriin ja pyydä masennuslääkkeitä, saat niistä voimaa selviytyä arjen läpi kunnes valoa näkyy taas tunnelissa.
Soita heti huomenna aamulla oma lääkärille ja varaa aika. Tarvitset apua.
Aina voi elää vain ärsyttääkseen.
Alue: Aihe vapaa
Ei niitä lapsia heti mihinkään sijaiskotiin lykätä jos apua haet, miksi ihmeessä niin tehtäisiin. Kyllä se on aika viimeinen keino monessakin kohtaa ja saat olla vaikka väkivaltainen narkkari ja silti saat pitää lapset itselläsi. Eikä sitä apua ole pakko hakea juuri esim lastensuojelusta, sitä saa kyllä muualtakin.