Lue keskustelun säännöt.
Yliopistomaailma osoittautui minulle ihan toisenlaiseksi kuin yleensä mainostetaan
28.09.2018 |
En siis tarkoita varsinaista opiskelua, vaan pikemminkin siihen yliopisto-opiskeluun ympättyä sosiaalista elämää, joka on varmaan monelle opiskelijalle kiinnostavampaa kuin se itse opiskelu tai vuosien takana siintävä tutkintotodistus.
Monethan hehkuttavat usein, että miten sosiaalista yliopistoelämä oikein on, miten opiskelijoiden välillä vallitsee hyvä toverihenki, yliopistosta löytyy kaikkein parhaimmat ystävyyssuhteet ja parisuhteet jne.
No minun kohdallani mikään tällainen ei kuitenkaan yliopistomaailmassa realisoitunut. Siellä on oikeastaan todella vaikea saada muihin minkäänlaista kontaktia, kun kehenkään ei voi tutustua, vaikka samat naamat toki luennoilla kerta toisensa jälkeen näkyykin. Itselleni tämä opiskelijaelämä on ollut pelkkää tylsää puurtamista vailla minkäänlaista sosiaalista elämää ilman, että olisin kenenkään toisen opiskelijan kanssa kertaakaan edes kunnolla jutellut. En itseasiassa tiedä koko yliopistossa edes yhdenkään toisen opiskelijan nimeä.
Kommentit (31)
Itse sain ensimmäiset kaverit jo pääsykokeista. Sitten ahkerasti käytiin alussa kaiken maailman bileissä ja fuksiaisissa ja lopulta olikin paljon kavereita. Tosin, sain myös kielten kursseille kavereita, vaikka pääaine oli jotain ihan muuta. Riippuu hirveästi ihmisestä, mutta harmi, ettei sulla ole ystäviä. Voisitko sä kursseilla joskus aloittaa keskusteluja ihmisten kanssa, vaikka opiskeltavasta aiheesta? Ota kielikurssi, kun siellä on paritehtäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä muista kenenkään mainostaneen, että yliopisto on oikeastaan kaverisuhteiden synnyttämistä varten, ei opiskeluja. Jotkut ihmiset eivät opi ystävystymään, he ovat liian tyrkkyjä, että kukaan halusi olla kanssaan.
Yliopistolla tosiaan näkyy paljon sellaisia, jotka ovat aina yksin eikä heidän nimiäkään aina muista. Ajattelen, että heillä on sosiaalinen elämä yliopiston ulkopuolella, en mitenkään sääli tai pidä outona.
Loppujen lopuksi vastuu ihmissuhteiden löytämisestä on itsellä, pitää osata mennä porukkaan mukaan. Myöhemmin kun porukat ovat jo muodostuneet, voi vaikka mennä juttelemaan toiselle yksin olevalle.
Meidän allalla oli yliopistossa kyllä aivan mahatavat ihmiset, jotka olisivat kyllä todennäköisesti mielellään tutustuneet ja ottaneet mukaan porukkaan. Valitettavasti oma elämäntilanne kuitenkin oli yliopiston alkaessa sellainen, että en jaksanut panostaa uusien ihmissuhteiden muodostamiseen. Nyt kun opinnot sitten lähestyy loppuaan, niin minulla on vain pari hyvänpäiväntuttua yliopistolta. Tosin onneksi pari kaveria löytyy yliopistomaailman ulkopuolelta ja en muutenkaan ole sellainen ihminen, että kaipaan välttämättä isoja kaveriporukoita. Mutta kyllähän sitä kieltämättä välillä miettii, että entä jos olisi pakottanut itsensä ensimmäisenä vuonna vain menemään mukaan ja tutustumaan.
Alallani "kavereita" hankitaan verkostoitumiseen. Kun on tuuria mukana voi löytää aitoja ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yliopistolla tosiaan näkyy paljon sellaisia, jotka ovat aina yksin eikä heidän nimiäkään aina muista. Ajattelen, että heillä on sosiaalinen elämä yliopiston ulkopuolella, en mitenkään sääli tai pidä outona.
Ei niillä ole ja tiedät sen itsekin. Ellei sitten kyseessä ole jotain selvästi vanhempia tyyppejä eikä välttämättä heilläkään ole
Onneksi yliopistolla ei ole pakko olla kavereita. Yksinäiselle tuo on myös helpotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka paljon olet itse tehnyt tutustumisen eteen? Jo ensimmäisinä päivinä voi esimerkiksi mennä niiltä orientaatiohetkiltä tuttujen naamojen kanssa samaan pöytään ruokalassa, kysyä nimiä ja jutella niitä näitä. Jos jää itse nurkkaan puhumatta kellekään, jää varmasti ulkopuoliseksi.
Se riippuu niin paljon siitä, kuinka paljon oma ainejärjestö järjestää kaikkia juhlia ja tapahtumia. Esim. meidän yliopistossa luokanopettajakoulutuksessa on aikalailla oma vika jos kavereita ei saa, mutta taas jossain matikan opiskelijoiden piirissä pitää aikalailla töitä tehdä itse, että kavereita saisi, koska mitää yhteisiä tapahtumia ei järjestetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidatpa vain olla sellainen tavallinen "orrella istuja" joka naama nyrpeänä katselee muita opiskelijoita ja tuomitsee ne tyhmiksi ja yksinkertaisiksi ja rumiksi.
Itselläni oli erittäin loistava opiskelu- ja opiskelijakokemus yliopistosta. Mutta hengasinkin niiden tyyppien kanssa jotka ei olleet niitä bile-eläimiä tai menestyjän prototyyppejä tai muita muiden yläpuolella leijujia. Tapasin tosi paljon aitoja ihmisiä joita oikeasti kiinnosti se heidän alansa ja vietettiin paljon kotibileitä näissä sekalaisissa seurakunnissa.
Itse olen opiskellut Tampereen teknillisen yliopistolla. Olin jo vähän vanhempi ja en niin kavereita kaivannut, kun oli perhe.
Mutta varmaan ainekerhoista olisi saanut kavereita. Niitä oli monia erilaisia. Esimerkiksi joku ampumiskerho ja kristilliset teekkarit ja vaikka mitä. En tiedä, mutta luulisi, että tuollaisista saisi.
Ja sitten ryhmätöitä oli kamalasti. Ai että ne minua harmittivat, mutta niissä kyllä tutustuin muutamaan, joiden kanssa vieläkin väljästi kaveeraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopistolla vaatii usein paljon omaa aktiivisuutta, että saa kavereita. Monelle se on aika vaativaa. Käytännössä kannattaa mennä ainejärjestön tai esim. jonkin osakunnan toimintaan mukaan. Ainejärjestö on ehkä paras, koska niitä samoja ihmisiä voi sitten nähdä luennoilla ja mennä sitten lounaalle tms. Onko teillä ollenkaan pienryhmäopetusta vai pelkkiä luentoja ja kirjatenttejä?
Eikö kuitenkin opiskelemaan mennä ensisijaisesti siksi, että valmistuttaisiin joksikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä katsoin, kuka muu näytti istuvan luennoilla usein yksin, ja menin juttelemaan hänen kanssaan. Hän oli selvästi ilahtunut ja siitä alkoi monen vuoden ystävyys.
Mutta jos haluat päästä niiden porukkaan, joilla näyttää olevan aina seuraa toisistaan, on se jo selvästi vaikeampaa.
”Monethan hehkuttavat usein, että miten sosiaalista yliopistoelämä oikein on, miten opiskelijoiden välillä vallitsee hyvä toverihenki, yliopistosta löytyy kaikkein parhaimmat ystävyyssuhteet ja parisuhteet jne.”
Taidat nyt sekoittaa oikean elämän amerikkalaisiin leffoihin ja TV-sarjoihin.
Vierailija kirjoitti:
”Monethan hehkuttavat usein, että miten sosiaalista yliopistoelämä oikein on, miten opiskelijoiden välillä vallitsee hyvä toverihenki, yliopistosta löytyy kaikkein parhaimmat ystävyyssuhteet ja parisuhteet jne.”
Taidat nyt sekoittaa oikean elämän amerikkalaisiin leffoihin ja TV-sarjoihin.
Leffoissahan ne parisuhteet löytyvät usein kun randomisti törmätään toisiinsa kaduilla, näin ei tapahdu oikeassa elämässä vaan oikeasti ystävyyssuhteet ja parisuhteet juuri löytyvät opiskelupaikoista, työpaikoista, harrastuksista jne. Yliopisto siinä mielessä antoisaa antaa löytää hyvä ystävyyssuhde, että usein ollaan sen ikäisiä että kaverit ovat todella tärkeitä, mutta kuitenkin jo niin vanhoja, ettei siitä ihan hirveästi enää ihmisinä muututa.
Itse olen ainakin niin ujo, että ruokailuseuraksi tuppautuminen tai bileisiin änkeminen oli kiusaannuttavaa, vaikka sitä aluksi yritinkin tehdä. En edes näissä tilanteissa meinannut saada mitään sanottua. Ainejärjestö ainakin meillä oli äänekkäiden extroverttien paikka, sellaiseen on ujon ja hiljaisen hyvin vaikea päästä mukaan. Eri asia tietysti jos pystyy feikkaamaan itsestään sosiaalisemman
Kenekäs tehtävä se ystävien sinulle etsiminen on? Yliopiston, ainejärjestön, yhteiskunnan vai SINUN? Jos et saa yhtään ystävää paikasta, jossa on tuhansia saman ikäluokan ihmisiä, ja jotka ovat samantyyppisistä asioista kiinnostuneita, niin kyllä se syyllinen löytyy peilistä.
Sama, vaikka meillä on suhteellisen pieni ja tiivis tiedekunta, 1000 ihmistä yhdessä rakennuksessa. Varmasti muitakin yksinäisiä on, mutta me ei kohdata tai löydetä toisiamme. Kerran yhden pojan näin luennolla joka näytti mukavalta ja istui yksin ja selvästi vilkuili myös minuun päin, mutta koko vuosikurssin luennolla 130 ihmisen salissa en käytännössä osannut alkaa yrittää mitään, koska istui toisella puolella salia.
Tuntuu oudolta, kun toisin kuin lukiossa, nyt ei ole ketään, kenen kanssa puhua opintoasioista tai vaikka siitä, millainen joku kurssi on. Entiset lukiokaverit eivät osaa keskustella alani opintojen sisällöstä. Lähes koko muu vuosikurssi tietää, mitkä kurssit ovat helppoja opintopisteitä, mikä suoritustapa kannattaa valita tai millaisia tenttejä ko proffa harrastaa. Itse olen jopa tällaisissa opintoihin liittyvissä kysymyksissä aivan ulalla, ei ketään keltä kysyisin. Fuksivuonna en saanut vanhempiin viisaisiin opiskelijoihin kontakteja, oman tuutorin kanssa ei tullut juteltua, kun hän oli kova bilettäjä ja halusin vältellä. Meillä harrastetaan myös opiskelijoiden kesken luentodiojen (joita ei siis proffa anna levitykseen) hankkimista jostakin ja jakamista opiskelijalta toiselle, sekä luentomuistiinpanojen ja kirjatiivistelmien kierrätystä. Näistäkin olen osin ulkona, kun en tiedä, keneltä kysyä. Tästä yliopistosta tulee vähän mieleen joku avoin salaseura. Niin ulalla olen ihan perusjutuista, jotka ovat yleistä vain opiskelijoiden keskuudessa leviävää tietoa. :D
Itse uskon omaan teoriaani että jos on aina ollut kavereita ja niin sitten saa yliopistossakin kavereita. Ja myös päinvastoin. Itse kuulun siihen pieneen vähemmistöön jolla ei ole yhtään kaveria edes yliopiston ulkopuolella. Ei ole siis yhtään sellaista ihmistä kenelle voisin sanoa moi tai istua luennolla viereen, sanon siksi että yleensä kun joku sanoo ettei ole kavereita niin tarkoittaa enemmänkin ettei ole hyviä sydänystäviä ja sielunkumppaneita jokaiselle sormelle.