Harjoittelu hylätty, reilua?
Ensimmäistä kertaa elämässäni koen sen, että harjoittelu hylätään.
Sain kuulla tämän hylkäysmahdollisuuden ensimmäistä kertaa päivää ennen harkan päättymistä. Muutoin ei oltu sanallakaan ennusteltu, että harjoittelu ei menisi ehkä läpi. Annettiin ymmärtää ja myös itsellä oli käsitys, että hyvin tai vähintään kohtuullisesti olen suoriutunut. Olen saavuttanut tavoitteeni hyvin jne. Mielestäni on todella epäreilua, että asia otettiin puheeksi vasta toiseksi viimeisenä päivänä.
Kommentit (82)
Tuo on kyllä outoa että vasta edellisenä päivänä ilmoitetaan että on ongelmia. Oliko ohjaaja kertonut sinulle mitään kehitettävää harjoittelun aikana, tai kertonut mitään, miten hänen mielestään harjoittelu oli mennyt?
Kuulostaa ihan amispölöharjoittelulta. Onko jopa hoitoala? Ainakin yliopiston harjoittelussa tuli palautetta jatkuvasti
AMK:ssa hylätään aika usein hoitoalan harjoitteluja. Kukaan ei halua työkaveria, joka on vaaraksi potilaille.
Vierailija kirjoitti:
AMK:ssa hylätään aika usein hoitoalan harjoitteluja. Kukaan ei halua työkaveria, joka on vaaraksi potilaille.
Oman kokemukseni mukaan AMK:ssa on kyllä paljon helpompi päästä harjoittelu läpi kun ammattikoulussa. Siis hoitoalalla. Molemmista kokemusta. AMK:ssa ei ole edes näyttöä eikä harjoittelusta saa numeroa.
Sulla on ollut huono työpaikkaohjaaja, jos hylystä puhutaan vasta kun asialle ei enää voi mitään. Opiskelijalle täytyy antaa mahdollisuus muuttaa toimintaansa, siksi palautetta täytyy antaa selkeästi koko ajan.
Omien opiskelijoiden hylkysyynä on 99% ollut poissaolot, tosin näistäkin suurin osa on sitten vaan korvattu, eli harjoittelu on jatkunut.
Ei sitä kyllä kovin helposti hylätä? Mitä sä teit? Suututit jonkun?
Oletko ujo? Eli olet koko ajan vain seurannut sitä mitä muut tekee, mutta et ole itse ottanut aktiivista roolia. Siloin hylkäämisen seyy on se, etteivät he ole nähneet sun osaamista, eli eivät voi arvioida siksi.

En ole ujo. Olin ihan aktiivinen ja oma-aloitteinen. Koko ajan pyysin mahdollisuuksia osallistua kaikkeen.
Poissaoloja ei ollut.
Tuohan on väärin, pyydä selvitys asiaan ja perustelut.
Mitä sinulle sanottiin hylkäämisen syyksi?
Olin aikoinani harjoiteluissa, joissa olin aktiivinen ja osaava, mutta sain huonot arviot kahdelta keski-ikäiseltä naiselta. Mitään muuta syytä en keksinyt kuin kateus.
Valmistuin ammattiin ja olen hyvin edennyt töissä, joten ei noista onneksi ollut haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäistä kertaa elämässäni koen sen, että harjoittelu hylätään.
Sain kuulla tämän hylkäysmahdollisuuden ensimmäistä kertaa päivää ennen harkan päättymistä.
Hylätty on arvosteluasteikon alin pää. Mitä oikein kuvittelit?
"Sain kuulla tämän hylkäysmahdollisuuden ensimmäistä kertaa päivää ennen harkan päättymistä."
Kuvittelitko, että harjoittelua ei voi hylätä?
Kerro hylsyn syy. Vai tiedätkö itsekin, että se oli aiheellinen?
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinulle sanottiin hylkäämisen syyksi?
"On vielä kehitettävää"
Eikö kaikilla ole?
Tavoitteeni kuitenkin saavutin jopa hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäistä kertaa elämässäni koen sen, että harjoittelu hylätään.
Sain kuulla tämän hylkäysmahdollisuuden ensimmäistä kertaa päivää ennen harkan päättymistä.
Hylätty on arvosteluasteikon alin pää. Mitä oikein kuvittelit?
"Sain kuulla tämän hylkäysmahdollisuuden ensimmäistä kertaa päivää ennen harkan päättymistä."
Kuvittelitko, että harjoittelua ei voi hylätä?
Kuvittelin, että hylkäämiselle tulee olla selkeät perustelut. Samoin kuvittelin, että hylkäämisestä pitää keskustella opiskelijan kanssa jonkin verran aikaisemmin.
Oletko ollut usein puhelin kourassa? Meillä puhelimesta ei erikseen mainita, mutta jos sitä käyttää liikaa voidaan harjoittelu hylätä.
Minkä alan opintojen harjoittelussa olet?