Lue keskustelun säännöt.
Mistä enää köyhäillä, kun ei osta mitään take away latteja? Mt-ongelmat ja hallituksen kepit...
28.09.2018 |
Tarinani on seuraava. Opiskelujen jälkeen olin pari vuotta työelämässä (hetken työttömyyden jälkeen) ja ostettiin miehen kanssa asunto. Uuvuin töistä ja mt-ongelmat puski päälle. Nyt sitten väliaikaisella eläkkeellä. Käyn terapiassa, tarkoituksena toipua, mutta tuntuu, että koko ajan on raskaampaa. Varsinkin kun hallitus paukuttelee keppiä ja aktiivimalleja. Tiedän, etten saa heti töitä kuntoutumisen jälkeen ja tulevaisuus pelottaa. Kun maksaa asuntoa, ja mies on töissä, niin ei mitään sossun tukia saa, jos aktiivimallin karenssit karsii tukia. Yritän jatkuvasti säästää, jotta on maksaa asuntoa, ja jotain pahanpäivän varallekin. Mt-ongelmia kun on, niin jaksaminenkin on rajallista, että mitä pystyy päivässä tekemään. Nyt iso osa energiasta menee penninvenytykseen. Terapia ja kuntoutuminen väkisinkin kärsii tästä, ja se harmittaa. Tahdon takaisin työelämään, ja mahdollisimman pian, mutta pelkään uudelleen uupumista. Nyt en keksi muuta, kuin karsia menoja, jotta jotenkin saisi mielenrauhaa.
Tämänhetkinen tilanne:
-Vaatteet kirpparilta.
-Parsin ja ompelen itse. Vaatteet käytetään loppuun.
-Jääkaapin pakkaspuoli täynnä marjoja, ja itse tehtyjä leipiä&leivonnaisia ja ruokaa.
-Ei tilata lehtiä.
-Ruuat alennuksella, joko päiväystuotteita, tai muuten tarjoustuotteita.
-Seuraan mainoslehtiä, ja käyn hakemassa halvat tarjoukset (jos siis tarvetta!).
-Sähkö ja netti&puhelinliittymät kilpailutettu halvimpiin.
-Puuropäivät, jolloin syödään vain puuroa.
-Ei netflixiä ym maksullisia palveluja.
-Ei salijäsenyyttä; jumppaa kotona.
-Ei maksullisia harrastuksia. Käsitöitä kierrätysjutuista.
-Melkein kaikki minkä voi myydä on myyty (siis itselle turha). Pari tavaraa odottaa vielä, että saisin energiaa laittaa myyntiin.
-Leikkaan omat, ja miehen hiukset.
-Meikit ostan kerran vuodessa, meikkaan aika harvoin. Meikkivoide, ripsari, peiteaine ja muutamat huulipunat.
-Asuntolainaa maksetaan kaikkein pienimmällä mahdollisella mitä voi.
-Ei tupakkaa eikä alkoa yms.
Tässä voi vielä petrata:
-Herkut. Viikottainen irtokarkkipussi alennuksesta (kilohinta 4€).
-Liharuuat. Mies on fyysisessä työssä, ja meinaa ettei kasvisruuat täytä yhtä hyvin. Useimmat meidän ruuat sisältää lihaa jossain määrin. Nyt olen pyrkinyt korvaamaan osan kasviksilla.
-Kavereita näen kerran-pari kuussa, ja silloin kahvilassa. Halvemmaksi tulisi kotona.
-Pihalle on tarkoitus laittaa kasvamaan jotain ruoaksi kelpaavaa. Piha on pieni, ja en oikeastaan ole kasvattanut kuin jotain persiljaa aiemmin, joten saa nähdä kuinka käy (ensi kesänä).
-Käytän palashampoota ja hoitoainetta. Nämä saattaa ehkä tulla kalliimaksi, kuin halvimmat markettishampoot, en ole varma. Toistaiseksi olen tahtonut pitää näistä kiinni (ekologinen ajatus), mutta en tiedä miten jatkossa.
-Pari kertaa kuussa haetaan ruokaa, pizzaa, kiinalaista tms. Tuon jos karsii täysin pois, niin tulisi jonkin verran säästöä. Toistaiseksi tuo on ollut väsyneille päiville piristys ja pieni luksus.
Tuossa nyt ainakin osa, mitä tuli mieleen. Ideoita ja ajatuksia otetaan vastaan!
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Eli Ap miehineen on hyvin tyypillinen pariskunta nyky-Suomessa - suurin osa kansasta kärsii köyhyydestä yhä suurimmassa määrin, mutta siitä ei saa täällä puhua julkisesti.
Suhteellista köyhyyttähän tämä on, mutta silti. Töissä ollessa kävin myös enemmän kahviloissa kavreiden kanssa, ja jopa muutamat kerrat kampaamoissa hemmottelemassa itseäni. Eli laitoin rahoja enemmän palveluihin. Lisäksi suosin suomalaisia tuotteita, ostin kalliit suomalaiset talvikengät ja tarkoitus oli ostaa muutkin kengät suomalaisia (sitten kun menevät rikki). Nyt etsin kengät kirpparilta jos hajoaa. Tykkäsin siitä ajatuksesta, että voin omalla kulutksellani edes hieman vaikuttaa johonkin. Yritin myös suosia ekologisempia tuotteita, niinkuin yhä tuo palashampoo.
Tämä on sinäänsä hankala tilanne, kun ei haluaisi omasta kodistaan luopua, mutta nyt ollaan sen takia tiukemmilla. Sairastuessa tulee yllättävän paljon kuluja, vaikka onneksi ei ole mitään Amerikka-tyylisiä laskuja kuitenkaan! Sossun tuki pitäisi kyllä tosiaankin olla viimesijaisena tukena, mutta tuntuu silti, että tässä välissä on jotain pielessä, jos ajatellaan vaikka työssäkäyviä köyhiä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli Ap miehineen on hyvin tyypillinen pariskunta nyky-Suomessa - suurin osa kansasta kärsii köyhyydestä yhä suurimmassa määrin, mutta siitä ei saa täällä puhua julkisesti.
No ei kyllä! Itseaiheutettuja, rikkaan valtion mahdollistamia höpöjuttuja! Hetkeksi Intian slummiin että näköala muuttuu!
Suhteellinen köyhyys. Itseaiheutettu siinä mielessä, että on tuo asuntolaina. Toisaalta, sitä hakiessa en mitenkään suunnitellut, että jään töistä pois. Nyt asutaan kaksiossa, että tietty olisi varmaan kannattanut hankkia halvempi yksiö. Hankala näin jälkikäteen jossitella. Ja onhan sekin oma valinta, että tätä ei myy pois, ja jättäydy vuokralle ja asumistuelle.
Ap
näytä kirjoitti:
Eli sä olet nyt eläkkeellä, ja pelkään että kuntoudut ja alat työttömäksi , etkä pysty täyttämään aktiimallin ehtoja?
Kuvailejusi perusteeella, ei se hetki ole tulossa vielä pitkään aikaan. Ja sitten kun se hetki tulee, olet sen verran kuntoutunut että pystyt aktiivimallin täyttämään. Ajattele näin. Paljonko talo maksoi, paljonko lainaa jäljellä? Paljonko on tulossa kuluja lähivuosina remppaan? Entä jos muuttaisitte vuokralle lähemmäs miehesi työtä kunnes pääset taas sisään työelämään ettei tarvitse kituuttaa?
Tuossa oli hetki, kun mietittiin lääkärin kanssa jo kuntouttavan vaihtoehtoa ja työn kokeilua. Mutta sitten tuli sattumuksia ja kunto meni huonommaksi, ja tilanne pitkittyi, ja nyt on tuo väliaikainen eläke. Joten siksikin on toiveena, että kohta olisin tarpeeksi kunnossa työelämään. No en nyt ehkä heti, tai puolen vuoden päästä, mutta jos edes siihen kokeiluun pääsisi, ja harjoittamaan työtä, heti kun siinä kunnossa on. Ajattelen tätä silti väliaikaisena, että ehkä vuosi-kaksi, ja sellaisen takia olisi harmillista myydä välissä asunto. Toistaiseksi vielä tuolla rahalla pärjää, mutta sitten on ne "entä jos" kohdat, joihin haluaisi silti varautua, ja jotka muuten kaataisi budjettia. Ehkä tuo aktiivimallilla hermoilu nyt oli ihan turhaa, mutta jotenkin sitä pelkää tätä nykyistä ilmapiiriä ja että mitä kurjistuksia sitten jatkossa keksitään (joka on myös ihan turhaa etukäteen miettiä)?
Tein nuo laskelmat rahankäytöstä ja lainoista tuohon äsken. Minua ei niin huoleta tuo, että milloin asuntolainan saa maksettua, vaan ennemminkin se on ehkä tämä tilanteen häpeä ja turhautuminen joka purkautuu.
Niin, ja en jotenkin halua menettää sitä toivoa, että tästä vielä kuntoudutaan. Olen tässä jo monet kerrat ajatellut, että ehkä nyt olen tarpeeksi kunnossa, tullut takapakkia, ja olen sen hyväksynyt. Mutta pidän sitä ajatusta tärkeänä, että suunta on eteenpäin, ja on jotain haavetta jota kohti ponnistaa. Yritän silti myös löysätä, etten ihan mahdottomasti piiskaa itseäni ja väsy (tähän minulla on taipumusta), mutta että kuitenkin ei aivan vaan levähdä. Rutiinit on tärkeitä, ja sellainen että yrittää hieman ylittää itseään (siis järkevyyden rajoissa, esim. eilen en jaksanut tehdä ruokaa, tänään yritän jaksaa).
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli Ap miehineen on hyvin tyypillinen pariskunta nyky-Suomessa - suurin osa kansasta kärsii köyhyydestä yhä suurimmassa määrin, mutta siitä ei saa täällä puhua julkisesti.
No ei kyllä! Itseaiheutettuja, rikkaan valtion mahdollistamia höpöjuttuja! Hetkeksi Intian slummiin että näköala muuttuu!
Huomaan, ettet ole tiedostanut maamme tilannetta - meillä ajetaan ihmiset yhä suurempaan köyhyyteen ja oikein kaksin käsin hallituksemme taholta.
Selvästi tässä maassa halutaan päästä köyhistä kantasuomalaisista kokonaan eroon, ottamalla heiltä yksinkertaisesti kaikki elämismahdollisuudet pois.
Lyhyenkin työ vastaanottaminen pitäisi tehdä helpommaksi ja nuo tukisysteemit järkevämmäksi. Itsellänikin tuli kelan päätöksiä odotellessa ihan mukavan pitkiä taukoja, kun ei tullut mistään rahaa ja oltiin tosi tiukoilla. Joku perustulosysteemi olisi järkevä, niin ettei jäisi ihan tulotta ja tarvitsisi väsyneenä tapella jonkin byrokratialappujen ja säännösten kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
-Vaatteet kirpparilta.
-Parsin ja ompelen itse. Vaatteet käytetään loppuun.
Tätä en ole ikinä ymmärtänyt. Millä tavalla normaali aikuinen saa hajotettua vaatteitaan tai ajettua ne "loppuun"? OK, sukat, alushousut T-paidat pitää joskus uusia, mutta ainakin omassa käytössä farkut, housut, neuleet ja colleget sekä nappipaidat ovat lähes ikuisia koska osta keskilaadukasta luonnonmateriaalia enkä pese vaatteita jatkuvasti. Monesti riittää tuuletus ja joskus tahran/kainalon pesu käsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
näytä kirjoitti:
Eli sä olet nyt eläkkeellä, ja pelkään että kuntoudut ja alat työttömäksi , etkä pysty täyttämään aktiimallin ehtoja?
Kuvailejusi perusteeella, ei se hetki ole tulossa vielä pitkään aikaan. Ja sitten kun se hetki tulee, olet sen verran kuntoutunut että pystyt aktiivimallin täyttämään. Ajattele näin. Paljonko talo maksoi, paljonko lainaa jäljellä? Paljonko on tulossa kuluja lähivuosina remppaan? Entä jos muuttaisitte vuokralle lähemmäs miehesi työtä kunnes pääset taas sisään työelämään ettei tarvitse kituuttaa?
Ei kannata lähteä vuokralle - ne on sikahintaisia ja tyhmää maksaa toisten seiniä.
Minusta kannattaisi vaan ostaa halvempi asunto miehen työpaikan läheltä ja omalla tontilla oleva, sillä tonttien hinnatkin ovat tässä maassa nousseet joillakin jopa 800 %!!
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005834966.html
Sinullehan on Ap ilmeisesti on kai aika sama tässä vaiheessa missä asutte, joten suosittelen tällaista ratkaisua.
Tietty se halvempi asunto olisi ratkaisu. Toistaiseksi mies yrittää etsiä töitä tästä lähempää, mutta tosiaan ei vielä ole saanut. Asunto on muuten ollut meille todella mieluisa, hyvä taloyhtiö, ja kaikki isommat remontit on tehtynä. Tämä on nyt se yksi luksus mistä haluaisin pitää kiinni, vaikka se on se, johon menee eniten rahaa. Tuntuu että muusta olisi nyt helpompi nipistää, ja se ei sattuisi niin paljon, kuin omasta kodista luopuminen.
Ap
Yksi pikkuvinkki tuli mieleen, nimittäin itse kerätyt sienet. Elämäntapasi vaikuttaa ekologiselta, pisteet siitä. Hyvää syksyä teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkossa et osta enää ruokaa. Dyykkaat ja kasvatat itse kaiken. Siinä säästyy jo pitkä penni. Myytte asunnon ja muutatte esim. Pieneen yksiöön tms. Auto pois. Saippuat haet huoltsikalta käsienpesulaitteista. Keinoja on. Aloittaja vaikuttaa jälleen kerran laiskalta ja saamattomalta. Ohjeillani voitit pudottaa kulutuksen 50 euroon kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle iso Hali ja paljon tsemppiä.
Kiitos! Tuo lämmitti!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Vaatteet kirpparilta.
-Parsin ja ompelen itse. Vaatteet käytetään loppuun.Tätä en ole ikinä ymmärtänyt. Millä tavalla normaali aikuinen saa hajotettua vaatteitaan tai ajettua ne "loppuun"? OK, sukat, alushousut T-paidat pitää joskus uusia, mutta ainakin omassa käytössä farkut, housut, neuleet ja colleget sekä nappipaidat ovat lähes ikuisia koska osta keskilaadukasta luonnonmateriaalia enkä pese vaatteita jatkuvasti. Monesti riittää tuuletus ja joskus tahran/kainalon pesu käsin.
Kyllä mulla ainakin kuluu vaatteita puhki viidessä - kymmenessä vuodessa. Ja vetoketjuja tms. saattaa hajota jo nopeamminkin. -ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli Ap miehineen on hyvin tyypillinen pariskunta nyky-Suomessa - suurin osa kansasta kärsii köyhyydestä yhä suurimmassa määrin, mutta siitä ei saa täällä puhua julkisesti.
No ei kyllä! Itseaiheutettuja, rikkaan valtion mahdollistamia höpöjuttuja! Hetkeksi Intian slummiin että näköala muuttuu!
Ei kukaan ole tahallaan halunnut tulla köyhäksi, vaan siihen ajaudutaan tai ajetaan, kuten meillä Suomessa.
Näin! On pahoja sattumuksia, sairauksia, ja piileviä mt-ongelmia, jotka voi ajaa köyhyyteen. Itseäni yllätti, miten paljon sairauden hoitoon menee rahaa! Lääkärikäynnit, tutkimukset ja lääkkeet, niistä tulee aika iso lasku! Ja näkisin vielä, että tuohon mt-ongelmien hoitoon pitäisi panostaa. Moni ongelma kumpuaa sieltä. Itsellänikin tunnistan lohtusyömistä, joka on tuosta mt-ongelmasta. Toisilla se voi olla alkoholi. Tai jotkin muut haitalliset elämäntavat ja käytösmallit.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos niitä töitä..
Sinne on tarkoitus, ja häpeän tilannettani (vaikka sairaus tämä on siinä missä jalan murtuminenkin). Toistaiseksi en tahdo selvitä normaalista arjestakaan. Välillä on kohtuullisia päiviä, ja sitten taas on niitä, kun aivot on yhtä sumua ja p*skaa täynnä, ja hyvä jos pääsee sängystä ylös. Niitä päiviä varten olen pakastanut ruokia pakkaseen, että voi edes yrittää syödä (vinkkinä muille mt-ongelmaisille). Ihan on lääkärin kanssa tilannetta selvitetty, ja toistaiseksi olen eläkkeellä.
ApNo jos olet eläkkeellä, niin ei aktiivimalli ja tukien leikkaus pitäisi sinun tuloihin vaikuttaa.
Osaatko tehdä mitään myytäviä töitä, käsitöitä tms, tai joitain palveluksia, pestä ikkunoita tai siivota? Kuntoutuksen aikana saa ja olisi suotavaakin tehdä jotain, jotta ei täysin latistu kokonaan. Masennus on itseään ruokkiva kehä, kun ei jaksa, niin masentuu entisestään. Jos pystyt tekemään edes jotain, niin se voisi auttaa oloosi.
Ei nyt siis tosiaan vaikuta aktiivimalli, mutta siinä vaiheessa kun tuo loppuu. Siitä on jo puhuttu, että ensin yritän kuntoutuksen kautta, joka siis vielä auttaa aktiivimalliin. Mutta tuo aktiivimalli2, jossa pitäisi hakea 4 paikkaa kuussa, siihen se ei toimi. Tiedän muutenkin monia, jotka ovat työttömänä, vaikka periaatteessa eivät pystyisi kokoaikatöihin. Juurikin mt-ongelmia, ja sellaisia, joita ei myönnetä eläkkeelle vaikka on lääkärin lausunnot sairaudesta. Ovat roikkuneet jossain kuntouttavassa työssä mukana, ja nuo joiden pitäisi olla eläkkeellä, eivät siis pysty siihenkään. Näen että tuossa koko kuviossa on niin paljon mätää, ja se huolestuttaa minua jo näin etukäteen ja ärsyttää tuttujen puolesta.
Käsitöitä osaisin tehdä, ja olen miettinyt että voisin koettaa tehdä jotain pientä fb-kirppikselle myyntiin. Vielä ei ole energiat riittänyt siihen. Ja olen yrittänyt tehdä kodissa sellaisia pieniä hommia, jotka pahimpina uupumuksina jäi tekemättä. Lisäksi nyt keksin kummilapsille jouluksi lahjoja, että mitähän osaisin itse tehdä. Se on kyllä kumma, että tällä (väliaikaisella)eläkkeellä pystyi tienamaan oliko nyt 300€ eläkkeen lisäksi, ilman että vaikuttaa mihinkään. Itse en ole lainkaan siinä kunnossa, että voisin tuon edestä tehdä töitä. Mutta tuo on tietty hyvä asia niille, joilla on ihan pysyvä eläke, ja pystyvät tuon verran tekemään töitä.
Ap
Googleta eläkkeensaajan hoitotuki. Kela maksaa, ja sinullakin on terapia ja lääkekuluja. Tuen saa puolelta vuodelta takautuvasti. Mielestäni olet oikeutettu ainakin minimiin (n.70€) kuussa.
Hakemus pitää itse täyttää, ja huolellisesti, mutta se maksaa vaivan. Tuon summan voisitte laittaa heti säästöön.
Ruokakulut ovat suuret kahdelle, miten saatte menemään noin paljon, jos kerran teet jo kaikki säästötoimet mitä mainitsit? Oletko kokeillut kauppareissua vain kerran viikossa. Sillä aivan oikeasti säästää paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut toihan on tosi hyvä tilanne, kun rahat riittää, ja ylikin jää. 550e ruokaan kuussa oletettavasti kahdella hengellä on myös tosi runsaasti, yli 100 e viikossa!
Vierailija kirjoitti:
Niin siis oletko masentunut/uupunut, vai oletko vain itse luonut itsellesi huonon elämän? Mielestäni ketään ei saisi diagnosoida masentuneeksi ennen kuin elämän peruspilarit ovat kunnossa. Tarvitset työn ja tarkoituksen elämällesi. Merkitykselliset tavoitteet ja päämäärät kantavat karikkojen yli, kun tekisi mieli luovuttaa. Kaikilla on vaikeaa, mutta sinä olet valinnut uhriutumisen ja keksit tekosyitä, ettei sun tarvitsisi kantaa vastuuta itsestäsi. Et ole uupunut, kun kykenet tuollaiseen suunnitelmallisuuteen ja kirjoittelemaan viestejä keskustelupalstoille.
"Meillä kaikilla on kuule rajoitteita" -Susanna Koski.
Minulla on trauma- ja masennusdiagnoosi. Trauma on muovannut elämää jo ihan lapsesta asti, ja minulta puuttuu perusturvallisuuden tunne (ja paljon muutakin ongelmaa on). Yritän jatkuvasti ponnistella siihen parempaan elämään. Ei elämäni nytkään ole kurjaa, vaan stressaan herkästi. Kirjoitin tuossa aiemin, että perus arki on minulle tällä hetkellä hankalaa. En ole valinnut sitä, että jos teen ruokaa, niin yhtäkkiä uuvahdan niin, etten jaksa loppupäivänä mitään. Taistelen jatkuvasti sitä vastaan, ja elämä on nyt tasapainottelua sen välillä, että yritän hieman ponnistaa, mutta kuitenkaan liikaa jotten väsy. Ihan terapeutin kanssa keskusteltu tämä kuvio, että näin tervehdytään.
Minulla on päämääriä, ja nyt se päämäärä on saada itseni vähitellen työkuntoiseksi. Jos luovuttaisin, lakkaisin maksamasta laskut, tilaisin ruokaa velalla yms. Varmaan varastelisinkin ja käyttäisin päihteitä, koska millään ei olisi mitään väliä. Luovuttamisen ja terveen mielen/arjen välillä on harmaa alue, missä olen ja ponnistelen. Välillä on parempia päiviä jolloin olo ja arki on melkein kuin terveenä, ja sitten on niitä oikeasti huonoja kun ei saa itseään edes ylös sängystä ja kaikkea siltä väliltä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis oletko masentunut/uupunut, vai oletko vain itse luonut itsellesi huonon elämän? Mielestäni ketään ei saisi diagnosoida masentuneeksi ennen kuin elämän peruspilarit ovat kunnossa. Tarvitset työn ja tarkoituksen elämällesi. Merkitykselliset tavoitteet ja päämäärät kantavat karikkojen yli, kun tekisi mieli luovuttaa. Kaikilla on vaikeaa, mutta sinä olet valinnut uhriutumisen ja keksit tekosyitä, ettei sun tarvitsisi kantaa vastuuta itsestäsi. Et ole uupunut, kun kykenet tuollaiseen suunnitelmallisuuteen ja kirjoittelemaan viestejä keskustelupalstoille.
"Meillä kaikilla on kuule rajoitteita" -Susanna Koski.
Minulla on trauma- ja masennusdiagnoosi. Trauma on muovannut elämää jo ihan lapsesta asti, ja minulta puuttuu perusturvallisuuden tunne (ja paljon muutakin ongelmaa on). Yritän jatkuvasti ponnistella siihen parempaan elämään. Ei elämäni nytkään ole kurjaa, vaan stressaan herkästi. Kirjoitin tuossa aiemin, että perus arki on minulle tällä hetkellä hankalaa. En ole valinnut sitä, että jos teen ruokaa, niin yhtäkkiä uuvahdan niin, etten jaksa loppupäivänä mitään. Taistelen jatkuvasti sitä vastaan, ja elämä on nyt tasapainottelua sen välillä, että yritän hieman ponnistaa, mutta kuitenkaan liikaa jotten väsy. Ihan terapeutin kanssa keskusteltu tämä kuvio, että näin tervehdytään.
Minulla on päämääriä, ja nyt se päämäärä on saada itseni vähitellen työkuntoiseksi. Jos luovuttaisin, lakkaisin maksamasta laskut, tilaisin ruokaa velalla yms. Varmaan varastelisinkin ja käyttäisin päihteitä, koska millään ei olisi mitään väliä. Luovuttamisen ja terveen mielen/arjen välillä on harmaa alue, missä olen ja ponnistelen. Välillä on parempia päiviä jolloin olo ja arki on melkein kuin terveenä, ja sitten on niitä oikeasti huonoja kun ei saa itseään edes ylös sängystä ja kaikkea siltä väliltä.
Ap
Ei ne Ap mitään ymmärrä kun eivät itse ole kokenut. Se on uskomatonta että ihmisten kai pitäisi nähdä omin silmin vaikka jalan katkeaminen tai jotain näkyvää että päähän menisi käsitys siitä että tuo ihminen ei ole terve.
Hyvä esimerkki on oma äitini joka on katsonut ihan aitiopaikalta kamppailuani vuosia ja taas vuosia (en haluaisi edes nähdä häntä enää, koska hän loukkaa minua toistuvasti ja näin myrkyttää olotilaani, mutta se on nyt vain ainoa tällä hetkellä joka tekee esim. kaupassa käynnit kun en itse pysty jne). Mutta hänellä edelleen ei mene ymmärrykseen että en ole sormia napauttaen terve.
Olen nyt viimeiset kaksi kk ollut käytännössä sängynpohjalla, kesällä tuli kunnon romahdus. Jos olen jaksanut neljän viikon pesemättömyyden jälkeen raahautua suihkuun, alkaa heti oletus että nyt se on varmana jaksaa ja nyt se on hokkuspokkus tauti pois. ” hei mikset sinäkin lähde sinne ja sinne” . Aivan järkyttävää.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin kyseenalaistan että onko nyt kyse enää pakollisesta säästämisestä, vai onko tuosta tullut sinulle vain pakko-oire. Se että ihan tosissasi pohdit voitko käyttää pari euroa kuussa karkkiin ei ole enää tervettä! Sillä parilla eurolla kuussa ei ole minkään maailman merkitystä. Oikeastaan kaikki nuo sun säästämiset oli pikkunäpertelyä. Jos teillä oikeasti on rahasta pulaa ja se stressaa, tuollainen vain lisää stressiä ja silti säästö on muutamia euroja. Elämä alkaa pyöriä sen säästämisen ympärillä. Myykää asunto ja muuttakaa lähemmäs miehen töitä niin että voitte luopua autosta, siitä se todellinen säästö tulee ja tarvittaessa saatte ehkä paremmin tukia.
Tuohan se olisi paras säästö, mutta siihen en ihan mielelläni ryhtyisi. Mies etsii lähempää töitä jatkuvasti, mutta ei ole onnistunut saamaan. Haaveena olisi tosiaan se, että pääsisin myös pian työelämään, ja saataisiin asunto maksettua pois ja sitten olisi auvoista. Tietty tuo pihistely voi olla jonkinlainen pakko-oire. Toistaalta, olen lapsesta asti tottunut tuollaiseen elämään, kun oli köyhää, joten en koe sitä ihan mahdottomana urotekona. Pikunäpertelyähän tuo kaikki vielä on, kun en parempaakaan keksi.
ApTuskin asuntoanne parissa vuodessa maksatte, vaikka molemmat työllistyisittekin.
Tuo on sitä sitten kun- elämää, jota useimmat elävät.
Sitten kun saan oman asunnon niin kaikki muuttuu.
Sitten kun asunto on maksettu, kaikki muuttuu.
Sitten kun saamme lapsen....
Sitten kun lapset ovat isoja....
Sitten kun lapset muuttavat omilleen....
Sitten kun jäämme eläkkeelle....
Jos sinulla on mt-ongelmaa, olennaista on saada elämä nautittavaksi niissä puitteissa, jotka sinulla nyt on.
Tässähetkessä elämisen kanssa minulla on ongelmaa, sen tiedän. Mutta että en kuitenkaan kuvittele, että saisin asunnon maksettua hetkessä, ja sitten olisi kaikki ongelmat tiessään. Tiettyä vapautta se tietty toisi, mutta sen aika on kaukana. Enemmän kyse on kai siitä häpeästä, joka tästä tulee, ja turhautumisesta. Tuntuu, että olin vasta pääsemässä elämään kiinni, ja sitten putosin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tässä maassa ei nuoria ihmisiä päästetä hevillä eläkkeelle, ei edes määräaikaiselle, vaan yritetään kuntouttaa takaisin työelämään. Jos olet jo eläkkeellä eikä sulla ole mitään lääkityksiäkään toipumista edistämässä, ei taida olla ihan realistista pelätä aktiivimallin uhkaa. Haaveita täytyy olla, mutta onhan tuo työttömyyden pelkääminen eläkkeellä ollessaan jokseenkin irrationaalinen pelko. Vai miten itse ap asiaan suhtaudut? Murehditko tässä turhaan vai onko huolesi ajankohtainen?
Olen kyllä myös hämilläni siitä, että pääsin eläkkeelle, kun ajattelin että se on ihan kiven takana.
Onhan tuo ihan turhaa pelätä sitä, mitä mahdollisesti voi olla tulevaisuudessa. Suurempi harmi on tuosta muusta pärjäämisestä, että varmasti riittää raha tälle kuulle, ja että on jotain sukan varteen jos tulee yllättävää menoa. Mutta tosiaan, kun se perusturvallisuuden tunne on vähäistä, niin sitä huonoina päivinä alkaa ajattelemaan jo suunnitelmia, kuinka pärjätä sitten tulevaisuuden mahdollisista uhista. Ja kun on se perustunne, että minä en pärjää, ja ei ole turvaa, niin pieninkin asia näyttäytyy suurena uhkana. Toisaalta tiedostan nämä, mutta kun en saa sitä tuonne jollekkin tasolle menemään läpi, jotta mieli jättäisi rauhaan. Siksi on onneksi tuo terapia, jos se joskus alkaisi tuottaa kunnolla hedelmää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miten olis, jos kerran antaisit vähän mennä? Osta hajuvettä ja menkää kivaan ravintolaan syömään. Milta ajatus kuulostaa?
Joskus tarvitsee irtioton ja voi huomata, että selviää silti. Ainakin huomaa, että muutaman kympin tuhlaaminen ei tunnu välttämättä missään tai yhtä hyvin joku säästö, jonka saa saippuasta luopumalla! Joskus on hyvä hankkia se, mitä tarvitsee ja haluaa, olla sen arvoinen - ikään kuin. Turhaan tuhlaamiseen en kehota, mutta edes pieni irtiotto voi tehdä hyvää.
Olen itsekin köyhä ja elän vähällä. Sossusta en myöskään saa mitään. Töitä on välillä ja välillä ei, joten talous on vielä epävarma, joskus joutuu odottelemaan rahaa ja olemaan lähes ilman. Tukiverkkoja ei ole, sen sijaan lapsi, josta olen myös vastuussa. Hänen tarpeellisista menoistaan en halua tinkiä ja koitan suojella lasta köyhyyden vaikutuksilta.
Keinot on monet, osa noita, jotka sinullakin on käytössä. Ja sitten jonkinlainen tottuminen jatkuvassa epävarmuudessa elämiseen ja siis sen piilotteluunkin. Se on todella rankkaa, mutta näinkin voi elää. Halusin vaan sanoa, että aina ei ole silti pakko tinkiä kaikesta, voi olla paras antaa välillä vaan mennä.
Huolehdit jo aktivoinnista, mutta eihän se leikkaa kovin paljoa? Itse olen aktivoitunutkin, se ei ollut kovin vaikeaa. Huolehdin tietysti ensi kerroista, vaikka nyt olen töissä. Paras vain koittaa päästä huolesta irti ja nauttia siitäkin pätkästä, mikä on ja siinä jaksamisesta, elää enemmän hetkessä. Kaikki uhkakuvat ei toteudu, tulee uusia, tilanteet muuttuvat jne! Itselleni on sattuneet suunnilleen pahimmat mahdolliset, olen menettänyt lähes kaiken, ei minulla ole esim. miestä, taloa, autoa käytössä jne. Elämä voi olla silti ihan hyvää. Oikeat arvot ovat muualla ja uusissa tilanteissa voi löytää yllättäviä ratkaisuja. Olen arvokas ihmisenä ilman kaikkea, mistä huolehdit.
No sitä irtiottoa on juuri nuo karkit ja muutama kerta kuussa syödään noutoruokaa. Yksi kuu käytiin jossain tapahtumassa, ja sielläkin syötiin, johon meni äkkiä pari kymppiä. Muuta irtiottoa en oikeastaan osaa haaveilla. Tai no joku matkustelu olisi mukava, mutta siihen menisi jo paljon. En koe tätä tilannetta sellaisena kurjisteluna, tai osaa toivoa hajuvesiä tai muuta sellaista luksusta. Kaipaan kai sitä turvallisuuden tunnetta, mitä osin saa rahalla. Nyt kun mietin, niin ehkä siksikin työaikana pääsi muut ahdistukset enemmän valtaan, kun ne on ollut tuon rahan takana kaiken aikaa. Töissä ei tarvinnut niin huolehtia, millä pärjää. Asenteestahan tämä on paljon kiinni. Nyt oli taas hieman huonoa päivää, jolloin tuntuu että kaikki uhkakuvat iskee päälle, mutta kohta taas laantuu ja voi yrittää normaalimpaa arkea.
Pelkäsin tuota aktiivimalli2 leikkuria, jossa jos ei hae töitä, niin kohta pomppaa ikuisuuskarenssi. No, sekään ei tosiaan vielä ole ajankohtainen. Toivon että voisin omaksua samanlaisen asenteen kuin sinulla, ja olla huolettomampi. Se on terapiassa työn alla.
Ap
Avainsana tässä on se tulevaisuuteen luottavaisuus. Itsellä tuo kohta on jäänyt lapsuudesta asti kehittymättä, ja nyt yritän aikuisena luoda nuita ajatuksia (hieman heikosti, mutta yritän). Huomaan että miehelläni tuo asia on kunnossa, hän ottaa monet asiat sillälailla fiksusti lungisti. Jos on jokin stressattava, miettii sitä hetken, keksii jonkin ratkaisun (tai ei keksi jos asiaan ei voi vaikuttaa) ja se stressaus on aika lailla siinä. Yritän ottaa hänestä mallia, kun eihän se loppupeleissä tilannetta muuta, vaikka miten stressaisi ja pohtisi (tämän ajatuksen kun saisi vielä kunnolla istutettua päähän, että tuo toimisi käytännössä!).
Ap