Kauniin kaverin kanssa kahvilla, ohi kulkenut mies pysähtyi katsomaan kaveria "Ju""ta kun on kaunis nainen !". Oma rumuus iski taas päin naamaa:(

Ikä auttaa. Lähin kollegani on saman ikäinen kuin aikuinen lapseni ja silmiinpistävän kaunis, kurvikas blondi. Kääntää miesten päät, kun liikumme yhdessä. Myös niiden minun ikäluokkani miesten. Mutta hän on niin hyvä tyyppi, että en osaa edes olla mustasukkainen hänen saamastaan huomiosta, eivätkä ne miehet minua huomaisi vaikka liikkuisin yksin. Kun on 50+ niin saa olla aivan rauhassa miesten huomiolta. Onneksi kotona on yksi, joka huomaa ;-)

No mulla ei ole ystäviä ja mieskin on ruma,köyhä duunari niin ei haittaa vaikka itse olen ruma.

Herrasmies tietää, että seurueen kaikkia naisia on huomioitava tasapuolisesti, eikä niin, että suodaan huomiota vain seurueen kaunottarelle. No, suomalainen mies on keskimäärin kaukana herrasmiehestä. Ymmärsin kyllä, että mies ei kuulunut seurueeseenne, mutta aiheutti möläytyksellään kiusallisen tilanteen yhtä kaikki.

No, itse sain teininä ja varhaisaikuisuudessa mollausta ulkonäöstä.

Kun kävin kampaajalla antaen kampaajalle täysin vapaat kädet hiusteni suhteen, opettelin meikkaamaan paremmin ja löysin itselleni sopivan pukeutumistyylin, niin nykyään saan usein kehuja ulkonäöstä.

Eli joskus pieni "pintakiillotus" tekee ihmeitä. Tuo ei siis ollut mikään kahden päivän juttu, vaan hiljalleen opettelua. Ja tietty niin, että tuntee tyylit ja muut omakseen, ei niin että yritetään olla joku muu.

Minulle tuli tämä olo, kun olin uuden työkaverin kanssa viihteellä. Luonnonblondi. Sellaiset käsittämättömän paksut ja silkkiset hiukset. Isorintainen. Kasvot, kuin enkelillä.

Kukaan mies EI EDES vilkaissut mua. Olisin voinut riisua pikkarini ja vetää ne päähäni ja kukaan ei olisi huomannut.

Tiedän tiedän sisäinen kauneus blaa blaa.

Tuon takia minulla ei ole itseäni kauniimpia ystäviä, eläisimme aivan liian eri todellisuuksissa.

Mulle ei ihmisten ulkonäkö merkitse mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli tämä olo, kun olin uuden työkaverin kanssa viihteellä. Luonnonblondi. Sellaiset käsittämättömän paksut ja silkkiset hiukset. Isorintainen. Kasvot, kuin enkelillä.

Kukaan mies EI EDES vilkaissut mua. Olisin voinut riisua pikkarini ja vetää ne päähäni ja kukaan ei olisi huomannut.

Tiedän tiedän sisäinen kauneus blaa blaa.

Eivät ole miehet kyllä sisäisestä kauneudestanikaan kiinnostuneita.. (se jolla on yhtä rumat ystävät kuin itse olen)

Vierailija kirjoitti:

Herrasmies tietää, että seurueen kaikkia naisia on huomioitava tasapuolisesti, eikä niin, että suodaan huomiota vain seurueen kaunottarelle. No, suomalainen mies on keskimäärin kaukana herrasmiehestä. Ymmärsin kyllä, että mies ei kuulunut seurueeseenne, mutta aiheutti möläytyksellään kiusallisen tilanteen yhtä kaikki.

Älä nyt viitsi, ihan niin kuin naiset huomioisi tasaisesti niin rumat, kuin komeat miehet.

Itsekin naisena syyllistyn siihen, että suorastaan loukkaannun ja rupean ilkeäksi, jos joku ruma mies koittaa jututtaa mua.

Tuttu tunne. Näin mullekin kävi nuorempana monesti. Itsellä oli 5 hyvää ystävää ja yksi oli ihan Anne Pohtamon näköinen ja yksi oli Armi Aavikon näköinen...ja yhdellä oli ihanan tumma tukka ja vihreät silmät...

Oma elämä balanssissa niin nuo unohtui.

Mieheni on komea, minä tavallinen/ruma, mutta ehkä 0,5% miehistä pitää ulkonäöstäni todella paljon. Se että joku näkee minut superkauniina tuo iloa valtavasti!

Valtaosalle olen tavallinen/ liian pitkä tai ruma.

Mutta onneksi meille usein löytyy puuttuva palanen, myös sinulle.

Ikää 30 täälläkin. Ei me vielä olla vanhoja!

Hyvää viihdettä tällaiset ketjut.

Voi että joidenkin elämä on sitten kurjaa. Aikuiset ihmiset vieläpä...

Vaikka klisee, niin se ei ole itseltä pois, kun kaunista ystävää kehutaan. Kannattaa yrittää ajatella niin.

Vai olisiko mies kehunut sinua, jos ystäväsi ei olisi ollut paikalla?

Tosi ystävä ei kadehdi.

Ihan toinen juttu on oma ulkonäkö ja siihen mahd liittyvät kompleksit. Niille kannattaa ainakin yrittää tehdä jotain.

Kerro ap 3 hyvää piirteistäsi ulkonäössä ja kolme hyvää luonteessa?

Vierailija kirjoitti:

Hyvää viihdettä tällaiset ketjut.

Voi että joidenkin elämä on sitten kurjaa. Aikuiset ihmiset vieläpä...

Sinulla on kaiketi mies, eli voit halveksien naureskella niille jotka on miehille ilmaa..

Vierailija kirjoitti:

Oma elämä balanssissa niin nuo unohtui.

Mieheni on komea, minä tavallinen/ruma, mutta ehkä 0,5% miehistä pitää ulkonäöstäni todella paljon. Se että joku näkee minut superkauniina tuo iloa valtavasti!

Valtaosalle olen tavallinen/ liian pitkä tai ruma.

Mutta onneksi meille usein löytyy puuttuva palanen, myös sinulle.

Ikää 30 täälläkin. Ei me vielä olla vanhoja!

Ei ollakaan.

Itsellä ikää 61v. Paras vienti alkoi 50 v. Nyt parisuhteessa jo pitkään.

Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että ihmisiä arvotetaan sattumanvaraisten ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Jos satut olemaan kaunis olet aitomaattisesti parasta mitä maa päällään kantaa ja jos puolesta ruma, ketään ei kiinnosta ja olet tuomittu elämään kävelevänä paskaläjänä. Eihän tätä tilannetta kestäkään. Joskun nuorempana vielä kuvittelin, että henkisillä ominaisuuksilla voi kompensoida, mutta paskan marjat. Nykyään olen katkeroitunut, masentunut ja vittumainen. Kaunis nainen saa olla todella mukava ja fiksu, että siedän sellaista läheisyydessäni.

Onhan tuossa yksi ikuinen perusongelma. Ihmislajille tuntuu olevan täysin epäselvää, että on aika turhanaikaista kiukuta siitä, että osa porukasta on kauniimpaa tai lahjakkaampaa tai herranähköön ihan jopa älykkäämpää kuin muut.

Valtavat määrät energiaa haaskataan tämän kiistämiseksi ja ollaan valmiita vetämään lokaan ne, joiden pää nousee muiden yläpuolelle. Miksi - olisiko se sitten parempi, että oltaisiin kuin gnut savannilla, jokainen yhtä ruma, juoksee samaan suuntaan samaa vauhtia ja pitää yhtä pahaa mölinää mennessään. Jos joku kehtaa olla vielä muita surkeampi, niin leijona korjaa tilanteen.

Etenkin kun ihmiskunnan toivo taitaa kuitenkin olla siinä, että tehdään mahdollisimman hyvät olot niille päätään pitemmille ja ollaan heistä ylpeitä. Jotta löytyy energiaa ja ideoita, joilla koko tämä arkki saadaan hinattua kuiville. Eikä niiden erottuvien yksilöiden aika ja voimat kulu anteeksipyytelyyn ja katumusharjoituksiin.

Oudolta se kuulostaa, jos iho on oliivin värinen. Vihreän vai mustan?

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että ihmisiä arvotetaan sattumanvaraisten ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Jos satut olemaan kaunis olet aitomaattisesti parasta mitä maa päällään kantaa ja jos puolesta ruma, ketään ei kiinnosta ja olet tuomittu elämään kävelevänä paskaläjänä. Eihän tätä tilannetta kestäkään. Joskun nuorempana vielä kuvittelin, että henkisillä ominaisuuksilla voi kompensoida, mutta paskan marjat. Nykyään olen katkeroitunut, masentunut ja vittumainen. Kaunis nainen saa olla todella mukava ja fiksu, että siedän sellaista läheisyydessäni.

Jep, kun on kaunis niin ihmiset pitää automaattisesti muutenkin parempana, saati sitten miehet. Jos ei ole kaunis pitää olla moninverroin fiksumpi, hauskempi jne jotta saa huomiota, mutta itse olen rumuuden lisäksi tylsä. Se ei haittaisi jos näyttäisin alusvaatemallilta, olisin heti mielenkiintoisen hiljainen.