Olen kiltin tytön äiti, ja aivan raivoissani kaikesta!
Okei, ehkä en ihan raivoissani enkä ihan kaikesta, mutta kuitenkin vähän. Ja jotta säilyisi perspektiivi, niin olen kolmen lapsen äiti, ja esikoiseni on kiltti mutta vähän huonolla keskittymiskyvyllä varustettu poika. Tiedän, mistä puhun ja tiedän, että ei ole aina helppoa "vastapuolellakaan".
Keskimmäiseni on tyttö, rauhallinen, taitava keskittymään, taitava monessa asiassa. Oppi lukemaan ja kirjoittamaan muutama vuosi sitten. On liikunnallinen ja rohkea, mutta sellainen oman tien kulkija, ettei kaipaa ryhmää ympärilleen eikä jatkuvaa huomioita muilta.
Monelle lapselle ja aikuiselle hän on näkymätön: häntä voi etuilla, hänet voi unohtaa laskuista, hänet voi jättää ulkopuolelle koska hän ei ole ihmisten kanssa aivan yhtä rohkea mitä on kiipeillessä ja temppuillessa. Päiväkodissa hän tuli monen vilkkaamman pojan (sorry, mutta aina pojan, ei koskaan tytön) jyräämäksi, lyödyksi ja potkituksikin. Ison päiväkodin pihalla on kymmeniä ja taas kymmeniä lapsia kerralla, ja siellä sitten keinujonossa tönittiin tai pulkkamäessä laskettiin päälle. Joka kerta tyttö kertoi aikuiselle, mutta siinä vaiheessa kun hän alkoi olla mustelmilla, alettiin kysellä päiväkodista lisää. Kukaan ei ollut nähnyt kuulemma mitään.
Ja kun kysyttiin, miten päivä oli mennyt, tuli olo että joskus hoitaja joutui miettimään että niin joo, sen tytön päivä... Mitään henkilökohtaista emme kuulleet juuri koskaan, eikä edes vasu-keskusteluissa tullut ilmi, että hoitajat olisivat mitenkään erityisesti kiinnittäneet häneen huomioita. "Taitavahan hän on, ja kiltti". Siinä kaikki, ja kateellisena joskus kuuntelin miten yhdestä lapsesta puhuttiin aarteena ja toista kehuttiin erityisistä taidoista. Oma lapseni oli aina näkymätön.
Ja nyt kun koulu on alkanut, on käynyt juuri se mitä pelkäsinkin. Kun kysyin, kenen vieressä tyttö istuu, sain vastaukseksi että "Emilin". Eli sen villin ja tarkkaavaisuushäiriöisen pojan vieressä, ja opettaja oli kuulemma sanonut että oma tyttöni sitten rauhoittaa tätä "Emiliä" ja voi vähän opastaa aina että mitä tehdään. MIKSI?! Missä on minun lapseni koulurauha? Missä on minun lukevalle, kirjoittavalle ja laskevalle ekaluokkalaiselleni vaikka joku isompi oppilas, jonka seurassa hän voisi tehdä vähän edistyneempien tehtäviä? Ei se voi mennä näin, että omani on joku tutor niille jotka eivät osaa ottaa muita huomioon :( Samanlaisia tyttöjä luokalla on muutama, ja tässä keräilen rohkeutta kysyä heidän vanhemmiltaan ja opettajalta, että eihän tämä oikeasti voi mennä näin, eihän?
Muita rauhallisten lasten (tyttöjen tai poikien), jotka huomanneet saman?
Kommentit (252)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen viereen ne vilkkaat sitten pitäisi laittaa? Toisten vilkkaiden vai? Ei taitaisi tulla oppitunneista mitään. En tarkoita, että tyttösi velvollisuus on olla yksityisopettaja, mutta kyllä mielestäni osa sosiaalisten taitojen opettelua on se, että omia hyviä taitojaan opettaa esimerkin avulla. Mikään kynnysmatto ei tarvitse olla.
Oletteko harkinnut kotikoulua, jos asia kuitenkin vaivaa noin valtavasti? Tuollainen lapsi olisi omiaan kotiopetukseen.
Miksi hyväkäytöksiselle ja kiltille ei kuuluisi samat oikeudet, kuin häiriköille, vaan pitäisi siirtyä kotiopetukseen?
Ja miksi häiriköt ylipäätään käyvät koulua, kun oppimisen sijaan, he mieluimmin räyhäävät ja häiritsevät.
Sama työelämässä, mutta sieltä he lentävät ulos, kuin leppäkeihäs, kun työympäristössä ei häiriköintiä ja kiusaamista sallita.
Palstan "kiltti miehille" on löytynyt naispuolinen vastine.
"Kiltti nainen": kaikki pienet vilkkaat pojat aka maailman syöpä pitää sulkea laitokseen häiritsemästä meitä kilttejä naisia aka oikeita ihmisiä. Miksi oi miksi niiden annetaan edelleen liikkua vapaana!"
Aina kun ihminen korostaa omaa kiltteyttään suhteessa muihin ihmisiin ja kokee tulevansa ehtimiseen väärin kohdelluksi eri yhteisöissä, on varsin todennäköistä ettei hän ole oikeasti lainkaan kiltti, vaan passiivis-aggressiivinen.
Heh he, monelle on henkisesti yllättävää että joku on oikeasti kiltti. Et ikään kuin kestä sitä infoa, että toiset ihmiset oikeasti ovat kilttejä, joten käännät ja väännät totuutta väittämällä että se on "passiivis-aggressiivista" lol. Tiedän kyllä, että kiltteys häiritsee monia ihmisiä, koska heissä itsessään on niin paljon jotain vihaa ja kaunaa, jota päivästä toiseen purkavat. Ja monet joilla on erityisen outo meno, pelataan luurit päässä sotapelejä tuntitolkulla, haistatellaan, potkitaan luokkakavereita yms yms. kuvittelevat että se on tavallista ja että kyllä ne toisetkin on oikeasti samanlaisia. News flash: kaikki eivät ole tuollaisia! Sama aikuisena: jos on itse kaunainen, puhuu pahaa työkavereista, juonittelee, pettää puolisoaan, pakenee omia lapsiaan tietokoneelle/harrastuksiin yms. voi kuvitella, että toisetkin toimivat niin. Mutta jälleen news flash: kaikki eivät ole sellaisia. Eikä kaikilla ole mitään passiivis-aggressiivista halua olla samanlainen.
Jos ihan totta puhutaan, ajattelen useimpien ihmisien tahtovan hyvää toisille, toki omilla tavoillaan ja omilla resursseillaan. Eikö ole rankkaa elää, jos ajattelet että melkein kaikki itseäsi lukuun ottamatta ovat hirviöitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin se vaan menee, mennyt maailman sivu.
Mutta se ei olisi pakko mennä niin! Kilttejä lapsia ei arvosteta, paitsi sitten aikuisina koulunsa mallikkaasti hoitanut mies on ok, mutta jos nainen on ollut ns. kympin tyttö, hän on syypää kaikkien poikien ja miesten syrjälleen niksahtaneisiin elämiin.
Miksi?
Entäs jos on kiltti seiskan tyttö? Ei kaikkia se koulu sillee kiinnosta, vaikka oliskin hiljaisempi tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli oikeasti siellä koulumaailmassa menoa dominoi ne häirikköpojat, jotka ei muutenkaan elämässään tule pärjäämään sen paremmin (koska oma asenteensa on mitä on).
Väärin. Eivät tule pärjäämään koska heidän on vaikea istua paikallaan -》huonot numerot koulussa, ei pääse jatko-opintoihin.
Ei siis ole kiinni omasta asenteestaan. Lapsia ne vasta on ja energisyys ei ole asenneongelma.
No moni häirikkö (olipa tyttö, poika tai vaikka muunsukupuolinen) oi olla hyvinkin lahjakas tapaus. Koulu ei vaan kiinnosta eikä tarjoa haasteita. Kukapa ei turhautuneena kettuuntuisi... Ellei ole joku zen-lammas.
Vierailija kirjoitti:
Eli oikeasti siellä koulumaailmassa menoa dominoi ne häirikköpojat, jotka ei muutenkaan elämässään tule pärjäämään sen paremmin (koska oma asenteensa on mitä on).
Höpsistä, monesta heistä tulee suuria saavuttavia, jos ja kun saavat kanavoitua energiansa hyödyllisyyteen sitten joskus parikymppisinä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vilkas, eloisa ja hyvin koulusta suoriutuva kuudesluokkalainen poika. Pärjää koulussa erinomaisesti, mutta parina koulussa istuu ”kympin kiltti tyttö”. Poikani ei huuda tai juokse luokassa, mutta keskittyessä näpertää kumia, kynää, vaihtaa asentoa jne. Tästä syystä tuon tytön äiti on valittanut pojastani. Poikani oli asiasta ihmeissään, eikä edes tajunnut häirinneensä tyttöä. Totesi, että tuo tyttö olisi voinut avata suun ja sanoa asiasta.
Sen sijaan opettaja on ilmeisesti menettänyt toivonsa näiden oikeiden häiriköiden suhteen, ketkä saavat terrorisoida luokkaa. Oma poikani sai turpiinsa koulussa, kun puolusti pientä ekaluokkalaista, joita nämä häiriköt kiusasivat.
Ilmeisesti poikani joutaisi jonnekin komeroon opiskelemaan, kun kilttitytöt häiriintyvät pienestäkin poikkeavasta.
Sen lisäksi tämä uusi OPS on yksi huonoimmista uudistuksista. Meillä lapsi selvästi kuormittuu ”ilmiöviikoista”, kun ei ole selkeää rytmiä ja rutiinia. Huomasin myös, että iPadilla tehtävissä tehtävissä poika arvaa vastaukset, sen sijaan, että yrittäisi oikeasti vastata oikein.
Totta. Olen miettinyt samaa. Poikia kohdellaan eri tavalla kuin tyttöjä. Oma poikani häiriintyi joskus vieressä istuvan tytön tekemisistä, ja siksi poikani siirrettiin toiseen luokkaan, jotta voi keskittyä hiljaisesti. Mutta jos poikani sattuu näpräämään kirjan sivun reunaa (siitä ei voi tulla kovaa ääntä, hän näytti kotona miten tekee), niin taas poikani siirretään toiseen luokkaan, eikä suinkaan sitä tyttöä, joka tällä kertaa häiriintyi vieressä olevasta. Kummallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NAisellinen Logiikka kirjoitti:
Pojat (ja miehet) pärjäävät yhteiskunnassa todistettavasti päivä päivältä yhä huonommin naissukupuoleen verrattuna.
Joten: ei muuta kuin lisää paskaa poikien ja miesten niskaan.
heh he! mistä revit tämän mielipiteesi? Kenellä on valta ja rahat maailmassa, tutki vähän ja avaa suusi sen jälkeen uudelleen...
Kaikilla miehillä on totanoin niinku valta niinku kaikki rahat ja niinku maapallo on nelis kulmanen. Ope sano. Yliopistossa.
höpsis, et pysty argumentoimaan asiallisesti. Ei tietenkään kaikilla miehillä, vaan niillä ns. vahvoilla, joille yhteiskunnan maskuliiniset/sovinistiset arvot sopivat. Isoa osaa poikia palvelisi, jos ns. feminiiniset arvot olisivat vahvemmassa asemassa yht. kunnissa. Ikävä kyllä suunta on, että yhä enemmän kaivataan paluuta vieläkin sovinistisempaan suuntaan, jossa isot herrat päättää ja naisen asema on alisteinen kaikille maailman persuille ja miesten keksimille uskonnoille. Tällainen maailma jättää jalkoihinsa myös ison osan pojista, jotka -yllätys yllätys- , ovat tuntevia ja herkkiä olentoja. He eivät totisesti ole mitään "pojat on poikia" riehujia, jotka kaipaavat lisää oikeuksia painimalla ja nyrkkeilemällä selvittää keskinäinen arvojärjestys, vaan he kaipaavat hellyyttä, oikeutta olla rauhallisia ja tuntevia olentoja. Oikeutta olla omia itsejään, ilman paineita olla "miehinen mies".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen viereen ne vilkkaat sitten pitäisi laittaa? Toisten vilkkaiden vai? Ei taitaisi tulla oppitunneista mitään. En tarkoita, että tyttösi velvollisuus on olla yksityisopettaja, mutta kyllä mielestäni osa sosiaalisten taitojen opettelua on se, että omia hyviä taitojaan opettaa esimerkin avulla. Mikään kynnysmatto ei tarvitse olla.
Oletteko harkinnut kotikoulua, jos asia kuitenkin vaivaa noin valtavasti? Tuollainen lapsi olisi omiaan kotiopetukseen.
Miksi hyväkäytöksiselle ja kiltille ei kuuluisi samat oikeudet, kuin häiriköille, vaan pitäisi siirtyä kotiopetukseen?
Ja miksi häiriköt ylipäätään käyvät koulua, kun oppimisen sijaan, he mieluimmin räyhäävät ja häiritsevät.
Sama työelämässä, mutta sieltä he lentävät ulos, kuin leppäkeihäs, kun työympäristössä ei häiriköintiä ja kiusaamista sallita.
Palstan "kiltti miehille" on löytynyt naispuolinen vastine.
"Kiltti nainen": kaikki pienet vilkkaat pojat aka maailman syöpä pitää sulkea laitokseen häiritsemästä meitä kilttejä naisia aka oikeita ihmisiä. Miksi oi miksi niiden annetaan edelleen liikkua vapaana!"
Aina kun ihminen korostaa omaa kiltteyttään suhteessa muihin ihmisiin ja kokee tulevansa ehtimiseen väärin kohdelluksi eri yhteisöissä, on varsin todennäköistä ettei hän ole oikeasti lainkaan kiltti, vaan passiivis-aggressiivinen.
Heh he, monelle on henkisesti yllättävää että joku on oikeasti kiltti. Et ikään kuin kestä sitä infoa, että toiset ihmiset oikeasti ovat kilttejä, joten käännät ja väännät totuutta väittämällä että se on "passiivis-aggressiivista" lol. Tiedän kyllä, että kiltteys häiritsee monia ihmisiä, koska heissä itsessään on niin paljon jotain vihaa ja kaunaa, jota päivästä toiseen purkavat. Ja monet joilla on erityisen outo meno, pelataan luurit päässä sotapelejä tuntitolkulla, haistatellaan, potkitaan luokkakavereita yms yms. kuvittelevat että se on tavallista ja että kyllä ne toisetkin on oikeasti samanlaisia. News flash: kaikki eivät ole tuollaisia! Sama aikuisena: jos on itse kaunainen, puhuu pahaa työkavereista, juonittelee, pettää puolisoaan, pakenee omia lapsiaan tietokoneelle/harrastuksiin yms. voi kuvitella, että toisetkin toimivat niin. Mutta jälleen news flash: kaikki eivät ole sellaisia. Eikä kaikilla ole mitään passiivis-aggressiivista halua olla samanlainen.
Jos ihan totta puhutaan, ajattelen useimpien ihmisien tahtovan hyvää toisille, toki omilla tavoillaan ja omilla resursseillaan. Eikö ole rankkaa elää, jos ajattelet että melkein kaikki itseäsi lukuun ottamatta ovat hirviöitä?
??? päinvastoin! kirjoittaja jolta kysyt , nimenomaan sanoo, että läheskään kaikki eivät ole ilkeitä, vaan nimenomaan kilttejä. Hän vain sanoo, että ilkeän on vaikea hyväksyä kilttien kiltteyttä. Eli ei ole varmasti vaikea elää, mutta joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä toisten kiltteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli oikeasti siellä koulumaailmassa menoa dominoi ne häirikköpojat, jotka ei muutenkaan elämässään tule pärjäämään sen paremmin (koska oma asenteensa on mitä on).
Höpsistä, monesta heistä tulee suuria saavuttavia, jos ja kun saavat kanavoitua energiansa hyödyllisyyteen sitten joskus parikymppisinä.
Ei tule.
Mä tunnistan niiin olevani toi tollanen kiltti tyttö. Oon nyt 21v ja ihan selkeessä muistissa vieläki. Toi teksti kuin mun elämästä, päiväkodissa ja peruskoulussa.
Itse olin kiltti tyttö ja muistan kyllä joutuneeni villien poikien keskelle istumajärjestyksessä, juurikin "rauhoitellakseni" näitä villikoita. Minusta se oli hirveän ahdistavaa, enkä kyllä tiedä, miten opettaja kuvitteli, että minulla, aralla tytönreppanalla, olisi muka ollut auktoriteettiä "rauhoitella" seitsemää poikaa, jotka lähinnä halveksivat minua. Tuskin ope sentään kuitenkaan uskoi, että pelkkä rauhallinen olemukseni saisi poikalauman kuriin
Vierailija kirjoitti:
En ole opettaja, mutta epäilen ihan maalaisjärjellä, että istumajärjestystä vaihdettaessa opettajalla on mielessä muutama strateginen siirto (nuo kaksi kauemmaksi toisistaan tms.) ja loput menevät sitten ihan vain pakkaa sekoitellen. Jokaiselle pitää löytyä joku pariksi, ja luokassa on kaikenlaisia ihmisiä.
Mulla itselläni on juuri koulun aloittanut ekaluokkalainen, joten tiedän kyllä miten jokainen vanhempi mielensä pohjalla ajattelee lapsensa saavan koulussa vähän vähemmän kuin hän ansaitsee. Mutta järjellä voi taistella sitä tunnetta vastaan, ja uskon että on hyvästä antaa lapselle signaali, että luotan opettajaan.
Siis sinulla on juuri koulun aloittanut lapsi ja ajattelit jo tietäväsi... THL työpaikkana?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen ja olen seurannut samanlaista tilannetta ihan lähietäisyydeltä. Olin pari vuotta avustajana erityisluokassa, jossa oli todella kiltti, tunnollinen ja herkkä tyttö, joka oli taitotasoltaan paljon suurinta osaa edellä, mutta kärsi sitten muista kielellisistä ongelmista. Tyttö oli hiljainen ja ujo, hyvin keijukaismainen ja hento, mutta luottamuksen saavutettua hauska tyyppi ja kyllä sitä paljon puhuttua "luonnettakin" löytyi. Koska tyttö kuitenkin oli luokassa hiljainen ja rauhallinen, niin jostain syystä opettaja asetti tämän viereen kaikki vaikeimmat tapaukset. Arvaamaton tyyppi, jolle esim. ei saanut antaa saksia, sekä lihava ja vilkas ADHD-poika, joka oli noin neljä kertaa hentoisen tytön kokoinen. Kyseenalaistaessani opettajan valintaa kerta toisensa jälkeen sain vastaukseksi juuri tuon "rauhallisuuden tasapainoittavan vaikutuksen". Järkytti katsoa, miten ko. tyttö ihan pelkäsi esimerkiksi tätä arvaamatonta tapausta ja istuinkin itse suurimman osan ajasta näiden välissä, jotta tyttö saisi edes joskus tehdä tehtäviä rauhassa ja turvallisessa ympäristössä. Mutta tällöinkin lähes kaikki huomioni meni tämän arvaamattoman tapauksen kaitsemiseen ja kiltti tyttö jäi täysin huomiotta - vaikka tämä sitä huomiota olisi hyvällä käytöksellään ja loistavilla taidoillaan ansainnut!
Pähkinänkuoressa siis todella ärsyttävä, epäreilu ja sovinistinen tekniikka, ja olen ehdottomasti sitä vastaan.
Miten jonkun lihavuus ja koko liittyy siihen, missä hän saa istua?
Ja onneksi et ole enää toivottavasti noissa hommissa, jos ajattelet, että noi pojat oli jotenkin omat ominaisuutensa ja ongelmansa valinneet. Vai oliko tuo tyttö sitten vaan valinnut itse fiksummin tuollaiset kivat kielelliset vaikeudet, eikä tuollaista inhottavaa impulsiivisuutta?
Vai kuvitteletko sinäkin kuten niin moni täällä tuntuu kuvittelevan, että esim. ADHD-oireisto on lapsen oma valinta ja itse valittua ilkeyttä ympäristöä kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli oikeasti siellä koulumaailmassa menoa dominoi ne häirikköpojat, jotka ei muutenkaan elämässään tule pärjäämään sen paremmin (koska oma asenteensa on mitä on).
Höpsistä, monesta heistä tulee suuria saavuttavia, jos ja kun saavat kanavoitua energiansa hyödyllisyyteen sitten joskus parikymppisinä.
Ei tule.
Tulee, jos saavat asiallista ohjausta, ja heidät nähdään ihan omina persooninaan, heissä nähdään heidän hyvät puolensa myös, eikä heitä leimata pelkästään häiriköiksi.
Siihen on syynsä, miksi tällä hetkellä vankilamme ovat täynnä ADHD-ihmisiä, niin miehiä kuin naisia. Juuri sinunkaltaisesi ihmiset ovat se syy.

Olipa aikamoinen väite. Ellei opi käyttäytymään ihmisiksi, niin ei voi elää tässä yhteiskunnassa.
Itse opettajana tunnen aina syvän viillon sydämessäni joutuessani laittamaan hiljaisen ja kiltin oppilaan häirikön viereen. Huomautan, että sekä pojista että tytöistä löytyy molempia, kilttejä ja häiriköitä. En tee istumajärjestystä siten, että ajattelisin hiljaisen oppilaan tehtäväksi rauhoittaa meluavaa. Haluaisin laittaa kiltit oppilaat vierekkäin, mutta tämä tarkottaisi samalla sitä, että meluavat istuisivat myös vierekkäin. Tällainen istumajärjestys aiheuttaisi puolestaan sen, että tunnilla en tekisi muuta kuin rauhoittaisin näitä "sankareita" ja kiltit jäisivät täysin oman onnensa nojaan opiskeluissa. Tämä ei olisi kenenkään etu. Kiitos nykyisen inkluusioajattelun joka luokassa on muutama entinen tarkkisoppilas ja opettajan on pärjättävä ilman lisäapua. Erityisluokkia purettaessa luvattiin kyllä lisäresursseja kouluille, mutta todellisuudessa aikuisten määrä on vain vähentynyt. Kiitos kokoomuksen ja keskustan linjalle, jossa leikataan niiltä, jotka eivät pysty tai ymmärrä puolustaa itseään, eli lapsilta, sairailta, vanhuksilta, vammaisilta jne. Myös OAJ on täysin kädetön järjestö vaatimaan asioiden saamista kuntoon.

No hö. Mikset vaan laita niitä häirikköjä käytävään. Niin ennenkin tehtiin ja tunti sai jatkua häiriöttömänä.

Kannatan

Nykyään käytävään saa laittaa oppilaan vain jos hänelle on henkilökohtainen valvoja! Kun koulussa ei tämmöistä valvojaa kuitenkaan ole, eikä ope pysty valvomaan oppilasta käytävän puolelle, on luokasta poistamisesta tehty mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen viereen ne vilkkaat sitten pitäisi laittaa? Toisten vilkkaiden vai? Ei taitaisi tulla oppitunneista mitään. En tarkoita, että tyttösi velvollisuus on olla yksityisopettaja, mutta kyllä mielestäni osa sosiaalisten taitojen opettelua on se, että omia hyviä taitojaan opettaa esimerkin avulla. Mikään kynnysmatto ei tarvitse olla.
Oletteko harkinnut kotikoulua, jos asia kuitenkin vaivaa noin valtavasti? Tuollainen lapsi olisi omiaan kotiopetukseen.
Miksi hyväkäytöksiselle ja kiltille ei kuuluisi samat oikeudet, kuin häiriköille, vaan pitäisi siirtyä kotiopetukseen?
Ja miksi häiriköt ylipäätään käyvät koulua, kun oppimisen sijaan, he mieluimmin räyhäävät ja häiritsevät.
Sama työelämässä, mutta sieltä he lentävät ulos, kuin leppäkeihäs, kun työympäristössä ei häiriköintiä ja kiusaamista sallita.
Palstan "kiltti miehille" on löytynyt naispuolinen vastine.
"Kiltti nainen": kaikki pienet vilkkaat pojat aka maailman syöpä pitää sulkea laitokseen häiritsemästä meitä kilttejä naisia aka oikeita ihmisiä. Miksi oi miksi niiden annetaan edelleen liikkua vapaana!"
Aina kun ihminen korostaa omaa kiltteyttään suhteessa muihin ihmisiin ja kokee tulevansa ehtimiseen väärin kohdelluksi eri yhteisöissä, on varsin todennäköistä ettei hän ole oikeasti lainkaan kiltti, vaan passiivis-aggressiivinen.
Heh he, monelle on henkisesti yllättävää että joku on oikeasti kiltti. Et ikään kuin kestä sitä infoa, että toiset ihmiset oikeasti ovat kilttejä, joten käännät ja väännät totuutta väittämällä että se on "passiivis-aggressiivista" lol. Tiedän kyllä, että kiltteys häiritsee monia ihmisiä, koska heissä itsessään on niin paljon jotain vihaa ja kaunaa, jota päivästä toiseen purkavat. Ja monet joilla on erityisen outo meno, pelataan luurit päässä sotapelejä tuntitolkulla, haistatellaan, potkitaan luokkakavereita yms yms. kuvittelevat että se on tavallista ja että kyllä ne toisetkin on oikeasti samanlaisia. News flash: kaikki eivät ole tuollaisia! Sama aikuisena: jos on itse kaunainen, puhuu pahaa työkavereista, juonittelee, pettää puolisoaan, pakenee omia lapsiaan tietokoneelle/harrastuksiin yms. voi kuvitella, että toisetkin toimivat niin. Mutta jälleen news flash: kaikki eivät ole sellaisia. Eikä kaikilla ole mitään passiivis-aggressiivista halua olla samanlainen.
Jos ihan totta puhutaan, ajattelen useimpien ihmisien tahtovan hyvää toisille, toki omilla tavoillaan ja omilla resursseillaan. Eikö ole rankkaa elää, jos ajattelet että melkein kaikki itseäsi lukuun ottamatta ovat hirviöitä?
Ei ole rankka elää, koska minä ajattelen että iso osa ihmisistä on pohjimmiltaan hyviä, kuten kirjoituksessani sanonkin. Lue se ajatuksella uudelleen. Kyse on siitä, että jotkut pitävät ilkeyttä ja huonoa käytöstä tavallisena ja normaalina, eivätkä pysty millään uskomaan, että toiset ihmiset voivat olla aidosti kilttejä, ilman mitään passiivis-aggressiivista patoutumaa. On olemassa paljon empaattisia ihmisiä, joilla ei ole mitään piilovihaa, tätä sanoin kirjoituksellani. Kun täällä jotkut väittivät, ettei kiltteys ihmisen ominaisuutena ole totta, vaan joku feikki esitys. Minä nimenomaan olen sitä mieltä, että se on monen todellinen ominaisuus, mitä jotkut vaan eivät omista lähtökohdistaan voi ymmärtää.
Tuliko yllätyksenä, että suurin osa ihmisistä käyttäytyy eläimen kaltaisesti; jos olet erilainen, sinut syrjitään ja mitätöidään pois laumasta. Pitää olla normaalia fiksumpi ihminen että osaa sivuuttaa tollasen alkukantaisen kiusaamisvietin ja kykenee asioihin kuten empatia, avarakatseisuus, kunnioitus jne. Jos jostain ihmisestä ei pidä, voi häntä siltikin kohdella hyvin. Se on sivistystä :)