Mies ei oikein jaksa lapsiaan, muilla samaa ongelmaa?

6-vuotias on raskaassa iässä. Yhdessä niistä monista. Itse olin monesti kylppärissä itkemässä, etten jaksa, joten hyvinhän tuo menee.

Meillä on ollut samankaltaista, lapset alakoulussa nyt. Koskaan ei ole kovin oma-aloitteisesti leikkinyt/ulkoillut tms lasten kanssa, henkisesti ja muutenkin vastaan yli 50% noiden hoidosta.

Aika raskasta itselle, mutta voimavarojakaan ei ole erota. Tilanne on nyt tällainen et poimin rusinat pullasta ja isä osallistuu sen minkä osallistuu. Ehkä jollain tasolla olen sulkenut hänet poiskin koska asiat hoituu paremmin tai vie vähemmän energiaa kertomalla hänelle asioita. Luokoon lapsiin omanlaista suhdettaan, minä omanlaista.

Mulla kans tuommoinen. Ylistressaantunut yrittäjä. Ei puhettakaan että pystyis iloitsemaan lapsistaan. Nillä on molemmilla tunteensäätelyongelmia kans. Ankeeta on!

Ktp kirjoitti:

Mulla kans tuommoinen. Ylistressaantunut yrittäjä. Ei puhettakaan että pystyis iloitsemaan lapsistaan. Nillä on molemmilla tunteensäätelyongelmia kans. Ankeeta on!

Mitä täällä uliset? Ota ero!

Nousee virläkin hiki meidän edikoisen eskarilähdöistä. Välillä 1,5 tuntia ykdin yhtä vääntöä.

Niität nyt palkkiota siitä, että pakotit miehen lapsentekoon, vaikka se ei sitä halunnut?

Ihan normaalia tuo on ap. Siksi jätinkin lapsiluvun yhteen. Miehille kelpaa pesä muttei vastuu.

Mä en ikinä muista leikkineeni tai touhunneeni isäni kanssa ns. lastenleikkejä yms. Kuitenkin hommailin isäni kanssa pienestä pitäen kaikkia käytännön askareita, käytiin kalassa, korjailtiin milloin mitäkin, sain käyttää kaikkia työkaluja taitojeni mukaan. Jotenkin musta tuntuu, että sain sillä tavoin suht hyvät "eväät" elämään. Samalla mentaliteetillä olen omianikin kasvattanut. Mua jopa hieman ärsyttää lapsilleen sössöttävät ja neitimäiset "rintareppuisät"

Joo, onhan se 6-vuotiaan elämänkriisien läpikäynti välillä aika rankkaa. Uhmineen ja ulinoineen. Minäkin väsyn välillä. Erona on vaan se että mies on väsynyt joka ikinen aamu, ja jo ennenkuin lapset on mitään edes tehneet juurikaan. Ja kyllä se hänen p*ska fiilis ja asenne tarttuu lapsiinkin/ lapset aistii ettei isi jaksa heitä. Jolloin he kyllä hakee sitä huomiota kahta kovemmin vaikka sitten pahanteolla.

Lasten puolesta tämä tilanne tietenkin eniten surettaa. Joskin olen jopa huolissani, ei tee mieli jättää lapsia enää yksin miehen kanssa, sen jälkeen kun esikoinen on alkanut kertomaan mitä täällä tapahtuu kun olen poissa. Tapahtuu silloinkin niitä miehen hermostumisia kun olen paikalla ja joudun välillä olemaan henkisenä kilpenä lasten ja isän välillä. Mutta mitä tapahtuu kun olen poissa? Periaatteessa olen aina luottanut mieheen, mutta nyt sekin puoli on alkanut rakoilla. Meidän parisuhteessa/ kodissa on kuitenkin nollatoleranssi ollut aina kaikenlaisen väkivallan tms suhteen. Minusta jo se että isä heittää lapsen kirjan maahan on yksiselitteisesti yli rajan menemistä, minä olen kuluttanut viimiset 6 vuotta elämästäni siihen että olen koittanut kasvattaa lapsia esim. että vaikka suututtaa niin tavaroita ei paiskota ja rikota vaan on muita keinoja käsitellä sitä. Ja sitten yli 30v mies nakkelee täällä kamoja pitkin kämppää kun vähän kiukuttaa? Huh huh.

Ap

Miten mies itse on kasvatettu? Esim minä olisin varmasti samanlainen kuin miehesi, koska minulta on jäänyt kaikki kehitysvaiheet välistä kun piti lapsesta saakka olla kuin aikuinen. Niinpä nyt aikuisena olen pikkulapsi joka vain näyttää aikuiselta.

Mies saa herätä 15 minuuttia aikaisemmin kuin nyt että ehtii syödä aamupalan ennen kuin pitää heittäytyä siihen hässäkkään lasten kanssa. Kai sitä nyt hermo menee jos suoraan sängystä pitää olemattomilla verensokereilla kuunnella lasten piipitystä.

Niin joo ja opetella käyttäytymään kuin aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ikinä muista leikkineeni tai touhunneeni isäni kanssa ns. lastenleikkejä yms. Kuitenkin hommailin isäni kanssa pienestä pitäen kaikkia käytännön askareita, käytiin kalassa, korjailtiin milloin mitäkin, sain käyttää kaikkia työkaluja taitojeni mukaan. Jotenkin musta tuntuu, että sain sillä tavoin suht hyvät "eväät" elämään. Samalla mentaliteetillä olen omianikin kasvattanut. Mua jopa hieman ärsyttää lapsilleen sössöttävät ja neitimäiset "rintareppuisät"

Niin? Mulle olisi aivan sama miten viettää, jos vaan viettäisi. Mies ei todellakaan tee mitään noista lasten kanssa. Aamulla ei sano lapsille edes huomenta. Siitä lähtee sitten kaiken kieltäminen ja virheiden osoittaminen. Hoputtaminen ja huokailu. Näkisitpä sen tuskailun määrän kun mies ottaa työkalut esille ja lapset haluaa osallistua... "älä ota, mene leikkimään, ei saa, laita pois, Minna hae nämä lapset nyt täältä pois!!!!".

Ap

Jätä se sika !

Sika on aina sika eikä sika ikinä muutu.

Mieheni muuttui kun odotin esikoista. Oli kyllä innoissaan vauvasta muutaman viikon. Sen jälkeen pahalla tuulella jatkuvasti.

Toisen lapsen synnyttyä lähdin ja elämäni muuttui.

Miten helppoa olikaan hoitaa lapsia ja opiskella siinä sivussa. Kotona oli hyväntuulinen ja turvallinen ilmapiiri. Lapset olivat hyväntuulisia, kertoivat iloistaan ja suruistaan.

Nyt nuo lapset ovat jo aikuisia ja olen todella iloinen, että olin rohkea ja uskalsin tarjota heille kodin, missä on hyvä olla. :)

Vierailija kirjoitti:

Miten mies itse on kasvatettu? Esim minä olisin varmasti samanlainen kuin miehesi, koska minulta on jäänyt kaikki kehitysvaiheet välistä kun piti lapsesta saakka olla kuin aikuinen. Niinpä nyt aikuisena olen pikkulapsi joka vain näyttää aikuiselta.

No siis juuri tätä on varmasti taustalla. Appiukko on mieheni potenssiin 10, nyt kun jälkikäteen olen alkanut asioita enemmän tarkastella ja pohtia..

Ap

Miehen 12 v lapsi käy joka toinen viikonloppu ja mies tekee kaikkensa että ei ole kotona tai huolehtii että lapsi on kaverilla. Siinä on sitten minun mukava kuskata lasta harrastukseen, ruokkia ja opettaa ihan peruskäytöstapoja. Puhelin kulkee mukana vessaan, ruokapöytään, jne eikä käsiä pestä. Ymmärrän kyllä miestä. En olisi itsekään kahden lapsen äitinä uskonut että joku lapsi voi olla niin raskas.

Mä olen ihan alusta asti jättänyt huoletta lapsia isänsä hoiteisiin ja hävinnyt itse tavoittamattomiin, jos ei muualle niin vessaan lukkojen taa ja leikkinyt kuuroa. Isälle ja lapsille muodostui erinomainen side ja isä on ollut lastensa elämässä hyvinkin tiukasti mukana. Joskus se on kiinni myös itsestä, ei aina pelkästään miehestä. Lapset ovat jo aikuisia. 

Joo, tuota se on. Vastuu painaa, arki on tylsää ja raskasta. Lapset ovat usein edelleen käytännössä naisen projekti. Siksikin jokaisen naisen kannattaa hankkia vain sen verran lapsia kuin jaksaa yksin hoitaa, just in case.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ihan alusta asti jättänyt huoletta lapsia isänsä hoiteisiin ja hävinnyt itse tavoittamattomiin, jos ei muualle niin vessaan lukkojen taa ja leikkinyt kuuroa. Isälle ja lapsille muodostui erinomainen side ja isä on ollut lastensa elämässä hyvinkin tiukasti mukana. Joskus se on kiinni myös itsestä, ei aina pelkästään miehestä. Lapset ovat jo aikuisia. 

Huusiko mies lapsille ja heitteli näiden tavaroita?

Huh huh kaikki sympatiat sinulle, kuulostaa aivan kauhealta tilanteelta, vaikkei väkivaltaa olisikaan. Itse tuossa tilanteessa antaisin vaihtoehdon joko yhdessä terapeutille/perheneuvolaan tai tulee ero lapsien parhaaksi.