Ukkomies vedätti. Kamala olo.
Juuri tällä hetkellä tuntuu että tilanne on kuin salatuista elämistä. Ihan järkyttävän kuvottava ja halpa olo.
Tarina lyhyesti, tapasin koirapuistossa mukavan oloisen miehen. Nähtiin muutamia kertoja kun osuttiin samaan aikaan paikalle, kolmannella kerralla mies pyysi mua kahville läheiseen kahvilaan. Mentiin kahville, tutustuttiin ja oli edelleen tosi mukavan oloinen. Jatkettiin tapailua niinkuin nyt normaalistikin toiseen tutustuessa. Sanoi olevansa sinkku, ei lapsia, täysin normaali työssäkäyvä mies. Hän sanoi juuri ostaneensa kesämökin täältä suunnalta ja käytiin sielläkin, kaikki hyvin, kaikki normaalia. Mies itse sanoi asuvansa parin tunnin ajomatkan päässä ja viettää lomaa parhaillaan mökkiä kunnostaen.
Kuukauden päivät ehdin tapailemaan tätä miestä ja oltiin siis päädytty jo makuuhuoneeseen asti. Yksi ilta juttelin tyttökaverini kanssa puhelimessa ja hehkutin miten mukavan miehen olen löytänyt.. kaveri kysyi että mikä sen nimi on, hän kattoo facebookista miltä se näyttää (utelias kaveri, tiedän). Vastasin nimen ja sanoin heti perään että miehellä ei kyllä facebookia ole, ei ole kiinnostunut somesta. Kaveri meni tosi vaikean kuuloiseksi ja änkytti puhelimeen että no hän kuitenkin sen nimen kirjoitti ja täällä on kyllä sun kuvaileman näköinen mies.. asuu samalla paikkakunnalla kun minä ja on naimisissa.
Mä ajattelin että ei pidä paikkaansa, katsoin facen, ei löydy. Selvis että mies oli ilmeisesti estänyt mut facessa heti tavatessa etten ikinä edes huomannut sen siellä olleen. Kaveri tuli kylään ja näytti sen sivut. Kolme lasta, vaimo, just olivat juhlineet 10 vuotis hääpäiväänsä ja kuinka ollakaan vaimon sivuilla kymmenittäin kuvia heidän uudesta ihanasta projektista, kesämökki.
Tästä on nyt puoli vuotta aikaa ja en edelleenkään ole päässyt yli pahasta olosta. Haukuin miehen pystyyn, hän rukoili etten kertoisi vaimolle ettei perhe mene rikki. Pienin lapsista on alle 4 vuotias ja vaimo selvästi umpirakastunut mieheensä. Pari kertaa olen nähnyt miehen kadulla, kävelee vaimonsa kanssa lenkillä koiran kanssa.
Mulla on niin tyhmä olo ja aikani painin sen kanssa että pitäiskö kertoa vai ei, lopulta en vaan pystynyt. Sen verran "ongin" tietoja lähipiiristä täällä samalla paikkakunnalla asuvilta että sain tietoon ettei mies ole aiemminkaan kovin uskollinen ollut. Kukaan ei ainakaan tiennyt että mies olisi kiinni jäänyt koskaan. Mikä laittaa ihmisen toimimaan noin ja miksi pitää valehdella tunteistaan ja tilanteesta. Ite olin aidosti siinä uskossa että mulla on käynyt tosi hyvä tuuri. Olin vaan joku kuvottava lelu.
Kommentit (294)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osasin odottaa kyllä että tulee paljonkin asiatonta ja idiootti kommenttia, eikä siinä mitään.
Mutta kuinka moni on aidosti sitä mieltä että kuuluisi kertoa? Tykätkää vaikka tästä kommentista sen perusteella jos viitsitte.
Olen koittanut tätä järjellä ajatella ja tunteella ja ihan kaikella. Sillä perheellä menee näin ulkopuolisen silmin ainakin aidosti hyvin, niillä on yhteinen talo, kesämökki, tietty lainat ja nykyään myös oma firma. Mulla sen sijaan on kamala olo asiasta edelleen, luultavasti se nainen vihaisi mua kuullessaan ja sekin on ymmärrettävää. Eniten tekee pahaa että pahimmillaan hajottaisin kolmen lapsen perheen ja elämän.Minäminäminä.
Eihän sillä perheellä menee lainkaan hyvin, jos mies juoksee pettämässä. Kyseessä ei ole avoin suhde, koska mies kielsi sinua kertomasta. Eli vaimolle valehdellaan koko ajan. Ajattelet vain itseäsi nyt. Koska sinä et kestä sitä, että joku tuntematon nainen saattaa alkujärkytyksessä sanoa jotain tyhmää, et viitsi kertoa. Mitä hemmetin väliä sillä on? Miten se muka loppujen lopuksi sinuun vaikuttaa? Kyllä sinä siitä yli pääset, eikä siitä suurempia traumoja jää.
Mutta se, että vaimo joutuu olemaan tuollaisessa suhteessa tietämättään, niin se tulee kyllä olemaan todella iso kolaus, kun hän vihdoin saa tietää millaisen petturin kanssa on ollut. Ja kuinka monta vuotta on mennyt elämää hukkaan ilman, että on itse saanut päättää, millaisen miehen kanssa elämäänsä viettää. Pahimmassa tapauksessa vaimo ei enää uskalla luottaa kehenkään, kun saa tietää, että ihmiset ovat asiasta tienneet ja mies on pettänyt useiden naisten kanssa, mutta kukaan ei ole hänelle sanonut mitään.
Koita tolta sokeudeltasi lukea mun viestejä ihan sieltä alusta lähtien. Mä olen lähes jatkuvasti puhunut siitä miten asia vaikuttaa eniten heidän lapsiinsa. Ja tottakai puhun itsestäni, koska tämä asia koskettaa myös minua ja koska mun toimeni asian suhteen ovat me mitkä ratkaisee. Sen asiasta tietämättömän vaimonko näkökulmasta mun tätä pitäisi kirjoittaa?
Sinulle ei sen perheen lasten asiat kuulu eikä sinun tarvitse niitä miettiä. On ainoastaan pariskunnan asia, miten lastensa asiat hoitavat erotessa. Se on kuitenkin edessä, sinusta riippumatta.
Kerro vain vaimolle. Et sinä sitä perhettä hajota vaan tuo mies itse on syypää siihen. Sinä olet joutunut petoksen uhriksi ja mies toimii noin edelleenkin aina uusien uhrien kanssa jollainen hänen vaimonsakin on ja minun mielestäni myös lapset.
Tälläkin hetkellä kaksnelosessa on naimisissa oleva mies useammalla nimimerkillä, hiukan toisistaan eroavilla tiedoilla. Tapailin ko miestä muutaman kuukauden, eikä ainakaan vielä ole tullut tarvetta kertoa vaimolle. Ko miehen pettämishistoria on useamman vuoden ja kova yritys on jatkaa valitsemallaan tiellä, sen verran aktiivisesti panostaa naisen etsimiseen.
Kerronko vaimolle, vai en? Peukut ratkaiskoot🙄
Muistan kun olin nuori ja mua vikitteli perheelliset miehet joilla pieni lapsi. Eivät edes salanneet asioita.
Itse etsin itselleni puolisoa jonka kanssa mennä naimisiin ja saada lapsia.
Mitä noi miehet kuvittelee?
Toki en suostunut suhteeseen heidän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osasin odottaa kyllä että tulee paljonkin asiatonta ja idiootti kommenttia, eikä siinä mitään.
Mutta kuinka moni on aidosti sitä mieltä että kuuluisi kertoa? Tykätkää vaikka tästä kommentista sen perusteella jos viitsitte.
Olen koittanut tätä järjellä ajatella ja tunteella ja ihan kaikella. Sillä perheellä menee näin ulkopuolisen silmin ainakin aidosti hyvin, niillä on yhteinen talo, kesämökki, tietty lainat ja nykyään myös oma firma. Mulla sen sijaan on kamala olo asiasta edelleen, luultavasti se nainen vihaisi mua kuullessaan ja sekin on ymmärrettävää. Eniten tekee pahaa että pahimmillaan hajottaisin kolmen lapsen perheen ja elämän.Minäminäminä.
Eihän sillä perheellä menee lainkaan hyvin, jos mies juoksee pettämässä. Kyseessä ei ole avoin suhde, koska mies kielsi sinua kertomasta. Eli vaimolle valehdellaan koko ajan. Ajattelet vain itseäsi nyt. Koska sinä et kestä sitä, että joku tuntematon nainen saattaa alkujärkytyksessä sanoa jotain tyhmää, et viitsi kertoa. Mitä hemmetin väliä sillä on? Miten se muka loppujen lopuksi sinuun vaikuttaa? Kyllä sinä siitä yli pääset, eikä siitä suurempia traumoja jää.
Mutta se, että vaimo joutuu olemaan tuollaisessa suhteessa tietämättään, niin se tulee kyllä olemaan todella iso kolaus, kun hän vihdoin saa tietää millaisen petturin kanssa on ollut. Ja kuinka monta vuotta on mennyt elämää hukkaan ilman, että on itse saanut päättää, millaisen miehen kanssa elämäänsä viettää. Pahimmassa tapauksessa vaimo ei enää uskalla luottaa kehenkään, kun saa tietää, että ihmiset ovat asiasta tienneet ja mies on pettänyt useiden naisten kanssa, mutta kukaan ei ole hänelle sanonut mitään.
Koita tolta sokeudeltasi lukea mun viestejä ihan sieltä alusta lähtien. Mä olen lähes jatkuvasti puhunut siitä miten asia vaikuttaa eniten heidän lapsiinsa. Ja tottakai puhun itsestäni, koska tämä asia koskettaa myös minua ja koska mun toimeni asian suhteen ovat me mitkä ratkaisee. Sen asiasta tietämättömän vaimonko näkökulmasta mun tätä pitäisi kirjoittaa?
Sinulle ei sen perheen lasten asiat kuulu eikä sinun tarvitse niitä miettiä. On ainoastaan pariskunnan asia, miten lastensa asiat hoitavat erotessa. Se on kuitenkin edessä, sinusta riippumatta.
Se on ihan täysin totta ja sitä yritän tässä päähäni takoa. Voin aidosti sanoa että ennen tätä kaikkea olisin ollut täysin varma siitä että vastaavassa tilanteessa vaimolle on kerrottava, kun sitten tilanne tuli kohdalle niin ne lapset nyt vaan tuli ensimmäisenä mieleen ja ajatukset meni jopa siihen että ajattelin omaa lapsuuttani ja sitä miltä tämänluokan tilanne olisi tuntunut jos mun perheeni olisi hajonnut.
No niin ei käynyt koska mun isäni ei ollut pettäjä, kuten ei myöskään äitini. Mitä enemmän tilannetta taas miettii, niin varmempi olo siitä että teen oikein kertoessa. Edelleen, mua ei se mies säälitä, naista käy tottakai sääliksi tilanteessa mutta en häntä tunne, todellisuudessa en tiedä lopulta tippaakaan mikä heidän suhteensa tila on ja miksi se on päätynyt tohon.
Vaikka sitä miten päin pyörittää ajatuksissa niin nainen ansaitsee totuuden miehestään, kyllä mä sen tiedän ja tajuan.
Miten estetään profiilin näkyminen jollekin tietylle henkilölle? Osaan kyllä piilottaa päivitykseni ihmisiltä, jotka ovat fb-ystäviäni, mutta että profiilin näkyminen piilotetaan joltain tietyltä ihmiseltä - kertokaa, miten se tehdään.
Olin itse aikonani ukkomiehen viikonloppuhoito tietämättäni useamman kuukauden ajan. Hän ei ollut ainoa minulle enkä minä missään vaiheessa halunnut hänen kanssaan suhdetta, mutta päädyimme yöelämästä aika ajoin minun luokseni. En koskaan vaivannut päätäni hänen parisuhdestatuksellaan, mutta koska hän oli samassa yökerhossa melkein aina samaan aikaan kuin minäkin eikä pitänyt kiirettä kotiinsa (vaikka joskus pikkutunneilla sinne aina lähtikin), niin oletin hänen olevan sinkku. Kun totuus kävi ilmi, ei tullut pieneen mieleenikään olla yhteydessä hänen vaimoonsa. Jos mies on joka viikonloppu yökerhossa ja kotiutuu 3-4 aikoihin aamuyöllä, niin todennäköisesti vaimo joka tapauksessa arvaa ja/tai ei välitä.
Ihmettelen miten totuuden paljastumiseen voi kestää joillakin niin pitkä aika. Itse jos olen vähänkään epäillyt filunkipeliä, niin olen vaikka soittanut seurustelukumppanille kuuden aikaan illalla ja kysellyt kuulumisia. Jos kumppani ei vastaa tai on muuten vaan vaikeana, niin heti kannattaa pohtia onko kaikki sellaista miltä näyttää. Jos alkaa tulla kieltoja, että älä soita tiettyyn kellon aikaan tai jotain muuta sontaa niin kyllä siellä silloin jotain mätää on.
Niin älä kerro.
Ei tiedä miten mies reagoi. Näette kuitenkin toisianne jossain kävelytiellä niin älä sotkeudu koko kuvioon.
Helpompi sulle itsellesi, et saa vihoja päällesi.
Vierailija kirjoitti:
Miten estetään profiilin näkyminen jollekin tietylle henkilölle? Osaan kyllä piilottaa päivitykseni ihmisiltä, jotka ovat fb-ystäviäni, mutta että profiilin näkyminen piilotetaan joltain tietyltä ihmiseltä - kertokaa, miten se tehdään.
Olin itse aikonani ukkomiehen viikonloppuhoito tietämättäni useamman kuukauden ajan. Hän ei ollut ainoa minulle enkä minä missään vaiheessa halunnut hänen kanssaan suhdetta, mutta päädyimme yöelämästä aika ajoin minun luokseni. En koskaan vaivannut päätäni hänen parisuhdestatuksellaan, mutta koska hän oli samassa yökerhossa melkein aina samaan aikaan kuin minäkin eikä pitänyt kiirettä kotiinsa (vaikka joskus pikkutunneilla sinne aina lähtikin), niin oletin hänen olevan sinkku. Kun totuus kävi ilmi, ei tullut pieneen mieleenikään olla yhteydessä hänen vaimoonsa. Jos mies on joka viikonloppu yökerhossa ja kotiutuu 3-4 aikoihin aamuyöllä, niin todennäköisesti vaimo joka tapauksessa arvaa ja/tai ei välitä.
Facessa voi estää ihmisen. Et näe sitä, eikä se näe sua mitään kautta tai missään keskustelussa.
Olen pahoillani.
Kerro.
Mies voi tartuttaa vaimoonsa parantumattoman sp-taudin seuraavasta suhteesta.
Vaimolla on oikeus tietää, jotta hän voi löytää paremman ja uskollisen miehen.

Kysyin miten. Anna ohjeet niin kokeilen käyttämällä esimerkiksi jotain työkaveria, joka ei ole fb-kaverini.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten totuuden paljastumiseen voi kestää joillakin niin pitkä aika. Itse jos olen vähänkään epäillyt filunkipeliä, niin olen vaikka soittanut seurustelukumppanille kuuden aikaan illalla ja kysellyt kuulumisia. Jos kumppani ei vastaa tai on muuten vaan vaikeana, niin heti kannattaa pohtia onko kaikki sellaista miltä näyttää. Jos alkaa tulla kieltoja, että älä soita tiettyyn kellon aikaan tai jotain muuta sontaa niin kyllä siellä silloin jotain mätää on.
No mä olen miettinyt tätä ihan samaa. En muista yhtäkään kertaa että miehen puhelin olisi soinut niin että hän ei siihen olisi vastannut. Eikä siis pitänyt ääniä pois tms. Jos joku soitti niin vastasi normaalisti, eikä mikään puhelu ollut mitenkään "epäilyttävän" kuuloinen. Tarkotan että ei ollut mitään "en voi puhua, soitan kohta" tai "oota käyn tossa pihalla vastaamassa".
En osaa kuvailla muuten kuin että kaikki vaikutti normaalilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten estetään profiilin näkyminen jollekin tietylle henkilölle? Osaan kyllä piilottaa päivitykseni ihmisiltä, jotka ovat fb-ystäviäni, mutta että profiilin näkyminen piilotetaan joltain tietyltä ihmiseltä - kertokaa, miten se tehdään.
Olin itse aikonani ukkomiehen viikonloppuhoito tietämättäni useamman kuukauden ajan. Hän ei ollut ainoa minulle enkä minä missään vaiheessa halunnut hänen kanssaan suhdetta, mutta päädyimme yöelämästä aika ajoin minun luokseni. En koskaan vaivannut päätäni hänen parisuhdestatuksellaan, mutta koska hän oli samassa yökerhossa melkein aina samaan aikaan kuin minäkin eikä pitänyt kiirettä kotiinsa (vaikka joskus pikkutunneilla sinne aina lähtikin), niin oletin hänen olevan sinkku. Kun totuus kävi ilmi, ei tullut pieneen mieleenikään olla yhteydessä hänen vaimoonsa. Jos mies on joka viikonloppu yökerhossa ja kotiutuu 3-4 aikoihin aamuyöllä, niin todennäköisesti vaimo joka tapauksessa arvaa ja/tai ei välitä.
Facessa voi estää ihmisen. Et näe sitä, eikä se näe sua mitään kautta tai missään keskustelussa.
Kysyin miten. Anna ohjeet niin kokeilen käyttämällä esimerkiksi jotain työkaveria, joka ei ole fb-kaverini.
Käytät "block" toimintoa: surffaat ko. henkilön facesivulle, ja "lisää kaveri" kuvion vieressä on valikko mistä voi valita blokkauksen. Tämä on tosin todella huonoa käytöstä, joten en suosittele blokkaamaan "jotain etäistä tuttua" tms ilman hyvää syytä. Itse olen blokannut vaan häiriköt ja pervot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten estetään profiilin näkyminen jollekin tietylle henkilölle? Osaan kyllä piilottaa päivitykseni ihmisiltä, jotka ovat fb-ystäviäni, mutta että profiilin näkyminen piilotetaan joltain tietyltä ihmiseltä - kertokaa, miten se tehdään.
Olin itse aikonani ukkomiehen viikonloppuhoito tietämättäni useamman kuukauden ajan. Hän ei ollut ainoa minulle enkä minä missään vaiheessa halunnut hänen kanssaan suhdetta, mutta päädyimme yöelämästä aika ajoin minun luokseni. En koskaan vaivannut päätäni hänen parisuhdestatuksellaan, mutta koska hän oli samassa yökerhossa melkein aina samaan aikaan kuin minäkin eikä pitänyt kiirettä kotiinsa (vaikka joskus pikkutunneilla sinne aina lähtikin), niin oletin hänen olevan sinkku. Kun totuus kävi ilmi, ei tullut pieneen mieleenikään olla yhteydessä hänen vaimoonsa. Jos mies on joka viikonloppu yökerhossa ja kotiutuu 3-4 aikoihin aamuyöllä, niin todennäköisesti vaimo joka tapauksessa arvaa ja/tai ei välitä.
Facessa voi estää ihmisen. Et näe sitä, eikä se näe sua mitään kautta tai missään keskustelussa.
Kysyin miten. Anna ohjeet niin kokeilen käyttämällä esimerkiksi jotain työkaveria, joka ei ole fb-kaverini.
No menet sen sivulle, klikkaat niitä kolmea päällekkäistä pistettä (tai jotain lisää tietoja tms) ja sieltä painat "estä"
En pystyisi kertomaan. En haluaisi kontolleni perheen hajoamista.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani.
Kerro.
Mies voi tartuttaa vaimoonsa parantumattoman sp-taudin seuraavasta suhteesta.
Vaimolla on oikeus tietää, jotta hän voi löytää paremman ja uskollisen miehen.
Minäkin löysin itselleni paremman miehen, vaikkakin hän on naimisissa toisen naisen kanssa. En tee mielestäni mitään väärää ketään kohtaan, jos nautin elämästäni. Sitä voisi moni muukin lopettaa valittamisen ja keskittyä tekemään itsensä onnelliseksi sen sijaan, että pilaa toisten avioliittoja.
Vierailija kirjoitti:
Se on näin, että ainoa syy miksi menisit kertomaan miehen vaimolle on että edelleen toivot saavasi miehen itsellesi, omaksesi. Sinä et tule häntä saamaan. Ja kun sinä et kerran häntä saa niin älä hyvä ihminen mene tekemään sitä niille viattomille lapsille, että rikot heidän perheensä. Mies on pettänyt vaimoaan, mutta ei lapsiaan. Anna lasten säilyttää perheensä ja ihmisten elää keskenään kuten elävät, ei sinun tarvitse miehen tapoja ymmärtää.
Enpä usko että ap ottais tuota miestä enää mistään hinnasta...
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi kertomaan. En haluaisi kontolleni perheen hajoamista.
Sama. Uskon, että ketju on vain trolli, näitähän tulee tänne säännöllisin väliajoin, mutta joka tapauksessa halveksin sydänjuuriani myöten näitä "nimettömien kirjeiden" ehdottajia. Heidän menetelmänsä saa aikaan vain surua ja ahdistusta, joka heijastuu myös lapsiin, mutta jättää kirjeen saajan ikuiseen epävarmuuteen siitä, mikä on totta ja mikä ei. Toivon todella, että nämä kirjoittajat jonakin päivänä saavat itse sellaisen kirjeen. Pääsevät kokemaan, miltä tuntuu, kun ei tiedä tekeekö joku pilkkaa, onko mustasukkainen tai katkera jostain vai onko oikeasti tapahtunut jotain ja mitä. Hyi helvata, vastenmielisiä ihmisiä
Ja ei, en ole pettänyt, ei ole pelkoa että jäisin sellaisesta kiinni. Jos itse saisin nimettömän kirjeen tai viestin, niin jättäisin sen omaan arvoonsa siinä määrin kuin sellaista voi tehdä em. ajatusten ja tunteiden vallassa.
No mä olen miettinyt tätä ihan samaa. En muista yhtäkään kertaa että miehen puhelin olisi soinut niin että hän ei siihen olisi vastannut. Eikä siis pitänyt ääniä pois tms. Jos joku soitti niin vastasi normaalisti, eikä mikään puhelu ollut mitenkään "epäilyttävän" kuuloinen. Tarkotan että ei ollut mitään "en voi puhua, soitan kohta" tai "oota käyn tossa pihalla vastaamassa".
En osaa kuvailla muuten kuin että kaikki vaikutti normaalilta.
OK, kyseessä on varmaan ollu sit tavallista viekkaampi tapaus. Oletan, että se hänen oikea kumppani ei sattunut soittamaan silloin kun olit miehen kanssa(?).
Minä antaisin tapauksen vain olla - kostaminen ei auta. Tiedä millaisen ristin saisit kannettavaksi jos vielä puutut. Joskus on vaan parempi antaa olla, antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin...
Ap vastaa. Ylempi ei edes ole minun kirjoittama. Mökin ja koirapuiston välimatka on muutama kilometri, en nähnyt mitään ongelmaa tai omituista siinä että mies tahtoo tehdä kävelylenkin puistoon. Ja mulle on ihan sama syyttääkö mua joku provoksi vai ei, toi ylempi kommentti siksi toiseksi näyttää siltä että täällä yrittää joku epätoivoisesti luoda musta provoa vastailemalla itse omiin provoilu syytös viesteihinsä.
Niin tai näin, kiitos asiallisista vastauksista niitä antaneille ja onnea ja menestystä kaikille ketkä kokevat tarpeelliseksi tekeytyä tuntemattomaksi keskustelun aloittajaksi vauvapalstalla.