Lue keskustelun säännöt.
Miten olla katkeroitumatta ikisinkkuudesta?
23.09.2018 |
Olen aikuinen nainen ja haaveilin ja ajattelin aina että kumppani tulee automaattisesti vastaan, homma etenee omalla painollaan ja päädyn elämään keskiluokkaista perhe-elämää lähiöön - niinhän se tuntui tapahtuvan muillakin läheisillä ja tutuilla.
No ei se ollutkaan niin yksinkertaista. Tomerana naisena aloin itse aktiivisesti, tinderöin, nettideittailin, kävin treffeillä, ulkona, kerhoissa ja sosiaalisissa tapahtumissa. Lähestyin miehiä suoraan ja ei-niin suoraan. Loppusaldona joitain yhden illan juttuja, (tietämättäni) toisena naisena toimimista ja ghostatuksi tulemisia.
Nyt olen siinä vaiheessa elämääni jossa on pakko vaan myöntää että olen kirottu, huono-onninen tai jotenkin viallinen, sillä en ole ikinä nauttinut miesten huomiosta, vastaanottanut treffikutsuja tai ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. Olen kokeillut vaikka ja mitä, myös passiivisuutta mutta silloin kaikki mieskontaktit putoaa nollaan.
Tämän keskustelun aiheena ei ole arvuutella syitä miehettömyydelleni, vaan tarjota jotain työkaluja siihen että miten voin päästä sen pettymyksen yli ja käsitellä sen että en ole ikinä ollut kenenkään henkilön romanttisen rakkauden kohde ja etten näillä näkymin tule todennäköisesti pariutumaan saatikka hankkimaan lapsia ainakaan ydinperheeseen. Enkä toivoisi kuulevani "keskity työhön/keskity harrastuksiin/keskity matkailuu" -tyylisiä asioita, sillä työ on jo isoin asia elämässäni, harrastan aktiivisesti ja vietän paljon aikaa ystävieni kanssa - joskin ystäväni ovat etenevissä määrin kiinni omissa perheaskareissaan. Täytän elämääni jo kaikenlaisilla aktiviteeteilla, mutta kipu siitä että toivoin joskus maagisesti löytäväni jonkun minulle sopivan ihmisen ja perustavani perheen ja saavani lapsia ei vaan korviketoiminnalla poistu.
Kuulisin toki mielelläni myös kommentteja muilta samassa tilanteessa olevilta naisilta tai miksei miehiltäkin. Normielämässä aihe on arka, eivätkä "helposti" pariutuneet ja perheellistyneet ystävät oikein ymmärrä tuskaa ja luonnollisesti vain lohduttelevat laukomalla (hyväntahtoisesti) kliseitä siitä miten kyllä se löytyy kun sitä vähiten odottaa.
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Meitä itsellisiä ihmisiä on paljon :) Ja kun kaikki, siis 100% avioliitot päättyy joko a) eroon b) kuolemaan, jokaisen on opeteltava viihtymään omassa seurassaan. Itsellisillä se vaihe tulee aiemmin, perheellisillä sitten kun lapset on isoja / lentää pesästä / tulee ero / kumppani kuolee.
Katkeruus on minusta sydämen jäykkyyttä ja kankeuteen auttaa jumppailu. Muistelen ihania seksi/mieskokemuksia, mietin kuinka rikasta on että sellaisenkin sain kokea! Herättelen kiitollisuutta: olen vaatimattomista oloista, mutta minulla on sentään asunto, ammatti ja yksi ystävä johon luotan kuin vuoreen.
Jep, olen monista asioista kiitollinen ja elämä on kyllä ihan hyvää. Hyviä mieskokemuksia joita muistella ei kyllä omalla kohdallani ole. :D Ehkä jotain oman mielikuvitukseni tuottamia haavekuvia jotka ei koskaan toteutuneet korkeintaan. AP.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on oikeasti niin vaikea asia. Ei suhteessa olevat ja helposti kumppaneita löytävät tule ikinä ymmärtämään millainen osattomuuden tunne tähän voi liittyä. Lisäksi tää nuoruuden ihanuudesta hehkuttaminen tuntuu pahalta; niin, mä en saanut nuorena kaksikymppisenä suhdetta ja nyt kolmikymppisenä alkaakin sitten olla jo ihan liian myöhäistä mihinkään ja jos lapsia vielä tekee niin irvaillaan mummoäitiydestä, pelotellaan vammaisilla lapsilla ja vaikka mitä.
Hommaat Realbotix-robotin sitten kun miesversio on saatavilla. Se on sitä tulevaisuutta se, ei tämmönen perus parisuhde-elämä joka on so last millennium.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä ajatella, että kaikilla on joku/joitakin surullisia ja traagisia asioita elämässään. Ne vaan voi olla hyvin erilaisia. Myös lapsiin ja parisuhteeseen voi liittyä paljon surua ja katkeruuttakin.
Parisuhteella ei tee yhtään mitään, jollei se ole aitoa rakkautta molemmin puolin. Ja harvoilla se on. Yritäpä ap ajatella niin.
Hämmentävimpiä on olleet netistä vastaan tulleet eronneet miehet, joilla iso lapsilauma exän kanssa ja sitten kerrotaan että etsitään jotakuta jonka kanssa tuntisi henkistä yhteyttä kun ei entisen rouvan kanssa sitä ollut. Siinä tällainen vaikeasti pariutuva ikisinkku on vähän huuli pyöreänä että mitä ihmettä, MIKÄ teidät sen exän kanssa yhteen veti ja sai vielä tekemään ne puolikymmentä lasta yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös yksi ikisinkkuystävä. Kaikki on päälisin puolin kunnossa: on nätti, hoikka, itsenäinen, hyvä palkka, asiat kunnossa jne. Ei vaan löydä miestä.
En raaski hänelle oikein sanoa, että hän on todella omituinen. olen pari kertaa asiasta yrittänyt puhua, että hän on silmiinpistävän erikoinen eikä omaa hyviä sosiaalisia taitoja. Hän ei vaan itse huomaa/ymmärrä tätä. Ja se erikoisuuskin on sellasia pieniä luonteenpiirteitä, on vähän liian totinen, ei ymmärrä oikein ryhmän huumoria, liian tarkka asioissa, ei omaa sosiaalista pelisilmää sosiaalisissa tilanteissa jne. miehet siksi karttavat häntä, kun ei edes ymmärrä/tajua, että millaisen kuvan muille antaa., Itse hän pitää itseään ihan samanlaisena kuin muutkin, mutta on jo yli 40 ja myös pientä katkeroitumista on havaittavissa.
Miten tällaisesta voi sanoa, kun toinen menee heti puolustuslinjalle enkä edes osaisi pukea sanoiksi sitä kaikkea, mitä hän "tekee väärin"?
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös yksi ikisinkkuystävä. Kaikki on päälisin puolin kunnossa: on nätti, hoikka, itsenäinen, hyvä palkka, asiat kunnossa jne. Ei vaan löydä miestä.
En raaski hänelle oikein sanoa, että hän on todella omituinen. olen pari kertaa asiasta yrittänyt puhua, että hän on silmiinpistävän erikoinen eikä omaa hyviä sosiaalisia taitoja. Hän ei vaan itse huomaa/ymmärrä tätä. Ja se erikoisuuskin on sellasia pieniä luonteenpiirteitä, on vähän liian totinen, ei ymmärrä oikein ryhmän huumoria, liian tarkka asioissa, ei omaa sosiaalista pelisilmää sosiaalisissa tilanteissa jne. miehet siksi karttavat häntä, kun ei edes ymmärrä/tajua, että millaisen kuvan muille antaa., Itse hän pitää itseään ihan samanlaisena kuin muutkin, mutta on jo yli 40 ja myös pientä katkeroitumista on havaittavissa.
Miten tällaisesta voi sanoa, kun toinen menee heti puolustuslinjalle enkä edes osaisi pukea sanoiksi sitä kaikkea, mitä hän "tekee väärin"?
:D
Sen pitäis löytää vaan samanlainen outo mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös yksi ikisinkkuystävä. Kaikki on päälisin puolin kunnossa: on nätti, hoikka, itsenäinen, hyvä palkka, asiat kunnossa jne. Ei vaan löydä miestä.
En raaski hänelle oikein sanoa, että hän on todella omituinen. olen pari kertaa asiasta yrittänyt puhua, että hän on silmiinpistävän erikoinen eikä omaa hyviä sosiaalisia taitoja. Hän ei vaan itse huomaa/ymmärrä tätä. Ja se erikoisuuskin on sellasia pieniä luonteenpiirteitä, on vähän liian totinen, ei ymmärrä oikein ryhmän huumoria, liian tarkka asioissa, ei omaa sosiaalista pelisilmää sosiaalisissa tilanteissa jne. miehet siksi karttavat häntä, kun ei edes ymmärrä/tajua, että millaisen kuvan muille antaa., Itse hän pitää itseään ihan samanlaisena kuin muutkin, mutta on jo yli 40 ja myös pientä katkeroitumista on havaittavissa.
Miten tällaisesta voi sanoa, kun toinen menee heti puolustuslinjalle enkä edes osaisi pukea sanoiksi sitä kaikkea, mitä hän "tekee väärin"?
Miksi pitää tulla tähänkin kirjoittelemaan typeriä provoja. Tuollaisia tyyppejä ja paljon pahempiakin löytyy parisuhteista pilvin pimein.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös yksi ikisinkkuystävä. Kaikki on päälisin puolin kunnossa: on nätti, hoikka, itsenäinen, hyvä palkka, asiat kunnossa jne. Ei vaan löydä miestä.
En raaski hänelle oikein sanoa, että hän on todella omituinen. olen pari kertaa asiasta yrittänyt puhua, että hän on silmiinpistävän erikoinen eikä omaa hyviä sosiaalisia taitoja. Hän ei vaan itse huomaa/ymmärrä tätä. Ja se erikoisuuskin on sellasia pieniä luonteenpiirteitä, on vähän liian totinen, ei ymmärrä oikein ryhmän huumoria, liian tarkka asioissa, ei omaa sosiaalista pelisilmää sosiaalisissa tilanteissa jne. miehet siksi karttavat häntä, kun ei edes ymmärrä/tajua, että millaisen kuvan muille antaa., Itse hän pitää itseään ihan samanlaisena kuin muutkin, mutta on jo yli 40 ja myös pientä katkeroitumista on havaittavissa.
Miten tällaisesta voi sanoa, kun toinen menee heti puolustuslinjalle enkä edes osaisi pukea sanoiksi sitä kaikkea, mitä hän "tekee väärin"?
No mille linjalle tuollaisesta sanomisesta pitäisi mennä? Mä oon samantyylinen vetäytyvä ääri-introvertti ja tiedostan todella hyvin olevani ihan vääränlainen ja liian kummallinen. Ikävä kyllä en hirveesti pysty muuttamaan itseäni vaikka tietysti pitäisi. Olen paljon parempi jossain kahdenkeskisissä keskusteluissa kuin ryhmätilanteissa joissa jään aina nopeampien ja suulaampien jalkoihin ja sitten turhauttaa ja tekee taas mieli vetäytyä. Mutta silti haaveilen rakkaudesta ja läheisyydestä. Tiedän että mun kohdalla todennäköisesti turhia haaveita mutta vaikea niistä on ihan kokonaan eroonkaan päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen vasta 26-vuotias ja sinkkuna ollut 3v (eli ei vielä voisi ikisinkkuudesta puhua) mutta olin piitkään erittäin tyytyväinen elämääni sinkkuna ja ajattelin että ei haittaa vaikka se kestäisi pidempäänkin, eli en asiaa murehtinut jne.
Mutta nyt viimeaikoina ystäväni ovat minut saaneet hieman katkeroitumaan tilanteestani (olen siis kaveripiirin ainut sinkku); yritetään tyrkyttää ties joka toista vastaantulijaa minulle, kokoajan ylistetään omaa rakkautta jne, yhteydenpito on jäänyt vähälle eikä viikonloppuiltaisin koskaan voida viettää aikaa yhdessä, koska se oma kulta. Myös minua loukkaa se, että yöelämässä oletetaam että saalistelisin vain yhden illan juttuja (joita en todellakaan harrasta ja kaikki sen tietävät). Niin nyt ystävieni käytöksen myötä on tullut sellainem olo että sinkkuuteni olisi jotenkin ongelmallista tai että olisin jotenkin vajaavainen ilman miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös yksi ikisinkkuystävä. Kaikki on päälisin puolin kunnossa: on nätti, hoikka, itsenäinen, hyvä palkka, asiat kunnossa jne. Ei vaan löydä miestä.
En raaski hänelle oikein sanoa, että hän on todella omituinen. olen pari kertaa asiasta yrittänyt puhua, että hän on silmiinpistävän erikoinen eikä omaa hyviä sosiaalisia taitoja. Hän ei vaan itse huomaa/ymmärrä tätä. Ja se erikoisuuskin on sellasia pieniä luonteenpiirteitä, on vähän liian totinen, ei ymmärrä oikein ryhmän huumoria, liian tarkka asioissa, ei omaa sosiaalista pelisilmää sosiaalisissa tilanteissa jne. miehet siksi karttavat häntä, kun ei edes ymmärrä/tajua, että millaisen kuvan muille antaa., Itse hän pitää itseään ihan samanlaisena kuin muutkin, mutta on jo yli 40 ja myös pientä katkeroitumista on havaittavissa.
Miten tällaisesta voi sanoa, kun toinen menee heti puolustuslinjalle enkä edes osaisi pukea sanoiksi sitä kaikkea, mitä hän "tekee väärin"?
No mille linjalle tuollaisesta sanomisesta pitäisi mennä? Mä oon samantyylinen vetäytyvä ääri-introvertti ja tiedostan todella hyvin olevani ihan vääränlainen ja liian kummallinen. Ikävä kyllä en hirveesti pysty muuttamaan itseäni vaikka tietysti pitäisi. Olen paljon parempi jossain kahdenkeskisissä keskusteluissa kuin ryhmätilanteissa joissa jään aina nopeampien ja suulaampien jalkoihin ja sitten turhauttaa ja tekee taas mieli vetäytyä. Mutta silti haaveilen rakkaudesta ja läheisyydestä. Tiedän että mun kohdalla todennäköisesti turhia haaveita mutta vaikea niistä on ihan kokonaan eroonkaan päästä.
Ystävä ihmettelee, että missä vika, pyytää kertomaan. Mitä voin oikein sanoa hänelle? valehdella, ettei ongelmaa ole?
Ja kyllä oudotkin tyypit löytävät suhteita, en sitä sano. Mutta on kaksi asiaa,. jotka ovat kynnyskysymyksiä: huumori ja rentous sekä sosiaaliset taidot.
Ystäväni on melko tosikko eli ottaa kauhean tosissaan asioita ja tilanteita, jotka tuntuvat hänestä epämukavalta eikä ymmärrä, että muut eivät ajattele niin tai nauravat näille asioille. Tämä ehkä johtaa juurensa koulukiusaamiseen. Miehet karttavat totisia naisia - ainakin suurin osa. On tärkeää opetella olemaan rento, suhtautua elämäänhuumorilla ja opetella kestämään epävarmuutta ja pientä kaaoasta.
Olen itsekin introvertinen ja sosiaalisten taitojen opetelleminen on ollut vaikeaa, mutta pakkohan se on tehdä. Työelämä ja kaikki vaativat sen, että osaa lukea sosiaalisia tilanteita, ihmisiä ja asioita sekä reagoida ja puhua "oikein". Jos mielii parisuhteeseen, niin se on vain opeteltava, sille ei oikein voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jousta romanttisesta rakkaudesta ja ota joku täysipäinen samassa veneessä oleva mies
...
En ole ikinä rakastunut, joten en odota sopivan miehen lyövän jalkoja altani heti kuten elokuvissa konsanaan. Toivoin vain löytäväni miehen joka saisi minut nauramaan, olisi kunnon tyyppi ja joka olisi minusta vastavuoroisesti kiinnostunut. Ei ole osunut kohdalle. Miehet eivät hakeudu seuraani, enkä ole muistaakseni ikinä käännyttänyt ketään poiskaan. Eli minkäänlaisista kriteereistä on vaikeaa enää joustaa, ellen sitten repäise kadulta jotain moniongelmaista miestä hoidettavakseni tai ala deittailla siivousmoppia jolle laitan lippiksen päähän. AP
Mulle tulee tosta mieleen lehtijuttu, jossa kerrottiin naisesta, joka lopulta tajusi olevansa lesbo. Miehet eivät vain vaikuttaneet olevan kiinnostuneita hänestä muuten kuin kaverina ja lopulta hän tajusi, että oli yrittänyt deittailla väärillä markkinoilla. Kun alkoi tapailla naisiakin, seuraa löytyi.
Jäin tuossa sinun tekstissäsi miettimään eniten tuota, ettet ole ollut ikinä rakastunut. Sekin voi itsessään selittää sitä, etteivät miehetkään kiinnostu. Jotain sellaista jännitettä ja kipinää puuttuu ilmeisesti. En tiedä, löydätkö sen kenties jostain vielä vai oletko ehkä aseksuaali. Minä olen varsinkin nuorena ihastunut ja rakastunut naurettavan helposti ja luulen että myös minuun on ihastuttu ja rakastuttu enemmän kuin itse tiedän tapauksia. Mitä lie värähtelyjä tai ihan feromoneja ilmassa pyörinyt. Tai ihan vain sitä, että kun jostain eleestä huomaa tai luulee huomaavansa toisen olevan kiinnostunut, itsekin kiinnostuu jne. Erityisen helposti olen ihastunut ovulaation aikaan, hormoneilla on vaikutusta.
"Nyt olen siinä vaiheessa elämääni jossa on pakko vaan myöntää että olen kirottu, huono-onninen tai jotenkin viallinen, sillä en ole ikinä nauttinut miesten huomiosta, vastaanottanut treffikutsuja tai ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. Olen kokeillut vaikka ja mitä, myös passiivisuutta mutta silloin kaikki mieskontaktit putoaa nollaan."
"Tämän keskustelun aiheena ei ole arvuutella syitä miehettömyydelleni"
:D :D :D
Aloitat keskustelun pitkällä sepustuksella syistä miehettömyydellesi, ja sitten sanot ettei tämä ole keskustelun aihe?
Totta kai se on. Tällä disclaimerilla haluat välttää kuulemassa totuuden, eli sen että olet ollut aloitteellinen itseäsi tasokkaammille miehille. Heidän kanssaan jäit yhden yön jutuksi tai sivupanoksi. Ne vaatimattomat ja näkymättömät miehet jotka vastaisivat sinua, eivät ole sinua kiinnostaneet.
Vastauksena toiseen kysymykseesi: aloita tosiasioiden hyväksymisestä. Jos uskottelet itsellesi että kyse on huonosta tuurista tai mystisestä kirouksesta, tukisn tulet koskaan oikeasti hyväksymään miehettömyyttäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös yksi ikisinkkuystävä. Kaikki on päälisin puolin kunnossa: on nätti, hoikka, itsenäinen, hyvä palkka, asiat kunnossa jne. Ei vaan löydä miestä.
En raaski hänelle oikein sanoa, että hän on todella omituinen. olen pari kertaa asiasta yrittänyt puhua, että hän on silmiinpistävän erikoinen eikä omaa hyviä sosiaalisia taitoja. Hän ei vaan itse huomaa/ymmärrä tätä. Ja se erikoisuuskin on sellasia pieniä luonteenpiirteitä, on vähän liian totinen, ei ymmärrä oikein ryhmän huumoria, liian tarkka asioissa, ei omaa sosiaalista pelisilmää sosiaalisissa tilanteissa jne. miehet siksi karttavat häntä, kun ei edes ymmärrä/tajua, että millaisen kuvan muille antaa., Itse hän pitää itseään ihan samanlaisena kuin muutkin, mutta on jo yli 40 ja myös pientä katkeroitumista on havaittavissa.
Miten tällaisesta voi sanoa, kun toinen menee heti puolustuslinjalle enkä edes osaisi pukea sanoiksi sitä kaikkea, mitä hän "tekee väärin"?
:D
Sen pitäis löytää vaan samanlainen outo mies.
Tämä. Itse tunnen työelämästä kaksikin vastaavaa naista.
Molemmat kiinnostuvat miehistä jotka ovat pitkiä, komeita, älykkäitä, menestyneitä ja sosiaalisesti taitavia. Nämä naiset näkevät itsensä vastaavina, ovathan he hyvässä työssä, klassisen kauniita (naisten silmissä upeita) ja omasta mielestään sosiaalisia/hauskoja.
Miesten silmissä he ovat vanhoja, suoravartaloisina ei kovin hedelmällisen näköisiä, ja kaiken lisäksi omituisia. Hyvä työ ei paina vaakakupissa ollenkaan.
Molempiin on parikin miestä ihastunut, juuri sellaiset hieman omituiset tapaukset. Mutta kun ei oma vastinkappale kiinnosta, niin ei kiinnosta.
121212 kirjoitti:
"Nyt olen siinä vaiheessa elämääni jossa on pakko vaan myöntää että olen kirottu, huono-onninen tai jotenkin viallinen, sillä en ole ikinä nauttinut miesten huomiosta, vastaanottanut treffikutsuja tai ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. Olen kokeillut vaikka ja mitä, myös passiivisuutta mutta silloin kaikki mieskontaktit putoaa nollaan."
"Tämän keskustelun aiheena ei ole arvuutella syitä miehettömyydelleni"
:D :D :D
Aloitat keskustelun pitkällä sepustuksella syistä miehettömyydellesi, ja sitten sanot ettei tämä ole keskustelun aihe?
Totta kai se on. Tällä disclaimerilla haluat välttää kuulemassa totuuden, eli sen että olet ollut aloitteellinen itseäsi tasokkaammille miehille. Heidän kanssaan jäit yhden yön jutuksi tai sivupanoksi. Ne vaatimattomat ja näkymättömät miehet jotka vastaisivat sinua, eivät ole sinua kiinnostaneet.
Vastauksena toiseen kysymykseesi: aloita tosiasioiden hyväksymisestä. Jos uskottelet itsellesi että kyse on huonosta tuurista tai mystisestä kirouksesta, tukisn tulet koskaan oikeasti hyväksymään miehettömyyttäsi.
Tuolla kommentilla tarkoitin sitä, etten jaksa enää ruoskia itseäni asiasta tai etsiä itsestäni vikoja. (Vaikka onhan niitä.) Se on lopputuloksen kannalta hedelmätöntä, joka on siis se ettei romanttinen mielenkiinto ole ikinä kohdannut. AP
Miten olla katkeroitumatta naisten kull1karus3llista ja seksuaalisesta etuoikeudesta?
No mitä annettavaa sillä parisuhteella olisi? Jatkuvaa nahistelua ja kinastelua turhasta. Illat menee passiivisena surkeaa Netflix-sarjaa katsoessa ja jossain vaiheessa maailmaan ponnahtaa rahaa syövä räkänokka, jota vedätte perässä lopun ikäänne, yhdessä tai erikseen. Koko keissi luultavasti päättyy riitaisaan eroon. Suorastaan h***etin hienoa.
Törmäsin joskus kirjaan, joka sisälsi kuolemaa tekevän äidin kirjeitä tyttärelleen. Äiti kirjoitti että sellaiset naiset, jotka eivät saa omia lapsia, ovat kaikkien äitejä :)
Siis tämä on kauhea ajatus x-p
Meillä kaikilla ei ole noita ihania kokemuksia mitä muistella.