Lue keskustelun säännöt.
Paras koskaan lukemasi romaani? (Kirjasuositusketju!)
Ajattelin alkaa lukemaan romaaneja. Yleensä yritykseni on kaatunut siihen, että jotenkin olen onnistunut löytämään käsiini vain tylsiä kirjoja. Siksi kaipaankin nyt suosituksia.
Mikä on paras koskaan lukemasi romaani? Laitatko myös pienen kuvailun kirjasta, jotta tietää, vaikuttaako se juuri itseä kiinnostavalta.
Kommentit (252)
Minna Rytisalon Lempi. Koukutuin alkulehdillä ja ahmin kirjan hetkessä. Tähän mennessä olen lukenut sen varmaan kolme-neljä kertaa, vaikka kirja ei ole edes kovin vanha.
Lempi kertoo nätistä mutta vähän heitukkamaisesta suomalaistytöstä Lempistä, johon työteliäs maalaispoika rakastuu. Poika joutuu sotaan, Lempi joutuu pärjäämään ankeissa pohjoisen maalaiskylän olosuhteissa. Avuksi hän saa katalan piikatytön, joka tekee hirveyksiä. Tarinaa kerrotaan monen eri henkilön näkökulmasta ja jokaisen kertomana Lempin persoona näyttää erilaiselle. Tarina on karu, mutta mukaansa tempaava.
Rytisalon muita kirjoja en ole päässyt lukemaan :(
Ulkomaisista kirjoista viihdyttävimmästä päästä on Lumoavien mausteiden kahvila, jonka tarina on kerta kaikkiaan mukaansa tempaava ja henkilöt todella mielenkiintoisia. Kirjailijan nimi on Marsha Mehran. Kirjassa kerrotaan pienen irlantilaiskylän elämästä aivan ihanasti, teemana mm. ennakkoluulot vierasmaalaisia kohtaan. Ennen kaikkea kirja on kuitenkin positiivissävyinen selviämistarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä noita Jumalat juhlivat öisin suosittelijoita. Jotenkin tuntuu, että pitää olla kirjallisuuden professuuri ennen kuin pääsee edes ensimmäistä lukua pidemmälle.
Tämän vuoden suosikkikirja oli Federico Axat Viimeinen mahdollisuus. Outo, jännittävä trilleri.
Eihän tuossa ole mitään hankalaa, jos on aiemmin harrastanut edes jonkun verran lukemista.
En muista kirjoitinko jo tähän, mutta P.C.Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen.
Sijoittuu ydinsodan jälkeiseen aikaan, missä ihmiset joutuvat elämään sivistyksen raunioilla. Kirja on uskomattoman mukaansatempaava ja hyvä, todella ajatuksia herättävä. Vaikka aihe on noin masentava, kirja ei masenna yhtään.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä noita Jumalat juhlivat öisin suosittelijoita. Jotenkin tuntuu, että pitää olla kirjallisuuden professuuri ennen kuin pääsee edes ensimmäistä lukua pidemmälle.
Tämän vuoden suosikkikirja oli Federico Axat Viimeinen mahdollisuus. Outo, jännittävä trilleri.
Jumalat juhlivat öisin kolahtaa, jos on tarpeeksi nuori ja on kiinnostunut estetiikasta. Juoni ja hahmot ovat pinnallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä noita Jumalat juhlivat öisin suosittelijoita. Jotenkin tuntuu, että pitää olla kirjallisuuden professuuri ennen kuin pääsee edes ensimmäistä lukua pidemmälle.
Tämän vuoden suosikkikirja oli Federico Axat Viimeinen mahdollisuus. Outo, jännittävä trilleri.
Jumalat juhlivat öisin kolahtaa, jos on tarpeeksi nuori ja on kiinnostunut estetiikasta. Juoni ja hahmot ovat pinnallisia.
Sä et ole tajunnut kirjasta näköjään mitään.
Ensinnäkin tässä on teos, josta on käännöksessä menetetty oleellisia asioita.
Tämä pitää siis lukea alkukielellä, englanniksi.
Teosta kiiteltiin yhtenä kirjallisuudenhistorian syvällisimpänä tutkimuksena rikoksesta ja sen vaikutuksesta tekijöihin.
Niin se onkin. Siksi se on niin hyytävä. Kirjailija vetää lukijaa kuin härkää nenärenkaasta.
Tätä ei tietysti tajua jos kapasiteetti (= äly)
ei siihen riitä.
Tämän sanottuani lähden tältä palstalta joulutaolle, vähintään. Täällä on liikaa toivottoman typerää porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä kerran: Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla. Itkin vuolaasti kun trilogia loppui, kyllä kolahti.
Jos pitää muutoinkin historiaa ja draamaa/tragediaa sisältävästä materiaalista, suosittelen lämpimästi:
Leo Tolstoi - Anna Karenina. Sijoittuu tsaarinaikaisen Venäjän keisarikunnan aateliston elämään. Todella taitavaa kerrontaa, suosittelen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki se valo jota emme näe.
Oliko tämä todella niin hyvä kirja? Luen paljon ja tämä on yksi harvoista kirjoista, jossa en ole päässyt alkua pidemmälle ja jätin kesken. Ei temmannut mukaansa. Pitäisikö sille antaa toinen mahdollisuus?
Olihan se viihdyttävä. Vähän raskassoutuinen ehkä, mutta omanlaisensa kokemus kyllä. Loppua kohti tarina traagistui, vaikka sitten ihan viimeiset sivut olivat vähän ennalta arvattavia.
Oli hyvä. Alku oli kuin Akateemiset Salkkarit ja meinasin jättää itsekin kesken, mutta loppua kohden juoni muuttui huimasyi paremmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en kestä dialogia. Siihen pysähtyy fiktion luku. Se ja se sanoi sitä ja tätä... Painajainen.
Lindmanin Feija oli hyvä korttipöydässä mutta luin sen bluffin. Nyt mulla on potissa ollut hevonen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä noita Jumalat juhlivat öisin suosittelijoita. Jotenkin tuntuu, että pitää olla kirjallisuuden professuuri ennen kuin pääsee edes ensimmäistä lukua pidemmälle.
Tämän vuoden suosikkikirja oli Federico Axat Viimeinen mahdollisuus. Outo, jännittävä trilleri.
Jumalat juhlivat öisin kolahtaa, jos on tarpeeksi nuori ja on kiinnostunut estetiikasta. Juoni ja hahmot ovat pinnallisia.
Sä et ole tajunnut kirjasta näköjään mitään.
Ensinnäkin tässä on teos, josta on käännöksessä menetetty oleellisia asioita.
Tämä pitää siis lukea alkukielellä, englanniksi.Teosta kiiteltiin yhtenä kirjallisuudenhistorian syvällisimpänä tutkimuksena rikoksesta ja sen vaikutuksesta tekijöihin.
Niin se onkin. Siksi se on niin hyytävä. Kirjailija vetää lukijaa kuin härkää nenärenkaasta.
Tätä ei tietysti tajua jos kapasiteetti (= äly)
ei siihen riitä.Tämän sanottuani lähden tältä palstalta joulutaolle, vähintään. Täällä on liikaa toivottoman typerää porukkaa.
Käännöksessä menetetään useimmiten aina oleellisia asioita.
Enpä yliopistolla kirjallisuutta opiskellessani koskaan törmännyt kiittelyihin, että ko. teos olisi kirjallisuudenhistorian syvällisin tutkimus rikoksesta. Enkä itsekään osaa sitä ihan niin korkealle arvottaa. En ole tuo, jolle vastasit, mutta olen samaa mieltä hänen kanssaan. Teos on korkeintaan demonstraationa, metatasolla, esitys sisäisestä tyhjyydestä, joka voi johtaa kammottaviinkin tekoihin.
Elena Ferranten Loistava ystäväni-sarja!
Olihan se viihdyttävä. Vähän raskassoutuinen ehkä, mutta omanlaisensa kokemus kyllä. Loppua kohti tarina traagistui, vaikka sitten ihan viimeiset sivut olivat vähän ennalta arvattavia.