Kaduttaako nirsoja naisia lopulta, kun jäävät yksin?

Tiedän useita, jotka katuvat, etteivät ole hankkiutuneet parisuhteeseen.

Ovat yksinäisiä ja vähän katkeriakin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän useita, jotka katuvat, etteivät ole hankkiutuneet parisuhteeseen.

Ovat yksinäisiä ja vähän katkeriakin.

Ja mä tiedän useita, jotka eivät ole. Mutta kuten kommentissani 81 jo kirjoitin, tuohan riippuu ihan ihmistyypistä. Mulla on yksi tuollainen katkera kaveri, joka on tosiasiassa vain jättänyt elämänsä elämättä unelmiensa prinssiä odotellessa. Kaikki hänen elämältään haluamansa asiat ovat olleet sellaisia, jotka hän olisi halunnut miehen hänelle antavan. Mulla on elämässäni lähestulkoon kaikki hänen haluamansa asiat, vaikka ei parisuhdetta olekaan,  mutta olenkin hankkinut ne asiat itse. 

Tämähän on kuin ateistien ja uskovaisten kohtaaminen - ateistia ei kuunnella tai halutaan vaientaa haukkumalla.

Vierailija kirjoitti:

Eivät myönnä katumustaan, koska se on heikkouden merkki.

Katumus heikkouden merkki?! Heh. Katumus kuuluu elämään. Heikkous kuuluu elämään. Näin ajattelen. Miten voisin katua oletettua nirsoutta kun ei miehiä ole pahemmin ollut tarjollakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan tyytyväisiä kun ei ole vanhanakaan mitään riippakiveä estämässä elämistä ja odottamassa passaamista. Vältytään myös omaishoitajan raskaalta taakalta.

Ennen ajattelin ettei ole ketään auttamassa mimuakaan vanhana. Nykyään tajuan ettei olisi luultavasti vaikka olisin liitossa. Nykyajan ihmisistä harva alkaa omaishoitajaksi.

En minä ainakaan kadu sitä, että en ole viettänyt aikaani täysin itselleni sopimattoman miehen kanssa. Useimmat miehet joita olen tavannut, ovat todellisia mieslapsia. Minä tykkäisin, että mies olisi tervehenkinen ja kohtuullinen kaikissa tekemisissään. Ymmärtäisi elämän realiteetit ja eläisi varojensa mukaan. Jos vihaisi työtään, niin vaihtaisi sopivampaan ja pyrkisi harmoniaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on kuin ateistien ja uskovaisten kohtaaminen - ateistia ei kuunnella tai halutaan vaientaa haukkumalla.

Niin, ja uskossa ovat nämä eliitti-naiset.

Vierailija kirjoitti:

Eivät myönnä katumustaan, koska se on heikkouden merkki.

Jep. Vähän sama kuin en ole koskaan kuullut eronneen naisen julkisesti myöntäneen eron olleen virhe. Sitten anonyymisti tai ystävän olkaa vasten itketään ettei olis pitänyt erota.

Tuskin ainakaan yhtä paljon kuin niitä, jotka tyytyivät rakkaudettomaan suhteeseen kun oli pakko saada vaan joku. Ja useimmille ihmisille on mahdollista saavuttaa suhde kun laskee riittävästi rimaa. Ne, jotka haluavat parisuhteen hinnalla millä hyvänsä hankkivat sellaisen. Ne, jotka ovat mieluummin yksin ovat mieluummin yksin.

Eikö nainen saakaan miestä koska tahana? Eli jos alkaa kaduttaa niin senkun ottaa jonkun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät myönnä katumustaan, koska se on heikkouden merkki.

Jep. Vähän sama kuin en ole koskaan kuullut eronneen naisen julkisesti myöntäneen eron olleen virhe. Sitten anonyymisti tai ystävän olkaa vasten itketään ettei olis pitänyt erota.

Missä olet näitä anonyymejä itkijöitä kuullut tai nähnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kaunis näky, kun nirso nainen itkee, kun ei ole saanut sitä pilvilinnaansa, prinssiään tai muita satumaailman ihmeitä.

Vielä kauniimpaa on kuin vanhapoika ulvoo sen perään mitä ei koskaan tule saamaan; pipari ja ihan minkälainen tahansa nainen. Sitä katselisi ihan ilokseen vaikka maailman tappion asti, täältä hyvän miehen kainalosta.

No pysy siellä kainalossa, äläkä tänne tule ilkkumaan. Et ainakaan itse ole hyvä tai empaattinen kommenttisi perusteella. Ihmiset ovat kyllä tyhmiä tai sitten tänne palstalle valikoituu kaikenlaista pohjasakkaa kertomaan omia "hyviä" mielipiteitä - niin miehiä kuin naisia. Joillakin on näköjään tarve yrittää pilkata tai aiheuttaa toisille pahaa mieltä. No joudun tuottamaan pettymyksen, et onnistunut - onnistuit kertomaan itsestäsi kaiken tarvittavan.

Niin se metsä vastaa... Katsothan koko lainauksen niin jutellaan sitten siitä empatiasta.

Vierailija kirjoitti:

Ainahn niitä katkeria vanhojapiikoja on ollut jotka ärhentelevät ihmisille. Väittävät että ovat tyytyväisiä kun ei ole miestä mutta eleet kertovat k****n puutteesta.

No ei kai ne yksinäiset naiset välttämättä onnellisia ole, ei kai kukaan sellaista ole väittänyt. Se on eri asia kuin katuminen. Jos minä olisin jäänyt yksin, niin aivan varmasti olisin surullinen ja katkerakin siitä, että minun piti valita rakkaudettoman liiton ja yksinäisyyden välillä. Eiköhän se onnellinen rakkausliitto ole se mitä useimmat ihmiset elämältä toivovat.

Kadun sitä, että olen elänyt miesten kanssa. Nykyistä yksieloa rakastan, enkä tee enää sitä virhettä että ottaisin miehen vaivoikseni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on huono seura ja miten joku siihen ajautuu?

Ympärilläni on paljon mielenkiintoisia miehiä ja moni flirttaa. Minulla on pitkä liitto mutta tunnen että löytäisin helposti uusia kumppaneita. Mikä vika toisessa on että se kelpaa?

Itsessäni on vikoja, mielessäni on virheitä mutta tahdotaan olla yhdessä, meillä on mukavaa keskenään, tehdään yhteisiä asioita ja suunnitellaan tulevaa.

Ei ole mitään muuta kuin halu olla toisen kanssa. Minusta sinkuilla ystävilläni on se vika ettei he ole omia itsejään vaan tahtoo miellyttää toista ja miettivät liikaa mitä ominaisuuksia tahtovat kumppaniltaan.

Minusta kumppanuus on lahja, sun luo tulee ihminen joka on kiinnostunut SINUSTA ja saat viettää aikaa hänen kanssaan. Ei silloin mietitä plussia ja miinuksia vaan heittäydytään ja annetaan itsensä siihen sellaisena mitä itse on.

Parisuhde on toisen virheiden kanssa elämistä ja kunnioitusta sitä kohtaan mitä on. Halua olla hänen kanssaan, ei se että "Olen löytänyt täydellisen kumppanin vaan ihmisen joka tahtoo olla kanssani". Tuo on ainoa mikä tuo onnen.

Aika omituinen ajatus on tyytyä olemaan jonkun kanssa vain koska tämä toinen on sinusta kiinnostunut ja haluaa olla sinun kanssa. Sinulla ei ole tainnut juuri kysyntää olla?

On minulla ollut jokunen kumppani ennen nykyistä ja tämä on kestänyt pitkään.

Yhä huomaan niitä miehiä, jotka kiinnostuvat minusta ja tietysti päinvastoin. Oma kumppani on myös vuosien aikana saattanut ihastua.

Minusta parisuhteessa oleellisinta on se halu olla yhdessä. Siitä tulee arki, ensin tapailee ja vähitellen halu olla yhdessä kasvaa. Minusta on lähinnä naiivia etsiä täydellistä kumppania. En ole koskaan tehnyt listaa millainen miehen pitäisi olla mutta voisin kyllä alkaa luetella asioita joita en tahdo kumppanin olevan, ne on asioita joita kumppanissani ei ole. Käyttää alkoa ok ja on mukava, ottaa minut huomioon mutta pystyn sanomaan mitä kaipaan ja tämä mies kuulee ja tulee vastaan. Ei hakkaa tai sano pahasti. On hänessä vikoja myös, mutta elän mielummin hänen kanssaan kuin olisin ilman häntä. Minusta tuo on rakkautta, ei täydellisyys. Vaan se että joku tahtoo olla sun kanssa, koska olet mitä olet. Miltä se sinusta tuntuu jos tapailet mukavaa tyyppiä muttet kelpaa hänelle? Silti itse teet samaa?

No onhan sinulla ollut vaatimuksia siitä millainen miehen on oltava. Ei saa olla juoppo, täytyy ottaa sut huomioon, sun pitää viihtyä ja tykätä olla hänen kanssaan. Jostakinhan se sinunkin halusi olla juuri tämän miehen kanssa on syntynyt. Et voi sanoa, että olet hänen kanssaan vain koska hän kiinnostui sinusta. Jokinhan hänessä on saanut sinut kiinostutumaan omasta puolestasi. Tunnen monia oikein mukavia miehiä, jotka ovat olleet minusta kiinnostuneita. Mutta pelkästään se seikka ei ole saanut minua kiinnostumaan heistä. Jos en olisi kelvannut miehelle jonka halusin, olisin kyllä mieluummin elänyt yksin kuin hyväksynyt jonkun randomin minusta kiinnostuneen tyypin tai ottanut edes sitä alkuperäistä rakastani, mikäli olisi ollut pieninkään epäilys, että hän vain tyytyy minuun.

Olen alkanut seurustella tavallisen, hyvän ihmisen kanssa. Ei ole ollut vaatimuksia hänestä, väkivaltaa tai kännisekoilua en katselisi mutta uskon että asioita voi toki muuttaa itsessään, eli välttämättä joku viinaanmenevä voisi löytää itselleen oman paremman tavan elää ja suhde voisi jatkua. Tätä tarkoitan.

Minun sinkkukaverit etsii miehestä jotain yli-ihmistä eikä sitä että perus Matti olisi se mies joka toisikin kukkia yllätyksenä vasta joskus kun ei tajua tehdä sitä heti alkuun eikä lue naisen ajatuksia. Olen itse mieheltäni suoraan pyytänyt mitä kaipaan. Vuosienkin jälkeen voi olla hankalaa sanoa ääneen mitä kumppaniltaan kaipaa.

Kyllä minä olen ihastunut tuohon tyyppiin aikanaan ja päinvastoin, rakastunut ja heittäytynyt. Sanoin jossain vaiheessa ketjua että sitä löytää jonkun kiinnostavan ja siitä se lähtee. Jos ihmissuhteita nirsoilee, jää yksin. Enkä tarkoita että pitää olla jossain suhteessa, vaan olla sen kanssa joka kiinnostaa sinua ja päinvastoin -mutta sillä on VIKOJA! Minusta tuo on loukkaavaa. En mieti ystävienkään kohdalla mitä vikoja heissä on, miehen kanssa on sama asia! Ei tarvitse olla mitä ei ole, eikä kaivaa toisen vikoja. Jos viihtyy yhdessä, se on hyvä.

Ymmärrän täysin tuon armeija -näkemyksen. Rakkaus syvenee kokemuksien kautta. En ole käynyt armeijaa mutta olen ymmärtänyt että se porukka tiivistyy ajansaatossa ja parisuhteessa tapahtuu sama. Ainakin oma liitto on elänyt noin että suhde jossa on, nivoutuu tiiviiksi me -henkeen.

Joku v*ttuili kirjoittavani minä, minä, minä kun nimenomaan kirjoitan omasta puolestani meistä. Siitä että tahdon olla tuon toisen ihmisen kanssa, en etsiä hänen vikojaa vaan suhde joko on sellainen että sitä odottaa toisen näkemistä, kaipaa luokse, tahtoo kertoa tapahtuneita asioita hänelle.

Yhteenmuuttaminen oli kaipuusta olla yhdessä, syödä, nukkua, rakastella, hipsutella.

En ymmärrä ollenkaan juuri tuota miksi kumppanin kuuluu olla joku tietty pakkaus. Kun tarkemmin mietin, niin ehkä juuri tällainen ominaisuus kumppanissa olisi Turn Off ja se aito toiseen tutustuminen olisi enemmän kuin työhaastattelu?

Muutama naistuttavani valittaa yksinoloaan. Heillä kaikilla on sama syy yksinoloon se, etteivät ole löytäneet ulkonäöltään mieleistään miestä. Liekö sellaista vielä syntynytkään, joka heille kelpaisi. Ikää näillä naisilla on 40 ja 60 välillä. Luulisi, että tuohon ikään mennessä olisi jo ymmärtänyt, ettei pelkkä ulkonäkö ole onnen tae pysyvälle parisuhteelle.

119, et nyt ymmärrä, ei täällä mitään vikoja etsitä miehistä, mutta puuttuu juuri tuo kuvaamasi halu tutustua ja olla yhdessä jne.

Eli ihan samaa me monet etsimme, mitä olet itse ilmeisesti löytänyt.

Miten nyt oltiin takertuu noihin *vikoihin*?

Miehen tai naisen ei tarvitse olla täydellinen tai virheetön, mutta *vika* on juuri se, että ei joku ihminen vaan herätä kiinnostusta ja kemioita ja juuri tuota halua olla ja nukkua yhdessä.

Se ei ole miehen *vika* eikä naisen *vika*, vaan se, että se jokin vaan heidän tai jommankumman kumman väliltä puutuu.

Kuten moni on sanonut sitä ei voi pakottaa olemaan jos sitä ei ole!

Jollain miehellä on näkemys tuosta että naisen on pakko ottaa joku.  Niin juokse lujaa koska hän on mitä todennäköisimmin näyttelijä jonka kanssa elämä koituu sietämättömäksi.

Nirsot sinkkunaiset taitavat olla pääsääntöisesti jotenkin tunnevammaisia. Mikä ihmeen oletus on, että suhde on paska (ja mieluummin yksin) jos se mies ei olekkaan se unelmien prinssi? Ihan hyvän suhteen sen ei täydellisen miehen tai naisenkin kanssa saa kyllä aikaan. Kivempi se jonkun kanssa on olla kotonakin kuin yksin puhumattakaan niistä sosiaalisista bonuksista. 

Vierailija kirjoitti:

Nirsot sinkkunaiset taitavat olla pääsääntöisesti jotenkin tunnevammaisia. Mikä ihmeen oletus on, että suhde on paska (ja mieluummin yksin) jos se mies ei olekkaan se unelmien prinssi? Ihan hyvän suhteen sen ei täydellisen miehen tai naisenkin kanssa saa kyllä aikaan. Kivempi se jonkun kanssa on olla kotonakin kuin yksin puhumattakaan niistä sosiaalisista bonuksista. 

Mielenterveysongelmiin viittaa vielä se yleinen puolustus "seksiä saan kyllä ilman suhdettakin!" tokaisu, joka käytännössä tarkoittaa, että nainen ajattelee suhteen olevan pelkkää seksiä. Ilmeisesti hän ei edes kaipaa lähelläoloa, lohduttamista, keskustelua jne... On siis tunnevammainen tai jotenkin traumatisoitunut.