Kaduttaako nirsoja naisia lopulta, kun jäävät yksin?

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kaksi juurikin tällaista koulutettua paremmin toimeentulevaa neiti-ihmistä, joille ei pikkupaikkakunnalla löytynyt tarpeeksi koulutettua ja fiksua miestä. Toinen on suoraan sanonut, että nyt kaduttaa se, ettei tullut aikanaan tehtyä lasta. Ikää on jo sen verran, ettei lapsia enää tule.

Tässäkään ei kaduttu miehettömyyttä ja ilman parisuhdetta olemista vaan sitä ettei tullut tehtyä lasta, mikä on täysin eri asia. Mot.

On tullu tehtyä se virhe parikertaa, että ripustautunut johonkuhun, jonka on sattunu löytämään. Jälkeenpäin ajateltuna kai sitä yksinäisyytta välttääkseen, vaikka on niissä ollu ihan oikeasti tunteita mulla mukana. No ne suhteet on menneitä. Nykynen melko uus seurustelukumppani on kyllä ulkonäön ja älyn puolesta sopiva. Muutenki elämäntavat ja tulevaisuudensuunnitelmat käy hyvin yksiin ja meillä on kivaa, silloin kun meillä on kivaa, mutta onhan niitä ongelmia pakostakin välillä jonkinlaisia, ihmisiä kun ollaan... Mut en niitten pikkukähinöitten takia haluais eroon hänestä vaan saaha selvitettyä ja nukkua tulevaisuuessa turvallisessa kainalossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nirsot viihtyvät hyvin myös yksin, hyvä suhde on sellainen bonus siihen päälle. Ei tarvita kumppania "tyyliin kunhan vaan on joku" tai sukulaisten mieliksi.

Minulla ei ole sellaista sukua että minulla pitäisi olla "joku" kumppani. Mutta on ollut aina ystäviä ja aivan samalla tavalla miehistä löydän niitä joiden kanssa kemia kohtaa niin miten se tarkoittaa että olisi "kuka tahansa"?

Tottakai liitossa kuuluu olla rakkautta ja haluja, himoja eikä se tarkoita että ihmiset tekevät asioita vain että olisivat "kenen tahansa kanssa"?

Minä löydän helposti ihmisen jonka kanssa viihdyn.

Minä, minä, minä.

Oma suu on lähempänä kuin kontin suu. Miksi ottaa riesa itselleen kun tulee toimeen paremmin ilman?

Ei todellakaan.

Olen 51 v. ja superonnellisena pääsin taas viimeisimmästä ihailijasta eroon. Oikeasti mies oli kivaa seuraa ja tehtiin kivoja juttuja, mutta rupesi ahdistamaan taas se palvonta, jota jotkut miehet harrastaa. Nyt raskaan työ- ja urheiluviikon päätteeksi nautin kun saan ihan yksin laiskotella ja suunnitella illan tekemisiä ilman, että joku vaatii minulta aikaa ja huomiota..

Lapsikin meni isälleen.

Nirsothan kerää rusinat pullista eli miehistä ei ole pulaa jos "seikkailla" tahtoo. ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään haluaisi olla miehelle "kuka tahansa kelpaa"

Mä koen sen niin, että ihmisestä tulee erityinen vasta yhteisten kokemusten ja yhteenkasvamisen myötä. Ymmärrän kyllä, että etenkin naiset tuppaavat antamaan kauheasti painoarvoa sille, että mies olisi ihan supererityinen jo ensisilmäyksellä. Mun näkemys parisuhteissa on vähän sama kuin armeijan tupakavereiden suhteen; alussa ne on tosiaan täysin randomeita heppuja, mutta intin loputtua sitä on koettu yhdessä niin paljon, että joskus ne ystävyydet kestävät loppuiän ajan. Musta tuntuu, että se nirsoilu johtaahuonoon lopputulokseen monien ihmisten kohdalla, mutta he ehkä eivät joko tiedä paremmasta tai eivät kehtaa myöntää sitä ääneen.

Se että vertaat parisuhdetta ja suhdetta inttikavereihin, kertoo sinusta kaiken. 

Eihän sinkkuus automaattisesti tarkoita yksin olemista tai yksinäisyyttä. Perheenkin voi perustaa jos haluaa, spermapankkiin vain. Seksiinkään takia ei ole pakko alkaa parisuhteeseen, sitä voi hoitaa erinäisillä järjestelyillä ja nykyään on hyviä lelujakin. Elämää voi sitten paskan parisuhteen sijasta täyttää ystävillä, harrastuksilla, lemmikeillä, intohimon kohteilla, kulttuurilla, matkustelulla, sukulaisilla, vapaaehtoistyöllä yms mitä ikinä keksiikään! Ennemmin minäkin sellaiseen käyttäisin vapaa-aikani kuin siihen että istuisin sohvalla kaiket illat jonkun tyypin kanssa josta en edes erityisemmin pidä. Se vasta kaduttaisikin jälkeenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on huono seura ja miten joku siihen ajautuu?

Ympärilläni on paljon mielenkiintoisia miehiä ja moni flirttaa. Minulla on pitkä liitto mutta tunnen että löytäisin helposti uusia kumppaneita. Mikä vika toisessa on että se kelpaa?

Itsessäni on vikoja, mielessäni on virheitä mutta tahdotaan olla yhdessä, meillä on mukavaa keskenään, tehdään yhteisiä asioita ja suunnitellaan tulevaa.

Ei ole mitään muuta kuin halu olla toisen kanssa. Minusta sinkuilla ystävilläni on se vika ettei he ole omia itsejään vaan tahtoo miellyttää toista ja miettivät liikaa mitä ominaisuuksia tahtovat kumppaniltaan.

Minusta kumppanuus on lahja, sun luo tulee ihminen joka on kiinnostunut SINUSTA ja saat viettää aikaa hänen kanssaan. Ei silloin mietitä plussia ja miinuksia vaan heittäydytään ja annetaan itsensä siihen sellaisena mitä itse on.

Parisuhde on toisen virheiden kanssa elämistä ja kunnioitusta sitä kohtaan mitä on. Halua olla hänen kanssaan, ei se että "Olen löytänyt täydellisen kumppanin vaan ihmisen joka tahtoo olla kanssani". Tuo on ainoa mikä tuo onnen.

Sinulle riittää onnelliseen suhteeseen se, että joku on kiinnostunut sinusta? Nimenomaan tässä kohtaa täytyy ne plussat ja miinukset punnita. Kukaan ei ole täydellinen, mutta kyllähän sen kumppanin täytyy itseä miellyttää ja olla juuri itselle sopiva. En minä ainakaan ole alkanut suhteeseen jokaisen minusta kiinnostuneen tyypin kanssa.

Ärsyttää tuollaiset tahallaan väärinymmärtäjät. Lukisit ajatuksella. Selvästi käy ilmi, että kirjoittajalla ON halu olla tämän kyseisen miehen kanssa ja varmasti häntä miellyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään haluaisi olla miehelle "kuka tahansa kelpaa"

Mä koen sen niin, että ihmisestä tulee erityinen vasta yhteisten kokemusten ja yhteenkasvamisen myötä. Ymmärrän kyllä, että etenkin naiset tuppaavat antamaan kauheasti painoarvoa sille, että mies olisi ihan supererityinen jo ensisilmäyksellä. Mun näkemys parisuhteissa on vähän sama kuin armeijan tupakavereiden suhteen; alussa ne on tosiaan täysin randomeita heppuja, mutta intin loputtua sitä on koettu yhdessä niin paljon, että joskus ne ystävyydet kestävät loppuiän ajan. Musta tuntuu, että se nirsoilu johtaahuonoon lopputulokseen monien ihmisten kohdalla, mutta he ehkä eivät joko tiedä paremmasta tai eivät kehtaa myöntää sitä ääneen.

Ei se mene näin. Jos tämä olisi vakio ei olisi eroja. Erot ovat usein todella vaikeita.

Osa ihmisistä tuntee itsensä riittävästi ja he tietävät ne perusasiat jotka pitävät suhteen itselle tärkeänä. Monella on lisäksi kokemus siitä kun on eronnut.

Tässä puhutaan hiukkasen ohi. Jotta suhde voi alkaa sitä täytyy haluta oikeasti ja se antaa motiivi sitten kestää vaikeudetkin. Jos alunoitäen epäilee suhdetta ei tätä motiivia löydy. Täytyy olla sitä kemiaa.

Kyllähän ihmisestä jonka kanssa viettää aikaa kauan tulee merkityksellinen, mutta silti suhde voi päättyä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään haluaisi olla miehelle "kuka tahansa kelpaa"

Mä koen sen niin, että ihmisestä tulee erityinen vasta yhteisten kokemusten ja yhteenkasvamisen myötä. Ymmärrän kyllä, että etenkin naiset tuppaavat antamaan kauheasti painoarvoa sille, että mies olisi ihan supererityinen jo ensisilmäyksellä. Mun näkemys parisuhteissa on vähän sama kuin armeijan tupakavereiden suhteen; alussa ne on tosiaan täysin randomeita heppuja, mutta intin loputtua sitä on koettu yhdessä niin paljon, että joskus ne ystävyydet kestävät loppuiän ajan. Musta tuntuu, että se nirsoilu johtaahuonoon lopputulokseen monien ihmisten kohdalla, mutta he ehkä eivät joko tiedä paremmasta tai eivät kehtaa myöntää sitä ääneen.

Se että vertaat parisuhdetta ja suhdetta inttikavereihin, kertoo sinusta kaiken. 

Niin, ihmissuhteista on molemmissa kyse. Ilmeisesti analogia ei ole sinulle kovin tuttu käsite, mutta ad hominem sitäkin tutumpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään haluaisi olla miehelle "kuka tahansa kelpaa"

Mä koen sen niin, että ihmisestä tulee erityinen vasta yhteisten kokemusten ja yhteenkasvamisen myötä. Ymmärrän kyllä, että etenkin naiset tuppaavat antamaan kauheasti painoarvoa sille, että mies olisi ihan supererityinen jo ensisilmäyksellä. Mun näkemys parisuhteissa on vähän sama kuin armeijan tupakavereiden suhteen; alussa ne on tosiaan täysin randomeita heppuja, mutta intin loputtua sitä on koettu yhdessä niin paljon, että joskus ne ystävyydet kestävät loppuiän ajan. Musta tuntuu, että se nirsoilu johtaahuonoon lopputulokseen monien ihmisten kohdalla, mutta he ehkä eivät joko tiedä paremmasta tai eivät kehtaa myöntää sitä ääneen.

Ei se mene näin. Jos tämä olisi vakio ei olisi eroja. Erot ovat usein todella vaikeita.

Osa ihmisistä tuntee itsensä riittävästi ja he tietävät ne perusasiat jotka pitävät suhteen itselle tärkeänä. Monella on lisäksi kokemus siitä kun on eronnut.

Tässä puhutaan hiukkasen ohi. Jotta suhde voi alkaa sitä täytyy haluta oikeasti ja se antaa motiivi sitten kestää vaikeudetkin. Jos alunoitäen epäilee suhdetta ei tätä motiivia löydy. Täytyy olla sitä kemiaa.

Kyllähän ihmisestä jonka kanssa viettää aikaa kauan tulee merkityksellinen, mutta silti suhde voi päättyä eroon.

Jos vertaus on ne armeijan tupakaverit niin niistä voi erottaa ne joiden kanssa ylipäätään haluaisi asua oikeassa elämässä yhdessä. Monesta voi olla kivaa seuraa, mutta tietää, että elämät ei tosiasiassa mene yksiin.

Ja sitten on se seksi. Jos kemiaa ei ole se ei tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on huono seura ja miten joku siihen ajautuu?

Ympärilläni on paljon mielenkiintoisia miehiä ja moni flirttaa. Minulla on pitkä liitto mutta tunnen että löytäisin helposti uusia kumppaneita. Mikä vika toisessa on että se kelpaa?

Itsessäni on vikoja, mielessäni on virheitä mutta tahdotaan olla yhdessä, meillä on mukavaa keskenään, tehdään yhteisiä asioita ja suunnitellaan tulevaa.

Ei ole mitään muuta kuin halu olla toisen kanssa. Minusta sinkuilla ystävilläni on se vika ettei he ole omia itsejään vaan tahtoo miellyttää toista ja miettivät liikaa mitä ominaisuuksia tahtovat kumppaniltaan.

Minusta kumppanuus on lahja, sun luo tulee ihminen joka on kiinnostunut SINUSTA ja saat viettää aikaa hänen kanssaan. Ei silloin mietitä plussia ja miinuksia vaan heittäydytään ja annetaan itsensä siihen sellaisena mitä itse on.

Parisuhde on toisen virheiden kanssa elämistä ja kunnioitusta sitä kohtaan mitä on. Halua olla hänen kanssaan, ei se että "Olen löytänyt täydellisen kumppanin vaan ihmisen joka tahtoo olla kanssani". Tuo on ainoa mikä tuo onnen.

Aika omituinen ajatus on tyytyä olemaan jonkun kanssa vain koska tämä toinen on sinusta kiinnostunut ja haluaa olla sinun kanssa. Sinulla ei ole tainnut juuri kysyntää olla?

On minulla ollut jokunen kumppani ennen nykyistä ja tämä on kestänyt pitkään.

Yhä huomaan niitä miehiä, jotka kiinnostuvat minusta ja tietysti päinvastoin. Oma kumppani on myös vuosien aikana saattanut ihastua.

Minusta parisuhteessa oleellisinta on se halu olla yhdessä. Siitä tulee arki, ensin tapailee ja vähitellen halu olla yhdessä kasvaa. Minusta on lähinnä naiivia etsiä täydellistä kumppania. En ole koskaan tehnyt listaa millainen miehen pitäisi olla mutta voisin kyllä alkaa luetella asioita joita en tahdo kumppanin olevan, ne on asioita joita kumppanissani ei ole. Käyttää alkoa ok ja on mukava, ottaa minut huomioon mutta pystyn sanomaan mitä kaipaan ja tämä mies kuulee ja tulee vastaan. Ei hakkaa tai sano pahasti. On hänessä vikoja myös, mutta elän mielummin hänen kanssaan kuin olisin ilman häntä. Minusta tuo on rakkautta, ei täydellisyys. Vaan se että joku tahtoo olla sun kanssa, koska olet mitä olet. Miltä se sinusta tuntuu jos tapailet mukavaa tyyppiä muttet kelpaa hänelle? Silti itse teet samaa?

No onhan sinulla ollut vaatimuksia siitä millainen miehen on oltava. Ei saa olla juoppo, täytyy ottaa sut huomioon, sun pitää viihtyä ja tykätä olla hänen kanssaan. Jostakinhan se sinunkin halusi olla juuri tämän miehen kanssa on syntynyt. Et voi sanoa, että olet hänen kanssaan vain koska hän kiinnostui sinusta. Jokinhan hänessä on saanut sinut kiinostutumaan omasta puolestasi. Tunnen monia oikein mukavia miehiä, jotka ovat olleet minusta kiinnostuneita. Mutta pelkästään se seikka ei ole saanut minua kiinnostumaan heistä. Jos en olisi kelvannut miehelle jonka halusin, olisin kyllä mieluummin elänyt yksin kuin hyväksynyt jonkun randomin minusta kiinnostuneen tyypin tai ottanut edes sitä alkuperäistä rakastani, mikäli olisi ollut pieninkään epäilys, että hän vain tyytyy minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään haluaisi olla miehelle "kuka tahansa kelpaa"

Mä koen sen niin, että ihmisestä tulee erityinen vasta yhteisten kokemusten ja yhteenkasvamisen myötä. Ymmärrän kyllä, että etenkin naiset tuppaavat antamaan kauheasti painoarvoa sille, että mies olisi ihan supererityinen jo ensisilmäyksellä. Mun näkemys parisuhteissa on vähän sama kuin armeijan tupakavereiden suhteen; alussa ne on tosiaan täysin randomeita heppuja, mutta intin loputtua sitä on koettu yhdessä niin paljon, että joskus ne ystävyydet kestävät loppuiän ajan. Musta tuntuu, että se nirsoilu johtaahuonoon lopputulokseen monien ihmisten kohdalla, mutta he ehkä eivät joko tiedä paremmasta tai eivät kehtaa myöntää sitä ääneen.

Ei se mene näin. Jos tämä olisi vakio ei olisi eroja. Erot ovat usein todella vaikeita.

Osa ihmisistä tuntee itsensä riittävästi ja he tietävät ne perusasiat jotka pitävät suhteen itselle tärkeänä. Monella on lisäksi kokemus siitä kun on eronnut.

Tässä puhutaan hiukkasen ohi. Jotta suhde voi alkaa sitä täytyy haluta oikeasti ja se antaa motiivi sitten kestää vaikeudetkin. Jos alunoitäen epäilee suhdetta ei tätä motiivia löydy. Täytyy olla sitä kemiaa.

Kyllähän ihmisestä jonka kanssa viettää aikaa kauan tulee merkityksellinen, mutta silti suhde voi päättyä eroon.

Ei tietenkään kuka tahansa voi olla suhteessa kenen tahansa kanssa. Mutta jos ei muka löydä ketään sopivaa, niin sitten on todennäköisesti siitä nirsoudesta kyse. Ja eroja on mm. siksi, koska ihmiset muuttuvat koko ajan, joskus eri suuntiin. Tai tekevät anteeksiantamattomia virheitä. Siksi onkin hassua miten paljon monet antavat painoarvoa parinhaussa sille, millainen henkilö on juuri sillä hetkellä, eikä sille, mihin suuntaan hän on elämässään menossa. Tulevaisuus on minusta kaikkein tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on huono seura ja miten joku siihen ajautuu?

Ympärilläni on paljon mielenkiintoisia miehiä ja moni flirttaa. Minulla on pitkä liitto mutta tunnen että löytäisin helposti uusia kumppaneita. Mikä vika toisessa on että se kelpaa?

Itsessäni on vikoja, mielessäni on virheitä mutta tahdotaan olla yhdessä, meillä on mukavaa keskenään, tehdään yhteisiä asioita ja suunnitellaan tulevaa.

Ei ole mitään muuta kuin halu olla toisen kanssa. Minusta sinkuilla ystävilläni on se vika ettei he ole omia itsejään vaan tahtoo miellyttää toista ja miettivät liikaa mitä ominaisuuksia tahtovat kumppaniltaan.

Minusta kumppanuus on lahja, sun luo tulee ihminen joka on kiinnostunut SINUSTA ja saat viettää aikaa hänen kanssaan. Ei silloin mietitä plussia ja miinuksia vaan heittäydytään ja annetaan itsensä siihen sellaisena mitä itse on.

Parisuhde on toisen virheiden kanssa elämistä ja kunnioitusta sitä kohtaan mitä on. Halua olla hänen kanssaan, ei se että "Olen löytänyt täydellisen kumppanin vaan ihmisen joka tahtoo olla kanssani". Tuo on ainoa mikä tuo onnen.

Onnea sinulle, että olet löytänyt hyvän kumppanin. Täydellinen kumppani ei tarkoita virheetöntä. Täydellinen on itselle täydellinen. Sellainen, jonka seurassa on hyvä ja rento olla. Juttu luistaa ja tietää, että kumpikin arvostaa toista. Kaikille ei vaan ole niin helppoa löytää sellaista.

Just näin. Kun ekaks lähdetään ihan perusasioista eli mies olis suht terve psyykkisesti ettei tarvii jonkun sairaalloisen mustasukkaisen/väkivaltaisen kanssa olla piinattavana. Toiseksi, että se toinen tajuaa mikä se parisuhde oikeasti on eli ei eletä kuin sinkku kierrellen baareissa kaiket yöt ja käydä vaan nukkumassa siellä yhteisessä kodissa.

Kun nämä karsii niin harvenee joukko jo melkoisesti puhumattakaan siitä että ihan oikeasti löytäis tarpeeksi mukavan ja fiksun miehen jonka seurassa olis aidosti mukava olla. Vaikeeta on kieltämättä sellaisen löytäminen.

Ei. Onhan noita miehiä ollut ( pitkiä suhteita), ja ne nyt on nähty. En tarvitse miestä mihinkään ( enkä naista, olen ihan hetero), yksin on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on huono seura ja miten joku siihen ajautuu?

Ympärilläni on paljon mielenkiintoisia miehiä ja moni flirttaa. Minulla on pitkä liitto mutta tunnen että löytäisin helposti uusia kumppaneita. Mikä vika toisessa on että se kelpaa?

Itsessäni on vikoja, mielessäni on virheitä mutta tahdotaan olla yhdessä, meillä on mukavaa keskenään, tehdään yhteisiä asioita ja suunnitellaan tulevaa.

Ei ole mitään muuta kuin halu olla toisen kanssa. Minusta sinkuilla ystävilläni on se vika ettei he ole omia itsejään vaan tahtoo miellyttää toista ja miettivät liikaa mitä ominaisuuksia tahtovat kumppaniltaan.

Minusta kumppanuus on lahja, sun luo tulee ihminen joka on kiinnostunut SINUSTA ja saat viettää aikaa hänen kanssaan. Ei silloin mietitä plussia ja miinuksia vaan heittäydytään ja annetaan itsensä siihen sellaisena mitä itse on.

Parisuhde on toisen virheiden kanssa elämistä ja kunnioitusta sitä kohtaan mitä on. Halua olla hänen kanssaan, ei se että "Olen löytänyt täydellisen kumppanin vaan ihmisen joka tahtoo olla kanssani". Tuo on ainoa mikä tuo onnen.

Onnea sinulle, että olet löytänyt hyvän kumppanin. Täydellinen kumppani ei tarkoita virheetöntä. Täydellinen on itselle täydellinen. Sellainen, jonka seurassa on hyvä ja rento olla. Juttu luistaa ja tietää, että kumpikin arvostaa toista. Kaikille ei vaan ole niin helppoa löytää sellaista.

Just näin. Kun ekaks lähdetään ihan perusasioista eli mies olis suht terve psyykkisesti ettei tarvii jonkun sairaalloisen mustasukkaisen/väkivaltaisen kanssa olla piinattavana. Toiseksi, että se toinen tajuaa mikä se parisuhde oikeasti on eli ei eletä kuin sinkku kierrellen baareissa kaiket yöt ja käydä vaan nukkumassa siellä yhteisessä kodissa.

Kun nämä karsii niin harvenee joukko jo melkoisesti puhumattakaan siitä että ihan oikeasti löytäis tarpeeksi mukavan ja fiksun miehen jonka seurassa olis aidosti mukava olla. Vaikeeta on kieltämättä sellaisen löytäminen.

Ja vielä vaikeampaa se on, kun luo kaikenlaisia pituus, tulotaso, naamaraja, koulutustaso, yhdyssanojen osaaminen sun muita vaatimuksia noiden mainitsemiesi, sosiaalisesti hyväksyttyjen vaatimusten lisäksi.

Tuohan riippuu aivan ihmisestä. On naisia, joille parisuhde on ainoa keino poistaa yksinäisyyttä. Ja on naisia, jotka ovat parisuhteessaankin yksinäisiä. Ja on naisia, jotka eivät ole yksinäisiä, vaikka ei olekaan parisuhdetta. Mä kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään ja parisuhde olisi mulle vain yksi ihmissuhde useiden muiden joukossa. Mulle oikean miehen kanssa varmasti yksi tärkeimmistä ihmissuhteista, mutta jos ei olisi se oikea, niin ei olisi sen merkittävämpi kuin joku työkaverikaan. En koskaan edes rakentaisi elämääni yhden ihmisen varaan ja jos sen menettäisin, olisin täysin yksin ja yksinäinen. En rakentaisi elämääni edes yhden asian varaan, koska minkä tahansa asian (työ, koti, ihmissuhteet, terveys, ulkonäkö jne) voi menettää. Pidän hyvin tärkeänä, että elämältäni "ei katoa pohja", jos jonkin asian menettäisinkin. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä todennäköisemmin menetyksiä ilmaantuu. 

En ole vielä kertaakaan katunut nirsouttani ja on vaikea kuvitella, että katuisin jatkossakaan. Jos elämäni jatkuu suurinpiirtein tällaisena kuin se nyt on, ei todellakaan olisi mitään syytä katua. Mulla on nyt kaikki, mitä tarvitsen ja suurin osa siitä, mitä olen koskaan halunnutkaan. En koe, että multa puuttuisi yhtään mitään. Siinä tapauksessa saattaisin katuakin, jos olisin käyttänyt koko elämäni odottamalla oikeaa miestä ja jättänyt tekemättä kaiken sen, mikä tänään tekee mut onnelliseksi ja elämääni tyytyväiseksi.

Joku kysyi *miltä tuntuu kun tapailet mukavaa tyyppiä ja et kelpaa hänelle?

Ja silti teet itse samaa*?

Voi hyvät hyssykät, tätähän se elämä on.

Olen tapaillut ja mies ei ole minusta tarpeeksi kiinnostunut.

Se vain täytyy sitten hyväksyä ja lähteä eteenpäin.

Olen myös itse ollut se, joka on sanonut, että emme vain sovi yhteen tms.

Olisihan aivan ihmeellistä/uskomatonta, että joka ihminen kolahtaisi?

Ei kenellekään ole velvollisuutta toisen mieliksi olla yhdessä tai lähteä suhteeseen?

Aikuiset ihmiset pystyvät käsittelmään/käsittämään asian, varsinkin jos yhteensopimattomuus tapahtuu tapailun alkuvaiheessa

En ymmärrä lainkaan tuollaista näkökulmaa, että jokaisen täytyisi hyväksyä jokainen joka hänestä on kiinnostunut.

Ettei vaan loukkaa toista kieltäytymälä.

Tottakai tahallaan ketään ei saa loukata, mutta tästä nyt ei ole kyse.

Varsinkaan jos on sosiaalinen ja normaalinnäköinen ihminen, niin niitä ehdokkaita löytyy aika paljon ja myös täytyy osata olla ottamatta vastaan jokainen ehdokas.

Ja myös osata ymmärtää, jos joku ei ota vastaan yksipuolista ihastutumistani häneen.

Läheisyyden kaipuusta: itseäni inhottaa kun miehet kaipaa sellaista yhdessä nyhjäämistä. Kokoajan pitäisi olla iholla, sohvassa pieruverkkareissa nyhjättämässä käsikädessä ja yhtenään vongataan seksiä. Tai kysellään missä menet, mitä teet, kenen kanssa...En kaipaa mitään tuollaista vaan omaa vapautta ja rauhaa. Jos tulee läheisyyden tarve otan yhteyttä johonkin tuttavamieheen. Mutta sitäkin tapahtuu kokoajan harvemmin koska jo se läheisyys ja että tulee kotiin käymään ällöttää.

Vierailija kirjoitti:

Vai ovatko ylpeitä ja yksinäisiä loppuun asti?

Yksinäisiä eivät välttämättä ole.

Mutta saattaa surettaa se ettei löytynyt hyvää kumppania eikä saanut perhettä jos sellaisesta haaveili mutta en usko että kaduttaa.

Ei sellaista voi katua ettei huolinut huonoa. Voi olla päinvastoinkin kun on nähnyt parisuhdesotkuja , pettämistä ja mustasukkaisuutta ,jopa väkivaltaa tuttavien ja sukulaisten keskuudessa.