Kaduttaako nirsoja naisia lopulta, kun jäävät yksin?

Kyllä on tyhmiä ap:n haukkujia ja vihaisia naisia täällä.

Sisälukutaito on sitten hyvä osata.

Joku sanoi, että ei tapaile ihmistä, joka on ollut pitkään yksin. No mietitään mua. 23 vuotiaana erosin ja se teki todella kipeää. Olin erosta hyvin rikki. 25 sairastuin vakavaan masennukseen. Näin 8 vuoden jälkeen masennus on helpottanut ja löysin itseni. Eikö ollut hyvä, että hoidin itseni ja ongelmalliset ajatuskuviot kuntoon? Nyt mä pystyn oikeasti rakastamaan ja yrittämään sitoutumaan. Mutta toivon, että toi ei määrittele loppuelämääni.

Tietysti kaduttaa, täällä vaan esitetään vahvoja, että pärjäävät yksin, mutta kyllä se suru ja ahdistus tulee ajoittain, kunnes keksii muuta sisältöä elämäänsä.

En ollut nirso kun erehdyin nuorena ensimmäiseen liittooni juopon saamattoman lapasen kanssa. Kun se liitto loppui niin minusta on kieltämättä tullut nirsompi. Joku aikaisemmin sanoi että sitten katuu kun ei saa läheisyyttä ym. En koskaan saanut liitossani kunnon läheisyyttä enkä hyvää seksiä. Sitä kaikkea saa kyllä jos haluaa vaikka lyhyemmissäkin suhteissa. On ollut kurjaa kun en löytänyt sellaista kivaa miestä kun olisin halunnut mutta ikinä enää en tuollaisiin suhteisiin alistu.

Kaduttaa kun olin huonossa suhteessa monta vuotta. Nyt yksin on paljon parempi. Ja en todellakaan helpolla lähde uuteen suhteeseen. Onneksi on harrastuksia ja ihania ystäviä, joten ei sitä ihan yksin ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on huono seura ja miten joku siihen ajautuu?

Ympärilläni on paljon mielenkiintoisia miehiä ja moni flirttaa. Minulla on pitkä liitto mutta tunnen että löytäisin helposti uusia kumppaneita. Mikä vika toisessa on että se kelpaa?

Itsessäni on vikoja, mielessäni on virheitä mutta tahdotaan olla yhdessä, meillä on mukavaa keskenään, tehdään yhteisiä asioita ja suunnitellaan tulevaa.

Ei ole mitään muuta kuin halu olla toisen kanssa. Minusta sinkuilla ystävilläni on se vika ettei he ole omia itsejään vaan tahtoo miellyttää toista ja miettivät liikaa mitä ominaisuuksia tahtovat kumppaniltaan.

Minusta kumppanuus on lahja, sun luo tulee ihminen joka on kiinnostunut SINUSTA ja saat viettää aikaa hänen kanssaan. Ei silloin mietitä plussia ja miinuksia vaan heittäydytään ja annetaan itsensä siihen sellaisena mitä itse on.

Parisuhde on toisen virheiden kanssa elämistä ja kunnioitusta sitä kohtaan mitä on. Halua olla hänen kanssaan, ei se että "Olen löytänyt täydellisen kumppanin vaan ihmisen joka tahtoo olla kanssani". Tuo on ainoa mikä tuo onnen.

Onnea sinulle, että olet löytänyt hyvän kumppanin. Täydellinen kumppani ei tarkoita virheetöntä. Täydellinen on itselle täydellinen. Sellainen, jonka seurassa on hyvä ja rento olla. Juttu luistaa ja tietää, että kumpikin arvostaa toista. Kaikille ei vaan ole niin helppoa löytää sellaista.

Just näin. Kun ekaks lähdetään ihan perusasioista eli mies olis suht terve psyykkisesti ettei tarvii jonkun sairaalloisen mustasukkaisen/väkivaltaisen kanssa olla piinattavana. Toiseksi, että se toinen tajuaa mikä se parisuhde oikeasti on eli ei eletä kuin sinkku kierrellen baareissa kaiket yöt ja käydä vaan nukkumassa siellä yhteisessä kodissa.

Kun nämä karsii niin harvenee joukko jo melkoisesti puhumattakaan siitä että ihan oikeasti löytäis tarpeeksi mukavan ja fiksun miehen jonka seurassa olis aidosti mukava olla. Vaikeeta on kieltämättä sellaisen löytäminen.

Ja vielä vaikeampaa se on, kun luo kaikenlaisia pituus, tulotaso, naamaraja, koulutustaso, yhdyssanojen osaaminen sun muita vaatimuksia noiden mainitsemiesi, sosiaalisesti hyväksyttyjen vaatimusten lisäksi.

Kaduttaa tai sitten ei kaduta. Asia ei ulkopuolisille kuulu pätkääkään. Halu valita mieleisensä kumppani ja aitoon onneen ei ole nirsoutta vaan suvereenia elämänhallintaa.

Kukin myös vaatii mitä ikinä vaatii ja sillä sipuli. Itse voit vain omat vaatimuksesi tai vaatimattomuutesi vapaasti päättää ja muiden vaatimuksiin sinulla ei olekaan mitään nokan koputtamista.

Kenenkään normaalijärkisen ihmisen ei tarvitse "hyväksyttää" vaateitaan muilla kuin itsellään, joten käsitteesi "sosiaalisesti hyväksytyt" vaatimukset on katkeraa ja typerää rutinaa.

Jos ja kun joku nainen vaatii esim. yhdyssanojen osaamista (helppoa kuin heinänteko, koska yläasteella nämä perusopit käydään läpi ja yläasteen päätyttyä sen kunnialla lopuun suorittanut täyttää samalla myös oppivelvollisuutensa), niin silloin opettelet ne, ellet jostain käsittämättömästä syystä jo osaa (jälkeenjäänyt?) tai olet ilman juuri tätä ko. naista, joka sinulta vaatii 'liikoja'.

En halua enkä osaa tyytyä eli ei kaduta.

Ei kannata nähdä vaivaa muiden elämästä ja heidän valinnoistaan.