Mieheni lapset olivat liikaa

Hei kaikille. Kirjoitan, koska minua vaivaa huono omatunto, vaikka tiedän että en ole tehnyt mitään väärää.
Menin mieheni kanssa naimisiin viisi vuotta sitten. Liittomme on miehelleni toinen. Hänellä on edellisestä liitosta kolme lasta, joista nuorimmainenkin on saavuttanut teini-iän. Jo seurustelun alussa sanoin miehelleni, etten halua lapsia enkä halua olla äiti hänen lapsilleen, sillä en yleisesti vain pidä lapsista. Tämä oli miehelleni OK ja hän ymmärsi tilanteen. Hänen lapsensa ovat asuneet äitinsä luona ja ovat olleet meidän luonamme noin joka toinen viikko ja myös lomilla.
Asumme mieheni kanssa kerrostaloasunnossa, jossa seinät ovat tehty paperista.
Ensimmäinen asia mikä mieheni lapsissa ärsyttää suunnattomasti on se, että he eivät tunnu ymmärtävän tai arvostavan sitä, että meillä on naapureita. Musiikkia taikka televisiota huudatetaan yötä päivää täydellä volyymilla kuin ei vähemmällä kuulisi. Eikä uskota käskyä siitä, että pienemmälle. Naapurit hakkaavat seinää ja ovea harvase kerta kun kakarat on meillä käymässä. Minua hävettää, että lapset eivät kunnioita naapureiden rauhaa. Toinen asia on se, että minä olen meistä kahdesta se työssä käyvä ja pienellä palkalla ruokin meidän lisäksemme myös kolme teini-ikäistä poikaa. Mieheni on jopa antanut lapsilleen rahaa minun lompakostani, jos jääkaapissa ei ole ollut heille kelpaavaa ruokaa. Kukaan heistä ei auta kotitöissä, saatika että nostaisi päivällä tulleen postin lattialta.
Ei voisi enää enempää ärsyttää! Viimeiset viikot tuntui, kun miehestänikin olisi tullut kapinoiva teini-ikäinen. (Lapset ovat siis asuneet luonamme nyt kolmatta kuukautta putkeen äidin pitäessä hermolomaa).
Sain tarpeekseni pakkasin laukkuni, kun lapset olivat koulussa ja mieheni kauppareissulla. Jätin avaimen ja viestin pöydälle, jossa kerroin että tämä ei ollut sitä elämää, jota hänen kanssaan halusin elää.