Liikaa vastuuta uusioperheen "äitinä"
Olenko ihan hirvittävän huono ihminen, kun mielestäni seuraava asia ei ole ihan oikein. Ensin hieman taustoja. Miehelläni on kaksi alle kouluikäistä lasta. Vuoroviikoin meillä ja äidillään. Mies ja lasten äiti on yrittäjiä ja hyvin kiireisiä tahoillaan. Itse olen opiskelija ja jäljellä olisi pari vuotta opintoja. Miehen kanssa olen seurustellut kohta 2v ja asumme yhdessä. Isäviikolla jos lapset sairastuvat, mieheni odottaa minun jäävän kotiin hoitamaan, koska en käy töissä ja poissaolot ovat siten ns sallitumpia. Nyt tänä syksynä lapset ovat olleet vuoroin paljon kipeänä isäviikollaan ja olen ollut paljon poissa koulusta. Kotona ei opiskelu oikein onnistu samalla, kun kaitsen lapsia. Asia harmittaa minua, enkä haluaisi opintojen venyvän. Olen ottanut asian puheeksi mieheni kanssa. Hänen mielestään minun on velvollisuus hoitaa lapset, koska hän maksaa suurimmaksi osaksi talouden kulut ja olemme riippuvaisia hänen yrityksensä tuloista. Olin myös kesällä lasten kanssa, kun päiväkodit olivat kiinni. Myös pari lasten äidin viikkoa hoidin heitä, kun äiti ei myöskään voi lomia pitää. Toinen lapsista aloittaa koulun ensi syksynä ja mieheni on kaavaillut, että hoidan menoni niin, että olen kotona kun pääsevät koulusta. Millaisia koulupäiviä ekaluokkalaisilla on? Lasten äiti on myös ehdottanut, että hänen viikoillaan lapsi tulisi meille ja hän hakisi, kun pääsee lähtemään kotiin ja myös tuleva kesäloma menisi minun hoivissani. Koulu on lähempänä meidän kotia. Mitä voin tehdä ja sanoa, kun minusta tämä nyt ei oikein ole oikein? Haluan olla avuksi ja lasten kanssa olen mielelläni, mutta tähtään tulevaan ammattiini ja haluan oman uran. Tuolloin voin myös osallistua paremmin talouden kuluihin tasavertaisesti. Miten lasten hoito tuolloin sitten järjestyisi?
Kommentit (539)
Ei, ei, ei, ei, ei.. Ap, olet hyvää vauhtia tuhoamassa elämääsi, heittämässä elämääsi aivan kankkulan kaivoon. Miten et näe sitä itse??!!!! Mieti nyt hyvä nainen tarkkaan, että miksi olet noin sokea. Olet varmasti älykäs ihminen kun kerran yliopistoonkin olet päässyt, mutta tämä suhde on sinulle nyt jotenkin sokea piste.
Jos kerran opiskelet yliopistossa niin sinun on täytynyt nähdä iso vaiva lukeaksesi pääsykokeisiin ja päästäksesi sisään. Nyt olet heittänyt sen kaiken vaivannäön hukkaan kun et opiskele vaan hoidat ilmaiseksi jotain lapsia. Tuota menoa et valmistu ikinä, et saa ikinä ammattia etkä ikinä kunnollista, mieluista työpaikkaa.
Huomaathan, että jos et työskentele (niin kuin ilmeisesti itse haluaisit), sinulle ei kerry myöskään eläkettä. Opinnoista saa jonkinlaista eläkekertymää edellyttäen, että jossain vaiheessa valmistut. Tässä nyt niin monella tavalla murennetaan sinun taloudellista asemaasi nyt ja tulevaisuudessa, että nyt pitäisi oikeasti alkaa pitää puoliaan. Älä missään nimessä tingi niistä opinnoista. Yliopisto-opinnot vaatii kokopäiväistä työtä, pakolliset luennot on vain pisara meressä. Tentteihin ei voi lukea eikä esseitä kirjoittaa lapsia vahtiessa. Mene kirjastoon lukemaan niin mies ei kuvittele sinun olevan vain kodinhengettärenä. Vedä rajat, panosta omaan tulevaisuuteesi ja taloudelliseen itsenäisyyteesi.
https://www.naistenlinja.fi/tietoa-vakivallasta/vakivallan-muodot/talou…
Vierailija kirjoitti:
Ap se aika, jonka olet käyttänyt noiden toisten tekemien lasten hoitamiseen ilmaisena orjana, sen olisit voinut käyttää tuhat kertaa paremmin ja hyödyllisemmin. Opiskella, hankkia työkokemusta, harrastaa, nauttia nuoruudesta, käydä opiskeluriennoissa, verkostoitua oman alan väkeen, hankkia itsellesi omaisuutta jne. Nyt olet heittänyt kaiken sen ajan hukkaan. Mitä olet saanut vastineeksi? Pyynnön hoitaa ekaluokkalaista iltapäivät kotona ja luopua taas opiskeluista.
Jos yrittäjä tekee lapsia niin hän on joko pois töistä tai palkkaa lastenhoitajan kun lapset sairastuu.
Tämä, tämä, niin tuhat kertaa tämä.
Kuuntele, ap. Kuuntele sinua hieman vanhempaa vastavalmistunutta maisteria, joka tuhlasi nuoruusvuotensa lapsiperhekuvioon uraisän kanssa.
Lapset omia ja haluttuja, mutta työkokemuksen puute, opintojen viivästyminen ja verkostoitumisen jääminen ovat syy sille, että en saa töitä. Mieti rakas ihminen, uhraatko vapaaehtoisesti koko tulevaisuutesi tuon miehen takia!
Minua kaduttaa suunnattomasti, että sain lapseni opiskeluaikana ja että lasten isä on aina töissä, joten kaikki hoito ja vastuu jäi aina minulle - olihan opiskelu muka kevyempää kuin duuni... Jäi kokematta sitsit, haalaribileet, pitkät päivät kirjastossa, yölliset esseenkirjoittamiset koska lapset. Ja nyt olen työtön, kaikki ystäväni ovat mammatuttuja ja työkokemusta tai omaisuutta ei ole lainkaan.
Minä valitsin saada lapsia näin, mutta SINULLA on vielä mahdollisuus lähteä, koska lapset eivät ole sinun. Tee se. Et tule katsomaan taaksepäin, vaikka ensin tekisi kipeää. Hyviä - parempia - miehiä tulee vielä varmasti vastaan, ilman lapsia ja alistamista. Usko pois.
P.S. Jos AV:lla ollaan yhtä mieltä jostain, niin kannattaa oikeasti miettiä asiaa ihan tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Hänen mielestään minun on velvollisuus hoitaa lapset, koska hän maksaa suurimmaksi osaksi talouden kulut ja olemme riippuvaisia hänen yrityksensä tuloista.
Voi hyvänen aika, ei sinulla ole velvollisuutta hoitaa toisen ihmisen lapsia! Velvollisuus ja vastuu on ainoastaan lasten vanhemmilla, eikä sitä muuta mikään raha, yritys tai päiväkotien lomat. Sinä et ole lapsista vastuussa. Sinä olet vastuussa itsestäsi, joten laita nyt omat tarpeesi etusijalle.
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut asian puheeksi mieheni kanssa. Hänen mielestään minun on velvollisuus hoitaa lapset, koska hän maksaa suurimmaksi osaksi talouden kulut ja olemme riippuvaisia hänen yrityksensä tuloista.
Ap avomiehesi valehtelee sinulle. Suun ja silmät täyteen. Hän ei maksa suurimmaksi osaksi taloutenne kuluja. Se on puhtaasti vale ja juoni saada hyötyä sinusta.
Avomiehesi lyhentää omaa asuntolainaansa omasta, yksin omistamastaan asunnosta. Hän kerryttää itselleen omaisuutta ja säästöjä.
SINÄ maksat taloutenne kulut, koska maksat sähkölaskut, ruoat, vakuutukset. Ne rahat ei jää minnekään säästöön, ne on ne talouden juoksevat kulut. Sinä elätät teitä, sekä itseäsi että avomiestäsi. SINÄ. Hän vain kerää itselleen säästöjä.
Todella mielelläni kuulisin kuinka tämä juttu lopulta meni? Voitko ap tulla kertomaan kuulumisia vielä jonkin ajan kuluttua? Tallennan tämän keskustelun ja käyn katsomassa aika ajoin onko sinusta kuulunut mitään. Toivon sinulle paljon jaksamista ja rohkeutta saada asiaan muutoksia! Minä ja varmasti moni muu täällä pidänne sinulle peukkuja ja henkisenä tukijoukkona ollaan.
Ap olen seurannut vuosia tätä palstaa, ja ei tule mieleen toista ketjua, jossa kaikki olisi niin yksimielisiä neuvoissaan. Toivottavasti kuuntelet mitä sinulle on tässä ketjussa neuvottu, näissä viesteissä on paljon todella hyviä ja asiallisia neuvoja. Voisin kuitenkin kuvitella, että on aika karmivaa lukea näitä kommentteja, jos itse kokee, että mies on "muuten hyvä mies" ja suhde on "muuten hyvä". Pystyisitkö lähtemään jonnekin muutamaksi viikoksi? Ilman miestäsi ja niitä lapsia? Saisit etäisyyttä ja olisi varmaan helpompi etäältä miettiä ja tarkastella omaa tilannetta, että mitä nyt kannattaa tehdä. Muista, että sinulla on vain yksi elämä täällä.
Oon ollut AV:lla vuodesta 2010, enkä ole yhdessäkään ketjussa nähnyt tällaista yksimielisyyttä vastauksissa. Muutama trolli on yrittänyt viritellä jotain lompakkolois-provoa, mutta muuten täällä ollaan yksimielisiä siitä, että kuvio ei ole oikein ap:ta kohtaan. Ja yleensä äitipuolet saa aika kylmää kyytiä täällä!
Jos eroaminen tuntuu väärältä ratkaisulta, muuta omillesi tai kieltäydy ainakin hoitamasta lapsia ja keskity opintoihisi. Jos mies rakastaa sinua, hän myös tukee sinua. Jos ei tue - JUOKSE.
Erilleen muuttaminen voisi olla viisasta. Saisit tilaa ympärillesi ajatella asioita järjellä mutta et menettäisi koko suhdetta, jos se tuntuu liian vaikealta.
Ensinnäkin, sinulla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsia äidin viikoilla tai lomilla. Joskus voi toki tehdä palveluksen ja joustaa, mutta tilanteesi kuulostaa mielestäni aivan käsittämättömältä. Minulla ei tulisi ikinä mieleenikään hoidattaa omaa lastani hänen äitipuolellaan.
Toiseksi kannattaa sopia selvät säännöt miehen kanssa sen suhteen, miten lomilla ja lasten sairaspäivinä toimitaan. Toki varmasti mielelläsi autat, mutta kyllä ensisijainen vastuu lapsista on heidän isällään.
Sinun vastuullasi on hoitaa opintosi ja työt, jotka siinä ohella haluat tehdä, ja niiden mukaan voit sopia miehesi kanssa, milloin autat häntä lasten hoidossa.
Tsemppiä ap, ystävällisyyttäsi ja huolenpitoasi käytetään nyt todella rumasti hyödyksi. Pidä rajasi, se ei suinkaan tarkoita sitä, ettet miehesi lapsista välitä.
Ap jos miehesi rakastaisi sinua, niin hän sanoisi sinulle, että "ap-kulta, sinun täytyy keskittyä opintoihisi". Ja palkkaisi vaikka mll:stä hoitajan niille lapsille, jos ei itse halua olla firmastaan pois sairauspäivää.
Vierailija kirjoitti:
Oon ollut AV:lla vuodesta 2010, enkä ole yhdessäkään ketjussa nähnyt tällaista yksimielisyyttä vastauksissa. Muutama trolli on yrittänyt viritellä jotain lompakkolois-provoa, mutta muuten täällä ollaan yksimielisiä siitä, että kuvio ei ole oikein ap:ta kohtaan. Ja yleensä äitipuolet saa aika kylmää kyytiä täällä!
Jos eroaminen tuntuu väärältä ratkaisulta, muuta omillesi tai kieltäydy ainakin hoitamasta lapsia ja keskity opintoihisi. Jos mies rakastaa sinua, hän myös tukee sinua. Jos ei tue - JUOKSE.
Ja yksimielisyyttä myös peukutuksissa!
Vierailija kirjoitti:
Ap jos miehesi rakastaisi sinua, niin hän sanoisi sinulle, että "ap-kulta, sinun täytyy keskittyä opintoihisi". Ja palkkaisi vaikka mll:stä hoitajan niille lapsille, jos ei itse halua olla firmastaan pois sairauspäivää.
Mies sanoisi "ap-kulta". LOL
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jos miehesi rakastaisi sinua, niin hän sanoisi sinulle, että "ap-kulta, sinun täytyy keskittyä opintoihisi". Ja palkkaisi vaikka mll:stä hoitajan niille lapsille, jos ei itse halua olla firmastaan pois sairauspäivää.
Mies sanoisi "ap-kulta". LOL
Turhaan naureskelet, koska tajusit pointtini. Me emme tiedä ap:n nimeä, joten häntä kutsutaan ap:ksi tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä katkeria naisia. Jos mies maksaa viulut niin voi siinä vastineeksi lapsia hoitaa. Opiskelut on tärkeitä, mutta jos siellä jotain humanistisia aineita tai journalistiikkaa luetaan niin sellaisella tutkinnolla ei nykymaailmassa hirveästi tee mitään.
Joku ratkaisu tuohon on tietysti saatava kun ei ap (toivottavasti) loppuelämäänsä ole opiskelija. Kissa pöydälle jne. Mies maksakoon hoitajan jos lapset tarvitsevat päivittäin hoitajaa.
Kukas sinutkin on kouluttanut? Aivan, turhanpäiväiset huuhaa-humanistiopettajat. Suomi on maailman paras maa maailman parhaan peruskoulun takia. Tuollainen kommentti kertoo siitä, ettet ymmärrä yhteiskunnasta mitään. Tai että olet 13-vuotias.
Olen akateeminen korkeakoulutettu ja suomalainen koulujärjestelmä nimenomaan on pulassa kun punavihrät kirkassilmäiset feministit päästetään huseeraamaan siellä miten haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä katkeria naisia. Jos mies maksaa viulut niin voi siinä vastineeksi lapsia hoitaa. Opiskelut on tärkeitä, mutta jos siellä jotain humanistisia aineita tai journalistiikkaa luetaan niin sellaisella tutkinnolla ei nykymaailmassa hirveästi tee mitään.
Joku ratkaisu tuohon on tietysti saatava kun ei ap (toivottavasti) loppuelämäänsä ole opiskelija. Kissa pöydälle jne. Mies maksakoon hoitajan jos lapset tarvitsevat päivittäin hoitajaa.
Kukas sinutkin on kouluttanut? Aivan, turhanpäiväiset huuhaa-humanistiopettajat. Suomi on maailman paras maa maailman parhaan peruskoulun takia. Tuollainen kommentti kertoo siitä, ettet ymmärrä yhteiskunnasta mitään. Tai että olet 13-vuotias.
Olen akateeminen korkeakoulutettu ja suomalainen koulujärjestelmä nimenomaan on pulassa kun punavihrät kirkassilmäiset feministit päästetään huseeraamaan siellä miten haluavat.
Kommenttisi ei liity ketjun aiheeseen.
Mitä ap mietit näistä kommenteista?
Ap täällä taas. Kiitos vielä kerran kaikille hyvästä keskustelusta. Tiedättekö, kun tarpeeksi pitkään elää jossakin tilanteessa, ei enää jotenkin osaa nähdä kokonaiskuvaa? Läheiseni ovat sanoneet minulle samoja asioita mitä te täällä ja täällä halusin nyt puolueettoman mielipiteen vierailta ihmisiltä. Hyvin silmiä avaavas tämä ollut. Osaan nyt kyseenalaistaa asioita paremmin, enkä tunne olevani siitä syystä huono ihminen. Todella upeaa kuinka sanoista saa niin paljon voimaa, motivaatiota ja tahtoa! Ja kyllä, kerron kuulumisia ja laitan tämän kirjanmerkkeihini. Ensiksi aloitan nyt järjestämään opintojani eteenpäin. Sanoin illlalla miehelleni, että en voi olla enää koulusta pois. Nuoremman lapsen kummitäti tulee hoitamaan lasta nyt aamulla. Tästä tuo hieman harmistui, mutta alkoi sitten selvittämään kuka pääsisi tulemaan. Kiitos vielä kerran!
Hienoa ap että asiat eteneäät parempaan suuntaan kannaltasi.
Itse ajattelen että miehesi ei välttämättä ole pahuuttaan ajanut teitä tähän tilanteeseen, vaan luultavasti siksi että on tottunut helppoon asioiden järjestämiseen. Kun aiemmin pienimmän vaivan tie on ollut se että sinä joustat hän on kuvitellut että asiat hoituvat edelleenkin yhtä helposti.
Tsemppiä jatkoon, minä luulen että perheellänne on edessä hyvä tulevaisuus. Se toki edellyttää että mies sopeutuu ja viimeinkin ottaa vastuuta omista lapsistaan.
En ihmettelisi, vaikka yrittäjäpariskunta viettäisi yhdessä kahdenkeskistä laatuaikaa ap:n hoitaessa heidän lapsiaan. Kuulostavat ihan oikeasti todella härskeiltä hyväksikäyttäjiltä.