Lapsi ja raivarit koulupäivän jälkeen
Meillä on 9v, kohta 10v poika, eli 4. luokalla. Kolmannella poika istui useammat jälkät ja kävimme useita keskusteluja koulussa keskittymisestä. Lähes joka viikko saatiin Wilmaan viestiä, ”keikkuu tuolilla”, ”naputtelee kynällä” ”leikkii kumeilla” ”pyörii tuolilla” jne.
Nyt ei ole koulusta kuulunut mitään negaa ja päivät menneet kuulemma hyvin. Tilalle on tullut kuitenkin raivarit kotona koulupäivän jälkeen, erityisesti pitkien (5-6h) päivien jälkeen. Sen lisäksi on huomattavasti väsyneempi ja saattaa mennä jopa 19-20 välillä nukkumaan. Ilmeisesti tuo koulussa tuleva kuorimitus purkautuu kotona. Opettajan mielestä syytä huoleen ei ole, koulu kun menee nyt paremmin kuin viime vuonna.
Itse alan olla toivoton, sillä olen huolissani lapsesta ja koulusta ei saada tukea. Onko muita ollut vastaavassa tilanteessa ja mistä apua (pk-seutu)
Kommentit (94)
Mä muistan lapsuudestani, että monesti kotiin tullessa kysyin äitiltä toiko se kaupasta mitään hyvää, ja jos ei ni hirveet raivarit :D eli selvästikin johtui verensokereista. Sitä vaan kaipasi jotain mikä äkkiä toisi hyvää oloa.
Ja myöhemmin myös purin kotona aina pahaa oloa kun koulussa kiusattiin :(
Vierailija kirjoitti:
Meillä johtui kotiraivarit koulukiusaamisesta. Me vanhemmat emme saaneet asiasta tietää kuin vasta pitkän ajan kuluttua. Opettajilta ei koskaan tullut mitään viestejä, eikä lapsi itse kertonut pelätessään, että kiusaus yltyy jos siihen puututaan. Surullista ja järkyttävää oli saada jälkeenpäin tietää asiasta.
Käytimme lasta jo neuvolan psykologillakin, sielläkään ei asia selvinnyt.
Niin meilläkin johtui. Tämä tuli mieleen ensimmäisenä.
Vierailija kirjoitti:
...Wilmaan viestiä, ”keikkuu tuolilla”, ”naputtelee kynällä” ”leikkii kumeilla” ”pyörii tuolilla” jne.
Jokseenkin harmittomat maneerit on siis tukahdutettu ja seurauksena on raivokohtaukset. Siltä tämä minusta vaikuttaa. Minä keikuin tuolilla, liekin kumeilla, piirtelin muistiinpanoihini, kävelin pitkin opetustilaa ja nypersin pikkuesineillä vielä yliopistossakin. Erityisesti kasvatustieteen luennoitsijat näyttivät toimistani häiriintyvän, vaikka heidän jos keiden luulisi tajuavan ihmisten erilaisuutta. Muissa oppiaineissa opetusväki ei ollut toimistani moksiskaan. Olin kanssani samaan aikaan aloittaneista ensimmäinen, joka valmistui, eivätkä opintosuoritukseni vielä yliopistossakaan olleet huonoja. Pääaineessani pärjäilin keskitasoa selvästi paremmin.
Eiköhän oikea ratkaisu ole tarjota sellaiset nyperrettävät asiat oppitunneille, jotka eivät tuota häiritseviä ääniä, ja ostaa kouluun tuolit, jotka kestävät muutakin kuin suorassa, hiljaa ja liikkumatta istumisen.
Kyse onkin siitä, että se pyöriminen, vaeltelu, kynien nakuttelu jne häiritsee muiden keskittymistä. Erityisesti muiden oppilaiden, mutta myös opettajan ajatus katkeaa kun yksi koko ajan säätää jotain. Monilla stresdipallon puristelijoilla touhu menee leikiksi ja ohjeet aina ohi, entistäkään vähää eivät tämän jälkeen saa tehtyä.
Ota vaan perheessä kunnon raivarit; mutta kun möykkäät paklomiellettäsi muille, ME OTAMME RAIVARIT koska vanhemmat eivät katso kersansa perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko kyse olla jostain neurologisesta? Mitä mieltä lapsi on itse tilanteesta?
No lapsi lähtee aamulla ihan hyvällä mielellä kouluun. Kärjistyy yleensä läksyissä, vaikka osaa, mutta yksikin pieni, helposti korjattava virhe tai vääränlainen piirretty viiva, kuvio tms. saa kirjat lentämään. Huutaa/itkee ettei osaa vaikka saa hyviä tuloksia koulusta. Päivästä vaihdellen saattaa raivota 5-15 min + toiset 15 min rauhoittuu. Sitten kaikki taas sujuu hyvin.
Olen vielä tammikuuhun asti kotona, jolloin palaan töihin ja kuopus menee päiväkotiin. Olisi mukava saada hoidettua asiat siihen malliin, ettei pojan tarvitse yksinään raivota kotona.
Lapsi itse ei tiedä, miksi raivoaa ”Mulle vain tulee sellainen tunne”, sanoo hän.
T. Ap
Tämä tuskin auttaa pienen lapsen kanssa, mutta kerrotaan nyt oma kokemus kun kuulostaa niin tutulta. Olin lapsena ja olen ihan yhä aikuisena sen suhteen samanlainen, että pieni virhe aiheuttaa suunnattoman reaktion. Minä en koskaan huutanut tai raivonnut, mutta ahdistuin suunnattomasti. Vihkon marginaali menee vinoon -> olen huono, en koskaan tule pärjäämään, en osaa mitään. Yhä pienetkin asiat saavat aikaan sen, että itken lattialla, koska mielessäni auton avainten hävittäminen tarkoittaa sitä että olen täysin epäkelpo ihminen ja olen pärjännyt töissä pelkällä tuurilla. Syynä äärimmäinen perfektionismi ja umpisurkea itsetunto, joka olivat läsnä jo lapsena. Juuri läksyt oli ihan pahinta läpi peruskoulun ja lukion, mikään ei ole aiheuttanut niin suunnatonta ja jatkuvaa ahdistusta. En heti osaa tehtävää -> en koskaan tule osaamaan yhtään mitään, olen idiootti enkä koskaan pysty mihinkään, kun en ymmärrä jotain näin yksinkertaista. Ratkaisu ei koskaan ollut se, että vain yrittäisin uudelleen jolloin todennäköisesti olisin osannut, vaan ahdistus oli niin suunnatonta että pystyin vain itkemään hysteerisesti.
Lapsena en saanut mitään tukea, pelkkää vähättelyä ja syyllistämistä siitä, että en tule koskaan pärjäämään elämässä jos noin pienet asiat saavat suunniltaan. Nyt aikuisena takana jatkuvaa työskentelyä itseni kanssa, vahva lääkitys ahdistukseen ja jatkuva yritys toimia toisin. Sanoisin siis, että toivoa on kun edes jotain aikuista kiinnostaa lapsen asiat. Se on suunnaton apu ja etuoikeus lapselle, että kaiken lisäksi omia vanhempia kiinnostaa.
Kouluterkkarin voisi osata neuvoa.
Vierailija kirjoitti:
Pingottaa siellä koulussa ja sitten räjähtää.
Tyypillinen uhmakausikin tuo 9-10 vuotta.
Kannattaa yrittää kotona tai muuten treenata rentoutumista. Jooga, mindfullness, taekwondo tai jokin muu sellainen hitaasti purkava.
Myös ruokailu kannattaa katsoa. Tasaisesti hyvälaatuista ravintoa.
Meillä esikoisella oli juurikin aika ajoin tuota. Että ensin pingotetaan ja sitten raivotaan. Nyt on Ressun lukiossa.
Onneksi olkoon!
Yhteys koulukuraattoriin ja pyyntö päästä tutkimuksiin sekä mahdollinen siirto pienluokalle. Omalla lapsellani on samoja hankaluuksia ja siksi opiskelu ammattitaitoisen erityisopettajan opettamana pienluokassa on auttanut paljon. Lapsellasi voi olla myös aistiyliherkkyyttä, joka pahenee isossa luokassa. Erityisopettajalla on huimasti keinoja auttaa lasta ja kykyä sekä ymmärrystä lapsen itsetunnon vahvistamiseen. Pienryhmässä opiskelu on lapsen etu ja opettaa myös, että muillakin on vaikeuksia eikä lapsen tarvitse ajatella olevansa viallinen. Lapsellani on aivan mahtava opettaja jollaista toivois kaikille lapsille. Hakekaa apua ajoissa ja vaatikaa sitä. Avun hakeminen ja tutkimukset ovat tärkeitä tulevaisuuden suhteen ja erityisesti itsetunnon takia. Kaikki lapset ovat erilaisia ja tarvitsevat välillä aikuisten apua ja ymmärrystä opiskelussa. Tsemppiä teille!
Vierailija kirjoitti:
Yhteys koulukuraattoriin ja pyyntö päästä tutkimuksiin sekä mahdollinen siirto pienluokalle. Omalla lapsellani on samoja hankaluuksia ja siksi opiskelu ammattitaitoisen erityisopettajan opettamana pienluokassa on auttanut paljon. Lapsellasi voi olla myös aistiyliherkkyyttä, joka pahenee isossa luokassa. Erityisopettajalla on huimasti keinoja auttaa lasta ja kykyä sekä ymmärrystä lapsen itsetunnon vahvistamiseen. Pienryhmässä opiskelu on lapsen etu ja opettaa myös, että muillakin on vaikeuksia eikä lapsen tarvitse ajatella olevansa viallinen. Lapsellani on aivan mahtava opettaja jollaista toivois kaikille lapsille. Hakekaa apua ajoissa ja vaatikaa sitä. Avun hakeminen ja tutkimukset ovat tärkeitä tulevaisuuden suhteen ja erityisesti itsetunnon takia. Kaikki lapset ovat erilaisia ja tarvitsevat välillä aikuisten apua ja ymmärrystä opiskelussa. Tsemppiä teille!
Älä nyt viitsi.
Lapsi = iso ja pitkään kestävä taakka.
Naiset viettien viemänä. Miksi ei järki voita?
Jostain kumman syystä nämä ongelmat painottuvat aina loppuvuodesta syntyneisiin poikiin.
Ope
Vierailija kirjoitti:
Jostain kumman syystä nämä ongelmat painottuvat aina loppuvuodesta syntyneisiin poikiin.
Ope
Minun lapseni on keväällä syntynyt tyttö.
1
Ensimmäinen ajatukseni olisi, että poika väsyy hälinästä ja ihmispaljoudesta ja siksi on ahdistunut ja levoton. Itsekin sain kotona raivareita ihan aikuisena työpäivän jälkeen, koska olin supersosiaalisesta työstä niin loppuunkulunut. Työpaikan vaihtaminen auttoi.
Mä en nyt kaikkea kahlannut läpi, mutta lähtisin purkamaan noista tuntien mahdollisuuksista: jumppapallo tuolina, puolikas pallo penkillä, stressilelu (sinitarra!)... Tarvii koulussa selkeesti apua keskittymiseen ja tuommoinen huomaamaton oheistoiminta voisi auttaa.
Tiedän monia joilla on jelpanut. Olin koulunkäyntiavustajana jonkin aikaa. Oli ilo huomata, että moni opettaja käytti tuntinsa opettamiseen, eikä siihen huutamiseen, että pitää olla paikallaan. Toisen välissä seisoi, yksi tassutteli paikallaan, yksi piirusti, mutta kuunteli... onhan näitä vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt kaikkea kahlannut läpi, mutta lähtisin purkamaan noista tuntien mahdollisuuksista: jumppapallo tuolina, puolikas pallo penkillä, stressilelu (sinitarra!)... Tarvii koulussa selkeesti apua keskittymiseen ja tuommoinen huomaamaton oheistoiminta voisi auttaa.
Tiedän monia joilla on jelpanut. Olin koulunkäyntiavustajana jonkin aikaa. Oli ilo huomata, että moni opettaja käytti tuntinsa opettamiseen, eikä siihen huutamiseen, että pitää olla paikallaan. Toisen välissä seisoi, yksi tassutteli paikallaan, yksi piirusti, mutta kuunteli... onhan näitä vaihtoehtoja.
Mitään stressipalloja tms. sinitarrapalloja ei saa, sillä niitä on käytetty väärin, joten ne on kielletty koko luokalta.
Opettajan mukaan tämän ikäiset jaksaa jo keskittyä ilman ylimääräistä räpeltelyä. Saamme antaa pojalle ”tyynyn” tuolin päälle, jossa on nystyröitä.
Teimme tänään niin, kun poika tuli kotiin, hän söi välipalan ja meni lepäämään 20 minuutiksi. Auttoi selvästi! Läksyt meni hampaita kiristellessä, mutta ei raivotessa!
T. Ap
Kirjoitinkin jo jollain numerolla, että meillä viidesluokkalainen poika käyttäytyy koulussa hyvin, kotona saa raivarin lähes joka kerta läksyistä, kun on niin puhki. Poika on temperamentiltaan varsin rauhallinen ja vaikka tykkää liikkua, on enemmän sellainen pohdiskeleva luonne. Olin tosi yllättynyt, kun hänelle alaluokilla annettiin joku mikä lie keikkutyyny, kun se jotenkin auttaa keskittymään. Mitä olen tätä menoa joitain vuosia seurannut toisenkin lapseni kohdalla niin sanoisin, että kyllä se koulu tekee rauhallisestakin lapsesta levottoman. Oikeasti en usko, että se tyynyillä keikkuminen parantaa luokan ilmapiiriä yhtään mitenkään. Toinen kun vieressä heiluu, alkaa toinenkin hermostumaan. Ehkä toimii jollain pienillä erityisluokilla. Poika viihtyy sinänsä ok koulussa ja hänellä on kavereita, mutta ei vaan jaksa sitä jatkuvaa häsellystä. Luulen, että näitä lapsia on paljon, ei tarvitse olla mikään erityislapsi. Itse asiassa isompi lapseni on erityislapsi ja diagnoosin avulla sain hänelle sellaiset tukitoimet, että jaksaa, mutta kuka auttaisi näitä ns. tavallisia lapsia? Kuka aikuinen jaksaisi keskittyä koulun hulinassa monta tuntia peräjälkeen? Auttaisiko sinua, jos saisit nystyrätyynyn allesi tai stressilelun puristeltavaksi, poistaisiko se ongelman ytimen?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 9v, kohta 10v poika, eli 4. luokalla. Kolmannella poika istui useammat jälkät ja kävimme useita keskusteluja koulussa keskittymisestä. Lähes joka viikko saatiin Wilmaan viestiä, ”keikkuu tuolilla”, ”naputtelee kynällä” ”leikkii kumeilla” ”pyörii tuolilla” jne.
Nyt ei ole koulusta kuulunut mitään negaa ja päivät menneet kuulemma hyvin. Tilalle on tullut kuitenkin raivarit kotona koulupäivän jälkeen, erityisesti pitkien (5-6h) päivien jälkeen. Sen lisäksi on huomattavasti väsyneempi ja saattaa mennä jopa 19-20 välillä nukkumaan. Ilmeisesti tuo koulussa tuleva kuorimitus purkautuu kotona. Opettajan mielestä syytä huoleen ei ole, koulu kun menee nyt paremmin kuin viime vuonna.
Itse alan olla toivoton, sillä olen huolissani lapsesta ja koulusta ei saada tukea. Onko muita ollut vastaavassa tilanteessa ja mistä apua (pk-seutu)
Poika sai muutaman kerran jälki-istuntoa. Käytöshän se oli huonoin nro eli 8. En ottanut paineita.
Onko kaverisuhteet ok? Meillä samanikäinen tytttö ja oli viime keväänä usein raivoisalla tuulella koulun jälkeen. Nyt syksyllä on ollut aurinkoinen ja mainitsinkin hänelle että kiva kun olet paremmalla tuulella nykyään. Hän sanoi että niin kun ei ole enää niitä kaveririitoja. Heillä oli sellaisessa neljän tytön klikissä jatkuvaa vääntöä kuka on kenen kanssa. Nyt on eniten yhden bestiksen kanssa ja se näyttää toimivan paremmin. Tiesin kyllä draamoista, mutta en tajunnut miten rankkoja ne olivat tytölle. Erityisen aurinkoinen hän on jos menevät jommallekummalle tytölle, syövät hyvän välipalan yhdessä jne.
Nukkuuko liian vähän ja pelaa paljon???
Höpölöpö
Miksi valinnainen kieli jos ei jaksa, sen voi pyynnöstä lopettaa. Molempia on 2 h viikossa joten läksyjä ei voi olla joka päivä. Vähemmän Fortnitea niin pojat jaksaa paremmin koulua.