Lapsi ja raivarit koulupäivän jälkeen

Helpottavaa lukea, että muillakin on tällaista. Meidän kolmasluokkalaisella pojalla on adhd ja aistiyliherkkyys ja tuntuu, että poika raivoaa jatkuvasti. On riehunut välillä koulussakin. Onneksi koulun kanssa viestittely toimiii ja hyviäkin asioita ja päiviä on.

Välipala ja tunnin-kahden urheilullinen ulkoilu (reipas lenkki, pyöräily, nyrkkeilysäkki...). Päikkärit sen jälkeen jos on sellainen olo ja läksyjä sitten illemmalla.

Keskittymishäiriötä?

...Wilmaan viestiä, ”keikkuu tuolilla”, ”naputtelee kynällä” ”leikkii kumeilla” ”pyörii tuolilla” jne.

Jokseenkin harmittomat maneerit on siis tukahdutettu ja seurauksena on raivokohtaukset. Siltä tämä minusta vaikuttaa. Minä keikuin tuolilla, liekin kumeilla, piirtelin muistiinpanoihini, kävelin pitkin opetustilaa ja nypersin pikkuesineillä vielä yliopistossakin. Erityisesti kasvatustieteen luennoitsijat näyttivät toimistani häiriintyvän, vaikka heidän jos keiden luulisi tajuavan ihmisten erilaisuutta. Muissa oppiaineissa opetusväki ei ollut toimistani moksiskaan. Olin kanssani samaan aikaan aloittaneista ensimmäinen, joka valmistui, eivätkä opintosuoritukseni vielä yliopistossakaan olleet huonoja. Pääaineessani pärjäilin keskitasoa selvästi paremmin.

Eiköhän oikea ratkaisu ole tarjota sellaiset nyperrettävät asiat oppitunneille, jotka eivät tuota häiritseviä ääniä, ja ostaa kouluun tuolit, jotka kestävät muutakin kuin suorassa, hiljaa ja liikkumatta istumisen.

Välipala koulusta tultua tai joku välipalapatukka jo kouluun, sitten lepohetki ja jotain mieleistä tekemistä (meillä pelataan, katsotaan videoita). Läksyt vasta myöhemmin.

Meillä sama juttu. Koulussa käyttäytyy hyvin, mutta uupuu levottomassa luokassa. Poika on nyt viidennellä luokalla ja oikeasti on vaikea löytää illasta aikaa, jolloin kykenisi tekemään etenkin saksan ja enkun läksyt, jotka ovat ehdottomasti työläimmät. Parkuu vain ja rähisee väsymystään. Opi siinä sitten mitään :(

Mitä pahaa tuossa on? Minä olen aina tuollainen. Välillä koulussa tuli sanottua juuri tuosta etten ”osaa olla paikallaan”, mutta nykyään olen ylpeä etten ole ujo hissukka.

- 50 vuotias nainen

Vierailija kirjoitti:

Miksei lapsille ole käytöstä rauhoituspiikkejä. Enkä sano tätä edes ilkeyttä tai humoristisesti vaan jos nyt ajatellaan näitä nollasta sataan kiihdytyksiä ja jos rauhoittuminen kestää ja kohtaus on jo melkein kun riivattu elokuvasta niin eikö hetkellinen rauhoitus olisi parempi kun esim. jatkuva lääkitys?

Tää ois niin loistava, kun vois antaa lapselle vaikka diapamin tollasen raivokohtauksen hetkellä! Varsinkin, kun ollaan jossain julkisilla paikoilla ja se melusaaste _oikeasti_ häiritsee ihmisiä.

Ihmetyttää, että mitä siellä koulussa voitaisiin tehdä että olisit tyytyväinen. Ei se opettaja kuitenkaan tule erikseen jokaisen lapsen kotiinkin katsomaan miten siellä menee. Koululle kuuluu nimenomaan kouluun liittyvät asiat. Hakeudutte tietysti itse vaikka perheneuvolan kautta jonkilaisen tuen piiriin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää, että mitä siellä koulussa voitaisiin tehdä että olisit tyytyväinen. Ei se opettaja kuitenkaan tule erikseen jokaisen lapsen kotiinkin katsomaan miten siellä menee. Koululle kuuluu nimenomaan kouluun liittyvät asiat. Hakeudutte tietysti itse vaikka perheneuvolan kautta jonkilaisen tuen piiriin.

Varmaankin sanoa, että riehu täällä ja vie muilta lapsilta oikeus rauhalliseen opetukseen. Sitten on äidillä helppoa illalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei lapsille ole käytöstä rauhoituspiikkejä. Enkä sano tätä edes ilkeyttä tai humoristisesti vaan jos nyt ajatellaan näitä nollasta sataan kiihdytyksiä ja jos rauhoittuminen kestää ja kohtaus on jo melkein kun riivattu elokuvasta niin eikö hetkellinen rauhoitus olisi parempi kun esim. jatkuva lääkitys?

Tää ois niin loistava, kun vois antaa lapselle vaikka diapamin tollasen raivokohtauksen hetkellä! Varsinkin, kun ollaan jossain julkisilla paikoilla ja se melusaaste _oikeasti_ häiritsee ihmisiä.

Lapsen pitää oppia säätelemään tunteitaan, siksi mitään rauhoittavia ei tule käyttää, apua voi pyytää silti, toimintaterapiaa voisin vaikka suositella.

Tuo koulunkäynti on nykyään haastavaa, luokat ovat isoja, opettajan aika ei millään riitä kaikille oppilaille, päivät ovat välillä todella pitkiä, läksyjä tulee jokaiselle päivälle, sitten vielä harrastuksia on monilla, en yhtään ihmettele jos on kiukkuinen kotona... Kyllä minua oikeasti ihmetyttää miten paljon lapselta vaaditaan, jo päiväkodissa aletaan kiinnittää huomiota miten hyvin käyttää tietokoneen hiirtä, näppäimistöä, taplettia ja vielä pitäisi osata nimensä kirjoittaa.... omassa lapsuudessa tuo oman nimensä kirjoittaminen riitti eppuluokan tavoitteeksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei lapsille ole käytöstä rauhoituspiikkejä. Enkä sano tätä edes ilkeyttä tai humoristisesti vaan jos nyt ajatellaan näitä nollasta sataan kiihdytyksiä ja jos rauhoittuminen kestää ja kohtaus on jo melkein kun riivattu elokuvasta niin eikö hetkellinen rauhoitus olisi parempi kun esim. jatkuva lääkitys?

Tää ois niin loistava, kun vois antaa lapselle vaikka diapamin tollasen raivokohtauksen hetkellä! Varsinkin, kun ollaan jossain julkisilla paikoilla ja se melusaaste _oikeasti_ häiritsee ihmisiä.

Lapsen pitää oppia säätelemään tunteitaan, siksi mitään rauhoittavia ei tule käyttää, apua voi pyytää silti, toimintaterapiaa voisin vaikka suositella.

No johonkin terapiaan tuo lapsi pitäisi kyllä saada. Kirjoitin pitkän tekstin 2,5v. uhmaiästä, joka ei ole enää ihan terveen tasolla, mutta jostain syystä sitä viestiäni ei julkaistu.

Stressiä saa tunneilla purkaa, mutta se purkaminen ei saa häiritä muita. Valitettavan harva lapsi osaa rajoittaa esimerkiksi stressipallon tai sinitarrapallon käyttöä vain siihen oikeaan tarkoitukseen. Lähes aina niillä aletaan heitellä toisia, jolloin pallot on pakko kieltää. Päälläistuttavalla jumppapallollakin saa sietämättömän metelin aikaiseksi, jos vain haluaa.

Opettaja ei yleensä kiellä näitä keinoja kuin hyvästä syystä.

Meillä johtui kotiraivarit koulukiusaamisesta. Me vanhemmat emme saaneet asiasta tietää kuin vasta pitkän ajan kuluttua. Opettajilta ei koskaan tullut mitään viestejä, eikä lapsi itse kertonut pelätessään, että kiusaus yltyy jos siihen puututaan. Surullista ja järkyttävää oli saada jälkeenpäin tietää asiasta.

Käytimme lasta jo neuvolan psykologillakin, sielläkään ei asia selvinnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pingottaa siellä koulussa ja sitten räjähtää.

Tyypillinen uhmakausikin tuo 9-10 vuotta.

Kannattaa yrittää kotona tai muuten treenata rentoutumista. Jooga, mindfullness, taekwondo tai jokin muu sellainen hitaasti purkava.

Myös ruokailu kannattaa katsoa. Tasaisesti hyvälaatuista ravintoa.

Meillä esikoisella oli juurikin aika ajoin tuota. Että ensin pingotetaan ja sitten raivotaan. Nyt on Ressun lukiossa.

Todennäköisesti noin. Koulussa painoitettu, että nyt ovat jo isoja ja alkuopetus takana päin, joten pitää käyttäytyä, kuin isot koululaiset. Meillä syödään terveellisesti ja monipuolisesti, herkkupäivä kerran viikossa ruuan jälkeen. Tosin ei tuo poika edes liiemmin karkista pidä, eikä limuista.

Ollaan yritetty sanoa, että kun alkaa kiukuttaa, saa mennä ”pesään” eli isoon nojatuoliin rauhoittumaan tms. paikkaan, vaikka omaa huoneeseen. Mutta poika on luonteeltaan ”nollasta sataan” -tyyppiä, eli kiihtyy nopeasti, mutta myös rauhoittuu nopeasti. On ollut jo vauvasta asti tuollainen.

Syö välipalan ennen läksyjä, mutta monesti tulee jo ovet paukkuen sisään koulusta.

Meidän lapsi on perfektionisti. Ja sittne jos joku sanoo jotain, hän ottaa sen liiankin tunnollisesti. Ja stressaa ettei tee pienintäkään virhettä. Sitten siihen yhdistetään nopea toiminta, vilkas mielikuvitus ja todella kiivas temperamentti, niin tulos on tuo.

Meillä on kaksi koiraa. Niiden kanssa puuhailu on ollut rauhoittavaa lapselle.

1

Kuulostaa aivan meidän pojalta. Ihanan helpottavaa kuulla, että muillakin on/ollut samanlaista. Meillä ei eläimiä mutta poika usein ottaa rauhottumiseen oman pehmolelun. Välillä antaa tulla silittämään, välillä haluaa olla omassa rauhassa.

Viime keväänä, kun kotona keskustelimme, poika otti todella tarkasti ”ettei hän ole häirikkö”. Kerroimme, että ei ole häirikkö ja ei tahallaan häiritse, mutta naputtelu voi häiritä muita, vaikka ei itseä haittaisikaan.

T. Ap

Meillä on ollut parempi että tulee ihan tyhjään kotiin, jossa saa rauhoittua ihan itsekseen. Teen kodin yhteydessä olevassa toimistossa töitä, mutta lapsi ei yhtään tykkää, jos menen "häärimään" siihen hänen ympärilleen heti kun hän tulee koulusta.

Laitan yleensä sinne lämpimän ruuan valmiiksi (syön siitä itse samalla lounaan) ja pysyn sitten poissa jaloista, että hän saa rauhoittua koirien kanssa.

1

Sama juttu mun lapsella. Ei mitenkään raivoa tullessaan kotiin, mutta silminnähden ärsyyntyy ja tulee pahalle tuulelle, jos on heti kyselemässä ja hääräämässä ympärillä. Mäkin teen töitä kotona ja kun poika tulee koulusta huudan työhuoneesta moi ja sen jälkeen annan rauhassa viedä laukun huoneeseensa, vaihtaa vaatteet, ottaa välipalaa ja lukea akkarin ja meen vasta sitten itsekin kahvitauolle kysymään, että mitenkäs päivä meni kun kuulen, että laitaa astioita tiskikoneeseen. Tähän yleensä menee noin 30-45 minuuttia siitä, kun ovi käy. Siinä ajassa poika on jo vähän ehtinyt nollata aivoja ja jaksaa seuraa. Koulupäivät on välillä oikeasti raskaita, me vaan välillä unohdetaan se.

Meillähän ei tokaluokkalainen myönnä että olisi halia vailla mutta kummasti on illat ja läksyjen tekeminen helpottunut kun mä itse töistä tullessa annan sen vartin pelkästään pojalle vaikka olis tiskit ja ruoanlaitto ja ja.. istun sohvalle ja rotean että äiti tarvii nyt voimahalin kun oli niin rankka päivä töissä. Tulee mun viereen ja halitaan ja höpötellään. Sitten jatkaa omia puuhia ja mä saan rauhassa tehdä kotihommia. Lapsi tarvitsee aikusen herpaantumatonta huomiota hetken, helposti se arjen kiireessä vaan tuppaa unohtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pingottaa siellä koulussa ja sitten räjähtää.

Tyypillinen uhmakausikin tuo 9-10 vuotta.

Kannattaa yrittää kotona tai muuten treenata rentoutumista. Jooga, mindfullness, taekwondo tai jokin muu sellainen hitaasti purkava.

Myös ruokailu kannattaa katsoa. Tasaisesti hyvälaatuista ravintoa.

Meillä esikoisella oli juurikin aika ajoin tuota. Että ensin pingotetaan ja sitten raivotaan. Nyt on Ressun lukiossa.

Todennäköisesti noin. Koulussa painoitettu, että nyt ovat jo isoja ja alkuopetus takana päin, joten pitää käyttäytyä, kuin isot koululaiset. Meillä syödään terveellisesti ja monipuolisesti, herkkupäivä kerran viikossa ruuan jälkeen. Tosin ei tuo poika edes liiemmin karkista pidä, eikä limuista.

Ollaan yritetty sanoa, että kun alkaa kiukuttaa, saa mennä ”pesään” eli isoon nojatuoliin rauhoittumaan tms. paikkaan, vaikka omaa huoneeseen. Mutta poika on luonteeltaan ”nollasta sataan” -tyyppiä, eli kiihtyy nopeasti, mutta myös rauhoittuu nopeasti. On ollut jo vauvasta asti tuollainen.

Syö välipalan ennen läksyjä, mutta monesti tulee jo ovet paukkuen sisään koulusta.

Meidän lapsi on perfektionisti. Ja sittne jos joku sanoo jotain, hän ottaa sen liiankin tunnollisesti. Ja stressaa ettei tee pienintäkään virhettä. Sitten siihen yhdistetään nopea toiminta, vilkas mielikuvitus ja todella kiivas temperamentti, niin tulos on tuo.

Meillä on kaksi koiraa. Niiden kanssa puuhailu on ollut rauhoittavaa lapselle.

1

Kuulostaa aivan meidän pojalta. Ihanan helpottavaa kuulla, että muillakin on/ollut samanlaista. Meillä ei eläimiä mutta poika usein ottaa rauhottumiseen oman pehmolelun. Välillä antaa tulla silittämään, välillä haluaa olla omassa rauhassa.

Viime keväänä, kun kotona keskustelimme, poika otti todella tarkasti ”ettei hän ole häirikkö”. Kerroimme, että ei ole häirikkö ja ei tahallaan häiritse, mutta naputtelu voi häiritä muita, vaikka ei itseä haittaisikaan.

T. Ap

Meillä on ollut parempi että tulee ihan tyhjään kotiin, jossa saa rauhoittua ihan itsekseen. Teen kodin yhteydessä olevassa toimistossa töitä, mutta lapsi ei yhtään tykkää, jos menen "häärimään" siihen hänen ympärilleen heti kun hän tulee koulusta.

Laitan yleensä sinne lämpimän ruuan valmiiksi (syön siitä itse samalla lounaan) ja pysyn sitten poissa jaloista, että hän saa rauhoittua koirien kanssa.

1

Sama juttu mun lapsella. Ei mitenkään raivoa tullessaan kotiin, mutta silminnähden ärsyyntyy ja tulee pahalle tuulelle, jos on heti kyselemässä ja hääräämässä ympärillä. Mäkin teen töitä kotona ja kun poika tulee koulusta huudan työhuoneesta moi ja sen jälkeen annan rauhassa viedä laukun huoneeseensa, vaihtaa vaatteet, ottaa välipalaa ja lukea akkarin ja meen vasta sitten itsekin kahvitauolle kysymään, että mitenkäs päivä meni kun kuulen, että laitaa astioita tiskikoneeseen. Tähän yleensä menee noin 30-45 minuuttia siitä, kun ovi käy. Siinä ajassa poika on jo vähän ehtinyt nollata aivoja ja jaksaa seuraa. Koulupäivät on välillä oikeasti raskaita, me vaan välillä unohdetaan se.

Minä en ole mikään levoton ja superkuormittuva luonne, mutta minäkin - aikuinen ihminen - tarvitsen edes pienen suvantohetken kotiin tultuani, että saan rauhoittua ja vetää henkeä. Aikuisena tietysti saan pinnisteltyä, jos rauhoittumishetkeä ei aivan heti ovesta sisään astumisen jälkeen järjestykään, mutta ennen pitkää tarvitsen se hiljaisen nollaustuokion, jonka aikana minussa ei roikuta eikä minulle puhuta. Jos tuota ei saa koko illan aikana, olen sitten tavattoman ärtynyt ja hermot viulunkielinä, kun pitää yrittää hillitä ärtymystään.

Työni on sosiaalisesti kuormittavaa. Samalla tavalla kuormittavaa on koulunkäynti lapselle. Kotona auttaa, jos edes pienen hetken saa olla niin, että kukaan ei esitä mitään vaatimuksia tai kysymyksiä eikä tarvitse huomiota. Sitten taas jaksaa olla sosiaalinen.

onkiukuteltu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välipalaa mukaan suosittelen, meillä ainakin yksi lapsi reagoi voimakkaasti verensokerin laskuun ja kunnon raivarit ovat taattu, jos ruokaa ei syödä säännöllisesti.

Tämä on ihan järkeenkäypä syy. Lapsi ei välttämättä osaa kertoa, että kiukun syy on nälkä. Ei edes iso lapsi.

Aikuisetkaan ei aina tunnista nälkäkiukkuaan.

Ei tosiaankaan. Itsekin joutunut opettelemalla opettelemaan, että kun kaikki ottaa päähän ja kaatuu päälle ja muutenkin tuntuu kummalliselta, kannattaa syödä jotain. Jos se mahassa tuntuva nälkätunne ehtii mennä ohi, tulee tuollainen ihmereaktio.

Vierailija kirjoitti:

Minä purin koulukiusaamisen kiukkua rähjäämällä syyttömille vanhemmilleni aikanaan.

Minä saatoin yhtäkkiä parahtaa hillittömään itkuun. Muistan myös kyllä raivonneeni pikkuveljelleni.

Kerroin asiasta niin opettajalle kuin vanhemmillenikin.

Siihen aikaan se oli lähinnä "oma vika", jos otti selkäänsä, ei saanut ruikuttaa.

Ope luuli sitä poikien "huomionosoituksiksi", eipä se tuntunut rakkaudelta, kun lyötiin palleaan tai muutenkin kipeisiin rintoihin.

Koulukiusaaminen oli koulumatkoilla hakkaamista, aina piti jännittää, stressata ja pelätä sitä vaanivaa porukkaa.

Koulumenestys oli kohtalaista.

Noh voihan olla, että pojallanne tuo raivoilu on vaan väliaikaista ja on jo pian itsestään ohi.

Kyllä se siitä.