Minkälainen lapsi sanoo, ettei ole oikein koskaan tykännyt isäsätään?

Minä. Isä sai joka päivä raivareita, vittuili, haukkui, oli juoppohullu.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen lapsi, jonka isä on etäinen, pelottava tms.

Tai äiti manipuloinut kun yksin kasvattanut.

Isä oli spurgu,suorastaan lääketieteellinen ääri-ilmiö.Jos olisi hengissä olisi 8 promillen kännissä.

olin 15v ku tajusin,

etten pidä isästäni

Sellainen lapsi jolla on kielioppivaikeuksia, ehkä myös änkyttää.

Entä jos on narsisti- isä ja hylännyt lapset pienenä???

Änkyttävä tai muuten puhevammainen.

16v:n ei tule kyetä itse nousemaan isäänsä vastaan, vaan SINUN tulee olla se vanhempi, joka puolustaa lastaan.

Ikää 50-vuotta ja voin sanoa, että en ole koskaan pitänyt isästäni. Hän on tällä hetkellä sairaana, seurailen välinpitämättömänä vierestä ja olen täysin hyväksynyt sen, että hän tulee aikanaan poistumaan keskuudestamme ja asiat tulevat jäämään ikuisiksi ajoiksi selvittämättä meidän välillämme. Tässä vaiheessa ajattelette, että olen välinpitämätön mulkku, se voi olla, mutta kerron nyt kuitenkin miksi näin.

Aloitetaan siitä, että isälläni on ollut alkoholiongelma koko elämäni ajan. Saattaa olla, että korkki on nykyisin jo kiinni, en tiedä.

Jatketaan siitä, että hän jätti äidilleni elarit maksamatta ja kirjoitteli hänen nimiinsä kymmenien tuhansien sen aikaisten markkojen velat. Muistan lapsuudestani äitini itkeneen minulle, että hän ei tule koskaan selviämään niistä veloista. Selvisi kyllä.

Päätetään siihen, että äijällä on ollut elämänsä aikana asiaa minulle vain kännissä. Yleensä vielä niin, että soittelee keskellä yötä ja alkaa vittuilemaan ja kyseenalaistamaan elämässä tekemiäni valintoja. Minä en ihan rehellisesti sanottuna tarvitse tuollaista taakkaa elämääni, hän ei ole elämässäni antanut minulle mitään muuta kuin kyydin inttiin mennessäni (oli silloin harvinaista kyllä selvinpäin). Elämässä saa sitä mitä tilaa, ja nyt on minun vuoroni olla välinpitämätön, mutta sen verran reilu kuitenkin olen, että jätän soittelematta känniset vittuilusoitot keskellä yötä ja valitsen kultaisen vaikenemisen, kun mitään hyvää ei kerran ole sanottavana.

Ei muuta.

Vanha ketju, mitenkähän tässä kävi?

Vierailija kirjoitti:

Pojan isä on vahva ja dominoiva. Nyt ongelmana on, miksi siis poika alkoi puhumaan, kun isä ei anna pojan olla rauhassa vaan vaatii olemaan jatkuvasti sosiaalinen. Eikä introvertti poika sitä luonnostaan ole.

Olemme eronneet pojan ollessa 8-vuotias. Silloin kun lapset olivat pieniä, niin isä oli superisä. Leikki illat, teki kaikkea yhdessä, keskusteli ja kaikkea. Ei hän silloin ollut mikään pelottava, eikä ole voinut jäädä pojalle etäiseksi,

Ap

Poika ei varmaan pienenäkään tykännyt isän tavasta ylikävellä, pomottaa ja päättää toisten puolesta kaikesta. Sitä, ettei kykene näkemään toista (lastaan) omana itsenään, jolla on oma luonne ja omat ominaisuudet, toiveet  jne. Pomotti varmastikin siis jo silloin aiemminkin, eikä osannut ottaa huomioon normaalilla tavalla, kuten ei nytkään.

Harvempi pitää kovin dominoivasta luonteesta, jos ei osaa kunnioittaa ja arvostaa toista.