Minkälainen lapsi sanoo, ettei ole oikein koskaan tykännyt isäsätään?

Ei munkaan puheista saisi muuta kuin sen kuvan, että isän luona nyt oli jotenkin kova kuri tai ei vaan ymmärretty. Mikä oli totta, ainakin se ymmärtämättömyys. Kuri ei ollut niinkään kova, mutta nimenomaan ymmärtämätön ja sellainen ettei mitään muita vaihtoehtoja ole tai ettei lapsen ääntä haluta kuunnella. Ja sellainen, nyt teet tai itket ja teet-meinikiä. Meidän lasten herkkyyttä ei olla siellä ikinä oikein ymmärretty ja isä, kun ei muuta osaa, on tahtonut kasvattaa meistä kovia pärjääjiä, koska maailma on kova eikä helli (ja onhan se elämä hänella ollut kova ja itselläänkin on jotain ongelmia isänsä kanssa). Ihan hienoa sinänsä, mutta herkkien lapsien jännittämisen ja itkemisen haukkuminen esimerkiksi nynnyilyksi ei vaan oikein auttanut. Isä ei sinällään ole tehnyt kasvatuksellisesti mitään väärin eikä ole paha isä. Hän vain on hyvin jääräpää, jonka on vaikea hyväksyä muiden eriäviä mielipiteitä tai muita näkökantoja asioihin kuin hänen omaansa. Koita siinä sitten lapsena, jo valmiiksi altavastaajan asemassa, jotenkin saada oma äänesi kuuluviin ja kokea, että vanhempi hyväksyy joka tapauksessa. 

Toinen puoli oli sitten riidat avovaimon kanssa ja lievä kotiväkivalta (enkä edelleenkään ole varma kuka on fyysisesti tai henkisesti satuttanut ja ketä vai olivatko molemmat mukana tasavahvasti, koska en katsonut ja suljin korvat) sekä jonkinasteinen alkoholismi (josta äiti ei tiennyt aikanaan oikeastaan muuta kuin sen että riitoja oli ja minua pelotti ne ja myöhemmin sen, että alkollakin oli osuutta asiaan ainakin yhtenä ajanjaksona). Ilmapiiri oli painostava ja lapselle turvaton, vaikka ruokaa oli pöydässä eikä kukaan ollut avoimen vihamielinen ja isästä kuitenkin näki, että välittää ja että lapsen vierailu oli tosi toivottua.  Jos tuntui ettei isä oikein aina hyväksy, niin äitipuolen osalta olo oli vielä enemmän sellainen. Ei ehkä niinkään, että hän olisi sanonut pahasti tai ollut avoimen vihamielinen. Herkälle lapselle ne äänenpainot, joku jännä jännite, sutkautukset ja ihmettelyt silloin tällöin sekä oman nimen kuuleminen riitojen aikana riitti siihen, että tuli epätoivottu olo. Kumma kun hirveän usein juuri niinä viikonloppuina, kun itse olin käymässä, riideltiin. Kireys oikein kasvoi perjantaina ja yleensä lauantaina illalla sitten huusivat puolin ja toisin. Sunnuntaina aamulla tunnelma oli kiusaantunut ja ahdistava. Ei ihan tiennyt miten päin olla. Näyttääkkö etteä oli paska olo vai esittääkkö ettei mitään kuullut tai pidä minään koko edellistä iltaa? Sitten kun kaikkia tunteita pullotin sen viikonlopun ja lomilla pidempäänkin, raivosin äidilleni aina kotiin päästyäni vaikkakin usein ilman ongelman sanoittamista. Isän luona en juuri puhunut, yritin olla mahdollisimman vähän vaivaksi ja jännitin paljon. Edelleenkään en siellä juuri puhu tai halua puhua kaikista aiheista (koska niisä tulee vain kinaa tai ei haluta hyväksyä minun valintoja), vaikka olen oikeasti aika puhelias ihminen. Jopa sen kysyminen äitipuolelta milloin minun pitäisi illalla tulla kotiin syömään, jännitti joka kerta. En vieläkään esimerkiksi halua imuroida muiden nähden, koska edelleen tuntuu, että tein miten päin tahansa, niin aina teen kuitenkin väärin. Eli siis joko liian hitaasti, koska halusin olla huolellinen ettei sanota huolimattomuudesta tai liian nopeasti, koska halusin olla nopea ettei valiteta hitaudesta.

Jatkuu: Nähtäväksi jää, miten kotiolot ja isäsuhde ja huonohko äitisuhdekin (eli silloiseen äitipuoleeni) on isälläni ja myöhemmin vuoroviikoin äitinsä ja isäni luona asuneeseen pikkuveljeen vaikuttanut. Nykyään olemme aika etäisiä, koska teinipoikaan samaistuminen on vaikeaa, teini selvästi vierastaa kaikkia aikuisia ja itse en totta puhuen haluaisi ajatella koko paikkaa ollenkaan. Välillä mietin, miten sekin on veljeen vaikuttanut, kun näkee kuinka hissukaksi sisko taantuu isällä verrattuna siihen kuinka suht. koht. iloinen ja rento olen kotioloissa ja äitini kanssa, kun hän on tullut pienempänä käymään minun luona.

Vanhemmat, selvittäkää asioiden laita, vaikka tuntuisikin että on vain kyse teinin kapinoinnista. Joskus ja varmaan useimmin kyse on vain siitä. Minäkin sitä tein. Saatoin suutuspäissäni huutaa äidilleni, että vihaan häntä ja haluan muuttaa isälleni (joka taas olisi varmaankin ollut pahinta, mitä saatoin kuvitella). Kuitenkin, kyllä ne oireet oli lapsena ja teininä nähtävissä. Nykyään olen sitten ahdistunut ja asioia jännittävä aikuinen, jonka itsetunto ja itseluottamus on aivan pohjamudissa ja stressinsietokyky nolla. En saata kuvitella, miten löydän esimerkiksi töitä, kun en voi ymmärtää miksi kukaan minua tahtoisi töihin ihan vain koska olen minä, en osaa itseäni markkinoida eikä ole mitään luottamusta omiin kykyihin ja isompien haasteiden edessä menen lukkoon sekä pelkään toisten arvioivia katseita. Aikanaan kävin monta vuotta terapiassa sosiaalisten tilanteiden pelon takia, mikä mielestäni johti juurensa lapsuuteen ja siihen kokemukseen etten kelpaa itsenäni. Edelleen se vaivaa, mutta ei niin pahana. Lukiossa uuvuin ja opinnot kestivät 4 vuotta. Sen jälkeen nuo sosiaaliset pelot ja itsenäisenä elämisen pelot olivat vahvimmillaan ja "haahuilin" 4 vuotta ennen opintojen aloittamista. Jotka nekin venyvät tavoiteajasta puolella vuodella. Toiset luokkalaiseni ovat jo miltei vuosi sitten valmistuneet ja minä edelleen tahkoan hitaasti opintojani kasaan ja pelkänä tulevaa. 

Tässä nykytilanteessa ei lapsuuteni enää vaikuta suoraan, mutta se on herkkyyden lisäksi aivan kaiken taustalla. Jos olisin lapsena saanut rakennettua itselleni vankan ja itseeni sekä maailmaan luottavan pohjan, olisi nämä aikuisuudessa tuleet ongelmat niin paljon helpompi selättää tai niitä ei olisi ensinkään.

Vierailija kirjoitti:

Pojan isä on vahva ja dominoiva. Nyt ongelmana on, miksi siis poika alkoi puhumaan, kun isä ei anna pojan olla rauhassa vaan vaatii olemaan jatkuvasti sosiaalinen. Eikä introvertti poika sitä luonnostaan ole.

Olemme eronneet pojan ollessa 8-vuotias. Silloin kun lapset olivat pieniä, niin isä oli superisä. Leikki illat, teki kaikkea yhdessä, keskusteli ja kaikkea. Ei hän silloin ollut mikään pelottava, eikä ole voinut jäädä pojalle etäiseksi,

Ap

Millä tavoin sosiaalinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan isä on vahva ja dominoiva. Nyt ongelmana on, miksi siis poika alkoi puhumaan, kun isä ei anna pojan olla rauhassa vaan vaatii olemaan jatkuvasti sosiaalinen. Eikä introvertti poika sitä luonnostaan ole.

Olemme eronneet pojan ollessa 8-vuotias. Silloin kun lapset olivat pieniä, niin isä oli superisä. Leikki illat, teki kaikkea yhdessä, keskusteli ja kaikkea. Ei hän silloin ollut mikään pelottava, eikä ole voinut jäädä pojalle etäiseksi,

Ap

Millä tavoin sosiaalinen?

Poika ei saa olla omassa huoneessa, vaan hänen pitää olla olohuoneessa muiden kanssa. Ja jos poika ei puhu, ja hän ei puhu koska ”ei halua”, niin isänsä koko ajan kysyy miksi ei puhu. Jos ovat kylässä, eikä poika puhu, niin isä painaa päälle ”miksi et puhunut”.

Tätä poika puhui minulle viime yönä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No poikasi laittaa välit poikki kun täyttää 18. Eikä päästä isää elämäänsä. Noin itsekin tein ilkeälle isälle. Ei ole koskaan saanut nähdä lapsenlapsiaan.

Mitäs alisti ja kyykytti, uhkaili ja raivosi.

Niin poika sanoi, että kahden vuoden jälkeen ei enää ikinä mene isälleen.

Eikä tässä kaikki.... pojalla on täysikäinen isoveli, joka halusi 15-vuotiaana vuoroviikkosysteemistä pois. Isä ei olisi päästänyt, ja heillä meni välit eivätkä näe toisiaan.

Tämä pikkuveli ei halua käydä samaa sotaa, siksi hän ei uskalla sanoa, ettei halua sinne mennä.

Mitä ihmettä isä tekee väärin? Tiedän hänen pakottavan toisen tekemään asioita. Tiedän hänen haluavan päättää asioista. Teinille on turhauttavaa mennä mustikkametsään tai jokun tuntemattoman äitipuolen sukulaisten juhliin, mutta eihän nämä syyt ole perusteita vihata olemassaoleaan isänsä luona? Mikä ihme on perimmäinen syy?

Ap

Perimmäinen syy on, että isä haluaa käyttää ja käyttää valtaa lapsensa alistamiseen. Käyttää sitä julmasti. Lapsi tietää sen. Lapsi kokee sen syvästi. Pakottamalla isä alistaa lasta.

Onko sinne isälle sitten ihan pakko mennä? Eikö lapsi saa itse valita sitä, että ei menee?

Kumma perhe teilläkin on.

Niin oli meilläkin lapsuuden perhe.

Tuo vallankäyttö on sellainen iso juttu.

Viestisi tuo mieleen avioliittoni hänen kanssaan...

Ap

Niin. Tiedät ja tunnet asian. Etkö voi vaikuttaa siihen mitenkään? Onko siellä isällä käytävä? Kuka sitä poikaa puolustaa? Kuka on hänen puolellaan? Te kaikki pelkäätte sitä isää.

Kysy jostain mitä voit tehdä..miksi uhrata tuo nuorin poika? Vielä kaksi vuotta.... miksi ei vain heti lopeta käymistä siellä?

Ei kannata uhrata nuorta ihmistä tuonne alttarille. Puolusta ja ota pois. Välit menee kuitenkin. Mitä väliä, jos vähän aikaisemmin menevät? Sitä paitsi se äijä voi ruveta ajattelemaan, kun sitä ei kumarrella eikä niiailla. Ottakaa mallia siitä esikoisesta.

Ei tarvitse kärsiä eikä potea huonoa omatunto, kun tekee oikein. Ketään et vahingoita.

Pojan voit pelastaa. Puhu pojalle, kysy mitä haluaa ja toimikaa sen mukaan.

Miksi hänen omasta mielestään pitäisi siellä se kaksi vuotta käydä, jos ei kerran halua?

Kenen pillin mukaan hän joutuu nyt hyppimään?

Sinun pelkosi ja isän tahdon mukaan...joutuu miellyttämään teidän ristiriitojenne takia teitä kumpaakin??

En tiedä, mutta älkää omilla sitä poikaa uhratko. Hän on nyt teidän kahden pelinappulana siinä pelissänne. Ei hyvä. Kaksi vuotta on pitkä aika etenkin nuoren elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Ap paikalla.

Nyt tämä keskustelu on juuri ytimessä. Ei isän luona ole mitään epämääräistä, ei päihteiden käyttöä, tai väkivaltaa. Suurin väkivalta on ”vain” sitä, että ei saa omaa rauhaa ja omaa tilaa, ei saa päättää mistään. Siis tämän poika pystyy sanoittamaan ja se näkyy ulospäin. Ulospäin näkyy myös isä, joka on asiallinen, hyvä perustelemaan, asioita tutkiva, yrittää tehdä asiat oikein, kasvattava isä.

Esikoisen kohdalla en uskonut hänen tuskaansa. Ajattelin sen olevan tätä teiniangstia. Mutta sitten, kun hän itki meille kaksi tuntia putkeen, niin en voinut enää ohittaa hänen kokemustaan. Nyt sama tarina toistuu...vaikka luonteeltaan nämä kaksi poikaa ovat eriliaset. Esikoinen on ekstrovertti ja äkkiväärempi, tämä nuorempi sopeutuva introvertti. En ikinä uskonut, että tämä 16 v puhuu tällaisia. Hän on aina ollut se joustava ja mukautuva.

Miten VOI sama toistua kahteen kertaan?

Häh? Mikä tekopyhyys sinua vaivaa? Miten niin ei tapahtuisi...vaikka kuinka monta kertaa... etteikös te ihan samalla kaavalla mene tänään nuoremmankin kanssa...? Palåkko mennä ahdistavaan paikkaan. Pakko miellytä isää ja äitiä. Ettehän te ole sen lapsen puolella. Pilaatte peliänne. Tietenkin se sama toistuu. Nyt on vaan kyseessä se introvertimpi kaveri. Saattaa kärsiä vielä enemmän, jos ei saa ilmausyåtuksi pahaa oloaan.

Ulkopuolinen apu niille lapsille nyt heti ja siulle myös. Ja lopettakaa ne isäpakkopullat.

Tee jotakin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No poikasi laittaa välit poikki kun täyttää 18. Eikä päästä isää elämäänsä. Noin itsekin tein ilkeälle isälle. Ei ole koskaan saanut nähdä lapsenlapsiaan.

Mitäs alisti ja kyykytti, uhkaili ja raivosi.

Niin poika sanoi, että kahden vuoden jälkeen ei enää ikinä mene isälleen.

Eikä tässä kaikki.... pojalla on täysikäinen isoveli, joka halusi 15-vuotiaana vuoroviikkosysteemistä pois. Isä ei olisi päästänyt, ja heillä meni välit eivätkä näe toisiaan.

Tämä pikkuveli ei halua käydä samaa sotaa, siksi hän ei uskalla sanoa, ettei halua sinne mennä.

Mitä ihmettä isä tekee väärin? Tiedän hänen pakottavan toisen tekemään asioita. Tiedän hänen haluavan päättää asioista. Teinille on turhauttavaa mennä mustikkametsään tai jokun tuntemattoman äitipuolen sukulaisten juhliin, mutta eihän nämä syyt ole perusteita vihata olemassaoleaan isänsä luona? Mikä ihme on perimmäinen syy?

Ap

Perimmäinen syy on, että isä haluaa käyttää ja käyttää valtaa lapsensa alistamiseen. Käyttää sitä julmasti. Lapsi tietää sen. Lapsi kokee sen syvästi. Pakottamalla isä alistaa lasta.

Onko sinne isälle sitten ihan pakko mennä? Eikö lapsi saa itse valita sitä, että ei menee?

Kumma perhe teilläkin on.

Niin oli meilläkin lapsuuden perhe.

Tuo vallankäyttö on sellainen iso juttu.

Viestisi tuo mieleen avioliittoni hänen kanssaan...

Ap

Niin. Tiedät ja tunnet asian. Etkö voi vaikuttaa siihen mitenkään? Onko siellä isällä käytävä? Kuka sitä poikaa puolustaa? Kuka on hänen puolellaan? Te kaikki pelkäätte sitä isää.

Kysy jostain mitä voit tehdä..miksi uhrata tuo nuorin poika? Vielä kaksi vuotta.... miksi ei vain heti lopeta käymistä siellä?

Ei kannata uhrata nuorta ihmistä tuonne alttarille. Puolusta ja ota pois. Välit menee kuitenkin. Mitä väliä, jos vähän aikaisemmin menevät? Sitä paitsi se äijä voi ruveta ajattelemaan, kun sitä ei kumarrella eikä niiailla. Ottakaa mallia siitä esikoisesta.

Ei tarvitse kärsiä eikä potea huonoa omatunto, kun tekee oikein. Ketään et vahingoita.

Pojan voit pelastaa. Puhu pojalle, kysy mitä haluaa ja toimikaa sen mukaan.

Miksi hänen omasta mielestään pitäisi siellä se kaksi vuotta käydä, jos ei kerran halua?

Kenen pillin mukaan hän joutuu nyt hyppimään?

Sinun pelkosi ja isän tahdon mukaan...joutuu miellyttämään teidän ristiriitojenne takia teitä kumpaakin??

En tiedä, mutta älkää omilla sitä poikaa uhratko. Hän on nyt teidän kahden pelinappulana siinä pelissänne. Ei hyvä. Kaksi vuotta on pitkä aika etenkin nuoren elämässä.

Tässä ketjussa on jo aiemmin todettu, että äidin väliintulo tulkitaan vieraannuttamiseksi ja saa aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Sossut ovat isien puolella, ellei ole dokumentteja kaltoinkohtelusta tai päihteiden tms. käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se isä on vittumainen alistaja narsisti. Ihan oikein sille paskanarskulle että lapset laittaa välit poikki.

Sun pitää puolustaa poikaa. Ukko nöyryyttää ja alistaa sitä.

Miten puolustan? Esikoisen kanssa syntyi helvetti, mies väittää vieläkin, että minä olen manipuloinut pojan häntä vastaan ja olen kaiken takana. Oikeuden kautta mentiin.

Ap

Paska provo, harmi että yli 12v saa valita missä asuu ja miten tapaa vanhempaansa. Oikeutta vanhempaan ei saa viedä mutta vanhemmalla ei ole mitään oikeutta tavata lastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se isä on vittumainen alistaja narsisti. Ihan oikein sille paskanarskulle että lapset laittaa välit poikki.

Sun pitää puolustaa poikaa. Ukko nöyryyttää ja alistaa sitä.

Miten puolustan? Esikoisen kanssa syntyi helvetti, mies väittää vieläkin, että minä olen manipuloinut pojan häntä vastaan ja olen kaiken takana. Oikeuden kautta mentiin.

Ap

Paska provo, harmi että yli 12v saa valita missä asuu ja miten tapaa vanhempaansa. Oikeutta vanhempaan ei saa viedä mutta vanhemmalla ei ole mitään oikeutta tavata lastaan.

Oikeudessa käytiin elareiden takia.

Mies kyllä yritti virallista tietä purkaa pojan muuttoilmoituksen minun luokseni, oli siis aiemmin isän luona kirjoilla. Perusteluna se, että minä olen kaiken takana ja tehnyt muuttoilmoituksen. Maistraatista soitettiin 15-vuotiaalle ja kysyttiin, oletko itse halunnut muuttaa vai et....

Isä selitti oikeudessakin, että minä olin loppupeleissä tehnyt muuttoilmoituksen, ja tuomari nuhteli minua, että vanhemmat päättävät yhdessä, missä lapsi asuu... absurdia, kun välit ovat poikki isään, niin ei silloin yhdessä päätetä mitään.

Ap

Isäni oli aina töissä. Alkoholisoitunut työnarkomaani. Aikuisena oon sanonut hänelle että en tule koskaan antamaan hänelle sitä anteeksi. Ei olla paljoa sen jälkeen puhuttu

Vierailija kirjoitti:

Ap paikalla.

Nyt tämä keskustelu on juuri ytimessä. Ei isän luona ole mitään epämääräistä, ei päihteiden käyttöä, tai väkivaltaa. Suurin väkivalta on ”vain” sitä, että ei saa omaa rauhaa ja omaa tilaa, ei saa päättää mistään. Siis tämän poika pystyy sanoittamaan ja se näkyy ulospäin. Ulospäin näkyy myös isä, joka on asiallinen, hyvä perustelemaan, asioita tutkiva, yrittää tehdä asiat oikein, kasvattava isä.

Esikoisen kohdalla en uskonut hänen tuskaansa. Ajattelin sen olevan tätä teiniangstia. Mutta sitten, kun hän itki meille kaksi tuntia putkeen, niin en voinut enää ohittaa hänen kokemustaan. Nyt sama tarina toistuu...vaikka luonteeltaan nämä kaksi poikaa ovat eriliaset. Esikoinen on ekstrovertti ja äkkiväärempi, tämä nuorempi sopeutuva introvertti. En ikinä uskonut, että tämä 16 v puhuu tällaisia. Hän on aina ollut se joustava ja mukautuva.

Miten VOI sama toistua kahteen kertaan?

V*ttu sä olet varmaan maailman tyhmin ja oksettavin  nainen!

Vanha kerju, mutta nyt vasta luin sen läpi. En ymmärrä, miksi ap on saanut niin paljon alapeukkuja.

Mulla oli isä joka ei hirveämmin tykännyt vauva ja taapero ikäisistä, eikä osannut kovin luontevasti olla minun ja veljeni kanssa kun oltiin pieniä.

Kun tulimme noin 10v ikään ja vanhemmaksi, niin hän rupesi enemmän ja enemmän viettämään aikaa kanssamme ja opettaamaan osaamistaan ja tietämystään jonka oma isänsä oli hänelle aikanaan opettanut.

Isäni oli hieno mies ja arvostamme isoveljen kanssa häntä suuresti.

Aina rehellinen, reilu sekä tasapuolinen.

Hän vain oli sitä vanhaa koulukuntaa, jolloin äidit hoiti pienet ja isä opettaa vanhemmat lapset oma-aloitteisiksi ja työtä pelkäämättömiksi.

Ei ollut kusipäinen narsisti, vaan kehui kun tehtiin asiat oikein. Eikä haukkunut jos perseiltiin, vaan pettyi lähinnä itseensä ettei hän ollut osannannut kasvattaa meitä paremmin.

Tunsimme veljen kanssa siis huonoa omaatuntuntoa jos toimimme vastoin isän opetuksia ja häntä harmitti käyttäytymisemme, niinpä otimme aina opiksemme, sillä emme halunneet tuottaa pettymystä tai harmia rakastamallemme isälle jota kunnioitimme kovin, ja joka aina toimi ja pyrki meidän parhaaksemme.

Tais tulla aika sekava sepustus, mutta jos itse onnistun olemaan puoliksikaan yhtä hyvä mies ja isä kuin minun isäni oli , niin olen onnistunut tavoitteessani.

Harmittaa kovasti, että isäni teki koko ikänsä raskasta duunia niska limassa, ja juuri kun olisi päässyt keväällä eläkkeelle nauttimaan työnsä hedelmistä niin kuoli talvella syöpään.

Emme olleet taaperoina kovin läheisiä, mutta hän on se mies jolta olen kaiken oppinut ja joka antoi kaikkensa, että pärjään tulevaisuudessa tilanteessa kuin tilanteessa.

M33

Kai se nyt riippuu ihan siitä millainen isä on.

Isäni (rip) oli väkivaltainen alkoholisti, äkkipikainen ja arvaamaton. En pitänyt hänestä koska aina sai pelätä mistä tulee.

Se on ihan normaalia. Joillakin on outo tai ikävä isä. Ja joskus se on teini-iän kritiikki, silmät aukeavat. Varmasti isien hyvätkin teot muistetaan. Jos lapsi on ainoastaan koulua käyvä robotti-ihminen isälle, niin nuorella voi olla muutakin mielessä elämälleen tai etsii aitoa välittämistä.

Änkyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen isä viha palstalla.

Täähän on ollu aina tällanen.

Minä voin sanoa noin. Isäni oli alkoholisti ja kuoli aikoinaan alkoholiin. Oli etäinen isä eikä puhunut koskaan yhtään mitään ollessaan selvin päin. Kännissä sitten sitä ilkeilyä ja vittuilua  kyllä kuuli. 

mun isä hakkasi mua ja siskoani joten en todellakaan pidä isästäni