Lue keskustelun säännöt.
Miksi joitain ärsyttää muiden "liian korkeat" vaatimukset parisuhteeseen ryhtymiselle? Eihän se loukkaa ketään muuta!
16.09.2018 |
Varmaankin kyse on lähinnä pienestä, äänekkäästä joukosta, mutta yhä useammin saa kuulla, että ilman parisuhdetta viihtyminen tarkoittaa sitoumiskammoa ja itsekkyyttä; ylimielisyyttä; prinsessaharhaa (Disney-leffojen katsominen on antanut liian kivan kuvan rakkaudesta) tai lorttomaista kullin perässä juoksemista. Sama toki miehillä - jos ei ole löytänyt mieleistään kumppania, ivaillaan että vain bimbomissit kelpaa ja mies on varmasti säälittävä neitsyt.
Miksi ihmeessä? Miksi ärsyttää se, että joku muu viihtyy yksin, ja kokee vasta äärimmäisen hyvän kumppanin kohdalla, että suhteessa saa enemmän kuin yksinolosta. Ketä minä loukkaan sillä, että nautin elämästäni myös ilman ihan kivaa miestä. Niitä ihan kivoja miehiä?
Jotkut toki valittavat tauotta siitä, että sopivaa kumppania ei löydy. Mutta ei tällöinkään pitäisi ärtyä siitä, että sopivan kumppanin rima on korkealla, vaan siitä, että ylipäätään valittaa ja on negatiivinen jatkuvasti. Sitä paitsi aika usein "harmittaa, kun en löydä kumppania, jonka haluaisin" kääntyy muiden mielessä muotoon "harmittaa, kun en löydä KETÄÄN". Ei mua lohduta herra X:n kiinnostus, jos olen itse herra Y:n perään.
Kommentit (73)
Kyllä minä monen pariskunnan kohdalla olen ajatellut, että en itse huolisi tuota miestä. Että kyllä siinä on rimaa laskettu.
Myöskin köyhä, työtön mies saa olla aikamoinen herranenkeli, jos aikoo parisuhteeseen päästä tai siinä pysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei ärsytä jos ihmisillä on korkeat vaatimukset, on minullakin. Minua ärsyttää juuri se, jos asiasta tehdään numero ja ulistaan jatkuvasti sitä kun "yhyy mulla ei oo ketään, miksi mä en löydä ketään, oon sinkku 4ever".
Tuntuu, että niissä asioissa missä kannattaisi vaatia paljon ei vaadita ja ne asiat joilla ei ole niin paljon painoarvoa suhteen onnistumisen kannalta saavat suhteettoman paljon huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä monen pariskunnan kohdalla olen ajatellut, että en itse huolisi tuota miestä. Että kyllä siinä on rimaa laskettu.
Myöskin köyhä, työtön mies saa olla aikamoinen herranenkeli, jos aikoo parisuhteeseen päästä tai siinä pysyä.
Tuliko tämä ihan oikeaan ketjuun?
Puhut kahdesta eri asiasta. Ennakkoluuloista sinkkuja kohtaan. Toinen asia on ihmiset joilla on liian korkeat kriteerit harhaisuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että niissä asioissa missä kannattaisi vaatia paljon ei vaadita ja ne asiat joilla ei ole niin paljon painoarvoa suhteen onnistumisen kannalta saavat suhteettoman paljon huomiota.
Kuka määrittää sen, mitä kumppanilta saa vaatia, ja mikä takaa onnistuneen parisuhteen? Jos minulle on äärimmäisen tärkeää, että kumppani on seksuaalisesti äärimmäisen haluttava ja oma halu kohdistuu vain ihmisiin, joilla on valtava nenä, niin eikö nenä silloin ole tärkeä asia? Silloin kaikin puolin mukava pieninenäinen ei vain ole sopiva kumppani minulle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Puhut kahdesta eri asiasta. Ennakkoluuloista sinkkuja kohtaan. Toinen asia on ihmiset joilla on liian korkeat kriteerit harhaisuuttaan.
Mikä tekee kriteereistä LIIAN korkeat? Se, että mattimeikäläinen tai maijameikäläinen ei niiden vuoksi "pääse" suhteeseen kanssani? Miksi on harhaa ajatella, ettei aio tyytyä epätyydyttävään kumppaniin tai suhteeseen, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että elää pitkäänkin yksin? Muidenkaan ei ole mikään pakko haluta minua kumppaniksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että minun pitäisi haluta niitä, jotka minusta kiinnostuvat.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhut kahdesta eri asiasta. Ennakkoluuloista sinkkuja kohtaan. Toinen asia on ihmiset joilla on liian korkeat kriteerit harhaisuuttaan.
Mielestäni jokaisella saa olla miten korkeat kriteerit katsoo sopivaksi. Ei se ole mitään harhaisuutta, mikäli on valmis hyväksymään niiden kriteerien seuraukset eli sen, ettei ketään sopivaa löydy. Toisaalta kenenkään ei ole mikään pakko sihen parisuhteeseen päästä. Tunnen monia, jotka elää aivan tyytyväisenä hyvää ja vapaata elämää yksin. Pointti on siinä, että ei siitä ulise ja valita vaan ymmärtää sen olevan oma valinta.
En oikeasti usko, että juuri ketään ärsyttää ne korkeat kriteerit, vaan nkmenomaan se, että niistä johtuvasta sinkkuudesta maristaan jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonossa parisuhteessa olevat purkavat ennakkoluulojaan sinkkuja kohtaan, ja oletuksiaan sinkun liian helposta elämästä.
Jos et asiasta valita, niin silloinhan kukaan ei vaatimuksistasi tiedä, eikä se ärsytä ketään. Jos valitat, niin silloin on aiheellista ärsyyntyä, koska itse olet oman tiesi valinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei ainakaan harmita yhtään kenenkään valinnat parisuhteen osalta.
Sen sijaan pidän aika löyhäpäisenä sellaisia, jotka kovaan ääneen valittavat vastakkaisen sukupuolen vikoja ja huonoa moraalia yms., koska itse eivät löydä itsellene kumppania - jos taustalla on, ettei tyyppi vaan kelpuuta ketään ja hänellä on täysin katteettomat luulot itsestään.
Sellaista ulinaa ei vaan jaksa kuunnella eikä lukea.
En muöskään tykkää joidenkin sinkkujen halveksuvasta asenteesta perheellisiä kohtaan. Eli samaa kunnioitusta toisten valintoja kohtaan vaadin myös sinkuilta!
Vierailija kirjoitti:
Huonossa parisuhteessa olevat purkavat ennakkoluulojaan sinkkuja kohtaan, ja oletuksiaan sinkun liian helposta elämästä.
Tulihan se sieltä. Jos vaadit kunnioitusta perheellisiltä, itsesi pitäisi kyetä samaan. Tuo kommenttisi osoittaa kaikkea muuta.
13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tuttava, joka itkee jatkuvasti facessa, että ei ole löytänyt rakkauttaan. Mutta kun nuorempana ei kukaan kelvannut. Piti olla jännä, mutta turvallinen ja rikas ja kunnollinen ja ehdottomasti vielä komeakin. Pikantin lisän olisi saanut, jos se olisi ollut naimisissa, niin olisi voinut viedä sen vaimolta. Itse ei kyllä ollut mikään kedon kukkanen. Tiesin, että ihan tavallisia miehiä oli häneen ihastunut nuorena, mutta ne eivät kelvanneet. Nyt sitten kuuskymppisenä vinkuu, että kunpa löytäisi rakkauden, kun on yksin.
Suurin osa ongelmista, jotka kaatavat avioliittoja ovat useimmiten niitä samoja.
Esimerkiksi jos tietää että seksuaalisuus ja aktiivinen ja sellaisena pysyvä seksielämä on itselle todella tärkeää suhteessa,ei kannattaisi valita vaatimattomammalla libidolla varustettua kumppania.
Ihmisten kannattaisi huolellisemmin miettiä nimenomaan omia kynnyskysymyksiään suhteessa eikä tehdä niissä kompromisseja. Kompromisseja taas kannattaisi aktiivisemmin hakea vähemmän tärkeissä asioissa.
Jokainen saa ihan itse määritellä ne kriteerinsä, mutta jos ne kriteerit ovat yleisen käsityksen mukaan epärealistiset, niin sitten on turha valittaa, että sitä kumppania ei löydy.
Käsittääkseni tämä on se mikä ärsyttää eniten - epärealistiset kriteerit ja muiden kumppanivalintojen arvostelu niiden perusteella eli tämä "menit sitten tyytymään tuommoseen, vaikka olisit voinut saada paljon paremmankin"
Vierailija kirjoitti:
Jos et asiasta valita, niin silloinhan kukaan ei vaatimuksistasi tiedä, eikä se ärsytä ketään. Jos valitat, niin silloin on aiheellista ärsyyntyä, koska itse olet oman tiesi valinnut.
Yleensä ystävien kesken parisuhdeasiat tulevat puheeksi muutenkin kuin yksipuolisen ja jatkuvan valittamisen kautta. Samoin koen oikeudekseni _toisinaan_ kertoa siitä, että haluaisin _minua miellyttävän kumppanin,_ ja että välillä voi olla yksinäinen olo. Kyllä omista murheistaan pitää voida puhua läheisissä suhteissa. Eri asia, jos jatkuvalla syötöllä valittaa, kuinka kukaan mies ei koskaan missään voisi edes harkita vilkaisevansa kohti. Oman kokemuksen mukaan tällaista valittamista on hirvittävän harvoin. Muut ihmiset vain kuulevat sen "ikävää, että mies, joka on x, y ja z" ei kiinnostu minusta muodossa "en kelpaa kellekään yhyyy". Jonkun muun lähipiirissä menee eri tavalla.
AP
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ärsytä jos ihmisillä on korkeat vaatimukset, on minullakin. Minua ärsyttää juuri se, jos asiasta tehdään numero ja ulistaan jatkuvasti sitä kun "yhyy mulla ei oo ketään, miksi mä en löydä ketään, oon sinkku 4ever".
Tämä, juurikin se valitus yksinäisyydestä ja sinkkuudesta ärsyttää kun kukaan ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuttava, joka itkee jatkuvasti facessa, että ei ole löytänyt rakkauttaan. Mutta kun nuorempana ei kukaan kelvannut. Piti olla jännä, mutta turvallinen ja rikas ja kunnollinen ja ehdottomasti vielä komeakin. Pikantin lisän olisi saanut, jos se olisi ollut naimisissa, niin olisi voinut viedä sen vaimolta. Itse ei kyllä ollut mikään kedon kukkanen. Tiesin, että ihan tavallisia miehiä oli häneen ihastunut nuorena, mutta ne eivät kelvanneet. Nyt sitten kuuskymppisenä vinkuu, että kunpa löytäisi rakkauden, kun on yksin.
Jos kokee voivansa rakastua vain jännään, turvalliseen, rikkaaseen ja komeaan mieheen, niin mitä olisi pitänyt tehdä? Ottaa mies, johon ei ole rakastunut, mutta joka tykkää sentään hänestä? Ei se mun mielestä ole reilua niitä miehiäkään kohtaan, että ottaisi jonkun vain siksi, että parempaakaan ei nyt saanut. Valittaminen toki edelleen rasittavaa ja sääli, jos omat valinnat häntä kaduttavat. Mutta ei se tietynlaisen miehen ja rakkauden kaipuu täyty sillä, että ottaa ihan toisenlaisen miehen, johon ei rakastu. Vai täyttyykö?
AP
En tiedä. Ei pitäisi muille kuulua, etenkin kun et valittele miehettömyyttäsi vaan olet tyytyväinen.