Miksi joitain ärsyttää muiden "liian korkeat" vaatimukset parisuhteeseen ryhtymiselle? Eihän se loukkaa ketään muuta!

Kyllä ihmiset jotka eivät valita ja ovat yksin saavat joskus vihaa osakseen koska eivät halua seurustella kenenkanssa tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuttava, joka itkee jatkuvasti facessa, että ei ole löytänyt rakkauttaan. Mutta kun nuorempana ei kukaan kelvannut. Piti olla jännä, mutta turvallinen ja rikas ja kunnollinen ja ehdottomasti vielä komeakin. Pikantin lisän olisi saanut, jos se olisi ollut naimisissa, niin olisi voinut viedä sen vaimolta. Itse ei kyllä ollut mikään kedon kukkanen. Tiesin, että ihan tavallisia miehiä oli häneen ihastunut nuorena, mutta ne eivät kelvanneet. Nyt sitten kuuskymppisenä vinkuu, että kunpa löytäisi rakkauden, kun on yksin.

Jos kokee voivansa rakastua vain jännään, turvalliseen, rikkaaseen ja komeaan mieheen, niin mitä olisi pitänyt tehdä? Ottaa mies, johon ei ole rakastunut, mutta joka tykkää sentään hänestä? Ei se mun mielestä ole reilua niitä miehiäkään kohtaan, että ottaisi jonkun vain siksi, että parempaakaan ei nyt saanut. Valittaminen toki edelleen rasittavaa ja sääli, jos omat valinnat häntä kaduttavat. Mutta ei se tietynlaisen miehen ja rakkauden kaipuu täyty sillä, että ottaa ihan toisenlaisen miehen, johon ei rakastu. Vai täyttyykö?

AP

Ei, mutta on se aika surullista, että jollain on aivan katteettomat kuvitelmat omista mahdollisuuksistaan ja tavoittelee kuuta taivaalta samalla, kun sitten valittaa yksinäisyyttään.

Ja aikaa myöten alkaa kavereitakin ryydyttää kuunnella sitä samaa valitusta, kun kerran ihan itse on sen yksinäisyytensä aiheuttanut kuvittelemalla itsestään liikoja.

Siitähän tuossa sinun kommentoimassasi kommentissa oli kyse. Että tuota tyyppiä harmittaa yksinäisyys, jonka on kumminkin ihan itse aikaansaanut.

Ohis

Ehkä niitä ottaa päähän etteivät itse uskaltaneet vaatia sitä mitä halusivat vaan tyytyivät ja sitten jotakuta voi ärsyttää kun itsessä ei ole jotain ominaisuutta mitä monet tuntuvat haluavan.

No, minua nyt vähän ärsyttävät (toki huvittavatkin!) sellaiset epärealistiset ja epäkypsät ihmiset, jotka odottavat kumppanilta ihmeitä ja ovat laatineet ilmeisesti listan ominaisuuksista, joita tältä pitäisi löytyä, vaikkei heillä itselläänkään tuntuisi olevan niin kummoista annettavaa. Jos sitten vielä ulistaan, ettei löydy, niin voi h*lvetti.

Vierailija kirjoitti:

No, minua nyt vähän ärsyttävät (toki huvittavatkin!) sellaiset epärealistiset ja epäkypsät ihmiset, jotka odottavat kumppanilta ihmeitä ja ovat laatineet ilmeisesti listan ominaisuuksista, joita tältä pitäisi löytyä, vaikkei heillä itselläänkään tuntuisi olevan niin kummoista annettavaa. Jos sitten vielä ulistaan, ettei löydy, niin voi h*lvetti.

Tuo kuulostaa vähän siltä, että esimerkiksi kaunis ihminen ansaitsee paremman kumppanin kuin ruma? En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten tässäkin ketjussa jo muutamassa viestissä on viitattu siihen, että "haluaa parempaa kuin voi saada". Miksi mun omien ulkoisten tai sisäisten avujen pitäisi määrittää sitä, millaisen miehen haluan kumppaniksi? Varmaankin fiksun ja filmaattisen on juu helpompaa saada tunteille vastakaikua, koska ovat useamman mielestä kiinnostavia. Mutta pitäisikö muiden tyytyä valitsemaan itsestä kiinnostuvien joukosta joku?

Olisi ihan kamalaa omalla kohdalla, että mies olisi kanssani vain siksi, että minä satuin pitämään hänestä ja hän ei uskonut parempaakaan saavansa. 

AP

Niitä ärsyttää kun itse kituvat kurjissa parisuhteissaan eivätkä uskalla erota kun ovat läheisriippuvaisia ja pelkäävät yksinoloa. Aiheuttaahan se kateutta itsenäisempiä ihmisiä kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Niitä ärsyttää kun itse kituvat kurjissa parisuhteissaan eivätkä uskalla erota kun ovat läheisriippuvaisia ja pelkäävät yksinoloa. Aiheuttaahan se kateutta itsenäisempiä ihmisiä kohtaan. 

Ai sitä itsenäistä, joka valittaa koko ajan, ettei löydä kunnon kumppania?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuttava, joka itkee jatkuvasti facessa, että ei ole löytänyt rakkauttaan. Mutta kun nuorempana ei kukaan kelvannut. Piti olla jännä, mutta turvallinen ja rikas ja kunnollinen ja ehdottomasti vielä komeakin. Pikantin lisän olisi saanut, jos se olisi ollut naimisissa, niin olisi voinut viedä sen vaimolta. Itse ei kyllä ollut mikään kedon kukkanen. Tiesin, että ihan tavallisia miehiä oli häneen ihastunut nuorena, mutta ne eivät kelvanneet. Nyt sitten kuuskymppisenä vinkuu, että kunpa löytäisi rakkauden, kun on yksin.

Jos kokee voivansa rakastua vain jännään, turvalliseen, rikkaaseen ja komeaan mieheen, niin mitä olisi pitänyt tehdä? Ottaa mies, johon ei ole rakastunut, mutta joka tykkää sentään hänestä? Ei se mun mielestä ole reilua niitä miehiäkään kohtaan, että ottaisi jonkun vain siksi, että parempaakaan ei nyt saanut. Valittaminen toki edelleen rasittavaa ja sääli, jos omat valinnat häntä kaduttavat. Mutta ei se tietynlaisen miehen ja rakkauden kaipuu täyty sillä, että ottaa ihan toisenlaisen miehen, johon ei rakastu. Vai täyttyykö?

AP

Niin, _kokee_ voivansa rakastua vain tietyn tyyppiseen ihmiseen. Millekään muulle ei sitten edes anneta mahdollisuutta, vaikka on oikeasti täysin mahdollista rakastua myös ihmiseen, joka ei täytä kaikkia kriteereitä.

AP nou vorries, kyllä ne kriteerit alkaa karisemaan kun ikää tulee lisää mittariin. Siihen asti nauti sinkkuudesta ja etsinnästä :D

Ulisijat on ehkä juuri niitä, jotka ei pääse parisuhteeseen vaikka haluavat. Siksi harmittaa muiden vaatimustaso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuttava, joka itkee jatkuvasti facessa, että ei ole löytänyt rakkauttaan. Mutta kun nuorempana ei kukaan kelvannut. Piti olla jännä, mutta turvallinen ja rikas ja kunnollinen ja ehdottomasti vielä komeakin. Pikantin lisän olisi saanut, jos se olisi ollut naimisissa, niin olisi voinut viedä sen vaimolta. Itse ei kyllä ollut mikään kedon kukkanen. Tiesin, että ihan tavallisia miehiä oli häneen ihastunut nuorena, mutta ne eivät kelvanneet. Nyt sitten kuuskymppisenä vinkuu, että kunpa löytäisi rakkauden, kun on yksin.

Jos kokee voivansa rakastua vain jännään, turvalliseen, rikkaaseen ja komeaan mieheen, niin mitä olisi pitänyt tehdä? Ottaa mies, johon ei ole rakastunut, mutta joka tykkää sentään hänestä? Ei se mun mielestä ole reilua niitä miehiäkään kohtaan, että ottaisi jonkun vain siksi, että parempaakaan ei nyt saanut. Valittaminen toki edelleen rasittavaa ja sääli, jos omat valinnat häntä kaduttavat. Mutta ei se tietynlaisen miehen ja rakkauden kaipuu täyty sillä, että ottaa ihan toisenlaisen miehen, johon ei rakastu. Vai täyttyykö?

AP

Niin, _kokee_ voivansa rakastua vain tietyn tyyppiseen ihmiseen. Millekään muulle ei sitten edes anneta mahdollisuutta, vaikka on oikeasti täysin mahdollista rakastua myös ihmiseen, joka ei täytä kaikkia kriteereitä.

Varmasti onkin mahdollista, ovathan monet loppujen lopuksi ihan onnellisia järjestetyissä avioliitoissakin. Silti en itse haluaisi sellaiseen, samoin kuin en haluaisi aloittaa suhdetta, jossa EHKÄ opin rakastamaan toista. Enkä missään tapauksessa haluaisi kenenkään aloittavan kanssani suhdetta siltä pohjalta, että ehkä saattaa jossain vaiheessa kiintyä minuun. Rakastuminen taas ei nähdäkseni ole valinnasta kiinni. Voin kyllä valita olla tekemättä asialle mitään, jos rakastuisin parhaan ystävän mieheen, mutta tunne itsessään syntyy tahdosta riippumatta. Se, että en rakastu "ihan kivaan mieheen" ei johdu siitä, että tietoisesti valitsisin olla rakastumatta, ja ainoastaan mun valintani erottaa meidät toisistamme.

Ehkä riippuu siitä, mitä katsoo hyvän suhteen merkiksi. Omasta mielestä esimerkiksi suhteen pituus ei kerro mitään suhteen hyvyydestä. Voisin saada pitkän, tasaisen ihmissuhteen, jos vain päättäisin pysyä yhdessä ihmisen kanssa, joka on ihan kiva. Meillä voisi olla kivaakin yhdessä, kun päätetään puhaltaa yhteen hiileen. Mutta en halua sellaista, vaan suhteen, jossa haluan olla vain ja ainoastaan sen kumppanin kanssa. Jossa mies tuntuu mun silmissä maailman parhaalta, enkä haluaisi ketään muuta. Sellaisen suhteen, jossa ensin rakastun ja sitten rakastan. Olen valmis odottamaan sitä vaikka maailman tappiin.

AP

Eipä minua pahemmin häiritse, jos joku viihtyy itsekseen ja ei halua kumppanikseen "ihan ketä vaan". Tosin sillon toki ärsyttää, jos kyseinen henkilö valittaa jatkuvasti siitä, että ei saa ketään ja tuntuu omistaneen lähes koko elämänsä kumppanin etsimiselle. Vielä mukavammaksi tilanteen tekee se, jos tämä kumppania etsivä on katkera muiden suhteista ja mollaa sitten muiden suhteita sen takia. Tosin onneksi montaa tällaista ihmistä ei ole vielä tullut vastaan.

En sitten tiedä ajattelevatko jotkut, että jos ihmisellä on korkeat kriteerit kumppanille, niin tämä ihminen jotenkin luulee itsestään liikoja eikä tajua omaa "tasoaan". Enpä tuota tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmiset jotka eivät valita ja ovat yksin saavat joskus vihaa osakseen koska eivät halua seurustella kenenkanssa tahansa.

Missä te tätä vihaa kohtaatte?

Olen yksin ja en valita, mutta enpä koskaan ole mitään vihaa saanut osakseni valinnastani. 

(p.s. Ap on ihan helvetin ärsyttävä jo näissä kommenteissa, joten ei ihmekään että on sinkku... )

Olen myös miettinyt tätä. Ehkä he ovat itse tyytyneet, ja kokevat arvosteluksi, jos muut eivät toimi samoin järkiperustein?Mutta toisaalta myös näennäisen onnellisessa rakkausparisuhteessa elävät voivat painostaa muita alentamaan rimaansa. Ehkä heillä asenteeseen vaikuttaa taas se, että eivät vain voi käsittää, että joku eläisi mieluummin yksin kuin rakkaudettomassa parisuhteessa? Vai ajattelevatko he, että sinkkuystävä ei edes ansaitse samanlaista rakkautta? Ehkä he ajattelevat alitajuisesti, että jos joku ei pariudu nuorena kuten he, heissä on jotakin "vikaa" ja he eivät siksi saa toivoa rakkautta kohdalleen?

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä jos ihmisillä on korkeat vaatimukset, on minullakin. Minua ärsyttää juuri se, jos asiasta tehdään numero ja ulistaan jatkuvasti sitä kun "yhyy mulla ei oo ketään, miksi mä en löydä ketään, oon sinkku 4ever".

Miksi ihmeessä se ärsyttää sinua, mitä se toisen sinkkuus sinua haittaa?

Ainoa missä tuo mua "haittaa" on, jos vaatimukset ovat erittäin tekopyhät ja niitä toitotetaan kovaan ääneen. Muuten aivan sama.

Vierailija kirjoitti:

Jos et asiasta valita, niin silloinhan kukaan ei vaatimuksistasi tiedä, eikä se ärsytä ketään. Jos valitat, niin silloin on aiheellista ärsyyntyä, koska itse olet oman tiesi valinnut.

Miksei asiasta saa valittaa? Eihän syy ole omat liian korkeat vaatimukset, ethän sinä niitä kriteereitä päätä, vaan se, ettei löydä ketää sellaista, joka kriteereihin sopisi.

Miks pitäis tyytyä johonki mikä ei itteään miellytä, enhän syö ruokaakaan mistä en pidä ja jollekkin toiselle sellainen voi olla suuritakin herkkua, joten jääpähän toisille, jos ei itelle kelpaa..makuja on monia..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuttava, joka itkee jatkuvasti facessa, että ei ole löytänyt rakkauttaan. Mutta kun nuorempana ei kukaan kelvannut. Piti olla jännä, mutta turvallinen ja rikas ja kunnollinen ja ehdottomasti vielä komeakin. Pikantin lisän olisi saanut, jos se olisi ollut naimisissa, niin olisi voinut viedä sen vaimolta. Itse ei kyllä ollut mikään kedon kukkanen. Tiesin, että ihan tavallisia miehiä oli häneen ihastunut nuorena, mutta ne eivät kelvanneet. Nyt sitten kuuskymppisenä vinkuu, että kunpa löytäisi rakkauden, kun on yksin.

Jos kokee voivansa rakastua vain jännään, turvalliseen, rikkaaseen ja komeaan mieheen, niin mitä olisi pitänyt tehdä? Ottaa mies, johon ei ole rakastunut, mutta joka tykkää sentään hänestä? Ei se mun mielestä ole reilua niitä miehiäkään kohtaan, että ottaisi jonkun vain siksi, että parempaakaan ei nyt saanut. Valittaminen toki edelleen rasittavaa ja sääli, jos omat valinnat häntä kaduttavat. Mutta ei se tietynlaisen miehen ja rakkauden kaipuu täyty sillä, että ottaa ihan toisenlaisen miehen, johon ei rakastu. Vai täyttyykö?

AP

Ei, mutta on se aika surullista, että jollain on aivan katteettomat kuvitelmat omista mahdollisuuksistaan ja tavoittelee kuuta taivaalta samalla, kun sitten valittaa yksinäisyyttään.

Ja aikaa myöten alkaa kavereitakin ryydyttää kuunnella sitä samaa valitusta, kun kerran ihan itse on sen yksinäisyytensä aiheuttanut kuvittelemalla itsestään liikoja.

Siitähän tuossa sinun kommentoimassasi kommentissa oli kyse. Että tuota tyyppiä harmittaa yksinäisyys, jonka on kumminkin ihan itse aikaansaanut.

Ohis

Tämä teesi nyt näyttää kovasti toistuvan ketjussa, eli että olisi ihan itse syypää omilla valinnoillaan tilanteeseen.

Entäs kun ne vaatimukset eivät ole katteettomia, on itse täydellinen, komea/kaunis, fiksu sekä kaikinpuolin perfect. Silti yksin. Minä varaan itselleni oikeuden silloin tällöin valittaa epäreiluutta ja epäloogisuutta mitä tulee parinmuodostuksen saloihin. Jos ei paras kelpaa vaikka sellaista etsitään, silloin se paras saa mielestäni valittaa. Ohis

kranttu aiemmin kirjoitti:

AP nou vorries, kyllä ne kriteerit alkaa karisemaan kun ikää tulee lisää mittariin. Siihen asti nauti sinkkuudesta ja etsinnästä :D

En ole ap ja olen tämän sanonut ennenkin mutta toistanpa taas: nuorena sitä haluaa parisuhteen melkein hinnalla millä hyvänsä, mutta mitä enemmän ikää tulee niin sitä korkeammiksi ne "kriteerit" nousevat. Eli täysin päinvastoin kuin arvelet.