Miksi joitain ärsyttää muiden "liian korkeat" vaatimukset parisuhteeseen ryhtymiselle? Eihän se loukkaa ketään muuta!

kranttu aiemmin kirjoitti:

AP nou vorries, kyllä ne kriteerit alkaa karisemaan kun ikää tulee lisää mittariin. Siihen asti nauti sinkkuudesta ja etsinnästä :D

Voi olla. En tosin itse näe sitä läheskään aina kriteerien karisemisena, vaan tärkeinä pidettyjen asioiden vaihtumisena. Jos kymmenen vuoden päästä päätän, että haluan lapsiperhe-elämän, niin silloin tietysti nousee ensiarvoisen tärkeäksi kriteeriksi se, että mies haluaa lapsia lähivuosina. En mä silti koe, että mun olisi tässä ja nyt pitänyt tajuta jotenkin "alentaa rimaa" ja valita mies sillä perusteella, että se kymmenen vuoden päästä haluaa pian lapsia. Ei se ole mulle tällä hetkellä tärkeää. Haluan miehen, joka täydentää elämääni tässä ja nyt. Kymmenen vuotta sitten se mies olisi ollut erilainen, koska minäkin olin erilainen. Samoin kymmenen vuoden päästä.

AP

En tiedä. Ihmiset tykkää nokkia toisten asioita ja purkaa angstiaan omasta huonosta parisuhteestaan toisiin. Niin mä arvelen. 

Kaitpa parisuhteessaan kärsivät haluavat, että kaikkien muidenkin elämä on veemäistä.

En keksi muuta syytä valitukselle, kuin se perinteinen katkeruus.

Tosiasiahan on, että iso joukko ihmisiä ei halua elää parisuhde-elämää, enää ei naisenkaan ole mikään pakko sellaisessa elää, kuten joskus muinoin. 

Itse en kestä edes ystäviä kovin usein, miten ihmeessä jaksaisin parisuhdetta, viihdyn parhaiten yksin.

Eläköön ne parisuhteessa joille se on luontainen tapa elää, me introvertit eletään mieluummin ilman, koska se on meille luontainen tapa elää.

Meidän rapussa ei elä yhtäkään pariskuntaa, ihmiset ovat 92v-n.30v. Vanhempia enimmäkseen.

Minä olen ainoa jolla on lapsi.

Samat asukkaat asuneet tässä vuosia. Kellään ei käy ovi, eikä yövieraita. Ihan normaaleja ihmisiä minusta kaikki, erilaisine luonteineen.

Nyt vasta tuli mieleen, että ohhoh, rapussani asuu vain ilman parisuhdetta viihtyviä ihmisiä. :D

45v

Mulla tulee toisten kriteereistä valittavista sellainen olo, että eivät viihdy itsekseen lainkaan, ja eivät ehkä saa tukea tai välittämistä kavereiltaan (miehillä varmaan yleisempi ongelma kuin naisilla). Kun ainoa keino saada välittämistä on olla suhteessa, niin tuntuu oudolta, kun joku muu ei suhdetta halua. Tätä heijastaa myös se usein kuultu pelottelu, että sitten jäät kuule kokonaan ilman suhdetta, jos ei hyvä mies kelpaa. Ikään kuin sen suhteetta jäämisen pitäisi saada aikaan välitön paniikkireaktio ja lähimmän miehen syliin syöksyminen, koska elämä ei ole mitään ilman puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minua nyt vähän ärsyttävät (toki huvittavatkin!) sellaiset epärealistiset ja epäkypsät ihmiset, jotka odottavat kumppanilta ihmeitä ja ovat laatineet ilmeisesti listan ominaisuuksista, joita tältä pitäisi löytyä, vaikkei heillä itselläänkään tuntuisi olevan niin kummoista annettavaa. Jos sitten vielä ulistaan, ettei löydy, niin voi h*lvetti.

Tuo kuulostaa vähän siltä, että esimerkiksi kaunis ihminen ansaitsee paremman kumppanin kuin ruma? En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten tässäkin ketjussa jo muutamassa viestissä on viitattu siihen, että "haluaa parempaa kuin voi saada". Miksi mun omien ulkoisten tai sisäisten avujen pitäisi määrittää sitä, millaisen miehen haluan kumppaniksi? Varmaankin fiksun ja filmaattisen on juu helpompaa saada tunteille vastakaikua, koska ovat useamman mielestä kiinnostavia. Mutta pitäisikö muiden tyytyä valitsemaan itsestä kiinnostuvien joukosta joku?

Olisi ihan kamalaa omalla kohdalla, että mies olisi kanssani vain siksi, että minä satuin pitämään hänestä ja hän ei uskonut parempaakaan saavansa. 

AP

Minä olen se, joka kirjoitin tuosta. Elämä on valintoja ja nämä oli hänen valintojaan. Yritti kovasti naimisissa olevia miehiä ja oli usein toisena naisena, koska koki jotain jännitystä, kun oli varatun miehen kanssa. Nautti kilpailusta ja voittamisesta. No, kukaan miehistä ei jättänyt vaimoaan tai jos jätti, ei alkanut kaverini kanssa kuitenkaan yhteen.

Lisäksi jo minun mielestä järkikin sanoo, että yhdistelmää "jännä, vähän alfauros, kovis, naistenmies, silti kiltti, rikas, lapsirakas, vähän lapatossu" ei ole oikeasti olemassa.

Ei tämäkään minua haitannut. Mutta sitten alkoi haittaamaan, kun aloin itse seurustella ja perustelin perheen, kun alkoi viestitellä, kuinka kateellinen on, kun minulla on perhe. Olisi mielellään tutustunut mieheeni kahden kesken ilman minua ja halunnut kertoa, että minä en varmaan ymmärrä miestä, vaan hän ymmärtäisi ehdottomasti paremmin, joten voitaisiinko vähän hömp hömp tuolla sängynpohjalla ja vähän tutustua paremmin.

Nyt valittaa ja kerjää myötätuntoa näillä jatkuvilla päivityksillä, että löytäisipä rakkaan ja olisi ihanaa, kun löytäisi oman söpöläisen. Harmi vain, että se aika meni jo. Kuusikymppisenä ei ole valinnanvaraa kovin paljoa ja jos varsinkaan ei ole se kedon kaunein kukkanen, sielultaankaan, niin ei oikein jaksaisi kannustaa ja voimaannuttaa, että kyllä se rakas sieltä vielä löytyy kuuskymppisenä, joka on naimisissa ja jännä ja naistenmies ja joka yhtäkkiä rakastuu sinuun ja jättää vaimonsa ja voitat koko kisan ja kantaa sinua silkkikäsineillä auringonlaskuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minua nyt vähän ärsyttävät (toki huvittavatkin!) sellaiset epärealistiset ja epäkypsät ihmiset, jotka odottavat kumppanilta ihmeitä ja ovat laatineet ilmeisesti listan ominaisuuksista, joita tältä pitäisi löytyä, vaikkei heillä itselläänkään tuntuisi olevan niin kummoista annettavaa. Jos sitten vielä ulistaan, ettei löydy, niin voi h*lvetti.

Tuo kuulostaa vähän siltä, että esimerkiksi kaunis ihminen ansaitsee paremman kumppanin kuin ruma? En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten tässäkin ketjussa jo muutamassa viestissä on viitattu siihen, että "haluaa parempaa kuin voi saada". Miksi mun omien ulkoisten tai sisäisten avujen pitäisi määrittää sitä, millaisen miehen haluan kumppaniksi? Varmaankin fiksun ja filmaattisen on juu helpompaa saada tunteille vastakaikua, koska ovat useamman mielestä kiinnostavia. Mutta pitäisikö muiden tyytyä valitsemaan itsestä kiinnostuvien joukosta joku?

Olisi ihan kamalaa omalla kohdalla, että mies olisi kanssani vain siksi, että minä satuin pitämään hänestä ja hän ei uskonut parempaakaan saavansa. 

AP

Minä olen se, joka kirjoitin tuosta. Elämä on valintoja ja nämä oli hänen valintojaan. Yritti kovasti naimisissa olevia miehiä ja oli usein toisena naisena, koska koki jotain jännitystä, kun oli varatun miehen kanssa. Nautti kilpailusta ja voittamisesta. No, kukaan miehistä ei jättänyt vaimoaan tai jos jätti, ei alkanut kaverini kanssa kuitenkaan yhteen.

Lisäksi jo minun mielestä järkikin sanoo, että yhdistelmää "jännä, vähän alfauros, kovis, naistenmies, silti kiltti, rikas, lapsirakas, vähän lapatossu" ei ole oikeasti olemassa.

Ei tämäkään minua haitannut. Mutta sitten alkoi haittaamaan, kun aloin itse seurustella ja perustelin perheen, kun alkoi viestitellä, kuinka kateellinen on, kun minulla on perhe. Olisi mielellään tutustunut mieheeni kahden kesken ilman minua ja halunnut kertoa, että minä en varmaan ymmärrä miestä, vaan hän ymmärtäisi ehdottomasti paremmin, joten voitaisiinko vähän hömp hömp tuolla sängynpohjalla ja vähän tutustua paremmin.

Nyt valittaa ja kerjää myötätuntoa näillä jatkuvilla päivityksillä, että löytäisipä rakkaan ja olisi ihanaa, kun löytäisi oman söpöläisen. Harmi vain, että se aika meni jo. Kuusikymppisenä ei ole valinnanvaraa kovin paljoa ja jos varsinkaan ei ole se kedon kaunein kukkanen, sielultaankaan, niin ei oikein jaksaisi kannustaa ja voimaannuttaa, että kyllä se rakas sieltä vielä löytyy kuuskymppisenä, joka on naimisissa ja jännä ja naistenmies ja joka yhtäkkiä rakastuu sinuun ja jättää vaimonsa ja voitat koko kisan ja kantaa sinua silkkikäsineillä auringonlaskuun.

Tämä on jo ihan toinen asia. En minä, eikä varmaan kukaan muukaan, ihmettele lainkaan, että oman miehen vokottelija ärsyttää. Myös valittaminen ärsyttää, eikä ole mikään pakko kannustaa ja vakuuttaa ylipäätään, että juuri toiveiden kaltainen mies löytyy. Ei kaikille löydy, ja vähemmän sievillä, köyhillä, tylsillä, ilkeillä jne ihmisillä on kauniita ja ihania pienempi todennäköisyys sille, että se unelmien kumppani tuntee samoin.

MUTTA. Ei tuossakaan tapauksessa ongelmana sinällään ole se unelmakumppani ole. Se, ettei sitä löydy, ei tarkoita, että toiveet itsessään ovat olleet huonoja tai jotenkin väärin. Hänen tapauksessaan kumppanin tavoittelu on ollut osittain moraalitonta, vaikka eivätpä ne varatut miehetkään mitenkään vahingossa ja sattumalta ole toista naista ottaaneet. Jos on vuosien ajan viehättynyt varatuista miehistä ja jostain kilpailutilanteesta, niin ainakaan näin ulkopuolisena on vaikea uskoa, että sama ihminen olisi ollut täysin tyytyväinen, jos olisi vain kelpuuttanut sen perus-pertin, joka nuorena hänen peräänsä katsoi.

Hämmentävän monessa viestissä viitataan ainakin ohimennen jotenkin omaan tasoon ja siihen, että haluaa "liian hyvän" kumppanin. Miksi oma ulkomuoton vaikuttaisi siihen, mitä pitää haluttavana ja toivottavana? Vaikka minä olisin seinästä revitty, niin ei mun kai tarvitse pitää seinästä revittyjä miehiä komeana, vaan samalla tavalla voin kuolata näyttelijöiden perään kuin kauniimmatkin kanssasiskot. Ja vaikka olisin tyhmä, ei minun tarvitse haluta tyhmää miestä. Ja niin edelleen. Ehkä se unelmamieheni ei halua minua tällaisena, mikä minun täytyy kestää. Joku toinen ottaa mieluummin sen, jonka saa, kuin on yksin.

AP

Vierailija kirjoitti:

kranttu aiemmin kirjoitti:

AP nou vorries, kyllä ne kriteerit alkaa karisemaan kun ikää tulee lisää mittariin. Siihen asti nauti sinkkuudesta ja etsinnästä :D

En ole ap ja olen tämän sanonut ennenkin mutta toistanpa taas: nuorena sitä haluaa parisuhteen melkein hinnalla millä hyvänsä, mutta mitä enemmän ikää tulee niin sitä korkeammiksi ne "kriteerit" nousevat. Eli täysin päinvastoin kuin arvelet.

TÄMÄ. Kiitos, kun sanoit tästä, olen aina ihmetellyt ihan samaa.

Nimenomaan nuorenahan sitä oli paljon vastaanottavaisempi huonommallekin kumppanille, koska nuoruus itsessään tekee suurimmasta osasta viehättäviä, vaikka olis rumempikin tyyppi kyseessä, ja sosiaalinen paine saada seurustelevan status on todella kova. Aikuisena (30+) jälkimmäisellä asialla ei enää ole niinkään merkitystä ja paine on korkeintaan ehkä lisääntymisen kannalla, joten vaatimuksethan päinvastoin kasvavat! Lisäksi ainakin omalla kohdalla kun mietin, niin se tyyppi, johon tyydyin lukiossa ja jonka kanssa sitten asuin vuosikaudet yhdessä, ei tänä päivänä tavatessa ikimaailmassa kelpaisi minulle - on täysin eri asia olla kouluttautumaton ja passattava parikymppinen kuin kouluttautumaton ja passattava kolmevitonen. Miehet jotenkin kuvittelevat oman tasonsa nousevan iän myötä, mutta ihan naisten lailla se ulkoinen hehku heiltäkin katoaa ja jos elämällään ei mitään tee, niin ei kyllä kukaan kiinnostu sen paremmin kuin ennenkään. Hakuympyrä vain pienenee.

Itse aiheeseen: olen ollut sinkku melkein kymmenen vuotta ja saan edelleen kyselyitä siitä, joko seurustelen ja miksei mulle kukaan kelpaa. Kysymykset on luokkaa ”eikö nyt ketään oikeasti löydy?”, siis ihan kuin aamusta iltaan miettisin ja etsisin vain kumppania itselleni. Tuntuu, että joillekin seurustelu ja parisuhde on jokin pakkomielle, huolitaan kuka vaan kunhan saadaan olla jonkun kanssa, ja sitten kärvistellään huonossa suhteessa kun ihminen on täysin väärä. Tekisi mieli kysellä näiltä aina takaisin, että luuliko ne todella sen ihmisen ärsyttävien puolien muuttuvan suhteen aikana - eihän nämä tietenkään muutu ja ärsytys pahenee vain, kun alkuihastus katoaa ja suhde arkiintuu. Mikseivät itse malta odottaa vähän aikaa ja valitse kerralla oikein?

Ja joitakin tosiaan ihan ärsyttää se, ettei huoli ketä tahansa. Luullaan, että siinä jotenkin kuvittelisi itsestä ja omasta tasosta liikoja, kun ennemmin on yksin kuin huonossa seurassa. Itse taas en jotenkin koe, että arvostus omaa itseä ja muita kohtaan olisi jotenkin suuriluuloisuutta - miksi ihmeessä tuhlaisin omaa ja jonkun toisenkin aikaa, jos en oikeasti ihmisestä välitä? Mieluummin kuolen yksin kuin sellaisen kanssa, josta en pidä. Mulla on tarvittava itsenäisyys ja itseluottamus (!) olla ihan itseksenikin, jos en ketään oikeasti ihastuttavaa ja sopivaa tapaa. Kuten sanoin, se sosiaalinen paine seurustella oli silloin lukiossa ja nyt aikuisena sellainen on mennyttä elämää. En myöskään tarvitse vakuuttelua mistään omasta markkina-arvosta testaamalla, kenelle kelpaisin ja kenelle en, mun maailma on jotenkin tosi kaukana kaikesta tällaisesta ja elän ihan itselleni mun maailman parasta elämää.

(Ja kun palstan mieskavalkaadi on mitä on, niin totean nyt itsestäänselvyyden tässä vielä: mun vaatimukset ei ole sen kuoren puolella.)

Ei kai parisuhteeseen noin vain aleta sen takia, että joku suhde pitää olla ja yksin ei pysty oleen. Itsellä kokemus kahdesta suhteesta. Molemmilla kerroilla hurja ihastuminen ja rakastuminen. Ei voisi noin vain ketään ottaa.

Ulkonäköasiat kummallisia. Se mikä miellyttää minua niin ei miellytä sitten välttämättä toisia. En ole koskaan tykästynyt ns komeiden miesten ulkonäköihin. Pitää olla rosoisuutta.

Ei saa olla liian korkeat eikä liian matalat kriteerit. Pitää olla juuri sellaiset kriteerit että ärsyyntyvä henkilö itse täyttää ne. Tämän olen palstalla oppinut.

Vierailija kirjoitti:

kranttu aiemmin kirjoitti:

AP nou vorries, kyllä ne kriteerit alkaa karisemaan kun ikää tulee lisää mittariin. Siihen asti nauti sinkkuudesta ja etsinnästä :D

En ole ap ja olen tämän sanonut ennenkin mutta toistanpa taas: nuorena sitä haluaa parisuhteen melkein hinnalla millä hyvänsä, mutta mitä enemmän ikää tulee niin sitä korkeammiksi ne "kriteerit" nousevat. Eli täysin päinvastoin kuin arvelet.

Ei ihan noinkaan. Nuorempana kriteerit koski kovasti ulkonäköön ja statukseen, nyt vanhemmiten kelpaa vaikka maltillinen isämassu sekä useammat kotona asuvat lapset. Ulkonäkö ei ole enää se juttu, painotus muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tulee toisten kriteereistä valittavista sellainen olo, että eivät viihdy itsekseen lainkaan, ja eivät ehkä saa tukea tai välittämistä kavereiltaan (miehillä varmaan yleisempi ongelma kuin naisilla). Kun ainoa keino saada välittämistä on olla suhteessa, niin tuntuu oudolta, kun joku muu ei suhdetta halua. Tätä heijastaa myös se usein kuultu pelottelu, että sitten jäät kuule kokonaan ilman suhdetta, jos ei hyvä mies kelpaa. Ikään kuin sen suhteetta jäämisen pitäisi saada aikaan välitön paniikkireaktio ja lähimmän miehen syliin syöksyminen, koska elämä ei ole mitään ilman puolisoa.

Näinpä. Ja se paljastaa sen, että miehille on tosiaan tärkeämpää saada parisuhde kuin naisille. Naiset pärjää ja voi hyvin yksinäänkin, he voivat elää täyttä elämää, ja ovat itse asiassa enemmän turvassa kuin parisuhteessa olevat naiset. Miehet taas hyötyvät parisuhteista melkoisesti.  Miesten kaveruus on usein erittäin pinnallista, niinpä ainoa kosketus mihinkään syvällisempään tunnetasolla kasautuu sitten siihen naissuhteeseen. Ja sen takia se miehistä on niin hirveänkauheankamalaa, jos jää yksin. Ja tehdään epätoivoisia tekoja, kun se parisuhde kaatuu, kun eukko ei jaksa enää olla se ikeitä kantava härkä.

Se on hirveän surullista miesten kannalta, miesten pitäisi enemmän kannattaa femi nismiä ja purkaa tällaisia rakenteita ja laventaa mieskuvaa. Ehkä silloin miehet uskaltaisivat oikeasti olla ystäviä myös keskenään ja aidosti tukea toisiaan, eikä aina vain kilpailla ja pelätä hmoleimasinta. 

Vierailija kirjoitti:

No, minua nyt vähän ärsyttävät (toki huvittavatkin!) sellaiset epärealistiset ja epäkypsät ihmiset, jotka odottavat kumppanilta ihmeitä ja ovat laatineet ilmeisesti listan ominaisuuksista, joita tältä pitäisi löytyä, vaikkei heillä itselläänkään tuntuisi olevan niin kummoista annettavaa. Jos sitten vielä ulistaan, ettei löydy, niin voi h*lvetti.

On siinä vielä sekin että voi listata kaikenlaisia ominaisuuksia, joista kuvittelee pitävänsä (todellisen kokemuksen puuttuessa) ja sitten joutuisi huomaamaan, että ne, tai niiden rinnakkaisominaisuudet, ärsyttävät. Esimerkiksi hellä ja huolehtiva henkilö voi alkaa tuntua tukahduttavalta, menevä ja varakas hermostuneelta työnarkomaanilta, ihana boheemi epäluotettavalta ja taiteilija asettaa taiteensa kaiken muun edelle. Toki tietysti pienemmätkin toiveet voivat aiheurraa pettymyksen: säästäväinen on sairaalloisen pihi, rehellisellä ei oikeasti ole käytöstapoja ja luotettava onkin kontrolloiva, puhumattakaan sitten siitä huumorintajuisesta! Listat hiiteen!

Ei se muuten ärsyttäisikään, mutta moni tällainen ”nirso” valittaa itse koko ajan sitä, kun ei löydä haluamaansa. No ei varmaan, jos vaatimukset kumppanille ovat epärealistisia. Usein myös näillä ”nirsoilla” on täysin epärealistinen käsitys siitä omasta tasostaan.

Kuitenkin useimmiten se kumppani on kompromissi. Harvalla on täysin unelmaansa vastaava tyyppi, jossa ei ole mitään vikoja. Itse olen saanut tällaiselta ”nirsolta” kaverilta mm. Kommenttia, miten ei olisi huolinut kumppaniani mistään hinnasta. No eihän siinä mitään, mutta ihan kuin kumppanini olisi koskaan huolinut häntä. Hänhän on minulle sopiva enkä minäkään huolisi ”nirso” unelmakumppania, joka ei olisi minulle yhtään sopiva.

Ärsyttää siis tämä itsensä muiden yläpuolelle nostaminen, vaikka itse ei ole sen kummempi. Se ettei itse tykkää jostain ja haluaa olla yksin on jokaisen oma asia. Mut ei se oikeuta haukkumaan toisten kumppaneita ja parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Ei se muuten ärsyttäisikään, mutta moni tällainen ”nirso” valittaa itse koko ajan sitä, kun ei löydä haluamaansa. No ei varmaan, jos vaatimukset kumppanille ovat epärealistisia. Usein myös näillä ”nirsoilla” on täysin epärealistinen käsitys siitä omasta tasostaan.

Kuitenkin useimmiten se kumppani on kompromissi. Harvalla on täysin unelmaansa vastaava tyyppi, jossa ei ole mitään vikoja. Itse olen saanut tällaiselta ”nirsolta” kaverilta mm. Kommenttia, miten ei olisi huolinut kumppaniani mistään hinnasta. No eihän siinä mitään, mutta ihan kuin kumppanini olisi koskaan huolinut häntä. Hänhän on minulle sopiva enkä minäkään huolisi ”nirso” unelmakumppania, joka ei olisi minulle yhtään sopiva.

Ärsyttää siis tämä itsensä muiden yläpuolelle nostaminen, vaikka itse ei ole sen kummempi. Se ettei itse tykkää jostain ja haluaa olla yksin on jokaisen oma asia. Mut ei se oikeuta haukkumaan toisten kumppaneita ja parisuhdetta.

Tuosta muiden yläpuolella olemisesta olen muuten itsekin saanut kuulla. Hassu väite, joka kertoo nähdäkseni lähinnä siitä, että henkilö itse ei arvosta itseään kovinkaan korkealle, eikä usko ansaitsevansa mitään nykyistä suhdetta parempaa / muuta kuin sellaisen tyypin, joka sattuu kiinnostumaan hänestä. Ei mulla ole mikään tarve olla parempi kuin muut. Silti olen omasta mielestäni niin uskomattoman ihana, ettei mun todellakaan tarvitse jakaa elämääni kenen tahansa kanssa. Muut saavat olla mitä mieltä haluavat, mutta MINÄ pidän itsestäni ja arvostan itseäni. Joillain mun nähdäkseni mahtavilla tyypeillä on surullisen huono kuva itsestään, ja se näkyy myös siinä, että ovat valmiita olemaan kenen tahansa kanssa, koska kokevat sen toisen oikeastaan tekevän palveluksen, kun kiinnostuvat sellaisesta maan matosesta.

Ja edelleenkään en allekirjoita sitä, että oman tason pitäisi määrittää se, mistä viehättyy. Nuori ja nätti nainen saa haluta rikkaan ja komean miehen, mutta vanhemman ja tavallisen näköisen naisen jaloissa sukkien pitäisi pyöriä kenen tahansa kohti katsovan miehen kohdalla, ettei vain olisi ylimielinen ja itsestään turhia kuvitteleva nirso? "Kehtaakin haluta jotain, mitä ei ehkä saa. Ollaan me muutkin kuule otettu vain se, mitä ollaan saatu"?

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se muuten ärsyttäisikään, mutta moni tällainen ”nirso” valittaa itse koko ajan sitä, kun ei löydä haluamaansa. No ei varmaan, jos vaatimukset kumppanille ovat epärealistisia. Usein myös näillä ”nirsoilla” on täysin epärealistinen käsitys siitä omasta tasostaan.

Kuitenkin useimmiten se kumppani on kompromissi. Harvalla on täysin unelmaansa vastaava tyyppi, jossa ei ole mitään vikoja. Itse olen saanut tällaiselta ”nirsolta” kaverilta mm. Kommenttia, miten ei olisi huolinut kumppaniani mistään hinnasta. No eihän siinä mitään, mutta ihan kuin kumppanini olisi koskaan huolinut häntä. Hänhän on minulle sopiva enkä minäkään huolisi ”nirso” unelmakumppania, joka ei olisi minulle yhtään sopiva.

Ärsyttää siis tämä itsensä muiden yläpuolelle nostaminen, vaikka itse ei ole sen kummempi. Se ettei itse tykkää jostain ja haluaa olla yksin on jokaisen oma asia. Mut ei se oikeuta haukkumaan toisten kumppaneita ja parisuhdetta.

Ja edelleenkään en allekirjoita sitä, että oman tason pitäisi määrittää se, mistä viehättyy. Nuori ja nätti nainen saa haluta rikkaan ja komean miehen, mutta vanhemman ja tavallisen näköisen naisen jaloissa sukkien pitäisi pyöriä kenen tahansa kohti katsovan miehen kohdalla, ettei vain olisi ylimielinen ja itsestään turhia kuvitteleva nirso? "Kehtaakin haluta jotain, mitä ei ehkä saa. Ollaan me muutkin kuule otettu vain se, mitä ollaan saatu"?

AP

Hah, kuka muka kommentoi toisten ihastuksia noin. Normaali sosiaalisilla taidoilla varustetut ja parisuhteen haluavat kyllä jotenkin intuitiivisesti tunnistavat potentiaalisen parin. Päiväunelmat on sitten asia erikseen

Jos tuollainen jotakuta ärsyttää niin tulee kyllä mieleen että kyseinen henkilö on itse vaan tyytynyt johonkin koska "kuuluu" olla puoliso. Salaa on sitten tyytymätön ja vähän kateellinenkin kun joku ei tällaiseen "pakko-suhteeseen" suostukaan ja kehtaa vielä olla tyytyväinen elämäänsä, tai jopa väittää olevansa onnellinen...

Vierailija kirjoitti:

Ei se muuten ärsyttäisikään, mutta moni tällainen ”nirso” valittaa itse koko ajan sitä, kun ei löydä haluamaansa. No ei varmaan, jos vaatimukset kumppanille ovat epärealistisia. Usein myös näillä ”nirsoilla” on täysin epärealistinen käsitys siitä omasta tasostaan.

Kuitenkin useimmiten se kumppani on kompromissi. Harvalla on täysin unelmaansa vastaava tyyppi, jossa ei ole mitään vikoja. Itse olen saanut tällaiselta ”nirsolta” kaverilta mm. Kommenttia, miten ei olisi huolinut kumppaniani mistään hinnasta. No eihän siinä mitään, mutta ihan kuin kumppanini olisi koskaan huolinut häntä. Hänhän on minulle sopiva enkä minäkään huolisi ”nirso” unelmakumppania, joka ei olisi minulle yhtään sopiva.

Ärsyttää siis tämä itsensä muiden yläpuolelle nostaminen, vaikka itse ei ole sen kummempi. Se ettei itse tykkää jostain ja haluaa olla yksin on jokaisen oma asia. Mut ei se oiikkeuta haukkumaan toisten kumppaneita ja parisuhdetta.

No on kyllä tökeröä arvostella tuohon tyyliin toiselle tämän kumppania, oli sitten mielessään mitä mieltä hyvänsä. Näin anonyymina voin kyllä itsekin sanoa etten kenenkään ystäväni miestä itselleni huolisi vaikka olisivat vapaita ja kiinnostuneita. Tietenkään en sitä ystävilleni sanoisi! Tosin en myöskään mitenkään hehkuta heidän miesvalintojaan. Eihän tuollaista asiaa edes ole syytä kummemmin kommentoida. Sehän on täysin yksityisasia kenet parikseen valitsee tai kelpuuttaa.

Tottakai se on pois kaikilta niiltä nörteiltä "kilttimiehiltä", joilla on vetovoimaa kuin kivellä, olemattomat sosiaaliset taidot ja naisia vihaava mentaliteetti. Koska, jos et olisi noin nirso, seurustelisit sellaisen kanssa.

Nykyään ei uskota rakkauteen ja siihen oikeaan, vaan markkina-arvoteoriaan, jonka mukaan olemme lihankimpaleita, joiden parasta ennen päivämäärä menee umpeen ja joiden on siksi feikattava ikuista nuoruutta.

Ennen arvostettiin myös vanhoja naisia, nykyään katsotaan, että naisen ainoa arvo on hedelmällisyys. Vaikka ihmislajilla on hyvin pitkä elinikä vaihdevuosien jälkeen. Jotakin tarkoitusta sekin palvelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se muuten ärsyttäisikään, mutta moni tällainen ”nirso” valittaa itse koko ajan sitä, kun ei löydä haluamaansa. No ei varmaan, jos vaatimukset kumppanille ovat epärealistisia. Usein myös näillä ”nirsoilla” on täysin epärealistinen käsitys siitä omasta tasostaan.

Kuitenkin useimmiten se kumppani on kompromissi. Harvalla on täysin unelmaansa vastaava tyyppi, jossa ei ole mitään vikoja. Itse olen saanut tällaiselta ”nirsolta” kaverilta mm. Kommenttia, miten ei olisi huolinut kumppaniani mistään hinnasta. No eihän siinä mitään, mutta ihan kuin kumppanini olisi koskaan huolinut häntä. Hänhän on minulle sopiva enkä minäkään huolisi ”nirso” unelmakumppania, joka ei olisi minulle yhtään sopiva.

Ärsyttää siis tämä itsensä muiden yläpuolelle nostaminen, vaikka itse ei ole sen kummempi. Se ettei itse tykkää jostain ja haluaa olla yksin on jokaisen oma asia. Mut ei se oikeuta haukkumaan toisten kumppaneita ja parisuhdetta.

Ja edelleenkään en allekirjoita sitä, että oman tason pitäisi määrittää se, mistä viehättyy. Nuori ja nätti nainen saa haluta rikkaan ja komean miehen, mutta vanhemman ja tavallisen näköisen naisen jaloissa sukkien pitäisi pyöriä kenen tahansa kohti katsovan miehen kohdalla, ettei vain olisi ylimielinen ja itsestään turhia kuvitteleva nirso? "Kehtaakin haluta jotain, mitä ei ehkä saa. Ollaan me muutkin kuule otettu vain se, mitä ollaan saatu"?

AP

Hah, kuka muka kommentoi toisten ihastuksia noin. Normaali sosiaalisilla taidoilla varustetut ja parisuhteen haluavat kyllä jotenkin intuitiivisesti tunnistavat potentiaalisen parin. Päiväunelmat on sitten asia erikseen

Ei varmaan ääneen kommentoikaan muut kuin erityisen tökeröt henkilöt, mutta sellainen ajatusmaailma tuntuu olevan yllättävän monellakin takana. Ei koske ainoastaan rakkauselämää, vaan työpaikoillakin omista oikeuksista kiinni pitävä saa osakseen silmien pyörittelyä, koska kaikki muutkin ovat aina suostuneet ylitöihin palkatta, ja jos ei suostu, niin on olevinaan parempi kuin muut. Itsen arvostaminen tarkoittaa joidenkin silmissä automaattisesti muiden lyttäämistä.

Siitä olen samaa mieltä, että potentiaalisen kumppanin tunnistaminen on suurelta osin alitajuista. Juuri siksi on turha yrittää pakottautua suhteeseen, jossa sellaista oloa ei tule. Ei mulla ainakaan se rakastumisen puute johdu siitä, että tietoisesti ja hirveällä vaivalla yritän olla rakastumatta "liian tavalliseen" mieheen. En yksinkertaisesti rakastu ihmiseen, joka ei ole sellainen kuin haluan.

AP