Kumppanin tinderdeittailutausta alkanut häiritä
En tiedä olenko omituinen, lapsellinen, kehittymätön tms. Olen löytänyt miehen Tinderistä ja seurustellaan nyt ihan tosissaan. Mies oli aika pitkään siellä tarjolla, kävi treffeillä mutta ei sitten syystä tai toisesta syntynyt mitään pitempää juttua, paitsi nyt minun kanssa. Ongelma on nyt seuraava: kun mies kertoilee juttuja mitä on tehnyt tms lähimenneisyydestään, niin sieltä pompsahtelee noita deittejä. Ja minua on alkanut häiritä se. Tuntuu, että niitä naisia on ollut niin helvetisti. No, se on kai ymmärrettävää jos on kumppania etsimässä ja käy deiteillä. Kuitenkin nykyään, jos mies vaikka kertoo, että kuuli jonkin asian jostain, ja käy ilmi että asia tapahtui taas jonkin uuden deitin kanssa, niin minua alkaa vituttaa. On tietenkin tyhmää loukkaantua menneistä. Osaatteko auttaa minua työstämään tätä, ettei tarvitse kiukutella kumppanille. Miksi minua vaivaa tämä? Vaivaako teitä jos kumppaninne on käynyt deiteillä ihan deiteiltä päästyään?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Hei kuulkaas, kyllä mies ihan hyvin voi joutua tapaamaan satoja naisia ennen kuin kunnolla natsaa. Lapsellista ja julmaa syyllistää tuosta.
Huomaa hyvin, että kaikilla ei empatia (tai yksinkertaisesti vain tietomäärä) riitä syventymään toisen sukupuolen kokemiin haasteisiin kumppanin etsinnässä.
Niinpä. Ja jotenkin tuntuu, että naisille sallitaan paremmin tuo, ettei heti natsaa. Miehessä on oltava joku vika, jos käy useilla treffeillä eikä sopivaa naista löydy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tuli mieleen että on aika uusi ilmiö tämmöiset tusinadeitit kumppanin menneisyydessä. Ennen oli ne pari exää joista hermoilla (tosin minua ei ole koskaan exät haitanneet, siis ihan tavalliset suhteet) mutta jokin tuossa liukuhihnatapailussa tökkii. En tiedä, mikä. Siihen kaipaisin näkökulmia.
Totta nro 3, pitää hyväksyä menneet, etenkin kun ei minua ole sillä loukattu. Mutta mikä kumma se noissa on, joka jysähtää jonnekin mahanpohjaan. Ai taas joku uusi nainen. Ai nekin oli jotku treffit. Ennen ne exät oli hallittavissa. Nyt voi olla sata naista katsastettu.
ap
Ja niistä sadasta naisista valitsi juuri sut :)
Tai niistä sadasta naisesta ap oli ainut joka kelpuutti kyseisen miehen.
No tämä mullekin tuli eka mieleen 😂
Vieläkin ihmettelen, miksi tämä olisi huonompi juttu kuin se, ettei mies olisi käynyt treffeillä ollenkaan eli ehkä ei ole kelvannut yhdellekään naiselle edes treffeille asti.
Monestakin syystä, esim. siksi, että mies on kelvannut yhden yön seksiseuraksi lukemattomille muille tinder-deittailijoille, jotka ovat heti aistineet, ettei miehestä ole pysyvään parisuhteeseen. Ap sanoi olleensa vasta viikon tinderissä, joten vastaavia miehiä vielä kohtaamatta viehättyi tämän kokeneen tinder-deittailijamiehen lepertelyistä siinä määrin, että uskoi heti törmänneensä siihen oikeaan. Keskustelun aloitus osoittaa, että rakkauden alkuhuuma lienee hälvenemässä ja ap:kin osaa jo hieman realistisemmin arvioida suhdettaan.
Melkoista spekulointia.
Mistä tiedät onko kelvannut tai mennyt vaikka olisi kelvannutkin?
Minä kävin parissa vuodessa varmaankin 30-40 Tinder-treffit ennenkuin törmäsin nyksääni, enkä sänkyyn päätynyt nyksän lisäksi kuin kahden naisen kanssa, joista kumpaakin tapailin vähän pidempään. Mahdollisuuksia toki varmaan olisi ollut jos olisi sillä asenteella ollut liikkeellä.
Ja minä tapasin 10 miestä, joista puolet antoi pakit minulle ja minä annoin pakit niille muille. Eiköhän useimmilla homma mene juuri niin, että joillekin antaa pakit itse ja joiltakin saa itse pakit. Tai sitten ihan yhteisymmärryksessä molemmat jättävät homman siihen. Ei siinä ole mitään noloa tai ihmeellistä. Kai aika moni on antanut pakit sellaisellekin tyypille, jossa ei periaatteessa ollut mitään vikaa, mutta yhteistä säveltä ei vain löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
En seurustelisi ikinä niin epävarman ihmisen kanssa, että se ei kestäisi, että olen tapaillut muitakin. Mitä seuraavaksi...ei mulla saa olla eri sukupuolta olevia kavereita....työkavereita? Kohta se kyttää kenen kuvista tykkään somessa. Vahtii osuuko mun silmät ulkona johonkin toiseen edes hetkeksi...
Ei kiitos.
Haluan jonkun aikuisen ja itsevarman kumppaniksi.
Ei tuossa mun mielestä ole kyse epävarmuudesta jos on yrittänyt valkata miehen, joka ei ole liukuhihnadeittailija ja joutuu toteamaan että on tehnyt arviointivirheen. Ap kai olisi sivuuttanut koko tyypin jos olisi tiennyt. Epävarmuutta on se että on mustasukkainen toisen sellaisista suhteista jotka ei oo mitenkään oman arvomaailman vastaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En seurustelisi ikinä niin epävarman ihmisen kanssa, että se ei kestäisi, että olen tapaillut muitakin. Mitä seuraavaksi...ei mulla saa olla eri sukupuolta olevia kavereita....työkavereita? Kohta se kyttää kenen kuvista tykkään somessa. Vahtii osuuko mun silmät ulkona johonkin toiseen edes hetkeksi...
Ei kiitos.
Haluan jonkun aikuisen ja itsevarman kumppaniksi.Ei tuossa mun mielestä ole kyse epävarmuudesta jos on yrittänyt valkata miehen, joka ei ole liukuhihnadeittailija ja joutuu toteamaan että on tehnyt arviointivirheen. Ap kai olisi sivuuttanut koko tyypin jos olisi tiennyt. Epävarmuutta on se että on mustasukkainen toisen sellaisista suhteista jotka ei oo mitenkään oman arvomaailman vastaisia.
Voisiko joku selittää, mitä pahaa on "liukuhihnadeittailijassa"? En vieläkään oikein ymmärrä tätä. Minulle tuo lause tarkoittaa käytännössä lähes samaa kuin "on yrittänyt valkata miehen, jolla ei ole sinistä hammasharjaa". Eli jokin syy siellä taustalla ilmeisesti on, mutta ei aukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tuli mieleen että on aika uusi ilmiö tämmöiset tusinadeitit kumppanin menneisyydessä. Ennen oli ne pari exää joista hermoilla (tosin minua ei ole koskaan exät haitanneet, siis ihan tavalliset suhteet) mutta jokin tuossa liukuhihnatapailussa tökkii. En tiedä, mikä. Siihen kaipaisin näkökulmia.
Totta nro 3, pitää hyväksyä menneet, etenkin kun ei minua ole sillä loukattu. Mutta mikä kumma se noissa on, joka jysähtää jonnekin mahanpohjaan. Ai taas joku uusi nainen. Ai nekin oli jotku treffit. Ennen ne exät oli hallittavissa. Nyt voi olla sata naista katsastettu.
ap
Ja niistä sadasta naisista valitsi juuri sut :)
Tai niistä sadasta naisesta ap oli ainut joka kelpuutti kyseisen miehen.
No tämä mullekin tuli eka mieleen 😂
Vieläkin ihmettelen, miksi tämä olisi huonompi juttu kuin se, ettei mies olisi käynyt treffeillä ollenkaan eli ehkä ei ole kelvannut yhdellekään naiselle edes treffeille asti.
Monestakin syystä, esim. siksi, että mies on kelvannut yhden yön seksiseuraksi lukemattomille muille tinder-deittailijoille, jotka ovat heti aistineet, ettei miehestä ole pysyvään parisuhteeseen. Ap sanoi olleensa vasta viikon tinderissä, joten vastaavia miehiä vielä kohtaamatta viehättyi tämän kokeneen tinder-deittailijamiehen lepertelyistä siinä määrin, että uskoi heti törmänneensä siihen oikeaan. Keskustelun aloitus osoittaa, että rakkauden alkuhuuma lienee hälvenemässä ja ap:kin osaa jo hieman realistisemmin arvioida suhdettaan.
Jos mies olisi häntäheikki ja haluaisi pelkkää seksiä ja sitä myös lukemattomilta naisilta saa, miksi hän siis olisi suhteessa ap:n kanssa? Eiköhän tuo olisi lähtenyt jo lipettiin aikoja sitten.
Ajatuksella, että mies on ottanut ensimmäisen, joka hänet on sadoista deiteistä kelpuuttanut ei mies osaa olla yksin, vaan kaipaa parisuhdetta. Ei estä haikailemasta paremman perään ja vaihtamaan jos mahdollisuus tarjoutuu.
No voi hyvänen aika. Eli miehessä on pakosti jotain vikaa, jos:
- hän on vain seksin perässä eikä halua vakiintua -> häntäheikki
- hän ei osaa olla yksin ja haluaa vakiintua -> epätoivoinen
- hän ei ole päässyt yksillekään treffeille -> ei kelpaa kenellekään
- hän on päässyt liian monille treffeille -> ei kelpaa kenellekään
- on tapaillut monia naisia vain kerran
- on seurustellut monen naisen kanssa jonkin aikaa
Mikä sitten olisi sellainen mies, josta ei herää mitään epäilyksiä? :D Sellainen, joka on kuukausi sitten eronnut pitkästä parisuhteesta, eikä ehtinyt vielä tavata yhtäkään naista.
Ketjussa ap kertoo viikon tinderissä olonsa jälkeen löytäneensä elämänsä miehen. Nyt häntä on alkanut häiritä, että siinä missä mies oli hänelle lähes tai jopa ainoa tindertreffikumppani, mies onkin erittäin kokenut tinderin himokäyttäjä, joka ennen ap:ta on treffaillut palvelun kautta lukemattomia naisia, jotka kaiken lisäksi nousevat miehen puheissa jatkuvasti esiin.
Ap:ssa itsessään miehen tinderinnostus on herättänyt jonkin asteisia epäilyksiä, joita osa keskustelijoista tukee. Vapaasti voit siis vaimentaa nuo ap:n epäilyksen äänet, mikäli niille ei mielestäsi ole minkäänlaisia perusteita.

Ap:lle se on kai mies joka on valmis seksiin vaikka suhde ei ole vakava. Voi olla että mies on sellainen tai sitten ei, mutta ap ei uskalla ottaa asiasta selvää.

Niin olen tehnytkin. Eilen kirjoitin ap:lle monta kommenttia, joista hän kiitti ja kertoi saaneensa ajatuksen aihetta. Nyt kysyin näiltä, jotka ketjussa naureskelevat, että mies on varmaan luuseri, joka ei kelvannut kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En seurustelisi ikinä niin epävarman ihmisen kanssa, että se ei kestäisi, että olen tapaillut muitakin. Mitä seuraavaksi...ei mulla saa olla eri sukupuolta olevia kavereita....työkavereita? Kohta se kyttää kenen kuvista tykkään somessa. Vahtii osuuko mun silmät ulkona johonkin toiseen edes hetkeksi...
Ei kiitos.
Haluan jonkun aikuisen ja itsevarman kumppaniksi.Ei tuossa mun mielestä ole kyse epävarmuudesta jos on yrittänyt valkata miehen, joka ei ole liukuhihnadeittailija ja joutuu toteamaan että on tehnyt arviointivirheen. Ap kai olisi sivuuttanut koko tyypin jos olisi tiennyt. Epävarmuutta on se että on mustasukkainen toisen sellaisista suhteista jotka ei oo mitenkään oman arvomaailman vastaisia.
Voisiko joku selittää, mitä pahaa on "liukuhihnadeittailijassa"? En vieläkään oikein ymmärrä tätä. Minulle tuo lause tarkoittaa käytännössä lähes samaa kuin "on yrittänyt valkata miehen, jolla ei ole sinistä hammasharjaa". Eli jokin syy siellä taustalla ilmeisesti on, mutta ei aukea.
Ap:lle se on kai mies joka on valmis seksiin vaikka suhde ei ole vakava. Voi olla että mies on sellainen tai sitten ei, mutta ap ei uskalla ottaa asiasta selvää.
Ai? Itse ajattelisin, että pikemminkin sellainen henkilö, joka automaattisesti ajattelee treffejä seksinä, olisi sellainen, joka on valmis seksiin, vaikka suhde ei ole vakava.
Minulla ei ole kuin yksi ex, jonka kanssa seurustelin teininä 6kk, mutta tindermatcheja ollut varmasti yli 2000. Olen nainen tosin. Minusta olisi mieheltä jotenkin liian mustasukkaista/omistushaluista ja alemmuuskompleksista alkaa huolia jostain Tinder-uroksista, jotka toki poistuvat sen sovelluksen mukana. Ihan rehellisesti, en minä ole sieltä mitään varteenotettavaa löytänyt. En ole oikein nettideittityyppiä ilmeisesti, se ei tuo esiin parhaita puolia ehkä juuri siitä hyvästä kumppanista.
Enemmän huolta saattaa ihan ymmärrettävästi herättää se, että minulla on muutamia nettideittejä vuosien takaakin ihan ystävinä. Osa naisia, osa miehiä. Hain siis Tinder-profiilissani myös ystäviä uudelta paikkakunnalta. Näistä en kuitenkaan jonkin tuoreen seurustelusuhteen takia luopusi, koska jotkin heistä ovat nykyään todella hyviä ystäviä, etenkin yksi nainen. Ei sillä ole loppujen lopuksi enää mitään merkitystä, että ollaan tavattu juuri Tinderissä, joka on seksinhakusovellus, koska seksiä tai romantiikkaa meillä ei ole koskaan ollut. Tuore suhde toimii mulle muutenkin niin, että jos mies pakottaa valitsemaan ystävät tai hänet, niin mies jää.

En ymmärrä tätäkään. Miten ihmeessä se on seksinhakusovellus, jos sieltä moni etsii ystäviä, parisuhdetta jne? Eikö tuo määritelmä silloin ole ihan väärä? Tinderhän ei mitenkään ole itse määritellyt, että sitä saisi/pitäisi käyttää ainoastaan seksin etsimiseen. Tämä on joku ihmisten oma höpömääritelmä, jota käyttävät sellaiset, jotka itse eivät edes tinderissä ole koskaan olleet. Vähän niin kuin vauva-palstaa lukematon tulisi sanomaan, että täällä puhutaan vain vauvoista ja te muut ette vain sitä tajua.
Ap: ei se miehesi menneisyys tuosta muuksi muutu. Jos et hyväksy sitä niin jätä mies. Ihan turhaan jankkaat tuota samaa levyä siitä, miten et nyt ihan tykkää yada yada. Mitä luulet tuolla saavuttavasi? Entistä pahemmin vain jäät kiinni omiin ajatuksiisi siitä, että et hyväksy miehesi menneisyyttä.
Tulin itse dumpatuksi varmaankin samoista syistä kuin sinun kannattaisi jättää miehesi, olen siis n. Olen nätti ja saan helposti seuraa ja olenkin kahvitellut monen miehen kanssa. Kuitenkin sovin oikeasti yhteen harvan kanssa ja se, kenen kanssa oikeasti natsaa, selviää vasta jos tapaa.
Jos arvomaailmassasi kahvilla/keilaamassa/jne. käyminen on paha asia, niin anna herran tähden meidän toisin ajattelevien olla. Olen itse ainakin hyvin tyytyväinen siitä, että en haaskannut enempää aikaa mieheen, jonka arvomaailma on mielestäni käsittämätön.
Niille ikäisilleni (olen yli 40) jotka muistelevat aikaa, jolloin seuraa löytyi nuorena melkeinpä mistä vain: maailma on tässä välissä muuttunut. Meidän ikäluokkamme ei suurin joukoin käy ulkona vaan lastemme ikäiset, harrastuksissa pääosa on varattuja jne jne. Nelkikymppisenä on ihan eri asia olla sinkku kuin nuorena. Kaltaiseni paljon harrastava ihminen, joka tekee aika pitkää työpäivää, ei koskaan ennättäisi löytää seuraa, jos pitäisi jättää sen varaan, että joku vain mystisesti "tulee vastaan."
Se, että ap pitää parempana omaa toimintatapaansa, koska löysi seuraa ilman useamman ihmisen tapaamista, on aika koomista. Asetelman voisi helposti kääntää niin, että ap:n mies voisi olla ihan samankaltaisessa luupissa pohtimassa, mikä vika on ap:ssa. Hän kun vaikuttaa siltä, että heti ensimmäisen vastaantulijan huoli. Eikö ap:lla ole mitään kriteerejä?
Niinpä, eikö kuulostakin epäreilulta, kun sinun toimintatapasi väännetään jonkun pimeän ajatuskuvion avulla ihan muuksi kuin mitä se on sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En seurustelisi ikinä niin epävarman ihmisen kanssa, että se ei kestäisi, että olen tapaillut muitakin. Mitä seuraavaksi...ei mulla saa olla eri sukupuolta olevia kavereita....työkavereita? Kohta se kyttää kenen kuvista tykkään somessa. Vahtii osuuko mun silmät ulkona johonkin toiseen edes hetkeksi...
Ei kiitos.
Haluan jonkun aikuisen ja itsevarman kumppaniksi.Ei tuossa mun mielestä ole kyse epävarmuudesta jos on yrittänyt valkata miehen, joka ei ole liukuhihnadeittailija ja joutuu toteamaan että on tehnyt arviointivirheen. Ap kai olisi sivuuttanut koko tyypin jos olisi tiennyt. Epävarmuutta on se että on mustasukkainen toisen sellaisista suhteista jotka ei oo mitenkään oman arvomaailman vastaisia.
Voisiko joku selittää, mitä pahaa on "liukuhihnadeittailijassa"? En vieläkään oikein ymmärrä tätä. Minulle tuo lause tarkoittaa käytännössä lähes samaa kuin "on yrittänyt valkata miehen, jolla ei ole sinistä hammasharjaa". Eli jokin syy siellä taustalla ilmeisesti on, mutta ei aukea.
Ap:lle se on kai mies joka on valmis seksiin vaikka suhde ei ole vakava. Voi olla että mies on sellainen tai sitten ei, mutta ap ei uskalla ottaa asiasta selvää.
Ai? Itse ajattelisin, että pikemminkin sellainen henkilö, joka automaattisesti ajattelee treffejä seksinä, olisi sellainen, joka on valmis seksiin, vaikka suhde ei ole vakava.
Mä itse luulen että paljon deittailevissa on kaikenlaisia. Niitä jotka hakee heti seksiä, niitä jotka on siihen helposti valmiita vaikkeivat juuri sitä hakisi ja niitä joille deittailu on enimmäkseen viatonta kahvilla käymistä. Jos oot lukenut ketjua niin onhan siinä selvinnyt että ap:n epävarmuus miehen monista deiteistä liittyy epäilykseen siitä että deittailuun olisi miehellä sisältynyt myös seksiä ehkä useampienkin kanssa. Kun taas ap on hakenut seksin suhteen valikoivaa miestä, ehkä jopa sellaista jolle pelkän treffailunkin kynnys ilman seksiä olisi ollut korkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tuli mieleen että on aika uusi ilmiö tämmöiset tusinadeitit kumppanin menneisyydessä. Ennen oli ne pari exää joista hermoilla (tosin minua ei ole koskaan exät haitanneet, siis ihan tavalliset suhteet) mutta jokin tuossa liukuhihnatapailussa tökkii. En tiedä, mikä. Siihen kaipaisin näkökulmia.
Totta nro 3, pitää hyväksyä menneet, etenkin kun ei minua ole sillä loukattu. Mutta mikä kumma se noissa on, joka jysähtää jonnekin mahanpohjaan. Ai taas joku uusi nainen. Ai nekin oli jotku treffit. Ennen ne exät oli hallittavissa. Nyt voi olla sata naista katsastettu.
ap
Ja niistä sadasta naisista valitsi juuri sut :)
Tai sitten siihen iski Tinder uupumus. Mulla kävi niin. Ensin deittailu oli ihanaa. Sitten uuvuttavaa. Sitten kun pääsin uupumus pisteeseen aloin seukata tyypin kanssa, joka oli just tarjolla.
Minkä ihmeen takia? Etkö ihastunut/rakastunut häneen? Pitikö vaan saada joku?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En seurustelisi ikinä niin epävarman ihmisen kanssa, että se ei kestäisi, että olen tapaillut muitakin. Mitä seuraavaksi...ei mulla saa olla eri sukupuolta olevia kavereita....työkavereita? Kohta se kyttää kenen kuvista tykkään somessa. Vahtii osuuko mun silmät ulkona johonkin toiseen edes hetkeksi...
Ei kiitos.
Haluan jonkun aikuisen ja itsevarman kumppaniksi.Ei tuossa mun mielestä ole kyse epävarmuudesta jos on yrittänyt valkata miehen, joka ei ole liukuhihnadeittailija ja joutuu toteamaan että on tehnyt arviointivirheen. Ap kai olisi sivuuttanut koko tyypin jos olisi tiennyt. Epävarmuutta on se että on mustasukkainen toisen sellaisista suhteista jotka ei oo mitenkään oman arvomaailman vastaisia.
Voisiko joku selittää, mitä pahaa on "liukuhihnadeittailijassa"? En vieläkään oikein ymmärrä tätä. Minulle tuo lause tarkoittaa käytännössä lähes samaa kuin "on yrittänyt valkata miehen, jolla ei ole sinistä hammasharjaa". Eli jokin syy siellä taustalla ilmeisesti on, mutta ei aukea.
Ap:lle se on kai mies joka on valmis seksiin vaikka suhde ei ole vakava. Voi olla että mies on sellainen tai sitten ei, mutta ap ei uskalla ottaa asiasta selvää.
Ai? Itse ajattelisin, että pikemminkin sellainen henkilö, joka automaattisesti ajattelee treffejä seksinä, olisi sellainen, joka on valmis seksiin, vaikka suhde ei ole vakava.
Mä itse luulen että paljon deittailevissa on kaikenlaisia. Niitä jotka hakee heti seksiä, niitä jotka on siihen helposti valmiita vaikkeivat juuri sitä hakisi ja niitä joille deittailu on enimmäkseen viatonta kahvilla käymistä. Jos oot lukenut ketjua niin onhan siinä selvinnyt että ap:n epävarmuus miehen monista deiteistä liittyy epäilykseen siitä että deittailuun olisi miehellä sisältynyt myös seksiä ehkä useampienkin kanssa. Kun taas ap on hakenut seksin suhteen valikoivaa miestä, ehkä jopa sellaista jolle pelkän treffailunkin kynnys ilman seksiä olisi ollut korkea.
No silti ihmettelen, miten tuossa edellisessä kommentissa puhuttiin seksistä, vaikka minä kysyin deittailusta. Tämä vastaaja ilmiselvästi pitää treffejä synonyymina seksille, vaikka heppoista seksiä halveksiikin. Tuo oletus, että paljon deittaileva harrastaa seksiä lähes jokaisen kanssa on minusta yhtä omituinen kuin tuo mantra, ett tinderissä olevat ovat kaikki pelimiehiä ja h*roja.
Ap mainitsi jossain vaiheessa pieruverkkarit.
Löysin joskus viime vuonna Tinderistä erään ihanan aikuisemman blondin, muistaakseni noin 52 v. Muistan että usein kun menin häntä tapaamaan, hän oli harmaissa Nike-pieruverkkareissa ja ilman pikkuhousuja!
Kun astuin ovesta sisään, nostin hänet aina syliin suukoteltavaksi ja parin minuutin jälkeen harmaissa pieruverkkareissa oli märkä raita. Ahh! Ja se tuoksu ja maku...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En seurustelisi ikinä niin epävarman ihmisen kanssa, että se ei kestäisi, että olen tapaillut muitakin. Mitä seuraavaksi...ei mulla saa olla eri sukupuolta olevia kavereita....työkavereita? Kohta se kyttää kenen kuvista tykkään somessa. Vahtii osuuko mun silmät ulkona johonkin toiseen edes hetkeksi...
Ei kiitos.
Haluan jonkun aikuisen ja itsevarman kumppaniksi.Ei tuossa mun mielestä ole kyse epävarmuudesta jos on yrittänyt valkata miehen, joka ei ole liukuhihnadeittailija ja joutuu toteamaan että on tehnyt arviointivirheen. Ap kai olisi sivuuttanut koko tyypin jos olisi tiennyt. Epävarmuutta on se että on mustasukkainen toisen sellaisista suhteista jotka ei oo mitenkään oman arvomaailman vastaisia.
Voisiko joku selittää, mitä pahaa on "liukuhihnadeittailijassa"? En vieläkään oikein ymmärrä tätä. Minulle tuo lause tarkoittaa käytännössä lähes samaa kuin "on yrittänyt valkata miehen, jolla ei ole sinistä hammasharjaa". Eli jokin syy siellä taustalla ilmeisesti on, mutta ei aukea.
Ap:lle se on kai mies joka on valmis seksiin vaikka suhde ei ole vakava. Voi olla että mies on sellainen tai sitten ei, mutta ap ei uskalla ottaa asiasta selvää.
Ai? Itse ajattelisin, että pikemminkin sellainen henkilö, joka automaattisesti ajattelee treffejä seksinä, olisi sellainen, joka on valmis seksiin, vaikka suhde ei ole vakava.
Mä itse luulen että paljon deittailevissa on kaikenlaisia. Niitä jotka hakee heti seksiä, niitä jotka on siihen helposti valmiita vaikkeivat juuri sitä hakisi ja niitä joille deittailu on enimmäkseen viatonta kahvilla käymistä. Jos oot lukenut ketjua niin onhan siinä selvinnyt että ap:n epävarmuus miehen monista deiteistä liittyy epäilykseen siitä että deittailuun olisi miehellä sisältynyt myös seksiä ehkä useampienkin kanssa. Kun taas ap on hakenut seksin suhteen valikoivaa miestä, ehkä jopa sellaista jolle pelkän treffailunkin kynnys ilman seksiä olisi ollut korkea.
No silti ihmettelen, miten tuossa edellisessä kommentissa puhuttiin seksistä, vaikka minä kysyin deittailusta. Tämä vastaaja ilmiselvästi pitää treffejä synonyymina seksille, vaikka heppoista seksiä halveksiikin. Tuo oletus, että paljon deittaileva harrastaa seksiä lähes jokaisen kanssa on minusta yhtä omituinen kuin tuo mantra, ett tinderissä olevat ovat kaikki pelimiehiä ja h*roja.
Niin no täällä on tietysti monenlaisia kirjoittelijoita. Ja voihan olla että ap:n miehenkin treffit ovat enimmäkseen olleet seksitöntä tutustumista uusiin ihmisiin. Vaikea tietää, mutta ilmeisesti ap: n epäilys tai pelko oli, että ei.
Mulle tuli ap mieleen, että sua häiritsee vain se kuinka monet naiset mies on ollu valmis näkemään. Että teidän tapaaminen ei ollu mikään yksittäinen kerta kun molemmat tiesi, että tässä on nyt jotakin vaan miehelle se oli yksi niistä sadoista kerroista (vaikkakin kävi toisin).
Ja kai se joku vitutuksen nostattaja on kun oma mies puheellaan antaa ymmärtää että joku yhden kerran deitti on ollut hauska tai mieleenpainuva kun puhuu jostain jutusta mitä hän on sanonut tms. Ja ehkä mua vituttaisi ajatus et kuinka moni nainen on mun miehen kanssa ollut, ei vaan olisi kovin spessu olo.
Mutta noi on typeriä aiheita kiukutella joten sinuna pitäisin yhden kiukuttelupäivän yksin pyjamassa riehuen ja sitten antaisin asian olla.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätäkään. Miten ihmeessä se on seksinhakusovellus, jos sieltä moni etsii ystäviä, parisuhdetta jne? Eikö tuo määritelmä silloin ole ihan väärä? Tinderhän ei mitenkään ole itse määritellyt, että sitä saisi/pitäisi käyttää ainoastaan seksin etsimiseen.
Luonnollisesti ihmiset käyttävät Tinderiä eri tarkoituksiin. Osa hakee vakituista kumppania, osa ystäviä ja suuri osa pelkkää seksiseuraa. Ei puhuttaisi seksinhakusovelluksesta, ellei Tinder siihen soveltuisi eikä sitä pelkän seksiseuran hakuun niin laajalti käytettäisi.
Ap:n ongelma lieneekin se, että hänen ajatuksensa Tinderistä on ollut, että sitä käytetään kumppanin hakuun tositarkoituksella. Samalla perusteella hän on uskonut miehensäkin sovelluksessa olleen, mutta miehen puheiden perusteella Tinder nyt vaikuttaakin olleen hänelle enemmän deittailuharrastus, johon mitä ilmeisemmin on liittynyt seksiseuran aktiivinen haku ja saanti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinullekkin kelpasi naisia sarjadeittaillut j#nnämies. Kiltti ja kunnollinen, kokematon mies taisi olla "liian tylsä".
Tuota niin, juuri aluksi luulin että olisin löytänyt kiltin miehen. Kuvittelin, että hän on roikkunut deittisivulla koska juuri on semmoinen kiltti ja vaatimaton eikä mikään naistenmies. Eli en olisi halunnut mitään sarjadeittailijaa mutta näin se nyt on.
Olisin ehkä kuvitellut että hän oli siellä etsimässä rakkautta ja että joku hänetkin huomaa. Mutta hän onkin etsinyt sitä käymällä läpi valtavan mäörän deittejä. En usko että on pannut läheskään kaikkia, mutta joku siinä miten liukuhihnalta on tapaillut, tökkii.
ap
No hänhän on nimenomaan etsinyt rakkautta. Kesti vain kauan ennenkuin kolahti. Sehän on hyvä ettei vain tyydy ensimmäiseen, joka vastaan tulee, jos ei se oikeasti kolahda. Jos haluaa löytää rakkauden, pitää jaksaa etsiä.