Lue keskustelun säännöt.
Koirankasvattajan vastuu?
13.09.2018 |
Onko koirankasvattajalla vastuuta mitä tulee kasvattamiensa pentujen terveyteen tai luonteeseen? Minua hieman harmittaa, kun otettiin koiranpentu vastuulliselta kasvattajalta ja nyt sitten on käynyt hyvin selväksi, että pentu ei todellakaan sovellu lapsiperheen koiraksi. Ikää pennulla on vasta 10,5 kk, joten kyllähän tuo vielä kasvaa ja kehittyy.
Suurimmat ongelmat meillä on luonteessa. Aivan alkumetreiltä kävi ilmi, että koira haukkuu ja rähjää perheen ulkopuolisille ihmisille, etenkin lapsille. Omat lapset on jo 11-v, 13-v ja 15-v, joten osaavat olla nätisti koiran kanssa kuten myös heidän kaverit. Ongelma vain on se, että jos meillä käy lasten kavereita tai meidän aikuisten ystäviä niin koira käyttäytyy niin kuin meille tulisi suurin piirtein murtovaras. Pelkää niin paljon ja näitä pelonaiheita on PALJON muitakin kuin ihmiset. Ollaan käyty pentukurssilla ja jo siellä kouluttaja sanoi, että pentu on harvinaisen arka ja hermostunut. No otettiin sitten toiselta kouluttajalta yksityistunteja ja hän taas kommentoi, että pentu on hyvin arka ja epävarma koira. Ollaan koulutettu koiraa tosi paljon, mutta tuo ongelmakoirakouluttaja oli sitä mieltä, että koirasta ei ikinä tule kovin helppoa vaan sen kanssa saa tehdä töitä loppuelämän ja sekään ei riitä.
Kasvattajaan olin yhteydessä ja hän oli sitä mieltä, että koira pomottaa meitä ja vika on koulutuksen puutteessa. Sukset meni aivan ristiin hänen kanssaan ja se surettaa. Olisin toivonut jonkinlaista ymmärrystä ja tukea, koska tilanne on raskas koko perheelle, mutta sen sijaan saimme syyllistämistä. Kasvattaja valitsi meille pennun ja hänen mielestään pentu oli oikein sopiva meille. Olen pitänyt yhteyttä oman pentumme sisaruksen omistajaan ja tämän toisen pennun omistaja teki myös heti huomioin, että meidän pentu on hirveän arka verrattuna veljeensä. Tämä tapahtui siinä vaiheessa, kun tavattiin ja pennut oli olleet meillä uusilla omistajilla tasan 2 viikkoa. Mitään ikävää ei ole tapahtunut mikä olisi voinut laukaista koirassa tuon ongelmallisen käytöksen. Muistan kasvattajan sanoneen, että meidän pentu ei kauheasti pitänyt puoliaan pikkupentuna. Olisi pitänyt itse tajuta tarttua siihen kommentiin ja kieltäytyä ottamasta tuota pentua... Onhan pentu rakas, mutta kateellisena katson tätä meidän pennun veli-poikaa, joka on aivan ihana perhekoira ja jonka kanssa voi elää normaalia elämää :'( Mutta, miten paljon kasvattaja näkee pennun luonteesta jo ennen luovutusikää? Pitäisikö näin voimakas arkuus ja epävarmuus olla näkyvissä jo ennen luovutusta? Vai voiko tuollainen luonteenpiirre tulla esiin vasta tuon luovutuksen jälkeen stressin seurauksena tms?
Kommentit (40)
Kuulostaa ettei tässä oikein ole haluttu paneutua koiraan. Osa roduista vaatii systemaattista koulutusta ja moni koira vaatii yksilönä tukea monessa asiassa kasvunsa aikana.
Ottakaa ihmiset aikuisia kodinvaihtaja koiria, jonka luonne tiedetään. Näin ette tue pentutehtailua tai koiria ei kasvattajatkaan pukkaa tulemaan myyntitulo tarkoituksella niin paljon...
Kodinvaihtajat eivät ole yleensä hankalia, vaan se on niiden ihmisten elämäntilanne. Nämä lemmikit kaipaavat kipeästi rakastavaa loppuelämän kotia.
Itse en ottaisi pentukoiraa koskaan ellei olisi hylätty, koska maailmassa on todella paljon hylättyjä koiria joista pitää huolehtia ensin ennen kuin tuetaan bisnestä jossa teetetään pentuja koirilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä nyt tee asiasta elämää suurempaa, kyseessä vain ja ainoastaan koira. Ei kannata arkielämää koiralle uhrata. Koira piikille, ja se siitä.
Meillä on kaksi shelttiä ja koirat ovat kuin yö ja päivä. Toinen on todella rauhallinen ja sopeutuvainen ja tämän koiran olisi voinut luovuttaa ensimmäiseksi perhekoiraksi mihin vain, ei ole millään tavoin vaativa. Mutta sitten tämä toinen on arkuuteen taipuvainen, hirveän kova paimennusvietti, haukkuherkkä potenssiin sata, epävarma, reaktiivinen ja vain oman perheen koira eikä perusta muista ihmisistä tai koirista. Se työmäärä mikä ollaan tuon toisen tyypin kanssa tehty on iso ja ei se lopu ikinä. Kasvattajan kanssa ollaan ihmetelty tätä toista koiraa, koska muut pennut olivat ihan peruspentuja. Joskus on käynyt mielessä onko synnytyksessä voinut aiheutua hapenpuutetta ja siitä johtuen koira olisi tuollainen adhd tapaus. Itse olen saanut kasvattajalta täyden tuen, ei mitään puheita, että syy olisi jotenkin meidän koulutusmetodeissa tms. Kasvattaja sanoikin, että joskus näitä vain tulee, vaikka kuinka hyvin tekisi pohjatyön pentueen eteen. Shelteissä on kuitenkin jonkin verran arkuutta ja nykyään valitettavasti myös terävyyttä, joten kyllä nuo piirteet siellä geenipoolissa kulkee ja valitettavasti pomppaa aina välillä esille. Hyvä kasvattaja ei loukkaannu ja ala syyllistää koiranomistajaa vaan pohtii yhdessä omistajan kanssa keinoja miten pärjätä koiran kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ettei tässä oikein ole haluttu paneutua koiraan. Osa roduista vaatii systemaattista koulutusta ja moni koira vaatii yksilönä tukea monessa asiassa kasvunsa aikana.
Ottakaa ihmiset aikuisia kodinvaihtaja koiria, jonka luonne tiedetään. Näin ette tue pentutehtailua tai koiria ei kasvattajatkaan pukkaa tulemaan myyntitulo tarkoituksella niin paljon...
Kodinvaihtajat eivät ole yleensä hankalia, vaan se on niiden ihmisten elämäntilanne. Nämä lemmikit kaipaavat kipeästi rakastavaa loppuelämän kotia.
Itse en ottaisi pentukoiraa koskaan ellei olisi hylätty, koska maailmassa on todella paljon hylättyjä koiria joista pitää huolehtia ensin ennen kuin tuetaan bisnestä jossa teetetään pentuja koirilla.
Onhan tuossa paneuduttu, kun on noin nopeasti hankittu kahdeltakin kouluttajalta apua.
Oletin aloitustekstin perusteella jotain oikeasti haastavaa rotua, mutta kyseessä olikin pieni seurakoirarotu.
Tietysti mitä koiran luonteeseen tulee, niin arkuushan on hyvin vahvasti periytyvä ominaisuus. Mutta mitä itse olen nähnyt näitä omistajiensa mukaan arkoja koiria, niin valitettavasti niissä on yksi yhdistävä tekijä ja se on pentuajan sosiaalistaminen. Jos pentu ei pääse näkemään erilaisia paikkoja, asioita ja ihmisiä jo heti siitä päivästä lähtien kun se uuteen kotiin muuttaa, niin ongelmia ja / tai haasteita on paljon suuremmalla todennäköisyydellä tiedossa, kuin sellaisella pennulla, joka pääsee heti 7-8 viikon iästä lähtien sosiaalistumaan em. asioihin.
En tiedä onko tässä tapauksessa kyse nyt sosiaalistamisen puutteesta vai perintötekijöistä enkä siihen haluakaan ottaa kantaa, mutta hyvin usein puutteellinen pentuajan sosiaalistaminen näkyy juurikin tuollaisena käytöksenä. Ja siitähän sitten omistajat ovat harmissaan, kun joutuvat myöhemmällä iällä käymään haastavan koiran kanssa kouluttajalla. Korostan että ei aina, mutta hyvin usein olisi tulevat ongelmat korjattavissa sillä, että pentuaikana siihen koiraan panostettaisiin kunnolla. Eikä vasta siinä vaiheessa kun ongelmia ilmenee. Siinä vaiheessa on turha kasvattajaakaan enää syyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä hyvä juttu koirien kasvattamisesta ja kyllä siellä penätään myös vastuuta luonteesta. Itse henk.koht. en tiedä kasvattajia, jotka eivät panostaisi koiran luonteeseen paljonkin. En tiedä voiko se sitten johtaa siihen, että kun luonteeseen panostetaan niin ei ehkä oikein uskota, että pentueeseen voisi sattua joku muunkinlainen tapaus kuin se kivan luontoinen koira ja tässä kohtaa alkaa sitten uuden omistajan syyllistäminen? Tai jos luonteeseen ei ollakaan panostettu niin oma syyllisyys kääntyykin ongelmatilanteessa pennunomistajaa kohtaan.
https://www.chicchoix.com/koirankasvattajan-nelja-tarkeinta-lahjaa-koirille/
Juridista vastuuta ei ole, mutta itse kasvattajana tuntisin silti olevani moraalisesti vastuussa. Sille ei mahda mitään, jos syntyy sairaita tai luonnevikaisia pentuja, ja jos sellaisen ehtii myydä eteenpäin, tulisin kyllä reilusti vastaan. Esimerkiksi:
- ostohinnan palautus osittain, jos ostaja haluaa edelleen pitää pennun
-ostohinnan palautus kokonaan taikka uusi pentu ilmaiseksi tulevasta pentueesta (jos sellainen olisi tulossa ja jos ostaja haluaisi uuden), jos ostaja haluaa palauttaa pennun tai lopetuttaa sen
Minä yritän aina pitää ostajan mahdollisimman tyytyväisenä. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletin aloitustekstin perusteella jotain oikeasti haastavaa rotua, mutta kyseessä olikin pieni seurakoirarotu.
Tietysti mitä koiran luonteeseen tulee, niin arkuushan on hyvin vahvasti periytyvä ominaisuus. Mutta mitä itse olen nähnyt näitä omistajiensa mukaan arkoja koiria, niin valitettavasti niissä on yksi yhdistävä tekijä ja se on pentuajan sosiaalistaminen. Jos pentu ei pääse näkemään erilaisia paikkoja, asioita ja ihmisiä jo heti siitä päivästä lähtien kun se uuteen kotiin muuttaa, niin ongelmia ja / tai haasteita on paljon suuremmalla todennäköisyydellä tiedossa, kuin sellaisella pennulla, joka pääsee heti 7-8 viikon iästä lähtien sosiaalistumaan em. asioihin.
En tiedä onko tässä tapauksessa kyse nyt sosiaalistamisen puutteesta vai perintötekijöistä enkä siihen haluakaan ottaa kantaa, mutta hyvin usein puutteellinen pentuajan sosiaalistaminen näkyy juurikin tuollaisena käytöksenä. Ja siitähän sitten omistajat ovat harmissaan, kun joutuvat myöhemmällä iällä käymään haastavan koiran kanssa kouluttajalla. Korostan että ei aina, mutta hyvin usein olisi tulevat ongelmat korjattavissa sillä, että pentuaikana siihen koiraan panostettaisiin kunnolla. Eikä vasta siinä vaiheessa kun ongelmia ilmenee. Siinä vaiheessa on turha kasvattajaakaan enää syyttää.
Aran koiran sosiaalistaminen on aivan erilaista kuin ns. peruspennun. Itselläni on vaativa ja arkuuteen taipuvainen koira ja voin kertoa, että tällaisen koiran sosiaalistaminen on aivan oma juttunsa. Mihinkään et voi mennä noin vain ihmettelemään, että mitäs täällä tapahtuu. Meillä esimerkiksi luistelukaukalon näkeminen oli jo aivan hirveä juttu ja siihen siedättäminen kesti koko talven ajan eikä siltikään tullut valmista. Arasta koirasta voi saada pelkoaggressiivisen, jos sosiaalistamista tehdään samalla tahdilla kuin tavallisen pennun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Juridista vastuuta ei ole, mutta itse kasvattajana tuntisin silti olevani moraalisesti vastuussa. Sille ei mahda mitään, jos syntyy sairaita tai luonnevikaisia pentuja, ja jos sellaisen ehtii myydä eteenpäin, tulisin kyllä reilusti vastaan. Esimerkiksi:
- ostohinnan palautus osittain, jos ostaja haluaa edelleen pitää pennun
-ostohinnan palautus kokonaan taikka uusi pentu ilmaiseksi tulevasta pentueesta (jos sellainen olisi tulossa ja jos ostaja haluaisi uuden), jos ostaja haluaa palauttaa pennun tai lopetuttaa sen
Minä yritän aina pitää ostajan mahdollisimman tyytyväisenä. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.
Millä varmistat, että vika on koirassa eikä omistajan kädettömyydessä? 99-prosenttisesti koirassa ei ole vikaa, vaan hihnan toisessa päässä.
Tiedän, että juridisesti koira rinnastetaan esineeseen, mutta touhusi on kyllä kylmää. Jos koira ei olekaan kiva, niin palauta tai vie piikkille, ja ei kun uutta tilalle... Liukuhihnakasvattaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
### kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juridista vastuuta ei ole, mutta itse kasvattajana tuntisin silti olevani moraalisesti vastuussa. Sille ei mahda mitään, jos syntyy sairaita tai luonnevikaisia pentuja, ja jos sellaisen ehtii myydä eteenpäin, tulisin kyllä reilusti vastaan. Esimerkiksi:
- ostohinnan palautus osittain, jos ostaja haluaa edelleen pitää pennun
-ostohinnan palautus kokonaan taikka uusi pentu ilmaiseksi tulevasta pentueesta (jos sellainen olisi tulossa ja jos ostaja haluaisi uuden), jos ostaja haluaa palauttaa pennun tai lopetuttaa sen
Minä yritän aina pitää ostajan mahdollisimman tyytyväisenä. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.
Millä varmistat, että vika on koirassa eikä omistajan kädettömyydessä? 99-prosenttisesti koirassa ei ole vikaa, vaan hihnan toisessa päässä.
Tiedän, että juridisesti koira rinnastetaan esineeseen, mutta touhusi on kyllä kylmää. Jos koira ei olekaan kiva, niin palauta tai vie piikkille, ja ei kun uutta tilalle... Liukuhihnakasvattaja.
Ei se kyllä ihan noin mene, että 99% vikaa on omistajassa. Tai miten selität, kun meilläkin on kaksi koiraa kasvatettu ja koulutettu samoin metodein ja toinen on ihan kuin ei olisi ikinä mitenkään koulutettu.
Nämä keskustelut, että vika on aina omistajassa on ihan sitä samaa keskustelua mitä on käyty aikoinaan erityislapsiin ja heidän vanhempiin liittyen. Ei tunnettu vielä hyvin adhd:ta yms. ja syytettiin vanhempia kasvatuksen puutteesta. Ihan sama juttu nyt koirien suhteen, kun tietoa on liian vähän.
Itselläni on ollut useita koiria ja olen aktiivinen koiraharrastaja ja voin sanoa, että monen koiran kohdalla olen ollut hyvä omistaja ja hyvä kouluttaja ulkopuolisten silmin. Sitten on kohdalle osunut yksi aivan tolkuttoman käytöshäiriöinen koira ja jos minua analysoitaisiin tämän koiran osalta niin olisin ihan luuseri omistaja ja huono kouluttaja ;-) Tämä kyseinen koira on käynyt ties minkälaiset ongelmakoirakouluttajan opit läpi ja pientä muutosta saatiin aikaan, mutta edelleen vanhanakin on melkoinen pakkaus. En suostu syyllistämään itseäni siitä, että tämä yksi koira on mikä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira on viaton luontokappale, vika on aina omistajassa!
Symppaan sua ap. Meillä myös pienikokoinen ja ärhäkkä koira. Pentuna jo hyvin nopeasti huomasimme, että luonteessa ei ole kaikki ihan kohdillaan. Olimme koirakoulussa ensimmäisen kerran jo alle puolivuotiaan pennun kanssa kun tuntui, että emme pärjää. Koira oppi todella nopeasti temppuja, mutta reagoi erittäin vahvasti ärsykkeisiin ja koiran mielestä "epäilyttäviin" asioihin. Vieraiden kanssa on hankalaa, puolustaa todella vahvasti omaa reviiriä vierailta ihmisiltä. Lämpenee todella hitaasti uusille tuttavuuksille, mutta niistä joista tykkää, tykkää TODELLA paljon. Ilmeisesti on aika tavallista epävarmoilla ja aroilla koirilla, menevät ääripäästä toiseen. Onneksi koira on kuitenkin pieni, joten sen voi vaikka napata kainaloon.
Lapsettomana pariskuntana meillä on ollut paljon aikaa käytettävissä koiran koulutukseen. Moni asia on parantunut, mutta olemme hyväksyneet jo vuosia sitten sen, että tästä yksilöstä ei vaan kaikkien kaveria tule. Koiran kanssa on oppinut vuosien varrella tulemaan toimeen. On sitä ikä ja kokemus vähän rauhoittanut, ei riittävästi kuitenkaan. Kotioloissa koiramme on todella alistuva ja kiltti, kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat, koskaan ei ole ruoasta tai leluista ollut aggressiivinen (lapsetkin voivat siltä ottaa mitä vaan suusta) ja on todella skarppi kaikin puolin. Vahtii tarkasti, mikä toisaalta on vain hyvä. Voin olla varma, että taloomme ei huomaamatta tule kukaan. Oma koiramme leikattiin jo parivuotiaana juuri luonteen vuoksi, se ei merkittävästi auttanut. Suosittelen kuitenkin toimenpidettä, saattaa vähän rauhoittaa koiraa. Arkuus ja terävyys, ylikiihtyvä luonne ja epävarmuus ovat niitä syitä miksi koiramme käyttäytyy miten käyttäytyy. Reaktiivisuuteen pitäisi itse pystyä aina reagoimaan todella nopeasti, vaikeaa se kuitenkin toisinaan on.
Meille koira on todella rakas ja tärkeä vaikeasta luonteestaan huolimatta. Tämä vaikeus tulee lähinnä yllättävissä tilanteissa ja vieraiden ihmisten kanssa. Teillä on isot lapset jotka ymmärtävät koiran tarpeita jo, se on hyvä. Kannattaa vaan panostaa koulutukseen, muuta ette oikein voi tehdä. Koiraa ei kannata jättää yksin pienten lasten seuraan. Huolehtikaa riittävästä liikunnasta ja virikkeistä. Liikuntaa ei voi tarpeeksi korostaa. Meillä ainakin koira on huomattavasti räjähdysherkempi kun on ollut vähemmän aktiivinen. JOs tilanne on mahdoton, hommatkaa koiralle uusi koti. Kurja homma että kasvattajan kanssa on sukset mennyt ristiin. Joskus näin käy, kasvattajan syyttäminen ei kuitenkin hyödytä mitenkään. Ei hän ole voinut täysin pennun luonnetta ennustaa, kukaan ei siihen pysty. Tsemppiä!
-toinen aran ja räjähdysherkän pikkukoiran omistaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Symppaan sua ap. Meillä myös pienikokoinen ja ärhäkkä koira. Pentuna jo hyvin nopeasti huomasimme, että luonteessa ei ole kaikki ihan kohdillaan. Olimme koirakoulussa ensimmäisen kerran jo alle puolivuotiaan pennun kanssa kun tuntui, että emme pärjää. Koira oppi todella nopeasti temppuja, mutta reagoi erittäin vahvasti ärsykkeisiin ja koiran mielestä "epäilyttäviin" asioihin. Vieraiden kanssa on hankalaa, puolustaa todella vahvasti omaa reviiriä vierailta ihmisiltä. Lämpenee todella hitaasti uusille tuttavuuksille, mutta niistä joista tykkää, tykkää TODELLA paljon. Ilmeisesti on aika tavallista epävarmoilla ja aroilla koirilla, menevät ääripäästä toiseen. Onneksi koira on kuitenkin pieni, joten sen voi vaikka napata kainaloon.
Lapsettomana pariskuntana meillä on ollut paljon aikaa käytettävissä koiran koulutukseen. Moni asia on parantunut, mutta olemme hyväksyneet jo vuosia sitten sen, että tästä yksilöstä ei vaan kaikkien kaveria tule. Koiran kanssa on oppinut vuosien varrella tulemaan toimeen. On sitä ikä ja kokemus vähän rauhoittanut, ei riittävästi kuitenkaan. Kotioloissa koiramme on todella alistuva ja kiltti, kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat, koskaan ei ole ruoasta tai leluista ollut aggressiivinen (lapsetkin voivat siltä ottaa mitä vaan suusta) ja on todella skarppi kaikin puolin. Vahtii tarkasti, mikä toisaalta on vain hyvä. Voin olla varma, että taloomme ei huomaamatta tule kukaan. Oma koiramme leikattiin jo parivuotiaana juuri luonteen vuoksi, se ei merkittävästi auttanut. Suosittelen kuitenkin toimenpidettä, saattaa vähän rauhoittaa koiraa. Arkuus ja terävyys, ylikiihtyvä luonne ja epävarmuus ovat niitä syitä miksi koiramme käyttäytyy miten käyttäytyy. Reaktiivisuuteen pitäisi itse pystyä aina reagoimaan todella nopeasti, vaikeaa se kuitenkin toisinaan on.
Meille koira on todella rakas ja tärkeä vaikeasta luonteestaan huolimatta. Tämä vaikeus tulee lähinnä yllättävissä tilanteissa ja vieraiden ihmisten kanssa. Teillä on isot lapset jotka ymmärtävät koiran tarpeita jo, se on hyvä. Kannattaa vaan panostaa koulutukseen, muuta ette oikein voi tehdä. Koiraa ei kannata jättää yksin pienten lasten seuraan. Huolehtikaa riittävästä liikunnasta ja virikkeistä. Liikuntaa ei voi tarpeeksi korostaa. Meillä ainakin koira on huomattavasti räjähdysherkempi kun on ollut vähemmän aktiivinen. JOs tilanne on mahdoton, hommatkaa koiralle uusi koti. Kurja homma että kasvattajan kanssa on sukset mennyt ristiin. Joskus näin käy, kasvattajan syyttäminen ei kuitenkin hyödytä mitenkään. Ei hän ole voinut täysin pennun luonnetta ennustaa, kukaan ei siihen pysty. Tsemppiä!
-toinen aran ja räjähdysherkän pikkukoiran omistaja
Mikä rotu? Meillä rähjä mitteli ja voi tosiaan napata kainaloon, jos oikein hankalaksi menee tuolla tienpäällä ollessa.
Sympatiat ap sulle. Meillä myös melkoinen rähinäroope, 1,5-v
Vierailija kirjoitti:
### kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juridista vastuuta ei ole, mutta itse kasvattajana tuntisin silti olevani moraalisesti vastuussa. Sille ei mahda mitään, jos syntyy sairaita tai luonnevikaisia pentuja, ja jos sellaisen ehtii myydä eteenpäin, tulisin kyllä reilusti vastaan. Esimerkiksi:
- ostohinnan palautus osittain, jos ostaja haluaa edelleen pitää pennun
-ostohinnan palautus kokonaan taikka uusi pentu ilmaiseksi tulevasta pentueesta (jos sellainen olisi tulossa ja jos ostaja haluaisi uuden), jos ostaja haluaa palauttaa pennun tai lopetuttaa sen
Minä yritän aina pitää ostajan mahdollisimman tyytyväisenä. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.
Millä varmistat, että vika on koirassa eikä omistajan kädettömyydessä? 99-prosenttisesti koirassa ei ole vikaa, vaan hihnan toisessa päässä.
Tiedän, että juridisesti koira rinnastetaan esineeseen, mutta touhusi on kyllä kylmää. Jos koira ei olekaan kiva, niin palauta tai vie piikkille, ja ei kun uutta tilalle... Liukuhihnakasvattaja.
Ei se kyllä ihan noin mene, että 99% vikaa on omistajassa. Tai miten selität, kun meilläkin on kaksi koiraa kasvatettu ja koulutettu samoin metodein ja toinen on ihan kuin ei olisi ikinä mitenkään koulutettu.
No tässä sen just näkee, että vika on yleensä just siinä omistajassa.
Kaksi koiraa kasvatettu ja koulutettu just samalla tavalla mutta niin se vaan on toinen niin p*ska koira että ei vaan oppi mene kaaliin... Onko ne sun koirat toistensa klooneja jos niiden pitäisi automaattisesti tajuta kaikki samalla tavalla?
Kun ne koirat on persoonia, erilaisia yksilöitä. Toiselle koiralle toimii se johtajuuslässytys, toisesta saa ongelmakoiran jos yrittää vaan hakata kovia kalloja sen kanssa vastakkain. Se koira on eläin ja se tekee sitä mikä sitä motivoi. Toista koiraa motivoi toimimaan ihmisen haluamalla tavalla se, että se koira tahtoo miellyttää omistajaansa ja tottelee siksi. Toinen tarvitsee motivointiin jotain hyvää herkkua. Yksi taas pitää huijata toimimaan niinkuin ihminen haluaa vaikka lelulla. Sitten toistetaan, toistetaan, toistetaan ja vielä kerran toistetaan sitä haluttua käytöstä niin että lopulta koira tajuaa että sen on kannattavaa tehdä niinkuin ihminen määrää.
Moni "ongelmakoiran" omistaja ei vaan tätä millään tajua. "Mutta kun mulla on ollut jo kuusi koiraa ja kaikki aiemmat oon samalla tavalla saanut tottelemaan, tää yksi vaan ei tajua, kyllä tää on surkea, luonnevikainen koira..."
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi shelttiä ja koirat ovat kuin yö ja päivä. Toinen on todella rauhallinen ja sopeutuvainen ja tämän koiran olisi voinut luovuttaa ensimmäiseksi perhekoiraksi mihin vain, ei ole millään tavoin vaativa. Mutta sitten tämä toinen on arkuuteen taipuvainen, hirveän kova paimennusvietti, haukkuherkkä potenssiin sata, epävarma, reaktiivinen ja vain oman perheen koira eikä perusta muista ihmisistä tai koirista. Se työmäärä mikä ollaan tuon toisen tyypin kanssa tehty on iso ja ei se lopu ikinä. Kasvattajan kanssa ollaan ihmetelty tätä toista koiraa, koska muut pennut olivat ihan peruspentuja. Joskus on käynyt mielessä onko synnytyksessä voinut aiheutua hapenpuutetta ja siitä johtuen koira olisi tuollainen adhd tapaus. Itse olen saanut kasvattajalta täyden tuen, ei mitään puheita, että syy olisi jotenkin meidän koulutusmetodeissa tms. Kasvattaja sanoikin, että joskus näitä vain tulee, vaikka kuinka hyvin tekisi pohjatyön pentueen eteen. Shelteissä on kuitenkin jonkin verran arkuutta ja nykyään valitettavasti myös terävyyttä, joten kyllä nuo piirteet siellä geenipoolissa kulkee ja valitettavasti pomppaa aina välillä esille. Hyvä kasvattaja ei loukkaannu ja ala syyllistää koiranomistajaa vaan pohtii yhdessä omistajan kanssa keinoja miten pärjätä koiran kanssa.
Tämä kuin meillä. Adhd on vanhemman koirani veljen poika, emä ja isä aivan jees, mutta tämän minulle tulleen kanssa on todella saanut tehdä töitä ja ei varmaan lopu se työ ikinä. Koira on nyt 6v ja "rauhoittumista" odottelen.
..todennäköisesti turhaan. Itsekin olen miettinyt, että jonkinlainen hapenpuute on varmaan ollut ulos tullessa. Lohen adhd-tutkimukseen on verinäyte laitettu vuosia sitten, mutta eihän ne yksittäisille ilmoita, että mitä se oman koiran näyte on paljastanut. Onneksi omalla toiminnalla pystyy paljon tekemään, joten elo ei mitään painajaista ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi shelttiä ja koirat ovat kuin yö ja päivä. Toinen on todella rauhallinen ja sopeutuvainen ja tämän koiran olisi voinut luovuttaa ensimmäiseksi perhekoiraksi mihin vain, ei ole millään tavoin vaativa. Mutta sitten tämä toinen on arkuuteen taipuvainen, hirveän kova paimennusvietti, haukkuherkkä potenssiin sata, epävarma, reaktiivinen ja vain oman perheen koira eikä perusta muista ihmisistä tai koirista. Se työmäärä mikä ollaan tuon toisen tyypin kanssa tehty on iso ja ei se lopu ikinä. Kasvattajan kanssa ollaan ihmetelty tätä toista koiraa, koska muut pennut olivat ihan peruspentuja. Joskus on käynyt mielessä onko synnytyksessä voinut aiheutua hapenpuutetta ja siitä johtuen koira olisi tuollainen adhd tapaus. Itse olen saanut kasvattajalta täyden tuen, ei mitään puheita, että syy olisi jotenkin meidän koulutusmetodeissa tms. Kasvattaja sanoikin, että joskus näitä vain tulee, vaikka kuinka hyvin tekisi pohjatyön pentueen eteen. Shelteissä on kuitenkin jonkin verran arkuutta ja nykyään valitettavasti myös terävyyttä, joten kyllä nuo piirteet siellä geenipoolissa kulkee ja valitettavasti pomppaa aina välillä esille. Hyvä kasvattaja ei loukkaannu ja ala syyllistää koiranomistajaa vaan pohtii yhdessä omistajan kanssa keinoja miten pärjätä koiran kanssa.
Tämä kuin meillä. Adhd on vanhemman koirani veljen poika, emä ja isä aivan jees, mutta tämän minulle tulleen kanssa on todella saanut tehdä töitä ja ei varmaan lopu se työ ikinä. Koira on nyt 6v ja "rauhoittumista" odottelen.
..todennäköisesti turhaan. Itsekin olen miettinyt, että jonkinlainen hapenpuute on varmaan ollut ulos tullessa. Lohen adhd-tutkimukseen on verinäyte laitettu vuosia sitten, mutta eihän ne yksittäisille ilmoita, että mitä se oman koiran näyte on paljastanut. Onneksi omalla toiminnalla pystyy paljon tekemään, joten elo ei mitään painajaista ole.
Minkä rotuisia koiria? Meillä kävi niin, että ihastuttiin shelttiin rotuna, kun eka koira oli niin ihana ja otettiin toinen sheltti. Tämä toinen olikin sitten tuo vaativa tapaus :P Jos olisi osunut ensimmäiseksi koiraksi niin en rehellisesti sanoen tiedä miten oltaisiin jaksettu ja ihan taatusti ei oltaisi ikinä uskallettu ottaa toista koiraa.
T. Shelttien omistaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi shelttiä ja koirat ovat kuin yö ja päivä. Toinen on todella rauhallinen ja sopeutuvainen ja tämän koiran olisi voinut luovuttaa ensimmäiseksi perhekoiraksi mihin vain, ei ole millään tavoin vaativa. Mutta sitten tämä toinen on arkuuteen taipuvainen, hirveän kova paimennusvietti, haukkuherkkä potenssiin sata, epävarma, reaktiivinen ja vain oman perheen koira eikä perusta muista ihmisistä tai koirista. Se työmäärä mikä ollaan tuon toisen tyypin kanssa tehty on iso ja ei se lopu ikinä. Kasvattajan kanssa ollaan ihmetelty tätä toista koiraa, koska muut pennut olivat ihan peruspentuja. Joskus on käynyt mielessä onko synnytyksessä voinut aiheutua hapenpuutetta ja siitä johtuen koira olisi tuollainen adhd tapaus. Itse olen saanut kasvattajalta täyden tuen, ei mitään puheita, että syy olisi jotenkin meidän koulutusmetodeissa tms. Kasvattaja sanoikin, että joskus näitä vain tulee, vaikka kuinka hyvin tekisi pohjatyön pentueen eteen. Shelteissä on kuitenkin jonkin verran arkuutta ja nykyään valitettavasti myös terävyyttä, joten kyllä nuo piirteet siellä geenipoolissa kulkee ja valitettavasti pomppaa aina välillä esille. Hyvä kasvattaja ei loukkaannu ja ala syyllistää koiranomistajaa vaan pohtii yhdessä omistajan kanssa keinoja miten pärjätä koiran kanssa.
Tämä kuin meillä. Adhd on vanhemman koirani veljen poika, emä ja isä aivan jees, mutta tämän minulle tulleen kanssa on todella saanut tehdä töitä ja ei varmaan lopu se työ ikinä. Koira on nyt 6v ja "rauhoittumista" odottelen.
..todennäköisesti turhaan. Itsekin olen miettinyt, että jonkinlainen hapenpuute on varmaan ollut ulos tullessa. Lohen adhd-tutkimukseen on verinäyte laitettu vuosia sitten, mutta eihän ne yksittäisille ilmoita, että mitä se oman koiran näyte on paljastanut. Onneksi omalla toiminnalla pystyy paljon tekemään, joten elo ei mitään painajaista ole.Minkä rotuisia koiria? Meillä kävi niin, että ihastuttiin shelttiin rotuna, kun eka koira oli niin ihana ja otettiin toinen sheltti. Tämä toinen olikin sitten tuo vaativa tapaus :P Jos olisi osunut ensimmäiseksi koiraksi niin en rehellisesti sanoen tiedä miten oltaisiin jaksettu ja ihan taatusti ei oltaisi ikinä uskallettu ottaa toista koiraa.
T. Shelttien omistaja
Belgejä.
Rotu on Havannankoira, ei mikään tyypillinen rähisijä tms.
T. Ap