21-vuotias tamperelainen kolmen lapsen äiti Crista ei pääse koskaan mihinkään – isä juoksee juhlimassa

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se monesti menee niin, että naiset on nuorempina valmiita äitiyteen kuin mitä miehet isyyteen. Jos nainen haluaa lapsia parikymppisenä niin suosittelen vahvasti harkitsemaan niitä itseään kymmenisen vuotta vanhemman miehen kanssa. Silloin olisi edes toinen jo ehtinyt opiskella opiskelunsa ja päästä kunnolla kiinni työelämään ja kypsynytkin toivottavasti ikääntyessään vähän.

Tähän ansaan moni fiksumpikin nainen lankeaa. Valitettavasti elämä ei ole näin yksinkertaista ja ikä ei aina takaa henkistä kypsyyttä. Joistain ihmisistä ei ole vanhemmiksi ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Ihan ohiksena kysyn, haluaisitko omalle tyttärellesi Cristan vai Miisan elämän ja valinnat ja kumppanin?

Mielellään ei kummankaan, vaan huomattavasti paremman. Molemmilla vaikutti olevan esim. taloudellisesti tiukkaa. (Miisa säästää 10 v. että pääsisivät edes kerran ulkomaille, ja erilaisen maailman näkeminen jo nuorena opettaa arvokkaita asioita lapselle)

Toivoisin lapseni elämän olevan henkisesti ja taloudellisesti turvattu, mikä ei täyttynyt kummassakaan vaihtoehdossa.

-ohis

Se että käy jossain turistirysissä altailla ja all inclusivessa ei opeta yhtään mitään lapsille. Paitsi ällöpossuelämää. Ihan ilmaiseksi voi opettaa lapsille elämästä. Menkää vaikka saattohoito-osastolle tai vankilaan vierailulle.

Perheelle voisi noin koeluonteisesi asentaa vesimittarin. Voi olla, että kuukausittaista vesimaksua joudutaan korottamaan. Tunnin suihkuja, huh huh. 

Tietääkö kukaan mitä sille yhdelle teiniäidille, tius kille kuuluu?

Mistä tämä tunnin-suihku-juttu tulee? Miten kukaan jaksaa seistä tuntia suihkussa? Itsellä menee se 5-max 10 min, miehellä aika sama. En ole enää jaksanut seurata ohjelmaa tai lukea artikkeleita koska se osoittautui ihan paskaksi, mutta keskustelu kiinnostaa. Mielenkiinnosta vaan, tunnin saisin suihkussa kulumaan jos avaisin hanan ja lähtisin vielä käymään lenkillä, sitten lenkin jälkeen suihkuun? :D Vai onko sillä siis lapset mukana suihkussa juoksevan veden alla, kyllä meidänkin lapset jaksaa vedellä läträtä, mutta kylvyssähän ne pieninä käy...? Vai onko vain huono artikuloimaan ja tuo tunti oli joku huono heitto, josta nyt saa vihat netin vihafoorumeilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Ihan ohiksena kysyn, haluaisitko omalle tyttärellesi Cristan vai Miisan elämän ja valinnat ja kumppanin?

Mielellään ei kummankaan, vaan huomattavasti paremman. Molemmilla vaikutti olevan esim. taloudellisesti tiukkaa. (Miisa säästää 10 v. että pääsisivät edes kerran ulkomaille, ja erilaisen maailman näkeminen jo nuorena opettaa arvokkaita asioita lapselle)

Toivoisin lapseni elämän olevan henkisesti ja taloudellisesti turvattu, mikä ei täyttynyt kummassakaan vaihtoehdossa.

-ohis

Se että käy jossain turistirysissä altailla ja all inclusivessa ei opeta yhtään mitään lapsille. Paitsi ällöpossuelämää. Ihan ilmaiseksi voi opettaa lapsille elämästä. Menkää vaikka saattohoito-osastolle tai vankilaan vierailulle.

😘

Ei kaikille matkailu ole turistirysiä. Itse vien lapseni omatoimisesti ympäri maailmaa. On koluttu historialliset nähtävyydet, mutta nähty myös kodittomia miljoonakaupungin kaduilla länsimaissa, kivuttu korkeille vuorille, vaellettu. Oltu hyväntekeväisyystöissä Afrikassa ja asuttu boheemissa ullakkohuoneistossa Pariisissa.

Tosin on se saatto-hoitokin nähty, ei ne toisiaan pois sulje. Kaveri on myös vankilassa vartijana, mutta sinne ei taida kauhean helpolla päästä tutustumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Ihan ohiksena kysyn, haluaisitko omalle tyttärellesi Cristan vai Miisan elämän ja valinnat ja kumppanin?

Mielellään ei kummankaan, vaan huomattavasti paremman. Molemmilla vaikutti olevan esim. taloudellisesti tiukkaa. (Miisa säästää 10 v. että pääsisivät edes kerran ulkomaille, ja erilaisen maailman näkeminen jo nuorena opettaa arvokkaita asioita lapselle)

Toivoisin lapseni elämän olevan henkisesti ja taloudellisesti turvattu, mikä ei täyttynyt kummassakaan vaihtoehdossa.

-ohis

Se että käy jossain turistirysissä altailla ja all inclusivessa ei opeta yhtään mitään lapsille. Paitsi ällöpossuelämää. Ihan ilmaiseksi voi opettaa lapsille elämästä. Menkää vaikka saattohoito-osastolle tai vankilaan vierailulle.

😘

Ei kaikille matkailu ole turistirysiä. Itse vien lapseni omatoimisesti ympäri maailmaa. On koluttu historialliset nähtävyydet, mutta nähty myös kodittomia miljoonakaupungin kaduilla länsimaissa, kivuttu korkeille vuorille, vaellettu. Oltu hyväntekeväisyystöissä Afrikassa ja asuttu boheemissa ullakkohuoneistossa Pariisissa.

Tosin on se saatto-hoitokin nähty, ei ne toisiaan pois sulje. Kaveri on myös vankilassa vartijana, mutta sinne ei taida kauhean helpolla päästä tutustumaan.

Kuvasin sitä, mitä useimmat keskiluokkaiset ajattelevat/toteuttavat matkustelusta. Yleensä se on juuri sitä kerran-pari vuodessa turistirysissä oloa, mikä harvoin avartaa maailmaa. Aika harvat lapsiperheet asustaa ”boheemissa kattohuoneistossa Pariisissa”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Ihan ohiksena kysyn, haluaisitko omalle tyttärellesi Cristan vai Miisan elämän ja valinnat ja kumppanin?

Mielellään ei kummankaan, vaan huomattavasti paremman. Molemmilla vaikutti olevan esim. taloudellisesti tiukkaa. (Miisa säästää 10 v. että pääsisivät edes kerran ulkomaille, ja erilaisen maailman näkeminen jo nuorena opettaa arvokkaita asioita lapselle)

Toivoisin lapseni elämän olevan henkisesti ja taloudellisesti turvattu, mikä ei täyttynyt kummassakaan vaihtoehdossa.

-ohis

Se että käy jossain turistirysissä altailla ja all inclusivessa ei opeta yhtään mitään lapsille. Paitsi ällöpossuelämää. Ihan ilmaiseksi voi opettaa lapsille elämästä. Menkää vaikka saattohoito-osastolle tai vankilaan vierailulle.

😘

Ei kaikille matkailu ole turistirysiä. Itse vien lapseni omatoimisesti ympäri maailmaa. On koluttu historialliset nähtävyydet, mutta nähty myös kodittomia miljoonakaupungin kaduilla länsimaissa, kivuttu korkeille vuorille, vaellettu. Oltu hyväntekeväisyystöissä Afrikassa ja asuttu boheemissa ullakkohuoneistossa Pariisissa.

Tosin on se saatto-hoitokin nähty, ei ne toisiaan pois sulje. Kaveri on myös vankilassa vartijana, mutta sinne ei taida kauhean helpolla päästä tutustumaan.

Kiitos hyvistä nauruista.

Vierailija kirjoitti:

Crista on tamperelainen kotiäiti, joka on 21 ikävuoteen mennessä ehtinyt saattaa maailmaan jo kolme tyttölasta. Cristaan päästään tutustumaan tämäniltaisessa Toisenlaiset teiniäidit -jaksossa.

Crista oli vain 17-vuotias, kun hän sai tietää odottavansa esikoistaan Violaa. Hän sairastui odotusaikana raskausajan masennukseen, eikä tilannetta helpottanut se, ettei hänen kumppaninsa Jaakko, 23, osannut lainkaan asettua isän asemaan.

– Mun mies joi ihan koko ajan, kun odotin esikoista. Nyt (hän) pystyy olemaan parikin viikkoa ilman. Surkea suoritus kyllä sekin, Crista kertoo ohjelmassa.

– On mua harmittanut juuri sen takia, kun katsoo toisen menevän. Ei mulla muuten olisi mitään hinkua. Mutta kun toinen sanoo toistuvasti heippa tuosta ovelta, ja itse jää aina kotiin, niin tulee olo, että miksen minäkin joskus pääsisi.

https://www.is.fi/perhe/art-2000005821869.html

Voi hyvänen aika. Tästä syystä täytyisi elää sitä omaa elämää ensin. Hankkia ammatti, saada vähän työkokemusta, opetella yksin asumista sekä asioiden hoitamista. Sekä bilettää ja hengailla kavereiden kanssa, jos siltä tuntuu. Jos on terve ja normaali nainen, niin kyllä lapsia ehtii tekemään vaikka miten paljon vaikka aloittaisi niiden tekemisen "vasta" 25 vuotiaana.

Eihän vika ole naisessa, vaan "miehessä", joka on perheen teini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Ihan ohiksena kysyn, haluaisitko omalle tyttärellesi Cristan vai Miisan elämän ja valinnat ja kumppanin?

Mielellään ei kummankaan, vaan huomattavasti paremman. Molemmilla vaikutti olevan esim. taloudellisesti tiukkaa. (Miisa säästää 10 v. että pääsisivät edes kerran ulkomaille, ja erilaisen maailman näkeminen jo nuorena opettaa arvokkaita asioita lapselle)

Toivoisin lapseni elämän olevan henkisesti ja taloudellisesti turvattu, mikä ei täyttynyt kummassakaan vaihtoehdossa.

-ohis

Se että käy jossain turistirysissä altailla ja all inclusivessa ei opeta yhtään mitään lapsille. Paitsi ällöpossuelämää. Ihan ilmaiseksi voi opettaa lapsille elämästä. Menkää vaikka saattohoito-osastolle tai vankilaan vierailulle.

😘

Ei kaikille matkailu ole turistirysiä. Itse vien lapseni omatoimisesti ympäri maailmaa. On koluttu historialliset nähtävyydet, mutta nähty myös kodittomia miljoonakaupungin kaduilla länsimaissa, kivuttu korkeille vuorille, vaellettu. Oltu hyväntekeväisyystöissä Afrikassa ja asuttu boheemissa ullakkohuoneistossa Pariisissa.

Tosin on se saatto-hoitokin nähty, ei ne toisiaan pois sulje. Kaveri on myös vankilassa vartijana, mutta sinne ei taida kauhean helpolla päästä tutustumaan.

Kiitos hyvistä nauruista.

Lisään vielä, että mene ihmeessä kertomaan vaikka lehteen siitä matkustelusta, kun roudaat alle kouluikäisiä sinne Afrikkaan avustustyöhön ja vuorille :,D!

Kyllä olet ankea. Hus, pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Ihan ohiksena kysyn, haluaisitko omalle tyttärellesi Cristan vai Miisan elämän ja valinnat ja kumppanin?

Mielellään ei kummankaan, vaan huomattavasti paremman. Molemmilla vaikutti olevan esim. taloudellisesti tiukkaa. (Miisa säästää 10 v. että pääsisivät edes kerran ulkomaille, ja erilaisen maailman näkeminen jo nuorena opettaa arvokkaita asioita lapselle)

Toivoisin lapseni elämän olevan henkisesti ja taloudellisesti turvattu, mikä ei täyttynyt kummassakaan vaihtoehdossa.

-ohis

Se että käy jossain turistirysissä altailla ja all inclusivessa ei opeta yhtään mitään lapsille. Paitsi ällöpossuelämää. Ihan ilmaiseksi voi opettaa lapsille elämästä. Menkää vaikka saattohoito-osastolle tai vankilaan vierailulle.

😘

Ei kaikille matkailu ole turistirysiä. Itse vien lapseni omatoimisesti ympäri maailmaa. On koluttu historialliset nähtävyydet, mutta nähty myös kodittomia miljoonakaupungin kaduilla länsimaissa, kivuttu korkeille vuorille, vaellettu. Oltu hyväntekeväisyystöissä Afrikassa ja asuttu boheemissa ullakkohuoneistossa Pariisissa.

Tosin on se saatto-hoitokin nähty, ei ne toisiaan pois sulje. Kaveri on myös vankilassa vartijana, mutta sinne ei taida kauhean helpolla päästä tutustumaan.

Kuvasin sitä, mitä useimmat keskiluokkaiset ajattelevat/toteuttavat matkustelusta. Yleensä se on juuri sitä kerran-pari vuodessa turistirysissä oloa, mikä harvoin avartaa maailmaa. Aika harvat lapsiperheet asustaa ”boheemissa kattohuoneistossa Pariisissa”.

Pariisi se vasta turistirysä onkin Eifel-torneineen ja Disney landeineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Ihan ohiksena kysyn, haluaisitko omalle tyttärellesi Cristan vai Miisan elämän ja valinnat ja kumppanin?

Mielellään ei kummankaan, vaan huomattavasti paremman. Molemmilla vaikutti olevan esim. taloudellisesti tiukkaa. (Miisa säästää 10 v. että pääsisivät edes kerran ulkomaille, ja erilaisen maailman näkeminen jo nuorena opettaa arvokkaita asioita lapselle)

Toivoisin lapseni elämän olevan henkisesti ja taloudellisesti turvattu, mikä ei täyttynyt kummassakaan vaihtoehdossa.

-ohis

Se että käy jossain turistirysissä altailla ja all inclusivessa ei opeta yhtään mitään lapsille. Paitsi ällöpossuelämää. Ihan ilmaiseksi voi opettaa lapsille elämästä. Menkää vaikka saattohoito-osastolle tai vankilaan vierailulle.

😘

Ei kaikille matkailu ole turistirysiä. Itse vien lapseni omatoimisesti ympäri maailmaa. On koluttu historialliset nähtävyydet, mutta nähty myös kodittomia miljoonakaupungin kaduilla länsimaissa, kivuttu korkeille vuorille, vaellettu. Oltu hyväntekeväisyystöissä Afrikassa ja asuttu boheemissa ullakkohuoneistossa Pariisissa.

Tosin on se saatto-hoitokin nähty, ei ne toisiaan pois sulje. Kaveri on myös vankilassa vartijana, mutta sinne ei taida kauhean helpolla päästä tutustumaan.

Kiitos hyvistä nauruista.

Lisään vielä, että mene ihmeessä kertomaan vaikka lehteen siitä matkustelusta, kun roudaat alle kouluikäisiä sinne Afrikkaan avustustyöhön ja vuorille :,D!

Kyllä olet ankea. Hus, pois.

Haluaa vain tehdä selväksi, että kaikessa maailman paras ja noudattanut tarkaalleen sitä ainoaa sallittavaa elämänkaarta. Opiskelu, rakastuminen, viiden vuoden seurustelu, naimisiin, ykkösellä raskaaksi koska Jumala palkitsee hänet kunnollisuudestaan, okt, kaksi lasta... Kaikkien pitää olla hän tai on aina huonompi... Hän laskeutui onnensa kukkuloilta vauva.fi:hin julistamaan paremmuuttaan ja kertomaan siloiteltuja tarinoita Miisan ja Matin onnesta.

Vierailija kirjoitti:

Jaksan aina ihmetellä millaisiin kuvioihin naiset suostuvat. Mikäs siinä, jos oma valinta ja kumpikin on tyytyväinen, mutta tämäkin selvästi kaipaisi osallistuvaa isää lapsille. Missä itsekunnioitus?

>Teinipissis

>Nainen

Kummistako sä nyt puhut?

Jos kolme minuuttia suihkussa maksaa 30 euroa, paljonko maksaa tunti? 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuori äiti on aina parempi kuin 40-v mummoäiti. Paremmin sitä nuorena jaksaa.

Mummoäidit ei haikaile bilettämään eikä isältään.

Lapsella monesti jo rauhalliset ja tasapainoiset vanhemmat,

Nuorilla äideillä se jaksaminen mielellään suuntautuu vääriin asioihin ja voi sitä itkun määrää kun ei pääse naulaamaan.

Sain kuopuksen 39v. ja kertaakaan en ole kitissyt että en pääse johonkin.

Voihan Miisa ja Matti😂

Mä olen saanut lapset parikymppisenä ja ihan yhtä hyvin (jos ei paremminkin) menee kuin Miisalla ja Matilla.

Jos ei pärjää niin sossu korjaa.

Myös nuori äiti voisi ajatella että olisiko ne lapset tässä. Itse mummoäiti ja lapseni hoidn itse ja kolmatta ei tullut kun ajattelin että menee liian rankaksi ja järjellä ajattelin asian.

Kyllä se oma vastuu on lapsiluvusta.

Eri asia sitten jos tapahtuu jotain traagista ja sitä yhteiskunta voi tukea.

Saatiin miehen kanssa tästä kyllä tänään hyvä ja pitkä keskustelu aikaan.

Sääliksi käy, miten toisilla on niin alhaiset standardit, kun itselle on hyvin tärkeää kenen kanssa niitä lapsia laitetaan alulle, eikä ”kunhan vaan saa muksuja”. Aivan hulluutta ajatella että 13 vuotta sitten olisi tuohon kelkkaan hypännyt, hirvittää ajatuskin siitä miten olisi jäänyt elämättä.

Toivottavasti tämä Crista nyt saa asiansa kuntoon ja alkaa arvostamaan itseään niin, että tajuaa etsiä itselleen miehen joka oikeasti antaa aikaansa ja arvostaa häntäkin. Ja nelikymppisenä sit nuoruuden elämistä, jahuu!

Vierailija kirjoitti:

Mua kyllä harmittaa tää monen nuoria äitejä viihava asenne. Tämä kyseinen ohjelma on täyttä sosiaalipornoa, josta tietenkin nauttii eniten ihmiset jotka haluavat päästä vihaamaan kaikkea erilaista ja pönkittää omaa egoa, joka ei ehkä ole kuitenkaan niin kehuttava. Nää tapaukset on ihan hirveitä ja vastuuttomia ja mielenterveysongelmaisia ja vaan hirveitä. Itse odotin ohjelmaa innolla kun musta Toisenlaiset äiditkin oli hyvä ja ihanan positiivinen sarja. Olen itse saanut esikoisemme 20-vuotiaana ja kohdannut paljon ennakkoluuloja ja oletuksia huonosta äitiydestä pelkän ikäni perusteella. Toivoin, että tässä keskityttäisiin näyttämään tavallisia nuoria äitejä, eikä vain ankeita sosiaalitapauksia, yhteiskunnan elättejä, surkimuksia. Luulin, että tässä myös keskityttäisiin niihin ennakkoluuloihin ja stereotypioihin ja niiden purkuun, mutta tässä ohjelmassa vain törkeällä tavalla vahvistetaan niitä. On siis valittu mitä 12 nuorta äitiä, joista ei kenestäkään ole mitään hyvää sanottavaa. Kyllä varmaan satuttaa monta naista, jotka pitävät hyvää huolta lapsistaan ja toimivat vastuullisesti. Kuten moni on kertonut oman tarinansa nuorena äidiksi tulemisesta niin suurimman osan todellisuus on ihan erilaista kuin näillä. Mekin tullaan miehen kanssa toimeen hyvin omilla tuloillamme, ihan keskiluokkaa ollaan tällä hetkellä ja talous on kasvussa vain. Kumpikaan ei käytä mitään päihteitä tai kulje muualla kuin harrastuksissa. Tietenkin itsekin tajusin, että äitiyden, opiskelun, työnteon ja talon rakentamisen yhteensovittaminen ei ole aikataulullisesti mahdollista ja keskitynkin lähivuodet vain lapsiin (kun ovat kerran vain pieniä), yrityksen kasvattamiseen ja kotiin, opiskelut saa odottaa sinne lähemmäs 30 v jos kyseinen ala vielä silloin kiinnostaa, on elämästä löytynyt nimittäin paljon muutakin sisältöä. Eikä todellakaan olla mitään pohjasakkaa, kyllä yleensä äidit haluavat lapsilleen parasta :) Meilläkin muuten lasten tekoon nuorena vakutti pelko, että ei niitä välttämättä helposti saataisi. Tämäkin varmasti raivostuttaa niitä, joilla 40 v tärppää kierrosta 56 ja siksi haluavat uskoa kaikki yleistykset mitä televisiossa näytetään.

Sä käyttäydyt itse ihan samalla tavalla, kyllä mulla nappas jo toisella kierrolla.

Teet yleistyksiä ja päätelmiä.

Moni 40v. tulee ihan kepeästi raskaaksi.

Saahan niitä lapsia nuorena tehdä mutta ne pitää jaksaa myös hoitaa.

Jos isä huono niin ei niitä lapsia tehdä lisää vaan kedkitytään niihin mitä on.