21-vuotias tamperelainen kolmen lapsen äiti Crista ei pääse koskaan mihinkään – isä juoksee juhlimassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Koska heitä on kritisoitu kun ovat tehneet lapset ns. liian nuorina ja omasta mielestään pärjänneet paremmin 🤔👌

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Ihan ohiksena kysyn, haluaisitko omalle tyttärellesi Cristan vai Miisan elämän ja valinnat ja kumppanin?

Ei taida liittyä koko asiaan mitenkään.

Kaikkien kun ei tarvitse olla alleviivaamassa omaa erinomaisuuttaan asiassa kuin asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Koska heitä on kritisoitu kun ovat tehneet lapset ns. liian nuorina ja omasta mielestään pärjänneet paremmin 🤔👌

Oman matikkani mukaan tuo elämäntarinoitsija sai ekansa 26-27 -vuotiaana, eli ei liity mitenkään teini-äitikeskusteluun.

Ja pitipä vielä livauttaa tuonne "tärppäsi ensiyrityksellä" 😂😂

Suurin osa täällä selkeästi nauttii kun voi ivata, haukkua ja tuntea ylemmyyttä teiniäitien suhteen. Oletteko hienoja ihmisiä omasta mielestä? Itse nelikymppisyyyttä lähestyvänä olen nähnyt, että ei ne asiat niin hienosti mene myöskään 30 tai 40v äideillä. He vain peittävät sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Koska heitä on kritisoitu kun ovat tehneet lapset ns. liian nuorina ja omasta mielestään pärjänneet paremmin 🤔👌

Oman matikkani mukaan tuo elämäntarinoitsija sai ekansa 26-27 -vuotiaana, eli ei liity mitenkään teini-äitikeskusteluun.

Ja pitipä vielä livauttaa tuonne "tärppäsi ensiyrityksellä" 😂😂

Täällähän syyllisestään tämän tästä, että jos ei tee lapsiaan teininä, on turha myöhemmin odottaa kertalaakia.

Ihan ohiksena, Jaakko on nykyisin 23-vuotias, Violan syntymän aikaan siis 19. En tunne häntä, mutta monta vuotta sitten olimme jonkin verran tekemisissä. Ei mikään nobelisti ja kalja maistui silloinkin.

Lapsille toivon kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa täällä selkeästi nauttii kun voi ivata, haukkua ja tuntea ylemmyyttä teiniäitien suhteen. Oletteko hienoja ihmisiä omasta mielestä? Itse nelikymppisyyyttä lähestyvänä olen nähnyt, että ei ne asiat niin hienosti mene myöskään 30 tai 40v äideillä. He vain peittävät sen.

Asiassa kuin asiassa tuntuu olevan joillain tarve paasata, miten he ovat tehneet kaikki paljon paremmin ja ovat siksi aivan erinomaisia.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa täällä selkeästi nauttii kun voi ivata, haukkua ja tuntea ylemmyyttä teiniäitien suhteen. Oletteko hienoja ihmisiä omasta mielestä? Itse nelikymppisyyyttä lähestyvänä olen nähnyt, että ei ne asiat niin hienosti mene myöskään 30 tai 40v äideillä. He vain peittävät sen.

Minä en nauti. Koska elämässä ei koskaan tiedä, mitä kenellekin tapahtuu, ei voi mennä sanomaan, että "minä en kyllä koskaan..." tai "minä kasvatan lapseni niin, että hän ei kyllä koskaan...". Minusta Cristan tapaus ja kaikki hänenlaisensa tapaukset ovat todella surullisia. Toivon, että oma lapseni aikanaan rakastuu hyvään ja vastuulliseen kumppaniin, ja jos hän päättää yrittää lapsentekoa, hänellä on siinä kohtaa talous ja muu elämä jo kunnossa.

Nelikymppinen sentään tietää jo jotain elämästä ja maailmasta toisin kuin teini-ikäinen, joka itsekin on vielä lapsi. Koska Cristan puolisosta selkeästi ei ole kunnon isäksi ja mieheksi, toivon heille pesäeroa ja Cristalle paljon voimia yksinhuoltajan elämään. Ainakin häneltä katoaisi puolet taakasta ja toivottavasti myös vaara saada neljäs lapsi. Ei se lasten lukumäärän lisääntyminen saa sitä miestä yhtään sen paremmaksi, kai hänkin sen on jo tajunnut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Koska heitä on kritisoitu kun ovat tehneet lapset ns. liian nuorina ja omasta mielestään pärjänneet paremmin 🤔👌

Oman matikkani mukaan tuo elämäntarinoitsija sai ekansa 26-27 -vuotiaana, eli ei liity mitenkään teini-äitikeskusteluun.

Ja pitipä vielä livauttaa tuonne "tärppäsi ensiyrityksellä" 😂😂

Täällähän syyllisestään tämän tästä, että jos ei tee lapsiaan teininä, on turha myöhemmin odottaa kertalaakia.

Jep jep, missään tapauksessahan et halunnut röyhistellä rintaasi kuin isostakin saavutuksesta kun "tärppäsi heti ekalla" 😉

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Koska heitä on kritisoitu kun ovat tehneet lapset ns. liian nuorina ja omasta mielestään pärjänneet paremmin 🤔👌

Oman matikkani mukaan tuo elämäntarinoitsija sai ekansa 26-27 -vuotiaana, eli ei liity mitenkään teini-äitikeskusteluun.

Ja pitipä vielä livauttaa tuonne "tärppäsi ensiyrityksellä" 😂😂

Täällähän syyllisestään tämän tästä, että jos ei tee lapsiaan teininä, on turha myöhemmin odottaa kertalaakia.

Jep jep, missään tapauksessahan et halunnut röyhistellä rintaasi kuin isostakin saavutuksesta kun "tärppäsi heti ekalla" 😉

Minä en ollut kyseinen kirjoittaja, kunhan kommentoin ketjuun. Minä olen saanut lapseni vasta viiden vuoden yrittämisen jälkeen alkionsiirrolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää tehdä kaksi lasta lisää, jos ekan kanssa jo huomaa, että isä ei kykene mihinkään? 3 lasta on paljon. Eka menee vahingon piikkiin, 2 seuraavaa ei mitenkään.

Tietä sitä sitten mitä sinä olisit tehnyt, jos olisit Crista...

Itse asiassa minä sain lapsen 20-vuotiaana. Lapsen isä osoittautui epäkelvoksi ja sain erottua hänestä lapsen ollessa 1-vuotias. Ei tod käynyt mielessä tehdä hänelle lisää lapsia.

Sivusta seurannut kirjoitti:

Tuo ikä ei sinällään tarkoita mitään. Tuota näyttää olevan myös paljon ihan kolmekymppisissäkin isissä.

Totta. Aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti. Jos mies ei ole siihen mennessä osoittanut merkkejä että hän olisi hyvä puoliso ja isä, niin se käyttäytyiminen ei tule muuttumaan jatkossakaan.

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Tunnen samanlaisen perheen, joskin lapset ovat jo isompia. Parikymppisistä asti yhdessä, pari lasta suunnitellusti ja avioliitossa tehty, oma koti, puitteet kunnossa. Satun olemaan kyseisessä liitossa elävän miehen rakastajatar.

Kyllä se monesti menee niin, että naiset on nuorempina valmiita äitiyteen kuin mitä miehet isyyteen. Jos nainen haluaa lapsia parikymppisenä niin suosittelen vahvasti harkitsemaan niitä itseään kymmenisen vuotta vanhemman miehen kanssa. Silloin olisi edes toinen jo ehtinyt opiskella opiskelunsa ja päästä kunnolla kiinni työelämään ja kypsynytkin toivottavasti ikääntyessään vähän.

Jaahas Crista on Tampereelta tota wt -meininkiähän se paikka on

Vierailija kirjoitti:

Tunti suihkussa on k a l l i s t a. Kuka maksaa?

Tää on niin omakotiasujien murheita. Kato jos asuu sossun maksamassa kämpässä, niin vesi kuuluu hintaan...

Mua jotenkin ahdistaa näiden teiniäitien ajatusmaailma. Isä ei osallistu ja ryyppää, äiti uupuu taakan alle ja sitten tehdään lisää lapsia. Mitä vittua, jos suoraan kysyn.

Sillä ekalla teiniäidillä, kuten tällä Cristallakin, on sellainen käsitys että vauvoja vaan tulee. Niitä ei voi mitenkään estää. Se ekakin vastas juontajan lapsiluku-uteluihin nauraen että juujuu, lisää tulee mutta toivotaan ettei nyt ainakaan viiteen vuoteen. TOIVOTAAN? Käytä hyvä nainen ehkäisyä!

Vierailija kirjoitti:

Eräs lapsuudenkaveri tuli raskaaksi 16vuotiaana jollekin tuntematomalle kolmekymppiselle kännipanolle.

Muistan vieläkin kun sanoi että "pidän lapsen, koska sillä on oikeus saada elämä"

Tyttö tupakoi koko raskauden ajan, todennäköisesti myös joi. Mutta ainakin tupakoi. Jaksoi synnytyksen jälkeen olla 2-3kk lapsen kanssa, kunnes sossut puuttui asiaan. Lapsi otettiin huostaan ja se asuu nykyään tämän tytön äidillä, ja kutsuu siis mummua äidikseen. Mummu kasvattaa lapsen omanaan, koska tyttö ei huolehdi mistään, ei edes käy katsomassa tätä lastaan.

Oikeus saada elämä, mutta minkälainen?

Silti parempi kuin tulla abortoiduksi. Abortoitu lapsi ei päivänvaloa näe, ainoa ihmiskontakti on lääkäri, joka silpoo lapsen ruumiin kohdussa.

Alapeukkuja odotellessa, olette hyvin sokeita kun ette tätä tajua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs lapsuudenkaveri tuli raskaaksi 16vuotiaana jollekin tuntematomalle kolmekymppiselle kännipanolle.

Muistan vieläkin kun sanoi että "pidän lapsen, koska sillä on oikeus saada elämä"

Tyttö tupakoi koko raskauden ajan, todennäköisesti myös joi. Mutta ainakin tupakoi. Jaksoi synnytyksen jälkeen olla 2-3kk lapsen kanssa, kunnes sossut puuttui asiaan. Lapsi otettiin huostaan ja se asuu nykyään tämän tytön äidillä, ja kutsuu siis mummua äidikseen. Mummu kasvattaa lapsen omanaan, koska tyttö ei huolehdi mistään, ei edes käy katsomassa tätä lastaan.

Oikeus saada elämä, mutta minkälainen?

Silti parempi kuin tulla abortoiduksi. Abortoitu lapsi ei päivänvaloa näe, ainoa ihmiskontakti on lääkäri, joka silpoo lapsen ruumiin kohdussa.

Alapeukkuja odotellessa, olette hyvin sokeita kun ette tätä tajua!

Tiedän kehitysvammaisen miehen , jonka äiti ryyppäsi kun odotti häntä.

Mies haisee kuselle, hielle ja paskalle

Kehityshäiriön huomaa puheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa kerran Miisa (peitenimi minulle). Tapasi vain 19v iässä Matin (peitenimi miehelleni). Rakkaus syttyi ja juhlittiin. Opiskeltiin, haettiin paikkaa maailmassa. Muutettiin eri paikkakunnille parin vuoden seurustelun jälkeen. Toinen opiskelujen ja toinen sitten vielä työn perässä. Miisan ja Matin välillä oli parin vuoden ajan noin 500km välimatka. Oma elämä ja menot säilyi, luottamus pysyi, aikuistuttiin.

Kun koulut saatiin päätökseen ja työkokemusta hankittua tuli aika viiden vuoden seurustelun kohdalla muuttaa yhteen. Siitä kaksi vuotta eteenpäin mentiin naimisiin. Kun Miisa ja Matti olivat olleet naimisissa 9kk syntyi ensimmäinen toivottu lapsi. Sai alkunsa kertayrityksellä ja suunnitellusti - ei niin että Miisa olisi vain huomannut että hups raskaaksi tultiin. Lapsi syntyi tilanteeseen, joissa vanhempien jalka oli jo työelämän oven välissä ja menohalut rauhoittuneet. Nuoruus oli eletty.

Vauva aikana mentiin pankkiin, löydettiin oma koti, palattiin töihin. Neljä vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen syntyi toinen toivottu ja suunniteltu lapsi.

Nyt nämä lapset ovat 4v ja 8v. Miisa ja Matti ovat edelleen yhdessä. Pian 16-vuotta. Miisa hankki sterilisaation vajaa vuosi sitten, koska molemmista tuntui että perheen lapsiluku on täynnä. Parisuhde ja sänkykammarin puolella peuhaaminen tuntuvat paremmalta kuin koskaan, vaikka tukiverkkoja ei ole koskaan parilla ollut lähellä. Kerran kahdessa vuodessa Miisa ja Matti pääsevät yhdessä juhlimaan esim. jos ystävillä häät. Vuorotellen kyllä käydään ihan kavereiden kanssa juomassa ja baarissakin edelleen muutaman kerran vuodessa. Silloin toinen vanhempi on lasten kanssa kotona.

Perheen kesken matkustellaan kotimaassa ja ensimmäinen ulkomaan matkakin on suunnitteilla, kunhan nuorempikin hieman vielä kasvaa. Lapsilla on rahastot, joihin kerätään pesämunaa tulevaisuutta varten.

Miisan ja Matin perhe on onnellinen.

Muutama juttuhan tässä meni erilailla kuin Cristalla. Ne on niitä omia valintoja.

Kertoisiko joku vielä, että mikä hinku ihmisillä on avautua elämäntarinoineen pointilla "olen parempi, koska..." ?

Ihan ohiksena kysyn, haluaisitko omalle tyttärellesi Cristan vai Miisan elämän ja valinnat ja kumppanin?

Mielellään ei kummankaan, vaan huomattavasti paremman. Molemmilla vaikutti olevan esim. taloudellisesti tiukkaa. (Miisa säästää 10 v. että pääsisivät edes kerran ulkomaille, ja erilaisen maailman näkeminen jo nuorena opettaa arvokkaita asioita lapselle)

Toivoisin lapseni elämän olevan henkisesti ja taloudellisesti turvattu, mikä ei täyttynyt kummassakaan vaihtoehdossa.

-ohis