Miten muut jaksaa tehdä kotitöitä töiden jälkeen? Kun puoliso ei jaksa...
Tätä on jatkunut jo vuosia, ei voi olla normaalia. Eli käytännössä töiden jälkeen mies ei jaksa kuin ehkä yhden asian (jos sitäkään). Se on joko ruuan laitto, omien vaatteiden viikaaminen kaappiin, tiskikoneen pyörittäminen, tai omien jälkien korjaus. Puhuu aina, että viikonloppuna sitten hoitaa enemmän, mutta näin ei tosiaankaan ole. Jos viikonloppuna jotain tekee, niin sunnuntai-iltana nopeasti imuroi, niin että pölyjä vielä jää. Itselleni sitten jää vessojen siivous, pölyjen pyyhintä, keittiön siivous, pyykkien pyöritys jne.
Viikonloppuna yritän jo lauantaina aamupalan jälkeen sopia, että koskas siivotaan yhdessä, mutta aina jokin muu asia menee miehen prioriteeteissa ykköseksi. Puhtaat pyykit pyörii lattioilla, samoin likapyykit. Tiskipinot on valtavia, ja ruuanlaiton jälkeen yleensä jätetään siivoamatta jäljet.
Kaiken huipuksi mies haluaisi, että tehdään lapsia. Olen sanonut, että ei tosiaankaan, jos ei arki luista edes näin, kun pitäisi olla helppoa. Tiedän jo, että jään tiukassa paikassa yksin. Oli yksi uupumuskausi, josta jouduin pitkälle sairaslomalle. Yritin ennen sairaslomaa monet kerrat, että saisin miestä edes kotitöitä hoitamaan, niin olisi auttanut jaksamistani, no ei ymmärtänyt ja suuttui. Vähän on sen jälkeen parantanut tapojaan, mutta nyt näyttää, että taas luisuu tekemättömyyteen, eikä ymmärrä, miksi kotitöiden sujuminen on minulle tärkeää.
Kommentit (339)
Miksi olette yhdessä, jos tuolta tuntuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä yksin on paljon helpompaa kuin miesvätyksen kanssa. Kerran seurustelin sellaisen kanssa, ja älysin ajoissa peruuttaa. Nykyinen ei ole miesvätys, vie tavarat paikoilleen ja hoitaa omat osuutensa.
Hommat kasaantuu, jos ei sotkuja heti siivoa pois. Silloin kasat alkavat myös ahdistaa. Ruuanlaiton jälkeen keittiö siivotaan heti, koska se ei todellisuudessa vie 10 minuuttia enempää aikaa, mutta jos peruuttaa sohvalle, se vie viikonloppuna jo paljon enemmän aikaa, kun putsaa kasoja. Vaatteet viedään heti paikalleen. Ala huutaa ja räjähdä. Vie lojuvat heti miehelle ja vaadi laittamaan kaappiin kunnon saarnan ja paskamyrskyn kera. Pistä sille pikku pelko persauksen alle. Vaadi ottamaan vastuuta.
Jos mies ei opi sisäsiistiksi, niin ehdotan että joko palkkaatte siivoojan, joka maksaa n. 40 euroa/tunti ja käy parin viikon välein pari tuntia, tai jos budjetti ei muka jousta, ulkoistat miesvätyksen. Laske ensin, mitä vuokran maksaminen yksin maksaa....vitsi.
Mutta pointti on, että ihminen harvoin muuttuu. Peruuta, jos hurrikaanilinja ei suju sulta. Älä ala miesvätyksen siivoojaksi. Se on ehkä mielenterveydelle ja verenpaineelle parempi niin.
Kyllä se on sinunkin parempi olla ilman "miesvätystä", että voit ihmetellä ihan itse mielenterveyttäsi. Dildo on sinullekkin paras kumppani.
Voit sitä sitten sättiä tekemättömistä- ja tehdyistäkin asioista. Te naiset ette osaa ikinä olla tyytyväisiä yhtään mihinkään.
Mikä teitä oikein vaivaa?
Listaapa nyt tähän plussat ja miinukset ap:n miehestä. Onko kohtuutonta olla tyytymätön? Mihin sinusta erityisesti pitäisi olla tyytyväinen?
SINÄ haluat että..... SINÄ haluat näin ja noin. Mites se mies haluaisi , että asiat hoidetaan ? PUHU sen ukkosi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan astianpesukoneen pyörittämiseen menee?
Tyhjentäminen pari minuuttia, uudelleen lastaaminen sama, ja aineiden laitto ja pyörimään niin kokonaisuudessaan kai 5min. Ja kone pyörii sen parisen tuntia. Monet kerrat loppuneet astiat kesken, niin ettei ole voinut syödä, on pitänyt syödä kattilasta tai hakea noutoruokaa, vaikka sitä olisi kaapissa. Tämä siis miehen tiskivuorolla.
ApVuorot ei selkeästi teillä toimi. En usko että ne toimisi meilläkään. Paremmin toimii se että se tekee kummalla on aikaa ja kumpi jaksaa paremmin. Töistä riippuen välillä se olen minä sitten taas toisinaan puoliso. Jos minun pitäisi tehdä ne aina vuorollani varmasti voisi hyvinkin olla viikkoja että ei kukaan tyhjäisi. Toisaalta ei meillä maailma kaadu siihen vaikka joskus haettaisiin noutoruokaa siksi että se nyt vain on mukavampaa kuin yrittää ehtiä sitä tiskikonetta pyörittää.
Aikanaan se oli meilläkin tyylillä "tekee ketä häiritsee" ja sen takia minä pyöritin vuosia koneen yksin. Ja hoidin monia muitakin siivouksia enimmäkseen. Tähän mennessä tuo vuorottelu on toiminut parhaiten, niin että mieskin hoitaa jotain. Meillä ei ole jatkuvasti varaa hakea noutoruokaa. Lisäksi, haluan syödä kotona tehtyä ruokaa, jolloin on mahdollisuus tehdä jotain ehkä vähemmän rasvaista ja terveellistä. Uupumuskautena haettiin paljon noutoruokaa, ja normaali ruoka lasku nousi melkein parilla sadalla kuussa.
Ap
Miten joku voi olla noin avuton? Onko tämä joku vitsi? Millä niitä koneita pyöritetään? Eikö ne pyöri ite? Kauanko menee koneen täyttöön tyhjäämiseen, voi reppana jos joutuis vielä käsin tiskaamaan ja pyykkäämään. Olis kanto vesi jne..miten hyvänen aika ihmisistä on tullut näin avuttomia ja kädettömiä? Ei voi kun ihmetellä!
Vierailija kirjoitti:
Jos mies kerran valvoo myöhään, niin mitä hän tekee? Roikkuu netissä tuntikausia ehkä, se väsyttää kyllä kenet tahansa. Ja ehkä sinullakin kuluu aikaa somessa ja täällä av:llä? Se on vaan niin, että se koneilla vietetty aika on pois jostain ja eikös sitä ole oikein tutkittukin, että ensimmäiseksi se aika otetaan kotitöistä. Niiden rutiinien hoitamiseenkin kuluu kuitenkin se oma aikansa, vaikka vaan tunti pari illassa.
Kilpirauhasen vajaatoiminta väsyttää myös, onkohan sitä tutkittu?
Tuohon vastasin äsken. Itselläni menee nyt aikaa täällä, kun kyrsii, enkä jaksa taas yksin hoitaa kotia. Muuten "normiarkena" töiden jälkeen hoidan ensin jonkun kotihomman, ja sitten vasta rentoudun. Tämän totesin jo uupumuskautena, että jos heti levähdän, niin en jaksa enää mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töiden jälkeen teen ruuan ja sen jälkeinen jälkien siivous. En yleensä muuta. Siinä se.
Kerran viikossa imuroidaan, viikonloppuisin pesen ne pyykit, mies hoitaa viikonlopun ruuat ja ehkä kerran kuussa tai kahdessa pyyhin pölyt ja pesen lattiat.
No tuokin olisi. Paitsi että pyykkiä meillä on pakko pyörittää viikollakin, kun sitä kertyy paljon, ja telineeseen ei mahdu kuivumaan kunnolla kerralla kuin max pari koneellista. Ja jos voisi luottaa siihen että nuin toimii. Mies jatkuvasti puhuu että näin tehtäisiin, mutta ei se niin ole.
ApTeitä on kaksi, meitä parhaimmillaan kuusi. Silti riittää viikonloppuisin pyykin pesu. Joskus harvakseltaan pesen viikolla yhden koneellisen. Teillä taitaa olla joku kahden kilon kone?
Lakanapyykkiä kertyy myös paljon, kun öisin hikoilee. Pestään vain likaista pyykkiä, mutta kai sitten ollaan niin hikoilevaa sorttia. Kuuden kilon kone on. Mutta välillä on miehen vastuu pyykeistä, jolloin ne jää pesemättä, ja minä sitten pyykkään niitä hänen pyykkäämättömiään, jolloin tulee useampi koneellinen viikossa.
Ap
Trollihan sä olet 0/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hän sitten tekee töiden jälkeen? Nukkuu? Pelaa/surffaa netissä?
Silloin kun on enemmän energiaa, niin saattaa laittaa ruokaa. Kaupassa käydään usein yhdessä, mutta useamman kerran viikossa. Olen ehdottanut, että käytäisiin kerran viikossa (suunniteltaisiin ruuat etukäteen), niin jäisi enemmän aikaa olla kotona. Muuten pelaa pleikkaria, urheilee tai surffaa netissä. Öisin saattaa yksin katsoa jotain leffoja, silloin kun nukun.
Ap
Jos mies haluaa käydä kaupassa useamman kerran viikossa miksi hänen pitäisi toimia siten kun sinä haluat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies kerran valvoo myöhään, niin mitä hän tekee? Roikkuu netissä tuntikausia ehkä, se väsyttää kyllä kenet tahansa. Ja ehkä sinullakin kuluu aikaa somessa ja täällä av:llä? Se on vaan niin, että se koneilla vietetty aika on pois jostain ja eikös sitä ole oikein tutkittukin, että ensimmäiseksi se aika otetaan kotitöistä. Niiden rutiinien hoitamiseenkin kuluu kuitenkin se oma aikansa, vaikka vaan tunti pari illassa.
Kilpirauhasen vajaatoiminta väsyttää myös, onkohan sitä tutkittu?
Tuohon vastasin äsken. Itselläni menee nyt aikaa täällä, kun kyrsii, enkä jaksa taas yksin hoitaa kotia. Muuten "normiarkena" töiden jälkeen hoidan ensin jonkun kotihomman, ja sitten vasta rentoudun. Tämän totesin jo uupumuskautena, että jos heti levähdän, niin en jaksa enää mitään.
Ap
Jaksaisitko hoitaa kotiasi, jos asuisit yksin? Kenelle valittaisit silloin omasta uupumuksestasi? ja siitä miten on taas pyykit pesemättä?
0/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hän sitten tekee töiden jälkeen? Nukkuu? Pelaa/surffaa netissä?
Silloin kun on enemmän energiaa, niin saattaa laittaa ruokaa. Kaupassa käydään usein yhdessä, mutta useamman kerran viikossa. Olen ehdottanut, että käytäisiin kerran viikossa (suunniteltaisiin ruuat etukäteen), niin jäisi enemmän aikaa olla kotona. Muuten pelaa pleikkaria, urheilee tai surffaa netissä. Öisin saattaa yksin katsoa jotain leffoja, silloin kun nukun.
Ap
Mitä te teette yhdessä muuta kuin käytte kaupassa ja ehkä syötte tai katsotte vierekkäin leffaa? Mistä te keskustelette? Onko teillä jotain yhteistä? Miestä kiinnostaa pleikka, urheilu, netti, leffat, ruoka ja sinun tarjoamat siivouspalvelut ja satunnainen seura. Oletteko te parhaat ystävät? Jos ette, oletteko te rakastavaiset? Jos ette, mitä te olette?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei mekään kummempaa töiden jälkeen tehdä. Ruoan laitto ja jälkien siivous, pesukoneet pyörimään. Tunti menee näihin. Tekeekö täällä ihmiset isojakin siivouksia päivittäin kun kotityöt koetaan niin raskaana?
Tiskit ja pyykit pitää lähes päivittäin pyörittää. Useammankin kerran miehen vastuulla ollut tiskaus, ja on astiat loppunut kesken ettei voi syödä. Tai pyykkäys, loppuu vaatteet kesken, ja pitää likaisissa mennä. Ja jos ruokaa laittaa, niin jäljet siivota. Näkisin, että nuo on minimi jota viikolla tehdä. Kun mies ei tahdo jaksaa tehdä nuita, eli perus arjen pyöritys jää suurimmalta vastuulta minulle. Omien jälkien siivous on se mihin se energia yleensä menee. Tuossa taas on viikon ollut puhtaat pyykit lattialla odottamassa, että mies viikaisi ne pois. Ei menisi montaa minuuttia, mutta kun ei viitsi. Ja sitten ei tosiaan viikonloppuna jaksa juuri sen enempää. Valvoo ja nukkuu myöhään, ja sanoo ettei yöllä voi tehdä kotitöitä, kun olisi virkuimmillaan.
ApMiksi pitää lähes päivittäin pestä pyykkiä?
Meillä on nelihenkinen perhe (2 aikuista, 2 teiniä) ja pyykkiä pestään 2-3 koneellista viikossa. Onko teillä liian pieni pyykkikone kun lähes päivittäin pitää pestä? Vai liian vähän vaatteita?
Silloin kun perheessä oli vauvoja ja käytettiin kestovaippoja, pestiin pyykkiä päivittäin niiden vaippojen takia.
Ei meillä tiskikonettakaan tarvitse joka päivä käyttää. Sinne mahtuu hyvinkin parin päivän tiskit kun suunnittelee syömiset siten ettei tule hirveästi tiskiä.
Sitten jos tekee jotain monimutkaisempaa niin kone täyttyy yhden aterian takia.
Kannattaisiko teidän miettiä miten saisitte tiskin määrää vähennettyä ja muutenkin arkea helpommaksi?
Teitä on vain kaksi aikuista. Luulisi onnistuvan kohtullisen helposti vaikka kumpikaan ei olisi mikään kotitalousihme luonteeltaan.
Tähän vastasinkin aiemmin. Nyt kesällä tuli lähes päivittäin pestyä, mutta talvella helpottaa. Silloin ei tarvitse pestä hikisiä petivaatteita usein. Ja en ole ihan varma miten usein pyykätään, jos pyykkäys olisi säännöllistä. Pyyhkeitäkin vaihdetaan usein, kun nekin alkaa haiskahtaa viikossa. Nämä suunnittelut tahtoo jäädä vaan minulle.
Mies ei tahdo syödä samaa ruokaa paria päivää peräkkäin, ja syö muutenkin niin paljon (vaikkei ole lihava), että vaikka tekisi isonkin satsin, ei siitä juuri riitä moneen ateriaan. Joten ruokaa tulee tehtyä usein. Aina en jaksa tehdä kuin yhtä ruokaa, ja sitten se olenkin minä joka yrittää syödä sitä ruokaa pois, ennen kuin menee vanhaksi ja lentää roskiin (kauheaa haaskausta!!).
Tiskit ja pyykit ei olisi niin ongelmia, jos niitä ei tarvitsisi suunnilleen yksinään huolehtia.
Ap
Pariskunnat muuttavat yhteen, samaan huusholliin, siksi että hommat puolittuu kun ei ole kahta taloutta. Joku mättää, jos näin ei käy ja silloin on parempi pitää ne kaksi erillistä taloutta. Voihan sitä olla vaikka aviossa mutta kummallakin omat seinät.
Vierailija kirjoitti:
Onko/ oliko teidän kummankaan lapsuuskotona vaatteita lattialla (muualla kuin teinien huoneissa mahdollisesti)?
Miehen kodissa on aina siistiä ja on kuulemma ollutkin aina ihan sukulaisten mukaankin. Ja mieskin oli siisti sen ensimmäiset viitisen vuotta. Itse olen siivottomasta kodista, ja on pitänyt kaikki opetella. Pari ensimmäistä vuotta olin siivoton, ja saatoin jättää jotain nenäliinaa pöydälle. Mutta kun mies näistä huomautteli, niin tajusin ettei ole normaalia. En olisi silloin uskonut, että tilanne voisi olla nyt tämä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies kerran valvoo myöhään, niin mitä hän tekee? Roikkuu netissä tuntikausia ehkä, se väsyttää kyllä kenet tahansa. Ja ehkä sinullakin kuluu aikaa somessa ja täällä av:llä? Se on vaan niin, että se koneilla vietetty aika on pois jostain ja eikös sitä ole oikein tutkittukin, että ensimmäiseksi se aika otetaan kotitöistä. Niiden rutiinien hoitamiseenkin kuluu kuitenkin se oma aikansa, vaikka vaan tunti pari illassa.
Kilpirauhasen vajaatoiminta väsyttää myös, onkohan sitä tutkittu?
Tuohon vastasin äsken. Itselläni menee nyt aikaa täällä, kun kyrsii, enkä jaksa taas yksin hoitaa kotia. Muuten "normiarkena" töiden jälkeen hoidan ensin jonkun kotihomman, ja sitten vasta rentoudun. Tämän totesin jo uupumuskautena, että jos heti levähdän, niin en jaksa enää mitään.
ApJaksaisitko hoitaa kotiasi, jos asuisit yksin? Kenelle valittaisit silloin omasta uupumuksestasi? ja siitä miten on taas pyykit pesemättä?
0/5
Mä voin yhden miesvätyksen ulkoistaneena kertoa, että yksin pääsee huomattavasti helpommalla kuin vätyksen kanssa, ei silloin uuvu. Vapaamatkustelijan aiheuttamaan epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen ja jatkuviin pettymyksiin uupuu. - Kokemusta on myös yksinhuoltajuudesta, vähemmän rasittavaa kuin vätyksen kanssa, ja elämästä sairaan puolison kanssa, joka ei oikeasti jaksa aina tehdä kotitöitä. Luonnollisestikaan tällainen henkilö ei ole työelämässä eikä urheile. Ja kas, edelleen elämä on helpompaa kuin vätyksen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ostaa enemmän vaatteita, niin ei tarvitse joka päivä pyykkiä pestä. Meillä alkaa arkivaatteet loppumaan vasta jos ei ole 2 viikkoon pessyt koneellista. Ja joo, fyysinen työ molemmilla.
Kaappitilaa ei ole enempää, eikä juuri saakaan. Itse tykkään, että pyykkikorit ei ole jatkuvasti täynnä, vaan pyykkää sitä mukaan kun saa koneellisen täyteen. Muuten pitäisi olla enemmän pyykkikorejakin. Ei tämä muuten olisi ongelma, mutta kun toinen ei juuri hoida osaansa. Mies hoksaa että konetta pitäisi pyörittää, silloin kun on vaikka bokserit loppu, mutta ei silti saata heit tarttua toimeen, vaan vasta päivän parin päästä. Pahimmillaan jopa viikon, ja manaa miksei hänellä ole enempää boksereita (kuitenkaan tekemättä asialle mitään).
Ap
Miksi olet tuollaisen miehen kanssa jos et viihdy?
Teidän kannattaa varmaankin muuttaa erillenne niin ei tarvitse kotitöistä vääntää. Sitten molemmat huomaa, että yksinäänkin on tehtävä samat kotityöt erotuksella vaan, että pyykkiä ja tiskiä tulee vähemmän. Oletkohan vielä uupunut, mieliala huono? Tuntuu ettei peruskotitöiden tekeminen voi olla noin raskasta ja aikaavievää, vaikka ne hoitaisi yksinäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä keskittyä itseesi ja omiin toimiisi ja saada se sitä kautta tarttumaan puolisoonkin?
Esimerkiksi ruuan jälkeen, jäljet tottakai korjataan. Alat korjata niitä ja jos ei toinen ymmärrä tulla mukaan niin pyydä että auttaisitko pistämään keittiön kuntoon.Miten ne puhtaat pyykit päätyy lattialle? Laittakaa ne koriin mistä sitten samantien viikataan kaappiin. Siinäkin voi korin viedä vaikka sohvapöydälle toisen lähelle ja alkaa viikkaamaan, jos ei toinen ymmärrä osallistua voi nätisti pyytää.
Tätä olen jo yrittänyt vuosia. Yleensä kun pyydän toista mukaan, niin ei nyt pysty-jaksa-ehdi, myöhemmin. Ja sitä myöhemmin ei yleensä tapahdu. Laitan omat pyykkini suoraan telineestä kaappiin, mutta miehen jätän lattialle vaatekaapin viereen. Tämän selitin jo toisessa kommentissa. Olen useat kerrat selittänyt, miksi minusta olisi fiksua siivota jäljet heti, mutta mies vetoaa siihen ettei aina jaksa. Olen yrittänyt hänen tavallaankin, että sotkut jää odottamaan. Uupumuskauden aikana jätin yhdessä vaiheessa paljonkin siivoamatta, ja sellaista jota mies sanoi että siivoaisi. Odotin jotain parikin kuukautta, ja lopulta siivosin itse.
ApSä olet yrittänyt vuosia erilaisilla keinoilla saada miestäsi muuttumaan. Se ei ole onnistunut. Kuvitteletko vielä, että jollain keinolla hän yhtäkkiä muuttuisi, ja tulisi ahkeraksi ja aikaansaavaksi kotitöissä? Ikävä kertoa, mutta niin ei tapahdu. Sä olet myös passannut miestäsi, ja antanut hänen puhumalla päästä kotitöistä, joten miksipä hän asiaa muuttaisikaan, kun kerran näinkin pärjää. Hän on tottunut naputukseesi, ja päästää sen toisesta korvasta ulos, koska tietää, että kaikki jatkuu kuitenkin ennallaan.
Eli ainoa mitä voit tehdä, on muuttaa omaa käytöstäsi. Joko hyväksyt miehesi sellaisena kuin hän on, ja jatkat nalkutusta ja piian roolia, tai pistät hänelle ultimaatumin että jos ei tahti muutu, kotiosoitteet muuttuu. Ja teet myös mitä uhkailet. Ette selvästi sovi asumaan saman katon alle tällaisina kuin olette nyt.
Tältä se pahasti näyttää. Luulin että valitsin hyvän, siistin miehen, ja olin useamman vuoden tästä asiasta onnellinen. Nyt on monta vuotta ollut tätä ainaista kotitöistä kiistelyä, enkä voi käsittää miten normaali mies voi taantua tuollaiseksi teiniksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet tuollaisen miehen kanssa jos et viihdy?
En kyllä näe että mieskään viihtyisi kovin hyvin aloittajan kanssa. Toki sitä suurempi ihmetyksen aihe miksi he ovat yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä kaksi aikuista saa aikaan joka päivälle pyykki- ja tiskivuoria? Eikö ole itsestäänselvää, että kumpikin laittaa omat likaiset vaatteensa pyykkikoriin, ja pesee ne? Tai tiskit koneeseen? Kumpikin pesee omat sottansa vessanpöntöstä ja laittaa tavarat paikoilleen kun ei enää niitä käytä, vie roskat roskiin ja vaatteet hyllyyn? Miksi joku ei tekisi näin? Ei synny mitään sotkua eikä siivottavaa, kun ei sotke. Niin helppoa se on.
Aloittajan ongelma taitaa olla se, että mies ei noin tee eikä hän tiedä, miten miehen saisi tekemään.
Oma mies on samanlainen. Täysi kahvikuppi kyllä menee olohuoneeseen, mutta tyhjä ei tule siltä pois. Omat jälkeni siivoan, mutta miehen jälkiä en viitsisi, se tuntuu työltä. Eikä aikuiselle ihmiselle jaksa päivästä toiseen sanoa samoista asioista.
Tämä. Olen yrittänyt kertoa, miten fiksu ajatus on "vie mennessäs, tuo tullessas". Että miten nopeaa on siivota, kun hoitaa pikkuasiat heti, ja siivoaa säännöllisesti. Kahvia jos läikyttää, niin tahra jää siihen. Parhaimmillaan saattaa enimmät pyyhkäistä. Se on aika turhaa siivota vaan omia sotkujaan, jos toinen ei yritä. Lapsiperheessä sotkua tulee jatkuvasti. Ja on lapsiperheitä, joissa molemmat käy töissä, ja on useampia lapsia. Ja meillä ei sitli arki suju, kahden aikuisen taloudessa.
Ap
Silloin kun on enemmän energiaa, niin saattaa laittaa ruokaa. Kaupassa käydään usein yhdessä, mutta useamman kerran viikossa. Olen ehdottanut, että käytäisiin kerran viikossa (suunniteltaisiin ruuat etukäteen), niin jäisi enemmän aikaa olla kotona. Muuten pelaa pleikkaria, urheilee tai surffaa netissä. Öisin saattaa yksin katsoa jotain leffoja, silloin kun nukun.
Ap