Miten muut jaksaa tehdä kotitöitä töiden jälkeen? Kun puoliso ei jaksa...

Sano AINA kotiin tullessaan ettei jaksa "koska oli töissä"

Niin oli kaikki muukin, mutta kotihommat ja lemmikit silti pakko hoitaa... ero tuli.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet useassa viestissä maininnut ”silloin kun on miehen tiskivuoro, miehen kokkausvuoro yms, niin se ei kyllä koskaan...”. Kuka ne vuorot jakaa?

Minä jaoin usean vuoden keskustelun jälkeen, kun mies totesi että siivoaa kun näkee sotkuja (näki, ei siivonnut) ja sanoi että viikonloppuisin siivoaa (ei siivonnut). Monet keskustelut käytiin tästä, ja mitä siivotaan viikonloppuisin, eikä tapahtunut. Yritin keskustella millaisen siivousjärjestelyn mies haluaa, ei keskustellut. Joten jaoin vuorot, ja sanoin että nuo asiat hoituu viikolla, ihan sama milloin kunhan hoituu. Toimi varmaan puolisen vuotta (huonon alun jälkeen tietty) ihan kohtuullisesti (ja jatkuvaa muistutusta että toinen ei ole hoitanut viimeviikolla hommiaan). Sitten kun en jaksanut enää muistutella että tällaista ollaan sovittu, niin homma alkoi taas lipsua. Plus nuo miehen roskat ja pyykit ja tavarat jotka lojuu kaikkialla. Tietty voi olla että miehellä oli vaikak helpompi kausi töissä tai muuten henkisesti helpompaa, jos jotain mt-hommaa on. Mistä tuota tietää, kun toinen ei tahdo juuri keskustella heikkouksista.

Ap

Voi hyvät hyssykät kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä on jatkunut jo vuosia, ei voi olla normaalia. Eli käytännössä töiden jälkeen mies ei jaksa kuin ehkä yhden asian (jos sitäkään). Se on joko ruuan laitto, omien vaatteiden viikaaminen kaappiin, tiskikoneen pyörittäminen, tai omien jälkien korjaus. Puhuu aina, että viikonloppuna sitten hoitaa enemmän, mutta näin ei tosiaankaan ole. Jos viikonloppuna jotain tekee, niin sunnuntai-iltana nopeasti imuroi, niin että pölyjä vielä jää. Itselleni sitten jää vessojen siivous, pölyjen pyyhintä, keittiön siivous, pyykkien pyöritys jne.

Viikonloppuna yritän jo lauantaina aamupalan jälkeen sopia, että koskas siivotaan yhdessä, mutta aina jokin muu asia menee miehen prioriteeteissa ykköseksi. Puhtaat pyykit pyörii lattioilla, samoin likapyykit. Tiskipinot on valtavia, ja ruuanlaiton jälkeen yleensä jätetään siivoamatta jäljet.

Kaiken huipuksi mies haluaisi, että tehdään lapsia. Olen sanonut, että ei tosiaankaan, jos ei arki luista edes näin, kun pitäisi olla helppoa. Tiedän jo, että jään tiukassa paikassa yksin. Oli yksi uupumuskausi, josta jouduin pitkälle sairaslomalle. Yritin ennen sairaslomaa monet kerrat, että saisin miestä edes kotitöitä hoitamaan, niin olisi auttanut jaksamistani, no ei ymmärtänyt ja suuttui. Vähän on sen jälkeen parantanut tapojaan, mutta nyt näyttää, että taas luisuu tekemättömyyteen, eikä ymmärrä, miksi kotitöiden sujuminen on minulle tärkeää.

Ou nou. Siis ei lapsia ja TISKIPINOT VALTAVIA ? Ja pyykitkin on lähdössä mukaan töihin kun ne pyörii jaloissa ?

Älkää nyt hyvät hyssykät vain tehkö lasta. Tai jos teette, menkää jollekin kurssille miten huushollia pyöritetään.

Tiskit: Syönnin jälkeen astioiden huuhtelu ja lado tyhjään koneeseen.

Pyykit: Pyöritä joka päivä koneellinen pyykkiä ja kun kuivia, viikkaa ja vie paikoilleen.

Tähän kuluu aikaa n. 1/2 tuntia / päivä !

Imuroi joka päivä yksi huone. Aikaa kuluu 5 min.

Pyyhi pölyt lauantaisin. Puoli tuntia menee aikaa.

Mikä tässä on niin vaikeeta ? Olette uusavuttomia molemmat. Jos aiotte jatkaa yhdessäoloa, hankkikaa siivooja ! Mutta älkää tehkö lapsia, please !

Kyllähän minä tiedän tämän, ja olen lähes yksin saanut kotia hoidettua, mutta kun mies ei nähtävästi tiedä. Ei siivoukseen loppupeleissä mene kauaa, jos tekee säännöllisesti vähän kerrallaan. Tietty jotkut voi tykätä tehdä isoja siivouksia kerran viikossa, ja se on heidän juttu, itse tykkään toisin, kun olen kuitenkin laiskan puoleinen j vihaan siivota (mutta pakko se on silti hoitaa, joten vähimmällä vaivalla). Ongelma ei ole siinä, että minä en saa kotia hoidettua, vaan en jaksa hoitaa yksin, kun toinen sotkee täällä myös! Omia sotkujani ei ole mikään ongelma siivota, mutta on se nyt ihan kamalan epäoikeudenmukaista, jos toinen ei halua siivota YHTEISTÄ kotia. Se on se olettamus kun muutetaan yhteen, että molemmat siivoaa, kun yhdessä sitä pölyä kerrytetään, yhdessä kustaan vessa.

Ap

Häh? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te kahdestaan saatte sellaisen sotkun, että niitä ei jaksa kukaan siivota?

Kyllä sitä kahdestaankin saa sotkua. Mies tekee fyysistä työtä, ja ruokaa kuluu paljon, joten sitä pitää tehdä paljon. Miehellä on tapana, että tavarat jää aikalailla siihen, missä niitä on käytetty. Ruuanlaiton jälkeen osan saattaa siivota, ja jotain kauhaa ja tyhjää pussia on vielä pöydällä pari päivää. Vessa on pakko kerran viikossa siivota, kun kusitahrat alkaa jo näkyä ja haista, ja pyykkiäkin kertyy tosiaan, kun fyysinen työ. Itse jaksaisin, jos puolisokin tekisi osansa ilman kommervenkkejä. Ei tässä silloin mitään ongelmaa olisi. Vaan kun töitä jää tekemättä, ja tuntuu että toinen yrittää luistella niistä pois, niin vähempikin stressaa.

Ap

Melkoista sottapyttyporukkaa olette! Lapsia ei tosiaankaan kannata teidän hankkia!

Normaalista asumisesta tulee aina sotkua, joka mielestäni on järkevää siivota kerran viikossa (sen normaalin päivittäisen tavaroiden pois siirtämisen, ja roskien viennin ja ruuanlaitonjälkien siivouksen lisäksi). Ja hikoilu on aikalailla sellaista, johon ei voi itse vaikuttaa. Taustalla voi olla vaikka jotain sairautta. Me olemme paljon hikoilevaa porukkaa, minkä teet ja fyysinen työ. Yritetään (tai minä ainakin) pitää jonkin sortin hygieniataso kuitenkin pyykkäämällä usein. Ole iloinen, että olet ilmeisesti vähän hikoileva.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on pelit ja vehkeet.Ei tarvi pyykkilaudalla pyykätä ja astianpesukoneet keskitty.Päivittäuset kotityöt ei nyt hirveästi voi tervettä ihmistä rasittaa, sanoisin että nykyihminen pääsee kyllä melko helpolla.Vaikka tekisi kaikki yksin.

Ja kivikaudella vasta rankkaa olikin, ja entä sitten tulevaisuudessa, kun ei varmaan tarvitse tehdä mitään kun robotit hoitaa! Ei kyllä tässä nyt on enemmän kyse siitä, kun toinen ei kuuntele, pettää lupauksia ja kaikin puolin näyttää vähät välittävän miltä minusta tuntuu tämän asian suhteen.

Ap

Mä muistan, miten nuorempana olin samanlainen; valitin ja nalkutin, ettei mies tee tai tekee väärin (lue eri tavalla kuin minä).

No, sitten elämä antoi minulle opetuksen, oikein kunnolla. Mies kuoli onnettomuudessa. No, nyt hoidan todellakin kaikki yksin. Yksin pesen pyykit ja astiat, teen ruoat, siivoan, teen pihatyöt, vaihdan autonrenkaat, vien lapset hoitoon/kouluun/lääkäriin/hammaslääkäriin, teen kaikki päätökset itse (mitä syödään, missä asutaan, minne matkustetaan, miten lapset kasvatetaan jne), käyn kaupassa, maksan laskut, hoidan kaatuneen lapsen naarmut, viihdytän, korjaan kaapinoven, vien auton huoltoon, vaihdan kattolampun, korjaan rikkoutuneen jääkaapin oven, siivoan vaatekaapit, hankin talouteen rahat... tätä listaa voi jatkaa loputtomiin.

Ja vasta nyt olen tajunnut, miten paljon se mies oikeasti teki (vaikka ei siivonnutkaan, eikä juuri astianpesukonetta täyttänyt, mutta teki silti osansa monista muista asioista) ja antaisin mitä vain, että saisin takaisin sen ihmisen. Ja voin vakuuttaa, että nyt hän saisi ihan rauhassa maata työpäivän jälkeen sohvalla, kunhan vain olisi läsnä. Mutta ei, nyt teen kaikki aivan yksin :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari huomiota:

Vaikuttaa, että mies taantui lapseksi sinun työttömyysjaksojesi aikana, ap. Silloin siivosit yksin. Voi sentään. Sääntö menee näin: Kun teet jonkin asian kolme kertaa yksin, saat tehdä sen aina yksin. Puoliso toteaa, että jaaha, toisen homma, enpä tee.

Toinen seikka: se mitä vielä voit tehdä. Keskustele miehen kanssa, kerro jälleen kerran hänelle, että sinua rasittaa todella paljon kämppänne sotkuisuus, ja se että hommat on yksin sinun  vastuulla. Siis todella paljon. Niin paljon, että harkitset vakavasti toiseen osoitteeseen muuttamista (jos siis oikeasti harkitset, mitä suosittelen). Kysy mieheltä, kumpi hänestä olisi parempi vaihtoehto; että muutatte erilleen vai että järjestätte kotihommat uudelleen. 

Jos hänestä jälkimmäinen on parempi, teette yhdessä konkreettisen suunnitelman, mielellään kirjallisena. Sitten pidätte kerran viikossa seurantapalaverin, missä kerrotte toisillenne oletteko tyytyväisiä menneen viikon työnjakoon ja siisteystasoon. 

Jos tämä ei toimi, tiedätte molemmat vaihtoehdon. 

Sinuna en ottaisi jälleen yhtä vastuuta pois mieheltä, eli asumuserosta päättämistä. Päättäkää yhdessä mitä teette, on miehenkin syytä ottaa vastuu suhteenne jatkosta, ei yksin sinun.

Silloin työttömänä ajattelin toisin, ja käsittääkseni täällä palstallakin moni ajattelee, niin. Eli että työttömänä (lapsettomana) on silloin yleensä suurempi vastuu tehdä kotitöitä, vähintääkin lähes kaikki, jos ei kaikkia, kun kerran kotona on (vaikkakin tahtomattaan). Silloin ajattelin, että "tee toiselle, niinkuin haluat itsellesi tehtävän". Nyt valitettavasti tiedän paremmin. Eli ollaan ihan miehen kanssa sovittu, että kun/jos tulee kummallekaan työttömyysjaksoja tai vastaavia, niin hommat menee silti tasan. En tietenkään voi tietää varmaksi, pitääkö tuo sopimus, kun ei nuo sopimukset näytä pitävän.

Tuon otan kyllä hommaksi, sitten kun on taas energiaa. Tiedän että se menee aina tappeluksi, kun miehellä nousee aina karvat pystyyn kun puhutaan kodinhoidosta. En käsitä mikä siinä on. Vaikka miten olisi suunnitellut sanansa ja lauseensa mahdollisiman neutraaleiksi/positiivisiksi, ja korostaisi että nyt on parisuhteesta kyse, niin mies ottaa sen silti jonain henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja loukkauksena (ja ihan heti jos sanoo sanan "siivous" tms, välittömästi). Muutamien tappelujen jälkeen sai kirjallisen suunnitelmankin tehtyä tuossa joskus. Ja yritin saada tuota, että keskustellaan tuloksista. Lista oli jonkun aikaa käytössä, mutta heti jos en sitä säännöllisesti ota puheeksi, niin mies lakkaa hoitamasta. On raskasta olla jatkuvasti sanomassa toiselle. Olettaa, että tuommoiset menisi rutiinilla ja helposti. Varsinkin jos on jotkin sopimukset, ja keskusteltu asiasta.

Ap

Teillä on vain erilaiset siivous,- ja siisteyskäsitykset. Jollette vieläkään ole löytäneet yhteistä sopua asiasta miten tehdään, niin ei kai siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa erilleen. Yhdessä voitte kuitenkin olla kuin ennenkin, mutta sun ei tarvitse jatkuvasti katsella läävää, eikä miehen tarvitse kuunnella jatkuvaa naputusta sulta.

Tuossa aiemmin kerroin, että siisteyskäsitys on sama. Mies siis saattaa huomautella sotkuista ja taivastella, muttei jaksa tehdä asialle mitään. Ja sama sotku jonka on aiemmin huomannut, jos huomautan hänelle myöhemmin että voisiko siivota, niin silloin ei huomaa sotkua. Asennevammalta se minusta tuntuu. Monissa keskusteluissa ollaan oltu samaa mieltä, että pidetään asunto siistinä. Miehen aloitteestakin on alkanut keskusteluja että pidetään asunto mahdollisimman siistinä. Ei vaan jaksa/tajua tehdä asialle mitään. On ihan kauhuissaan sukulaisen asunnosta, joka on todella sotkuinen (perheen mies ei tee koskaan mitään). Ja vetää eron, että "minä en ole samanlainen kuin Erkki!" (sukulaisperheen mies). Itse en näe juuri eroa, kuin että välillä mies siivoaa. Mutta muuten ihan samoja maneereja, tavarat tippuu käsistä juuri siihen missä käytetty ja jää sihen viikoksi. Vaimo pyytää toista tekemään, eikä lopsauta korviakaan. Ihan samoja tapoja.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä muistan, miten nuorempana olin samanlainen; valitin ja nalkutin, ettei mies tee tai tekee väärin (lue eri tavalla kuin minä).

No, sitten elämä antoi minulle opetuksen, oikein kunnolla. Mies kuoli onnettomuudessa. No, nyt hoidan todellakin kaikki yksin. Yksin pesen pyykit ja astiat, teen ruoat, siivoan, teen pihatyöt, vaihdan autonrenkaat, vien lapset hoitoon/kouluun/lääkäriin/hammaslääkäriin, teen kaikki päätökset itse (mitä syödään, missä asutaan, minne matkustetaan, miten lapset kasvatetaan jne), käyn kaupassa, maksan laskut, hoidan kaatuneen lapsen naarmut, viihdytän, korjaan kaapinoven, vien auton huoltoon, vaihdan kattolampun, korjaan rikkoutuneen jääkaapin oven, siivoan vaatekaapit, hankin talouteen rahat... tätä listaa voi jatkaa loputtomiin.

Ja vasta nyt olen tajunnut, miten paljon se mies oikeasti teki (vaikka ei siivonnutkaan, eikä juuri astianpesukonetta täyttänyt, mutta teki silti osansa monista muista asioista) ja antaisin mitä vain, että saisin takaisin sen ihmisen. Ja voin vakuuttaa, että nyt hän saisi ihan rauhassa maata työpäivän jälkeen sohvalla, kunhan vain olisi läsnä. Mutta ei, nyt teen kaikki aivan yksin :(

Tämä oli koskettava kirjoitus. Ap, mietipä hetki tätä. Mieti asioita sitä kautta, että mitä kaikkea mies tekee sen sijaan, että mitä hän ei tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvä homma. Puoliso on alkanut pitää sinua äitinään. Kaikki täsmää. Hän ei ota minkäänlaista vastuuta itsestään ja kodista, vaan sinä joudut huolehtimaan kaiken. Mitään ei tapahdu ilman jatkuvaa käskyttämistä. Normilapset sentään oppivat, kun sata kertaa huomauttaa, mutta tämä ap:n tapaus ei halua millään luopua pienen lapsen roolistaan.

Ei todellakaan lapsia lapselle, vaan kerrot sille, että vaihtoehdot ovat joko pikainen aikuistuminen ja vastuunotto - tai palaaminen takaisin oman äidin helmoihin kasvamaan, sillä sinä et aio jatkaa äidin roolissa.

Olen sanonut aivan suoraan, että lapsia ei tehdä, ennenkuin kotihommat hoituu (ja minun mt kuvoit on kunnossa, terapiassa siis käyn ja työstän). Ja tottakai mies loukkaantuu asiasta, ja nappaa sen piikiksi riitoihin.

Jatkuva käskyttäminen on uuvuttavaa, ja kun pitää yrittää aina nätisti sanoa samasta asiasta sen tuhannennen kerran. Eikä sovittuihin asioihin voi luottaa. Tuon korin, joka hankittiin puolipitoisille, niin sitäkin lakkari käyttämästä, eikä ole lainkaan pistänyt ajatusta siihen, mikä voisi olla sen korvaaja. En tiedä odottaako että minä ratkaisen asian, kun kerran niistä lattialla lojuvista vaatteista sanon. Ja olen sanonut, että joko käyttää sitä, tai hankkii jonkin muun, ihan sama kunhan ei lattialla pösötä. Ei mies ota hommaa työn alle.

Ap

Jatkuva käskyttäminen?? Ei aikuista ihmistä käskytetä. Se aiheuttaa vastareaktion -> mies ei todellakaan siivoa. Teillä on vissiin mennyt jo niin pitkälle tämä moodi, että on parempi, että muutatte erilleen.

Käskyttämiseltä se tuntuu, vaikka miten nätisti yrittää asian sanoa, mutta kun toinen toimii yleensä vasta, kun sanoo rumasti. Mies on sanonut, että haluaa tehdä omaan tahtiin, eikä jaksa kuunnella nalkutustani. Joten olen yrittänyt korjata asiaa, puhua mahdollisimman nätisti, ja antaa useita päiviä aikaa hoitaa asioita (tai odotan viikkosiivousta viikonloppuna). Muttakun nämäkään ei auta. Niinkuin nuo puhtaat pyykit, joista odotin että mies hoitaa, sanoin asiasta, odotin viikon, sanoin vihaisemmin, ja mies suuttui kun en anna hänen hoitaa rauhassa. Siinä oli viikko aikaa, ja vastaus on tuo? Ymmärtäisin vielä jotenkin jos sanoisi että unohti ja hoitaa kyllä (ja sisi hoitaisi oikeasti), mutta kun heti hyökkää, että ei kyllä ole varmasti tehnyt mitään väärää.

Aikuisen ihmisen voi olettaa hoitavansa omat sotkut, ja siivota yhteistä taloutta. Minusta tuo on ihan minimi, kun yhteen muutetaan. Tietty jos toisin sovitaan, asia on eri, vaan kun minä en tahdo hoitaa aikuisen terveen miehen puolesta mitään (eri asia jos sairaus). Ja tosiaan tuo asenne, kun ottaa melkein itsestäänselvyytenä, että minä hoidan suurimman osan. Että se nyt on selvää, että minä muistutan milloin siivotaan, että puhtaat vaatteet kuuluu kaappii, että näistä asioista jaksetaan kerta toisensa jälkeen sanoa lempeän ystävällisesti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Taida olla ees töissä tuo ap kun täällä päivät päivystää ja yrittää kalastella ymmärrystä tekemisilleen,tai pikemminkin tekemättömyydelleen. Satua koko stoori.

Juu, muitahan töitä ei ole, kuin 8-16 toimistotöitä. Ja ihan huvikseni keksin koko tarinan, kun muuten on niin tylsää elämässä.

Ap

Eipä tuo tuosta muutu. Itse en tuohon ainakaan lapsia tekisi, hyvä jos katsoisin itsekään kovin pitkään

Meillä iso perhe (4 lasta) ja iso talo. Meillä ei ole koskaan sotkuista tai likaista, ehkä vähän epäjärjestystä viikon mittaan mutta joka perjantai siivotaan porukalla.

Koneet pesee pyykin ja tiskit, joku meistä (yleensä lapset tyhjentää tiskikoneen) hoitaa ne kaappiin/kuivaustelineelle. Ei ole iso vaiva. Jokainen hakee omansa pois, minä yleensä viikkaan lakanat kaappiin.

Minä imuroin ja pyyhin yläkerran lattiat ja mies ja lapset alakerran. Keittiön siivoan joka päivä ja viikonloppuna sitten pyyhin esim kaappien ovet jos tarvitsee. Näin pysyy perussiistinä koko ajan. Ruokaa laittaa ja leipoo se joka haluaa/ehtii, samoin kauppareissut. Vessat (3) pestään kerran viikossa.

Menisiköhän tuohon tunti pari per nuppi itse siivoamiseen?

Eipä ole tullut edes mieleen ettei ehtisi tai jaksaisi, homma vaan hoituu.

Vierailija kirjoitti:

Sano AINA kotiin tullessaan ettei jaksa "koska oli töissä"

Niin oli kaikki muukin, mutta kotihommat ja lemmikit silti pakko hoitaa... ero tuli.

No niin. Kun on useamman lapsen lapsiperheitä, joissa voi olla vielä lemmikkejä, ja molemmat vanhemmat käy töissä, ja silti niitä kotitöitä ja arkea saa pyöritettyä. Kahden aikuisen taloudessa pitäisi olla ihan tavattoman helppoa, ja silti ei ole.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taida olla ees töissä tuo ap kun täällä päivät päivystää ja yrittää kalastella ymmärrystä tekemisilleen,tai pikemminkin tekemättömyydelleen. Satua koko stoori.

Juu, muitahan töitä ei ole, kuin 8-16 toimistotöitä. Ja ihan huvikseni keksin koko tarinan, kun muuten on niin tylsää elämässä.

Ap

Juuri näin. Mitä enemmän tarinaa lukee sitä varmemmaks tulee ettei ole totta,ei noin lapsellisia aikuisia voi olla olemassa! Toimistotyötä? Onhan noita töitä juu...yövuoroo ja iltaa,jotkut jopa sanoo työks ku käyvät istumas kahvilla työtoiminnassa. .😀

Vierailija kirjoitti:

Sano AINA kotiin tullessaan ettei jaksa "koska oli töissä"

Niin oli kaikki muukin, mutta kotihommat ja lemmikit silti pakko hoitaa... ero tuli.

Yksin ne saa erotes ainaki tehdä, erotuksella ettei enää ole ketä haukkuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano AINA kotiin tullessaan ettei jaksa "koska oli töissä"

Niin oli kaikki muukin, mutta kotihommat ja lemmikit silti pakko hoitaa... ero tuli.

No niin. Kun on useamman lapsen lapsiperheitä, joissa voi olla vielä lemmikkejä, ja molemmat vanhemmat käy töissä, ja silti niitä kotitöitä ja arkea saa pyöritettyä. Kahden aikuisen taloudessa pitäisi olla ihan tavattoman helppoa, ja silti ei ole.

Ap

No ei oo ku ootte niin tumpeloita kumpikin

Herranen aika mitä ulinaa. Meillä 6-henkinen perhe jolloin pyykin ja tiskin määrä on moninkertainen ja oikein hyvin jaksetaan.

Apn pitää varmaan ostaa siivooja jos kumpikaan ei jaksa tehdä itse.

Aluksi olin jotenkin ap sun ”puolella”, mut nyt en enää taida olla. Jaksat vaan kitistä miehestä. Samoja lauseita toistelet, eikä mikään mitään sulle on sanottu, kelpaa. Hajoa tiskeihisi!

Minulle ei jotenkin mahdu millään päähän, että miten hemmetissä kahden aikuisen taloudessa pitää pestä tiskit ja pyykit lähes päivittäin? Meitä on kolme joista kaksi vielä päivät kotona, eikä pyykkiä silti tarvitse pestä joka päivä. Tiskikonetta nyt pitää laulattaa lähes päivittäin mutta se kyllä johtuu siitä että on lapsi kotona. Silloin kun oltiin molemmat töissä ja lapsi hoidossa ei tiskejä tarvinnut pestä muutaman kerran viikossa.

Meillä käytiin pitkä keskustelu nalkutuksesta. Mies alkoi äsähdellä, että älä nalkuta, kun ENSIMMÄISEN kerran pyysin tekemään jotakin. Ja todellakin pyysin, en käskenyt. Tyyliin että viittisitkö imuroida jossain välissä? Tähän tuli tiuskaisu, että älä nalkuta, ja paikalta poistuminen. Kerran sitten seurasin perässä, ja kysyin, että miten hän mahtaa odottaa mun esittävän asiani, jos ensimmäinen, neutraalisti esitetty pyyntö on nalkutusta? Miten mun pitää pyytää häntä tekemään joku homma, ettei se ole nalkutusta, jos ilman pyyntöä ei tajua tehdä? Samoin kun on hermostunut joutuessaan hankalaan tilanteeseen, kysyin ihan suoraan, että mistä nyt hermostut? Onko tämä asia josta meillä ei saa puhua lainkaan? En vaan suostunut jättämään asiaa sikseen pelkän hermostumisen takia, siinähän mies oppii, että vähän kun ärähtää niin hän voi jatkaa lusmuiluaan.

Ihmiset tuppaavat helposti laittamaan defenssit päälle ihan turhasta, jos heillä itsellään on ikävä olla jostain syystä. Mies voi itsekin tiedostaa, ettei hoida omaa osuuttaan, mutta ei halua myöntää ja kohdata sitä, ja siksi hermostuu heti. En itse ole löytänyt muuta keinoa, kuin neutraalilla keskustelulla pakottaa mies kohtaamaan oma käytöksensä. Olla ikään kuin psykologina miehelle, kysellä samalla tavalla kuin psykologi kyselisi; miltä susta nyt tuntuu. Riippunee miehestäkin onnistuuko, meillä se on toiminut, kun mies oppi luottamaan, ettei asiasta keskustelu muutu riidaksi tai vaatimuksiksi. Ja se parisuhdeterapian tärkein asia; kertoa miltä itsestä tuntuu syyttämättä toista.