Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsi on todella negatiivinen
05.09.2018 |
Minulla on 10-v tytär joka on tänä syksynä muuttunut äärimmäisen negatiiviseksi. Aloitti uuden harrastuksen eikä ole mitään kivaa sanottavaa. Aina joka harrastuksessa on joku toinen lapsi jonka kanssa tytöllä on kränäää. Riittää että joku katsoo häntä muka vihaisesti. Olen yrittänyt että lapsi keskittyisi positiivisiin asioihin, mutta koulun jälkeen on aina kerrottavana kuinka hänet on jätetty ulkopuolelle, tai joku teki sitä tai tätä. Lapsi on todella voimakastahtoinen ja en usko hetkeäkään että kukaan jättäisi häntä ulkopuolelle. Opettajan mukaan lapsella ei ole mitään ongelmia koulussa muiden kanssa, mutta kotona aina vaan valittaa.
Sanoin tänään että jos kerran uusi harrastus on heti alkuunsa niin inhottavaa jonkun tytön takia joka on katsonut muka kiukkuisesti omaa lastani, niin harrastus lopetetaan. Kyseessä ei ole halpa juttu. Heti alkoi ääni muuttua kellossa ja selvisi että yhtään mitään kränää ei ollutkaan.
Muutenkin aina nämä väitteet kun lapsi sanoo että häntä muka syrjitään, raukeaa viimeistään siinä vaiheessa kun sanon että ne pitää selvittää, ettei ketään saa syrjiä. Alkaa puheiden peruminen.
Tuntuu että lapsi löytää joka ikisestä asiasta jotain negatiivista tai on tyytymätön aina. Ostin uuden puhelimen (maksoi 350 e) ja uuden tabletin (maksoi myös reilu 300 e) niin lapsi totesi vaan että kaikilla muilla on iPhonet ja iPadit. Aivan uskomatonta kiittämättömyyttä.
Mistä tällainen johtuu ja miten tähän pitäisi suhtautua? Olen itse ihminen joka tyytyy vähään ja minut on opetettu keskittymään positiivisiin asioihin, ja nyt kasvatan kotona JATKUVASTI perustyytymätöntä ja kaikesta aina negatiiviset puolet löytävää lasta.
Lienee selvää että lapsen asenne ärsyttää minua aivan sikana.
Kommentit (26)
Harmillista. Kerro vaikkapa afrikan lapsista joilla ei ole mitään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen yhtäkkinen muutos kertoo enemmänkin siitä, että tytön elämässä on tapahtunut jokin muutos, joka aiheuttaa hänelle vaikean olon. Ei kenenkään persoona muutu yhtäkkiä. Veikkaisin myös esim. kiusaamista tai jotain muuta sen kaltaista.
Meillä oli pojalla samassa iässä tota. En tiedä mistä johtui ja miten meni ohi mutta nyt 12 vuotiaana on päässyt yli
Negatiivisuus on osin synnynnäistä. Liittyy esim. helposti tulistuvaan temperamenttiin. Itsellä poika, joka ei ole helppo luonne. Ap:n kuvaamat asiat kuulostavat tutulta. Yhdessä olo ja säännöllinen yhteinen aika on auttanut. Hermostuminen ja suuttuminen pahentaa tilannetta. Eli lehmän hermot pitää olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhelimesta ja tabletista kitiseminen: ystävällisellä äänellä "ai ei kelpaa, no ei sitten" ja otetaan laitteet pois. Alkaa jossain vaiheessa kelpaamaan. Älä anna muksulle narinasta palkaksi jotain kallista puhelinta, herranen aika!
Saako lapsi viikkorahaa? Seuraavan kerran kun hän ehdottomasti haluaa jotain ja narisee siitä, niin saa alkaa opetella säästämään itse rahoistaan jonkun summan siihen, ennen kuin saa haluamansa asian. Oppii, ettei asiat tule ilmaiseksi eikä nopeasti kuin sormia napsauttamalla. Kymmenvuotias on jo tarpeeksi vanha ymmärtämään tämän ja valmis opettelemaan sitä. En tarkoita nyt mitään vitosen viikkorahasta sadan euron säästämistä, mutta jotain pienempää mihin ei mene loputon aika vaan esim. kuukausi tai kaksi (riippuen mitä roinaa hän on vailla).
Ja kaikkea nyt ei tarvitse hommata muutenkaan. Miksi kymmenvuotiaalla on oma tabletti edes... On hyvä oppia, että kaikkea ei nyt vaan aina saa ollenkaan. Se että muilla on, ei ole perustelu millekään.
Miten sinut on opetettu keskittymään positiivisiin asioihin? Opeta omaa lastasi samoin. Ja lakkaa hemmottelemasta liikaa ja antamasta periksi jos homma menee kitinän puolelle. Rakkautta ne rajatkin on.
Kun ei ole kiusaamista. Mitään ei ole muuttunut. Itse veikkaan esiteini-ikää.
Tyttö ei varsinaista koskaan ole ollut mikään positiivisen ajattelun esimerkkitapaus, mutta nyt tämä alkaa olla jo raivostuttavaa.
Kaikista kotitöistä yritetään välttää ja joka ikiseen juttuun on aina tekosyy. Opettaja kehuu lasta iloiseksi kympin oppilaaksi eikä voi mitenkään uskoa että kyse on samasta lapsesta kun kerroin millainen kiukuttelija tyttö on kotona. Jos lapsi on ollut aina jääräpää niin nyt se on jo jotain aivan eeppistä. Kysyin karkkipäivänä haluaako lapsi että tuon kaupasta karkkia. Tyttö vastasi että 'ihan sama'. Sanoin että jos se on ihan sama niin ei sitten, tuon jos hän haluaa. 'ihan sama' oli edelleen vastaus. Kysyin kolmannen kerran että haluaako se karkkia vai ei, jolloin lapsi sanoi edelleen että 'kuule aivan sama mulle tuotko vai et!!' jätin tuomatta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä on näitä nykyajan pikkuneitejä, jotka ovat saaneet kaiken ja vielä enemmän. Kaikkeen ollaan tyytymättömiä ja muut ovat vain häntä varten.
Itsepähän olette kasvattaneet. Lusikoi nyt.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole kiusaamista. Mitään ei ole muuttunut. Itse veikkaan esiteini-ikää.
Tyttö ei varsinaista koskaan ole ollut mikään positiivisen ajattelun esimerkkitapaus, mutta nyt tämä alkaa olla jo raivostuttavaa.Kaikista kotitöistä yritetään välttää ja joka ikiseen juttuun on aina tekosyy. Opettaja kehuu lasta iloiseksi kympin oppilaaksi eikä voi mitenkään uskoa että kyse on samasta lapsesta kun kerroin millainen kiukuttelija tyttö on kotona. Jos lapsi on ollut aina jääräpää niin nyt se on jo jotain aivan eeppistä. Kysyin karkkipäivänä haluaako lapsi että tuon kaupasta karkkia. Tyttö vastasi että 'ihan sama'. Sanoin että jos se on ihan sama niin ei sitten, tuon jos hän haluaa. 'ihan sama' oli edelleen vastaus. Kysyin kolmannen kerran että haluaako se karkkia vai ei, jolloin lapsi sanoi edelleen että 'kuule aivan sama mulle tuotko vai et!!' jätin tuomatta.
Ap
Ihan turhaan monimutkaistat asioita. Jos lapsi sanoisi minulle karkintuomiskysymykseen "ihan sama", lähtisin kauppaan sen kummemmitta keskusteluitta enkä toisi karkkia. Jos tästä rähjäisi minulle, niin ystävällisesti opettaisin, että jos jättää kaupassakävijän vastuulle ihansamat, niin lopputulos voi sitten olla tämä ja siihen on hyvä varautua eikä raivostua.
Olisi minuakin ärsyttänyt kyllä tuommoinen jankkaaminen, on se kumma kun aikuinen ihminen ei kahdellakaan sanomisella usko mitä sanottiin. Saattaisin itsekin vastata hieman kirpeämmin kolmannen kerran. Varmasti tytöstä tuntui, että et kuuntele mitä hän sanoo kun hän harjoittaa vapauttaan valita (=ei ole enää pikkulapsi joka on aina automaattisesti karkit saanut, vaan saa nyt isona tyttönä valita itse ja jopa jättää karkit kauppaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilla nuorilla on nykyään vaikeuksia motivoitua tekemään mitään opintojen tai työuransa eteen. Tai sitten vaatimukset herättävät kohtuutonta ahdistusta. Saadaan paniikkikohtauksia töissä jne. kun ollaan parikymppisenä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa koko ajan joku ei ole neuvomassa ja kehumassa ja pitäisi pystyä tavoitteelliseen toimintaan itse.
Olisi hyvä alkaa jo tämän ikäisten kanssa harjoittelemaan sitä, että omalla toiminnalla on yhteys seurauksiin. Lapselle voisi antaa vaikka viikottaisia kotitöitä, ja jos ne jäävät tekemättä, viikorahaa ei tule.
Ei oikeassa elämässäkään kaikkea kanneta eteen tekemättä mitään. Ei paskasta saa konvehtia.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tyttöä vaivaa jatkuvasti koulussa olla niin kunnollinen kympin oppilas ja haluaa purkaa turhautuneisuuttaan johonkin. Kympin oppilaatkin helposti sivuutetaan koulussa, "kun se osaa kuitenkin". Huomionhakua?
Tuonikäiset osaavat olla tosi vaikeita. Meillä ihan mahdottoman kiukkuinen juuri 11 vuotta täyttänyt. En myöskään tiedä, onko kyseessä jo esimurrosikä (se taitaa alkaa yllättävänkin aikaisin nykyään), vai alkava masennus.
Voimia. Itse olen ainakin jo aika puhki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Monilla nuorilla on nykyään vaikeuksia motivoitua tekemään mitään opintojen tai työuransa eteen. Tai sitten vaatimukset herättävät kohtuutonta ahdistusta. Saadaan paniikkikohtauksia töissä jne. kun ollaan parikymppisenä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa koko ajan joku ei ole neuvomassa ja kehumassa ja pitäisi pystyä tavoitteelliseen toimintaan itse.
Olisi hyvä alkaa jo tämän ikäisten kanssa harjoittelemaan sitä, että omalla toiminnalla on yhteys seurauksiin. Lapselle voisi antaa vaikka viikottaisia kotitöitä, ja jos ne jäävät tekemättä, viikorahaa ei tule.
Ei oikeassa elämässäkään kaikkea kanneta eteen tekemättä mitään. Ei paskasta saa konvehtia.
Minä taas näkisin, että lapset pitäisi pienestä pitäen totuttaa siihen, että asioita voi ja saa tehdä, ja niissä on myös mahdollisuus onnistua. Jos elämä on ollut passattavana olemista ja lapsen taitojen vähättelyä ensimmäiset kymmenen vuotta, ja sitten aletaankin murrosiän kynnyksellä "opettaa ettei mitään tule ilmaiseksi", saattaa olla ettei puheväleistä ole muutamaan vuoteen tietoa eikä se lapsen itsetuntokaan merkittävästi kohene.
Kaffepulla kirjoitti:
Monilla nuorilla on nykyään vaikeuksia motivoitua tekemään mitään opintojen tai työuransa eteen. Tai sitten vaatimukset herättävät kohtuutonta ahdistusta. Saadaan paniikkikohtauksia töissä jne. kun ollaan parikymppisenä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa koko ajan joku ei ole neuvomassa ja kehumassa ja pitäisi pystyä tavoitteelliseen toimintaan itse.
Olisi hyvä alkaa jo tämän ikäisten kanssa harjoittelemaan sitä, että omalla toiminnalla on yhteys seurauksiin. Lapselle voisi antaa vaikka viikottaisia kotitöitä, ja jos ne jäävät tekemättä, viikorahaa ei tule.
Ei oikeassa elämässäkään kaikkea kanneta eteen tekemättä mitään. Ei paskasta saa konvehtia.
No me esimerkiksi olemme toimineetkin juuri näin. Ei se aina ole niin yksinkertaista. kasvattamisen helppous/vaikeus ja se, mikä auttaa tai ei auta, riippuu todella paljon myös siitä, ketä kasvattaa. Se voi ihan oikeasti olla hyvinkin vaativa tehtävä, ihan täyspäisillekin vanhemmille. Eikä siihen auta toisten ylimielinen viisastelu.
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole kiusaamista. Mitään ei ole muuttunut. Itse veikkaan esiteini-ikää.
Tyttö ei varsinaista koskaan ole ollut mikään positiivisen ajattelun esimerkkitapaus, mutta nyt tämä alkaa olla jo raivostuttavaa.Kaikista kotitöistä yritetään välttää ja joka ikiseen juttuun on aina tekosyy. Opettaja kehuu lasta iloiseksi kympin oppilaaksi eikä voi mitenkään uskoa että kyse on samasta lapsesta kun kerroin millainen kiukuttelija tyttö on kotona. Jos lapsi on ollut aina jääräpää niin nyt se on jo jotain aivan eeppistä. Kysyin karkkipäivänä haluaako lapsi että tuon kaupasta karkkia. Tyttö vastasi että 'ihan sama'. Sanoin että jos se on ihan sama niin ei sitten, tuon jos hän haluaa. 'ihan sama' oli edelleen vastaus. Kysyin kolmannen kerran että haluaako se karkkia vai ei, jolloin lapsi sanoi edelleen että 'kuule aivan sama mulle tuotko vai et!!' jätin tuomatta.
Ap
Hyvä että jätit tuomatta, mutta miksi ihmeessä kysyt samaa asiaa kolmesti? Ihme jankutusta.
Lapsikin voi masentua vaikka ei kiusattaisikaan koulussa.
Ihan kamala tilanne, yrität vain nyt saada pois sieltä vasemmiston piiristä normaalien joukkoon, tuollainen negatiivisyys ajaa lopulta loppuun, eikä kukaan jaksa tuollaista suhteessa 😕
Ei se tee lapsesta negatiivista jos on voimakastahtoinen. Sen sijaan aikuiset jotka luokittelee lapsen luonteen mukaan negatiiviseksi, alustaa kasvamiseen niin huonot lähtökohdat että lapsi tulee kärsimään tuollaisten aikuisten takia koko elämänsä. Asennevamma lähtee kasvattajasta, ei lapsesta.
Onko lapsella oikeasti kaikki hyvin, kiusataanko häntä koulussa/harrastuksessa/muussa kaveripiirissä? Alkavaa masennusta tms?