Lue keskustelun säännöt.
hei haluaisin vain tappaa itseni
03.09.2018 |
olen 27vuotias espoolais mies, minulla on ihan hyvä työpaikka ja palkka, harrastuksia, olen fyysisesti ihan ok kunnossa eikä minulla ole mitään sairauksiakaan. Minulla on erinomaiset välit sukulaisiini enkä ole ollut ikinä riidoissa kenenkään kassa (edes ent. koulu kavereideni). Silti mielessäni pyörii ajatus henkeni ottamisesta. en tiedä mistä nämä ajatukset tulevat, mutta ne ovat vain vahvistuneet viimeaikoina. En seurustele kenenkään kanssa, yksin siitä syystä että en koe olevani valmis suhteeseen jossa mahdollisesti satuttaisin toista ihmistä henkisesti kun en ole itse sinut itseni kanssa. en tunne itseäni joten olisi todella vaikeaa rakentaa suhdetta kehenkään. enkä todellakaan missään tapauksessa halua että kukaan muu joutuu kärsimään takiani. tuntuu vain että elämä on jotenkin jumissa ja pois päästäkseni ainut keino olisi itsemurha. ehkä olen hullu ehkä en mutta tähän olen nyt tullut.
otan vastaan vaihtoehtoisia ratkaisuja tilanteeseeni, mutta luulen että tämä on ainut tie minulle..
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan halua kuolla. Luulette vaan! Oikeasti haluatte muutosta, vaikka ette ehkä tiedä mitä. Selvittäkää ensin se asia. Minkälaista haluaisitte että elämä olisi jos voisi sen takia iskusta sellaiseksi muuttaa? Sitten kun tiedätte mitä haluatte alkakaa miettiä mitä täytyy tehdä sen saavuttamiseksi. Pieniä askeleita kerralla, oikeaan suuntaan. Terapia voi myös olla tarpeen. Jossain varhaisessa vaiheessa elämäänne voi olla käsittelemättömiä asioita joista on hyvä tulla tietoiseksi, tai ehkä jo tiedättekin mikä elämässä on ollut raskasta ja vaikuttaa vielä tänäkin päivänä. Kuolla ei kannata ennen kuin on kunnolla elänytkään. Kuolla ehtii hyvin myöhemminkin.
Mikä sinä olet sanomaan muiden haluamisista? Belgia myönsi jo eutanasian vaikeasti masentuneelle, epätoivo _voi_ olla pohjanton, aina ei ole tiedossa parempaa. Ihmiselle todellakin annetaan enemmän kuin jaksaa kantaa. Elämä ei aina ole se juttu.
Väärin. Elämä on aina se juttu. Se kuolema joskus aikanaan korjaa varmasti pois. Siinä odotellessa voi tehdä ihan mukaviakin juttuja.
Kaikki eivät voi. Karmeita yleistyksiä ketjun täydeltä. On paljon niin sairaita ihmisiä, joiden koko vuorokausi menee kivunhallintaan, ja täällä sitten kerrotaan ”ihan mukavista jutuista” ja syyllistetään ”omasta navasta”.
Toivottavasti osuu kohdalle - ja osuuhan se!
Nyt oli kyllä kyse terveen kaverin itsemurha-ajatuksista, ei sairaan ihmisen eutanasiasta. Viikko sitten kävin katsomassa dementoitunutta tätiäni hoitokodissa, ja pahalta kyllä tuntui. Siinä tapauksessa toivoisin kohtuu nopeaa kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuumasta toimeen. Ei tarvitse oikeinkirjoitusta enää tuossa iässä sitten opetella. Riittääkö rohkeus lampaalla? Aataminomena vaan halki.
Vierailija kirjoitti:
Rukoile apua Jumalalta.
Jumala kuulee totisen rukouksen.
Jumala rakastaa luomaansa ihmistä.
Elämä on Suuri Lahja Jumalalta.
Älä satuta itseäsi.
Rukoilen puolestasi.Varaa aika ammattiauttajalle esim. Psykiatrille.
Jeesus auttaa kaikkia, jotka Häntä avuksi huutavat!
Kannattaa kuitenkin muistaa, että se, mikä ei tapa, sattuu niin s**tanasti ja jopa vammauttaa loppuiäksi. Sitten se kärsimys vasta alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi masentunut. Nyt hyvä lääkitys ja säännöllinen terapia. Aivan pohjalta noustu paikkaan, joka on harvinaisen lähellä onnellista. Tiedän tunteen ja tiedän että avun hakeminen saattaa myös tuntua aluksi masentavalta. Vaikkei itse millään tahtonut siihen uskoa, niin nyt voin jo paremmin. Muista että masennus on monelle kausittain tuleva ja täten myös usein ohimenevä tila.
Mikä lääke? Adderall? Wellbutrin? Mirtazapin?
Ei Mirtatzapin - lihottaa 30 kiloa hetkessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei svidu, täällä on aina näitä jeesustelijoita, ja sitten niitä, jotka sanoo go_ahead, koska kuvittelevat, että heillä on paremmat asemat, kun yksi kilpailija on poissa. Itselle toi voimia silloin nuorempana, kun kävin viikonloppuna katsomassa näitä discogimmoja. Ne olivat niin käsittämättömän välittömiä ja iloisia, ilman mitään analyysiä. Its fresh.
Vierailija kirjoitti:
olen 27vuotias espoolais mies, minulla on ihan hyvä työpaikka ja palkka, harrastuksia, olen fyysisesti ihan ok kunnossa eikä minulla ole mitään sairauksiakaan. Minulla on erinomaiset välit sukulaisiini enkä ole ollut ikinä riidoissa kenenkään kassa (edes ent. koulu kavereideni). Silti mielessäni pyörii ajatus henkeni ottamisesta. en tiedä mistä nämä ajatukset tulevat, mutta ne ovat vain vahvistuneet viimeaikoina. En seurustele kenenkään kanssa, yksin siitä syystä että en koe olevani valmis suhteeseen jossa mahdollisesti satuttaisin toista ihmistä henkisesti kun en ole itse sinut itseni kanssa. en tunne itseäni joten olisi todella vaikeaa rakentaa suhdetta kehenkään. enkä todellakaan missään tapauksessa halua että kukaan muu joutuu kärsimään takiani. tuntuu vain että elämä on jotenkin jumissa ja pois päästäkseni ainut keino olisi itsemurha. ehkä olen hullu ehkä en mutta tähän olen nyt tullut.
otan vastaan vaihtoehtoisia ratkaisuja tilanteeseeni, mutta luulen että tämä on ainut tie minulle..
VARO!!! Saa-tana kuiskaa korvaasi tuota itsemurhaa... Silloin hän saisi sinut omakseen ikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa henkiseltä kriisiltä, tarpeelta "kuolla" pois vanhasta minästä jotta uutta tulis tilalle.
Suosittelen riskinottoa, elämänmuutosta, arvojen ja kaiken uudelleen harkintaa.
Perus ravinto myös tärkeä ettei ole mitään puutostiloja. Olisi myös hyvä olla hukkaamatta dopamiineja mihinkään liian koukuttavaan.
Jos olet kiinnostunut meditaatiosta ja henkisestä kehityksestä, sieltä voisi olla uutta ravintoa mielelle. Toisaalta merkityksellisyyden kokemus (joka ilmeisesti puuttuu) voi löytyä yllättävästäkin suunnasta. Esim ammatinvaihdos.
Toisaalta myös ihmissuhteet haastavat uudistumaan. Ei ihminen kypsy ja tule valmiiksi itsekseen, vaikka ei olisi valmis niin olisi hyvä haastaa itseään ja kokeilla jopa parisuhteeseen ryhtymistä. Ei tietenkään pakko. Tärkeintä olisi löytää "oma juttu".
Terapiasta voisi olla myös hyötyä. Joskus tuollaiset ajatukset ovat masennusta, joskus OCD pakko-ajatuksia.
Toivottavasti löydät mielenkiinnon elämää ja itseäsi kohtaan! Rohkeutta :)
Itsemurhaan päätyvät ovat sellaisia ihmisiä, jotka ovat alkujaankin jollain tavalla pilalla. Muut etsivät keinot päästä läpi harmaan kiven. Luuserit luovuttavat. Ei elämä ole kovinkaan monelle muullekaan helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murha se on itsarikin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen 27vuotias espoolais mies, minulla on ihan hyvä työpaikka ja palkka, harrastuksia, olen fyysisesti ihan ok kunnossa eikä minulla ole mitään sairauksiakaan. Minulla on erinomaiset välit sukulaisiini enkä ole ollut ikinä riidoissa kenenkään kassa (edes ent. koulu kavereideni). Silti mielessäni pyörii ajatus henkeni ottamisesta. en tiedä mistä nämä ajatukset tulevat, mutta ne ovat vain vahvistuneet viimeaikoina. En seurustele kenenkään kanssa, yksin siitä syystä että en koe olevani valmis suhteeseen jossa mahdollisesti satuttaisin toista ihmistä henkisesti kun en ole itse sinut itseni kanssa. en tunne itseäni joten olisi todella vaikeaa rakentaa suhdetta kehenkään. enkä todellakaan missään tapauksessa halua että kukaan muu joutuu kärsimään takiani. tuntuu vain että elämä on jotenkin jumissa ja pois päästäkseni ainut keino olisi itsemurha. ehkä olen hullu ehkä en mutta tähän olen nyt tullut.
otan vastaan vaihtoehtoisia ratkaisuja tilanteeseeni, mutta luulen että tämä on ainut tie minulle..VARO!!! Saa-tana kuiskaa korvaasi tuota itsemurhaa... Silloin hän saisi sinut omakseen ikuisesti.
Saa-tanaa ei ole, kuten ei ole ju-malaakaan.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että sinulla on ilonkin aiheita. On työ, välit sukulaisiin hyvät, terveys kunnossa jne. Kyllä silti ymmärrän tuon tyhjyydenkin tunteen. Itsekin olen monta kertaa ajatellut, että olisi vaan parempi lähteä. Oma elämäni meni aika lailla väärille urille kiusaamisen takia. Sen jälkeen olen ollut myös hirveän yksinäinen, kun kiusaaminen vei ne vähät kaverit ja toisaalta myös itsetunnon ihan kokonaan.Olen aina ollut aika ujo ja omissa oloissa viihtyvä, jolle olisi riittänyt ne pari kaveria sekä se, että olisi saanut olla rauhassa. En ole juurikaan päässyt tilanteessani eteenpäin ja minulla ei ole ollut 10 vuoteen ketään kavereita satunnaisia koulututtuja lukuunottamatta. En enää oikein uskalla luottaa muihin ja olen myös jotenkin "pihalla" kaikista juttuaiheista. Välillä pelottaa, kun ei ole ketään läheistä vanhempien lisäksi.
Tunnen itseni usein melko epäonnistuneeksi. En voi edes kuvitella, että kehtaisin puhua elämästäni kenellekään jotain "kohtalontoveria" lukuunottamatta. Opiskelemaan olen hakenut siinä onnistumatta, töitä minulla ei ole ja kohta työkkäri taas kutsuu. Sukulaisia minulla ei oikeastaan edes "ole", koska välit ovat hyvin etäiset ja nähdään ehkä kerran 2 vuodessa. Näiden asioiden takia elämäni on melko kaukana mistään normaalin nuoren aikuisen elämästä. Pelkään välillä eri tilanteita ja toisaalta en siedä oikein enää stressiä. Dissosiaatiota ja epätodellista oloa on ollut aina kiusaamisen alusta lähtien. Ehkä pahinta kuitenkin on ollut se, kun on koulussa ollut aivan näkymätön muille. Sen tiedän, että jos nyt lähtisin niin minua ei jäisi vanhempien lisäksi monikaan kaipaamaan. Mutta en tee mitään itselleni. Kärsin sitten muuten ahdistuksen muodossa. Ymmärrän senkin, mitä kirjoitit parisuhteesta. Itsekään en halua kenellekään mikään taakka, vaikka välillä en meinaa enää jaksaa yksin. Haluaisin, että edes joku tietäisi että olen olemassa.
En haluaisi olla mikään uhri, mutta minulla ei vaan oikein ole voimia nousta ylös. Menneisyys vaivaa päivittäin. Vähän aikaa sitten juttelin erään tytön kanssa, joka oli myös entinen kiusattu ja hän oli sitä kautta sairastunut anoreksiaan ja kaikki koulut olivat jääneet kesken. Silloin taas tunsin hirveää surua siitä, mitä olemme joutuneet kokemaan. Jatkuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkoa
Ajattelin vain kertoa, että itsellenikin on elämä välillä todella "sekaisin". Pitäisi saada paljon lisää voimaa, mutta tuntuu että luovutan vaan kaikessa ja en pääse eteenpäin koskaan. En pysty edes miettimään mitä muut ovat jo tehneet, kun itse vaan yritän jotenkin mennä taas eteenpäin. Ei tällaista voi toivoa kenellekään. Ja myönnän omat virheeni ja vikani kyllä. Tuntuu, että minulle ei ole mitään päämäärää mihinkään ja jotenkin kaikki tunteet ovat latistuneet. Kuin sumussa kulkisi. Tuskin minusta enää mitään täysin normaalia tulee.
Välillä pelkään niitä hetkiä kun kaikki romahtaa. Silloin on ole etten kestä tätä elämääni enää hetkeäkään ja tuntuu, että kaikki on jo mennyt niin pieleen, etten enää pääse millään eteenpäin tai saa korjattua elämääni. Muuten en juuri tunne mitään. Onnellinen en ole. Rauhallisuuden tunne on ainoa mitä pystyn tuntemaan ja se onkin tärkeää, että saan olla rauhassa. En kestä enää ihmisten arvostelua yhtään. Silti olen aina heidän mielestään liian hiljainen, liian arka, pitäisi puhua enemmän, näytän "pelästyneeltä", olen epävarma jne. Tekisi mieli muuttaa sinne korpeen ja jäädä sinne, vaikka melko korvessa nytkin asun.
Toisaalta tiedän, että kuitenkin olen melko tavallinen ihminen, empaattinen ja kiltti. En vaan enää osaa ja uskalla olla se ihminen mikä aikaisemmin olen. Ehkä tämä epätodellinen olokin on jokin suojakeino, etten tunsisi niin paljon. Ja toisaalta parempi olla vähän sumussa kuin muistaa kaikki aina tarkkaan. Tällä hetkellä olen flunssassa, jonka yksi tekijä on varmaan stressi kun ensin hermoilin ahdistuksessa viikon ajan. Ihan naurettava elämä toisaalta minulla. Terveisin 23 vuotias nainen. Pahoittelut romaanista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi masentunut. Nyt hyvä lääkitys ja säännöllinen terapia. Aivan pohjalta noustu paikkaan, joka on harvinaisen lähellä onnellista. Tiedän tunteen ja tiedän että avun hakeminen saattaa myös tuntua aluksi masentavalta. Vaikkei itse millään tahtonut siihen uskoa, niin nyt voin jo paremmin. Muista että masennus on monelle kausittain tuleva ja täten myös usein ohimenevä tila.
Mikä lääke? Adderall? Wellbutrin? Mirtazapin?
Bepanthen
Onko Anti-Exem?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko elämä mielestäsi yksitoikkoista, eikä sisällä tarpeeksi haasteita? Tuntuuko olosi merkityksettömältä, vaikka sinulla on yhteiskunnallisesti kaikki hyvin? Kokeile erämaahan muuttoa johonkin pikku mökkiin. Siinä olisi ainakin alkuun tekemistä, mutta joskus älykkäämpi ihminen turhautuu, kun ajatustyö ei ole tarpeeksi haastavaa, joten silloin ratkaisuksi käy ajattelua suuresti vaativa tekeminen, kuten jokin keksiminen tai muuta mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kai se on Laiskan ratkaisu jos ei viitsi minkään eteen ponnistella
Vaikka tää kuinka olisikin jotain omaa hauskaa, niin mieti silti sitä ihmistä joka on oikeasti kirjoittanut tänne ja on itsetuhoinen. Nämä kommentit ovat oikeasti oksettavia ja et varmasti sanoisi päin naamaa noin kellekään ja jos sanoisit niin sitten ei ole mikää ihme miksi joidenkin läheiset voivat huonosti jos tukiverkosto on kaltaistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on Laiskan ratkaisu jos ei viitsi minkään eteen ponnistella
Vaikka tää kuinka olisikin jotain omaa hauskaa, niin mieti silti sitä ihmistä joka on oikeasti kirjoittanut tänne ja on itsetuhoinen. Nämä kommentit ovat oikeasti oksettavia ja et varmasti sanoisi päin naamaa noin kellekään ja jos sanoisit niin sitten ei ole mikää ihme miksi joidenkin läheiset voivat huonosti jos tukiverkosto on kaltaistasi.
Itsemurhaan päätyneet ihmiset eivät ansaitse sympatiaa. He itse jättivät kaiken taakseen. Vaihtoehtoja kyllä olisi ollut, mutta oma itsekeskeinen surkuttelunhalu esti tarttumasta niihin.
Vierailija kirjoitti:
Murha se on itsarikin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen 27vuotias espoolais mies, minulla on ihan hyvä työpaikka ja palkka, harrastuksia, olen fyysisesti ihan ok kunnossa eikä minulla ole mitään sairauksiakaan. Minulla on erinomaiset välit sukulaisiini enkä ole ollut ikinä riidoissa kenenkään kassa (edes ent. koulu kavereideni). Silti mielessäni pyörii ajatus henkeni ottamisesta. en tiedä mistä nämä ajatukset tulevat, mutta ne ovat vain vahvistuneet viimeaikoina. En seurustele kenenkään kanssa, yksin siitä syystä että en koe olevani valmis suhteeseen jossa mahdollisesti satuttaisin toista ihmistä henkisesti kun en ole itse sinut itseni kanssa. en tunne itseäni joten olisi todella vaikeaa rakentaa suhdetta kehenkään. enkä todellakaan missään tapauksessa halua että kukaan muu joutuu kärsimään takiani. tuntuu vain että elämä on jotenkin jumissa ja pois päästäkseni ainut keino olisi itsemurha. ehkä olen hullu ehkä en mutta tähän olen nyt tullut.
otan vastaan vaihtoehtoisia ratkaisuja tilanteeseeni, mutta luulen että tämä on ainut tie minulle..VARO!!! Saa-tana kuiskaa korvaasi tuota itsemurhaa... Silloin hän saisi sinut omakseen ikuisesti.
Saa-tanaa ei ole, kuten ei ole ju-malaakaan.
Perustele väittämäsi.
Tai anna olla - osaat siinä kuitenkin olla kovin ennalta-arvattava, joten jääköön perustelut.
Sensijaan olen samaa mieltä siitä, ettei jumalaa ole, mutta Jumala on olemassa, Kaikkivaltias ja kolmiyhteinen Jumala: Isä Jumala, Poika Jumala sekä Pyhä Henki Jumala. joka asuu Hänen uskovissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on Laiskan ratkaisu jos ei viitsi minkään eteen ponnistella
Vaikka tää kuinka olisikin jotain omaa hauskaa, niin mieti silti sitä ihmistä joka on oikeasti kirjoittanut tänne ja on itsetuhoinen. Nämä kommentit ovat oikeasti oksettavia ja et varmasti sanoisi päin naamaa noin kellekään ja jos sanoisit niin sitten ei ole mikää ihme miksi joidenkin läheiset voivat huonosti jos tukiverkosto on kaltaistasi.
Itsemurhaan päätyneet ihmiset eivät ansaitse sympatiaa. He itse jättivät kaiken taakseen. Vaihtoehtoja kyllä olisi ollut, mutta oma itsekeskeinen surkuttelunhalu esti tarttumasta niihin.
Kyllä. Esim Robin Williamsista ajattelen, että hän oli itsekäs ja surkea mäntti, joka petti kaikki hänen läheisensä ja faninsa hirttämällä itsensä niin raakalaismaisesti kylpyammeeseen. Tunnen syvää pettymystä ja surua katsottuani hänen jotain elokuviaan. Hän mokasi kaiken - yhdessä pimeässä hetkessä.
Ei kannata rypeä itsesäälissä. Ap ei raids kestää pettymyksiä ja sitä että kaikki ei oo koko ajan jännää. Elämä taitaa olla tylsä ja tasainen. Irtisano vaikka asunto ja muuta autoon asumaan vaikka
Aivan, tämä on totta.
Repäise itsesi samoista kuvioista vaikka hetkeksi - lähde jonnekin, minne olet aina halunnut lähteä ja tee jotain, mitä olet aina halunnut tehdä. Elämme täällä vain kerran, muttaoman elämän lopettaminen on sulaa hulluutta, elämä on kallisarvoinen lahja, jonka saa vain harvat ja valitut.