APUA! Vauva 11 kk ollut päiväkodissa 2 vko ja käytös muuttunut täysin.
Olen huolesta suunniltani. Taloustilanteen takia molempien käytävä töissä. Lapsi muuttunut täysin päiväkodin alettua. Päivät menneet kuulemma suhteellisen hyvin hoidossa, itkuisuutta on ollut vaipanvaihdoissa ja päiväunille mennessä. Tilanne hoitopäivän jälkeen saa minun sydämen särkymään. Lapsi näprää nallea käsissään ja tuijottaa väsyneillä silmillä eteen päin, ei nukahda autoon, ei naura, ei itke eikä juttele pariin kolmeen tuntiin hoitopäivän jälkeen. Ollut hyvin aktiivinen ja puhelias poika, siis tulee sanoja ja omaa kieltä jatkuvasti. Iltaa kohden vähän virkistyy ja leikkii ja jutteleekin, mutta paljon vaisummin kuin aikaisemmin. Ei katso enää silmiin niin paljon vaan nyprää nallea tai vaatteitaan. Apua! Kaikki hokee, että menee ohi. Meneekö? Olenko vain hysteerinen?
Kommentit (259)
Päiväkodit on karuja paikkoja noin pienille. Tiiän yhen muksun, joka on aloittanut parin viikon sisällä päiväkodin ja itki hysteerisenä yhden päivän siellä, ei uskaltaneet hoitajat edes naamaa pieneltä pestä, kun yksivuotias ei sitä antanut tehdä. Mikäs siinä, jos antaa taaperon päättää, että pestäänkö naama ruokailun jälkeen vai ei.
Olen ollut töissä päiväkodissa, jossa aloitti 9 kkn ikäinen lapsi. Häntä varten palkattiin yksi hoitaja lisää. Lapsella oli koko ajan syli, siis sama hoitaja.
Tätä mahdollisuutta tuskin on kaikissa päiväkodeissa.
Jää kotiin, jos se suinkin on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Huomenna soitan pankkiin ja pyydän lyhennysvapaata! Varmasti saan. Niin nopeesti kuin mahdollista jään töistä pois ja lapsen kanssa kotiin. Miehelle ilmotan, en kysy! Pakko ei oo ku kuolla. Kahden ihmisen mielenterveys korjaantuu. ap
Teet varmasti oikein! Hyvä kun olet huolissasi! Olet hyvä äiti! Toivottavasti teidän tilanne paranee.
Kenekään ei ole pakko käydä taloustilanteen takia töissä ellette ole ostaneet ylihintaista asuntoa tai muuten velkaantuneet. You only live once.
Mitään niin tärkeää päätöstä en ole tehnyt elämässäni kun se että odotin että lapsi oli 1v 10kk ennen kuin hän meni hoitoon ja silloinkin tein vajaata viikkoa töissä ja oltiin keskiviikot kotona ettei tullut pitkää pk-viikkoa. Silti olin onneni kukkuloilla kun tulin uudestaan raskaaksi ja sain ottaa toisen synnyttyä esikon pois päiväkodista kotiin.
Joo asuttiin kaksiossa mutta eihän alle 3-v. edes tarvi omaa huonetta. Isompi asunto hommattiin vasta kun oli 2 lasta ja sillonkin maltillinen. Ja säästettiin kaikessa niin mun kotonaolo onnistu jopa siihen kun kuopus oli 3-v. Ei ollut kyllä mitään ekstraa mutta oltiin huippuonnellisia.
Voitteko muuten te kahden vanhemman perheet kertoa, miten ihmeessä voi olla tilanne että lapsi on pakko laittaa vauvana hoitoon? Olen itse täysin yh, sain lapseni yksin, ja hoidin häntä kotona 1v9kk asti. Ei säästöjä, elimme kotihoidontuella ja muilla Kelan tuilla. Olihan se niukkaa mutta pärjättiin. Niin mikä ihme voi olla syynä että kaksi ihmistä tienaa vähemmän?! Ellei toinen vanhemmista ole esim. vankilassa. En itse pysty kuvittelenaan tilannetta. Vaikka molemmat olisivat opiskelijoita niin onhan tuloja silti. Liian iso asuntolaina? Menot ylisuuret tuloihin nähden?

Menot (lainat ja muut) on suhteutettu kahden ihmisen palkkaan, ja sitten pitäisikin pärjätä yhden ihmisen palkalla. Kotihoidontuki 300e on ihan yhtä tyhjän kanssa, eli koko perheen on elettävä sillä yhden ihmisen palkalla.
Omalla kohdalla tilanne on hyvä koska meillä se töissä käyvä tienaa sen verran hyvin että voi elättää koko perheen, mutta kaikilla niin ei ole. Ja monissa perheissä mies tuntuu olevan sitä vastaan että lapsi hoidettaisiin kotona, eivät halua laskea omaa elintasoaan ja elättää koko perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä missä asun oli niin kumma päiväkodin johtaja joka ei huolinut alle 4v päiväkotiin. Meidän lapsi oli siihen asti pph.lla. Oli muka liian pieni päiväkotiin.
Tuollaisia saisi olla enemmänkin.
Parasta jäädä kotiin hoitamaan lasta, niin kuin aijotkin<3 itse en ainakaan pystyisi katsomaan omaa pientä vauvaa, jolla ei selvästi ole hyvä olla. :( tuli tästä keskustelusta mieleen eräs tuttava, joka laittoi 9kk ikäisen hoitoon, kun tarvitsee kuulemma "virikkeitä". Kyllä laski pisteet nollaan tämän äidin kohdalla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko muuten te kahden vanhemman perheet kertoa, miten ihmeessä voi olla tilanne että lapsi on pakko laittaa vauvana hoitoon? Olen itse täysin yh, sain lapseni yksin, ja hoidin häntä kotona 1v9kk asti. Ei säästöjä, elimme kotihoidontuella ja muilla Kelan tuilla. Olihan se niukkaa mutta pärjättiin. Niin mikä ihme voi olla syynä että kaksi ihmistä tienaa vähemmän?! Ellei toinen vanhemmista ole esim. vankilassa. En itse pysty kuvittelenaan tilannetta. Vaikka molemmat olisivat opiskelijoita niin onhan tuloja silti. Liian iso asuntolaina? Menot ylisuuret tuloihin nähden?
Menot (lainat ja muut) on suhteutettu kahden ihmisen palkkaan, ja sitten pitäisikin pärjätä yhden ihmisen palkalla. Kotihoidontuki 300e on ihan yhtä tyhjän kanssa, eli koko perheen on elettävä sillä yhden ihmisen palkalla.
Omalla kohdalla tilanne on hyvä koska meillä se töissä käyvä tienaa sen verran hyvin että voi elättää koko perheen, mutta kaikilla niin ei ole. Ja monissa perheissä mies tuntuu olevan sitä vastaan että lapsi hoidettaisiin kotona, eivät halua laskea omaa elintasoaan ja elättää koko perhettä.
Ihmisten pitäisi osata miettiä/säästää valmiiksi, ettei vauvaa tarvitse laittaa heti äitiysloman päätyttyä hoitoon. Lainaankin voi ottaa lyhennysvapaata, niin jää rahaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä kyselee. Voiko tuon ikäinen masentua? Viiklnloppunakaan ei täysin palaudu omaksi itsekseen. Ennen hoki jatkuvasti oppimiaan sanojaan kohteita osoittaen, nyt enemmän passiivisena seuraa ympäristöä mieluiten sylissä istuen. Hetkeksi innostuu, sitten ikäänkuin vetäytyy masentuneena itseensä. Ihan vakavissani mietin välittömästi päiväkodista pois ottamista. Miehen suku painostaa minua ihan sata lasissa ja pitää hysteerisenä. Mies alkaa vähän tajuamaan tilannetta.
Minä sanon myös, että luota vaistoosi.
Nyt on kyse teidän lapsenne ensimmäisestä ikävuodesta ja näitä hetkiä ette tule ikinä saamaan takaisin.
Annat suvun kaakattaa, sinä olet äiti ja minusta huolesi on todellinen. Lapsi on liian kuormittunut.
Siihen verraten eikö se ole ihan samantekevää, jos asuntolaina on puoli vuotta tai vuoden myöhemmin maksettu kuin oli suunniteltu?
Vierailija kirjoitti:
Provo. Ei kukaan laita 11kk vauvaa päiväkotiin. Käsittääkseni noin pieniä ei sinne edes oteta. Jos on totta, niin tietenkin vauva reagoi noin. Aikuisen käytös (rahanhimo) tässä ihmetyttää.
Minut laitettiin kokopäiväperhepäivähoitoon 5kk ikäisenä (yksinhuoltajaäiti) eikä minusta tullut kovinkaan normaalia. Se ei silti ollut hoitopaikan vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko muuten te kahden vanhemman perheet kertoa, miten ihmeessä voi olla tilanne että lapsi on pakko laittaa vauvana hoitoon? Olen itse täysin yh, sain lapseni yksin, ja hoidin häntä kotona 1v9kk asti. Ei säästöjä, elimme kotihoidontuella ja muilla Kelan tuilla. Olihan se niukkaa mutta pärjättiin. Niin mikä ihme voi olla syynä että kaksi ihmistä tienaa vähemmän?! Ellei toinen vanhemmista ole esim. vankilassa. En itse pysty kuvittelenaan tilannetta. Vaikka molemmat olisivat opiskelijoita niin onhan tuloja silti. Liian iso asuntolaina? Menot ylisuuret tuloihin nähden?
Menot (lainat ja muut) on suhteutettu kahden ihmisen palkkaan, ja sitten pitäisikin pärjätä yhden ihmisen palkalla. Kotihoidontuki 300e on ihan yhtä tyhjän kanssa, eli koko perheen on elettävä sillä yhden ihmisen palkalla.
Omalla kohdalla tilanne on hyvä koska meillä se töissä käyvä tienaa sen verran hyvin että voi elättää koko perheen, mutta kaikilla niin ei ole. Ja monissa perheissä mies tuntuu olevan sitä vastaan että lapsi hoidettaisiin kotona, eivät halua laskea omaa elintasoaan ja elättää koko perhettä.
Entä, jos toinen vaikka sairastuu?
Nämä on niitä arvovalintoja. Lapsilla on vain yksi lapsuus, ja vanhemmilla suunnaton valta siihen millaiseksi se muodostuu. Millainen vanhempi ei halua muka elättää omaa perhettään? Omia lapsiaan? Että on pienempi paha nakata pieni ihmisenalku hoitopaikkaan pitkiksi päiviksi, kuin tilapäisesti laskea omaa elintasoaan? Vaikka se pieni ihminen ei ole juuri muuta vailla kuin oman vanhempansa läsnäoloa.
Säälittää tällaisten vanhempien lapset.
Lapsemme oli 1v 9kk, kun laitoimme hänet päiväkotiin. Näin jälkikäteen ajateltuna minua harmittaa se, kun en ollut kotona hänen kanssaan pidempään. Lapsi on kuitenkin pieni niin lyhyen aikaa. Pelkäsin vaan kovasti, että joku korvaa minut töissä tai että rahat eivät riitä ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko muuten te kahden vanhemman perheet kertoa, miten ihmeessä voi olla tilanne että lapsi on pakko laittaa vauvana hoitoon? Olen itse täysin yh, sain lapseni yksin, ja hoidin häntä kotona 1v9kk asti. Ei säästöjä, elimme kotihoidontuella ja muilla Kelan tuilla. Olihan se niukkaa mutta pärjättiin. Niin mikä ihme voi olla syynä että kaksi ihmistä tienaa vähemmän?! Ellei toinen vanhemmista ole esim. vankilassa. En itse pysty kuvittelenaan tilannetta. Vaikka molemmat olisivat opiskelijoita niin onhan tuloja silti. Liian iso asuntolaina? Menot ylisuuret tuloihin nähden?
Menot (lainat ja muut) on suhteutettu kahden ihmisen palkkaan, ja sitten pitäisikin pärjätä yhden ihmisen palkalla. Kotihoidontuki 300e on ihan yhtä tyhjän kanssa, eli koko perheen on elettävä sillä yhden ihmisen palkalla.
Omalla kohdalla tilanne on hyvä koska meillä se töissä käyvä tienaa sen verran hyvin että voi elättää koko perheen, mutta kaikilla niin ei ole. Ja monissa perheissä mies tuntuu olevan sitä vastaan että lapsi hoidettaisiin kotona, eivät halua laskea omaa elintasoaan ja elättää koko perhettä.
Ihmisten pitäisi osata miettiä/säästää valmiiksi, ettei vauvaa tarvitse laittaa heti äitiysloman päätyttyä hoitoon. Lainaankin voi ottaa lyhennysvapaata, niin jää rahaa enemmän.
Tai sitten ei oo pakko ottaa niitä lainoja. Ihmiset hankkivat kalliita omistusasuntoja, ja niiden, eli omaisuuden kartuttamisen takia on ”pakko” palata töihin. Järjetön syy.
Aloittajaa arvostan, ettei laita silmiään kiinni lapsen voinnilta. Ratkaisuja voi olla erilaisia, mut menkää lapsen hyvinvointi edellä. Jos teillä myöhemmin on perusturvallisuuden puuttumisen traumaa oireileva lapsi, kadutte hirveästi, ettette tehneet sitä, mikä juuri nyt ois mahdollista.
Minulla nuorin lapsi on 1v3kk, ja ap:n kuvaus alkoi lähes itkettämään.
Nallea nypräävä, tyhjäkatseinen pieni lapsi "hyvinvointi"yhteiskuntamme rattaissa. Yksi niin monista. Jotenkin äärimmäisen surullista.
Ihanaa, että aiot jäädä kotiin hoitamaan. Sinua hän nyt tarvitsee. Ihanaa, että huomaat lapsesi hädän ja reagoit siihen.
Ei missään nimessä alle 3v päiväkotiin ellei ole TODELLINEN hätä kyseessä. Enkä yhtään tilannetta keksi, sillä valtio takaa perusturvan.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miksi pitää lapsi hankkia jos sille ei ole tarjota hyvää lapsuutta. Töissä on pakko käydä, mutta oliko se lapsi tähän väliin pakko hankkia, siitä kärsii nyt jokainen osapuoli. Tämä kommenttihan ei teitä auta, pahoittelen, mutta jospa saisi jonkun ajattelemaan jolla tuo tilanne ei ole vielä päässyt syntymään.
tämä kommentti on kyllä av:n tyypillisintä laatukamaa! Ap on huolissaan ja kyselee neuvoja ja kokemuksia, ilmeisenä tavoitteenaan tarjota lapselle mahdollisimman hyvä lapsuus, ja kommentointi on tätä tasoa. Välillä ei kyllä tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa kun näitä mustavalkoisia aivopieruja lukee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jää pois töistä. Mieheltä et tarvitse siihen lupaa. Ja olisi kyllä todella outoa, jos hän ei ymmärtäisi ratkaisuasi. Onko hän muissa asioissa kuinka kylmä?
Kyllä päätös meidän perheessä on lyöty lukkoon. Meidän lapsi ei ole vielä valmis päiväkotiin. Köyhästä perheestä tulleena rikkaan perheen pojan naiminen on aiheuttanut paineita oman osuuden tuomisesta talouteen. Appivanhempien asenne on ollut, että en kai kauan aio loisia kotona:( Töihin paluu ei ole tuntunut itsestä missään vaiheessa oikealta. Teen väärin lastani kohtaan. Tässä tilanteessa, vaikka tulisi ero, niin jään hoitamaan lastani. Kyllä miehen puolelta tiettyä kylmyyttä on koko suvun voimin. ap
Wau minka kulta kimpaleen kanssa olet perustanut perheen.
Mene Porvooseen trolli. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
adfDFAFDSAASDF kirjoitti:
No onko niitä lapsia pakko tehdä, jos ne pitää jo noin pienenä sinne päiväkotiin laittaa? Poikanne vain on liian pieni kestämään niitä pitkiä hoitopäiviä, olemista yhtenä isossa lapsilaumassa jossa hoitajilla ei riitä aikaa tarpeeksi yhtä lasta kohti ja ennen kaikkea hän on liian pieni olemaan erossa teistä vanhemmista monta tuntia joka hoitopäivä. Ei ihme, että hän siinä väsyy, taantuu ja jää kehityksessään jälkeen sekä henkisesti että fyysisesti. Sitä paitsi lapsenne ei enää rakasta teitä vanhempia eikä luota teihin kun te joka päivä hylkäätte hänet sinne lasten vankilaan eli päiväkotiin.
Suomen historiassa on vain verrattain lyhyt pätkä, jolloin naiset ovat lopettaneet työn teon lasten saamisen vuoksi.
Lapset, myös hyvin pienet lapset, esim. jätettiin yksin selviytymään, joskus useankin tunnin ajaksi. Jätettiin esim. pinnasänkyyn huutamaan.
Päivähoitojärjestelmä on oikein hyvä vanhempien työssäkäynnin mahdollistaja. On ihan normaalia, että terve aikuinen nainen käy kodin ulkopuolella töissä, vaikka hänellä olisi alle vuoden ikäinen lapsi.
Ei kotiin jäämisessä mitään vikaa ole, mutta ei ole töiden tekemisessäkään.
Älä valehtele. Ei kukaan jätä pieniä lapsiaan yksin itkemään vain siksi, että pitää mennä töihin. Sehän on heitteillejättö.
Kyllä 1950-luvulla äitini on ollut pikkuveljensä kanssa kahdestaan kotona, kun vanhemmat olivat töissä. Molemmat olivat alle kouluikäisiä. Ja vanhemmat olivat ihan normaaleja. Köyhässä perheessä ei vaan ollut vaihtoehtoja, kun päivähoitoa ei ollut.
En ollut tuo, jolle vastasit.
En laittaisi vauvaa päiväkotiin, jos ei oikeasti olisi ihan pakko. Käyttäisin ensin kaikki muut vaihtoehdot, lyhennysvapaat, osa-aikatyöt viikonloppuisin, luottokortit ja kaikki muut, mitä vaan keksisin, jotta saisin pidettyä vauvan kotona edes joitain kuukausia pidempään.