Lue keskustelun säännöt.
APUA! Vauva 11 kk ollut päiväkodissa 2 vko ja käytös muuttunut täysin.
02.09.2018 |
Olen huolesta suunniltani. Taloustilanteen takia molempien käytävä töissä. Lapsi muuttunut täysin päiväkodin alettua. Päivät menneet kuulemma suhteellisen hyvin hoidossa, itkuisuutta on ollut vaipanvaihdoissa ja päiväunille mennessä. Tilanne hoitopäivän jälkeen saa minun sydämen särkymään. Lapsi näprää nallea käsissään ja tuijottaa väsyneillä silmillä eteen päin, ei nukahda autoon, ei naura, ei itke eikä juttele pariin kolmeen tuntiin hoitopäivän jälkeen. Ollut hyvin aktiivinen ja puhelias poika, siis tulee sanoja ja omaa kieltä jatkuvasti. Iltaa kohden vähän virkistyy ja leikkii ja jutteleekin, mutta paljon vaisummin kuin aikaisemmin. Ei katso enää silmiin niin paljon vaan nyprää nallea tai vaatteitaan. Apua! Kaikki hokee, että menee ohi. Meneekö? Olenko vain hysteerinen?
Kommentit (259)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tuutte kotiin, istukaa sohvalle, ota syliin ja anna näprätä nalleaan. Juttele jotain tai vaikka katsokaa hetki telkkaria, kunhan vain olette yhdessä <3 Lapsi kaipaa ihan varmasti vain rauhaa ja läheisyyttä. Älä kysele mikä on tai pakota mihinkään, mitä ei halua tehdä, ettei vaan koe syyllisyyttä päivän aiheuttamasta väsymyksestä, anna levätä hetki ja näytä esimerkkiä lepäämällä itsekin (tekee mutten ihan hyvää aikuisellekin rauhoittua työpäivän jälkeen, niin jaksaa sit taas alkaa puuhastella...)
Neuvosi on aivan pöljä. Ap:n vauva on 11 kk. Sen ikäinen ei osaa vielä edes puhua kuin ehkä yksittäisiä sanoja. Ei 11 kk ikäiseltä kysellä päivän kulusta, koska se ei osaa vastata. Ei 11 kk ikäinen vielä osaa tuntea syyllisyyttä, koska omatunto ja ns. yliminä kehittyy vasta myöhemmin. Ei 11 kk ikäiselle vauvalle tarvitse näyttää jotain esimerkkiä lepäämällä itse, vaan sen ikäinen vauva laitetaan unille silloin kun uniaika on.
No ainoa hyvä tuossa ohjeessa oli se, että lapsi saisi olla rauhassa sylissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat lapset on aloittaneet päiväkodissa vasta 2,5-vuotiaina, mutta sama kai se on kuinka pieni tai iso lapsi on, jos joutuu päiväksi pois vanhempien luota kun siihen on tottunut.
Varmaan tärkeintä on yrittää olla lapsen kanssa hoitopäivän jälkeen niin paljon kuin mahdollista. Sylitellä ja leikkiä.
Olisiko toisella teistä mahdollisuus tehdä töitä niin, että lapsi voisi olla aina maanantain tai perjantain pois hoidosta eikä väsyisi pitkiin viikkoihin?
Kyllä lapsi tottuu siihen, että on päiväkodissa, vaikka onkin pieni. Alku on aina rankkaa, isommallekin. Mutta lapselle on parempi olla hoidossa kuin kotona, jos vanhempien on todella oltava töissä, että elintaso säilyy ja saadaan pidettyä katto pään päällä. Ei ole lapselle hyväksi sekään, että vanhemmat ahdistuvat rahan puutteesta ja lopulta riitelevät kaikesta ja eroavat.
Jaksamista pienen kanssa!
Ap:n kuvaus vauvansa muutoksesta täsmää vauvaiän depressio-oireisiin. Jos jonkun lapsi on pärjännyt 11 kk ikäisenä päiväkodissa, niin se ei tarkoita sitä, että muut lapset pärjäisi. Pieni osa vauvoista varmaan pärjääkin, mutta suuri osa vauvoista kehittää anakliittisen depression joutuessaan eroon vanhemmistaan noin pienenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää laittaa 11kk ikäinen VAUVA päiväkotiin. 20v sitten oli itsestään selvää, että suurin osa jäi kotiin, kunnen lapsi oli 3v. Kukaan ei ainakaan alle 1v:tä laittanut päiväkotiin. Jää kotiin, et tule katumaan, lupaan sen. Muutama kuukausikin auttaa.
Höpöhöpö. Esimerkiksi me pistimme lapsemme päivähoitoon noin 11kk ikäisenä 20 vuotta sitten. Niin teki moni muukin. Eikä silloin ollut mitenkään itsestään selvää, että lapsen kanssa jäätäisiin kotiin. Hyvin tuntuu sekin lapsi nykyään pärjäävän, kun opiskelee yliopistossa mieluista alaa.
Ei yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Vasta kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua lapsellesi voi valjeta/voi pukea sanoiksi, mitä se aiheutti ja mitä vaille on jäänyt, mitä olisi tarvinnut ja kaivannut. Päivähoidon ryhmissä kasvaa stressin seurauksena myös riskit tietyille sairauksille.
Mutta jokainen joutuu oman elämäntilanteen vuoksi tekemään omat ratkaisut ja muiden ratkaisuja kaikkien olisi syytä kunnioittaa. Et voi kuitenkaan väittää, ettei ole mitenkään vaikuttanut seuraavin tiedoin ( ja näkemättä lapsesi sisimpään ja tulevaisuuteen,ihmissuhteisiin jne, nyt ja tulevaisuudessa): "ihan hyvä ihminen siitä tuli ei se mitenkään vaikuttanut. Yliopistossa opiskelee ja maisteri ja hyvä ammatti tuli".
Ei tietenkään yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Yritin sanoa, että ainakin yksi varhain päivähoitoon pistetty lapsi näyttää pärjäävän hyvin elämässään, vaikka on julmasti pistetty vieraiden ihmisten hoitoon alle vuoden ikäisenä.
Se kyseinen lapsi on osannut toimia aika omatoimisesti aina ja on aina kertonut mielipiteensä asioista. Häntä ei ole ikinä painostettu valitsemaan jokin tietty ammatti tai opiskeluala. Ainoa vaatimus on ollut, että opiskelee alaa, joka kiinnostaa. Meni haluamaansa lukioon, vaikka sinne oli pitempi ja hankalampi koulumatka kuin moneen lähempänä olevaan lukioon. Hankki ihan itse työpaikan välivuodeksi, kun ei ensimmäisellä yrityksellä saanut opiskelupaikkaa. Kun oman alan kesätöitä ei opiskelijalle ollut tarjolla, tyttö hankki ihan itse kesätyötä toiselta alalta. Opiskelee määrätietoisesti alaa, jolle itse halusi. Luultavasti valinta on hyvä, vaikka palkka ei varmasti päätä huimaa. Vaikuttaa oikein tasapainoiselta ihmiseltä, jonka ihmissuhteetkin ovat kunnossa.
Toki joskus vuosien tai vuosikymmenten päästä hän saattaa alkaa oireilla, mutta tuskinpa kuitenkaan varhaisen päivähoidon aloituksen takia.
Edelleenkin pidät pärjääminen ja ihmisyyden mittarina tyttären ammatillisia tekwmisiä, reippautta, suorittamista. Tiedätkö, miten hän voi sisimmässään, miten kohtelee muita, miten kestää 10 vuoden kuluttua eteen tulevat elämän kriisit tai arjen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää laittaa 11kk ikäinen VAUVA päiväkotiin. 20v sitten oli itsestään selvää, että suurin osa jäi kotiin, kunnen lapsi oli 3v. Kukaan ei ainakaan alle 1v:tä laittanut päiväkotiin. Jää kotiin, et tule katumaan, lupaan sen. Muutama kuukausikin auttaa.
Höpöhöpö. Esimerkiksi me pistimme lapsemme päivähoitoon noin 11kk ikäisenä 20 vuotta sitten. Niin teki moni muukin. Eikä silloin ollut mitenkään itsestään selvää, että lapsen kanssa jäätäisiin kotiin. Hyvin tuntuu sekin lapsi nykyään pärjäävän, kun opiskelee yliopistossa mieluista alaa.
Ei yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Vasta kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua lapsellesi voi valjeta/voi pukea sanoiksi, mitä se aiheutti ja mitä vaille on jäänyt, mitä olisi tarvinnut ja kaivannut. Päivähoidon ryhmissä kasvaa stressin seurauksena myös riskit tietyille sairauksille.
Mutta jokainen joutuu oman elämäntilanteen vuoksi tekemään omat ratkaisut ja muiden ratkaisuja kaikkien olisi syytä kunnioittaa. Et voi kuitenkaan väittää, ettei ole mitenkään vaikuttanut seuraavin tiedoin ( ja näkemättä lapsesi sisimpään ja tulevaisuuteen,ihmissuhteisiin jne, nyt ja tulevaisuudessa): "ihan hyvä ihminen siitä tuli ei se mitenkään vaikuttanut. Yliopistossa opiskelee ja maisteri ja hyvä ammatti tuli".
Ei tietenkään yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Yritin sanoa, että ainakin yksi varhain päivähoitoon pistetty lapsi näyttää pärjäävän hyvin elämässään, vaikka on julmasti pistetty vieraiden ihmisten hoitoon alle vuoden ikäisenä.
Se kyseinen lapsi on osannut toimia aika omatoimisesti aina ja on aina kertonut mielipiteensä asioista. Häntä ei ole ikinä painostettu valitsemaan jokin tietty ammatti tai opiskeluala. Ainoa vaatimus on ollut, että opiskelee alaa, joka kiinnostaa. Meni haluamaansa lukioon, vaikka sinne oli pitempi ja hankalampi koulumatka kuin moneen lähempänä olevaan lukioon. Hankki ihan itse työpaikan välivuodeksi, kun ei ensimmäisellä yrityksellä saanut opiskelupaikkaa. Kun oman alan kesätöitä ei opiskelijalle ollut tarjolla, tyttö hankki ihan itse kesätyötä toiselta alalta. Opiskelee määrätietoisesti alaa, jolle itse halusi. Luultavasti valinta on hyvä, vaikka palkka ei varmasti päätä huimaa. Vaikuttaa oikein tasapainoiselta ihmiseltä, jonka ihmissuhteetkin ovat kunnossa.
Toki joskus vuosien tai vuosikymmenten päästä hän saattaa alkaa oireilla, mutta tuskinpa kuitenkaan varhaisen päivähoidon aloituksen takia.
Edelleenkin pidät pärjääminen ja ihmisyyden mittarina tyttären ammatillisia tekwmisiä, reippautta, suorittamista. Tiedätkö, miten hän voi sisimmässään, miten kohtelee muita, miten kestää 10 vuoden kuluttua eteen tulevat elämän kriisit tai arjen?
Kaikki vanhemmat eivät edes tunnista ja tunnusta vauvansa tai lapsensa huonoa vointia,kuten ap. Haluavat viedä ja pitää hoidossa. Sama lapsi ei tule kuulluksi ja nähdyksi oikeasti myöhemminkään. Paitsi tietysti hienojen yhteiskunnallisten suoritusten kautta, joita vanhemmat arvostavat.
Kaikesta siitä, mitä sellaisen lapsi vanhempi ei edes huomaa ja ylpeänä väittää kaiken menneen vain ihan nappiin, jää kuitenkin jälki lapsen aivoihin - ja sisimpään...
Meidänkin piti laittaa toinen lapsi jo 11 kk-ikäisenä hoitoon (onneksi tein vuorotöitä, niin ei ihan joka päivä tarvinnut viedä). Meillä juuri nuo ekat kaksi viikkoa meni tosi huonosti, olin aina imettänyt rinnalta eikä tyttö osannut hoitoon mennessä juoda nokkamukista/tuttipullosta eikä sitten saanut nukutuksikaan ja illat oli vain kiinni tississä. Ei kuitenkaan ihan noin paha tilanne kuin teillä eli kotimatkan kyllä saattoi itkeä, mutta kun sai olla sylissä kotona niin jaksoi sitten vähän leikkiäkin ja olla hyväntuulinen, mutta oli kyllä selvästi väsynyt päiväkotipäivistä ja itki sinne vietäessä ensimmäiset kuukaudet. Ensimmäisen kuukauden aikana kuitenkin tottui aikalailla eikä ollut yhtä ärtynyt enää kotona vaan taas oma itsensä. Helpotti varsinkin kun hän alkoi syömään/juomaan maitoa hoitopäivinä. Mutta lapset on hyvin erilaisia, esikoinenkin oli vain 12 kk kun aloitti päiväkodissa kun menin opiskelemaan ja hyvin alkoi alusta asti (häntä en tosin imettänyt yhtä pitkään). Ihan alusta asti viihtyi eikä kärsinyt päiväkodista ja hän onkin todella ulospäinsuuntautunut ja reipas lapsi. Nuorempi on vähän herkempi eikä ollut ollut minusta (äidistä) juurikaan erossa aiemmin ja oli kyllä kauheaa se hoidon aloitus, nyt ikää 1 v 7 kk ja kaikki hyvin. :) Odotellaan tässä kolmatta ja hänen kanssaan pystyn näillä näkymin olemaan kotona niin kauan kuin pää kestää ja pääsee tuo keskimmäinenkin takaisin kotiin/kerhoilemaan.
Mutta sinun tilanteestasi vielä, että jos mahdollista niin lyhennä työpäiviäsi alkuun. Hyvä, että olet tarkkana päivähoidon aloituksessa, etkä ajattele että sinne vaan, mikä ei tapa se vahvistaa. Kannattaa kysellä neuvolasta ohjeita ja puhua päiväkodin henkilökunnalle, siellä yleensä ollaan aika tosissaan varhaiskasvatusasioissa ja lapsen elämä halutaan tehdä mahdollisimman hyväksi. 11 kk on vielä kyllä tosi pieni aloittamaan hoidossa, mutta kun kaikki tekevät parhaansa lapsen huomioimiseksi niin pienellä on parempi olla ja siten se sitten helpottuu ajan kanssa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää laittaa 11kk ikäinen VAUVA päiväkotiin. 20v sitten oli itsestään selvää, että suurin osa jäi kotiin, kunnen lapsi oli 3v. Kukaan ei ainakaan alle 1v:tä laittanut päiväkotiin. Jää kotiin, et tule katumaan, lupaan sen. Muutama kuukausikin auttaa.
Höpöhöpö. Esimerkiksi me pistimme lapsemme päivähoitoon noin 11kk ikäisenä 20 vuotta sitten. Niin teki moni muukin. Eikä silloin ollut mitenkään itsestään selvää, että lapsen kanssa jäätäisiin kotiin. Hyvin tuntuu sekin lapsi nykyään pärjäävän, kun opiskelee yliopistossa mieluista alaa.
Ei yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Vasta kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua lapsellesi voi valjeta/voi pukea sanoiksi, mitä se aiheutti ja mitä vaille on jäänyt, mitä olisi tarvinnut ja kaivannut. Päivähoidon ryhmissä kasvaa stressin seurauksena myös riskit tietyille sairauksille.
Mutta jokainen joutuu oman elämäntilanteen vuoksi tekemään omat ratkaisut ja muiden ratkaisuja kaikkien olisi syytä kunnioittaa. Et voi kuitenkaan väittää, ettei ole mitenkään vaikuttanut seuraavin tiedoin ( ja näkemättä lapsesi sisimpään ja tulevaisuuteen,ihmissuhteisiin jne, nyt ja tulevaisuudessa): "ihan hyvä ihminen siitä tuli ei se mitenkään vaikuttanut. Yliopistossa opiskelee ja maisteri ja hyvä ammatti tuli".
Ei tietenkään yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Yritin sanoa, että ainakin yksi varhain päivähoitoon pistetty lapsi näyttää pärjäävän hyvin elämässään, vaikka on julmasti pistetty vieraiden ihmisten hoitoon alle vuoden ikäisenä.
Se kyseinen lapsi on osannut toimia aika omatoimisesti aina ja on aina kertonut mielipiteensä asioista. Häntä ei ole ikinä painostettu valitsemaan jokin tietty ammatti tai opiskeluala. Ainoa vaatimus on ollut, että opiskelee alaa, joka kiinnostaa. Meni haluamaansa lukioon, vaikka sinne oli pitempi ja hankalampi koulumatka kuin moneen lähempänä olevaan lukioon. Hankki ihan itse työpaikan välivuodeksi, kun ei ensimmäisellä yrityksellä saanut opiskelupaikkaa. Kun oman alan kesätöitä ei opiskelijalle ollut tarjolla, tyttö hankki ihan itse kesätyötä toiselta alalta. Opiskelee määrätietoisesti alaa, jolle itse halusi. Luultavasti valinta on hyvä, vaikka palkka ei varmasti päätä huimaa. Vaikuttaa oikein tasapainoiselta ihmiseltä, jonka ihmissuhteetkin ovat kunnossa.
Toki joskus vuosien tai vuosikymmenten päästä hän saattaa alkaa oireilla, mutta tuskinpa kuitenkaan varhaisen päivähoidon aloituksen takia.
Edelleenkin pidät pärjääminen ja ihmisyyden mittarina tyttären ammatillisia tekwmisiä, reippautta, suorittamista. Tiedätkö, miten hän voi sisimmässään, miten kohtelee muita, miten kestää 10 vuoden kuluttua eteen tulevat elämän kriisit tai arjen?
Tiedän. Hänellä on pitkäaikaisia ystäviä, ainakin meidän käsittääksemme hyvä ja vakaa parisuhde, hyvät välit sekä isovanhempiin, vanhempiin että pienempiin sisaruksiin. Kriiseistä en tiedä, mutta arki näyttää sujuvan jo nyt. Jos jotain voi päätellä siitä, miten hän käsitteli sen, ettei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä saamaan opiskelupaikkaa (hankki työpaikan talveksi ja päätti yrittää uudelleen), hän selvinnee muistakin kriiseistä kohtuullisen hyvin. Mitään isompia kriisejä ei onneksi ole kohdalle osunut.
Minusta suorittamista ei ole se, että tekee sitä, mitä haluaa. Suorittamista olisi se, että tekee asioita siksi, että joku muu haluaa tai siksi, että kunnollisen ihmisen kuuluu tehdä jotain. Jos tekee jotain siksi, että itse haluaa tai siksi, että jonkin halutun asian (vaikkapa tietty työ) saaminen sitä vaatii, se ei ole suorittamista.
Mutta mitä merkitystä tällä on? Halusin vain osoittaa, että varhain aloitettu päivähoito ei johda katastrofiin, vaan tuloksena voi olla aivan normaali tasapainoinen elämässään pärjäävä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää laittaa 11kk ikäinen VAUVA päiväkotiin. 20v sitten oli itsestään selvää, että suurin osa jäi kotiin, kunnen lapsi oli 3v. Kukaan ei ainakaan alle 1v:tä laittanut päiväkotiin. Jää kotiin, et tule katumaan, lupaan sen. Muutama kuukausikin auttaa.
Höpöhöpö. Esimerkiksi me pistimme lapsemme päivähoitoon noin 11kk ikäisenä 20 vuotta sitten. Niin teki moni muukin. Eikä silloin ollut mitenkään itsestään selvää, että lapsen kanssa jäätäisiin kotiin. Hyvin tuntuu sekin lapsi nykyään pärjäävän, kun opiskelee yliopistossa mieluista alaa.
Ei yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Vasta kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua lapsellesi voi valjeta/voi pukea sanoiksi, mitä se aiheutti ja mitä vaille on jäänyt, mitä olisi tarvinnut ja kaivannut. Päivähoidon ryhmissä kasvaa stressin seurauksena myös riskit tietyille sairauksille.
Mutta jokainen joutuu oman elämäntilanteen vuoksi tekemään omat ratkaisut ja muiden ratkaisuja kaikkien olisi syytä kunnioittaa. Et voi kuitenkaan väittää, ettei ole mitenkään vaikuttanut seuraavin tiedoin ( ja näkemättä lapsesi sisimpään ja tulevaisuuteen,ihmissuhteisiin jne, nyt ja tulevaisuudessa): "ihan hyvä ihminen siitä tuli ei se mitenkään vaikuttanut. Yliopistossa opiskelee ja maisteri ja hyvä ammatti tuli".
Ei tietenkään yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Yritin sanoa, että ainakin yksi varhain päivähoitoon pistetty lapsi näyttää pärjäävän hyvin elämässään, vaikka on julmasti pistetty vieraiden ihmisten hoitoon alle vuoden ikäisenä.
Se kyseinen lapsi on osannut toimia aika omatoimisesti aina ja on aina kertonut mielipiteensä asioista. Häntä ei ole ikinä painostettu valitsemaan jokin tietty ammatti tai opiskeluala. Ainoa vaatimus on ollut, että opiskelee alaa, joka kiinnostaa. Meni haluamaansa lukioon, vaikka sinne oli pitempi ja hankalampi koulumatka kuin moneen lähempänä olevaan lukioon. Hankki ihan itse työpaikan välivuodeksi, kun ei ensimmäisellä yrityksellä saanut opiskelupaikkaa. Kun oman alan kesätöitä ei opiskelijalle ollut tarjolla, tyttö hankki ihan itse kesätyötä toiselta alalta. Opiskelee määrätietoisesti alaa, jolle itse halusi. Luultavasti valinta on hyvä, vaikka palkka ei varmasti päätä huimaa. Vaikuttaa oikein tasapainoiselta ihmiseltä, jonka ihmissuhteetkin ovat kunnossa.
Toki joskus vuosien tai vuosikymmenten päästä hän saattaa alkaa oireilla, mutta tuskinpa kuitenkaan varhaisen päivähoidon aloituksen takia.
Edelleenkin pidät pärjääminen ja ihmisyyden mittarina tyttären ammatillisia tekwmisiä, reippautta, suorittamista. Tiedätkö, miten hän voi sisimmässään, miten kohtelee muita, miten kestää 10 vuoden kuluttua eteen tulevat elämän kriisit tai arjen?
Kaikki vanhemmat eivät edes tunnista ja tunnusta vauvansa tai lapsensa huonoa vointia,kuten ap. Haluavat viedä ja pitää hoidossa. Sama lapsi ei tule kuulluksi ja nähdyksi oikeasti myöhemminkään. Paitsi tietysti hienojen yhteiskunnallisten suoritusten kautta, joita vanhemmat arvostavat.
Kaikesta siitä, mitä sellaisen lapsi vanhempi ei edes huomaa ja ylpeänä väittää kaiken menneen vain ihan nappiin, jää kuitenkin jälki lapsen aivoihin - ja sisimpään...
Justiinsa. Lapsi, joka näytti viihtyvän päivähoidossa, oli iloinen ja jääräpäinen itsensä kotona, pärjäsi koulussa enimmäkseeni kohtuullisesti tai hyvin ja näyttää nyt parikymppisenä olevan tasapainoinen ja onnellinen ihminen, onkin huonovointinen, pakkopäivähoidettu, vanhempiensa syrjimä suorittaja, koska lapsen vanhempi ei ymmärrä, että varhainen päivähoidon aloitus johtaa väistämättä myöhemmin masennukseen, pakonomaiseen suorittamiseen ja hylätyksi tulemiseen ja tekee ihmisestä psykopaatin.
Minä katsoisin vielä muutaman viikon, miten lapsi sopeutuu päivähoitoon. Jos lapsi alkaa sopeutuu ja alkaa palautua ennalleen, kaikki on hyvin. Jos taas olo näyttää kurjalta tai tilanne jopa huononee, etsisin paremman ratkaisun. Kaikki riippuu lapsesta. Useimmille varhainen päivähoidon aloitus ei ole ongelma, vaikka jotkut eivät siihen sopeudukaan. Heille etsitään sitten jokin muu ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää laittaa 11kk ikäinen VAUVA päiväkotiin. 20v sitten oli itsestään selvää, että suurin osa jäi kotiin, kunnen lapsi oli 3v. Kukaan ei ainakaan alle 1v:tä laittanut päiväkotiin. Jää kotiin, et tule katumaan, lupaan sen. Muutama kuukausikin auttaa.
Höpöhöpö. Esimerkiksi me pistimme lapsemme päivähoitoon noin 11kk ikäisenä 20 vuotta sitten. Niin teki moni muukin. Eikä silloin ollut mitenkään itsestään selvää, että lapsen kanssa jäätäisiin kotiin. Hyvin tuntuu sekin lapsi nykyään pärjäävän, kun opiskelee yliopistossa mieluista alaa.
Ei yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Vasta kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua lapsellesi voi valjeta/voi pukea sanoiksi, mitä se aiheutti ja mitä vaille on jäänyt, mitä olisi tarvinnut ja kaivannut. Päivähoidon ryhmissä kasvaa stressin seurauksena myös riskit tietyille sairauksille.
Mutta jokainen joutuu oman elämäntilanteen vuoksi tekemään omat ratkaisut ja muiden ratkaisuja kaikkien olisi syytä kunnioittaa. Et voi kuitenkaan väittää, ettei ole mitenkään vaikuttanut seuraavin tiedoin ( ja näkemättä lapsesi sisimpään ja tulevaisuuteen,ihmissuhteisiin jne, nyt ja tulevaisuudessa): "ihan hyvä ihminen siitä tuli ei se mitenkään vaikuttanut. Yliopistossa opiskelee ja maisteri ja hyvä ammatti tuli".
Ei tietenkään yliopistossa opiskelu ole ihmisyyden mittari. Yritin sanoa, että ainakin yksi varhain päivähoitoon pistetty lapsi näyttää pärjäävän hyvin elämässään, vaikka on julmasti pistetty vieraiden ihmisten hoitoon alle vuoden ikäisenä.
Se kyseinen lapsi on osannut toimia aika omatoimisesti aina ja on aina kertonut mielipiteensä asioista. Häntä ei ole ikinä painostettu valitsemaan jokin tietty ammatti tai opiskeluala. Ainoa vaatimus on ollut, että opiskelee alaa, joka kiinnostaa. Meni haluamaansa lukioon, vaikka sinne oli pitempi ja hankalampi koulumatka kuin moneen lähempänä olevaan lukioon. Hankki ihan itse työpaikan välivuodeksi, kun ei ensimmäisellä yrityksellä saanut opiskelupaikkaa. Kun oman alan kesätöitä ei opiskelijalle ollut tarjolla, tyttö hankki ihan itse kesätyötä toiselta alalta. Opiskelee määrätietoisesti alaa, jolle itse halusi. Luultavasti valinta on hyvä, vaikka palkka ei varmasti päätä huimaa. Vaikuttaa oikein tasapainoiselta ihmiseltä, jonka ihmissuhteetkin ovat kunnossa.
Toki joskus vuosien tai vuosikymmenten päästä hän saattaa alkaa oireilla, mutta tuskinpa kuitenkaan varhaisen päivähoidon aloituksen takia.
Edelleenkin pidät pärjääminen ja ihmisyyden mittarina tyttären ammatillisia tekwmisiä, reippautta, suorittamista. Tiedätkö, miten hän voi sisimmässään, miten kohtelee muita, miten kestää 10 vuoden kuluttua eteen tulevat elämän kriisit tai arjen?
Kaikki vanhemmat eivät edes tunnista ja tunnusta vauvansa tai lapsensa huonoa vointia,kuten ap. Haluavat viedä ja pitää hoidossa. Sama lapsi ei tule kuulluksi ja nähdyksi oikeasti myöhemminkään. Paitsi tietysti hienojen yhteiskunnallisten suoritusten kautta, joita vanhemmat arvostavat.
Kaikesta siitä, mitä sellaisen lapsi vanhempi ei edes huomaa ja ylpeänä väittää kaiken menneen vain ihan nappiin, jää kuitenkin jälki lapsen aivoihin - ja sisimpään...
Ja tämä johtaa nykyään niin yleiseen suorittamiseen. Huomiota ja reaktioita tulee työelämässä suorittamisesta. Silloin kelpaa maailmalle. Voi kuitenkin olla, että mielessä on synkeää, kun ei kelpaa itselleen, on selittämätön paha olo eikä parisuhteista tule mitään koska niissä ei voi "edetä", suorittaa eikä valmistua. Jaa miksi mielenterveysongelmia on nykyään yhä nuoremmilla?
Tyttärellä saattaa olla kurssit suoritettu hyvin arvosanoin, mutta myös tiivis ja pitkä suhde YHTS:n psykologin kanssa. Kun mikään ei tunnu miltään, ei edes ne hyvät arvosanat.
Lukeekohan ap vielä tätä ketjua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan jos ap sattuisi olemaan linjoilla.
Lapsen ensimmäiset kolme vuotta ovat tärkeimmät aivojen kehityksen kannalta, silloin rakentuu mm. perusturvallisuus joka vaikuttaa koko loppuelämään. Tästä on kirjoittanut ja puhunut paljon mm. Liisa Keltinkangas-Järvinen. Siihen asti olisi parasta että vain vanhempi hoitaa lasta kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just eilen katselin sydän kivistäen meidän nuoremman pojan ensimmäisiä päiväkodissa otettuja valokuvia, joissa poika oli todella surullisen, eksyneen ja itkettyneen näköinen. Päiväkotiin mennessä pojalla oli ikää 1 v 4 kk. Ei ollut helppoa aikaa kenellekään enkä todellakaan tiedä tekisinkö tällä tietämyksellä saman ratkaisun. Vaikeita päätöksiä, kun on niin monta asiaa, jotka vaikuttaa. Lapsen hyvinvointi on tietysti ykkösasia, mutta valitettavasti moni joutuu tekemään kompromisseja ihan jo taloudellisista syistä.
Ihmetyttää täällä tuo "päiväkoti ei ole pienen lapsen paikka." Meillä on useampi lapsi parin vuoden välein, joista jokanen on ollut sen 1-2v välin päivähoidossa ennen kuin olen seuraavalta jäänyt äitiyslomalle. Kokemusta on niin tutusta kuin vieraasta hoitajasta kotona, tutusta ja vieraasta hoitajasta perhepäivähoidossa, sekä vieraasta hoitajasta niin ryhmäperhepäivähoidossa kuin päiväkodissakin. En ole huomannut lapsissa eroa sen suhteen, mikä hoitomuoto heillä on sitten ollutkaan. Mutta sen huomioin, että eniten hoitajamuutoksia oli perhepäivähoidoissa. Usein vietiin varahoitoon. Ryhmiksessä ja päiväkodissa on aina ollut joku lapselle tuttu hoitaja paikalla, vaikka vaihtuvuutta olisikin. Tuntuu, että monella on ennakkoluulot vaan niin suuret päiväkoteja kohtaan. Itse olen yhden harjoittelun aikanaan päiväkodissa tehnyt ja kyllä siellä ainakin lapset jaettiin pienempiin ryhmiin oman hoitoryhmän sisälläkin muutaman kerran päivässä. Eli ei se yhtä älämölöä ollut. Itsellä siis sosiaalipuolen koulutus, johon kuului pakollinen päiväkotiharjoittelu, vaikka oma työ ei tällä hetkellä lapsia koskekkaan.
Meillä lapset on osa elämää, ei niiden syntymiseen sopivaa aikataulua ole sen suuremmin suunniteltu. Ei elämän tarvitse olla kello kaulassa suorittamista, vaan se voi olla ihan tilanteen mukaan elämistä. Pääasia että perhe voi hyvin.
Ap:lle sanoisin, että sun täytyy tehdä sen mukaan, mikä itselle tuntuu parhaalta. Jokainen lapsi reagoi erilailla niin uuteen tilanteeseen kuin esim. joulupukkiinkin. Ainut, että pukkia ei tartte miettiä ku kerran vuodessa, hoitopäivää joka arkipäivä. Toiset on vaan arempia tai herkempiä kuin toiset kaiken muutoksen edessä. Myös vanhemmissa on eroja, miten osataan tukea muutoksessa ja arjessa yleensäkin. Kaikilta ei löydy osaamista siihen, ja omalla käytöksellä jopa pahennetaan tilannetta. Toivon kuitenkin, että olette jo löytäneet teille sopivan ratkaisun.
Kyllä menee väänaikaa sopeutumiseen lapsella jos äidilläkin. Lapsi ehkä tottuu nopeastikin äiti haikailee eroa pidempään. Onnea jakoon.
Väsymystä ja uupumusta varmasti kuten moni jo sanonutkin, mutta sanoisin myös, että masennusta, ikävä kyllä. :-(
Meillä lapset olivat 1v ja 1v2kk kun aloittivat päiväkodissa. Toinen oli aluksi hoidossa vähän itkuinen mutta kuukaudessa meni ohi. Muuten ei mitää ongelmaa. Huippuja päiväkoteja ollu. Sen sijaan yksi perhepäivähoitaja oli kamala(lapset ootettiin pois parin kuukauden jäljeen pois kun huusivat suoraa huutoa sinne viedessä ja eivät enää uskaltaneet nukkua öisin. Nyt nuorin 10kk aloitti perhepäivähoidossa. Hoitaja on mukava, Tosin koska perhepäivähoitajalla ei oo ollenkaan säännöllinen päivärytmi(viimeksi hakiessa söivät välipalaa vasta puoli neljä) niin oon aatellu hakea siirtoa päiväkotiin. Päiväkodeissa on tottakai aika paljon eroa mutta pitää rohkeasti puhua henkilökunnan kanssa(tarvittaessa johtajaa myöten) jos joku asia mietityttää.
Sä et vaan tajua. Kauhea puolustusreaktio päällä.