Lue keskustelun säännöt.
Vanheneminen on perseestä
31.08.2018 |
Olen pian viisikymppinen nainen ja on todettava, että parhaat vuodet on takanapäin ja monet ovet jo sulkeutuneet. Itse en oikein tajua ikääni enkä siis tunne itseäni keski-ikäiseksi, en todellakaan. Huomaan sen kuitenkin peiliin katsoessani ja vaatteita päälle pukiessani. Syömiseen pitää kiinnittää todella paljon huomiota.
Tuntuu, että olen usein pahantuulinen johtuen osittain lasten teini-iästä ja siihen liittyvästä jatkuvasta väännöstä, ei jaksaisi.
En viihdy nykyään työssäni, mutta uuden työpaikan saaminen tässä iässä on melkein utopiaa, nuorempia hakijoita on satoja samoihin paikkoihin.
Olen toistaiseksi terve, mutta jotain pientä, iän myötä tulevia vaivoja ilmenee aika ajoin.
Ihmettelen, miksi joillakin on tavoite elää mahdollisimman pitkään kun väistämättä suurimmalla olsalla ihmisiä se vanhuus on on vain menneiden muistelua kiikkustuolissa.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mun mielestä elän ehkä elämäni parasta aikaa, täytän ihan kohta 50 v. Mun lapset on kohta aikuisia (2 vanhinta opiskelemassa ja nuorin lukiolainen) ja vapaa-aikaa tuntuu olevan pilvin pimein verrattuna muutaman vuoden takaiseen aikaan, odota vaan, kohta sullakin ap helpottaa!
Tietysti se aina vähän aamulla peiliin katsoessa ihmetyttää, että kuka tuo kurppa tuolla peilissä on, ennenkuin muistaa, että aijaa, se on mun nykyinen naamataulu, mutta ei kun huumoria vaan kehiin! Ei se ole niin vaarallista, jos on muutama ryppy tullut silmäkulmiin. Painonhallinnassa auttaa hyvät yöunet, runsas liikunta ja kasvisruokavalio, itse olen lähes vegaani, joskus sorrun syömään vähän juustoa. Vyörätö kyllä tuntuu olevan katoava luonnonvara, sille ei taida kamalasti mitään mahtaa, kun hormonitoiminta muuttuu. Saas nähdä koska vaihdevuodet tulee, voisin jo menkoista luopua.
Mulla on menestyvä yritys, joten ei ole hätää töiden kanssa ja viihdyn työssäni erinomaisesti. Kouluttaudun koko ajan lisää ja kehitän yritystäni, pysyy kyllä mielenkiinto ja työnilo yllä. Mukavaa vapaa-ajanviettoa on liikunnan lisäksi ystävien tapaaminen, kodin sisustaminen, puutarhatyöt, lukeminen ja tieysti ajanvietto puolison kanssa. Parisuhdekin voi paremmin kuin koskaan.
Toki on raskaita asioitakin elämässä, äitin on huonokuntoinen ja hankala vanhus, enkä millään jaksaisi huolehtia hänestä, mutta pakko on, yhteiskunnan apu on niin minimaalista. Miehen äiti on vielä vanhempi, mutta vielä hyväkuntoinen liki yhdeksänkymppinen; ajelee autolla, harrastaa, tapaa ystäviä jne ja ennenkaikkea on hyväntuulinen. Haluaisin mielelläni elää vanhaksi, mutta juuri tuollaisena kuin ihana anoppini, äitini kaltainen vianhuus olisi hirveä.
Tästä viestistä muuten huokuu positivuus! 🙂 Ja tiedättekös, että omista uskomuksista syntyy itseään toteuttava profetia. Jos aloittaja uskoo olevansa liian vanha edes vaihtamaan työpaikkaa, ei hän sellaista edes yritä vaan jää jumittamaan paikkaan, jossa ei välttämättä viihdy. Jos pitää itseään vanhana ja rumana, jossain vaiheessa ulkonäöstä huolehtiminenkin lakkaa.
Itse olen nyt 39-v. Kymmenen vuoden kuluttua olisin niin paljon mieluummin yllä olevan kirjoittajan kuin aloittajan asennemaailmalla varustettu. Ja että kuolemaako tässä pitäisi odottaa? Ei koskaan! Olen rajalla käynyt ja todennut, että paikkani ei ole siellä vielä aikoihin. Olemattomuudessa ehtii möllöttämään ikuisuuden, sitä ennen kannattaa nauttia joka olemassaolon hetkestä tai yrittää ainakin arvostaa elämää, omaansa ja muiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo vanhemmiten huomannut sellaisenkin jutun että hyvä kiinteä gagga on luksusta. Useimmiten kun roiskuu löysät sinapit.
Miten aiot välttyä tältä? Kuolla nuorena?