Kannattaako opetella katkeraksi, jotta kehää kiertävälle ahdistukselle löytyisi "osoite"?

Ei katkeraks, mut sellasekw joka suuttuu noista asioisra mista kuuluuki

Vierailija kirjoitti:

Suhteellisuudentajua pidetään yleisesti positiivisena ja tavoiteltavana piirteenä, mutta minun käsitykseni mukaan hyvään mielenterveyteen kuuluu myös kyky kohdistaa "viha" johonkin, vaikka se sitten tarkoittaisi mustavalkoista asioiden yleistämistä.

Minulta tuntuu puuttuvan tuo kyky, mikä johtaa siihen, että ahdistuneisuuteni kiertää kehää, ei koskaa vähene eikä purkaudu mihinkään. "Syyllisiä" on vaikea löytää, kun niin moni asia elämässä riippuu niin monesta tekijästä. Riippuu näkökulmasta, mikä on minkäkin "syy" - eikä syy-seuraussuhteita voi koskaa omasta rajoittuneesta näkökulmastaan täysin objektiivisesti nähdä.

En voi syyttää siis täysin itseäni mutta en ympäristökään, sattumaa jne. Kannattaisiko siis jotenkin opetella katkeraksi vai pahentaisiko se vain tilannetta?

 Mikäli tulkitsen oikein, kärsit mahdollisesti samasta vaivasta kuin itse. En ole oppinut tunnistamaan negatiivisia tunteita kunnolla, jolloin ne kaikki purkautuvat ahdistuksena. Minun kohdallani tämä johtuu siitä että lapsena jouduin aina olemaan se kiltti tyttö - helvetti pääsi irti mikäli koskaan kapinoin tai olin pahalla päällä. Tästä syystä olen ilmeisesti lapsena kieltänyt itseni tuntemasta vihaa, surua, pelkoa, ahdistusta yms.

Nyt aikuisella iällä koen helposti ahdistusta eri asioista, mutta minun on vaikea tunnistaa sen "perimmäistä syytä". Terapia on auttanut minua tässä paljon, koska yleensä ahdistuneena käyn terapiassa läpi mitä viime aikoina on tapahtunut ja asia aukeneekin sillä.

Esimerkki:

Olen tehnyt monta viikkoa putkeen pitkää päivää töissä. Olen jaksamiseni äärirajoilla. Viikkoa myöhemmin saan pahan ahdistuskohtauksen. En näe syy-yhteyttä näissä asioissa ennen kuin käyn terapiassa läpi mitä viime aikoina kuuluu. Tällöin huomaan kaavan: stressi ja turhautuminen ei purkaudu esim äksyilynä töissä tai muutenkaan, mutta pari päivää myöhemmin tunnen selittämätöntä ahdistusta.

 

Yleensä ahdistusreaktio minulla tulee siitä kun koen "vääryyttä" jossain tilanteessa. Esimerkiksi minua imetään kuiviin työpaikalla, mutta en kitise koska olen se kiltti työntekijä. Tai ystävä jonka kanssa sovittiin tapaaminen, peruukin viime hetkellä toisen kaverin tapaamisen takia. Oleellista olisi siis se, että näissä tilanteissa jotka herättävät "normaaleissa" ihmisisssä suuttumusta, tunnistaisin tämän tunteen itsessäni enkä kieltäisi sitä - jolloin ahdistus valtaakin mielen.

Ahdistus ei parane vihalla eikä purkamalla kielteisiä tunteita ulkopuolisiin asioihin. Se ei parane palstailulla, päihteillä, pornolla eikä ruoalla. Aggressiivisuus, katkeruus ja riippuvuudet tarjoavat aina vain hetken helpotuksen, mutta ahdistus palaa AINA.

Ainoa tie ulos on opetella hallitsemaan ahdistusta ja noita ajatuskehiä. Katkaisemaan kierre ennen kuin se ahdistus ottaa kunnolla kierroksia. Minä itse jouduin parantumisen ensi askeleilla vihan purkamisen sijaan sulkemaan silmäni kaikelta vihaa ja katkeruutta aiheuttavalta. En voi kantaa koko maailman vääryyksiä harteillani ikuisesti.

Kaikkea hyvää sinulle, ap. Ja terapiaa.

Tee hyvää muille. Se katkaisee ahdistuksen.

Ei. Olen nähnyt mitä katkeruus ja viha saavat aikaan ja se kuule ei ole kaunista katseltavaa. Minulla olis kaikki syy olla katkera ja tuntea vihaa ja hetkittäin nämä tunteet saavatkin vallan, mutta vain hetkittäin. Sen sijaan suuntaan ajatukset positiivisiin asioihin ja mietin mitä kaikkea hyvää elämällä on tarjota ja kiitän luojaani etten ole samanlainen kuin nämä katkerat.