Ajatteleeko joku oikeasti, ettei lapsi saisi pelätä vanhempaansa, kun sitä komentaa?

Minun isäni oli lapsuudessani pelottava, hän saattoi saada raivokohtauksia täysin tyhjästä ja silloin huutaa minulle naama punaisena kaksi tuntia solvauksia ja hylkäämisuhkauksia.

Vielä näin 25-vuotiaanakin joudun tämän takia käymään psykoterapiassa, opintoni etenevät huonosti ahdistushäiriön takia ja vihaan isääni. Isäni ei ymmärrä välttelevän käytökseni syytä, vaan aidosti ihmettelee ja on suruissaan, kun tytär ei tahdo pitää häneen yhteyttä. Olen saanut tehdä senkin eteen töitä, etten parisuhteissa valitsisi alitajuisesti aina sellaisia miehiä, joilla on taipumusta alistavaan ja vähättelevään käytökseen.

Mutta olipa hyvä, että minusta samalla kasvoi lainkuuliainen kansalainen, eiku!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko ei opeta lapselle mitään vaan päin vastoin aiheuttaa traumoja ja tunnetaitojen ongelmia ja helposti myös vie perusluottamuksen vanhempiin. Tästä syystä asiantuntijat eivät enää suosittele lapsen rankaisemista tai kuritusta. Suositus on, että rajojen asettamistilanteissa niiden sijaan käytetään opettamista ja tunteiden sanoitusta.

Entä kun se ei toimi?

Silloin voi esimerkiksi halata lasta, mikä on usein riittävää poistamaan lapsen vaikean tunnetilan. Toisaalta jos ongelmat jatkuvat pitkään niin on yleensä järkevää hakea ammattiapua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää pelätä, kun komennetaan. Aivan selvä asia.

Mitäs sitten jos 10 vuotias lapsi ei tee niin kuin sinä komennat? Komennat uudelleen ja edelleenkään ei tapahdu mitään. Ihan varmasti törmäät tällaiseen tilanteeseen lapsen kanssa. Mitäs sitten tapahtuu?

Sitten tulee rangaistus. Mutta lapsi joka pelkää (kunnioittaa) vanhempaansa, kyllä tekee niin kuin sanotaan, sellasta tilannetta ei ole vielä tullut vastaan, ettei ois toteltu.

Toista voi olla perheissä joissa keskitytään tunteiden sanoittamiseen, leperrellään kyykyssä kaksikymmentä minuuttia sille kymmenvuotiaalle, ääni menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta mitään ei tapahdu, koska mitään komentamista ei koskaan kuulla. Lapsen kanssa neuvotellaan, ja neuvotteluihin tuhlataan aivan tuhottomasti aikaa ja energiaa. Alennutaan lapsen tasolle, kun ei uskalleta olla äitejä, eli lapsen johtajia.

Pelko ei ole kunnioittamista. Toki se voi sinulle siltä tuntua, jos lapsesi tekee mitä haluat PELON vuoksi. Peläten sinua, mitä tapahtuu.

Hyvä kasvatus saa lapsen itse tajuamaan asian, miksi jotakin ei saa tehdä. Hyvää kasvatusta ei ole, että lapsi ei tee jotakin sen takia, koska pelkää vanhempiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää pelätä, kun komennetaan. Aivan selvä asia.

Mitäs sitten jos 10 vuotias lapsi ei tee niin kuin sinä komennat? Komennat uudelleen ja edelleenkään ei tapahdu mitään. Ihan varmasti törmäät tällaiseen tilanteeseen lapsen kanssa. Mitäs sitten tapahtuu?

Sitten tulee rangaistus. Mutta lapsi joka pelkää (kunnioittaa) vanhempaansa, kyllä tekee niin kuin sanotaan, sellasta tilannetta ei ole vielä tullut vastaan, ettei ois toteltu.

Toista voi olla perheissä joissa keskitytään tunteiden sanoittamiseen, leperrellään kyykyssä kaksikymmentä minuuttia sille kymmenvuotiaalle, ääni menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta mitään ei tapahdu, koska mitään komentamista ei koskaan kuulla. Lapsen kanssa neuvotellaan, ja neuvotteluihin tuhlataan aivan tuhottomasti aikaa ja energiaa. Alennutaan lapsen tasolle, kun ei uskalleta olla äitejä, eli lapsen johtajia.

Lapsi ei tee aina niinkuin vanhempi sanoo tai toivoo. Jos niin väität, niin sulla ei ole lapsia. On meilläkin seuraamuksia, mutta ei pelolla kasvattamista. Mun 10 vuotiaasta on kyllä jo kasvanut fiksu tyyppi, jonka kanssa on oikeastaan mielenkiintoista jutella asioista. Hän on oikeudentuntoinen ja empaattinen. Hänellä on niin paljon ajatuksia ja mielipiteitä. Nykyään kasvatus on enemmänkin just juttelemista asioista.

Tuo sun kuvaama lepertely 20 min 10 vuotiaalle jotain.... mä en ymmärtänyt oikein. Mustä planeetalta sä tulet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko ei opeta lapselle mitään vaan päin vastoin aiheuttaa traumoja ja tunnetaitojen ongelmia ja helposti myös vie perusluottamuksen vanhempiin. Tästä syystä asiantuntijat eivät enää suosittele lapsen rankaisemista tai kuritusta. Suositus on, että rajojen asettamistilanteissa niiden sijaan käytetään opettamista ja tunteiden sanoitusta.

Entä kun se ei toimi?

Silloin voi esimerkiksi halata lasta, mikä on usein riittävää poistamaan lapsen vaikean tunnetilan. Toisaalta jos ongelmat jatkuvat pitkään niin on yleensä järkevää hakea ammattiapua.

Jos lapsi esim. lyö sisarustaan tai kaveriaan, otat tämän lyöneen lapsen halaukseen?

Vierailija kirjoitti:

realisti46 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko on nyt tässä jotenkin ihan väärä sana. Kyllä meilläkin tulee seuraamuksia, esim. peli menee jäähylle tms. Mutta oikea sana lapsen tunteesta olisi ehkä harmi. Hän haluaa tietysti välttää sitä. Pelko on kasvatuksessa ihan tarpeeton, liian voimakas tunne.

Eli "kukkahatut" järkyttyvät jo pelkästä "pelko"sanasta. Jos samaa tunnetta kuvataan eri sanalla, siten se on ihan ok. 

Jassoo.

 

Onko sinusta pelko ja harmi sama asia?

Ei, mutta kukkahatut pitävät enemmän kun lasta harmittaa, kuin että sitä pelottaa. Pelko saa kukkahatuissa aikaan pelkoreaktion, joten he eivät halua käyttää niin "vahvaa" sanaa.

Herkkähipiäisiä kun ovat ja kaikki normaali on heille vierasta tai suorastaan "väkivaltaa".

En tiedä millaisessa kuplassa nämä kommentoijat elävät, kun kaiken pitää olla aina ihanaa ja kivaa lapselle, eivätkö ymmärrä ollenkaan, että jonain päivänä sen lapsen on sieltä kuplasta astuttava ulos. Narsistiksi kasvatettu uniikki lapsonen aiheuttaa ympäristölleen paljon vahinkoa. Joutuu myös itse järkyttymään, koska ei omaa ihmisyyteen vaadittavia sosiaalisia valmiuksia, eivätkä kaikki sanoita tunteitaan hänen suuntansa samanlailla kuin äiti..

Curlingvanhemmuutta pahimmillaan. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kasvatus saa lapsen itse tajuamaan asian, miksi jotakin ei saa tehdä. Hyvää kasvatusta ei ole, että lapsi ei tee jotakin sen takia, koska pelkää vanhempiaan.

Entä mitä sitten jos lapsi lapsellisuuttaan ei nyt vaan tajua tai sitten tajuaa, mutta ei halua totella, koska se ei palvele lapsen omaa etua?

Jos siinä tilanteessa ei saa kasvattaa pelolla, niin vanhempi on käytännössä täysin aseeton lapsensa huonon käytöksen edessä.

Tää on ihan sairas ketju. Yrittääkö pelolla kasvattavat saada hyväksyntää toiminnalle?

Vierailkaapa mielenterveyden poliklinikalla, ja katsokaapa, kuinka moni kärsii juuri vanhempien aiheuttamista sairauksista, kun itsetuntoa ei koskaan rakentunut vanhempien huonon kasvatuksen ts. pelkäämisen vuoksi. Nämä ei ole mitään pieniä lukuja...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kasvatus saa lapsen itse tajuamaan asian, miksi jotakin ei saa tehdä. Hyvää kasvatusta ei ole, että lapsi ei tee jotakin sen takia, koska pelkää vanhempiaan.

Entä mitä sitten jos lapsi lapsellisuuttaan ei nyt vaan tajua tai sitten tajuaa, mutta ei halua totella, koska se ei palvele lapsen omaa etua?

Jos siinä tilanteessa ei saa kasvattaa pelolla, niin vanhempi on käytännössä täysin aseeton lapsensa huonon käytöksen edessä.

https://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Rikos-ja-rangaistus/

Tuossa on esimerkiksi vinkkejä RAKENTAVAAN kasvattamiseen.

Mutta sinä haluat vain pelottaa lastasi. Muista sitten tulevaisuudessa nämä sanasi, mikäli lapsellasi todetaan mielenterveyden ongelmia... tosin kuten lähes kaikissa vastaavissa tapauksissa, sinua ei vanhempana edes ne kiinnosta, vaan vaadit lisää sitä kunnioitusta.

Lapsen pitää kunnioittaa, se on minun periaatteeni.

Eli lapsi ymmärtää miksi toimitaan (rangaistus, esim.peliajan menetys), miksi puhutellaan jne.

Huutaminen ja mökästys ei vain auta. Asioista keskustellaan ja kyllä ne lapset oikeasti sen verran fiksuja on, että lähes aina tilanteet voi ratkaista asiasta keskustelemalla.

Kerran kuitenkin minä sain lapseni pelkäämään. Omallani oli tapana suutuspäissään rikkoa tavaroita yms. oli vihanhallinnan kanssa ongelmia (erityislapsi). Olin niin väsynyt siihen riehumiseen, että kerran minulla vain pimahti ja aloin lapsen edessä riehumaan niinkuin hän.

Sillätavalla hallitsin itseäni, että katselin ympäristöstä jotain turhaa roinaa ja huusin lapselle, että miltä tämä nyt näyttää. Nakkelin turhaa roinaa lattialle, ja poljin jalalla rikki samalla karjuen, että tälläistä se on katsoa kun joku riehuu, että miltä tämä nyt tuntuu.

Ja lapsesta näki, että oli kertakaikkisen kauhuissaan. Itkien totesi minun olevan hullu. (ja hulluksi itseni tunsinkin rauhoituttuani)

Toki hänellä hetken meni, että ei mitään rikkonut itsekkään. Mutta todennäköisesti vain siksi, että pelkäsi, että äiti sekoaa taas, eikä siksi, että oikeasti olisi miettinyt, että miksi niin ei kuulu toimia.

Eli pelko voi tuottaa nopeita "tuloksia" kasvatuksessa. Mutta todellisuudessa se ei kasvata, tai opeta yhtään mitään.. usein jopa päin vastoin. Kun on pelossa kasvanut, ja pääsee pois siitä pelon ilmapiiristä, niin juuri ne asiat jotka jätti pelon takia tekemättä voi houkuttaa kokeilemaan.

Muistakaa että lapset usein kohtelevat ystäviään kotoaan oppimilla metodeilla. Eivät he osaa eritellä että olisi väärin esim. uhkailla ja pomottaa pienempää lasta jos vanhemmatkin tekevät näin pienemmilleen. Mallioppimisenkin takia on tärkeää että lapset oppivat ratkaisemaan tilanteita puhumalla ja kunnioittamalla (sekä itseään että muita).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko ei opeta lapselle mitään vaan päin vastoin aiheuttaa traumoja ja tunnetaitojen ongelmia ja helposti myös vie perusluottamuksen vanhempiin. Tästä syystä asiantuntijat eivät enää suosittele lapsen rankaisemista tai kuritusta. Suositus on, että rajojen asettamistilanteissa niiden sijaan käytetään opettamista ja tunteiden sanoitusta.

Entä kun se ei toimi?

Silloin voi esimerkiksi halata lasta, mikä on usein riittävää poistamaan lapsen vaikean tunnetilan. Toisaalta jos ongelmat jatkuvat pitkään niin on yleensä järkevää hakea ammattiapua.

Jos lapsi esim. lyö sisarustaan tai kaveriaan, otat tämän lyöneen lapsen halaukseen?

Tuo oli nyt jotain typerää sarkasmia, johon ei tarvii lähteä vastailemaan. Aina pitää puuttua ja teoilla on seuraamukset. Mutta pelolla kasvattaminen on mennyttä maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa että lapset usein kohtelevat ystäviään kotoaan oppimilla metodeilla. Eivät he osaa eritellä että olisi väärin esim. uhkailla ja pomottaa pienempää lasta jos vanhemmatkin tekevät näin pienemmilleen. Mallioppimisenkin takia on tärkeää että lapset oppivat ratkaisemaan tilanteita puhumalla ja kunnioittamalla (sekä itseään että muita).

Tosiaan on todettu, että lapsi ei itsenäisesti opi kiristävää ja manipuloivaa käytöstä vaan se on mallioppimista vanhemmilta. Pohjimmiltaan ihmisyksilö haluaa hyvää lähimmäisilleen jollei hänestä tätä halua kaltoinkohtelulla kitketä pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko ei opeta lapselle mitään vaan päin vastoin aiheuttaa traumoja ja tunnetaitojen ongelmia ja helposti myös vie perusluottamuksen vanhempiin. Tästä syystä asiantuntijat eivät enää suosittele lapsen rankaisemista tai kuritusta. Suositus on, että rajojen asettamistilanteissa niiden sijaan käytetään opettamista ja tunteiden sanoitusta.

Entä kun se ei toimi?

Silloin voi esimerkiksi halata lasta, mikä on usein riittävää poistamaan lapsen vaikean tunnetilan. Toisaalta jos ongelmat jatkuvat pitkään niin on yleensä järkevää hakea ammattiapua.

Jos lapsi esim. lyö sisarustaan tai kaveriaan, otat tämän lyöneen lapsen halaukseen?

Miten niin sarkasmia? Yleinen tilanne elävästä elämästä. Miten siis osoitat lapselle, että tämä on toiminut väärin? Halaaminenko on se seuraus?

Tuo oli nyt jotain typerää sarkasmia, johon ei tarvii lähteä vastailemaan. Aina pitää puuttua ja teoilla on seuraamukset. Mutta pelolla kasvattaminen on mennyttä maailmaa.

Kunnioitus ei vaadi pelkoa.

Kuka tahansa osaisi pelotella itseään pienempää ja aikuisesta täysin riippuvaista lasta, vaan kunnioituksen saaminen on vaikeampi prosessi.

Ole johdonmukainen, pidä aina lupauksesi (niin hyvässä kuin huonossa) ja ole rehellisen aikuisen malli. Pidä selkeät rajat, jolloin lapsi tietää aikuisella olevan ohjat tiukasti käsissään, eli lapsikin tuntee itse olevansa turvassa.

Uhkauksinakin vain sellaista mitä voit pitää, kuten "tee tuo vielä kerran, niin lähdetään kotiin" tai "jos käytös ei parane, niin ei katsota kotona yhtäkään piirrettyä". Ja nuo sitten myös toteutetaan, jos lapsi ei vieläkään usko.

Ei väkivaltaa, ei väkivallalla uhkausta, ei nimittelyä ja halventantamista. Nuo eivät kuulu aikuisen ihmisen käytökseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko ei opeta lapselle mitään vaan päin vastoin aiheuttaa traumoja ja tunnetaitojen ongelmia ja helposti myös vie perusluottamuksen vanhempiin. Tästä syystä asiantuntijat eivät enää suosittele lapsen rankaisemista tai kuritusta. Suositus on, että rajojen asettamistilanteissa niiden sijaan käytetään opettamista ja tunteiden sanoitusta.

Entä kun se ei toimi?

Silloin voi esimerkiksi halata lasta, mikä on usein riittävää poistamaan lapsen vaikean tunnetilan. Toisaalta jos ongelmat jatkuvat pitkään niin on yleensä järkevää hakea ammattiapua.

Jos lapsi esim. lyö sisarustaan tai kaveriaan, otat tämän lyöneen lapsen halaukseen?

Tuo oli nyt jotain typerää sarkasmia, johon ei tarvii lähteä vastailemaan. Aina pitää puuttua ja teoilla on seuraamukset. Mutta pelolla kasvattaminen on mennyttä maailmaa.

Miten niin sarkasmia? Yleinen tilanne elävästä elämästä. Miten siis osoitat lapselle, että tämä on toiminut väärin? Halaaminenko on se seuraus?

Tässä ketjussa on moni kertonut omista kokemuksistaan ja traumoistaan. Minäkin pelkäsin vanhempieni huutoa, ja minuakin aikuisena kammoksuttaa edelleen, jos kuulen kenen tahansa huutavan. Vaikka joku täysin random huutaisi kadulla vaikka puolisolleen, siirryn pois mahd nopeasti, koska en pysty kuuntelemaan sitä.

Mitä ap ajattelee minusta tai muista, jotka ovat kirjoittaneet tähän ketjuun kokemuksistaan? Miksi kuvittelet, että oma lapsesi ei 20 vuoden päästä kirjoittelisi traumoistaan silloiselle palstalle?

Ei tietenkään saa pelätä. Olipa kyse sitten eläimen tai lapsen kasvattamisesta, hyvän kasvattajan ei edes tarvitse turvautua pelon käyttämiseen. Hyvä kasvattaja osaa kasvattaa ilman sitä. 

Pelko on kehnojen kasvattajien työkalu. Sitä käytetään, kun muutakaan ei osata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko ei opeta lapselle mitään vaan päin vastoin aiheuttaa traumoja ja tunnetaitojen ongelmia ja helposti myös vie perusluottamuksen vanhempiin. Tästä syystä asiantuntijat eivät enää suosittele lapsen rankaisemista tai kuritusta. Suositus on, että rajojen asettamistilanteissa niiden sijaan käytetään opettamista ja tunteiden sanoitusta.

Entä kun se ei toimi?

Silloin voi esimerkiksi halata lasta, mikä on usein riittävää poistamaan lapsen vaikean tunnetilan. Toisaalta jos ongelmat jatkuvat pitkään niin on yleensä järkevää hakea ammattiapua.

Jos lapsi esim. lyö sisarustaan tai kaveriaan, otat tämän lyöneen lapsen halaukseen?

Miten niin sarkasmia? Yleinen tilanne elävästä elämästä. Miten siis osoitat lapselle, että tämä on toiminut väärin? Halaaminenko on se seuraus?

Tuo oli nyt jotain typerää sarkasmia, johon ei tarvii lähteä vastailemaan. Aina pitää puuttua ja teoilla on seuraamukset. Mutta pelolla kasvattaminen on mennyttä maailmaa.

No. Meillä on kotona lyömisen ja toisen satuttamusen suhteen kielto. Ollaan lasten kanssa yhdessä monet kerrat puhuttu tästä. Siis muulloinkin, kun silloin kun tilanne on päällä. Ollaan puhuttu miltä toisesta tuntuu, ollaan puhuttu mikä on väärin ja miten kannattaisi toimia kun oikein raivostuttaa, ollaan opteteltu nimeämään tunteita (tää on nyt sulle varmaan kirosana) ja ollaan puhuttu miten tunteet tulevat ja menevät ja ollaan harjoiteltu, miten niitä voi säädellä. Tosi harvoin on enää ihan pikkulapsivaiheen jälkeen käynyt mitään lyömisepisodia meillä. Kyllä ne on sitten ihan perinpohjin käyty läpi ja lapset ovat yleensä itsekin olleet todella pahoillaan tapahtuneesta. Koulussa tai päiväkodissa eivät (tietääkseni) ole koskaan käyttäytyneet aggressiivisesti kaveria kohtaan. Kyllä heillä joku kynnys siihen fyysisen väkivallan käyttöön on tullut. Ja uskon, että se on ihan kotoa opittua. Meillä ei lyödä, ei tönitä, ei läpsitä. Ei lapset, eivätkä aikuiset.

En mä osaa sua nyt tässä opettaa enempää. Lue ja opiskele. Mieti asioita lastenkin näkökulmasta. Katso itseäsi peiliin ja yritä kehittyä vanhempana. Varmasti myös esim. perheneuvolasta voi saada apua kasvatusasioihin.

Pelolla kasvattaminen ei ole oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko ei opeta lapselle mitään vaan päin vastoin aiheuttaa traumoja ja tunnetaitojen ongelmia ja helposti myös vie perusluottamuksen vanhempiin. Tästä syystä asiantuntijat eivät enää suosittele lapsen rankaisemista tai kuritusta. Suositus on, että rajojen asettamistilanteissa niiden sijaan käytetään opettamista ja tunteiden sanoitusta.

Entä kun se ei toimi?

Silloin voi esimerkiksi halata lasta, mikä on usein riittävää poistamaan lapsen vaikean tunnetilan. Toisaalta jos ongelmat jatkuvat pitkään niin on yleensä järkevää hakea ammattiapua.

Jos lapsi esim. lyö sisarustaan tai kaveriaan, otat tämän lyöneen lapsen halaukseen?

Tuo oli nyt jotain typerää sarkasmia, johon ei tarvii lähteä vastailemaan. Aina pitää puuttua ja teoilla on seuraamukset. Mutta pelolla kasvattaminen on mennyttä maailmaa.

Miten niin sarkasmia? Yleinen tilanne elävästä elämästä. Miten siis osoitat lapselle, että tämä on toiminut väärin? Halaaminenko on se seuraus?

Huutelen sivusta, että toistoa toiston perään.

Esimerkiksi meillä uhmaikäinen yrittää toisinaan lyödä, joskus "vitsillä" ja joskus ärtyneenä.

Homma pysäytetään heti ja muistutetaan, että ketään ei lyödä. Jos lapsi ei tälläkään usko, niin leikit yms. pysäytetään ja sanotaan, etten voi leikkiä kanssasi jos sinä lyöt.

Tämä on jo riittävä seuraus, koska lapsi pyytää tällöin anteeksi lyömistään, eikä enää jatka sitä.