Ajatteleeko joku oikeasti, ettei lapsi saisi pelätä vanhempaansa, kun sitä komentaa?

Mun äiti kasvatti niin, että kun oli oikein pelottava, mä vasta tottelin. Ja silloinkin siis vain siksi, että oli pakko, KOSKA hän oli pelottava, en olisi muuten halunnut. Miksi? Koska se luuseri ja löyhkäpillu ei osannut perustella halujaan mulle, ja mä olin kaikesta eri mieltä kuin se saaatanan aivokääpiö ja vannmainen. En pidä häneen enää mitään yhteyttä. Mulle on aivan sama, vaikka ois kuollut jo tältä planeetalta pois.

En koskaan alkanut kunnioittaa häntä, ja hän käytti sitäkin hyväkseen sorsimalla minua ja syyttämällä, miten en kunnioita vanhempaani (=muka mun syy, muka MUN huonoutta ja mä uskoin sen, miten olen muka huono ihminen). Odotan vain, että se ottaa yhteyttä, sitten taas kos tan sille jollain lailla sen, että se pisti minut uskomaan itsestäni oman paskuutensa perusteella pahaa itsestäni! Vaikka tarinan ainoa paskapäää on hän itse.

t.kristallikissa

Jos minä huudan, lapsi on välittömässä vaarassa. Silloin on tärkeää, että lapsi pysähtyy ja lopettaa sen mitä oli ikinä tekemässä, heti. Varmasti pelästyy, ja käydään tilanne läpi kun se on ohi, vaikka kovin paljoa tuollainen parivuotias ei selittelyä ymmärräkään.

Naurattaa nää vanhemmat jotka mussuttaa sille lapselle joka ei osaa edes omaa nimeään, että "nyt ei IivoEinari saa juosta tielle kun siellä on liikennettä ja pitää autoja varoa ettei satu." Ja sinnehän se lapsonen juoksee samoin tein kun irti päästää. Koiralla on parempi ymmärrys kuin alle kolmivuotiaalla.

Vierailija kirjoitti:

Jos minä huudan, lapsi on välittömässä vaarassa. Silloin on tärkeää, että lapsi pysähtyy ja lopettaa sen mitä oli ikinä tekemässä, heti. Varmasti pelästyy, ja käydään tilanne läpi kun se on ohi, vaikka kovin paljoa tuollainen parivuotias ei selittelyä ymmärräkään.

Naurattaa nää vanhemmat jotka mussuttaa sille lapselle joka ei osaa edes omaa nimeään, että "nyt ei IivoEinari saa juosta tielle kun siellä on liikennettä ja pitää autoja varoa ettei satu." Ja sinnehän se lapsonen juoksee samoin tein kun irti päästää. Koiralla on parempi ymmärrys kuin alle kolmivuotiaalla.

No juurihan itsekin kerroit käyväsi tilanteen lapsen kanssa läpi. Toki välittömässä vaaratilanteessa täytyy ensisijaisesti estää vaarallinen toiminta ja selittää vasta sitten. Kuten itsekin teet.

Kyllähän asioita kehotetaan selittämään jo alle yksivuotiaillekin, tyyliin "Hyvää yötä, nyt nukutaan. Äiti ja iskä on tuolla olohuoneessa." Eihän niin pieni tietenkään sisältöä ihan ymmärrä, mutta ymmärtää sävyn ja sen, että hänelle jutellaan. Sekin on tärkeää. Hiljalleen toiston kautta se sisältökin kirkastuu.

Huomaa taas, että käsitellään nyt kahdenlaista pelkoa lapsenkasvatuksessa. Omat vanhempani ovat tästä hyvä esimerkki. Isän kanssa sai oikeasti pelätä oman turvallisuuden ja hengen puolesta. Muistan vieläkin, kun pelkkä vahinko sai itkemään, kun siskon kanssa pelättiin sitä miten isä reagoi. Koskaan en häntä kunnioittanut ja nykyäänkään en hänen kanssaan ole missään tekemisissä.

Äitini taas osasi kasvatuksen ja nimenomaan tottelin ja käyttäydyin nätisti, koska pelkäsin tuottaa hänelle pettymyksen. Äitiäni kunnioitin ja vaikka hän meitä komensi ja jopa välillä menetti malttinsa, en koskaan pelännyt, että hän olisi jotenkin satuttanut minua tai siskoani. Rangaistuksia tuli jos hölmöili, mutta koskaan en äitiäni pelännyt.

Lapsen ei kuulu pelätä vanhempiaan. Terveisiin ihmissuhteisiin ei kuulu pelko.

Pelko on nyt tässä jotenkin ihan väärä sana. Kyllä meilläkin tulee seuraamuksia, esim. peli menee jäähylle tms. Mutta oikea sana lapsen tunteesta olisi ehkä harmi. Hän haluaa tietysti välttää sitä. Pelko on kasvatuksessa ihan tarpeeton, liian voimakas tunne.

Kyllä pitää pelätä, kun komennetaan. Aivan selvä asia.

Vierailija kirjoitti:

realisti46 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas ajattelen, etten pysty kunnioittamaan ihmistä jota pelkään. Mun päässäni pelko siis sulkee kunnioituksen pois.

Mutta komentamiseen. Kyllä mäkin kommennan kertomalla, että olipas tyhmästi tehty, ja minua ärsyttää kun sotkit tahallesi. Lapsi ymmärtää, että käytös oli ikävää. Ei tarvitse alkaa hulluna huutamaan ja aiheuttamaan pelkoa, kun menee helpommallakin perille.

Puhuinko huutamisesta alotuksessa, kun murahtaa kunnolla, ei tarvitse huutaa.

Kertominen ei ole komentamista, se on sitä tunteiden sanottamista, joka ei liity tähän. Ei lapselle kerrota mitään eikä sanoiotella  jos sitä komennetaan, komentamisessa on kyse käskystä ja niiden tottelemisesta. Hyvin yksinkertaista.

Kas, isäkö se siellä. Enpä olisi uskonut, että vanha mies on jaksanut opetella netin käytön. Itse pelkäsin lapsena isääni, hän oli tuollainen murahtelija ja välillä löi. Ei meillä ole minkäänlaisia välejä. Olen auttanut nyt vanhaa miestä, mutta voisinhan minä lopettaa, miettiköön itse, miksi en ota yhteyttä.

Olen äiti-ihminen. Ikäni lukee nimimerkin perässä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää pelätä, kun komennetaan. Aivan selvä asia.

Silloin, mikä muu on tottelemisen syy kuin vanhemman ylivakta (isompi koko). Lapsi oppii vain sen, että isompi voi käyttää ylivaltaa. Jossain vaheessa voimasuhteet menevät sitten toisinpäin. Lapsi kasvaa ja on pian sinua voimakkaampi. Mikä keino sinulla on sitten saada hänet tekemään niinkuin sinä haluat? Ja kun lapsi oppii sinulta sen, miten ihmiset saa tottekemaan, niin kaveriporukassa/koulussa on myös aina sitten niitä pienempiä, joita voi höykkyyttää.

Kannattaisi miettiä jotain muita kasvatuskeinoja, kuin voimaan perustuva ylivalta ja pelko. Olet aikuinen, sun pitäisi olla lasta fiksumpi.

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/201710042200436390_pt.shtml

"Älä rankaise lasta - loogiset seuraukset toimivat paremmin

04.10.2017 klo 19:14

Tämän hetken tietämys lasten kehityksestä kertoo, että vihaisena langetetut rangaistukset eivät toimi pitkällä tähtäimellä. Rankaiseminen voi saada lapsen tottelemaan siinä hetkessä kun se tapahtuu, mutta vaikuttaa kielteisesti itsetuntoon. Asiasta kirjoittaa Psychology Today.

Loogisella seurauksella tarkoitetaan sitä, että lapsi joutuu kärsimään tekonsa suorasta seurauksesta. Esimerkiksi kun lapsi leikkii kiellosta huolimatta maitolasilla ja se kaatuu, häntä ei muistuteta kielloista, sanota kömpelöksi tai kieltäydytä antamasta lisää maitoa vaan kysytään, mitä hänen pitää tehdä seuraavaksi. Hän joko hoksaa luutun käyttämisen itse tai häntä voi neuvoa jälkien siivoamisessa.

Miksi se toimii?

Loogisella seuraamuksella on ilmeinen yhteys väärinkäytökseen, joten lapsen on helpompi oppia miksi käyttäytymistä pitää muuttaa. Rangaistus ei muistuta rikkomuksesta.

Kun keskitytään tekoon eikä tekijään, seuraus ei nöyryytä lasta. Rangaistukset kasvattavat yleensä katkeruutta ja kostomielialaa, eivät opeta. Loogiset seuraukset kannustavat myös lasta ottamaan itse vastuuta omasta käytöksestään sekä lisäävät lapsen turvallisuudentunnetta ja yhteyttä vanhempaan, toisin kuin jäähyt ja muut rangaistukset.

Joskus loogisten seurausten langettaminen ei ole oikea tapa toimia. Toisinaan lapsi tarvitsee yksinkertaisesti halauksen ja keskustelun siitä, miten hänen odotetaan käyttäytyvän tietyssä tilanteessa. Suurten ja pitkään jatkuvien ongelmien kanssa voi olla paikallaan hakea ammattiapua."

Vierailija kirjoitti:

Pelko on nyt tässä jotenkin ihan väärä sana. Kyllä meilläkin tulee seuraamuksia, esim. peli menee jäähylle tms. Mutta oikea sana lapsen tunteesta olisi ehkä harmi. Hän haluaa tietysti välttää sitä. Pelko on kasvatuksessa ihan tarpeeton, liian voimakas tunne.

Eli "kukkahatut" järkyttyvät jo pelkästä "pelko"sanasta. Jos samaa tunnetta kuvataan eri sanalla, siten se on ihan ok. 

Jassoo.

 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää pelätä, kun komennetaan. Aivan selvä asia.

Mitäs sitten jos 10 vuotias lapsi ei tee niin kuin sinä komennat? Komennat uudelleen ja edelleenkään ei tapahdu mitään. Ihan varmasti törmäät tällaiseen tilanteeseen lapsen kanssa. Mitäs sitten tapahtuu?

Vierailija kirjoitti:

Pelko on nyt tässä jotenkin ihan väärä sana. Kyllä meilläkin tulee seuraamuksia, esim. peli menee jäähylle tms. Mutta oikea sana lapsen tunteesta olisi ehkä harmi. Hän haluaa tietysti välttää sitä. Pelko on kasvatuksessa ihan tarpeeton, liian voimakas tunne.

Eli "kukkahatut" järkyttyvät jo pelkästä "pelko"sanasta. Jos samaa tunnetta kuvataan eri sanalla, siten se on ihan ok. 

Jassoo.

 

realisti46 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko on nyt tässä jotenkin ihan väärä sana. Kyllä meilläkin tulee seuraamuksia, esim. peli menee jäähylle tms. Mutta oikea sana lapsen tunteesta olisi ehkä harmi. Hän haluaa tietysti välttää sitä. Pelko on kasvatuksessa ihan tarpeeton, liian voimakas tunne.

Eli "kukkahatut" järkyttyvät jo pelkästä "pelko"sanasta. Jos samaa tunnetta kuvataan eri sanalla, siten se on ihan ok. 

Jassoo.

 

Ei. Kun nämä kaksi sanaa tarkouttavat eri asiaa.

realisti46 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko on nyt tässä jotenkin ihan väärä sana. Kyllä meilläkin tulee seuraamuksia, esim. peli menee jäähylle tms. Mutta oikea sana lapsen tunteesta olisi ehkä harmi. Hän haluaa tietysti välttää sitä. Pelko on kasvatuksessa ihan tarpeeton, liian voimakas tunne.

Eli "kukkahatut" järkyttyvät jo pelkästä "pelko"sanasta. Jos samaa tunnetta kuvataan eri sanalla, siten se on ihan ok. 

Jassoo.

 

Onko sinusta pelko ja harmi sama asia?

Mä pelkäsin vanhempien huutoa. Eivät koskaan tehneet mitään fyysista, mutta komensivat huutamalla. Jätti hirveät traumat ja en vieläkään uskalla kuunnella huutoa. Siksi esimerkiksi olen aina pistänyt suhteen poikki, jos toinen alkaa huutamaan.

Nykyään mieheni kanssa riitely keskustellaan. Ja tätä keskustelevaa tapaa olen lapsilleni opettanut, ja hyvin on toiminut komentaminenkin.

Pelolla kasvattaminen on syvältä.

Mä pelkäsin vanhempien huutoa. Eivät koskaan tehneet mitään fyysista, mutta komensivat huutamalla. Jätti hirveät traumat ja en vieläkään uskalla kuunnella huutoa. Siksi esimerkiksi olen aina pistänyt suhteen poikki, jos toinen alkaa huutamaan.

Nykyään mieheni kanssa riitely keskustellaan. Ja tätä keskustelevaa tapaa olen lapsilleni opettanut, ja hyvin on toiminut komentaminenkin.

Pelolla kasvattaminen on syvältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää pelätä, kun komennetaan. Aivan selvä asia.

Mitäs sitten jos 10 vuotias lapsi ei tee niin kuin sinä komennat? Komennat uudelleen ja edelleenkään ei tapahdu mitään. Ihan varmasti törmäät tällaiseen tilanteeseen lapsen kanssa. Mitäs sitten tapahtuu?

Sitten tulee rangaistus. Mutta lapsi joka pelkää (kunnioittaa) vanhempaansa, kyllä tekee niin kuin sanotaan, sellasta tilannetta ei ole vielä tullut vastaan, ettei ois toteltu.

Toista voi olla perheissä joissa keskitytään tunteiden sanoittamiseen, leperrellään kyykyssä kaksikymmentä minuuttia sille kymmenvuotiaalle, ääni menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta mitään ei tapahdu, koska mitään komentamista ei koskaan kuulla. Lapsen kanssa neuvotellaan, ja neuvotteluihin tuhlataan aivan tuhottomasti aikaa ja energiaa. Alennutaan lapsen tasolle, kun ei uskalleta olla äitejä, eli lapsen johtajia.

Vierailija kirjoitti:

Pelko ei opeta lapselle mitään vaan päin vastoin aiheuttaa traumoja ja tunnetaitojen ongelmia ja helposti myös vie perusluottamuksen vanhempiin. Tästä syystä asiantuntijat eivät enää suosittele lapsen rankaisemista tai kuritusta. Suositus on, että rajojen asettamistilanteissa niiden sijaan käytetään opettamista ja tunteiden sanoitusta.

Entä kun se ei toimi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää pelätä, kun komennetaan. Aivan selvä asia.

Mitäs sitten jos 10 vuotias lapsi ei tee niin kuin sinä komennat? Komennat uudelleen ja edelleenkään ei tapahdu mitään. Ihan varmasti törmäät tällaiseen tilanteeseen lapsen kanssa. Mitäs sitten tapahtuu?

Sitten tulee rangaistus. Mutta lapsi joka pelkää (kunnioittaa) vanhempaansa, kyllä tekee niin kuin sanotaan, sellasta tilannetta ei ole vielä tullut vastaan, ettei ois toteltu.

Toista voi olla perheissä joissa keskitytään tunteiden sanoittamiseen, leperrellään kyykyssä kaksikymmentä minuuttia sille kymmenvuotiaalle, ääni menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta mitään ei tapahdu, koska mitään komentamista ei koskaan kuulla. Lapsen kanssa neuvotellaan, ja neuvotteluihin tuhlataan aivan tuhottomasti aikaa ja energiaa. Alennutaan lapsen tasolle, kun ei uskalleta olla äitejä, eli lapsen johtajia.

Rangaistus kuten muukin pakottaminen aiheuttaa lapselle katkeruutta ja kostomielialaa, vähentää vanhemman ja lapsen välistä luottamusta ja turvallisuuden tunnetta sekä on nöyryyttävä kokemus. Rangaistus ei myöskään opeta lapselle mitään hyvästä käytöksestä vaan ainoastaan sen, että tulee pelätä rangaistusta.