Miksiköhän joitakin, esim.minua, luullaan ikäistään nuoremmaksi?

Luulin kerran ja se oli pukeutumistyylin takia. Jos pukeutuu samalla tavalla kuin kaikki 5-10v nuoremmat niin pidän sen ikäisenä helpommin.

Vierailija kirjoitti:

Monista on vaikea sanoa ikää. Kokonaisuus vaikuttaa, ilmeet, eleet, kova meikki vanhentaa ja itsevarma jämäkkä olemus. Tietysti myös vaatteet ja hiustyyli vaikuttavat.

Nuo jitka väittävät kohteliaisuudeksi eivät ymmärrä, että useimmiten nuoreksi luulemiseen liittyy väheksyntää ja aliarvioimista. Ei oleteya olevan pätevä tai kokenut eikä oteta vakavasti, vaan sivuutetaan tyyliin 'sinun aikasi tulee sitten myöhemmin aikanaan', vaikka olisi jo 25 v työkokemudta alalta ja ikää 40 v, niin voidaan olettaa, että olet opiskelijaharjoittelija.

Tämä juuri! Vain ne joita ei oikeasti luulla teiniksi luulevat, että se on jotenkin hienoa...

Vaan olettako miettinyt kuinka raskasta se on jos näyttää ikäistään nuoremmalta! Kaikenlaista katkeruutta ja angstia herättää kanssaihmisissä :( Exsäkin minulle ainoinaan huusi tosi monesti että KASVA AIKUISEKSI!!!

Hiton epäreilua moinen:( Mitä hittoa minun olisi pitänyt tehä? 24/7 solariumissa maata jotta iho vanhenee?

Onko teillä kanssaveljilläni samanlaisia kokemuksia? :(

Erästä ystävääni (28v) luullaan usein 16-18-vuotiaaksi. Tämä ei niinkään johdu ulkonäöstä vaan käytöksestä. Myös teinimäinen vaatetus vaikuttaa.

Mua luullaan usein parikymppiseksi Suomessa ja ulkomailla. Varsinkin nuoret miehet kuvittelee, että olen esim 25 ja tulevat iskemään. Olen kohta 40 v. Pitkä, hoikka/sporttinen, pitkät vaaleat hiukset, tyyli klassisen. Ihmettelen tätä suuresti, koska omasta mielestäni näytän ikäiseltäni.

Vierailija kirjoitti:

Mua luullaan usein parikymppiseksi Suomessa ja ulkomailla. Varsinkin nuoret miehet kuvittelee, että olen esim 25 ja tulevat iskemään. Olen kohta 40 v. Pitkä, hoikka/sporttinen, pitkät vaaleat hiukset, tyyli klassisen. Ihmettelen tätä suuresti, koska omasta mielestäni näytän ikäiseltäni.

Mulla tämä "nuoreksi luuleminen" miesten taholta alkoi reilu 3-kymppisenä. Ei ne sua oikeasti pidä nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikkani on täynnä 35-50v naisia ja kyllä heistä erottaa kuka on "kolkytjotain" ja kuka käy viittäkymppiä.

Ap

Minusta on aina jotenkin tylsää kuunnella ko valitusta, että ” minua luullaan nuoremmaksi” ja ” minulta kysytään aina paperit, vaikka olen kohta 50 v”.

Ko puhe kuulostaa tökerösti verhotulta itsekehulta; mä olen niin nuorekas, olettehan muutkin huomanneet sen.

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Olen huomannut, että tässä iässä (olen 32) alkaa ilmeisesti olla jo enemmän hajontaa ikäveikkauksissa ja myös siinä, miten porukka ikääntyy. Itsenikin on hankala arvioida toisten ikää, ja välillä ihan aidosti yllätyn todella paljon ihmisten iästä, suuntaan jos toiseen.

Minua luullaan koko ajan nuoremmaksi mitä enemmän ikää tulee. Lähes poikkeuksetta työasioissa luullaan, että olen vastavalmistunut n. 25 v. Siis uudet ihmiset. Jos keskustelu eksyy jotenkin lapsiin, ihmiset ovat ihmeissään, että minkä ikäinen olen, kun mainitsen useammasta lapsesta, joista esikoinen 7-v. Kun taas vapaa-ajalla liikun lasten kanssa, on minua yhteensä viisi kertaa luultu lasten hoitajaksi. Öh...

Kieltämättä olen nuorekas ulkonäöltäni, hoikka ja siro, keskimittainen. Kasvoissa ei ole yhtään ryppyä ja iho on kimmoisa, kun en ole koskaan tupakoinut tai ottanut aurinkoa. Mutta omasta mielestäni en varsinainen babyface ole kuitenkaan. Pitkä tukka usein sporttisella ponnarilla.

Se on kyllä varmaan totta, että hoikka kroppa nuorentaa. Muistan elävästi, kun aikanaan odotin bussia ja näin kauempaa lähestyvän naisen. Naisella oli tosi nätti ja tyylikäs kaupunkilaistyyli ja katsoin kauempaa, että onpa tuolla ikäiselläni nuorella naisella kiva takki ja onpa hän sporttinen. Sitten nainen tuli lähemmäs ja lähemmäs samalle pysäkille ja naamasta näin, että nainen oli varmaan 55+. Muistan ihan ällistyneeni, kuinka paljon nuorekkaampi hänen kokonaisolemuksensa oli, kun hän kipitti siihen pysäkille.

Vierailija kirjoitti:

Ja osa on vain kohteliaita.

Mit hyötyä olis antaa "kohteliaisuus" jota en kaipaa?

Vierailija kirjoitti:

"Miksiköhän joitakuita, esim. minua, luullaan ikäisiämme nuoremmiksi." En tiedä, mutta mä vaan oon hyvännäköinen.

Sinäpä sen sanoinkin suoraan koko ketjun pointin!

No tietenkin siksi, koska sinä ole niiiiiin paljon sitä todellista ikääsi nuoremman näköinen.

Siksi.

Meidän muiden, sen sijaan, on vain tyydyttävä kadehtimaan ikinuorekkuuttasi...

( tyydyttikö vastaus ?)

Selkeästi nuoremmaksi luuleminen on oikeasti raskasta. Pari vuotta sitten (olin 25v) siirryin maisteriksi valmistumiseni jälkeen isoon organisaatioon määräaikaiseen mutta erittäin vaativaan ja vastuulliseen hommaan. Pomoni oli todella fiksu ja mukava mutta hänkin tunnusti, että oli työhaastattelussa järkyttynyt, koska näytin niin nuorelta mutta ulosantini oli asiallista ja aikuismaista. Oli kuulemma vaikea uskoa, että olen oikeasti 25. Pomoni päätti palkata minut kuulemma, koska olin selkeästi pätevä ja hän joutui ilmeisesti taistelemaan omia ennakkoluulojaan vastaan. Töissä ollessani sain välillä jopa asiattomia huudahduksia n. 50+ henkilöiltä (oikeastaan lähinnä naisilta), että olenko minä todella tämä asiantuntija, kenen kanssa he ovat sopineet tapaamisen. Yksi alkoi kouluttaa minua, että hänellä on minun ikäisiään lapsia. Tämä tuntui oikeasti todella pahalta. Lisäksi eräs työtuttu viittasi minuun koki työsuhteeni ajan "opiskelijaharjottelijana", vaikka yritin korjata häntä. Määräaikaisen suhteen päätyttyä sain pelkkää positiivista palautetta ja vähän rivien välistä pahoittelua ja naureskelua siitä, että minua oli niin vaikea ottaa tosissaan. Pian aloitan myös todella vaativassa uudessa työssä, johon sisältyy paljon uusia ihmiskontakteja. Saa nähdä ottavatko ihmiset minua tosissaan.

Ja jos joku miettii, niin olen aina pukeutunut töihin asiallisesti, joskus jopa liioitellusti. Yleensä pukeudun kauluspaitaan tai siistiin neuleeseen ja puvunhousuin. Värit neutraaleja, ei mitään vaaleanpunaista. Meikki myös neutraali. Hiukseni ovat vaaleat ja mallina polkkatukka. Edes silmälasini eivät auta ilmeisesti asiaa. Aina minua luullaan korkeintaan 18-vuotiaaksi. Kerran yksi tuntematon teini huudahti yöbussissa järkyttyneenä kun kuuli sattumalta keskustelussa ikäni. Hän sitten naureskellen pahoitteli reaktiotaan.

Haluaisin, että minut otettaisiin tosissaan oletusarvoisesti, eikä aikuisuuteni tarvitsisi vasta "paljastua" ulosannistani ja kyvyistäni. Pukeudun aikuismaisesti ja kehitän itseluottamustani koko ajan. Jäljellä ei taida olla kuin tilanteen hyväksyminen.

N27

Minulla on edelleen 31-vuotiaana kalpea todella rasvoittuva iho ja onteloaknea, epävarma ja vetäytyvä olemus, pienet kasvonpiirteet ja isot posket. Tämä ei tee minusta mitenkään hyvännäköisellä ja halutulla tavalla nuoren näköistä, enemmänkin yli-ikäisen teinin oloisen.

Se että minua luullaan ikäistäni nuoremmaksi tulee esille epäsuorasti, esimerkiksi kun keskustelussa viitataan muihin ihmisiin minua vanhempina, kun oikeasti minä se olen heitä useita vuosia vanhempi tai samanikäinen. Kun vielä kuljin julkisilla, otin aina nuortenlipun.

Vierailija kirjoitti:

Jos et juurikaan meikkaa tai omaat muutenkin sievät piirteet, niin ei ihme, jos näytät nuoremmalta. Kaikki teinitkin näyttää nykyään vanhemmilta kaiken meikin ja aikuismaisen tyylin takia.

Rumat ihmiset sitten näyttävät ikäistään vanhemmilta, niinkö? Aha, ai kun kiva... Minua sitten varmaan luullaan jo nelikymppiseksi, vaikka olen vasta 24. Elämäntavat ovat ihan ok, en juo, polta enkä syö roskaruokaa. Pyrin liikkumaan niin paljon kuin vain voin ja ihonkin kunnosta pidän huolta. Eipä kai sille voi mitään, jos ulkonäön suhteen jaettiin paskat kortit.

Vierailija kirjoitti:

Selkeästi nuoremmaksi luuleminen on oikeasti raskasta. Pari vuotta sitten (olin 25v) siirryin maisteriksi valmistumiseni jälkeen isoon organisaatioon määräaikaiseen mutta erittäin vaativaan ja vastuulliseen hommaan. Pomoni oli todella fiksu ja mukava mutta hänkin tunnusti, että oli työhaastattelussa järkyttynyt, koska näytin niin nuorelta mutta ulosantini oli asiallista ja aikuismaista. Oli kuulemma vaikea uskoa, että olen oikeasti 25. Pomoni päätti palkata minut kuulemma, koska olin selkeästi pätevä ja hän joutui ilmeisesti taistelemaan omia ennakkoluulojaan vastaan. Töissä ollessani sain välillä jopa asiattomia huudahduksia n. 50+ henkilöiltä (oikeastaan lähinnä naisilta), että olenko minä todella tämä asiantuntija, kenen kanssa he ovat sopineet tapaamisen. Yksi alkoi kouluttaa minua, että hänellä on minun ikäisiään lapsia. Tämä tuntui oikeasti todella pahalta. Lisäksi eräs työtuttu viittasi minuun koki työsuhteeni ajan "opiskelijaharjottelijana", vaikka yritin korjata häntä. Määräaikaisen suhteen päätyttyä sain pelkkää positiivista palautetta ja vähän rivien välistä pahoittelua ja naureskelua siitä, että minua oli niin vaikea ottaa tosissaan. Pian aloitan myös todella vaativassa uudessa työssä, johon sisältyy paljon uusia ihmiskontakteja. Saa nähdä ottavatko ihmiset minua tosissaan.

Ja jos joku miettii, niin olen aina pukeutunut töihin asiallisesti, joskus jopa liioitellusti. Yleensä pukeudun kauluspaitaan tai siistiin neuleeseen ja puvunhousuin. Värit neutraaleja, ei mitään vaaleanpunaista. Meikki myös neutraali. Hiukseni ovat vaaleat ja mallina polkkatukka. Edes silmälasini eivät auta ilmeisesti asiaa. Aina minua luullaan korkeintaan 18-vuotiaaksi. Kerran yksi tuntematon teini huudahti yöbussissa järkyttyneenä kun kuuli sattumalta keskustelussa ikäni. Hän sitten naureskellen pahoitteli reaktiotaan.

Haluaisin, että minut otettaisiin tosissaan oletusarvoisesti, eikä aikuisuuteni tarvitsisi vasta "paljastua" ulosannistani ja kyvyistäni. Pukeudun aikuismaisesti ja kehitän itseluottamustani koko ajan. Jäljellä ei taida olla kuin tilanteen hyväksyminen.

N27

Tämä juuri.

Minua on aina luultu vähättelevässä mielessä njopa 20 v nuoremmaksi ammatillisissa yhteyksissä. Se ei todellakaan ole mitään imartelua vaan aliarviointia ja halveksuntaa.

On oikeasti vaikea ottaa tosissaan hyvin nuoren näköistä. Jouduin kerran palkkaamaan asianajajan oikeudenköyntiin. Hän oli kolmikymppinen nainen, mutta näytti lähes teiniltä, vaikka oli pukeutunut asiallisesti. Kyllä minäkin siinä nikottelin hetken kauhuissani, että apua onko tuo henkilö oikeasti muka pätevä ja pitäisikö sittenkin palkata joku toinen. Onneksi pääsin yli ennakkoluuloista, sillä hän oli äärettömän hyvä työssään ja voitti sen keissin ja vastapuolen keski-ikäisen, kokeneen miesjuristin. Ihan takuulla sitä naista kuitenkin jatkuvasti aliarvioidaan, koskan hän näyttää opiskelijaharjoittelijalta, voi olla, ettei saa niitä kaikkia asiakkaita, joita hän ansaitsisi.

Ehkä olet niin kovin lapsellinen.

Minuakin sanotaa nuorekkaaksi viiskymppiseksi. M 32

Vielä yli 30-vuotiaana näytin pennulta. Kerran eräällä kielen oppitunnilla oli keskusteluharjoituksia pienryhmissä. Kerroin totuudenmukaisesti olevani 32-vuotias ja ryhmäni jäsenet purskahtivat nauruun, kun olin kertonut niin hyvän vitsin. Itsetuntoni ei kovin vahva ole koskaan ollut, eikä nuorena ja lapsekkaana pitäminen sitä ole ainakaan lisännyt. Se miten muut näkevät minut tai ovat nähneet, vaikuttaa alitajunnassa vieläkin, eikä kyse ole mistään kovin positiivisesta asiasta.

Älä ole huolissasi, kun täytä 50 v., niin rupsahdat parissa vuodessa ihan mummon näköiseksi.

Tämä on vähän ristiriitaista, kun toisaalta haluaisi näyttää nuorekkaalta ja toisaalta tulla otetuksi vakavasti töissä. Joka viikko koen tulevani aliarvioiduksi. Ihmiset ihan suuttuvat minulle, kun luulevat minun olevan aloittelija, mutta käyttäydynkin kuin asiantuntija (joka olen). "Kuka se nuori tyttö luulee olevansa". Tätä ongelmaa ei ole työskennellessä ihmisten kanssa jotka tuntevat minut tai ainakin tietävät ikäni. Käyttäydyn ikäni mukaisesti ja kai se sitten on ristiriidassa ulkonäköni kanssa. Parempi kuitenkin näin päin, kuin olla ennenaikaisesti rupsahtanut.

no huoh.... Se on vain kohteliaisuutta. Varman päälle arvioidaan ikä huomattavasti alemmas miltä ihminen todellisuudessa näyttää.Sorry vaan sulle-