Omat rajat ja niistä kiinni pitäminen

Minulla on siis sitä, että näen punaista joka kerta kun joku tulee tonteilleni neuvoineen. Neuvoja yhdistää se, että ne ovat täydin tarpeettomia ja tulevat täysin pyytämättä. Olen tähän asti kuunnellut niitä kiltisti, mutta minua on jälkeen päin kiukuttanut tilanteet kun aikaa menee turhan takia siihen länkytyksen kuunteluun. Nyt kun kerran pääsi repeämään taas saada ohjeet hiusten harjaamiseen tai teenkeittoon, niin raivostuin. Kuulin vain olevani ihminen, joka ei kestä toisten eriäviä mielipiteitä. En tiedä onko siinä kestämistä, koska ne asiat koskevat minua, ei ohjeistajaa ja minulla on oikeus sanoa sanani vastaan tai poistua tilanteesta. 

Kirjallisuutta en osaa vinkata mutta tekee silti mieli vastata, aihe on niin lähellä. Ainakin omalla kohdallani ongelma on sellainen tietty alivirittynyt tila, jähmettyminen, joka tulee päälle kun ilmassa on konfliktin uhkaa. Taustallani on trauma ryhmätilanteista. Tätä yritetään parhaillaan purkaa sillä että harjoittelen tunnistamaan tilanteita joissa näin käy, tunnistamaan fyysisiä tuntemuksia ja tunteita ko. tilanteessa ja sitä kautta pysymään tilanteessa selväpäisenä ja toimintakykyisenä sen sijaan että menisin "automaattipilotilla" vain jäähän. Omiin tunteisiin ja tarpeisiin tutustuminen ja tietoisuustaidot ovat olleet reseptinä ainakin näin oppipolun ensiaskelilla.

Minun on aina ollut vaikea pitää puoliani ja vielä vaikeampi pyytää ketään auttamaan missään tilanteessa, ja yhtenä harjoituksena onkin ollut se että pyydän viikon ajan jok'ikinen päivä joltain jotain. Arjen tasolla voin pyytää vaikka jotain ojentamaan suolasirottimen tai tulemaan seuraksi johonkin tms.

Vierailija kirjoitti:

Kirjallisuutta en osaa vinkata mutta tekee silti mieli vastata, aihe on niin lähellä. Ainakin omalla kohdallani ongelma on sellainen tietty alivirittynyt tila, jähmettyminen, joka tulee päälle kun ilmassa on konfliktin uhkaa. Taustallani on trauma ryhmätilanteista. Tätä yritetään parhaillaan purkaa sillä että harjoittelen tunnistamaan tilanteita joissa näin käy, tunnistamaan fyysisiä tuntemuksia ja tunteita ko. tilanteessa ja sitä kautta pysymään tilanteessa selväpäisenä ja toimintakykyisenä sen sijaan että menisin "automaattipilotilla" vain jäähän. Omiin tunteisiin ja tarpeisiin tutustuminen ja tietoisuustaidot ovat olleet reseptinä ainakin näin oppipolun ensiaskelilla.

Minun on aina ollut vaikea pitää puoliani ja vielä vaikeampi pyytää ketään auttamaan missään tilanteessa, ja yhtenä harjoituksena onkin ollut se että pyydän viikon ajan jok'ikinen päivä joltain jotain. Arjen tasolla voin pyytää vaikka jotain ojentamaan suolasirottimen tai tulemaan seuraksi johonkin tms.

Millaisessa terapiassa käyt, että osaisin hakeutua itsekin? Kognitiviisessa? Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjallisuutta en osaa vinkata mutta tekee silti mieli vastata, aihe on niin lähellä. Ainakin omalla kohdallani ongelma on sellainen tietty alivirittynyt tila, jähmettyminen, joka tulee päälle kun ilmassa on konfliktin uhkaa. Taustallani on trauma ryhmätilanteista. Tätä yritetään parhaillaan purkaa sillä että harjoittelen tunnistamaan tilanteita joissa näin käy, tunnistamaan fyysisiä tuntemuksia ja tunteita ko. tilanteessa ja sitä kautta pysymään tilanteessa selväpäisenä ja toimintakykyisenä sen sijaan että menisin "automaattipilotilla" vain jäähän. Omiin tunteisiin ja tarpeisiin tutustuminen ja tietoisuustaidot ovat olleet reseptinä ainakin näin oppipolun ensiaskelilla.

Minun on aina ollut vaikea pitää puoliani ja vielä vaikeampi pyytää ketään auttamaan missään tilanteessa, ja yhtenä harjoituksena onkin ollut se että pyydän viikon ajan jok'ikinen päivä joltain jotain. Arjen tasolla voin pyytää vaikka jotain ojentamaan suolasirottimen tai tulemaan seuraksi johonkin tms.

Millaisessa terapiassa käyt, että osaisin hakeutua itsekin? Kognitiviisessa? Ap 

Käyn kognitiivisessa terapiassa. Tuo tehtävä jonkin asian pyytämisestä itselle tuli psyk. polin psykologilta jolla käväsin pari kertaa ennen terapian aloittamista.

Googlaa "jämäkkyys".