Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Tässä taas todiste, kuinka itsekkäitä vanhemmat ovat. Lapset hankitaan, jotta ei itse jäisi yksin. Pelätään vanhuutta ja itsenäistä elämää. Halutaan, että lapset ovat ikuisiksi ajoiksi sidottuja vanhempiinsa, eivätkä esim. matkusta omien haaveidensa mukaisesti ja muuta sinne, minne haluavat muuttaa vanhemmista riippumatta. Ei. Lasten tehtävä on toimia kuolemaan asti vanhempiensa seuraneiteinä ja huolehtijoina ja jättää omat elämänsuunnitelmat toteuttamatta, koska muuten isä ja äiti syyllistävät, että itkevät yksinäisyyttään.

Suomessa yksinäisyys on ongelma enemmänkin sen vuoksi, että kaikki ovat niin ihmeen "itsenäisiä". Tämä itsenäisyys tarkoittaa sitten sitä, että toisia ei auteta eikä ketään kiinnosta edes omien perheenjäsenten asiat. Jos tämä on jotenkin ihannoitavaa, niin sääliksi käy. Tottakai jokaisella on hyvä olla omia unelmia ja haaveita, ja pitää voida elää itsensä näköistä elämää, mutta kyllä lämmin perhe on ihmisen paras voimavara ja tuki elämässä. 

Miksi luulette, että Suomessa on niin paljon mt-ongelmia ja yksinäisyyttä? Lapsuudenperheet ovat kaukaisia ja kylmiä, omia lapsia ei ole ja kumppaniakaan ei oikein siedetä. Ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee muita ihmisiä voidakseen hyvin. Perheen ei tarvitse olla 24/7 läsnä. Riittää, että tietää välittävien ihmisten olevan olemassa ja että apua saa jos on tarvetta. Ei se ole riippuvaisuutta, vaan normaalia välittämistä läheisestä ihmisistä.

Käy sääliksi ihmisiä, jotka näkevät perhe-elämän olevan vankila tai lasten aiheuttavan vain ongelmia elämässä. Ei tunne-elämältään terve ihminen ajattele noin. Kyseessä on todnnäk ongelmia omissa kiintymyssuhteissa. Ikuinen matkustelu ja muuttaminen ovat merkkejä pakoilusta. Ongelmia ja pahaa oloa pyritään ratkaisemaan vaihtamalla ympäristöä, vaikka oman itsensä sisällä olevat ongelmat seuraavat tietysti mukana. Matkustelu itsessään on tietysti ihan  ok juttu, mutta jos uhraa ihmissuhteet matkustamisen vuoksi, niin onhan se merkki epävakaasta tunne-elämästä.

Mutta, jokaisella on oikeus valita oman elämänsä polku. Itse kyllä lähtisin ehkä tutkimaan omaa itseäni ja sitä, miksi toisten ihmisten läsnäolo ja kiintymyssuhteiden luominen aiheuttaa itsessä pahaa oloa. 

Tämä on niin totta, ja juuri tämä piirre nyky-Suomessa kammottaa: halutaan olla niin itsenäisiä, niin itsenäisiä, ja sitten kärsitään yksinäisyydestä, tukiverkkojen puuttesta ja mt-ongelmista, eikä ymmärretä, mistä ne johtuvat. Hyvin harvat kukoistavat yksinäisyydessä. Oikeastaan ei juuri kukaan.

Olen yksinäinen eikä minulla ole tukiverkkoja. Ilmestyykö niitä sekä ystäviä jostain, jos teen lapsia?

Ei kukaan pakota tekemään lapsia. Hyvä vaan jos itse tietää mitä haluaa/ei halua. Ei kaikille perhe-elämä sovi eikä tarvitse sopiakaan. Eri ihmisillä on erilaiset unelmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän pitää olla helppoa ja mukavaa. Perheen perustaminen on vaikeaa ja siihen pitää panostaa niin paljon. Ei jaksa. Omat rutiinit on kivempia. Ja kolmessa koirassa on niin paljon työtä, ja vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin lapset. Kuolen yksin, mutta so what.

En kyllä usko että vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin kolme lasta. Kyllä eläintenhoito on sata kertaa helpompaa kuin lasten kasvattaminen ja ruokkiminen ja pukeminen 18 vuotta niin että heistä kasvais kunnon kansalaisia.

Vanhemmuuden tarkoitus on -suvunjatkamisen ohella- kasvattaa ihmistä henkisesti; totuttamaan vastuulliseksi ja epäitsekkääksi. Tämä on aiemmin ollut aikuisuuden määrite myös.

Nykyajan hedonistinen ihminen ei halua kehittyä, vaan pitää kynsin hampain kiinni huolettomasta minä-minulle-kaikki-heti elämästä. Kavereiden kesken voi syntyä vastuullisuutta ja huolenpitoakin. Mutta sen täytyy olla vastavuoroista. Jos kaveri esim. köyhtyy tai sairastuu vakavasti, hänet usein hylätään. Samoin puolisosta erotaan, kun tästä tulee riippa tai hän ei muuten täytä tarkoitustaan "rakkauteNI" kohteena. Lapsia eivoi hylätä, eikä vaihtaa. Ne ovat siinä, kunnes itsenäistyvät. Ellei lasu vie.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

No kun tämänkin palstan ketjuja lukee, niin aika moni lapsiperhe tuntuu olevan kuin vankila vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Näitä velojen kommentteja lukiessa ei voi muuta kuin onnitella heitä oikeasta ratkaisusta. Lasten kannalta olisi todella traumaattista joutua noin tunnekylmien ihmisten hoidettaviksi.

Veloilla ei voi olla parisuhdetta, sukulaisia tai ystäviä? Meillä on suhteessa paljon tunnetta ynnä muuta. Ja ollaan oltu yhdessä jo 20 vuotta. Mistään ei olla jääty paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Maailma tulee tuhoutumaan ihmisen välinpitämättömyyden takia, joten ihan turhaa keskustelua tämä. Eikö ole parempi, ettei lapsi tee, kun tämä kaikki tulee tuhoutumaan ennemmin tai myöhemmin.

Miksi tehdä yhtään mitään, koska kaikki tuhoutuu kuitenkin?

No vaikka siksi, että olisi vielä ensi kuussakin ruokaa mitä syödä ja katto pään päällä. Samaa voi toistaa kunnes kuolee vanhuuteen kymmenien vuosien kuluttua.

Maailma ei ole menossa mihinkään, vaikka osa ihmisistä sellaisissa harhakuvitelmissa elääkin.

Vierailija kirjoitti:

Näitä velojen kommentteja lukiessa ei voi muuta kuin onnitella heitä oikeasta ratkaisusta. Lasten kannalta olisi todella traumaattista joutua noin tunnekylmien ihmisten hoidettaviksi.

Niin, olisi tosi lämmintä tehdä lapsia vain vanhuuden turvaksi ja yksinäisyyttä vastaan 😇.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Olen kasvanut kodissa jossa lyötiin ja ruokaa ei välttämättä ollut joka päivä.

Et semmosta onnea ja iloa...

Vierailija kirjoitti:

Hmm... taas näitä superaggressiivisia veloja... Saisikohan äitiys heitä yhtään rauhoittumaan...

Tuskin saisi, eikä mielestäni ole fiksua moista lääkettä heille edes ehdottaa.

Aggrevelojen ääni vaan kuuluu nykyään niin kauas, kun tämä(kin) pieni ryhmä huutaa somessa aatettaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Olen kasvanut kodissa jossa lyötiin ja ruokaa ei välttämättä ollut joka päivä.

Et semmosta onnea ja iloa...

Ikävä, että olet joutunut kokemaan tuollaista, mutta itsekin tiedät edustavasi suomalaista vähemmistöä siinä suhteessa.

Uraan ja puolisoon panostavalla lapsista ei ole mitään hyötyä. Kammostuttaa ajatus siitä, että olisi joku loinen imimässä kovalla työllä hankittuja ansioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Vaikea uskoa, koska lapselliset valittavat elämänsä ongelmista ja raskaudesta jatkuvasti suureen ääneen. Jos se elämä kerta on niin auvoista niin älkää sitten natkuttako. Sitähän toinen luulee, että teikäläisiä kaduttaa lastenteko.

Eli kummin päin se oikeasti on?

Sivusta pakko kommentoida, että (julkinen) keskustelu vanhemmuudesta on pitkälti marisijoiden hallussa.

Tuntuu, että äitiys on suomalaisille naisille joku kurjuuskilpailu, jossa voittajalle on luvassa se kaikista kiiltävin Marttyyrin Kruunu.

Harmi vaan, mitään voittajaa ei koskaan tule.

Minä ja muut äitiyden luontevasti ottavat naiset joiden lapset kasvaa ”siinä sivussa” ja ovat ns. helppoja, pysytään mieluummin hiljaa omasta elämästä nauttimiseen keskittyen, ja annetaan marinamammojen läyhätä.

Marinamammat eivät nimittäin katso kovin hyvällä niitä naisia, joille äitiys tulee luonnostaan ja on helppoa.

Sinänsä kyllä ihan sama, kun en ole yhtään kiinnostunut viettämään aikaa missään kurjuudesta kilpailevan mammakerhon keskellä, mutta harmi, kun (julkinen) vanhemmuuskeskustelu on hyvin yksipuolista ja mielestäni värittynyttä.

Sinä keksit pyörän uudelleen.

Siitähän tässä on ollut kyse. Äitiys ei ole kaikkien juttu ja niiden, joiden juttu se ei ole, pitää saada jäädä vapaaehtoisesti lapsettomiksi ilman, että sinunkaltaisesi suoltavat propagandaa äitiyden ilosta ja onnesta.

Siis olet sitä mieltä, että äitiydestä ei saisi olla iloinen ja onnellinen? Vain velat saisivat olla iloisia onnellisia? Propagandaa sekin, että hehkutetaan sitä lapsetonta elämän iloa. Kyllä nekin voivat olla iloisia ja onnellisia, joilla niitä lapsia on.

ja ne kenellä ei. älä koita jankata ja saada sanottua viimeistä sanaa. ihmisillä on eri mielipiteet koita kestää

Kyllähän  minä kestän, mutta itse otat toisten onnellisuuden propagandana. Et taida itse kestää toisten onnellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä velojen kommentteja lukiessa ei voi muuta kuin onnitella heitä oikeasta ratkaisusta. Lasten kannalta olisi todella traumaattista joutua noin tunnekylmien ihmisten hoidettaviksi.

Veloilla ei voi olla parisuhdetta, sukulaisia tai ystäviä? Meillä on suhteessa paljon tunnetta ynnä muuta. Ja ollaan oltu yhdessä jo 20 vuotta. Mistään ei olla jääty paitsi.

Sukulaisia?! Ooh, mistä ja miten niitä sukulaisia on tullut? Ihanko lisääntymällä? Olivatko omatkin vanhempasi niin itsekkäitä, että hankkivat sinut vanhuutensa iloksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän pitää olla helppoa ja mukavaa. Perheen perustaminen on vaikeaa ja siihen pitää panostaa niin paljon. Ei jaksa. Omat rutiinit on kivempia. Ja kolmessa koirassa on niin paljon työtä, ja vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin lapset. Kuolen yksin, mutta so what.

En kyllä usko että vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin kolme lasta. Kyllä eläintenhoito on sata kertaa helpompaa kuin lasten kasvattaminen ja ruokkiminen ja pukeminen 18 vuotta niin että heistä kasvais kunnon kansalaisia.

Vanhemmuuden tarkoitus on -suvunjatkamisen ohella- kasvattaa ihmistä henkisesti; totuttamaan vastuulliseksi ja epäitsekkääksi. Tämä on aiemmin ollut aikuisuuden määrite myös.

Nykyajan hedonistinen ihminen ei halua kehittyä, vaan pitää kynsin hampain kiinni huolettomasta minä-minulle-kaikki-heti elämästä. Kavereiden kesken voi syntyä vastuullisuutta ja huolenpitoakin. Mutta sen täytyy olla vastavuoroista. Jos kaveri esim. köyhtyy tai sairastuu vakavasti, hänet usein hylätään. Samoin puolisosta erotaan, kun tästä tulee riippa tai hän ei muuten täytä tarkoitustaan "rakkauteNI" kohteena. Lapsia eivoi hylätä, eikä vaihtaa. Ne ovat siinä, kunnes itsenäistyvät. Ellei lasu vie.

Te lapselliset taas kuullostatte mun korviin katkerilta ja kateellisilta, että jotkut uskaltaa elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa ja on tyytyväinen siihen. Minulla on kumppani ja muita läheisiä, ystäviä, joita rakastan, olen ollut työelämässä 18v asti, on oma asunto yms. Olen suvaitsevainen ihminen ja hyväksyn erilaisuuden. Tuo tunnekylmäksi ja vastuuttomaksi haukkuminen kertoo vaan omasta lyhytnäköisyydestänne ja tyhmyydestänne. Ikävä että noin ahdasmieliset ihmiset kasvattaa lapsia tähän maailmaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ajatellaan vanhenemista ja arvon laskua suhdemarkkinoilla niin nainenhan muuttuu näkymättömäksi ennemmin tai myöhemmin. Minä olen yli viisikymppinen sinkkunainen ja nykyään juttelen miesten kanssa ilman flirtin häivää ( halusinpa tai en).  Ajattelen sen mielessäni niin että olen muuttunut halujen kohteesta kanssaihmiseksi. Se tuntuu lempeältä ja hyväksyttävältä ajatukselta. Onneksi omat seksihalut ovat jo aika harvassa ja viihdyn tällä hetkellä yksin ihan hyvin. Olen saanut elää iloista ja menevää elämää kolmevitoseksi, sen jälkeen äitielämää ja nyt alkaa kolmas vaihe, poika itsenäistyy. Olen hyvin tyytyväinen kokemaani ja viihdyn kropassani. Tosin on myönnettävä että muutos vaatii aina asenteiden muutosta pään sisällä.

Minulla on kyllä tuttavapiirissä useampi nainen jotka ovat erottuaan tai leskeydyttyään löytäneet uuden siellä 50- 70 vuoden välillä.

Eli kumppaneita löytyy mutta toki se on totta ettei miehet käänny kadulla katsomaan enää .

Nämä naiset ovat löytäneet miehensä koiran lenkkipolkulta, päivätansseista, kirkosta, seuramatkalta. Nuo ainakin tiedän.

Joo, meni sivupoluille, kunhan halusin kertoa.

Käyttäjä20897 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Niin no mieluummin elän sinne kasikymppiseksi semmoista elämää kuin haluan ja kadun sitten sen lopun 10 vuotta kuin päinvastoin.

No elä, mutta kyllä ne kaverit alkaa 60 ikävuoden jälkeen harveneen. Valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Mun tuttu jolla on kolme pientä lasta, esikoinen nyt ekalla ja nuorin vuoden ikäinen. Kun hän saa nuo muksut omilleen hän on itse jo melkein 55 vuotias. Ei käy kyllä kateeksi.

Mun oma lapsi on 9 vuoden päästä täysi-ikäinen eli itse olen vasta 44 vuotias silloin. Eli paljon enemmän jää omaa aikaa kuin tuolla mun tutullani.

Mä olen 27 ja omaa aikaa on loppuelämä. Valintojen maailma :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolen yksin, mutta so what.

Kaikki me kohdataan kuolema yksin. Oli perhettä tai ei.

Itse olin isäni kuolinvuoteen ääressä, kun isäni kuoli. Joten hän ei ainakaan ihan yksin ollut. Ja on siinä ne vuodet ennen kuolemaa. Itse olin läheinen isäni kanssa.

150-200 matkapäivää vuodessa, töitä 70-90h/vko, palkka hieman yli 280k/v ja ikää 31. Lapsia ei tietysti ole, en jaksaisi sitä skeidaa mitä niistä syntyy. Elän unelmaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän pitää olla helppoa ja mukavaa. Perheen perustaminen on vaikeaa ja siihen pitää panostaa niin paljon. Ei jaksa. Omat rutiinit on kivempia. Ja kolmessa koirassa on niin paljon työtä, ja vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin lapset. Kuolen yksin, mutta so what.

En kyllä usko että vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin kolme lasta. Kyllä eläintenhoito on sata kertaa helpompaa kuin lasten kasvattaminen ja ruokkiminen ja pukeminen 18 vuotta niin että heistä kasvais kunnon kansalaisia.

Vanhemmuuden tarkoitus on -suvunjatkamisen ohella- kasvattaa ihmistä henkisesti; totuttamaan vastuulliseksi ja epäitsekkääksi. Tämä on aiemmin ollut aikuisuuden määrite myös.

Nykyajan hedonistinen ihminen ei halua kehittyä, vaan pitää kynsin hampain kiinni huolettomasta minä-minulle-kaikki-heti elämästä. Kavereiden kesken voi syntyä vastuullisuutta ja huolenpitoakin. Mutta sen täytyy olla vastavuoroista. Jos kaveri esim. köyhtyy tai sairastuu vakavasti, hänet usein hylätään. Samoin puolisosta erotaan, kun tästä tulee riippa tai hän ei muuten täytä tarkoitustaan "rakkauteNI" kohteena. Lapsia eivoi hylätä, eikä vaihtaa. Ne ovat siinä, kunnes itsenäistyvät. Ellei lasu vie.

Te lapselliset taas kuullostatte mun korviin katkerilta ja kateellisilta, että jotkut uskaltaa elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa ja on tyytyväinen siihen. Minulla on kumppani ja muita läheisiä, ystäviä, joita rakastan, olen ollut työelämässä 18v asti, on oma asunto yms. Olen suvaitsevainen ihminen ja hyväksyn erilaisuuden. Tuo tunnekylmäksi ja vastuuttomaksi haukkuminen kertoo vaan omasta lyhytnäköisyydestänne ja tyhmyydestänne. Ikävä että noin ahdasmieliset ihmiset kasvattaa lapsia tähän maailmaan. 

Hei, sinuahan onnitellaan oikeasta ratkaisusta! Eihän siitä kannata noin harmistua!