Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun elämä olisi hyvinkin ilotonta, jos mun pitäisi mennä rantalomalle tai huvipuistoihin leikki-ikäisen kanssa.

Ei taida Bamsekerhot vahtia lasta, kun surffaan tai snorklaan rantalomalla tai käyn K140cm-laiteajeluilla huvipuistoissa.

Sulla vissiin ei ole rahaa palkata hoitajaa ja puolisoa, jonka kanssa vaihdella kumpi menee tsutsu -junaan ja kumpi muualle. Tänä kesänä olimme Välimerellä luksuslomalla. Kyllä siellä nimenomaisesti oli hoitohenkilökunta viihdyttämässä lapsia, jos vanhemmat halusivat aikuisten aikaa.

On puoliso, joka surffaa ja snorklaa mun kanssa. Miksi tekisimme asioita eri aikaan, kun olemme yhteisellä lomalla.

En ymmärrä, miksi lomailet lasten kanssa ja työnnät ne jollekin hoitoon, että saat omaa tai aikuisaikaa.

Joo, viikon lomalla taidettiin käyttää hoitoa yhtenä päivänä parin tunnin ajan. Ei ollut tarvetta enempään. En myöskään välitä surffauksesta.

Ei sitä parisuhteessa ihan kaikkea yhdessä tarvi tehdä kuin siamilaiset kaksoset. Ahdistaisi vaan, ainakin minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä velat ovat parisuhteessa? Jos lapset ahdistaa ja koetaan vankilana, kotona pitää olla hiljaa ja muutenkin pitää saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Miten onnistuu puolison huomioiminen?

Ihmettelen myös kun raskaus ja synnytys on sellaisia peikkoja. Ei niitä mukuloita tarvitse työkseen pukata. Alle vuosi menee niin on yksi raskaus ja synnytys takana. Minä en nyt vuosia myöhemmin juuri ajattele asiaa. Kamalampaa on vaikkapa säännölliset hammaslääkärikäynnit.

Jotenkin jää se kuva, että velana joutuu vellomaan näiden samojen kysymysten äärellä. Perheellisenä jatkaa vaan matkaa. Lapsi tuli tehtyä, yksi riittää. Elämä on hyvää. (En väitä etteikö ilman lasta olisi hyvää elämää myös.)

No puolisossa on se ero, että (toivottavasti) pärjää omillaankin, eikä tarvitse koko ajan huoltaa. Voi vaikka sanoa, että haluaisin hetken olla yksin jne.

Viestin loppuosaan ja moneen muuhunkin kommenttiin vastaan, että en kyllä vello missään lapsiin liittyvissä ajatuksissa. En oikeastaan ajattele asiaa ollenkaan, se ei kiinnosta. Tämän takia en myöskään juttele siitä muiden kanssa, se ei tule koskaan edes mieleeni (paitsi jos eksyy tällaiseen ketjuun).

Lapsiakaan ei tarvitse sentään ikuisesti huoltaa. Kouluikäiset tekevät osan kotitöistäkin. Minä olen ollut sekä parisuhteessa lapsettomana että yh:na (nyt uudessa suhteessa, mutta se ei liity tähän). Parisuhteessa piti sumplia kummankin menot tarkkaan, jotta yhteistä aikaa jäi. Lomat ja juhlapyhät; minne mennään, mitä tehdään. Lapsen kanssa yksin eläessäni harrastin juuri silloin, kun halusin. Lomat vietin missä halusin. Päätin aina itsenäisesti, lapsi kulki siinä mukana. (Kaikki yh:t eivät ole köyhiä, huomautan.). En tarkoita, että pitäisi tehdä vain minun mieleni mukaan. Vaan että paljon helpompaa on kaikki tuollainen päätöksenteko "lapsellina" kuin parisuhteessa.

eri

Riippuu varmaan puolisosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velan elämän kohokohdat kyllästyttäisivät mua jossain vaiheessa.

Sain jo opiskeluaikana tarpeekseni trendiravintoloista, liikuntatreeneistä, matkustelusta, lähes loputtomasta vapaudesta - ne alkoivat maistua puulta kun niitä sai tehdä mielin määrin.

Lapsi oikeasti on iso asia. Se laittaa arvojärjestyksen uusiksi. Ja edelleen, lapsiperheen lomassa voi tehdä muutakin ja harrastaa, ja ne vapaa-ajan jutut tuntuvat paremmilta kuin ennen lapsia.

Veikkaisin, että monet velat ovat rauhaa rakastavia introvertteja, joilla rikas sisäinen maailma. Eli he eivät muutenkaan nauttisi trendiravintoloista, harrastamisrsta ja kuntosaleista. Tylsää ei tule omassakaan seurassa, päin vastoin liika sosiaalisuus rasittaa. Miksi he haluaisivat jonkun pesueen ympärilleen, kun kärsisivät jatkuvasta muiden muiden seurassa olemisesta? Runsaan itsetutkiskelun puolesta he myös tietävät tämän. Taas virhe, että ajatellaan ylipäätään kaikkien haluavan olla "vapaita" voidakseen liuhuta ja bilettää. Minä ainakin haluan rauhaa ja aikaa ajatella. Enkä tykkää leipomisesta, enkä oikeastaan monesta käytännön tekemisestä, ne tylsistyttävät.

Kokemuksen perusteella lapsiperhearki sopii seurallisille toiminnan tyypeille, jotka eivät pohdinnoilla liikaa itseään vaivaa, vaan puuhastelu on se juttu.

Täällä introvertti äiti, jolla on lapsi. Lapsetkin on erilaisia. Oma eskarilaiseni on jo vuosikaudet lukenut itse kirjoja ja tehnyt isoja palapelejä. Yhdessä liikumme paljon, mutta emme missään älämölöpaikoissa. Kotona on yleensä aika rauhallista, etenkin iltaisin kun me kaikki kaipaamme omaa rauhaa. Ei kai kukaan yhtäkkiä muutu rauhaa rakastavaksi.. jo pienissä lapsissa huomaa eroja. Kasvatuksella on myös paikkansa; meillä lapsi ei ole pomo ja keskipiste vaan "vain" yksi meistä.

Täällä toinen introvertti, jonka mies myös introvertti sekä 2 introverttilasta. Hyvin monet vanhemmat on introvertteja. Enemmän tuo ominaisuus vaikuttaa ammatinvalintaan. Onneksi voin tehdä aina välillä etätöitä kotona, ihana hiljaisuus. Vaikka lapset siinä lähtevät kouluun ja tulevat koulusta, eivät kuitenkaan häiritse, introvertteja kun ovat. Työkaverit töissä ovat "vihollisia ja häiriötekijöitä" vaikka työkavereista tykkäänkin. Mutta se möly. Eivätkä lapset sitä leipomista vaadi, itse leivon hyvin harvoin, kyllähän ne pullat ihan hyviltä maistuu, mutta se ulkonäkö. Onneksi kaupasta saa valmiina. Ruoka on keittoa tai laatikkoruokaa, voi lämmitellä. Syödä kun on pakko. Samoin siivota vaikka en mikään siivoushullu ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia nämä velat ovat parisuhteessa? Jos lapset ahdistaa ja koetaan vankilana, kotona pitää olla hiljaa ja muutenkin pitää saada tehdä juuri niinkuin haluaa. Miten onnistuu puolison huomioiminen?

Ihmettelen myös kun raskaus ja synnytys on sellaisia peikkoja. Ei niitä mukuloita tarvitse työkseen pukata. Alle vuosi menee niin on yksi raskaus ja synnytys takana. Minä en nyt vuosia myöhemmin juuri ajattele asiaa. Kamalampaa on vaikkapa säännölliset hammaslääkärikäynnit.

Jotenkin jää se kuva, että velana joutuu vellomaan näiden samojen kysymysten äärellä. Perheellisenä jatkaa vaan matkaa. Lapsi tuli tehtyä, yksi riittää. Elämä on hyvää. (En väitä etteikö ilman lasta olisi hyvää elämää myös.)

Miksi vedät noin yksinkertaisia johtopäätöksiä jo parisuhteistakin, etkö parempaan kykene? Lapset voivat ahdistaa, jos niitä ei halua. Mies ei ahdista, koska hänet olen halunnut ja valinnut ja rakastan yli kaiken. Ihan kompromisseja tehdään siinä missä parisuhteissa ylipäätään, miksi velat olisivat jotain tyranneja vain koska yksi asia erottaa heidät naisina perheellisistä naisista?

Ei raskaus ja synnytys ole varmaan mikään peikko, jos niitä lapsia haluaisi. Jos haluaisin lapsen, niin joku aavistus saattaa olla, että synnytyskin kuuluu asiaan :)

Oletpa ilkeä. Riiteletkö puolisosi kanssa myös noin epäkunnioittavasti? Piiloveemäisyys ja passiivis-aggressiivisuus ovat parisuhteen myrkkyjä.

En ole epäkunnioittava puolisoani kohtaan edes riidellessä, koska hän on viisas ihminen ja kunnioitan häntä. Mutta jos kyselee typeriä kysymyksiä tällaisella palstalla, saattaa saada veemäisen vastauksen. Ja huomasitko, kun esitit taas typerän kysymyksen viestissäsi? Typerän oletuksen? Itse taisit aloittaa velan parisuhde -analyysin, ja se ei ollut kovin rakentavaa tai totuuspohjaista. Mites, keskusteletko myös läheistesi kanssa yhtä rakentavasti? Ja ei, älä vastaa oikeasti :)

Vaikea kuvitella, että ihminen, joka kokisi oman lapsensa vankilana, ei ahdistuisi parisuhteesta. En väitä asian olevan niin enkä yleistä. Pohdin vaan. En tunne yhtään lapsetonta pariskuntaa, joka olisi ollut yli 10 vuotta yhdessä. Se on vain pieni otanta omista tuttavista, mutta eipä tule julkisuudestakaan mieleen kovin montaa paria.

En tiedä millaisessa parisuhteessa itse elät, mutta kyllä vaan parisuhteesta saa aivan erilaisia asioita kuin suhteessa lapseen. En ole myöskään mieheni äiti. Eihän näitä asioita voi yhtään verrata keskenään. Vai väitätkö, että lapsellisten perheiden elo olisi sitten pelkkää auvoa, ei eroja lainkaan? Tiedän itse monta pitkään yhdessä ollutta vela-paria kyllä, itseni ja mieheni mukaan lukien. Ja meillä ei siis ole lapsia pitämässä kituvaa suhdetta kasassa, olen sellaisestakin kuullut, olemme yhdessä ihan puhtaasta halustamme.

Tottakai parisuhteesta saa eri asioita. Perhettä perustaessa se parisuhde on jo olemassa. Siihen lisäksi tulee lapsi. Viittasin lähinnä epäitsekkyyteen; sekä parisuhteessa että vanhempana ei voi elää vain kuten itse haluaa.

Minkäikäisiä lapsettomia pareja tunnet? Minä puhuin pitkistä parisuhteista eli ihmisistä, joilla lapsentekoikä on ohi (no, miehillä ei niin tarkkaa). Kyllä minusta sellainen "alkuperäispari" on tilastoharvinaisuus. Yhdessä vaikka 20-50 vuotta eikä kummallakaan lapsia missään. Nuorissa näitä on, mutta heillä voi mieli muuttua.

Kyllä, ymmärsin mitä tarkoitit, mutta en kyllä sitä vihjausta, että velat olisivat itsekkäämpiä puolisoita kuin perheelliset. Jos on parisuhteessa, on sitten lapsia tai ei, niin kaippa jokainen tietää, ettei voi elää samalla lailla kuin yksin ollessaan. Annoit vähän ymmärtää, että velalle se puolisokin on vain jokin siedettävä asia, joka rajoittaa elämää :) Näinhän asia ei ole, vela tai ei, jos on sitoutunut puolisoonsa ja tämän seurasta nauttii.

Tunnen lapsettomia pareja ikähaitarilla 35-60, yhdessä siis 15-35 vuotta. Tietenkin ovat vähemmistössä, koska ylipäätään suuri osa tietysti hankkii lapsia, ja aikaisemmin on myös enemmän ollut tapana hankkia lapsia, koska se "kuuluu asiaan". Jännä nähdä, mikä on tilanne vaikka 30 vuoden päästä. Enkä tarkoita tällä sitä, että mitenkään "toivoisin" vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntyvän. Jos jotain toivon, niin sitä, että kaikki saisivat elää omanlaistansa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä keskustelua on jatkunut 47 sivua eikä vieläkään osa ymmärrä sitä yksinkertaista asiaa ettei osa naisista halua olla raskaana tai synnyttää. Se takana ei ole mt ongelmia tai muutakaan syytä mitä nyt jotkut yrittävät väkisin saada siihen, jotta olisi HELPOMPAA ymmärtää miksi joku ei lapsia halua. Kaikilla naisilla ja MIEHILLÄ ei ole halua lisääntyä. Jos ajatus on etten EHKÄ pidä äitiydestä se ei ole asia, jota kokeillaan. Lapsi ei ole mikään koiranpentu, joka annetaan eteenpäin kun tajutaan sori ei ollut mun juttu.

Jotenkin tämä vapaaehtoisesti lapsettomuus arvostelu ja syyllistäminen kohdistuu suurimmaksi osaksi vain naisiin yhtä lailla on miehiä, jotka niitä lapsia ei halua. Harvemmin olen nähnyt silmien pyörittelyä ja loukkauksia kun mies sanoo ettei halua isäksi. Se on ihan fine.

Minun elämässäni pyörii ystävien lapset ja sisarusten lapset. En ole lapsivihamielinen vaikka itse haluan elämältä muuta. Rakastan elämässäni olevia lapsia, mutta itse äitiys ei ole minun juttuni. Joillakin tuntuu olevan käsitys että velat ryyppää ja rällästää. Me emme tee niin. Olen löytänyt vierelleni miehen, joka itseasiassa ilmoitti jo ekoilla treffeillä ettei ole lapsia haluamassa ja on nyt jo teettänyt vasektonian. Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta. Jotkut voi elää Onnellista ja täyttä elämää sekä saada lapsia elämäänsä tekemättä niitä itse. Ehkä sitten vanhainkodissa kadun, jos elän sinne saakka. Elämää ei voi elää ajatellen että joskus kadun.

47 sivua ja velat eivät edelleenkään tajua, että ketään ei kiinnosta heidän lapsiasiansa hölkäsen pöläystä.

47 sivua ja näyttää kiinnostavan kun pitää arvostella ja miettiä mikä mt ongelma taustalla on kun nainen ei halua lapsia. Jos ei kiinnosta muiden lasten teko niin miksi siitä pitää kysellä. Kyllä te huomaatte jos niitä tulee.

Sotket kaksi asiaa.

Se ei kiinnosta, että joku ei halua lapsia. 

Se taas kiinnostaa, kun joku huutaa kitapurje lepattaen, että EI HALUA LAPSIA KOSKA MAAILMANLOPPU LIIKAKANSOITTUMINEN INTROVERTTIYS HARRASTUKSET  ELÄMÄOHI LAPSIVANKILA. 

Kun näihin sitten kommentoi, että eivät lapset ihmeemmin rajoita,  se on kauhean paha ja hyökkäys velaihmisyyttä vastaan.

Minusta velojen kannattaisi luoda ihan oma sivusto, VELA.FI, jossa olisi oma osastonsa julistuksia varten. Sinne jokainen vela voisi käydä kirjaamassa julistuksensa ja perustella halutessaan, miksi juuri hän ei halua hankkia lapsia. Velat voisivat myös keskustella vilkkaasti monipuolisesta elämästään ja jakaa vinkkejä siitä, miten sen saa vielä monipuolisemmaksi. Loistava idea, eikö totta! Nyt pitäisi vain löytyä muutama tarmokas, vapaa vela sitä toteuttamaan.

Juurikin tämä alentuva kommentti saa pohtimaan, minkä lapselliset kokevat lapsettomuudessa niin kovin uhkaavan omaa minäkuvaansa tai mielenrauhaansa? En ymmärrä, mikä se on.

Minusta taas tämä oli erittäin rakentava ehdotus, koska Vela-palstalla velat saisivat kovasti kaipaamaansa tukea ja ymmärrystä, ja kaikki velat voisivay siellä kysellä myönteisessä hengessä innokkaasti toisiltaan "hei, miksi sinäkään et halua lapsia?"

Siellä voitaisiin myös yhdessä kauhistella lapsiperheiden kurjuutta ja hehkuttaa omaa vapaata elämää. Vai saattaisiko olla niin, ettei se oliskaan yhtä hauskaa kuin täällä Vauva-palstalla perheellisten keskuudessa?

Tuossa ajatuskulussasi olet kyllä harhateillä. Ei velaa kiinnosta keskustella tuntemattomien kanssa kenenkään lapsien hankinnasta tai hankkimattomuudesta sen enempää kuin "hehkuttaa" omaa elämäntyyliä, saati että tarvitsisi jotain vertaistukea asiassa, jota ei juuri koskaan mieti :D Jäikö nyt taas huomaamatta, että tämäkään keskustelun avaus ei tullut velalta? Että enemmän vaikuttaisi perheellisillä olevan tarve jaaritella veloista kuin näillä itsellään.

Toki näihin ketjuihin voi varmaan vastata, vai oletko eri mieltä, jos joku esittää täysin ennakkoluuloisia väitteitä asiasta ja ihmisistä? En minä ainakaan mene vauvoja tai perheasioita koskeviin keskusteluihin työntämään nokkaani sekaan, ei kiinnosta eikä kuulu mulle. Jos joku lapseton käy niissä "kauhistelemassa lapsiperheiden kurjuutta", niin oma on häpeänsä. Ei kannata siitä vetää johtopäätöksiä, että velat käyttäisivät aikaansa perheellisten ja oman elämänsä vertailuun. Voin vannoa sinulle, että näin ei ole. Asiaa ei tule mietittyä juuri ikinä, ellei sitten osu silmiin vaikka tällainen keskustelu AIHE VAPAA -palstalla.

Enpä nyt tiedä onko jutun nainen niin omaperäinen kuin luulee. Hiusten väri, tatuoinnit, matkustelu ja vapaaehtoinen lapsettomuus kuulostavat kyllä ihan täysin massan mukana menemiseltä.

Enemmän omaperäistä on nykyään tehdä lapsia kaikesta siitä kauhistelusta ja varoittelusta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Enpä nyt tiedä onko jutun nainen niin omaperäinen kuin luulee. Hiusten väri, tatuoinnit, matkustelu ja vapaaehtoinen lapsettomuus kuulostavat kyllä ihan täysin massan mukana menemiseltä.

Enemmän omaperäistä on nykyään tehdä lapsia kaikesta siitä kauhistelusta ja varoittelusta huolimatta.

Miksi luulet, että hän kuvittelee olevansa omaperäinen tai edes haluaisi olla omaperäinen? Hän haluaa elää omanlaistansa elämää, niin kuin varman meistä jokainen, se on ihan eri asia. Tuskin kukaan erikoisuuden tavoittelun lähtökohdista hankkii lapsia tai on hankkimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisosi heikko libido tuskin liittyy mitenkään lapsiin. Meillä on leikki-ikäinen lapsi. Matkailtu ollaan vuodessa vähintään kahdesti ellei kolmesti. Toki lapsi hieman vaikuttaa, esim. New Yorkissa ei olla käyty sen jälkeen kun lapsi oli vauva, koska hitaan kolmivuotiaan kanssa siellä ei viitsi mennä. Sen sijaan nyt on hyvää aikaa käydä rantalomilla tai huvipuistomatkoilla. Liikuntaa harrastamme vuoron perään, niin, että kumpikin pääsee useamman kerran viikossa. Seksiä joutuu välillä suunnittelemaan, mutta pidän riittävänä, jos se onnistuu muutaman kerran viikossa. Nukumme kaikki hyvin. En usko, että elämäni sen kummoisempaa olisi lapsettomana, paljon ilottomampaa toki.

Mun elämä olisi hyvinkin ilotonta, jos mun pitäisi mennä rantalomalle tai huvipuistoihin leikki-ikäisen kanssa.

Ei taida Bamsekerhot vahtia lasta, kun surffaan tai snorklaan rantalomalla tai käyn K140cm-laiteajeluilla huvipuistoissa.

Siksi lapsella on kaksi vanhempaa. Puoliso voi katsoa perään sillä välin kun sinä käyt snorklaamassa.

Tiesitkö, että monen puoliso on paras ystävä?

Se, jonka kanssa halutaan tehdä kivoja asioita.

No sitten voi ottaa isoäidin mukaan matkalle, tai jättää lapsen tämän hoitoon matkan ajaksi. Sitten saa sukellella oman kultamussukan kanssa koralliriutalla ja kiljua käsi kädessä kauhusta vuoristoradalla.

Tai sitten voi lapsen saatuaan huomata, että oikeastaan on ihan sikasiistiä rakentaa hiekkalinnaa leikki-ikäisen kanssa siellä rannalla yhdessä perheenä.

Niin koska vain perheenä leikki-ikäisen kanssa on kiva tehdä hiekkalinnaa? Se, että se on tyhmää yleensä leikki-ikäisten kanssa, on ilmeisesti eri asia.

Isovanhemmat eivät ole lastenhoitajia, niilläkin on elämä.

Oletko tietoinen, että suurin osa isovanhemmista sisällyttää ne lapsenlapset elämäänsä ja haluavat hoitaa heitä? Näin siitäkin huolimatta, että heillä on sitä muutakin elämää.  Toki on aina fiksua kysyä, että onko aikaa/halua.  Mutta olet ilmeisesti täysin empatiakyvytön ihminen, joten et varmaan tällaista ymmärrä.

Lapsi ei todellakaan ole kaikille ihmisille se ilon lähde. Jos joku rakastaa lapsia ja itse sellasen haluaa tietäen, että haluaa siitä huolehtia niin siitä vaan! Hieno juttu hänelle. Mutta minä ja moni muu ei erityisemmin pidetä lapsista. Mitä iloa se muka tuo, jos pakotetaan hankkimaan lapsi ja joutuu huolehtimaan jostain mitä ei halua? En halua lasta enkä mitään siihen liittyvää. Asiat joista en pidä ei tee mua onnelliseksi. Mun onnen aiheeni on jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Eikö sitä silloin ole yhtä lailla yksinäinen kun lapset lentää omillensa? Tiedän monia vanhuksia joiden aikuiset lapset eivät vieraile heidän luonaan, hyvä jos soittavat kerran vuodessa. Se, että mä nyt punkeaisin ihmisen ulos itsestäni ja uhraisin lapsen tarpeille vuosikausia elämästäni jättäen omat haaveeni syrjään ei ole takuu sille että hän kävisi minua päivittäin ilahduttamassa sitten kun olen vanha.

Miksi ne omat haaveet pitää jättää syrjään? Itselläni on 2 lasta ja ihan täyttä elämää olen elänyt.

Kaikkien haaveisiin ei vaan lapset sovi, miksi niitä silloin pitäisi tehdä? Eikä koskaan voi tietää minkälaisen arvan vetää, ystäväni on erityislapsen yh ja kyllä siinä jäi omat koulu- ja urahaaveet ja muut ihan täysin syrjään, eikä parisuhteesta kannata edes haaveilla kun ei riitä aikaa ja energiaa muihin kuin lapsen asioiden hoitamiseen. Miksi ottaisin riskin että päätyisin samanlaiseen tilanteeseen, varsinkaan kun niitä lapsihaaveita ei alunperinkään ole?

Vaikka niitä lapsia ei olisikaan, niin koskaan ei voi tietää, millaisen arvan saat. Huomaat kouluttautuneesi alalle, joka ei sitten oikeasti kiinnostakaan. Urahaaveet saattaa mennä siinä, että työvoimaa vähennetään ja saat lopputilin. Samalla on lama-aika, etkä onnistu saamaan uutta työpaikkaa. Sitten kun uusi nousukausi tulee, niin olet ollut työttömänä ja taitosi ovat ruostuneet. Saatat sairastua vaikka olet kuvitellut olevasi terve ja hyväkuntoinen. Aamulla lähdet töihin ja työmatkalla joudut liikenneonnettomuuteen ja kuolet.  Aikamoisella riskillä täällä kaikki elävät, elämästä ei selviä hengissä.

Mutta jos mä sairastun tai menetän työni siitä on haittaa vain ja ainoastaan mulle. Jos hankin lapsen enkä sitä koskaan halunnut tai tajuan syntymän jälkeen, et ei olis pitäny kuunnella painostusta, kun en mä edelleenkään tota kakaraa halua. Siitä kärsii ihan yhtä paljon se lapsi kuin minä! Lapsettomia haukutaan itsekkäiks, mutta kyllä se kaikkea muuta kuin itsekäs teko jättää lapsi tekemättä epäilee tai tietää ettei sitä halua.

Minulle tolkutettiin parikymmentä vuotta päin naamaa että kyllä se mieli vielä muuttuu kun tulee ikää lisää, kun kerroin etten tule koskaan milloinkaan hankkimaan lapsia. Edelleen sitä samaa hoetaan netissä kun olen kertonut velaudestani. Toivon totisesti ettei se mieli enää muutu, kun ikää on kuitenkin jo se 64 vuotta! Ja päivääkään en ole päätöstäni katunut. Itseasiassa mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän olen elämääni ollut tyytyväinen ja äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen itselleni. Olen niin paljon saanut kokea ja nähdä, mitä en olisi koskaan lapsen kanssa päässyt tekemään. Paras ystäväni, jolla on itsellään kaksi lasta ja viisi lastenlasta on kertonut että jos nuorempana tietäisi sen mitä nyt tietää, olisi hänkin jättänyt lapset hankkimatta. Jo omien lasten hoitaminen vaati veronsa ja nyt hänelle tuputetaan lastenlapsia hoitoon, koska oletetaan että kaikki mummut haluavat viettää eläkepäiviään kakkavaippoja vaihtaen. Ystävättäreni mies kuoli muutama vuosi sitten, joten hän haluaisi kulkea nyt minun ja puolisoni kanssa kulttuuritapahtumissa, tansseissa tai vaan elää elämäänsä kuten itse haluaa mutta kokee niin valtavaa syyllisyyttä jos ei ota lastenlapsia hoitoon, ettei voi meidän kanssamme juhlia elämää. Olemme häntä toki kannustaneet ja kertoneet etteivät lastenlapset kuulu enää hänen kasvatettavakseen ja nyt hän harkitseekin lähtöä jouluksi Arabiemiraatteihin kanssamme.

Olen pelkästään iloinen, että rohkeat nuoret naiset kuten Sonja, kertovat rohkeasti uskaltavansa elää ilman yhteiskunnan painostusta. Ja iloinen olen myös siitä että näitä Sonjia alkaa olemaan yhä enemmän. Harmissani olen siitä, että nämä, yleensä naiset, jotka lasten hankkimista katuvat, ryhtyvät täälläkin nähtyyn vapaaehtoisesti lapsettomien lynkkaamiseen helpottaakseen omaa pahaa oloaan. Toivoisin, että velojen annettaisiin elää rauhassa oman päätöksensä kanssa, koska niiden velojen osuus, jotka mielensä muuttavat ja lapsia joskus haluavat on huomattavasti pienempi kuin niiden vanhempien jotka katuvat lasten hankkimista. Näissä katumistaoauksissakin parasta olisi mennä siitä keskustelemaan terapiaan, eikä suotta näillä keskustelupalstoilla haukkua muita omista huonoista päätöksistä.

Hieman jännää huomata, että järkevimmät kommentit tässäkin ketjussa tulevat veloilta. Pystyn itse myöntämään, että kadun lasteni hankkimista. Vanhempi lapsi aloitti tokan luokan ja nuorempi meni eskariin. En jaksaisi enää yhtään kouluaamutaistelua, Wilma-viestiä, kausivaaterumbaa, flunssa-, oksennustauti-, kihomato-, tai täikierrettä, harrastuksiin kuskaamista, kiukuttelua pahasta ruuasta, tappelua huoneen siivouksesta, yöheräämisiä painajaisiin, omien (harvojen) juhlien väliin jättämistä kun ei löydy lastenvahtia, omista menoista karsimista jotta lapsille jäisi vaate-, harrastus-, ruoka ym. rahaa, sitä että kun tulen töistä, en voi jäädä loppupäiväksi sohvalle makaamaan ja syömään suklaata ja pizzaa ja juomaan kaljaa. En jaksa kuunnella toisten äitien jatkuvaa itsekehua siitä kuinka ihania ja hyviä heidän lapsensa ovat (varsinkin kun omin silmin näkee että totuus on kaukana heidän puheistaan). Mieheni on kiltti ja osallistuu perheen menoihin ja lasten hoitamiseen, mutta ei se poista tätä jatkuvaa ketutusta kun näen omassa lähipiirissäni miten vapaata ja helppoa lapsettomien elämä on. En muista koska olisin voinut itse lähteä miehen kanssa tai edes yksin vartin varoitusajalla syömään ja viinilasilliselle. Tai ottaa äkkilähdön Lontooseen shoppailemaan. En voi lähteä edes vesijuoksemaan kun siltä tuntuu... Ja vaikka kuinka olen mielestäni huolehtinut kropastani, niin kyllä kahden lapsen syntymä väkisin jättää jälkensä - ei näillä ketunnokilla yläosattomissa oteta uimarannalla aurinkoa tai jos otetaan niin eipä tule miehiltä ihailevia katseita sille osastolle. Joka asiasta pitää säätää, sopia etukäteen, järjestää ja huolehtia. En tahtonut elämästäni tällaista. Toivon että olisin itse nuorempana tajunnut kuinka lyhyt ja rajallinen elämä on. Nyt elämäni menee ohitseni, enkä voi asialle mitään. Toivon, että seuraava elämäni on elämä ilman lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei todellakaan ole kaikille ihmisille se ilon lähde. Jos joku rakastaa lapsia ja itse sellasen haluaa tietäen, että haluaa siitä huolehtia niin siitä vaan! Hieno juttu hänelle. Mutta minä ja moni muu ei erityisemmin pidetä lapsista. Mitä iloa se muka tuo, jos pakotetaan hankkimaan lapsi ja joutuu huolehtimaan jostain mitä ei halua? En halua lasta enkä mitään siihen liittyvää. Asiat joista en pidä ei tee mua onnelliseksi. Mun onnen aiheeni on jotain ihan muuta.

Kuka pakottaa? Se on kai ihan oma valinta, tekeekö niitä vai ei. Ehkäisy on keksitty. En ymmärrä tätä pakottamisjuttua, pitääkö joku asetta ohimolla? Eiköhän ne sitkeimmätkin kyselijät jossain vaiheessa lopeta. Tai sitten esität jonkun absurdin vastakysymyksen, kuten milloin olet ajatellut laihduttaa, näyttää tulleen muutama kilo lisää. Itselläni on lapsia, mutta en koskaan kysele toisten lapsenhankinnasta. Kyllä sen sitten aikanaan näkee, jos jotain on tullakseen, joten miksi kysellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Eikö sitä silloin ole yhtä lailla yksinäinen kun lapset lentää omillensa? Tiedän monia vanhuksia joiden aikuiset lapset eivät vieraile heidän luonaan, hyvä jos soittavat kerran vuodessa. Se, että mä nyt punkeaisin ihmisen ulos itsestäni ja uhraisin lapsen tarpeille vuosikausia elämästäni jättäen omat haaveeni syrjään ei ole takuu sille että hän kävisi minua päivittäin ilahduttamassa sitten kun olen vanha.

Miksi ne omat haaveet pitää jättää syrjään? Itselläni on 2 lasta ja ihan täyttä elämää olen elänyt.

Kaikkien haaveisiin ei vaan lapset sovi, miksi niitä silloin pitäisi tehdä? Eikä koskaan voi tietää minkälaisen arvan vetää, ystäväni on erityislapsen yh ja kyllä siinä jäi omat koulu- ja urahaaveet ja muut ihan täysin syrjään, eikä parisuhteesta kannata edes haaveilla kun ei riitä aikaa ja energiaa muihin kuin lapsen asioiden hoitamiseen. Miksi ottaisin riskin että päätyisin samanlaiseen tilanteeseen, varsinkaan kun niitä lapsihaaveita ei alunperinkään ole?

Vaikka niitä lapsia ei olisikaan, niin koskaan ei voi tietää, millaisen arvan saat. Huomaat kouluttautuneesi alalle, joka ei sitten oikeasti kiinnostakaan. Urahaaveet saattaa mennä siinä, että työvoimaa vähennetään ja saat lopputilin. Samalla on lama-aika, etkä onnistu saamaan uutta työpaikkaa. Sitten kun uusi nousukausi tulee, niin olet ollut työttömänä ja taitosi ovat ruostuneet. Saatat sairastua vaikka olet kuvitellut olevasi terve ja hyväkuntoinen. Aamulla lähdet töihin ja työmatkalla joudut liikenneonnettomuuteen ja kuolet.  Aikamoisella riskillä täällä kaikki elävät, elämästä ei selviä hengissä.

Mutta jos mä sairastun tai menetän työni siitä on haittaa vain ja ainoastaan mulle. Jos hankin lapsen enkä sitä koskaan halunnut tai tajuan syntymän jälkeen, et ei olis pitäny kuunnella painostusta, kun en mä edelleenkään tota kakaraa halua. Siitä kärsii ihan yhtä paljon se lapsi kuin minä! Lapsettomia haukutaan itsekkäiks, mutta kyllä se kaikkea muuta kuin itsekäs teko jättää lapsi tekemättä epäilee tai tietää ettei sitä halua.

Jos niitä lapsia haluaa, niistä riskeistä ei välitä. Ja kyllä sen itse sisimmässään tietää, haluaako ne lapset vai ei. Itse olen riskeistä huolimatta lapset halunnut ja onneksi aikuisiksi saanut. Välillä on työttömyyttä ollut, mutta selvitty kuitenkin. Mutta jos epäilee, niin ei niitä lapsia kannata hankkia. Toisten mielipiteitä ei kannata koskaan kuunnella missään asiassa, neuvoa voi kysyä, mutta päätös on itse tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

Armi kirjoitti:

Minulle tolkutettiin parikymmentä vuotta päin naamaa että kyllä se mieli vielä muuttuu kun tulee ikää lisää, kun kerroin etten tule koskaan milloinkaan hankkimaan lapsia. Edelleen sitä samaa hoetaan netissä kun olen kertonut velaudestani. Toivon totisesti ettei se mieli enää muutu, kun ikää on kuitenkin jo se 64 vuotta! Ja päivääkään en ole päätöstäni katunut. Itseasiassa mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän olen elämääni ollut tyytyväinen ja äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen itselleni. Olen niin paljon saanut kokea ja nähdä, mitä en olisi koskaan lapsen kanssa päässyt tekemään. Paras ystäväni, jolla on itsellään kaksi lasta ja viisi lastenlasta on kertonut että jos nuorempana tietäisi sen mitä nyt tietää, olisi hänkin jättänyt lapset hankkimatta. Jo omien lasten hoitaminen vaati veronsa ja nyt hänelle tuputetaan lastenlapsia hoitoon, koska oletetaan että kaikki mummut haluavat viettää eläkepäiviään kakkavaippoja vaihtaen. Ystävättäreni mies kuoli muutama vuosi sitten, joten hän haluaisi kulkea nyt minun ja puolisoni kanssa kulttuuritapahtumissa, tansseissa tai vaan elää elämäänsä kuten itse haluaa mutta kokee niin valtavaa syyllisyyttä jos ei ota lastenlapsia hoitoon, ettei voi meidän kanssamme juhlia elämää. Olemme häntä toki kannustaneet ja kertoneet etteivät lastenlapset kuulu enää hänen kasvatettavakseen ja nyt hän harkitseekin lähtöä jouluksi Arabiemiraatteihin kanssamme.

Olen pelkästään iloinen, että rohkeat nuoret naiset kuten Sonja, kertovat rohkeasti uskaltavansa elää ilman yhteiskunnan painostusta. Ja iloinen olen myös siitä että näitä Sonjia alkaa olemaan yhä enemmän. Harmissani olen siitä, että nämä, yleensä naiset, jotka lasten hankkimista katuvat, ryhtyvät täälläkin nähtyyn vapaaehtoisesti lapsettomien lynkkaamiseen helpottaakseen omaa pahaa oloaan. Toivoisin, että velojen annettaisiin elää rauhassa oman päätöksensä kanssa, koska niiden velojen osuus, jotka mielensä muuttavat ja lapsia joskus haluavat on huomattavasti pienempi kuin niiden vanhempien jotka katuvat lasten hankkimista. Näissä katumistaoauksissakin parasta olisi mennä siitä keskustelemaan terapiaan, eikä suotta näillä keskustelupalstoilla haukkua muita omista huonoista päätöksistä.

Siis olet 64-vuotta? Ei sinulta kukaan enää mitään kysele, ne kyselyt loppui 20 vuotta sitten. Paikkasi taitaa olla dementiaosastolla.

Siis oikeesti, tyyppi todellakin väittää olevansa 64 ja joku muka vielä kyselee mummoikäiseltä  :D Taitaa olla provo. Täällä kyllä kerrotaan hyviä satuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Armi kirjoitti:

Minulle tolkutettiin parikymmentä vuotta päin naamaa että kyllä se mieli vielä muuttuu kun tulee ikää lisää, kun kerroin etten tule koskaan milloinkaan hankkimaan lapsia. Edelleen sitä samaa hoetaan netissä kun olen kertonut velaudestani. Toivon totisesti ettei se mieli enää muutu, kun ikää on kuitenkin jo se 64 vuotta! Ja päivääkään en ole päätöstäni katunut. Itseasiassa mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän olen elämääni ollut tyytyväinen ja äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen itselleni. Olen niin paljon saanut kokea ja nähdä, mitä en olisi koskaan lapsen kanssa päässyt tekemään. Paras ystäväni, jolla on itsellään kaksi lasta ja viisi lastenlasta on kertonut että jos nuorempana tietäisi sen mitä nyt tietää, olisi hänkin jättänyt lapset hankkimatta. Jo omien lasten hoitaminen vaati veronsa ja nyt hänelle tuputetaan lastenlapsia hoitoon, koska oletetaan että kaikki mummut haluavat viettää eläkepäiviään kakkavaippoja vaihtaen. Ystävättäreni mies kuoli muutama vuosi sitten, joten hän haluaisi kulkea nyt minun ja puolisoni kanssa kulttuuritapahtumissa, tansseissa tai vaan elää elämäänsä kuten itse haluaa mutta kokee niin valtavaa syyllisyyttä jos ei ota lastenlapsia hoitoon, ettei voi meidän kanssamme juhlia elämää. Olemme häntä toki kannustaneet ja kertoneet etteivät lastenlapset kuulu enää hänen kasvatettavakseen ja nyt hän harkitseekin lähtöä jouluksi Arabiemiraatteihin kanssamme.

Olen pelkästään iloinen, että rohkeat nuoret naiset kuten Sonja, kertovat rohkeasti uskaltavansa elää ilman yhteiskunnan painostusta. Ja iloinen olen myös siitä että näitä Sonjia alkaa olemaan yhä enemmän. Harmissani olen siitä, että nämä, yleensä naiset, jotka lasten hankkimista katuvat, ryhtyvät täälläkin nähtyyn vapaaehtoisesti lapsettomien lynkkaamiseen helpottaakseen omaa pahaa oloaan. Toivoisin, että velojen annettaisiin elää rauhassa oman päätöksensä kanssa, koska niiden velojen osuus, jotka mielensä muuttavat ja lapsia joskus haluavat on huomattavasti pienempi kuin niiden vanhempien jotka katuvat lasten hankkimista. Näissä katumistaoauksissakin parasta olisi mennä siitä keskustelemaan terapiaan, eikä suotta näillä keskustelupalstoilla haukkua muita omista huonoista päätöksistä.

Siis olet 64-vuotta? Ei sinulta kukaan enää mitään kysele, ne kyselyt loppui 20 vuotta sitten. Paikkasi taitaa olla dementiaosastolla.

Siis oikeesti, tyyppi todellakin väittää olevansa 64 ja joku muka vielä kyselee mummoikäiseltä  :D Taitaa olla provo. Täällä kyllä kerrotaan hyviä satuja.

😂😂😂

En tiedä, olenko vela, kun en ole koskaan tullut yrittäneeksi lapsentekoa, kun mua ei kertakaikkiaan lapset eikä niiden kanssa oleilu kiinnosta. Eikä miestäni kiinnosta.

Olen reilusti päälle nelikymppinen ja minulla on paljon lapsettomiakin ystäviä, kuka mistäkin syystä lapseton. Lapset eivät ikinä mitenkään kuulu keskustelunaiheisiin, on muuta puhuttavaa. Lapsellisista kavereista tiiviimpää kontaktia on niihin, joilla on myös sitä muuta keskusteltavaa kuin lapset ja niiden tekemiset.

Vauva-palstalla käyn, koska toista yhtä hullua palstaa en tiedä. Voisin olla muuallakin lukemassa keskusteluja, kyllä HS:n uutisissakin on välillä viihdyttäviä keskusteluja. Esim. julkisissa lyhyillä matkoilla kun ei viitsi lukea kirjaa, täältä saa kyllä oivan näkemyksen hulluudesta, tyhmyydestä ja joskus jopa viisaista sanoista, joihin kukaan ei tietenkään tartu, ehkä kun ei ymmärrä lukemaansa. Tuntuu sekin kovin yleiseltä vaivalta.

Vierailija kirjoitti:

Armi kirjoitti:

Minulle tolkutettiin parikymmentä vuotta päin naamaa että kyllä se mieli vielä muuttuu kun tulee ikää lisää, kun kerroin etten tule koskaan milloinkaan hankkimaan lapsia. Edelleen sitä samaa hoetaan netissä kun olen kertonut velaudestani. Toivon totisesti ettei se mieli enää muutu, kun ikää on kuitenkin jo se 64 vuotta! Ja päivääkään en ole päätöstäni katunut. Itseasiassa mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän olen elämääni ollut tyytyväinen ja äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen itselleni. Olen niin paljon saanut kokea ja nähdä, mitä en olisi koskaan lapsen kanssa päässyt tekemään. Paras ystäväni, jolla on itsellään kaksi lasta ja viisi lastenlasta on kertonut että jos nuorempana tietäisi sen mitä nyt tietää, olisi hänkin jättänyt lapset hankkimatta. Jo omien lasten hoitaminen vaati veronsa ja nyt hänelle tuputetaan lastenlapsia hoitoon, koska oletetaan että kaikki mummut haluavat viettää eläkepäiviään kakkavaippoja vaihtaen. Ystävättäreni mies kuoli muutama vuosi sitten, joten hän haluaisi kulkea nyt minun ja puolisoni kanssa kulttuuritapahtumissa, tansseissa tai vaan elää elämäänsä kuten itse haluaa mutta kokee niin valtavaa syyllisyyttä jos ei ota lastenlapsia hoitoon, ettei voi meidän kanssamme juhlia elämää. Olemme häntä toki kannustaneet ja kertoneet etteivät lastenlapset kuulu enää hänen kasvatettavakseen ja nyt hän harkitseekin lähtöä jouluksi Arabiemiraatteihin kanssamme.

Olen pelkästään iloinen, että rohkeat nuoret naiset kuten Sonja, kertovat rohkeasti uskaltavansa elää ilman yhteiskunnan painostusta. Ja iloinen olen myös siitä että näitä Sonjia alkaa olemaan yhä enemmän. Harmissani olen siitä, että nämä, yleensä naiset, jotka lasten hankkimista katuvat, ryhtyvät täälläkin nähtyyn vapaaehtoisesti lapsettomien lynkkaamiseen helpottaakseen omaa pahaa oloaan. Toivoisin, että velojen annettaisiin elää rauhassa oman päätöksensä kanssa, koska niiden velojen osuus, jotka mielensä muuttavat ja lapsia joskus haluavat on huomattavasti pienempi kuin niiden vanhempien jotka katuvat lasten hankkimista. Näissä katumistaoauksissakin parasta olisi mennä siitä keskustelemaan terapiaan, eikä suotta näillä keskustelupalstoilla haukkua muita omista huonoista päätöksistä.

Siis olet 64-vuotta? Ei sinulta kukaan enää mitään kysele, ne kyselyt loppui 20 vuotta sitten. Paikkasi taitaa olla dementiaosastolla.

Ja alapeukutuksista päätellen täällä on ihmeisiin uskovia, halleluja. Tämähän vie tämän ketjun ihan uudelle tasolle. Alkoikin jo kyllästyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enpä nyt tiedä onko jutun nainen niin omaperäinen kuin luulee. Hiusten väri, tatuoinnit, matkustelu ja vapaaehtoinen lapsettomuus kuulostavat kyllä ihan täysin massan mukana menemiseltä.

Enemmän omaperäistä on nykyään tehdä lapsia kaikesta siitä kauhistelusta ja varoittelusta huolimatta.

Miksi luulet, että hän kuvittelee olevansa omaperäinen tai edes haluaisi olla omaperäinen? Hän haluaa elää omanlaistansa elämää, niin kuin varman meistä jokainen, se on ihan eri asia. Tuskin kukaan erikoisuuden tavoittelun lähtökohdista hankkii lapsia tai on hankkimatta.

Koska jutussa itse niin sanoi, ettei "ole kuten muut".

Too late kirjoitti:

Hieman jännää huomata, että järkevimmät kommentit tässäkin ketjussa tulevat veloilta. Pystyn itse myöntämään, että kadun lasteni hankkimista. Vanhempi lapsi aloitti tokan luokan ja nuorempi meni eskariin. En jaksaisi enää yhtään kouluaamutaistelua, Wilma-viestiä, kausivaaterumbaa, flunssa-, oksennustauti-, kihomato-, tai täikierrettä, harrastuksiin kuskaamista, kiukuttelua pahasta ruuasta, tappelua huoneen siivouksesta, yöheräämisiä painajaisiin, omien (harvojen) juhlien väliin jättämistä kun ei löydy lastenvahtia, omista menoista karsimista jotta lapsille jäisi vaate-, harrastus-, ruoka ym. rahaa, sitä että kun tulen töistä, en voi jäädä loppupäiväksi sohvalle makaamaan ja syömään suklaata ja pizzaa ja juomaan kaljaa. En jaksa kuunnella toisten äitien jatkuvaa itsekehua siitä kuinka ihania ja hyviä heidän lapsensa ovat (varsinkin kun omin silmin näkee että totuus on kaukana heidän puheistaan). Mieheni on kiltti ja osallistuu perheen menoihin ja lasten hoitamiseen, mutta ei se poista tätä jatkuvaa ketutusta kun näen omassa lähipiirissäni miten vapaata ja helppoa lapsettomien elämä on. En muista koska olisin voinut itse lähteä miehen kanssa tai edes yksin vartin varoitusajalla syömään ja viinilasilliselle. Tai ottaa äkkilähdön Lontooseen shoppailemaan. En voi lähteä edes vesijuoksemaan kun siltä tuntuu... Ja vaikka kuinka olen mielestäni huolehtinut kropastani, niin kyllä kahden lapsen syntymä väkisin jättää jälkensä - ei näillä ketunnokilla yläosattomissa oteta uimarannalla aurinkoa tai jos otetaan niin eipä tule miehiltä ihailevia katseita sille osastolle. Joka asiasta pitää säätää, sopia etukäteen, järjestää ja huolehtia. En tahtonut elämästäni tällaista. Toivon että olisin itse nuorempana tajunnut kuinka lyhyt ja rajallinen elämä on. Nyt elämäni menee ohitseni, enkä voi asialle mitään. Toivon, että seuraava elämäni on elämä ilman lapsia.

Kamalalta tuo kuulostaa enkä tunnista omaa elämääni tuollaiseksi. Eskarilaiseni on rauhallinen ja hyväkäytöksinen. Miehen kanssa jaetaan vastuu. Talous on hyvällä mallilla, joten sen puolesta helpottuu moni asia.

Miksei perheellinen voi työpäivän jälkeen syödä pizzaa ja juoda olutta?! Meillä tehdään niin tänään. Ei ole tarvetta kuitenkaan juoda humalaan. Sitäkö vapautta sinä kaipaat? Mitä jos lähdet hetkeksi pois kotoa, vaikka viikonlopuksi. Pohdi perinpohjin, haluatko jatkaa tuota elämää. Lapset peilaa itseään vanhempiinsa.