Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

Vierailija kirjoitti:

lapsenlapseton äiti kirjoitti:

Minulla on kaksi tytärtä ja yksi poika. Tytöt ovat jo aikuisia ja lapsettomia, poika vasta teini. Vanhempi 34-vuotias kertoi vasta nyt haluavansa äidiksi jos löytää kunnollisen vastuuntuntoisen miehen, nuorempi tytär 30v ei välttämättä koskaan tee lapsia, hän haluaa matkustaa ja elää miehensä kanssa ilman lapsia, vaikka kyllä se biologinen kello joskus ilmoittaa lapsista hänellekin :) Haluaisin olla isoäiti. Ymmärrän että vastuu lapsesta pelottaa ja se ettei tosiaankaan pääse vaikka matkustamaan ilman järjestelyjä, ja lapsi on siinä lähellä kokoajan, joita tytöt eivät osaa edes ajatella kaikkea sitä vastuuta ja myös iloa mitä oma lapsi tuo mukanaan. Ymmärrän että pelkäävät maailman tulevaisuutta ja vaikeuksia.  

"Kyllä se biologinen kello joskus ilmoittaa lapsista hänellekin :)"

*Oksennus*

Myös täällä kohoteltiin kumakarvoja. -17-vuotiaan äiti, biologisen kellon kilkatus kokematta

Vierailija kirjoitti:

lapsenlapseton äiti kirjoitti:

Minulla on kaksi tytärtä ja yksi poika. Tytöt ovat jo aikuisia ja lapsettomia, poika vasta teini. Vanhempi 34-vuotias kertoi vasta nyt haluavansa äidiksi jos löytää kunnollisen vastuuntuntoisen miehen, nuorempi tytär 30v ei välttämättä koskaan tee lapsia, hän haluaa matkustaa ja elää miehensä kanssa ilman lapsia, vaikka kyllä se biologinen kello joskus ilmoittaa lapsista hänellekin :) Haluaisin olla isoäiti. Ymmärrän että vastuu lapsesta pelottaa ja se ettei tosiaankaan pääse vaikka matkustamaan ilman järjestelyjä, ja lapsi on siinä lähellä kokoajan, joita tytöt eivät osaa edes ajatella kaikkea sitä vastuuta ja myös iloa mitä oma lapsi tuo mukanaan. Ymmärrän että pelkäävät maailman tulevaisuutta ja vaikeuksia.  

"Kyllä se biologinen kello joskus ilmoittaa lapsista hänellekin :)"

*Oksennus*

Jep, hymiö oikein kruunaa tämän vastenmielisen alentavan kommentin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Tuo on kyllä mielestäni paskin mahdollinen perustelu lapsien hankintaan ettei halua olla vanhana yksin. Ei sitä voi tietää. Sitä paitsi ei lapset korvaa ystäviä.

Ihmisillä on kovin mustavalkoinen näkemys maailmasta. Vanhanakin voi saada uusia ystäviä vaikka kaikki olisi jo kuollut ympäriltä. Tai sitten ei, entä sitten? Ihmisestä itsestään se on paljolti kiinni. Tietysti hankala jos ei pääse enää liikkumaan mihinkään. Toisaalta nykynuoriso kun tulee vanhaksi, kommunikaatiomahdollisuudet ovat huomattavasti laajemmat kuin nykyvanhuksilla jotka eivät osaa hyödyntää esim. internetin kaikkia mahdollisuuksia.

Tuossa iässä varmasti on jo muutenkin elämänkatsomusta ja kokemusta niin että diilaa sen asian kanssa siten miten parhaimmaksi näkee. Tuskin tuossa mitään teiniangstimasennuksia jaksaa enää asian tiimoilta vetää.

Joku vanhus voi juoda viinaa tylsyyteensä ja näyttää surkealta mutta mahdollisesti on sisimmässään ihan tyytyväinen että voi edes juoda aikansa ratoksi eikä tarvitse enää töitä tehdä. Tai joku saattaa istutella ruusuja ja seurata niiden kehittymistä ja nuuhkia tyytyväisenä aamutuimaan raikasta kevätilmaa. Itsestä se elämä on kiinni vanhanakin niin kauan kuin pysyy tolkuissaan ja jollain lailla liikkumiskykyisenä.

Ihmisiä on tietysti erilaisia eikä vanhanakaan kukaan ole samanlainen mutta uskon että moni vanhus näyttää päällepäin yksinäisemmältä ja onnettomammalta kuin oikeasti onkaan.

Ihan yhtälailla kuin nuorena ja keski-ikäisenä, vanhanakin kaipaa ystäviä olkoon sitten lapsia tai ei. Lapsilla on todennäköisesti oma elämä eikä he jouda kokoajan olla viihdyttämässä eikä tarvitsekaan.

Mun mummi (jolla luonnollisestikin oli lapsia :D) oli kaikkea muuta kuin lastensa varassa vanhana. Ohjasi 90-vuotiaana jumppatunteja, kävi tyttöjen kanssa viinillä, ja taisi vähän heilastellakin. Miksei lapseton mummo voisi tehdä samoin? Sitä paitsi - kuka edes lupaa että elämme vanhoiksi?

Toivon todella usein että olisin jättänyt lapset hankkimatta, vaikka rakastankin heitä yli kaiken. 

N39

Kummasti tuo pelkkä "Vauva"-sana vetää veloja puoleensa:-). Ja kovin kiukkuisesti he puolustavat kantaansa. Kannattaisikohan heidän lähteä vuorille ihan yksin (ah, sitä yksinäisyyden autuutta!) rauhoittumaan ja mietiskelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lapsenlapseton äiti kirjoitti:

Minulla on kaksi tytärtä ja yksi poika. Tytöt ovat jo aikuisia ja lapsettomia, poika vasta teini. Vanhempi 34-vuotias kertoi vasta nyt haluavansa äidiksi jos löytää kunnollisen vastuuntuntoisen miehen, nuorempi tytär 30v ei välttämättä koskaan tee lapsia, hän haluaa matkustaa ja elää miehensä kanssa ilman lapsia, vaikka kyllä se biologinen kello joskus ilmoittaa lapsista hänellekin :) Haluaisin olla isoäiti. Ymmärrän että vastuu lapsesta pelottaa ja se ettei tosiaankaan pääse vaikka matkustamaan ilman järjestelyjä, ja lapsi on siinä lähellä kokoajan, joita tytöt eivät osaa edes ajatella kaikkea sitä vastuuta ja myös iloa mitä oma lapsi tuo mukanaan. Ymmärrän että pelkäävät maailman tulevaisuutta ja vaikeuksia.  

"Kyllä se biologinen kello joskus ilmoittaa lapsista hänellekin :)"

*Oksennus*

Myös täällä kohoteltiin kumakarvoja. -17-vuotiaan äiti, biologisen kellon kilkatus kokematta

Ja kun tuollaista näkee, kuulee ja lukee jatkuvasti niin en ihan ymmärrä näitä äitejä jotka sanoo että "emmä vaan ole koskaan kuullut että lapsia tuputettaisiin ihmisille, että ei sulla ole oikeutta sanoa niin koska minä-minä-minä en ole nähnyt tai siis suomeksi minua vähän kiukuttaa että asia on totta, mutta en vaan halua myöntää että tässä lapsettomuusjutussa olisi jotain järkiperäistä"

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Ei ole takeita, että lapsi on vanhuuden turvana. Ainoa lapseni asuu perheineen ulkomailla. Tapasimme viimeksi heinäkuussa. Lokakuussa menen heidän luo.

Äidilläni oli 9 lasta, mutta yksin kuoli hoivakodissa, koska me lapset asumme kaukana vanhasta kotipaikassa. Minulla matkaa sinne n. 1000 km. Kävin tapaamassa häntä viikkoa ennen kuolemaa.

"En viitsi erota lasten takia".

Oon kuullut tämän ehkä sata miljoonaa kertaa.

Ei ne lapset sinänsä, vaan se mihin kaikkeen ne velvoittaa ja että lasten onnellisuuden eteen voidaan käytännössä uhrata koko oma elämä ja oma onnellisuus. Tehdään kaikki lasten ehdoilla, pahimmillaan parisuhteessakin ollaan kun lapset eivät muka kestäisi eroa vaikka vanhemmat ovat onnettomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana. 

Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa. 

En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.

120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.

Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.

Vela

Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.

No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.

Vela

Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?

En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.

Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kummasti tuo pelkkä "Vauva"-sana vetää veloja puoleensa:-). Ja kovin kiukkuisesti he puolustavat kantaansa. Kannattaisikohan heidän lähteä vuorille ihan yksin (ah, sitä yksinäisyyden autuutta!) rauhoittumaan ja mietiskelemään.

Miten niin? Tämähän on Aihe vapaa -palsta, ei liity vauvoihin mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana. 

Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa. 

En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.

120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.

Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.

Vela

Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.

No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.

Vela

Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?

En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.

Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.

Miten niin ei ole omaa perhettä???

Voi luoja tuota ylimielisyyttä. Perheen käsite on muutakin kuin ne LAPSET.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

18 vuotta jonka yksikin lapsi vanhemman sitoo ei kylläkään ole hetki vaan lähes koko aikuisikä, sen jälkeen etenkin nainen on jo vanha luuska.

Ja varsinkin jos tekee 2-3 lasta parin vuoden välein. Kun tekee ensimmäisen lapsen vaikka 26 vuotiaana ja siitä eteenpäin pari muksua vielä. Nuorin kun syntyy äiti on kolmekymppinen ja kun hän saa nuorimmaisenkin täysi-ikäiseksi hän itse on jo melkein viisikymppinen tai vanhempikin jos aloittaa lastenteon

myöhemmällä iällä.

Eli aika ehtoopuolella sitä ollaan jo kun lapset lentävät pesästä pois ja vihdoinkin saa taas sitä omaa aikaa.

Kyllä sitä omaa aikaa alkaa olemaan aika hyvin sitten kun lapsi on koululainen. Lapsella on koulu, harrastukset ja kaverit. Vanhempia kaivataan vähemmän ja vähemmän iän karttuessa.

Ilmeisesti lapseton oikeasti ajattelee, että vanhemmat joutuvat pysäyttämään koko muun elämänsä 18 vuoden ajaksi.

Kyllä lapsessa on kiinni pitkään. Omalla kohdalla helpotti, kun pääsi ylioppilaaksi ja meni armeijaan. Jos en olisi tullut vahingossa raskaaksi, en olisi lasta hankkinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti tuo pelkkä "Vauva"-sana vetää veloja puoleensa:-). Ja kovin kiukkuisesti he puolustavat kantaansa. Kannattaisikohan heidän lähteä vuorille ihan yksin (ah, sitä yksinäisyyden autuutta!) rauhoittumaan ja mietiskelemään.

Miten niin? Tämähän on Aihe vapaa -palsta, ei liity vauvoihin mitenkään.

Eli muiden ihmisten kanssa on mukava olla vuorovaikutuksessa? On mukavaa vaihtaa ajatuksia toisten kanssa? Eli ihminen ei ole onnellinen yksin? Mikäpä sen rikkaampaa kuin vaihtaa niitä ajatuksia kotonakin useamman ihmisen kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.

Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.

Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!

Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.

Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen. 

Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.

Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.

Oletko jo kokenut laskuvarjo hypyn, sukeltamisen haihäkissä, kiipeämisen mount everestillle, patikoinnin Saharan autiomaan läpi, käynyt etelänavalla, etsinyt hylkyjä Karibialla, lentänyt itse lentokoneilla.

Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.

Jäi vähän epäselväksi mitä noista ei voisi tehdä vaikka lapsia hankkisikin. Yhden noista olenkin tehnyt jo.

ps. Hylkyjen etsiminen Karibialla ei kiinnosta, koska se on ihan oikea ammatti, mutta sukeltamaan sinne olen menossa tulevaisuudessa.

Hylkyjen etsintä tuottaa myös jatkuvuutta yhteiskunnalle.

Sinun oman itsesi etsiminen sukeltaessa ei tuota juuri muuta kuin turha turismia.

Ai että kun meni tunteisiin, ei muuten tulisi tuollaista määrää saivartelua. :D

Noh, kuka tahansa voi esittää rohkeaa internetissä. Todellinen rohkeus mitataan synnytysosastolla.

"Todellinen rohkeus mitataan synnytysosastolla."

:DDDDD Siis MITÄ? Naurettavin lause pitkään aikaan. Et voi olla tosissasi :DD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana. 

Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa. 

En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.

120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.

Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.

Vela

Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.

No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.

Vela

Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?

En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.

Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.

Miten niin ei ole omaa perhettä???

Voi luoja tuota ylimielisyyttä. Perheen käsite on muutakin kuin ne LAPSET.

Puoliso ja koira?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lapsenlapseton äiti kirjoitti:

Minulla on kaksi tytärtä ja yksi poika. Tytöt ovat jo aikuisia ja lapsettomia, poika vasta teini. Vanhempi 34-vuotias kertoi vasta nyt haluavansa äidiksi jos löytää kunnollisen vastuuntuntoisen miehen, nuorempi tytär 30v ei välttämättä koskaan tee lapsia, hän haluaa matkustaa ja elää miehensä kanssa ilman lapsia, vaikka kyllä se biologinen kello joskus ilmoittaa lapsista hänellekin :) Haluaisin olla isoäiti. Ymmärrän että vastuu lapsesta pelottaa ja se ettei tosiaankaan pääse vaikka matkustamaan ilman järjestelyjä, ja lapsi on siinä lähellä kokoajan, joita tytöt eivät osaa edes ajatella kaikkea sitä vastuuta ja myös iloa mitä oma lapsi tuo mukanaan. Ymmärrän että pelkäävät maailman tulevaisuutta ja vaikeuksia.  

"Kyllä se biologinen kello joskus ilmoittaa lapsista hänellekin :)"

*Oksennus*

Myös täällä kohoteltiin kumakarvoja. -17-vuotiaan äiti, biologisen kellon kilkatus kokematta

Ja kun tuollaista näkee, kuulee ja lukee jatkuvasti niin en ihan ymmärrä näitä äitejä jotka sanoo että "emmä vaan ole koskaan kuullut että lapsia tuputettaisiin ihmisille, että ei sulla ole oikeutta sanoa niin koska minä-minä-minä en ole nähnyt tai siis suomeksi minua vähän kiukuttaa että asia on totta, mutta en vaan halua myöntää että tässä lapsettomuusjutussa olisi jotain järkiperäistä"

Uskon. Mä nimittäin muistan ajan, jolloin lapset olivat tosiaan normi etenkin naisille. Sitä en tiedä, ovatko miehet kokeneet samanlaista painostusta. - Eikä se siihen lapseen lopu se paremmintietäminen; nimittäin yhden lapsen vanhemmat saavat (tai saivat vielä vuosituhannen alussa) ihan riittävästi sosiaalisia paineita niskaan. Koska tokihan lapsella täytyy olla sisarus, lapsista on seuraa toisilleen jne. Vähän väsyttää jo.

Itse kasvatan tytärtä, enkä todella halua edes alitajuisesti vaikuttaa hänen motiiveihinsa hankkia tai olla hankkimatta lapsia, motiivit kumpaankin kun ovat mitä henkilökohtaisimpia. Hänen isänsä oli kroonisesti vauvakuumeinen, nykyinen puolisoni on vela. Ja minun äitiyteni taas...osa elämää, joka olisi voinut olla aivan yhtä hyvää ilman lastakin, joskin hyvin erilaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti tuo pelkkä "Vauva"-sana vetää veloja puoleensa:-). Ja kovin kiukkuisesti he puolustavat kantaansa. Kannattaisikohan heidän lähteä vuorille ihan yksin (ah, sitä yksinäisyyden autuutta!) rauhoittumaan ja mietiskelemään.

Miten niin? Tämähän on Aihe vapaa -palsta, ei liity vauvoihin mitenkään.

Eli muiden ihmisten kanssa on mukava olla vuorovaikutuksessa? On mukavaa vaihtaa ajatuksia toisten kanssa? Eli ihminen ei ole onnellinen yksin? Mikäpä sen rikkaampaa kuin vaihtaa niitä ajatuksia kotonakin useamman ihmisen kanssa!

Nykyään voi esim. soittaa, mesettää, kutsua ystäviä tai sukulaisia kylään kun tekee mieli rupatella toisten kanssa. Tai kirjoitella täällä, ihan miten haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana. 

Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa. 

En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.

Se ei vaan ole kaikille se luonnollinen osa elämää, koita ymmärtää. Btw kukaan ei kysynyt multa haluanko syntyä tänne, miksi sitten vielä vaaditaan olemaan tietynlainen ja samoja asioita arvostava? Sunkin lapsesta voi tulla vela, tai vielä kauheampaa - homo. Kummallista että vapauden ja ylikansoittuminen aikakaudella, ilmastonmuutoksen partaalla porukka vielä ihmettelee että joku ei hanki lapsia. Ja jos jostain velasta yhteiskunnalle puhutaan niin lapsettomat kyllä maksaa enemmän veroja kun on työelämässä koko ajan ilman taukoja ja kyllä on eläkkeensä todellakin ansainneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana. 

Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa. 

En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.

120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.

Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.

Vela

Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.

No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.

Vela

Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?

En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.

Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.

Miten niin ei ole omaa perhettä???

Voi luoja tuota ylimielisyyttä. Perheen käsite on muutakin kuin ne LAPSET.

Puoliso ja koira?

Ja sinulla lisäksi rääkyvä, huonokäytöksinen lapsi?

Ensimmäinen vaihtoehto oli parempi.