Kysymys teille, joilla on lapsi(a) mielestänne väärän puolison kanssa...

Pidän lapsestani ja rakastan häntä, mutta kyllä, valitettavasti halveksun niitä OMINAISUUKSIA hänessä, jotka koen tulevan miehen puolelta. Ihan tietoisesti yritän pyrkiä tästä eroon ja osoittaa hyväksyväni hänet juuri sellaisena kuin hän on. Mutta omat tunteet on myös hyvä tiedostaa ja välillä, ainakin näin anonyymisti, jopa sanoa ääneen.

up

Ei kai järkiliitto tarkota sitä, ettei pidä miehensä ominaisuuksista?

Lapsen äiti ei ole mikään penaalin terävin kynä ja herkästi kattelen että lapsi on tullut äitiinsä. On siis tällä hetkellä ihan fiksunoloinen (eskarissa) mutta aina kun sanoo jotain vähän tyhmää niin tulee mieleen et onko siitäkin tulossa yksinkertainen.

.

Joo, olen itse pitkästä suvusta ja puoliso pätkäsuvusta. Harmittaa kun lapsesta tulee korkeintaan keskimittainen. Pitkillä on niin paljon helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen itse pitkästä suvusta ja puoliso pätkäsuvusta. Harmittaa kun lapsesta tulee korkeintaan keskimittainen. Pitkillä on niin paljon helpompaa.

Itse taas olen pitkä ja tässä asiassa tuntuu kivalta, että tyttärellä on isänsä geenit ja saa olla "petit" mitä itse olisin aina halunnut olla.

Kun se jänskäheppu osasi puhua tosi uskottavasti, ja näin ollen onnistui kaksi kertaa leipomaan kunnon kermakakut sisälleni, nyt sitten oon 28 yh2 ja sinkku, olin vähän liian nuori ja naivi, mutta lapset on kyllä ihania noin 90% eli melkein aina.

Joo, joskus lapsen ensimmäisinä elinvuosina oli hetkiä kun oli vaikea suhtautua lapsen isältä perittyihin piirteisiin.

Rakkauden ja arvostuksen määrään tämä ei kyllä ikinä vaikuttanut.

Meni onneksi kokonaan ohi lapsen ollessa ~4-vuotias ja nykyään en edes noteeraa lapsessa mahdollisesti näkyviä isänsä piirteitä.

Toisaalta lapsen isä oli joskus tosi söpö ja lapsi on kaunis isältä perittyine piirteineen, vaikka en minä pahoillani ole kun lapsi on alkanut näyttää iän myötä yhä enemmän ja enemmän minulta.:)

Lapsen isä on myös matemaattisloogisesti erittäin älykäs, eli hyvät geenit sinänsä.

Siitä olen kyllä erittäin tyytyväinen, ettei tarvitse olla lapsen isän kanssa missään tekemisissä.

Vaikka lapsen puolestahan se on surullista toki, että hänen isänsä on sellainen. Ja äitikin tällainen.

Syntyi raukka aika huonoon tilanteeseen, olisi ansainnut parempaa.

Ei tule tuollaisia ajatuksia. Eilen sen sijaan katsoin poikaani ja huomasin, että hänessä näkyi exäni parhaita puolia hänen hassutellessaan.

Joillain tulee siis myös tällaista joskus mieleen. Olisi kiva kuulla vielä muidenkin ajatuksia. -ap

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen itse pitkästä suvusta ja puoliso pätkäsuvusta. Harmittaa kun lapsesta tulee korkeintaan keskimittainen. Pitkillä on niin paljon helpompaa.

Ihan hyvin se voi saada sulta pituusgeeninsä, ei se niin mene että jälkeläiset on ominaisuuksissaan vanhempien keskiarvo.