Tytär itkee JOKA PÄIVÄ koiraa.

Jos menee seitsemäksi töihin, niin pakkohan se koira on kuudelta viedä ulos?

Jos ei käy kukaan edes ruokatunnilla kotona niin eihän se koira voi kusematta olla koko päivää?

Ja nuoren koiran rakko ei välttämättä kestä liian pitkää väliä.

Vanhempi koira kestää pitemmät pissavälit.

Ei koiraa voi ottaa 8-vuotiaan vastuulle missään nimessä.

Eikä sellaiseen perheeseen jossa vanhemmat eivät tykkää koirasta.

Pentuna koira pitää viedä pissalla heti kun herää, muuten pissaavat matolle.

Sisäsiistiksi opettaminen vaatii hyviä hermoja, pitkäjännitteisyyttä ja aikaa. Lisäksi asunto on sekaisin pentuaikana, jos on pikkutarkka siisteysfriikki, niin ei koiraa.

Samoin koiran rodusta riippuen muukin opettaminen lisäksi vaatii aikaa ja hermoja, varsinkin jos on kerrostalossa.

On oltava aikaa ainakin kerran päivässä tehdä pitempi lenkki, viikonloppuna useampikin.

Nopeasti tehty muutaman minuutin pissatus ei riitä ainoaksi liikunnaksi.

Lisäksi koira on yleensä seurallinen, jos hermot eivät kestä koiran jatkuvaa läsnäoloa, niin ei koiraa.

Jatkuva huutaminen ja komentaminen on kamalaa kohtelua koiralle.

Se suloinen pentu kasvaa nopeasti ja aikuisen koiran kanssa täytyy elää kymmeniä vuosia.

Vierailija kirjoitti:

...

Se suloinen pentu kasvaa nopeasti ja aikuisen koiran kanssa täytyy elää kymmeniä vuosia.

Eivät koirat kymmeniä vuosia elä. Keskimäärin taitaa 15v olla jo melko kova ja jotkut ennätystäpaukset n.20v. Jotkut suuret rodut harvoin edes 10v.

Itselläni erilainen kokemus. Sain koiran ollessani 9-vuotias. Lenkitin ja ulkoilutin pääsääntöisesti sen itse. Oli pieni seurakoira ja todella helppo. Veljeni lenkitti joskus iltaisin mutta itse hoidin koiran 90 %:sti. Tosin sitten kun lähdin opiskelemaan, koira jäi vanhemmilleni. Koira oli minulle äärettömän rakas. Hoidin sitä hyvin. Oma tyttäreni alkoi noin 5-vuotiaana itkeä koiraa. Olen kahden lapsen yh, joten pohdin asiaa todella tarkkaan. Lainasimme kirjastosta kirjoja ja tutustuimme eri rotuihin. Kävimme mm. koirarotujen tapaamisissa. Lapsi itki koiraa kaksi vuotta. Sillä välin meillä oli hoitokoira, jota lapsi ulkoilutti usein. 8-vuotiaana sai vihdoin oman koiran, valitsimme helpon pienen seurakoiran. Koira on ollut meillä nyt pari vuotta, lapsi on 10-vuotias. On hoitanut koiran todella hienosti. Itsekin tosin osallistun ihan mielelläni koiran hoitoon. Olemme vieneet sitä kursseille (pentu- ja agility) ja kouluttaneet kotona. Esikoinen on opettanut sille kaiken maailman temppuja. Koira ei joudu olemaan paljoa yksin kotona kun koululainen tulee kotiin aikaisin iltapäivällä. Eikä lapsi joudu olemaan yksin kotona. Ensimmäisen vuoden ajan tuntui raskaalta, mutta jo pitkään koiranhoitaminen on ollut helppoa. Se suhde mikä lapsillani on koiraan, lämmittää sydäntäni. Tuntuu että esikoisesta on tullut lemmikin myötä empaattisempi. Meille oli ehdottomasti oikea ratkaisu ottaa koira. Mutta kuten kaikki ketjussa sanovat, tärkeintä on että myös aikuiset haluavat koiran. Itse en olisi ottanut tässä elämäntilanteessa, ellei esikoinen olisi ollut niin vakavissaan ja sinnikäs. Ja onneksi oli. Koira on ihana.

Korosta lapselle sitä, että koira kärsii jos se otetaan sellaiseen huusholliin, jossa siitä ei pystytä kunnolla huolehtimaan. Luulisi tämän naulan vetävän, ei koiria rakastava lapsi varmasti halua aiheuttaa niille kärsimystä.

Meille tuli keväällä koiranpentu. Perheeseemme kuuluu minä (äiti), pari teiniä ja 8-vuotias tyttö. En olisi todellakaan koiraa ottanut pelkän lasten mankumisen takia, vaan siksi, koska itsekin halusin. Olen myös kuullut kaikki mahdolliset lupaukset maan ja taivaan välillä kun lapset ovat vannoneet hoitavansa koiraa tässä vuosien varrella. Aiemmin vaan tilanne on ollut sellainen, ettei koiran ottaminen ollut mahdollista.

Kun pentu tuli taloon, teinit olivat jo toisena päivänä valmiit nostamaan kädet pystyyn sen kanssa. 8-vuotias itki, pelkäsi ja juoksi pakoon kun pentuvillissä oleva koira hyökki kimppuun ja puri. Alku oli kyllä niin rankkaa, että kyllä siinä kieltämättä tuli itsellekkin katkeria katumusaatoksia mieleen. Nyt pentu on puolivuotias ja rauhoittunut jo paljon. Olen käynyt sen kanssa tottelevaisuuskoulutuksessa ja teen pitkiä lenkkejä, jotta se saa purkaa energiaa. Teinit lähtee sen kanssa ulos pakottamalla ja nykyään tämä nuorimmainen jaksaa kunnioitettavan hyvin leikkiä ja lenkittää. Hän tosin väsyy aika ajoin pentuun, enkä halua tällöin pakottaa. Olinhan jo etukäteen päättänyt, että vastuu on minun, ja lasten mukanaolo on ekstraa.

Eli sanon neuvoksi samaa, mitä monet muut täällä: Jos et itse ole kiinnostunut koirista etkä ole valmis uhraamaan siihen paljon aikaa, energiaa ja rahaa, älä hanki sitä. Jos jollain kaverilla olisi pentukoira, voisi lapsellesi tehdä hyvää käydä tutustumassa minkälainen rasavilli se on. Että ei se olekaan paijattava ja hellittävä, vaan se puree kipeästi naskalihampaillaan eikä pysy sekuntiakaan aloillaan. :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka ihmeparanisin allergiasta, en ottaisi koiraa sen vaativuuden vuoksi. Kouluttamisessa ja aktiviteeteissa valtava työ, ja todella sitovaa. Pieleenkin voi mennä... lähisukulainen on tilanteessa, ettei kukaan halua enää kyläillä hänen luonaan haukkuvien koirien takia.

En ole itse 3 koiran sinkkuomistajana huomannut ollenkaan tuota valtavaa työtä. En tosin ihmeemmin kouluta emmekä harrasta. Silti koirat on oikein mukavia ja rauhallisesti käyttäytyviä. Sitovaa toki siinä mielessä että työpäivän jälkeen ei voi lähteä esim. harrastuksiin, koska koiria ei vaan voi taas jättää yksin 9 tunnin yksinolon jälkeen. Eikä matkoille lähdetä paitsi autolla, jolloin koirat pääsee mukaan.

Anteeksi tyhmä kysymys, mutta jos koiria on kolme, niin eiväthän ne ole yksin, joten miksei niitä voi jättää työpäivän jälkeisen ulkoilun ja ruokinnan jälkeen harrastusten ajaksi keskenään?

Koska laumaeläimille lauman hajoaminen eli lauman johtajan poissaolo on aina stressi. Omat koirani hyväksyvät kyllä kitisemättä sen työpäivän, mutta jos sen jälkeen käyn jossain ovat selvästi ahdistuneita siitä, esim. haukkuvat ja ulvovat oven takana kun lähden. Tätä ei käy lainkaan aamuisin kun lähden töihin. Itse vältän viimeiseen asti mitään koirattomia menoja iltaisin, kun on huono omatunto jo siitäkin että joutuvat olemaan keskenään niin pitkän ajan työni takia.

Koira ei varsinaisesti ole laumaeläin. Koirat polveutuvat susista, jotka elävät luonnossa perheinä "vaimoineen ja lapsineen", eivät suurissa laumoissa. Mutta sinänsä pointtisi on oikea, eli koirat viihtyvät ihmisten kanssa jopa paremmin kuin toisten koirien seurassa, eivätkä ne varsinkaan viihdy yksinään.

No hieman vaikea tilanne kun et voi tietää pitäisikö tyttärenne siitä sitten oikeasti huolta vai kyllästyisikö ja jos et itse ole kiinnostunut hoitamaan..

Etkö voi vaikka sanoa lapselle että lukee koirakirjoja että ymmärtäisi enemmän niistä ja osaisi hoitaa ja kouluttaa itse jne.? Että katsotaan sitten parin vuoden päästä, niin siinä hänelle jotain tekemistä ja näät riittääkö kiinnostus siihen asti.

Rakki piikille jos lapsi ei lupauksestaan huolimatta hoida. 😀

Parin vuoden päästä tytölle joku helppo seurakoira. Ja tyttö koirineen pentukouluun koulutuksen perusteita oppimaan.

Mun tyttö hoiti koiransa aivan itse, ja kun läksi opiskelemaan, koira läksi tietenkin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Rakki piikille jos lapsi ei lupauksestaan huolimatta hoida. 😀

Ääliöillä on aina ensimmäisenä mielessä eläimen murhaaminen, lajista riippumatta. Mikä tahansa eläin voi saada paremman kodin, ellei sitä voida nykyisessä pitää.

Apn ongelma voi tosiaan ratketa "lainakoiralla", mielellään omistajan kanssa. Viikonlopussa lapsi oppii koiran sitovuuden, se kun menee kaiken, paitsi läksyjen edelle. Nyt hankittava koira voi elää vuoteen 2033.

Jos vanhemmat eivät ole valmiita sitoutumaan koiraa, niin ehdottomasti ei koiralle. Omat lapseni ovat aina olleet koiran perään. Meillä on aina ollut koira, mutta vain siksi, että olen itse olen ollut valmis sitoutumaan koiraan. Eräs koirista tuli meille, kun nuorimmainen oli puolivuotias. Oli hieman rankkaa opettaa sisäsiistiksi. Onneksi mieheni kävi ruokatunnilla kotona, niin pääsin koiran kanssa ulos. Asuimme tuolloin kerrostalossa.  Voisiko vanhempiesi koiraa ottaa silloin tällöin teille hoitoon? On kuitenkin jo aikuinen koira ja siinä ehkä voisi miettiä tätä sitoutumista koiraan. Jos koiran päätätte hankkia, niin suosittelen vasta sitten parin vuoden päästä. Lapsesi on silloin isompi ja nuorimmainenkaan ei ole enää ihan vauva.

Vierailija kirjoitti:

Rakki piikille jos lapsi ei lupauksestaan huolimatta hoida. 😀

Ei ole koiran vika että siitä ei huolehdita. Tyhmä. Toivottavasti sulla ei oo lemmikkejä.

Vierailija kirjoitti:

Siis haluaisi koiran. Kaikilla parhaimmilla kavereilla on koira, ja haaveilee itsekkin sellaisesta. Aina on sitä toivonut, mutta nyt kesästä asti on alkanut hinkumaan sitä entistä enemmän. Itkee kun niin toivoisi.

Meillä vain on sellainen juttu, että itse en ole lainkaan koira-ihmisiä, mies ehkä enemmän on, mutta pyörittää kahta yhtiötä ja kotona näkyy vain iltaisin ja vkl. Asumme lisäksi kerrostalossa, joten sisäsiistiksi opettaminenkin olisi haastavampaa.

Koirassa on iso vastuu, eikä sitä vaan voi ottaa pariksi vuodeksi vaan mielestäni sille on pystyttävä tarjoamaan loppuelämän koti.

Tyttö on vasta 8 v, eli aloitti juuri 2.luokan, ja lupaa ja vannoo että lenkittäisi koiran itse jne. Mutta eihän hän sitä osaa kouluttaa ja minäkään tuskin osaan.. Olemme luvanneet että asiaa harkitaan parin vuoden päästä uudelleen kun muutamme maan tasalle, mutta ei nyt kun tilanne on tämä ja meille syntyy muutenkin keväällä vauva.

Miten te muut olette saaneet hillittyä lapsen koiratoivetta? Minä laitoin tytön ratsastustunnille jossa saa olla kontaktissa eläinten kanssa ja pyritään käymään vanhemmillani usein jossa on koira. Silti ei tunnu auttavan yhtään. Itkeä tihrustaa aika usein tätä asiaa.

Asia vaikuttaa tytöllesi tosi tärkeältä. Juttele ja kysele asiasta enemmän. Miksi hän haluaa koiran? Millaisen koiran? Mihin tehtävään se tulisi? Mitä sen kanssa harrastettaisiin? Selvitä tytön syvemmät motiivit. Ehkä hän kaipaa seuraa, luotettavaa eläinystävää ja uutta, motivoivaa tekemistä. Jos kiinnostus koiriin on valtaisa, hankkikaa koirakirjoja. Anna tytön opiskella aiheesta; eri roduista ja niiden ominaisuuksista, koirankoulutuksesta, ruokinnasta, sairauksista ym. Se kaikki valmistaa häntä tulevaan ja mahdolliseen omistajuuteen. Koiraa kun ei tosiaan voi ottaa, mikäli sitä ei osaa tapakasvattaa pennusta lähtien. On myös tärkeää valita rotu ja kasvattaja sen mukaan mitä ominaisuuksia koiralta toivoo ja millainen koti sille on tarjota.

Onko tytön mahdollista päästä oppimaan koirista enemmän ihan livenä? Tunnetko ketään kasvattajaa tai kouluttajaa? Olisiko mahdollista osallistua jollekin koirakurssille seuraamaan ja opiskelemaan?

Oma tyttäreni innostui koirista. Hän pääsi usein hoitamaan ja lenkittämään naapurimme koiria. Lempirotu tuli tutummaksi, samoin koirien vaativuus ihan käytännössä. Pari vuotta harjoiteltuaan ja opiskeltuaan hän sai ensimmäisen oman koiran ja tyttö (12v.) osoittautuikin erittäin vastuuntuntoiseksi koiranomistajaksi, joka herää kouluaamuisin kuudenmaissa ulkoiluttamaan otustaan. Ja lenkkejä ja leikkihetkiä on useita päivässä. Hänen lempirotunsa vaatii myös melko paljon liikuntaa, joten tytär kävelee nykyään keskimäärin kuusi- kymmenen kilometriä päivässä. Lisäksi kouluttaa koiraansa tarhassa. Itsekin pidän koirista, ja yksi oli meillä jo entuudestaan, mutta ennen tytön oman koiran hankintaa halusin varmistaa, että lapsi on tosissaan ja ymmärtää vastuun sekä työn määrän, jonka eläin, sekä juuri tämä hänen lempirotunsa tuo mukanaan.

Päävastuu eläimistä on tietenkin aina aikuisilla. Itselläkin on tarpeen olla perusasiat hallussa. Kasvattajilta, koirankouluttajilta ja kirjoista saa paljon tietoa. On kuitenkin hyvä selvittää, että kyseessä on pidempiaikainen, aito, sydämestä kumpuava kiinnostus koiriin. Tällöin tytärtä kannattaa tukea ja mahdollistaa koiraystävä ja uusi perheenjäsen, jossakin vaiheessa.

Terveisin, Nykyään neljä koiraa taloudessa

Oli koira minkä kokoinen tai rotuinen se täytyy peruskouluttaa.. Haloo, kannattaa jakaa noin älyttömiä neuvoja täällä.. Huhhuh, ja valitettavasti 8 vuotias on aivan liian nuori kantamaan vastuun koirasta, koirat ovat eläviä ja tuntevia olentoja ei mitään lasten leluja.. Nyt järki päähän..

Vierailija kirjoitti:

Mieti haluatko sitoutua koiraan hoitoon ja kustannuksiin yli 20 vuodeksi. En ole nähnyt yhtään tapausta, jossa lapset olisivat yksinään lupauksista huolimatta hoitaneet ensi-ihastuksen jälkeen koiransa. Kun lapsi lähtee opiskelemaan, koira jää äidin hoidettavaksi. 

Täytyy ehkä osata sanoa, että lapsi voi ottaa koiran, sitten kun asuu omillaan.

Yli 20v koiria harvemmin tulee vastaan..

Kahdeksanvuotias on pikkulapsi. Jos hankitte koiran niin se on koko perheen koira.

Ottakaa kaverin koira lainaksi pariksi viikoksi kun ovat lomamatkalla. Lapsi ottaa koiran hoitaakseen kuin olisi ikioma ja te valvotte vieressä. Tämä oli minulle hyvin opettavainen kokemus 10v ikäisenä. Näin mitä koiran omistaminen oikeasti vaatii ja vanhemmat ymmärsivät. että olen tarpeeksi vanha ottamaan vastuuta ja laittamaan koiran tarpeet omien tarpeideni edelle.

Sain koiran 12-vuotiaana. Tuolloin kuitenkin nuorin sisaruksista oli vain 6-vuotias, ja laumahierarkia hänen osaltaan oli epäonnistunut. Sisaruksen ollessa lähes parikymppinen koira oli vieläkin sitä mieltä, että sillä on oikeus pompottaa aikuista ihmistä. Eli jos perheessä on nuorempia sisaruksia, odottakaa vielä muutama vuosi.

Jos jotain marsua mietitte koiran korvikkeeksi niin siinäkin on paljon työtä. Mutta marsut nauttii paijailusta ja silittelystä, eli sinällään voisi auttaa koiran kaipaukseen, alun perin itsekin otin marsuja kun koiraa en siinä vaiheessa voinut ottaa. Marsua ei pidä ottaa yksin, se tarvitsee kaverin. Marsu on myös pitkäikäinen, omistani toinen eli kahdeksanvuotiaaksi. Ymmärrän täysin tyttösi koiran kaipuun, itsekin koko lapsuusajan halusin oman koiran. Vasta aikuisena sain, mutta voi sitä onnea sitten!!

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin. Koiraa ei tarvitse viedä kuudelta aamulla ulos. Kaikki koirat, mitä meillö on/on ollut menevät ekan kerran ulos 10-11 aikaan. Samoin kaikkientuttujen koirat silloin kun ihmiset herää. Koiran rakko kestää. Eri asia jos ovat koiran kouluttaneet niin että vinkuu aamuyöllä pihalle.

Tuota... seitsemältä aamulla ollaan menossa hippulat vinkuen kohti töitä ja kouluja. Ootko sä ikäsi ollut oloneuvoksena?

Kaverinin vinkui monta vuotta koiraa, ainakin 4. Lupaili kaikkea että käyttää aina koiran lenkeillä ja niin edespäin, no hankkivat koiran. Nyt ei enää yhtään kiinnosta se koira ja vanhemmat käyttää sen lenkeillä. 8-vuotias ei välttämättä ymmärrä miten paljon aikaa koira vaatii. Aina jos lähtee yli päiväksi jonnekkin pitää hankkia joku käyttämään se lenkillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin. Koiraa ei tarvitse viedä kuudelta aamulla ulos. Kaikki koirat, mitä meillö on/on ollut menevät ekan kerran ulos 10-11 aikaan. Samoin kaikkientuttujen koirat silloin kun ihmiset herää. Koiran rakko kestää. Eri asia jos ovat koiran kouluttaneet niin että vinkuu aamuyöllä pihalle.

Tuota... seitsemältä aamulla ollaan menossa hippulat vinkuen kohti töitä ja kouluja. Ootko sä ikäsi ollut oloneuvoksena?

Hmm? Itse en ole eläissäni joutunut tuohon aikaan mihinkään menemään. Koulukin alkoi aikanaan aikaisintaan klo 8, ja jotta sinne ehti riitti että heräsi puoli kahdeksalta. Nyt kun olen toimistotyössä, menen klo 9-10 töihin, ja koiran ulkoiluttaminen huomioidenkin riittää että herään klo 8.