Tunnetteko olevanne ensisijaisesti miehiä/naisia vai vain yksilöitä?

Vierailija kirjoitti:

Uskon että tulevaisuudessa sukupuolia ei enää ole. Jo tämän aikakauden ihmiset taistelevat sukupuolten erilaisuutta vastaan. Eli meistä on kovaa vauhtia tulossa androgyyni yhteiskunta. Sitäkö me sitten haluamme?

En minä halua mitään tähän liittyen muilta ihmisiltä tai yhteiskunnallisesti, haluan vain itse olla vapaasti sellainen kuin olen. En ymmärrä miksi se varsinaisesti kuuluisi kenellekkään muulle. En näe että se olisi mikään katastrofi vaikka ihmiset määrittelisivät itsensä jotenkin toisin kuin miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuuteenhan tämä ei liity mitenkään, olen ihan heteroseksuaali, tämä on identiteettiasia.

Ap

Tunnen itseni yksilöksi ja ihmiseksi. En tunnista tuota naisellisuuden tunnetta. Olen nainen, mutta ei se mun identiteetissä ole kovin vahvana. 

Samaa mieltä kuin ap, että mies ja nainen eivät ole mielestäni täysin erilaisia olentoja. En pidä siitä, että jompaa kumpaa sukupuolta väheksytään. Sukupuoli ei määrää sitä, kuinka "hyvä" ihminen on.

Koen olevani nainen, ja tykkään ollaa nainen. Olen tietoinen sukupuolestani hyvin usein. Pidän kovasti monenlaisista miehistä, jotka ovat sopivasti erilaisia kuin minä.

Mä ajattelen, että mies ja nainen on pohjimmiltaan hyvin samanlaisia. Yhteiskunnan oletukset ovat sitten tehneet jonkin verran eroa käyttäytymiseen, haluihin ja mieltymyksiin. Silti identifioidun melko vahvasti naiseksi johtuen ehkä äitiydestäni. En olisi äiti, jos en olisi nainen ja se on hyvin tärkeää minulle. Ulkoisesti tai käyttäytymiseltäni en ole tyyppillisesti erityisen naisellinen; käytän farkkuja ja löysiä paitoja aina, en meikkaa tai laita hiuksiani ikinä, olen melko hiljainen ja tunnollinen työntekijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ymmärrän, että olen samanlainen kuin aloittaja.

Ärsyynnyin aina hyvin paljon exäni huomioista siitä, mitä sukupuolta kukakin oli...tai lähinnä erityismaininta aina siitä jos joku oli nainen. Se ärsytti suunnattomasti, ja kysyinkin häneltä joskus, mitä lisäarvoa tuo keskusteluun se, että hänen käymässään lounasravintolassa oli tämään hänen lisäkseen 7 ihmistä, joista 6 oli naisia. Aha. Tai että aamun eka asiakas oli nainen. Tai että joku työkaveri oli tullut lomalta, hän on nainen. Tai autoilija kiilasi, oli muuten nainen. En tiedä miksi ärsyttää niin paljon se naiseuden korostaminen epäoleellisissa yhteyksissä.

Huojentavaa huomata, että meitä on muitakin. Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö. Sukupuoli kiinnostaa lähinnä siinä vaiheessa jos olisin pariutumassa. Muuten mulle on ihan sama mitä jalkojen välissä on. Jännä, että se on toisille niin älyttömän tärkeää.

Ajattelen täysin samoin. Olisi mielenkiintoista tietää ja ymmärtää, millä tavalla konkreettisesti joku "saa voimaa naiseudestaan" (jonkun kommentti tässä ketjussa). Itselleni ihan vieras ajatus, enkä saa ollenkaan kiinni, mitä sillä tarkoitetaan. Haluaisiko joku itsensä ensisijaisesti naiseksi tai mieheksi kokeva selittää?

Vaikeahan tuota on sanoin selittää, kuten tunteita yleensäkin, mutta yritän. 

Naiseus on se osa minua, joka ei muutu, eikä tule koskaan muuttumaan. Minulle naiseus ei ole mitenkään sidoksissa siihen, miltä näytän. Olen nainen, vaikka pukeutuisin säkkiin.  Iän myötä lähes kaikki muu elämässä saattaa muuttua, jopa persoonallisuus.  Mutta aina voin luottaa siihen, että olen nainen ja se tunne antaa voimaa, sellaista rauhallista tyytyväisyyttä, koska minun ei tarvitse ikinä kyseenalaistaa itseäni siinä suhteessa. Vaikka kroppani ikääntyy, lihon, laihdun, olisi finnejä, tukka rasvainen tai mitä tahansa, olen edelleenkin nainen. Sitä ei voi kukaan missään olosuhteissa viedä minulta pois.

Toinen samantapainen tunne on äitiys. Olen äiti, vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka lapseni vietäisiin minulta, he kuolisivat tai mitä tahansa, kokisin silti itseni edelleen äidiksi. Sitäkään ei voi mikään ulkoinen mahti maailmassa viedä minulta pois.

Ehkä kolmas voisi olla suomalaisuus, vaikka se ei olekaan niin vahva tunne. Asuin jossain vaiheessa vuosia ulkomailla, mutta en ikinä lakannut tuntemasta itseäni suomalaiseksi, eikä siihenkään tunteeseen tarvita mitään ulkoista. Ei minun tarvinnut kääriytyä suomen lippuun tunteakseni itseni suomalaiseksi. Minä vain olen.  Se on sellainen sisäinen varmuus, joka on todellakin voimaannuttava tunne. 

T:13

Kiitos, selityksesi avasi asiaa ihan hyvin. Erittäin mielenkiintoista! Toivottavasti muutkin rohkaistuvat avaamaan tuntemuksiaan vähän enemmän.

Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö/ihminen, ja ensimmäisenä lainaamani kirjoittaja selitti asian mielestäni tosi hyvin. Toki identifioidun myös naiseksi, mutta koen sen toissijaisena asiana. Vähän sama juttu kuin kansallisuus: joo, koen itseni suomalaiseksi, mutta saksalaisena kokisin itseni varmasti ihan saksalaiseksi. Eli identifioidun olosuhteisiini, jos niin voi sanoa. :) Naiseus ja suomalaisuus vaikuttaa elämääni, mutta varmasti tuntisin samoin miehenä tai saksalaisena. 

Ja nro 45 oli siis nro 32. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ymmärrän, että olen samanlainen kuin aloittaja.

Ärsyynnyin aina hyvin paljon exäni huomioista siitä, mitä sukupuolta kukakin oli...tai lähinnä erityismaininta aina siitä jos joku oli nainen. Se ärsytti suunnattomasti, ja kysyinkin häneltä joskus, mitä lisäarvoa tuo keskusteluun se, että hänen käymässään lounasravintolassa oli tämään hänen lisäkseen 7 ihmistä, joista 6 oli naisia. Aha. Tai että aamun eka asiakas oli nainen. Tai että joku työkaveri oli tullut lomalta, hän on nainen. Tai autoilija kiilasi, oli muuten nainen. En tiedä miksi ärsyttää niin paljon se naiseuden korostaminen epäoleellisissa yhteyksissä.

Huojentavaa huomata, että meitä on muitakin. Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö. Sukupuoli kiinnostaa lähinnä siinä vaiheessa jos olisin pariutumassa. Muuten mulle on ihan sama mitä jalkojen välissä on. Jännä, että se on toisille niin älyttömän tärkeää.

Ajattelen täysin samoin. Olisi mielenkiintoista tietää ja ymmärtää, millä tavalla konkreettisesti joku "saa voimaa naiseudestaan" (jonkun kommentti tässä ketjussa). Itselleni ihan vieras ajatus, enkä saa ollenkaan kiinni, mitä sillä tarkoitetaan. Haluaisiko joku itsensä ensisijaisesti naiseksi tai mieheksi kokeva selittää?

Vaikeahan tuota on sanoin selittää, kuten tunteita yleensäkin, mutta yritän. 

Naiseus on se osa minua, joka ei muutu, eikä tule koskaan muuttumaan. Minulle naiseus ei ole mitenkään sidoksissa siihen, miltä näytän. Olen nainen, vaikka pukeutuisin säkkiin.  Iän myötä lähes kaikki muu elämässä saattaa muuttua, jopa persoonallisuus.  Mutta aina voin luottaa siihen, että olen nainen ja se tunne antaa voimaa, sellaista rauhallista tyytyväisyyttä, koska minun ei tarvitse ikinä kyseenalaistaa itseäni siinä suhteessa. Vaikka kroppani ikääntyy, lihon, laihdun, olisi finnejä, tukka rasvainen tai mitä tahansa, olen edelleenkin nainen. Sitä ei voi kukaan missään olosuhteissa viedä minulta pois.

Toinen samantapainen tunne on äitiys. Olen äiti, vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka lapseni vietäisiin minulta, he kuolisivat tai mitä tahansa, kokisin silti itseni edelleen äidiksi. Sitäkään ei voi mikään ulkoinen mahti maailmassa viedä minulta pois.

Ehkä kolmas voisi olla suomalaisuus, vaikka se ei olekaan niin vahva tunne. Asuin jossain vaiheessa vuosia ulkomailla, mutta en ikinä lakannut tuntemasta itseäni suomalaiseksi, eikä siihenkään tunteeseen tarvita mitään ulkoista. Ei minun tarvinnut kääriytyä suomen lippuun tunteakseni itseni suomalaiseksi. Minä vain olen.  Se on sellainen sisäinen varmuus, joka on todellakin voimaannuttava tunne. 

T:13

Kiitos, selityksesi avasi asiaa ihan hyvin. Erittäin mielenkiintoista! Toivottavasti muutkin rohkaistuvat avaamaan tuntemuksiaan vähän enemmän.

Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö/ihminen, ja ensimmäisenä lainaamani kirjoittaja selitti asian mielestäni tosi hyvin. Toki identifioidun myös naiseksi, mutta koen sen toissijaisena asiana. Vähän sama juttu kuin kansallisuus: joo, koen itseni suomalaiseksi, mutta saksalaisena kokisin itseni varmasti ihan saksalaiseksi. Eli identifioidun olosuhteisiini, jos niin voi sanoa. :) Naiseus ja suomalaisuus vaikuttaa elämääni, mutta varmasti tuntisin samoin miehenä tai saksalaisena. 

Noinhan se tietysti menee. Mutta nyt kun kerran olen sattunut syntymään naiseksi ja suomalaiseksi, identifioidun vahvasti siihen.  Minun kaltaiseni aivot juurtuvat olevaan hyvin tiukasti, ja juurruttavat minutkin ympäristööni tavalla, jonka koen antavan voimaa.

Uskon, että niillä jotka eivät tunne olevansa kotonaan oikein missään, aina ulkopuolinen ja jotenkin "väärä", oma identiteettitunne ei ole niin vahva (siihen johtaneita syitä sitten taas on lukemattomia). Sillähän ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, tunteeko itsensä ensisijaisesti ihmiseksi, yksilöksi, sukupuolensa edustajaksi jne. Kunhan vain on se vahva tunne, että tämä minä olen ja se on hyvä.  Se täytyy vielä sanoa, etten koe, että naiseus, äitiys tai suomalaisuus olisi jotenkin parempi asia, johonkin toiseen verrattuna.

Suurin osa naisista on poliittisesti korrekteja mielipiteitä lässyttäviä turhuuksia. Silloin tällöin tapaa rehellisen naisen, jolla on miehen moraali, ja sellainen harvinaisuus on kyllä heti vaimomatskua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ymmärrän, että olen samanlainen kuin aloittaja.

Ärsyynnyin aina hyvin paljon exäni huomioista siitä, mitä sukupuolta kukakin oli...tai lähinnä erityismaininta aina siitä jos joku oli nainen. Se ärsytti suunnattomasti, ja kysyinkin häneltä joskus, mitä lisäarvoa tuo keskusteluun se, että hänen käymässään lounasravintolassa oli tämään hänen lisäkseen 7 ihmistä, joista 6 oli naisia. Aha. Tai että aamun eka asiakas oli nainen. Tai että joku työkaveri oli tullut lomalta, hän on nainen. Tai autoilija kiilasi, oli muuten nainen. En tiedä miksi ärsyttää niin paljon se naiseuden korostaminen epäoleellisissa yhteyksissä.

Huojentavaa huomata, että meitä on muitakin. Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö. Sukupuoli kiinnostaa lähinnä siinä vaiheessa jos olisin pariutumassa. Muuten mulle on ihan sama mitä jalkojen välissä on. Jännä, että se on toisille niin älyttömän tärkeää.

Ajattelen täysin samoin. Olisi mielenkiintoista tietää ja ymmärtää, millä tavalla konkreettisesti joku "saa voimaa naiseudestaan" (jonkun kommentti tässä ketjussa). Itselleni ihan vieras ajatus, enkä saa ollenkaan kiinni, mitä sillä tarkoitetaan. Haluaisiko joku itsensä ensisijaisesti naiseksi tai mieheksi kokeva selittää?

Vaikeahan tuota on sanoin selittää, kuten tunteita yleensäkin, mutta yritän. 

Naiseus on se osa minua, joka ei muutu, eikä tule koskaan muuttumaan. Minulle naiseus ei ole mitenkään sidoksissa siihen, miltä näytän. Olen nainen, vaikka pukeutuisin säkkiin.  Iän myötä lähes kaikki muu elämässä saattaa muuttua, jopa persoonallisuus.  Mutta aina voin luottaa siihen, että olen nainen ja se tunne antaa voimaa, sellaista rauhallista tyytyväisyyttä, koska minun ei tarvitse ikinä kyseenalaistaa itseäni siinä suhteessa. Vaikka kroppani ikääntyy, lihon, laihdun, olisi finnejä, tukka rasvainen tai mitä tahansa, olen edelleenkin nainen. Sitä ei voi kukaan missään olosuhteissa viedä minulta pois.

Toinen samantapainen tunne on äitiys. Olen äiti, vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka lapseni vietäisiin minulta, he kuolisivat tai mitä tahansa, kokisin silti itseni edelleen äidiksi. Sitäkään ei voi mikään ulkoinen mahti maailmassa viedä minulta pois.

Ehkä kolmas voisi olla suomalaisuus, vaikka se ei olekaan niin vahva tunne. Asuin jossain vaiheessa vuosia ulkomailla, mutta en ikinä lakannut tuntemasta itseäni suomalaiseksi, eikä siihenkään tunteeseen tarvita mitään ulkoista. Ei minun tarvinnut kääriytyä suomen lippuun tunteakseni itseni suomalaiseksi. Minä vain olen.  Se on sellainen sisäinen varmuus, joka on todellakin voimaannuttava tunne. 

T:13

Kiitos, selityksesi avasi asiaa ihan hyvin. Erittäin mielenkiintoista! Toivottavasti muutkin rohkaistuvat avaamaan tuntemuksiaan vähän enemmän.

Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö/ihminen, ja ensimmäisenä lainaamani kirjoittaja selitti asian mielestäni tosi hyvin. Toki identifioidun myös naiseksi, mutta koen sen toissijaisena asiana. Vähän sama juttu kuin kansallisuus: joo, koen itseni suomalaiseksi, mutta saksalaisena kokisin itseni varmasti ihan saksalaiseksi. Eli identifioidun olosuhteisiini, jos niin voi sanoa. :) Naiseus ja suomalaisuus vaikuttaa elämääni, mutta varmasti tuntisin samoin miehenä tai saksalaisena. 

Noinhan se tietysti menee. Mutta nyt kun kerran olen sattunut syntymään naiseksi ja suomalaiseksi, identifioidun vahvasti siihen.  Minun kaltaiseni aivot juurtuvat olevaan hyvin tiukasti, ja juurruttavat minutkin ympäristööni tavalla, jonka koen antavan voimaa.

Aivan, hyvin sanottu. Itse en juurru vahvasti mihinkään tiettyyn ympäristöön (tai kansalaisuuteen tai sukupuoleen), mutta noin selitettynä ymmärrän ilmiön nyt paremmin.

Kiitos hyvästä ketjusta! Ei se AV:kaan aina ajanhukkaa ole ;)

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa naisista on poliittisesti korrekteja mielipiteitä lässyttäviä turhuuksia. Silloin tällöin tapaa rehellisen naisen, jolla on miehen moraali, ja sellainen harvinaisuus on kyllä heti vaimomatskua.

Tunnistaisitko sellaisen naisen? Sinuun saattaa olla vähän vaikea tutustua kun olet noin ennakkoluuloinen. En usko että minustakaan saa selvää yhden tapaamisen perusteella millainen olen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa naisista on poliittisesti korrekteja mielipiteitä lässyttäviä turhuuksia. Silloin tällöin tapaa rehellisen naisen, jolla on miehen moraali, ja sellainen harvinaisuus on kyllä heti vaimomatskua.

Aivan fantastinen kommentti - täysin samaa mieltä. Pitkään siinä meni itselläkin kaiken maailman turhuuksia katsellessa ja pohtiessa että mitähän hyötyä noistakin mulle on (paitsi se ilmeinen), kunnes kuvaamasi tyyppi sitten pärähti maisemiin. Ei ole kuumin kissa mitä löytyy, mutta ei turhia tunteile ja syyttele muita kurjasta elämästään. Ja se on jo hiton paljon. En vaihtaisi häntä mihinkään.

Niin ja itse aiheeseen palatakseni - olen mies, vaikka ei sitä omaa mieheyttään tule kauheasti ajateltua. Enkä valitse asioita sillä perusteella onko ne miehisiä vai naisellisia. Miehenä oleminen tulee ihan luonnostaan.

En ajattele, että olen jotenkin miehenä aina ja kaikissa tilanteissa, paitsi tietysti sitten kun yritän päästä juttusille naisten kanssa. Mutta vitsi onkin siinä, että sukupuoleni varmasti vaikuttaa ajattelumaailmaani tavoilla joita en tiedosta, koska ne miehenä ovat minulle luontaisia. Ei kukaan voi sanoa, että en ajattele kuten sukupuoleni, koska et voi tietää miten vastakkaisen sukupuolen ajattelu toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa naisista on poliittisesti korrekteja mielipiteitä lässyttäviä turhuuksia. Silloin tällöin tapaa rehellisen naisen, jolla on miehen moraali, ja sellainen harvinaisuus on kyllä heti vaimomatskua.

Aivan fantastinen kommentti - täysin samaa mieltä. Pitkään siinä meni itselläkin kaiken maailman turhuuksia katsellessa ja pohtiessa että mitähän hyötyä noistakin mulle on (paitsi se ilmeinen), kunnes kuvaamasi tyyppi sitten pärähti maisemiin. Ei ole kuumin kissa mitä löytyy, mutta ei turhia tunteile ja syyttele muita kurjasta elämästään. Ja se on jo hiton paljon. En vaihtaisi häntä mihinkään.

Niin ja itse aiheeseen palatakseni - olen mies, vaikka ei sitä omaa mieheyttään tule kauheasti ajateltua. Enkä valitse asioita sillä perusteella onko ne miehisiä vai naisellisia. Miehenä oleminen tulee ihan luonnostaan.

OT, mutta tulee mieleen, että naisesi on ehkä vähän asperger-tyyppinen. Minä itsekin olen. Hienoa että meillekin löytyy tykkääjiä. Olen lukenutkin tästä että osa miehistä tykkää. Omakin mieheni tykkää näistä piirteitäni, jotka siis mielletään niin että eivät ole sitä ihan tyypillisintä naispersoonaa.

Mutta itse aiheeseen, olen aina kokenut olevani ensinnä ihminen, sukupuoli ei merkkaa mulle paljoakaan. Mieluiten olisikin kropaltanikin ehkä androgyyni, kun olen sitä luonteeltanikin.

Katsotaan osaanko kirjottaa tuntemukseni! Eniten koen olevani yksilö. En mitenkään sovi "perinteiseen naisen rooliin", minulla ei ole paljoa naispuoleisia ystäviä, koska yksinkertaisesti pidän miehistä enempi. Olen itsekin ulosanniltani enempi miesmäinen, puhun vähän ja suoraan. Huumori on pas.kaa :D Työpaikka sentään on perinteisesti hoitoalalla, mutta kyllä kahvipöytäkeskusteluissa on niin pihalla. Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta aiheet, joista naiset keskustelee.

Toisaalta päivittäin olen tietoinen (ja tyytyväinen) naiseudestani. Olen nätti, en kuitenkaan korosta itseäni esim. meikkaamalla. Saan juomiota miehiltä ja olen siitä tyytyväinen. Omaa kroppaani siis katson naisen kroppana, päivittäin.

Minulle kaikkiaan se naiseus siis on sitä, että minulla on naisen keho. Mieleltäni voisin yhtä hyvin olla mies, eikä siis olisi ollut ongelma syntyä miehen kehoon.

Olen ihminen. Fyysisesti naisellinen heteronainen, mutta sukupuoli-identiteettiä minulla ei oikein ole (kuten ei miehellänikään). Seksuaalisia olemme molemmat :)

Lapsemme ovat myös hyvin neutraaleja, vaikka fyysisesti selkeästi omaa sukupuoltaan edustavatkin. Tämä tuo välillä vaikeuksia kouluympäristössä.

Pidän identiteettiä (oli se mikä tahansa) ongelmallisena, se on usein peruste vastakkainasettelulle ja sitä kautta konflikteille.

Yksilö

Vierailija kirjoitti:

Olen ihminen. Fyysisesti naisellinen heteronainen, mutta sukupuoli-identiteettiä minulla ei oikein ole (kuten ei miehellänikään). Seksuaalisia olemme molemmat :)

Lapsemme ovat myös hyvin neutraaleja, vaikka fyysisesti selkeästi omaa sukupuoltaan edustavatkin. Tämä tuo välillä vaikeuksia kouluympäristössä.

Pidän identiteettiä (oli se mikä tahansa) ongelmallisena, se on usein peruste vastakkainasettelulle ja sitä kautta konflikteille.

Mäkään en ihan tajua tota ihmisten tarvetta määritellä minuutensa johonkin ryhmään kuulumisen perusteella. Siinähän sulkee pois paljon enemmän kuin saa. En mä halua olla mitään muuta kuin minä vaan. Avoin uudelle ja muutoksille, vapaa ja liikkuvainen, en minkään klubin jäsen.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää miten se naiseksi itsensä tunteminen ilmenee käytännössä? Tai naiseudesta voiman saaminen, kuten joku kirjoitti?

Itse en ole ikinä tuntenut itseäni naiseksi, vaikka tiedän olevani sitä biologisesti ja olen myös hetero. Olen aina ajatellut, että minussa on jotain vikaa kun en tiedä miltä naisena oleminen tuntuu, vai tuntuuko se joltain erityiseltä. En silti ole ikinä ajatellut olevani mieskään. Minä olen vain minä. Pidän meikkaamisesta ja kauniista vaatteista, mutta koen laittautumisen silti myös osittain jonkilaisena naiseuden performanssina, jota teen täyttääkseni biologian minulle asettamat vaatimukset. Ihmiset ehkä pitävät minua ulkoisesti varsin naisellisena, mutta sisäisesti tunnen itseni sukupuolettomaksi ja myös jossain määrin riittämättömäksi naisena.

Minulla taas on niin päin, että sisäisesti tunnen olevani erittäin vahvasti nainen. Mutta silti tämä kroppa -isot rinnat, kapea vyötärö ja pyöreä takamus- tuntuu täysin vieraalta. Useimmiten inhoan kroppaani, parhaimmillaan siedän sitä jotenkin. Näin on ollut nuoresta asti.

Hiukset ajelen koneella aivan lyhyiksi, en siedä "hepeneitä" enkä pidä mekoista, korkokengistä yms. Joten voisi sanoa, että "naisellinen ihannevartaloni" menee minussa ja minulla täysin hukkaan.

Olisi taivaallinen unelmien täyttymys saada sukupuoleton, androgyyni kroppa, jossa elää Naisena. Tavallaan harmittaa, kun en pysty olemaan kiitollinen kropasta, josta lukuisat naiset haaveilevat (ja joka tuntuu olevan miestenkin mieleen -mikä taasen on seikka, jota jostain syystä kammoan, vaikka hetero olenkin. Kroppaani koskevat miehiltä tulevat nätitkin kehut tuntuvat vain ikäviltä ja masentavilta).

Myönnetään: olen outo ja parisuhteiden luominen on aina ollut tosi hankalaa.

Nainen.

Tottakai koen olevani ihminen ja yksilönkin, mutta nainen. Naiseus on iso osa identiteettiäni.