Tunnetteko olevanne ensisijaisesti miehiä/naisia vai vain yksilöitä?

Joskus oli jokin tehtävä, missä piti listata, mihin ryhmiin tunsi kuuluvansa, niin kuin esimerkiksi koululainen, muusikko tai vaikkapa äiti. Aika monen huomasin laittavansa oman sukupuolensa siihen listaan, itselläni ei tullut edes mieleenkään. En ole kokenut sukupuoleni olevan mitenkään älyttömän tärkeä. Varmaan olisin saanut erilaisen kasvatuksen, jos olisin jotain muuta, ja siten olisin eri ihminen tänään. Mutta jos nyt taikaiskusta muuttuisin toiseksi, mikäpä siinä. Minä se olisin.

Vierailija kirjoitti:

Pidän itseäni samanlaisena ihmisenä kuin kaikki ihmiset, miehet tai naiset. Olen nainen ja myös tyytyväinen että olen. Mielenkiintoisinta on porukassa silloin, kun on sekä naisia että miehiä, oikeastaan tasaväkisesti.

Nyt aloin  miettiä että olenko joutunut jonkun piiloseksismin uhriksi ja egoni puolustautuu kehittämällä androgyynin asenteen? :D En tiedä. Miten voisin vapauttaa henkisen naiseuteni jos blokkaan sitä jotenkin?

Sukupuolen perusteella pitäisi sitten samaistua myös pariin miljardiin kiinalaiseen ja intialaiseen. Vaikeaa, kun ei niiden elämäntavasta ole oikein mitään kunnollista tietoa.

Ennen kaikkea olen ihminen, seuraavaksi vanhempi, huolehtija, tuki, ystävä, yhteisön jäsen, mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän nainen ja yksilö. Yksi tyytyväinen muurahainen muiden joukossa, ajatus joka olisi kauhistuttanut pari kymppisenä.

Ensisijaisesti ihmiseksi, vaikka minulla on myös vahva ja selkeä heteronaisen identiteetti. Minua kuitenkin ärsyttää kaikki sukupuolten henkisiin ominaisuuksiin ja kykyihin liittyvät stereotypiat. Minulle naiseus on enemmänkin halua näyttää naiselliselta kuin sellaista itselleni täysin vieraalta tuntuvaa kodinhengetärmäisyyttä. Itseasiassa minulla on aika paljon perinteisesti maskuliiniseksi miellettyjä luonteenpiirteitä ja kiinnostuksen kohteita, enkä silti koe itseäni yhtään vähemmän naiselliseksi kuin ne toisenlaiset naiset. Joku ulkopuolinen voi tietysti olla toista mieltä.

Tunnen olevani ihminen, ei sukupuolta tule niin ajateltua. Mutta kun vertaan omia mielenkiinnonkohteita ja päänsisäistä maailmaa mieheni vastaaviin, niin kovin erilaisia ollaan. Mieheni ei ole myöskään mitenkään erityisen macho, mutta selvästi kuitenkin miehekäs. Olen melko perinteisen naisellinen/tyttömäinen mutta seksikkyys on jotenkin vieras tyylisuunta itselle. On hyvä kun saa olla sellainen kuin on, välillä hieman laittautua mutta yleensä olen luonnollinen ja jopa ilman meikkiä. Pitkät hiukset ja hameet on mun juttu. Sanoisin että olen boheemi luonnonlapsi. En hyväksy nykyistä sukupuolten moninaisuus- ideologiaa. Sukupuolta ei voi valita, muuttaa eikä "korjata", vaikka söisi kuinka hormoneja, niin dna on ja pysyy. Yksilön tasolla on hyvä että hoitoja saa, mutta yhteiskunnan tasolla asian jatkuva huomio lisää kiinnostavuutta ja identiteetistään epävarmat nuoret voivat päätellä olevansa väärässä sukupuolessa.

Nyt ymmärrän, että olen samanlainen kuin aloittaja.

Ärsyynnyin aina hyvin paljon exäni huomioista siitä, mitä sukupuolta kukakin oli...tai lähinnä erityismaininta aina siitä jos joku oli nainen. Se ärsytti suunnattomasti, ja kysyinkin häneltä joskus, mitä lisäarvoa tuo keskusteluun se, että hänen käymässään lounasravintolassa oli tämään hänen lisäkseen 7 ihmistä, joista 6 oli naisia. Aha. Tai että aamun eka asiakas oli nainen. Tai että joku työkaveri oli tullut lomalta, hän on nainen. Tai autoilija kiilasi, oli muuten nainen. En tiedä miksi ärsyttää niin paljon se naiseuden korostaminen epäoleellisissa yhteyksissä.

Huojentavaa huomata, että meitä on muitakin. Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö. Sukupuoli kiinnostaa lähinnä siinä vaiheessa jos olisin pariutumassa. Muuten mulle on ihan sama mitä jalkojen välissä on. Jännä, että se on toisille niin älyttömän tärkeää.

Kulttuuri asettaa omat roolipaineensa, synnynnäinen luonteenlaatuni omansa. 

Minulla ei ole ongelmaa identifioitua mieheksi, mutta ei myöskään mitään erityistä malebondauksen tarvetta tai yhteenkuuluvuuden tunnetta muihin miehiin. Monet "miehiset" kilpailuviettiin, elvistelyyn, tunneilmaisuun jne. liittyvät asiat tuntuvat ahdistavilta, stressaavilta ja epäkiinnostavilta.   

Vierailija kirjoitti:

En ole mitenkään perinteisellä tavalla naisellinen nainen, mutta silti tunnen itseni hyvin vahvasti naiseksi. Minun onkin ollut aina helppo ymmärtää transihmisiä, koska oma kokemukseni omasta sukupuolesta on niin vahva.

Tottakai koen itseni myös yksilöksi, mutta eiköhän niin tee ihan jokainen, vaikkei meitä marraskuisessa aamuruuhkassa toisistamme erota :)

Tuli mieleen että minulla on melkein päinvastoin. Pidän siis henkisesti itseäni jotenkin samanlaisena kuin miehetkin, mutta koen kyllä ulkoisesti itseni naiseksi ja näytän ehkä? naiselliselta mutta jollain "säröllä" ainakin nuorempana tyyliin pussimaiset housut ja täysi meikki :D Mutta jotenkin, parisuhteiden muodostaminen on ollut vaikeaa :( minulle on kyllä sanottu että olen kaunis ja "cool" , mutta joku komponentti tässä varmaan on, mikä olisi kiva selvittää. Olen jo valmistautunut jäämään sinkuksi.

En koe saavani miehiltä jotain henkistä mieheyttä? Tai en uskalla olla henkisesti nainen?

Pahoittelut avautuminen tähän kommenttiin!

Minä tunnen olevani eläin kun en koskaan ajattele mitään.

Ihminen olen, en osannut leikkiä roolileikkejä edes lapsena. Naisellinen ulkonäkö ei ole se vaikea asia, mukavuuden rajoissa. Päättelin, että voin oppia pukeutumaan ja meikkaamaan, osaanhan sommitella ja maalata kaikkea muutakin. Naisellinen käytös on se kova pala. Kaikki miehet miltei järjestäen alkavat huopaamaan jossain vaiheessa, kun oikea persoonani paistaa läpi. Haluaisin tarjota solidaarisuutta, seksiä ja lojaaliutta. Saan vain kontrollointia ja kohtelua jonkinlaisena tarpeiden laskiämpärinä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt ymmärrän, että olen samanlainen kuin aloittaja.

Ärsyynnyin aina hyvin paljon exäni huomioista siitä, mitä sukupuolta kukakin oli...tai lähinnä erityismaininta aina siitä jos joku oli nainen. Se ärsytti suunnattomasti, ja kysyinkin häneltä joskus, mitä lisäarvoa tuo keskusteluun se, että hänen käymässään lounasravintolassa oli tämään hänen lisäkseen 7 ihmistä, joista 6 oli naisia. Aha. Tai että aamun eka asiakas oli nainen. Tai että joku työkaveri oli tullut lomalta, hän on nainen. Tai autoilija kiilasi, oli muuten nainen. En tiedä miksi ärsyttää niin paljon se naiseuden korostaminen epäoleellisissa yhteyksissä.

Huojentavaa huomata, että meitä on muitakin. Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö. Sukupuoli kiinnostaa lähinnä siinä vaiheessa jos olisin pariutumassa. Muuten mulle on ihan sama mitä jalkojen välissä on. Jännä, että se on toisille niin älyttömän tärkeää.

Ajattelen täysin samoin. Olisi mielenkiintoista tietää ja ymmärtää, millä tavalla konkreettisesti joku "saa voimaa naiseudestaan" (jonkun kommentti tässä ketjussa). Itselleni ihan vieras ajatus, enkä saa ollenkaan kiinni, mitä sillä tarkoitetaan. Haluaisiko joku itsensä ensisijaisesti naiseksi tai mieheksi kokeva selittää?

Tunnen itseni naiseksi, etenkin kotona. Se on sellainen "lämmin" tunne sisälläni. Joskus saatan tuntea itseni epänaiselliseksi (keholtani, esim. harteikkaaksi), jos ympärilläni on minua naisellisempia ihmisiä tai jos minua kohdellaan kuin olisin jotenkin muita "miesmäisempi".

Naiseuden tunne liittyy minulle varmaan eniten kehoon. Koen että minulla "kuuluisi" olla naisellinen keho. Valitettavasti se ei ole kovin naisellinen, ja minun on tavallaan vaikea tunnistaa peilikuvaa omakseni. Peilistä katsoo kolkompi ja kylmempi naama kuin millaiseksi naamani kuvittelisin, jos en tietäisi miltä näytän. Kun en katso peiliin, unohdan peilikuvani hetkeksi ja tilalle tulee mielikuva naisellisemmista kasvoista. En koskaan totu todellisiin kasvoihini, ne yllättävät aina uudestaan.

Tunnen olevani erittäin paljon nainen ja samalla erittäin paljon yksilö. Eivät ne sulje millään tavalla toisiaan pois.

Kiinnostaisi tietää miten se naiseksi itsensä tunteminen ilmenee käytännössä? Tai naiseudesta voiman saaminen, kuten joku kirjoitti?

Itse en ole ikinä tuntenut itseäni naiseksi, vaikka tiedän olevani sitä biologisesti ja olen myös hetero. Olen aina ajatellut, että minussa on jotain vikaa kun en tiedä miltä naisena oleminen tuntuu, vai tuntuuko se joltain erityiseltä. En silti ole ikinä ajatellut olevani mieskään. Minä olen vain minä. Pidän meikkaamisesta ja kauniista vaatteista, mutta koen laittautumisen silti myös osittain jonkilaisena naiseuden performanssina, jota teen täyttääkseni biologian minulle asettamat vaatimukset. Ihmiset ehkä pitävät minua ulkoisesti varsin naisellisena, mutta sisäisesti tunnen itseni sukupuolettomaksi ja myös jossain määrin riittämättömäksi naisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ymmärrän, että olen samanlainen kuin aloittaja.

Ärsyynnyin aina hyvin paljon exäni huomioista siitä, mitä sukupuolta kukakin oli...tai lähinnä erityismaininta aina siitä jos joku oli nainen. Se ärsytti suunnattomasti, ja kysyinkin häneltä joskus, mitä lisäarvoa tuo keskusteluun se, että hänen käymässään lounasravintolassa oli tämään hänen lisäkseen 7 ihmistä, joista 6 oli naisia. Aha. Tai että aamun eka asiakas oli nainen. Tai että joku työkaveri oli tullut lomalta, hän on nainen. Tai autoilija kiilasi, oli muuten nainen. En tiedä miksi ärsyttää niin paljon se naiseuden korostaminen epäoleellisissa yhteyksissä.

Huojentavaa huomata, että meitä on muitakin. Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö. Sukupuoli kiinnostaa lähinnä siinä vaiheessa jos olisin pariutumassa. Muuten mulle on ihan sama mitä jalkojen välissä on. Jännä, että se on toisille niin älyttömän tärkeää.

Ajattelen täysin samoin. Olisi mielenkiintoista tietää ja ymmärtää, millä tavalla konkreettisesti joku "saa voimaa naiseudestaan" (jonkun kommentti tässä ketjussa). Itselleni ihan vieras ajatus, enkä saa ollenkaan kiinni, mitä sillä tarkoitetaan. Haluaisiko joku itsensä ensisijaisesti naiseksi tai mieheksi kokeva selittää?

Tätä itsekkin aina ihmettelen, että mitähän se on. Samoin ihmetystä herättää se kun naiset raskauden, synnytyksen ja imetyksen jälkeen sanovat että ovat nyt tyytyväisempiä itseensä ja kehoonsa ja juurikin saavat naiseudesta jotain lisävoimaa lasten saannin jälkeen. Itselleni nämä on olleet vähän sellaisia alien sisälläni -kokemuksia, hoidin ne läpi, mutta se on tuntunut jotenkin vieraalta ja oman kropan muutokset hämmentäviltä. Imetys oli ihan herttaista, mutta olin helpottunut kun se oli ohi ja rinnat pienenivät normaalikokoonsa niin että saa farkkutakin napit kiinni. En voisi kuvitella imettäväni monta vuotta niin kuin jotkut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ymmärrän, että olen samanlainen kuin aloittaja.

Ärsyynnyin aina hyvin paljon exäni huomioista siitä, mitä sukupuolta kukakin oli...tai lähinnä erityismaininta aina siitä jos joku oli nainen. Se ärsytti suunnattomasti, ja kysyinkin häneltä joskus, mitä lisäarvoa tuo keskusteluun se, että hänen käymässään lounasravintolassa oli tämään hänen lisäkseen 7 ihmistä, joista 6 oli naisia. Aha. Tai että aamun eka asiakas oli nainen. Tai että joku työkaveri oli tullut lomalta, hän on nainen. Tai autoilija kiilasi, oli muuten nainen. En tiedä miksi ärsyttää niin paljon se naiseuden korostaminen epäoleellisissa yhteyksissä.

Huojentavaa huomata, että meitä on muitakin. Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö. Sukupuoli kiinnostaa lähinnä siinä vaiheessa jos olisin pariutumassa. Muuten mulle on ihan sama mitä jalkojen välissä on. Jännä, että se on toisille niin älyttömän tärkeää.

Ajattelen täysin samoin. Olisi mielenkiintoista tietää ja ymmärtää, millä tavalla konkreettisesti joku "saa voimaa naiseudestaan" (jonkun kommentti tässä ketjussa). Itselleni ihan vieras ajatus, enkä saa ollenkaan kiinni, mitä sillä tarkoitetaan. Haluaisiko joku itsensä ensisijaisesti naiseksi tai mieheksi kokeva selittää?

Tätä itsekkin aina ihmettelen, että mitähän se on. Samoin ihmetystä herättää se kun naiset raskauden, synnytyksen ja imetyksen jälkeen sanovat että ovat nyt tyytyväisempiä itseensä ja kehoonsa ja juurikin saavat naiseudesta jotain lisävoimaa lasten saannin jälkeen. Itselleni nämä on olleet vähän sellaisia alien sisälläni -kokemuksia, hoidin ne läpi, mutta se on tuntunut jotenkin vieraalta ja oman kropan muutokset hämmentäviltä. Imetys oli ihan herttaista, mutta olin helpottunut kun se oli ohi ja rinnat pienenivät normaalikokoonsa niin että saa farkkutakin napit kiinni. En voisi kuvitella imettäväni monta vuotta niin kuin jotkut.

Ap

Sama juttu. En oikeastaan pitänyt raskaana olemisesta, vaikka toisaalta oli mukavaa ja outoa tuntea vauvan paino ja liikehdintä vatsassa. Imettäminen ei ollut fyysisesti epämiellyttävää, mutta koin jatkuvan käytettävissä olemisen raskaaksi. Lapset kutsuvat minua äidiksi, ja tietysti olenkin sitä heille, mutta jotenkin ajattelen enemmän olevani heille rakastava vanhempi ja huoltaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ymmärrän, että olen samanlainen kuin aloittaja.

Ärsyynnyin aina hyvin paljon exäni huomioista siitä, mitä sukupuolta kukakin oli...tai lähinnä erityismaininta aina siitä jos joku oli nainen. Se ärsytti suunnattomasti, ja kysyinkin häneltä joskus, mitä lisäarvoa tuo keskusteluun se, että hänen käymässään lounasravintolassa oli tämään hänen lisäkseen 7 ihmistä, joista 6 oli naisia. Aha. Tai että aamun eka asiakas oli nainen. Tai että joku työkaveri oli tullut lomalta, hän on nainen. Tai autoilija kiilasi, oli muuten nainen. En tiedä miksi ärsyttää niin paljon se naiseuden korostaminen epäoleellisissa yhteyksissä.

Huojentavaa huomata, että meitä on muitakin. Itse koen olevani ensisijaisesti yksilö. Sukupuoli kiinnostaa lähinnä siinä vaiheessa jos olisin pariutumassa. Muuten mulle on ihan sama mitä jalkojen välissä on. Jännä, että se on toisille niin älyttömän tärkeää.

Ajattelen täysin samoin. Olisi mielenkiintoista tietää ja ymmärtää, millä tavalla konkreettisesti joku "saa voimaa naiseudestaan" (jonkun kommentti tässä ketjussa). Itselleni ihan vieras ajatus, enkä saa ollenkaan kiinni, mitä sillä tarkoitetaan. Haluaisiko joku itsensä ensisijaisesti naiseksi tai mieheksi kokeva selittää?

Vaikeahan tuota on sanoin selittää, kuten tunteita yleensäkin, mutta yritän. 

Naiseus on se osa minua, joka ei muutu, eikä tule koskaan muuttumaan. Minulle naiseus ei ole mitenkään sidoksissa siihen, miltä näytän. Olen nainen, vaikka pukeutuisin säkkiin.  Iän myötä lähes kaikki muu elämässä saattaa muuttua, jopa persoonallisuus.  Mutta aina voin luottaa siihen, että olen nainen ja se tunne antaa voimaa, sellaista rauhallista tyytyväisyyttä, koska minun ei tarvitse ikinä kyseenalaistaa itseäni siinä suhteessa. Vaikka kroppani ikääntyy, lihon, laihdun, olisi finnejä, tukka rasvainen tai mitä tahansa, olen edelleenkin nainen. Sitä ei voi kukaan missään olosuhteissa viedä minulta pois.

Toinen samantapainen tunne on äitiys. Olen äiti, vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka lapseni vietäisiin minulta, he kuolisivat tai mitä tahansa, kokisin silti itseni edelleen äidiksi. Sitäkään ei voi mikään ulkoinen mahti maailmassa viedä minulta pois.

Ehkä kolmas voisi olla suomalaisuus, vaikka se ei olekaan niin vahva tunne. Asuin jossain vaiheessa vuosia ulkomailla, mutta en ikinä lakannut tuntemasta itseäni suomalaiseksi, eikä siihenkään tunteeseen tarvita mitään ulkoista. Ei minun tarvinnut kääriytyä suomen lippuun tunteakseni itseni suomalaiseksi. Minä vain olen.  Se on sellainen sisäinen varmuus, joka on todellakin voimaannuttava tunne. 

T:13

Uskon että tulevaisuudessa sukupuolia ei enää ole. Jo tämän aikakauden ihmiset taistelevat sukupuolten erilaisuutta vastaan. Eli meistä on kovaa vauhtia tulossa androgyyni yhteiskunta. Sitäkö me sitten haluamme?

Nainen olen. Eroan ominaisuuksiltani miehestä.