Palkaton työ
Työkokeilut ja millä nimellä ne nyt menevätkään. (Sekin että on jatkuvasti keksitty erilaisia nimityksiä, kertonee jotain.)
Miten on mahdollista, että tämä on laillista? Mitä EU:n lait mahtavat sanoa? (Aion itse perehtyä tähän myöhemmin tällä viikolla.)
Ihmisen työpanos käytetään hyväksi eikä makseta palkkaa… Ei voi olla oikein.
Pitäisi mielestäni olla mahdollista vain lyhyitä aikoja ja niin, että työttömällä on edes jonkinlainen realistinen mahdollisuus työllistyä kyseiseen yritykseen/organisaatioon, jonka pitäisi esittää suunnitelma tästä, jotta edes saisi työvoimaa käyttöön. Jos ei ole oikeasti aikeita palkata uusia työntekijöitä, ei saisi. Jos ei esim. ole aiemminkaan palkannut tiettyä osaa kokeilijoista, ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia saada uusia.
Koska muutenhan tämä on ihan oikeasti silkkaa heikossa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttöä, työn teettämistä ilman palkkaa – ORJATYÖTÄ.
Ja työmarkkinat ovat vääristyneet.
Onko tiettyjen tahojen suunnitelma se, että kun ihmiset eivät enää tähän suostu ja aletaan kerta kaikkiaan kieltäytyä, minimipalkkojen laskeminen menee läpi? Koska se tuntuu pienemmältä pahalta, ja ehkä onkin sitä tiettyyn rajaan asti.
Ihmiselle pitää joko osoittaa palkkatyötä, jolla tulee toimeen, tai maksaa korvausta siitä, että yhteiskunnalla ei ole osoittaa hänelle työtä. Jolloin ihmisellä on ehkä heikko toimeentulo, mutta sen vastikkeena vapaus esimerkiksi järjestää elämänsä sellaiseksi, että menot ovat pienet.
Se, että kaikille ihmisille ei riitä palkkatyötä, ei ole yksilön ongelma - se on yhteiskunnan ongelma.
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykylain mukaan ei ole tarkoitus palkata työkokeilijaa, joten miksi ihmeessä pitäisi antaa sanktio siitä, että toimii kuten pitää?
Työkokeilussa ei olla tekemässä töitä vaan tutustumassa alaan tai ammattiin. On työttömän oma vika, jos kuvittelee jotain ihan muuta.
Perehdy asiaan lakitekstien ja ohjeiden pohjalta, älä unohda hallituksen esitystä, ja keskustellaan sitten uudestaan, kun olet hankkinut tietoa tunnekuohusi tueksi.
Miksi tätä asiallista vastausta on alapeukutettu? Työkokeilu lähtee aina työttömän tarpeesta, ei työnantajan. Mikään taho ei voi pakottaa työkokeiluun eikä alentaa mitään etuuksia, jos ei koe tarvetta työkokeiluun.
Kuntouttava työtoiminta tapahtuu kunnan järjestämissä paikoissa, kunnalla, pajoilla ja yhdistyksissä (ei yrityksissä), joka on useimmiten 1pv/vk 4 t/pv. Ei siinä mitään tuottavaa työtä tehdä. Ja mitä etuuksia sossut vähentäisi, jos ei tähän lähde? Toimeentulotuenkin maksaa Kela.
Eli mitä te mouhootte?
Näin juuri. Esim. päiväkotiin voidaan ottaa työkokeilija katsomaan hommaa voidakseen päättää alkaisiko lukea alaa ja hankkia itselleen esim. lastentarhanohjaajan koulutuksen. Päiväkoti ei tarvitse uutta työntekijää, jotta alkaisi palkkaamaan tätä. Miten kunnallinen päiväkoti tässä riistää työkokeilijaa?
Päiväkodeissa on lähes aina tarvetta lisätyöntekijöille, mutta koska ei ole varaa maksaa palkkaa vaikkapa ryhmäavustajalle, niin sitten otetaan ilmaistyövoimaa kuten työkokeilijoita.
Normaalimiehityksellä olo eli 3 aikuista ja jopa 24 lasta ei ole herkkua varsinkaan, kun byrokratian/paperitöiden määrä kasvaa koko ajan. Ts. työkokeilijan työpanos tulee tarpeeseen.

Ei hyvänen aika. Nyt olet kyllä etäällä todellisuudesta. Työkokeilusta ei sovi kieltäytyä tai tuki voi lähteä. Työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta ovat kaksi aivan eri asiaa. Työttömyysetuudet ja toimeentulotuki ovat myös hyvin erilaisia tukia erilaisilla perusteilla. [/quot
Ei, minä olen töissä tässä todellisuudessa. Ei ole mitään lakia eikä pykälää, millä pystyy pakottamaan työkokeiluun tai vähentämään etuuksia. Sitä en tiedä, jos jonkun äiti ei maksa viikkorahaa, kun ei nuori lähde edes työkokeiluun. Minä en yhdistänyt työkokeilua, joka on te-toimiston palvelu ja kuntouttavaa työtoimintaa, jonks järjestää kunta.
Ja juuri tämä lihavoimani lainaus tekstistäsi todistaa, että todellakin olet pihalla näistä TE-toimiston ja kuntien yhteistyössä tekemistä uusista toimintamalleista! Lue ensin netistä tarkemmista lähteistä enemmän, ennen kun tulet tänne pätemään ilman tietoja. Jää yritykseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu tuohon paukahtaa karenssia ja silloin joutuu toimeentulotuelle. Toimeentulotukea voidaan jos ei suostu työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin eli tähän ilmaistyöhön alentaa 20 tai jopa 40 prosenttia. Correct me if Iam wrong. Kyllä tämä melko lailla pakottamiselta kuullostaa.[/quote
Olet väärässä. Työkokeiluun ei voi pakottaa. Toimeentulotuki ei kuulu työkkärille eikä työkkäri voi Kelalle kertoa, että joku on kieltäytynyt, kun ei voi pakottaakaan. Työvoimapoliittisia toimenpiteitäkään ei ole ollut enää vuosiin olemassa. Niihin on ennen vanhaan pystytty pakottaankin.Mitä ihmeen soopaa suollat?
https://ohje.te-palvelut.fi/hloasiakas/fi/omattyottomyysturvatiedot/tvp…
Toimeentulotukihakemuksen käsittelijä vaatii siis tämän TE-toimiston työvoimapoliittisen lausunnon.
Jos ei hae kokopäivätyötä, on kieltäytynyt jostain toimenpiteestä tms., toimeentulotuesta voidaan leikata 40 %.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykylain mukaan ei ole tarkoitus palkata työkokeilijaa, joten miksi ihmeessä pitäisi antaa sanktio siitä, että toimii kuten pitää?
Työkokeilussa ei olla tekemässä töitä vaan tutustumassa alaan tai ammattiin. On työttömän oma vika, jos kuvittelee jotain ihan muuta.
Perehdy asiaan lakitekstien ja ohjeiden pohjalta, älä unohda hallituksen esitystä, ja keskustellaan sitten uudestaan, kun olet hankkinut tietoa tunnekuohusi tueksi.
Miksi tätä asiallista vastausta on alapeukutettu? Työkokeilu lähtee aina työttömän tarpeesta, ei työnantajan. Mikään taho ei voi pakottaa työkokeiluun eikä alentaa mitään etuuksia, jos ei koe tarvetta työkokeiluun.
Kuntouttava työtoiminta tapahtuu kunnan järjestämissä paikoissa, kunnalla, pajoilla ja yhdistyksissä (ei yrityksissä), joka on useimmiten 1pv/vk 4 t/pv. Ei siinä mitään tuottavaa työtä tehdä. Ja mitä etuuksia sossut vähentäisi, jos ei tähän lähde? Toimeentulotuenkin maksaa Kela.
Eli mitä te mouhootte?
Näin juuri. Esim. päiväkotiin voidaan ottaa työkokeilija katsomaan hommaa voidakseen päättää alkaisiko lukea alaa ja hankkia itselleen esim. lastentarhanohjaajan koulutuksen. Päiväkoti ei tarvitse uutta työntekijää, jotta alkaisi palkkaamaan tätä. Miten kunnallinen päiväkoti tässä riistää työkokeilijaa?
Päiväkodeissa on lähes aina tarvetta lisätyöntekijöille, mutta koska ei ole varaa maksaa palkkaa vaikkapa ryhmäavustajalle, niin sitten otetaan ilmaistyövoimaa kuten työkokeilijoita.
Normaalimiehityksellä olo eli 3 aikuista ja jopa 24 lasta ei ole herkkua varsinkaan, kun byrokratian/paperitöiden määrä kasvaa koko ajan. Ts. työkokeilijan työpanos tulee tarpeeseen.
Kyllä aina tekemistä voidaan keksiä, mutta jos työhön on mitoitettu kolme lastentarhanopettajaa, ei se muutu kolmeksi lastentarhanopettajaksi ja Ritvaksi millään. Ritvan kannattaa ymmärtää tämä ja katsoa haluaako hankkia itselleen sellaisen koulutuksen, jotta voi hakea niiden kolmen aikuisen paikkoja, jos ne tulevat hakuun.
Tässä vielä tietoa tästä työelämäkokeilusta, joka tosiaan on työttömille työnhakijoille suunnattu, juurikin TE-toimistojen ja kuntien yhteisenä työllisyyskokeiluna. Tähän ei liity toimeentulotuen asiakkaat millään tavalla, vaan ne työttömät, joista oli puhe. http://www.te-palvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/kokeilut_pilotit/index.html
Revi siitä urbaanilegendaa.

Et tunnu tietävän asiasta mitään. Kolmen lastentarhanopettajan ryhmiä ei ole käytännössä missään ja toisaalta lapsiryhmässä jossa on minimimiehitys ei tekemistä todellakaan tarvitse "keksiä", sitä riittää enemmän kuin tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Olin työkokeilussa kolme kuukautta alalla, jolle mulla on jonkin verran koulutusta. Tein joka päivä samoja töitä kuin muutkin, enkä vaan kokeillut, sopisiko tämä mulle. Sain runsaasti kehuja ja hyvää palautetta, mutta mua ei palkattu kokeilun jälkeen. Samasta paikasta on lähtenyt pari henkilöä mun jälkeeni eläkkeelle, mutta heidän paikkojaan ei ole täytetty, sillä heillähän on jo uudet työkokeilijat, jotka hoitavat hommat. Eli kiva kiitti olit tosi hyvä ei me palkata mutta lisää työkokeilijoita vois ottaa kiitti.
Luitko työkokeilusopimuksen?Oliko siellä tavoitteena, että työllistyt ko. työpaikkaan? Vai oliko joku muu tavoite, joka saavutettiin eli työkokeilu sujui juuri niin kuin piti, sinä vain et lukenut sopimusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykylain mukaan ei ole tarkoitus palkata työkokeilijaa, joten miksi ihmeessä pitäisi antaa sanktio siitä, että toimii kuten pitää?
Työkokeilussa ei olla tekemässä töitä vaan tutustumassa alaan tai ammattiin. On työttömän oma vika, jos kuvittelee jotain ihan muuta.
Perehdy asiaan lakitekstien ja ohjeiden pohjalta, älä unohda hallituksen esitystä, ja keskustellaan sitten uudestaan, kun olet hankkinut tietoa tunnekuohusi tueksi.
Miksi tätä asiallista vastausta on alapeukutettu? Työkokeilu lähtee aina työttömän tarpeesta, ei työnantajan. Mikään taho ei voi pakottaa työkokeiluun eikä alentaa mitään etuuksia, jos ei koe tarvetta työkokeiluun.
Kuntouttava työtoiminta tapahtuu kunnan järjestämissä paikoissa, kunnalla, pajoilla ja yhdistyksissä (ei yrityksissä), joka on useimmiten 1pv/vk 4 t/pv. Ei siinä mitään tuottavaa työtä tehdä. Ja mitä etuuksia sossut vähentäisi, jos ei tähän lähde? Toimeentulotuenkin maksaa Kela.
Eli mitä te mouhootte?
Ei hyvänen aika. Nyt olet kyllä etäällä todellisuudesta. Työkokeilusta ei sovi kieltäytyä tai tuki voi lähteä. Työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta ovat kaksi aivan eri asiaa. Työttömyysetuudet ja toimeentulotuki ovat myös hyvin erilaisia tukia erilaisilla perusteilla. [/quot
Ei, minä olen töissä tässä todellisuudessa. Ei ole mitään lakia eikä pykälää, millä pystyy pakottamaan työkokeiluun tai vähentämään etuuksia. Sitä en tiedä, jos jonkun äiti ei maksa viikkorahaa, kun ei nuori lähde edes työkokeiluun. Minä en yhdistänyt työkokeilua, joka on te-toimiston palvelu ja kuntouttavaa työtoimintaa, jonks järjestää kunta.
Näille täällä on turha selittää asioita. Iso osa palstalaisista ei ole ollut koskaan töissä, koska heillä on jo monisukupolvinen perinne olla tekemättä mitään ja selittää, että orjatöihin en mene. Faktat ei koskaan tällä palstalla ole olleet suosittuja, koska työttömien lukutaito ja ymmärrys on vähän sitä ja tätä.
Suurin osa työttömistä työllistyy (siis menee töihin) alle 6 kk kuluessa. Vain se surkein ja kouluttamattomin väki jää jäljelle ja se jaksaa täällä valittaa, että heitä sorretaan.

Hei, nyt ei lainaus onnistunut - linkissä jotsin muuta kuin keskusteluun liittyvää.

Tekeekö se siitä työkokeilijasta pätevän lastentarhanopettajan, jollainen mahdollisesti avoimeen toimeen palkataan? Ei tee ei.
Vierailija kirjoitti:
Tässä vielä tietoa tästä työelämäkokeilusta, joka tosiaan on työttömille työnhakijoille suunnattu, juurikin TE-toimistojen ja kuntien yhteisenä työllisyyskokeiluna. Tähän ei liity toimeentulotuen asiakkaat millään tavalla, vaan ne työttömät, joista oli puhe. http://www.te-palvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/kokeilut_pilotit/index.html
Revi siitä urbaanilegendaa.[/quot
Tämä olilin mulle uutta. Missä lukee pakottaminen ja mitä etuutta ja kuinka paljon voi vähentää? Onneksi ei ole meidän alueella. Toisaalta, on voimassa vaan vuoden loppuun, kyse kokeiltavasta pilotista eikä koko maan tavasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin työkokeilussa kolme kuukautta alalla, jolle mulla on jonkin verran koulutusta. Tein joka päivä samoja töitä kuin muutkin, enkä vaan kokeillut, sopisiko tämä mulle. Sain runsaasti kehuja ja hyvää palautetta, mutta mua ei palkattu kokeilun jälkeen. Samasta paikasta on lähtenyt pari henkilöä mun jälkeeni eläkkeelle, mutta heidän paikkojaan ei ole täytetty, sillä heillähän on jo uudet työkokeilijat, jotka hoitavat hommat. Eli kiva kiitti olit tosi hyvä ei me palkata mutta lisää työkokeilijoita vois ottaa kiitti.
Luitko työkokeilusopimuksen?Oliko siellä tavoitteena, että työllistyt ko. työpaikkaan? Vai oliko joku muu tavoite, joka saavutettiin eli työkokeilu sujui juuri niin kuin piti, sinä vain et lukenut sopimusta.
Tässä ketjussa on pikemminkin keskusteltu nykyisten käytäntöjen moraalisesta kyseenalaisuudesta ja pitkän tähtäimen kestämättömyydestä kuin yksittäisten kokeilujen tavoitteista. Osa ongelmaa on juuri se, että ne eivät johda työllistymiseen. Eihän niiden voida luvata johtavan yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu tuohon paukahtaa karenssia ja silloin joutuu toimeentulotuelle. Toimeentulotukea voidaan jos ei suostu työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin eli tähän ilmaistyöhön alentaa 20 tai jopa 40 prosenttia. Correct me if Iam wrong. Kyllä tämä melko lailla pakottamiselta kuullostaa.[/quote
Olet väärässä. Työkokeiluun ei voi pakottaa. Toimeentulotuki ei kuulu työkkärille eikä työkkäri voi Kelalle kertoa, että joku on kieltäytynyt, kun ei voi pakottaakaan. Työvoimapoliittisia toimenpiteitäkään ei ole ollut enää vuosiin olemassa. Niihin on ennen vanhaan pystytty pakottaankin.Mitä ihmeen soopaa suollat?
https://ohje.te-palvelut.fi/hloasiakas/fi/omattyottomyysturvatiedot/tvp…
Toimeentulotukihakemuksen käsittelijä vaatii siis tämän TE-toimiston työvoimapoliittisen lausunnon.
Jos ei hae kokopäivätyötä, on kieltäytynyt jostain toimenpiteestä tms., toimeentulotuesta voidaan leikata 40 %.
Olet aika syvällä metsässä. Kokopäivätyönhaku ei ole "orjatyötä", koska silloin ei olla vielä töissä. Työkkärillä ei ole toimenpiteitä, et kai puhu jostain sairaalan leikkaustoimenpiteistä?

Ei kukaan lupaakaan mitään. Mutta työkokeiluun ei kukaan siltikään pakota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu tuohon paukahtaa karenssia ja silloin joutuu toimeentulotuelle. Toimeentulotukea voidaan jos ei suostu työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin eli tähän ilmaistyöhön alentaa 20 tai jopa 40 prosenttia. Correct me if Iam wrong. Kyllä tämä melko lailla pakottamiselta kuullostaa.[/quote
Olet väärässä. Työkokeiluun ei voi pakottaa. Toimeentulotuki ei kuulu työkkärille eikä työkkäri voi Kelalle kertoa, että joku on kieltäytynyt, kun ei voi pakottaakaan. Työvoimapoliittisia toimenpiteitäkään ei ole ollut enää vuosiin olemassa. Niihin on ennen vanhaan pystytty pakottaankin.Mitä ihmeen soopaa suollat?
tässä oli linkki
Hei, nyt ei lainaus onnistunut - linkissä jotsin muuta kuin keskusteluun liittyvää.
Hassua, tämä palsta jotenkin sotkee. Tässä lainatessa se näkyy mulla oikein, eli siellä on TE-toimiston työvoimapoliittiseen lausuntoon liittyvää infoa. [ohje.te-palvelut.fi/hloasiakas/fi/omattyottomyysturvatiedot/tvplausunto] Mutta ehkä se sitten taas ei näy tässäkään viestissä oikein, joten otan pois...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin työkokeilussa kolme kuukautta alalla, jolle mulla on jonkin verran koulutusta. Tein joka päivä samoja töitä kuin muutkin, enkä vaan kokeillut, sopisiko tämä mulle. Sain runsaasti kehuja ja hyvää palautetta, mutta mua ei palkattu kokeilun jälkeen. Samasta paikasta on lähtenyt pari henkilöä mun jälkeeni eläkkeelle, mutta heidän paikkojaan ei ole täytetty, sillä heillähän on jo uudet työkokeilijat, jotka hoitavat hommat. Eli kiva kiitti olit tosi hyvä ei me palkata mutta lisää työkokeilijoita vois ottaa kiitti.
Luitko työkokeilusopimuksen?Oliko siellä tavoitteena, että työllistyt ko. työpaikkaan? Vai oliko joku muu tavoite, joka saavutettiin eli työkokeilu sujui juuri niin kuin piti, sinä vain et lukenut sopimusta.
Tässä ketjussa on pikemminkin keskusteltu nykyisten käytäntöjen moraalisesta kyseenalaisuudesta ja pitkän tähtäimen kestämättömyydestä kuin yksittäisten kokeilujen tavoitteista. Osa ongelmaa on juuri se, että ne eivät johda työllistymiseen. Eihän niiden voida luvata johtavan yhtään mihinkään.
Miten osa ongelmaa voi olla asia, joka ei ole edes tavoitteena? Työkokeilun jälkeen ei ole tarkoitus työllistyä! On tarkoitus löytää ala tai ammatti tai selvittää, mitä osaamista tarvitaan lisää, että voi palata työmarkkinoille.
Mistä te keksitte, että työkokeilun pitää johtaa työllistymiseen? Miksi olisi tavoiteltavaa, että ilman koulutusta olevat saisivat vakipaikan sen sijaan, että hankkisivat ammattitaidon koulutuksen kautta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykylain mukaan ei ole tarkoitus palkata työkokeilijaa, joten miksi ihmeessä pitäisi antaa sanktio siitä, että toimii kuten pitää?
Työkokeilussa ei olla tekemässä töitä vaan tutustumassa alaan tai ammattiin. On työttömän oma vika, jos kuvittelee jotain ihan muuta.
Perehdy asiaan lakitekstien ja ohjeiden pohjalta, älä unohda hallituksen esitystä, ja keskustellaan sitten uudestaan, kun olet hankkinut tietoa tunnekuohusi tueksi.
Miksi tätä asiallista vastausta on alapeukutettu? Työkokeilu lähtee aina työttömän tarpeesta, ei työnantajan. Mikään taho ei voi pakottaa työkokeiluun eikä alentaa mitään etuuksia, jos ei koe tarvetta työkokeiluun.
Kuntouttava työtoiminta tapahtuu kunnan järjestämissä paikoissa, kunnalla, pajoilla ja yhdistyksissä (ei yrityksissä), joka on useimmiten 1pv/vk 4 t/pv. Ei siinä mitään tuottavaa työtä tehdä. Ja mitä etuuksia sossut vähentäisi, jos ei tähän lähde? Toimeentulotuenkin maksaa Kela.
Eli mitä te mouhootte?
Ei hyvänen aika. Nyt olet kyllä etäällä todellisuudesta. Työkokeilusta ei sovi kieltäytyä tai tuki voi lähteä. Työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta ovat kaksi aivan eri asiaa. Työttömyysetuudet ja toimeentulotuki ovat myös hyvin erilaisia tukia erilaisilla perusteilla. [/quot
Ei, minä olen töissä tässä todellisuudessa. Ei ole mitään lakia eikä pykälää, millä pystyy pakottamaan työkokeiluun tai vähentämään etuuksia. Sitä en tiedä, jos jonkun äiti ei maksa viikkorahaa, kun ei nuori lähde edes työkokeiluun. Minä en yhdistänyt työkokeilua, joka on te-toimiston palvelu ja kuntouttavaa työtoimintaa, jonks järjestää kunta.
Näille täällä on turha selittää asioita. Iso osa palstalaisista ei ole ollut koskaan töissä, koska heillä on jo monisukupolvinen perinne olla tekemättä mitään ja selittää, että orjatöihin en mene. Faktat ei koskaan tällä palstalla ole olleet suosittuja, koska työttömien lukutaito ja ymmärrys on vähän sitä ja tätä.
Suurin osa työttömistä työllistyy (siis menee töihin) alle 6 kk kuluessa. Vain se surkein ja kouluttamattomin väki jää jäljelle ja se jaksaa täällä valittaa, että heitä sorretaan.
Jopas on puppua. Luuletko oikeasti, että kaikki joiden mielestä nykyinen meininki ei ole ok, ovat itse työttömiä? Hmm, ehkä saatat tosiaan ollakin niin hölmö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin työkokeilussa kolme kuukautta alalla, jolle mulla on jonkin verran koulutusta. Tein joka päivä samoja töitä kuin muutkin, enkä vaan kokeillut, sopisiko tämä mulle. Sain runsaasti kehuja ja hyvää palautetta, mutta mua ei palkattu kokeilun jälkeen. Samasta paikasta on lähtenyt pari henkilöä mun jälkeeni eläkkeelle, mutta heidän paikkojaan ei ole täytetty, sillä heillähän on jo uudet työkokeilijat, jotka hoitavat hommat. Eli kiva kiitti olit tosi hyvä ei me palkata mutta lisää työkokeilijoita vois ottaa kiitti.
Luitko työkokeilusopimuksen?Oliko siellä tavoitteena, että työllistyt ko. työpaikkaan? Vai oliko joku muu tavoite, joka saavutettiin eli työkokeilu sujui juuri niin kuin piti, sinä vain et lukenut sopimusta.
Tässä ketjussa on pikemminkin keskusteltu nykyisten käytäntöjen moraalisesta kyseenalaisuudesta ja pitkän tähtäimen kestämättömyydestä kuin yksittäisten kokeilujen tavoitteista. Osa ongelmaa on juuri se, että ne eivät johda työllistymiseen. Eihän niiden voida luvata johtavan yhtään mihinkään.
Miten osa ongelmaa voi olla asia, joka ei ole edes tavoitteena? Työkokeilun jälkeen ei ole tarkoitus työllistyä! On tarkoitus löytää ala tai ammatti tai selvittää, mitä osaamista tarvitaan lisää, että voi palata työmarkkinoille.
Mistä te keksitte, että työkokeilun pitää johtaa työllistymiseen? Miksi olisi tavoiteltavaa, että ilman koulutusta olevat saisivat vakipaikan sen sijaan, että hankkisivat ammattitaidon koulutuksen kautta?
Työmarkkinoille ei voi palata, jos niitä ei edes ole siksi että kukaan ei työllistä saadessaan työvoimaa ilmaiseksikin. (Tilanne varsinkin pienillä paikkakunnilla.) Myös koulutetut ja ammattitaitoiset joutuvat työkokeiluihin. Ja nimenomaan joutuvat, koska kieltäytymisellä menettää tuet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu tuohon paukahtaa karenssia ja silloin joutuu toimeentulotuelle. Toimeentulotukea voidaan jos ei suostu työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin eli tähän ilmaistyöhön alentaa 20 tai jopa 40 prosenttia. Correct me if Iam wrong. Kyllä tämä melko lailla pakottamiselta kuullostaa.[/quote
Olet väärässä. Työkokeiluun ei voi pakottaa. Toimeentulotuki ei kuulu työkkärille eikä työkkäri voi Kelalle kertoa, että joku on kieltäytynyt, kun ei voi pakottaakaan. Työvoimapoliittisia toimenpiteitäkään ei ole ollut enää vuosiin olemassa. Niihin on ennen vanhaan pystytty pakottaankin.Mitä ihmeen soopaa suollat?
https://ohje.te-palvelut.fi/hloasiakas/fi/omattyottomyysturvatiedot/tvp…
Toimeentulotukihakemuksen käsittelijä vaatii siis tämän TE-toimiston työvoimapoliittisen lausunnon.
Jos ei hae kokopäivätyötä, on kieltäytynyt jostain toimenpiteestä tms., toimeentulotuesta voidaan leikata 40 %.
Olet aika syvällä metsässä. Kokopäivätyönhaku ei ole "orjatyötä", koska silloin ei olla vielä töissä. Työkkärillä ei ole toimenpiteitä, et kai puhu jostain sairaalan leikkaustoimenpiteistä?
Googlaa nyt vaikka TE-toimisto ja toimenpiteet. Sana on yleisessä käytössä.
Kukaan ei ole väittänyt, että kokopäivätyön haku olisi orjatyötä tai minkäänlaista työtä.