Uusioperheistä: uskaltaako

Kyllä sinä vielä saat hänet savustettua ulos perheestänne ja suvustanne. Tsemppiä.

Ja kyllä miehenäsi olisin tosi pettynyt suhtautumiseesi lasta kohtaan. Koita nyt ottaa itseäsi niskasta kiinni ja muuttaa asennettasi, jos ei sen lapsen vuoksi niin ainakin miehesi.

Miksi joillain on niin vaikeaa rakastaa tai sietää muiden lapsia?



Ja ihmettelen tätä ihan tosissaan, enkä tässä yritä syyllistää sinua.

itsestäni uskonut aikaisemmin, mutta nyt näköjään uskon. Ei tämä minustakaa ole mikään mieltä ylentävä tilanne, mutta minun on hyvin vaikea sietää lasta, joka käyttäytyy viikonloppuisin kuin olisi "hotellissa" meillä ja isänsä tarjoaa kaikkea kivaa tekemistä, kun eivät ole taas nähneet pitkään aikaan. En myöskään pidä siitä, että saan kytätä esim. oman kosmetiikkani perään - en nyt vain yksinkert. pidä siitä, että joku käyttää tavaroitani ilman lupaa. (Tiedän, että myös oma tyttöni tullee tekemään vuosien kuluttua näin luultavammin, mutta ehkä se jotentenkin helpompi sietää, en tiedä).



Ehkä se on niin, ettei tällaista tilannetta oikein ymärrä/käsitä ennen kuin siihen itse joutuu, -en minä ainkaan olisi uskonut itsestäni löytyvän tällaisia tunteita.

Että mietit ja pohdit kuitenkin tätä asiaa. Sinulla on siten hyvät mahdollisuudet kuitenkin kasvaa henkisesti tähän asiaan vielä ja ehkä sitten opit sietämään lasta.



T: Se ihmettelijä

Olen sanonut hänelle suoraan että hän on ihan syvältä ja kaukaa. Valittaa kun lapsi on jopa äitinsä näköinen ja kaveria ärsyttää sekin. Kaikki on huonoa lapsessa ja lapsi ei saisi olla isänsä kanssa. Minusta sinunkin ap pitäisi katsoa peiliin. Oletko kateellinen siitä, että miehesi rakastaa sinua enemmän omaa lastaan? Minusta sinun pitäisi ehdottomasti mennä johonkin ammattiauttajalle. Olet mielestäni sairas mieleltäsi ja tarvitset hoitoa. Sääliksi käy tuota lasta ja sinä olet todella ilkeä äitipuoli. Tulee mieleen tuhkimo..

olen itse ns. ammattiauttaja, mutta tässä kohtaa asiakkaille jaetut neuvot ei oikein nappaa omalle kohdalle.



Olet moittinut kaveriasi: ihan vain uteliaisuudesta, onko tilanne sinullekin tuttu? Osaatko OIKEASTI asettua minun tai kaverisi asemaan? Minäkin osaan töissä vaikka mitä, mutta oman elämän kohdalla onkin sitten niin tai näin...Ikävä kyllä, silloin kun tilanne on oma, tunteitaan on hyvin vaikea säädellä.



t: se ilkeä äitipuoli

lapsi asui hänen luonaan aina. Oli äitinsä luona harvoin. Alkujaan en minäkään voinut tuota lasta sietää mutta opin sietämään ja jopa tykkäämään kovastikin ajan kanssa. Hän oli erilainen minun kanssa kahden kun silloin kun isänsä oli läsnä (vinkui ja valitti). Rupesin viettämään hänen kanssaan aikaa ja tekemään kahden asioita. Se auttoi ja suosittelen samaa sinulle. Tsemppiä, ajattele että ei ero ole lapsen vika ja lapsi on lainassa oli vieras tai oma. Onhan sanontakin, että hyvä äiti pystyy rakastamaan myös toisia lapsia.

nro 7

mutta olenkin itse äitipuoli, toisin kuin ilmeisesti muut tähän ketjuun kirjoittaneet.



Minä rakastan mieheni lapsia, mutta kyllä se kerran toisensa jälkeen satuttaa, että he eivät rakasta minua. Kun vaikka leivon lasten kanssa pullia tai askartelen, he haluavat viedä tuotokset omalle äidilleen. Tai saattavat ihan ääneen meillä ollessaan laskeskella, kuinka monta yötä vielä että pääsee äidin luo.



EIhän siinä mitään, hyvä että rakastavat äitiään, mutta olisi kiva jos minunkin rakkauteni ja huolenpitoni noteerattaisiin edes jollain lailla. Mies toki huomaa ja kiittää siitä miten olen ottanut hänen lapsensa vastaan, mutta odottaisin silti lapsilta edes jonkinlaista kiintymystä.



Aika ehkä auttaa? Nyt kaksi vuotta eletty tätä yhteistä elämää.

se tulee jos on tullakseen, mutta millään et voi sitä "ostaa"!



Tottakai jokaiselle lapselle OMA äiti ja isä ovat ne kaikkein tärkeimmät, eroperheen lapsillekin! Ei uusien puolisoiden tarvitsekaan "voittaa" niitä omia vanhempia, van heidän kuuluu vain hyväksyä lapsi omna itsenään ja tukea hänen kasvuaa mahdollisuuksiensa mukaan!

sehän nyt on aivan selvää että lapset rakastavat äitiään eniten. Niinhän on monesti silloinkin kun oma äiti on kelvoton hulttio, ja meidän tapauksessa siis kyseessä on aivan tavallinen hyvä äiti.



Onko liikaa vaadittu, että lapset edes jotenkin noteeraisivat minutkin? Tuntuu, että tarhan täditkin ovat niille rakkaampia kuin minä. En sitten tiedä, ovatko mustasukkaisia isästään vai mitä. Tavallaan tykkäävät mun kanssa puuhata, mutta eivät ainakaan millään lailla osoita kiintymystään.



Vai voiko olla kyse siitä, että lapset kokisivat loukkaavansa äitiään sillä, jos pitäisivät myös äitipuolesta?

sitoutumaan itseesi?

kyllä ne lapset siten joskus sinutkin noteraavat-hyvinkin saattaa olla,että eivät viekä uskalla,peloissaan,että loukkaavat äitiä sillä,tämä muuttuu,kun lapset kasvavat.itse olen uusperheessä niin,että minulla on lapsi aiemmasta suhteesta-valitettavasti isäpuoli ei ole kasvanut aikuiseksi vaan käyttäytyy juuri ap:n kertomalla tavalla..ja tästä syystä meille tulee ero,ei lasta voi pakottaa elämään ilmapiirissä,missä hän vaistoaa kaiken aikaa,että hän ärsyttää ja ällöttää ihan vaan olemassaolollaan.sitä asiaa kun ei voi korjata.minä puolestani haluaisin miehen,jolla olisi oma/omia lapsia-heillä on elämänarvot ehkä enemmän kohdallaan,kuin tällä 8 vuotta sitten otetulla lapsettomalla..

Minun lapsistani toinen on käynyt isänsä luona tapaninpäiväna ja oli 2 tuntia. Toinen viimeksi viime vuoden elokuussa.



Eilen viimeksi kysyin koska menee isänsä luo johon vastasi että katsotaan jos ehtii lomalla eli ei varmasti mene.

Meillä on uusioperhe. Naimisiin mennessä miehen lapset olivat 2 ja 4v, omani 4kk sekä 2v. Nämä miehen lapset ovat käytännössä kun omiani, en ole koskaan tuntenut heitä mitenkään "ulkopuolisiksi". onkohan tässä nyt kyse sitten siitä , että lapset olivat pieniä kun tapasimme ja menimme naimisiin.



Kakki lapset asuvat tätä nykyä meidän luona. Nuo aiemmin luetellut lapset ovat jo nuorimmaista lukuunottamatta koulussa, lisäksi meillä on pian neljä yhteistä lasta.

Mä en voisi ikinä kuvitellakaan ajattelevani miehen lapsista etteivät kuuluisi perheeseen, tai että inhoasisin heitä. he ovat samalla tavalla lapsiani, kuin omani sekä yhteiset lapsemme. Siksi kait ihmettelen joidenkin asennetta miehen lapsiin. Ehkä niin ajattelevien ihmisten ei vaan yksinkertasesti pidä ottaa miestä jolla on lapsia, jos ei pysty asiaa hyväksymään, eikä suvaitsemaan.

ihmistä, jossa en näe mitään sellaisia piirteitä, joita ihmisessä arvostan. Mieheni lapsessa ei ole mitään isästään, koska o vauvasta kasvanut äidillään.

Mutta siedänhän tuota lasta ja pidänkin hänestä, jos en takerru yksityiskohtiin. Ihan kiva lisä elämässä ja erittäin rakas meidän yhteiselle. (ja siksi pidän lapsesta vielä enemmän...:))

Miksi joillain on niin vaikeaa rakastaa tai sietää muiden lapsia?

Ja ihmettelen tätä ihan tosissaan, enkä tässä yritä syyllistää sinua.

Jos tällä järjellä miestä olisin valitsemassa, jättäisin valitsematta nykyisen... Miehen muksut ed. liitosta onneksi jo pian aikuisia. Lasten äiti oli suhteemme ekat vuodet sellainen harakka, että miehen suhde lapsiin väljehtyi. Syyttäköön exä vaan itseään. Lapset "ihan kivoja". Käyvät meillä nykyisin n.2 x vuodessa. Ymmärrän ap:n tunteia oikein hyvin

en todellakaan mieliskellyt saadakseni mieheni itselleni!



Alusta lähtien olen ollut ns. ulkopuolinen tässä lapsi-isä-suhteessa. He ovat aina puuhastelleet omiaan ja minä tehnyt sillä aikaa omia juttuja. Nyt vaan, kun meillä on mieheni kanssa yhteisiä lapsia, joiden kanssa puuhastelen toki paljon, on ero käynyt todella näkyväksi. Minä en edelleenkään ota kantaa mihinkään mitä tämä toinen lapsi tekee, koska lasta koskevat päätökset kuuluvat minusta isälleen. Suoraan sanottuna minua ei kiinnosta pätkääkään tämän lapsen asiat.



Kun tätä pohtii niin ehkä tässä onkin just alusta lähtien menty metsään ja nyt on vaikea enää tilannetta muuttaa. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että tämä toinen lapsi on murrosiässä, ja omat lapseni alle kouluikäisiä.

Oli ihana lukea viestisi ja kuulla että sinunkinlaisia on olemassa.



Ap: paha saa palkkansa. Minulla on tunne, että eroatte jossain vaiheessa ja toivo ettei lapsesi saa samanlaista äitipuolta mitä itse olet.

saman, siis että miehen edellisen liiton lapsi ärsytti niin totaalisesti. Ja yleensä olen todella lapsirakas ihminen joka tulee toimeen lasten kanssa. Mutta jokin vain ärsytti niin suunnattomasti tässä lapsessa.



Ja tiedoksi moittijoille, nielin ärsytyksen ja kohtelin lasta hyvin, nyt hän on aikuinen ja puhuttelee mua varaäitinä, käy myös kylässä luonani joskus on muutaman yönkin, vaikka olenkin jo eronnut hänen isästään. Ei ole siis vaikuttanut sinällään väleihimme ja on puhuttu joskus että olihan meillä kiistamme silloin aikoinaan ja kumpikin tais ärsyttää toisiaan.



Elämää se vain on.